lauantaina, marraskuuta 10, 2007

Hämäriä unia




















Tämä aamu se ei valkene lainkaan. Meillä tulvii oja, emmekä pääse pihasta pois ilman venhettä. Toivottavasti sade muuttuu pian lumeksi, että sen voi sitten työntää pois ja voimme kirmata vapauteen.

Olen nähnyt viime aikoina hieman epäilyttäviä unia. Toisessa unessa olin Seppälässä vaateostoksilla. Siellä oli alakerrassa Koivusen Ari keikalla, mutta ei lainkaan yleisöä. Ihmiset vain katselivat vaatteita, eikä kukaan kuunnellut, paitsi minä. Koivunen ei vain suostunut laulamaan. Minä sanoin sille että laula (samalla äänellä kuin Aake Kalliala vanhassa sketsissä) . Koivunen katseli ärsyyntyneenä muualle, eikä laulanut. Olin hyvin syvästi loukkaantunut ja ajattelin tehdä huonosta palvelusta valituksen.

Viime yönä olin synkeässä puutarhassa, jossa puiston penkin viereen oli asetettu laakea kukkaruukku. Mullasta iti kaksi vankkaa tummanpunaista versoa. Yllättäen isävainaani tuli ylpeänä kertomaan, miten oli istuttanut nuo kaksi versoa. Kysyin mitä kukkia ne olivat. Se sanoi, että niitä sinisiä kukkia, joiden nimi oli taisteluni. Olin aivan äimänä. Kuullutkaan semmoisista kukista. Tätini oli pompsahtanut kuin tyhjästä vierelleni ja kysyin, mitä ne semmoiset kukat olivat ja miltä ne näyttivät.
- No tiedäthän, niitä kukkia, joita impressionistit aina maalasivat.
Muistan unessa ajatelleeni, että HÄH?
- Impressionistit? Minä kysyin.
- Niin, etkö muista yhtään sellaista taulua?
- No en, minä sanoin ja pyörittelin päätäni. Minulta meni kyllä ihan yli hilseen tämä juttu.

14 kommenttia:

Allyalias kirjoitti...

Vähänkö mielenkiintoisia ja monitulkintaisia unia. Etenkin tuo jälkimmäinen. Emmäkään olisi Arina laulanut, kun olisi ollut vain yksi kuulija. Sorry vaan...

Anonyymi kirjoitti...

Mut oikeasti haastattelija Petelius lauloi "Jo Karjalan kunnailla" oikein hienosti kun Kalliala, joka tässä muistaakseni oli "työantajapuolen edustaja, varapalkkaliukuja Masa Niemi" siihen tarpeeksi kannusti.

Et ollut unessasi tarpeeksi Masa Niemen näköinen ja tyylinen?

Saara kirjoitti...

Joo, niin, Ally, jotenkin vaan tuntuu, että noissa unissa mulla ei jotenkin ollut itselläni mitään sanomista. Siis kun joskus tuntuu, että voi vaikuttaa uniinsa, niin nyt en kyllä. Varsinkin just tossa toisessa, kun en edes ymmärtänyt mistä on kyse, niin miten semmoisen edes voisi keksiä.

Kyllä mä, Enska, oikeastaan olen aika paljonkin Masa Niemen näköinen, nyt kun kerran tuli puheeksi. Joo, yhdennäköisyys on huikea. Siksikin varmaan oikeutetusti koin tulleeni loukatuksi.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista lukea toisten unia. Tulkitsemaan minä en kyllä pysty, enkä usko että kukaan pystyy.

Jaksaisipa raapustaa taas uniaan talteen.

Kävin muuten siellä puntti"salilla", en mene toista kertaa :) Tuhersin ylisuurilla painoilla siellä pienessä testosteroninhuuruisessa kopissa. Huomenna olen rampa.

Saara kirjoitti...

Ou diö, Maija. Taivaalle kiitos PMS-kirouksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä te venheellä, uimataitoiset ihmiset? Koiratkin on mukava pienen pyörähdyksen jälkeen ottaa suoraan olohuoneeseen sohvan viereen, muistaakseni ne nimittäin sillälailla mukavasti ravistelevat turkkiaan vasta nimenomaan sisätiloissa.

Mutta nuo unet... Jo pelkästään Koivusen Arin koon tietäen voisi epäillä pedofilian suuntaisista ajatuksista. Hyi, hyi! Jos sentään taistelisit edes vähän suurempien miesten kanssa ne versosi itämään.

Ja joo, tämä tulkinta on ihan ilmainen.

Saara kirjoitti...

Arvaa vaan, Tienpäällä. Tuo meidän bokseri on kaiken lisäksi vielä diivakin. Niin että kantahan se ton lammen yli piti. Mäkkäri kyllä paineli suorastaan tohkeissaan vettä päin.

Ehkä tuossa ny oli vähän ylitulkintaa mun miälestä, kun nääs ihan laulamisesta oli kuitenkin kyse.

Anonyymi kirjoitti...

Vauva nro 3

Saara kirjoitti...

Ihana! Voi jee. Hyvää isänpäivää vaan kaikille.

SusuPetal kirjoitti...

Uuuuh, daddy is so cool!
Kaunis koreografia.

Anonyymi kirjoitti...

Onk Lunkvisti ruvennu vetään jotain nappeja, varttuneella iällä viälä?

Saara kirjoitti...

Nyt, Enska kuule, nyt on semmoinen juttu, että sun pitäis ottaa kyl joitain ilopillereitä. Tai edes c-vitamiinia. Omega kolmosta. Tai jotain kuplivaa. Tai voisit vähän ees tanssia. Saisko luvan?

Anonyymi kirjoitti...

On tää silleen kyllä lookista että kun Lunkvisti oli piäni niin se nauro tunnin kun sen honkkeli isä repi sen kanssa vessapaperinpalasia, äiti otti valokuvaa.

Isona sitten... no... näitte kyllä.

Mutta voisin kyllä ottaa tuollasen lunkvistilaisen tennari-shaketti-yhdistelmän , jos siinä olis viälä mukana kuminen Lunkvisti-naamari. Kaverit vois muuton nauraa, tai naurais ne silti, mut Lunkvistille.

Saara kirjoitti...

Tennari-shaketti-yhdistelmä on muutes niin muotia, nääs. Ei se mikään naurun asia ole. Vakava paikka.