perjantaina, syyskuuta 30, 2005

Matti ja Mervi, menkää hoitoon!

Vakavaa asiaa. Olen nyt sitten miettinyt Mattia ja Merviä. Että niitten naamat voivat yhtä aikaa tympiä ja herättää säälin sekaista myötätuntoa. Mun ihan alkaa tehdä mieli piirtää niitten lärvit. Oikeesti. Mä en voi tälle enää mitään. Toisten on pakko kirjoittaa, hei mun ei. Mun on pakko piirtää. Mä tulen hulluks, jos mä en saa piirtää edes yhtä viivaa päivässä. Tai kukkaa. Silmää tai jotain.

No niin. Nyt mä piirsin, mutten välttämättä näytä teille. Saan vielä kunnianloukkaussyytteen. Tai sitten en. Parempi julkisuus kun ei julkisuutta ollenkaan, sanovat Matti ja Mervi, nuo kaksi loistoonsa puhjennutta narsissia.

Matti asui nuorukaisena samassa lähiössä kuin minä. Myös aikuisena Matti asettui siihen samaan lähiöön, johon minä olin muuttanut - ihan naapuritaloon. En nähnyt häntä ikinä. Nykyäänhän häntä ei sitten voi olla näkemättä joka puolella. Matti kurkkii joka ikkunasta harva se päivä. Matin voi nähdä roskiksessa, hampurilaisbaarin päydällä, kotona! Matti on everywhere ja Mervi mukana. Ne on ihan erottamattomat.

Mutta nyt on kuitenkin niin, että nämä mediapellet tekevät kaiken naurettavaksi. Jopa perheväkivalta on nyt hassu asia. Mervi saa turpaansa ja jengi viihtyy. Matin kiivasta luonnetta päivitellään ja sille nauretaan "voi hyvä ihme, rapiat sata tuntiako se Matti nyt vapaalla jalalla pysyi... voi sitä Mattia... hihhihh...", sanoi ihan asiallisen näköinen nainen eräänä aamuna salaattijonossa Jonesilla. Matti lusii siis tämän tästä, kun sukulaismies saa puukosta tai vaimoparka vuodattaa verta pitkin lattioita ja kulkee sitten loppupäivän posket roikkuen ja sormi ojossa esittelemässä verijälkiä toimittajille, jotka avuliaasti ovat tarjonneet sideharsoa valokuvaa varten pään ympärille kieritettäväksi. Eihän tumman tukan peittämästä päästä muuten mitään tappelun jälkiä voi erottaa. Voi Mervi. Kuinka kauan sinä annat toimittajille kaiken?

Samaan aikaan päihtynyt äijä lähiössä vetää muijaansa pitkin rappukäytyvää ja tappaa kolmen lapsen äidin hyppimällä sen päällä. Tai joku psykonarttu raijaa siippansa päätä roskikseen. Milloinkahan porukka oikein tajuaa, että Matti ja Mervi ovat vain hetken päässä naksahduksesta eikä ketään enää naurata. Tähän asti kaikki on ollut pelkkää showta, joka on nakertanut aika loven kaikkien turpaansa saaneiden naisten uskottavuudesta. Isontalon Anttikin on kaiketi ollut vain onneton julkisuudenkipeä pientalonpoika, jolle piirimestaruus pituushypyssä kihahti hattuun. Kyse on entisen mäkihyppääjän ja mustamakkaraprinsessan extremeharrastuksesta. Kun puutetta ei ole rahasta, sitä on maineesta. Ja sitähän hommataaan aina vaan lisää, vaikka se tekee kuinka kipeää.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä eroa on Matti ja Mervi-uutisia lukevalla yleisöllä ja lynkkausjoukolla?

Ei mitään, molemmat odottavat niksan naksahtamista.

Matista ja Mervistä kirjoittavat ja lukevat, menkää hoitoon!

Anonyymi kirjoitti...

Se on sitä nykyajan lynkkausjoukkoa nuo Matti ja Mervi-fanit, joiden täytyy saada päivittäinen M&M-annoksensa.
Minusta ei ole yhtään hauskaa, enkä ymmärrä, miten ihmisiä jaksaa kiinnostaa ja naurattaa nuo "toilailut". Jos Mervi oikeasti saa turpiinsa tuohon tahtiin niin se on ajan kysymys, milloin siltä on henki pois ja Matti istuu Kakolassa tai Niuvassa.
jutut ja kuvat on täysin läpinäkyviä, seiskalla on diili M&M:n kanssa, että Masa raportoi tasaisesti ja Mervi esittelee ruhjeitaan.
Sitäpaitsi on kummallista, että Matti ei joutunut takaisin vankilaan, vaikka on riehunut jo puukkojenkin kanssa vapaaksi päästyään.
Ällöttää koko touhu.
-minh-
P.S. Kuva on loistava, A. justiinsa tokaisi, että siinähän ollaan me, minh ja A!

Anonyymi kirjoitti...

Yhtenä päivänä kävin hakemassa kaupoista erinäisiä tarvikkeita ja sain silmiini jokaisen puodin ja marketin ovessa tekstin että isä tappoi poikansa aamiaispöydässä. Viimeisin kauppa oli Alko ja meinasin sanoa myyjälle, kun se teksti taas oli taas osunut silmiini, että Herran Jumala antakaa äkkiä paperipussi päähän.
Tämä nyt ei koske käsilä olevaa aihettasi sillä en tahdo osallistua milään tavoin M&M keskusteluun.
APUA

Saara kirjoitti...

Heh,ihmiset tekevät itsestään niin mahdottoman yleviä muka sulkeutumalla tämän aiheen ulkopuolelle. Kuitenkin tuokin oli jo osallistumista ja minun lynkkaamistani. Katsopa taas kerran peiliin, sinä anonyymi, hah. Varsinainen anonyymi.

Mervin käytös todellakin vaikeuttaa esim. Lyömättömän linjan puurtajien työtä entisestään. Hän tekee itsestään pellen, kun todelliset turpaan saaneet istuvat siellä terveysasemilla taas kerran oviin törmänneinä.

M&M ei ole antanut perheväkivallalle todellisia kasvoja. M&M on sen irvikuva.


Noh, jatkakaa te anonyymit itsenne ylevöittämistä ja vältelkää sellaisia aiheita jatkossakin, joissa joutuisitte omalla nimimerkillänne esittämään mielipiteitä. Ne ovat aika yhdentekeviä.


***

Hehheh, Minh. Sinä ja A? Ei suinkaan. Voi kauheeta.

No mutta tosissaan, aihe sekä ällöttää että tympii. Mutta aloin ajatella sen seurauksia noin yleisemmin. Aika huonolla menestyksellä, ettenkö sanoisi.


Mutta aika harva nykyään kai sitä omaa ylemmyyttään enempää viitiskään ajatella.

Anonyymi kirjoitti...

Tiedän tunteen: kun haluaa sanoa jostain asiasta ja toivoo, että joku ottaisi kantaa, niin homma tyrehtyy usein yleviin kannaottajiin: ollaan liian yleviä puhumaan ko. aiheesta.
Surullista..
-minh-

Saara kirjoitti...

Onhan se myös aika huolestuttavaa. Niillä joilla kenties tai ainakin omasta mielestään olisi kapasiteettia ajatella syitä ja seurauksia, eivät viitsi siinä ylemmyyspuuskassaan ryvettää itseään näin aroilla asioilla. Voihan se olla, ettei maailma just siksi koskaan muutu.

Minsuta tässä on toimittajilla jo ihan liian paljon valtaa siihen nähden, miten epäpätevää porukkaa niistä moni on. Vaikka kuinka ajatellaan, että nehän on vain roskalehtiä ja sehän on vain viihdettä, kyllä sen vaikutukset ulottuvat syvälle. Just muksu kertoi, että ovat tyttöjen kanssa ihmetelleet, miten se Mervi uskaltaa olla sen Matin kanssa naimisissa.

Siis kymmenenvuotiaat tytöt älyävät olla huolissaan tästä kaikesta, kun taas ylevät aikuiset eivät mokomaan viitsi puuttua. Se kun on niin alhaista. Julkkiksii ja kaikkee, viinaa ja väkivaltaa. Yök. Ei kun pikkurilli pystyyn vaan.

Yojana kirjoitti...

Mervistä kerrotaan tänään myös HS:n kuukausiliitteessä. Taustat hiukan selittävät Mervin käytöstä. Saara, olen ajatellut samansuuntaisesti jo pisemmän aikaa. Matin ja Mervin surkeudesta on tullut vastenmielistä viihdettä.

Saara kirjoitti...

Joo, mä luin sen kanssa, mutta vähän kyllä kritisoisin sitä, että taustoilla voisi selittää käytöstä, koska kyllähän ihmisillä loppujen lopuksi on useimmilla olleet aika traagiset elinolosuhteet. Lama kosketti meitä jokaista, ei pelkästään rikkaita. Joka toisessa perheessä on joitakin kokemuksia alkoholismista ja muuta sellaista ja silti ihmiset vain jotenkin porskuttavat menemään. Kun on pakkokin tietty.

Mutta joo, siis samaa mieltä, Lila, kyllähän se jonkin verran sitä käytöstä silti selittää.

Myös Kuukausiliitteen toimittaja on osannut asiansa, täytyy myöntää. Vaikka jutussa kyllä kerrottiin enemmän kaikista muista paitsi Mervistä. Ikään kuin Mervi olisikin aina ollut ympäristönsä muokkaama marionetti. Jaa, tai niinhän sitä taitaa vähän olla jokainen.

timosoini kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.