perjantaina, lokakuuta 14, 2005

Anna meille meidän jokapäiväinen päreemme

Piha on siivottu ja puutarhakalusteet viety talviteloille. Pelargoniat olivat vielä täydessä kukassa, mutta päättäväisesti kippasin ne jorpakkoon. Ja kanervat tilalle. Linnut tuntuvat olevan jostakin syystä täpinöissään. Ne koputtelevat tuossa ikkunani takana ja nyhtävät jotakin seinän raosta. Yksi utelias talitintti pyrähti tuohon ikkunalaudalle ja kurkotteli kaula pitkällään tänne sisälle. Jokin laulaa luritteli epämääräisen melodian ja harakkaa harmitti pitkän aikaa. Se rääkyi niin pahoin, etten minä ainakaan jaksanut kuunnella.

Valosta luin jutun, että bloggaaminen masentaa yhä useampia. Sen kyllä huomaa. Kun pitää pinnistää se substanssiton päre sinne eetteriin, vaikka mikä olisi. Muutenhan sitä voi tipahtaa top-listalla taas pari askelta alaspäin ja pahimmillaan menettää muutaman lukijan. Voi elämän kevät. Sen jälkeen kannattaakin toki rienata niitä lukijoita, jotka siellä blogissa vielä käyvät, tai vaihtoehtoisesti valittaa niille muutamille lukijoilleen siitä, kun joitakin toisia ei just tämä minun blogi kiinnosta, että mistähän kiikastaa. No mistähän?

Pidän itse tällaisen puolikkaan vapaapäivän tänään, kun bloginnea kuhisee jo niin kovin. Ei kannata tuhlata vähäisiä voimiaan. Aiheita on nyt paljon, enkä aio nitä tällä kertaa varastaa, vaikka erään keskustelun seuraamisesta sainkin tukuttain ajatuksia.

10 kommenttia:

Timo-Pekka kirjoitti...

Täällä paikallislehti vasta kertoi, että jos käyttää tietokonetta yli 6 tuntia päivässä, kasvaa todennäköisyys sairastua masennukseen. Eivät edes eritelleet pois työssään tietokonetta käyttäviä vaan tuo koskisi kaikkia.

Jutun luotettavuus lienee sitten oma lukunsa.

Itsekin vahtasin aluksi koko ajan tilaajamäärää ja tilastoja, mutta olen siitä hiljalleen päässyt eroon.

Saara kirjoitti...

Siis saisinko vähän pidemmän referaatin tuosta paikallislehden jutusta?

Timo-Pekka kirjoitti...

Etsin lehden, 17.9. ilmestyneessä Mikkelin kaupunkilehdessä kirjoitettiin näin:

"Yli viiden tunnin putkeen tuijottelu lisää merkittävästi myös henkistä oireilua kuten väsymystä, unettomuutta ja ahdistusta."

Eli muutaman faktan muistin väärin. Mitään lähdettä tuolle tässä ei sanota, mainitaan vain noin. Itse juttu käsittelee näytön katsomisesta aiheutuvaa valelikinäköä. Kerrotaan päätetyöskentelyn aiheuttavan yleensä päänsärkyä, niskan jäykistymistä ja nivelkipuja.

Valelikinäöllä tarkoitetaan siis silmän mukauttajalihaksen kouristumista, joka saa näön tarkkuuden vaihtelemaan.

Sama kaupunkilehti on aiemmin kirjoittanut saarnaavalla otteella irc-gallerian käytöstä ja kehoittanut opettajia soittamaan vanhemmille, jos huomaavat lasten laittavan epäilyttäviä kuvia itsestään vaikka irc-galleriaan. Hyvä neuvo oikeastaan, mutta esitystapa oli kuitenkin melko ärsyttävä.

Saara kirjoitti...

Ai jaa, joo, siis putkeen kun tuijottaa. No kyllä ihan varmaan, jos joku jaksaa yhtäjaksoisesti tuijottaa tietokoneruutua viisi tuntia, niin taatusti ahdistaa ja väsyttää eikä pysty nukkumaan. Eipä siihen taida lähdettä tarvita.

Asiat voidaan näköjään ilmaista vaikka miten ja saada ne näyttämään helposti hälyttäviltä.

Toisaalta jos tuijottaa vaikka jotakin epämiellyttävää exeltaulukkoa tai jotakin sellaista blogia, jota lukiessa muutenkin tulee aina pahalle päälle, niin ahdistus voi syntyä hyvinkin nopeasti. Minulle ainakin jälkimmäinen toimii joskus hyvinkin väsyttävänä ja ahdistavana tahi pahimmillaan jostakin on kerran mennyt yöunet ihan muutaman minuutin tuijottamisesta.

Minulla on ehkä valelikinäkö, koska välillä näen ja välillä en. Jos näprään käsilläni jotakin, neulon vaikka (hahahahaaa, se oli vitsi) ja nostan katseeni katsoakseni televisiota, en näe sitä vähään aikaan juurikaan. Siitä syystä jos katson käsiäni kun kirjoitan, en näe virheitä tietokoneruudulta heti, vaan vasta hetken päästä.

Anonyymi kirjoitti...

Juuri tuon takia en enää neulo. Kamala kun ei näe mitään.

Vielä kun ymmärtäisi näkemänsä. Tai ehkä ei sittenkään.

Ne ihmiset, jotka tunnen, ja jotka työskentelevät päätteen ääressä koko päivän, eivät juurikaan halaja koneen äärelle iltaisin. Suunnilleen naurahtavat paskaisesti, kun kysyn, seuraavatko blogeja.

Mutta olet sinä, Saara, ollut ahkera tänään! Hyvä sinä!

Petra

Saara kirjoitti...

Olen ollut ihan hirveän ahkera. Siinä meni monta tuntia ja nyt on nenä kylmänä ja muutenkin sairas olo. Ja vielä ptiäisi jotakin tehdä, kun nämä lomapäivät taas näyttävät loppuvan kesken, eikä ehdi paljoakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Lomapäivät loppuvat kesken? Muista kuitenkin myös loman tarkoitus eli lomailu. Ei puuhastelu.

Pula-ahon neuvo kylmään nenään: pure nenääs. Kyllä siinä lämpenee, kun sitä suorittaa.

Petra

Saara kirjoitti...

Tsöh, nenää voi purra.

On se puuhasteltava silloin kun on aikaa ja jaksaa. Kun jalat eivät ole poikki ja sitä rataa. Kun sinne reissuun lähden, niin siis sen tähden päivät loppuvat täällä päässä kesken.

ill. kirjoitti...

viitenä arkipäivänä tuijottelen "putkea" vähintään ne viisi tuntia (jo aamupäivällä), mutta ei se masenna vaan päinvastoin - on masentavaa jos ei pääse koneelle (vaikka ei tekisi sen ääressä mitään hyödyllistä, so. lukisi EDES blogeja...) ainakin kerran päivässä..

oli muuten just äsken telkkarissa yli 400-kiloinen kurpitsa. läpimitta sellainen metri. O.o

Saara kirjoitti...

Suuri kurpitsa!

Niin joo, taitaa täällä kyllä bloggailla pari muutakin päätetyöntekijää, mutta mä en taas tajua, miten teidän hartiat kestää!