perjantaina, syyskuuta 02, 2005

Ei täällä ole mitään nähtävää

Jos tulitte tänne ihmettelmään suuria kommenttilukuja, niin sen kun sitten ihmettelette. Tämä ei ole mitään kilpailua. Toivon kaikille yhtä lailla kommentteja ja yhtä oivallista tukiverkkoa, kunhan muistatte, että liian vaativa postaus vaatii kommentoijaltakin panostamista. Ehkä kepein mielin on helpompi lähestyä.

Minä en pysty kirjoittamaan tällaisen paineen alla enää ainuttakaan kunnollista postausta. Tämä sakinhivutus alkaa saada aikamoiset mittasuhteet. Enhän minä ole tehnyt mitään pahaa kenellekään, paitsi saanut paljon kommentteja. Olen siis kirjoittanut huonoja postauksia, joita jotkut kommentoivat vailla minkäänlaisia paineita, mutta minä en ole niitä kommentteja ansainnut. Nämä kommenttien määrät ovat siis jotenkin väärät siinä suhteessa, että jokainen tuntee kirjoittavansa paljon parempia postauksia kuin minä, mutta saavatkin vähemmän kommentteja. Ja tähän ajatukseen täältä nyt haetaan tyydytystä, kun ollaan itseensä ja oman kommenttilaatikkonsa tyhjyyteen tyytymättömiä. Ikään kuin nämä kommentit täällä ovat sieltä jostakin muualta pois.

Eivät ole. Minä kommentoin itsekin ahkerasti muita.

Tässä blogissa on joskus ollut ihan oikeitakin juttuja. Olen pitänyt tätä puolisen vuotta. Ihmisillä on huonon muistin lisäksi outo tapa lyödä lyötyä, niin kuin kävin jo jossakin sanomassa. Jos nyt yrittäisin viimeisillä voimillani kirjoittaa jotakin asiaa, se näyttäisi todella typerältä. Jokainen pilkun paikkakin tutkittaisiin mikroskoopilla siltä varalta, että yritän esittää fiksumpaa kuin olenkaan. Siksi en edes yritä. En ole, enkä aio ollakaan. Se vaatii jonkin verran voimia. Onhan minua jo kuvailtu sepporätymäiseksikin. Käsivarret on kyllä samaa luokkaa, ja keihäs lentää pitkälle. Finninaamaksi minua on myös haukuttu ja mitä kaikkia niitä olikaan. Minun tekisi kyllä mieleni kertoa, mitä kaikkea fiksua olen joskus tehnyt ja todistaa, etten minä ole niin tyhmä kuin mitä minusta on kerrottu, totta kai minun tekisi mieli - kuka helvetti haluaisi olla julkinen tyhmä?

Mutta kun en voi, niin tässä sitä sitten ollaan.

PS. En valitettavasti linkitä niitä blogeja, joissa kommenttejani jälleen käsitellään. En siis aio jatkaa tätä tämän enempää, koska se on aivan typerää. En minäkään hauku täällä kenenkään vieraitten ihmisten blogeja siitä, että niissä on niin vähän kommentteja. Eihän se kuulu minulle ollenkaan.

30 kommenttia:

Kaura kirjoitti...

No voihan peppu. Minä olen aina diggaillut kommenttejasi, joskin pidän vielä enemmän jutuistasi.

Olen onnistunut ohittamaan sinua rääpivät blogit hämmästyttävällä vaistollani ja väistelen niistä luultavasti jatkossakin. Pöh. Ignooraus on pahin kosto BUAHAHAHAHAHHAHAHHAHAAAAA (leffapahiksen naurua).

Anonyymi kirjoitti...

Mitä turhia, Saaran blogi on on aina keidas autiomaassa, pelastusrengas hukkuville, kusitolppa rakkikoirille. Watchtower.

Saara kirjoitti...

Aika tarttuva tuo Kauran nauru. Kiitos. Tuli tarpeeseen. Niin kuin kusitolppakin.

Mitähän minäkin aina skitsoan. Hö.

Anonyymi kirjoitti...

Maila Talvio tarjoutu ostamaan Södikalta Sinuhen koko painoksen suojellakseen nuorisoa turmeltumiselta. Mistähän tämä tällanen ny päähän pulahti? Ohoh, pääsi perseestä substanssi. Anteeks! luulin teitä tyhjän tynnyrin vanteeks!
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Olen kiitollinen, ettet linkitä, etten pöljyyttäni ryntää lukemaan ja iltaa kuluttamaan.

Minulla on kommentoimisistasi sellainen kuva, että olet huomaavainen ja noteeraat ihmiset. Se on tosi hyvä piirre.

Eräät taistelut olisivat saaneet lyhyemmiksi, mutta tämä on vain minun mielipiteeni. Kirjoitin tämän kappaleen, ettei mene aivan imeläksi.

Ei sitä kävijöiden määrää tarvitse hävetä. Tässä on nyt ollut vuodatuksenkaatumislisää. Hyvä, että oli kahvila perustettu juuri sopivasti. Voisilmäpullien toimittajakin löytyi.

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä täällä ei ole mitään nähtävää -mitä kyllä epäilen- mutta ainakin täällä voi olla oma itsensä.
Tällaisia paikkoja on harvassa.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Onhan nähtävää. Toi piiska esim. on musta...kerta kaikkiaan HAH HAH HAH
reiska

Saara kirjoitti...

En koe tätä taisteluksi siinä mielessä kuin ehkä muut. Minusta tämä on pienen ihmisen huutoa pyytää saada olemassaololleen oikeutusta ilman, että sitä ollaan merkillisin perustein joka puolella arvostelemassa.

Voihan sen joku jopa järkipuheenakin ottaa, kenties. Tavallaan yritän parantaa tätä maailmaa siihen suuntaan kuin minusta olisi toivottavaa.

Enkä minä pidä siitäkään, että kommentaattorini syyllistetään siitä, että viihtyvät täällä. Joten jokseenkin olen vähän jokaisen asialla, joka joskus on sanasen tähän pahuuden pesään sanonut.

Mutta kyllähän sen näkee, että monia asia on alkanut vaivata. Kritiikkiäkin on varmasti aika usea kavahtanut, siinä uskossa tietenkin, että tämä nyt on täysin huuhaablogi. Että en minä usko olevani ihan huonoilla teillä, kun tuon postaukseni kirjoitin.

Siis miksi minusta koko ajan tuntuu, että minun pitää selitellä ja pyydellä anteeksi näitä postauksiani ja puolustuksiani?

Tämä on ihan kamala tilanne. Minä lähden nyt nukkumaan ja huomenna töihin.

Sivustaseuraaja kirjoitti...

Älä sinä lannistu, Saara! Kateutta se vaan on :) Minusta on todella hauska seurata kommenttipalstaasi - etenkin silloin, kun muualla Pinserilässä istutaan hiljaa omien keittiönpöytien ääressä ja tuijotetaan tyhjyyteen.

Aurinkoista viikonloppua!

Rauno Rasanen kirjoitti...

¤¤¤ Tämä oli pusu.

Ole mikä olet Saara....mutta ole sitä just niinkuin olet.


Brüsselissä sinua kahehditaan, vaikkei sillä nyt olekaan mitään merkitystä....

......

mea kirjoitti...

Kyllä se on Saara kuule niin, että kateus on ansaittava. Täällä on siksi paljon väkeä, koska olet hauska ja nokkela ja sukkela ja sitäpaitsi kirjoitat hyvin mutta sehän on sivuseikka ;) Minä ihastuin oitis Saaran blogiin jo silloin, kun asettelit Lehmän kuvaa kohdalleen.

Kerta.

Jani kirjoitti...

"Siis miksi minusta koko ajan tuntuu, että minun pitää selitellä ja pyydellä anteeksi näitä postauksiani ja puolustuksiani?"

En kyllä tajua. Ehkä analyytikko osaisi auttaa?

Anonyymi kirjoitti...

Saara, tietenkään sinun ei tarvitse muuttaa kirjoitustyyliäsi. Vielä vähemmän sinun tarvitsee edes harkita blogisi lopettamista.

Sinähän kirjoitat juuri niin kuin haluat. Varsinkin, kun tosiaankin olet herttainen ja hyväntahtoinen kirjoittaja. Jos jotakuta harmittaa herttaisuutesi ja se, että saat paljon kommentteja, niin se tosiaankin on h ä n e n päänsärkynsä, ei sinun. Jos jotakuta harmittaa blogisi sisältö, hän saa luvan etsiä muuta luettavaa. Ei sinun tarvitse muuttaa tyyliäsi. Varsinkin, kun et ole pyrkinyt loukkaamaan ketään.

Ne jotka arvostelevat blogisi sisältöä, loukkaavat arvosteluillaan sinua. Jos jonkun pitää pyytää anteeksi, niin niiden arvostelijoiden, ei suinkaan sinun. :)


P.S. Mistä lähtien ja miksi bloggereihin on tullut tällainen sanantunnistustesti? *tietämätön*

Saara kirjoitti...

Aijai,

voi hitsi mitä ihanaa porukkaa täällä on käynyt. Mikähän minua eilen taas vaivasi? Varmaan dementia, anemia ja heikkomielisyys tai jotain.

Tulostan tämän koko rimpsun tuohon seinälle, etten unohda ensi kerralla. Ihania.

PS. Louhi, se on spämminesto. Robotit lähettävät tänne hirveästi mainoksia, mutta jos niitten pitää kirjoittaa tuo sana tuohon, niin ne eivät lähetäkään.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkään en ole törmännyt näihin blogiasi arvioiviin blogeihin. Ilmeisesti ne ovat minulle täysin tuntemattomia "suuruuksia".

En ymmärrä pätkääkään sitä, että bloggailijoille yritetään määrittää, mitä he saavat kirjoittaa ja mitä eivät, mikä on hyvää bloggailua ja mikä ei.

Jokainen blogin pitäjä saa täysin päättää minkälaista blogia hän pitää, ketkä ovat kavereita, minkä tyylisiä kommentteja sietää ym. Siihen ei ole kenelläkään muulla bloggailijalla nokan koputtamista. Jokainen on omasta blogistaan ja kommenteista vastuussa, ei muusta.

Minä käyn tässä blogissa, koska täällä puhutaan ihmisistä, aidoista asioista, tapahtumista ja kokemuksista. Minua kiinnostaa ihmisten elämä. Ja tässä blogissa kokee, että täällä on ihmisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Snadisti huono omatunto, kun menin kertomaan tuossa mielipiteeni, mutta en sillä ketään osoittanut, enkä olisi sitä kirjoittanut, ellei tämä olisi yksi lempiblogeistani.
Ihan hyvä, ettet linkitä haukkumablogeja, haukut hyytyy nopeimin, kun ei niihin kiinnitä huomiota.
Ehkä mäkin oon vähän kateellinen sun kommentoijien innokkuudesta. Kirjoitin eilen seksistä ja olin varma, että tappelu tulee, mutta kaikki kommentoi: "olen TÄSMÄLLEEN samaa mieltä!" En usko, että se johtuu mahtavista,absoluuttisista totuusmielipiteistäni(?), vaan koska blogissani ei ole ollut tapana haastaa, varsinkaan minua kunnon väittelyyn. En tarkoita noita narkkari-nisti-huonoäiti-vyönallelyöntejä, vaan sitä, että joku sanoisi ystävällisesti, että nyt kyllä minh kirjoitit ihan täyttä sköndää, kelaas tätä..jne
Mutta kaikista kommenteista olen kiitollinen ja edelleen ihmettelen, kuinka paljon sitä luetaan.
Sä oot vaan hyvä kirjoittaja ja susta pidetään, älä kateellisten puheista välitä!
-minh-

Anna Amnell kirjoitti...

Täällä on paljon nähtävää: sanoja, sanoja. Kieli elää Sinun blogissasi.

Mutta kun julkisesti kirjoittaa, saa osakseen myös julkista kritiikkiä. Se on julkisuuden hinta. Mennään etenpäin kukin omalla tyylillämme.

Mukavaa viikonloppua
Pirkko

Saara kirjoitti...

Kiitos kiitos. Nyt kuulkaa nolottaa jo.

Anonyymi kirjoitti...

Ei kannata nolottaa.

Ihana ilta Hannibalin seurassa. Mitä muuta sitä Petra kaipaa.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Jaa että mitäkö muuta? Reiskaa, tietysti, of curse! Pata kattilaa. Aivan siis mielettömästi sulle taas onnenlehtiä tänään, heilua vaniljatuuttis täydeltä. Siirrä keittiö telkkariin, vice versa tai vice president (PP) to bush!
nayjcy - vau!
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin, Reiskaa tietenkin. Olinpa minä ajattelematon, kui nyt noin. Paha pää.

Lehtiä vaan sinnekin, hesaria ja aku ankkaa ja aurinkoista sunnuntaita kaikin tavoin.

Petra

Lostis kirjoitti...

Mäkin olen ihmetellyt, että miksi kansa marmattaa, kun sua kommentoidaan. Eihän se keltään ole pois. Toivotan mukavaa syksyä!

Saara kirjoitti...

Kiitos, eksynyt. Mukava kun eksyit tännekin!

Lostis kirjoitti...

Mä eksyn tänne aika useinkin, pitäisiköhän mun hankkia kartta ja kompassi?

ill. kirjoitti...

piti tämä jo aiemminkin laittaa, mutta kun.. no oli miten oli, nuo viikon viisastelut ovat hienoja ^^ ja tämä uusi ulkoasu. vähän aikaa kestää hahmottaa kenelle se kuuluu koska nähtävästi ovat monet seuraamani (?) vaihtaneet tänä vklop ulkoasua.

no niin nyt hävisi se ajatus mitä oikeastaan tuossa kommenttiketjussa löytyi kommentoitavaa. ev. ei sinun kellekään mitään tarvitse selitellä ja joskus ihmettelenkin sitä miten moni näkyy käsittävän sinut väärin.

kesänvihreä :)

(aivoni sanoi juuri itsensä irti eli anteeksi jos puhuin (taas) täyttä.. juustoa^^ on kuitenkin parempi maailma se missä on saara :)

Saara kirjoitti...

Voi että teitä. Herttaisia olette. Minä en kyllä enää ikinä (hehheh) valita.

Anonyymi kirjoitti...

Terve saara. Vaikka kommentoinkin harvakseltaan, niin vierailen toki usein. Nyt tämä uusi fonttisi aiheuttaa mulla henkaluuksia. sitä on paljon vaikeampi lukea kuin edellistä, ja varsinkin kotikoneeltani mahdotonta, tällä työkoneella onnistuu jotenkin. Mulla on kotikoneen asetukset sekasin enkä voi vaihtaa nitä, koska sitten taas menee wordin asetukset sekasin. Mutta siis että jos minä olen ainut jota uusi fontti vaivaa, niin älä välitä. Minua aina kaikki muutokset niin kovasti harmittavat, kunnes totun niihin.

Saara kirjoitti...

Paitsi että mä en ole vaihtanut mitään fonttia. Ja joo, siitä on huomauttanut aika moni mutta mä en vaan löydä vikaa. Äh.

mea kirjoitti...

No johan nyt dämmit. Ei se näemmä auttanut. Jospa koitettais ottaa se äxä pois siitä, eli se olis niinku näin:

font:small "Trebuchet MS",Trebuchet,Verdana,Sans-Serif;

Saara kirjoitti...

Karpalo, kun vaihdat selaimesi asetuksia tuolta yläpalkista kohdasta "näytä" tekstin kokoa suuremmaksi, niin sen ei pitäisi vaikuttaa wordiin.