Tein sitten testin, jonka mukaan minulla ei elämäntapojeni perusteella kuitenkaan ole kuin 5 % mahdollisuus sairastua sukuamme riivaaviin sydän- ja verisuonitautiin ja diabetekseen. En syö enkä juo rasvaa, ja käytän pelkästään kevytlevitteitä tai vähärasvaisia leikkeleitä leivän päällä. Kolesteroliarvoni ovat alle viiden. Verenpainettakaan ei ole. En käytä sokeria kahvissa, enkä mässää karkkejakaan. Liikunnan puutteesta en todellakaan kärsi, melkeinpä päinvastoin. Jalkapohjat ovat niin arat iltaisin, että kevyen untuvatäkin kosketus tuottaa tuskaa. Ainoaksi lihottavaksi tekijäksi jää leipä ja ehkä siideri ja olut, mutta niistä luopuminen tarkoittaisi aika tylsää elämää.
No, siis testinkin mukaan: ”Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä” - Aku Ankan klassista sarjista siteerataksemme. Testin perusteella kuulut siihen ihmisryhmään, joka kantaa maailman vastuuta harteillaan. Mutta ohje: pysähdy joskus miettimään, oletko jo vähän liian huolissasi, vai vain järkevä maailmaa riittävästi nähnyt konkari. Joskus liika huolenkanto, johon olet taipuvainen, voi johtaa stressivatsaan tai verenpaineeseen.
Jos olisin kouluruoka, olisin
Näkkileipä ja maito
Kannan maailman vastuuta harteillani.
Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin siis varsin kuivakka otus. Sinänsä hupaisaa olla näkkileipää, koska koulussa söin enimmäkseen juurikin näkkileipää, kun olen niin pirun nirsokin ollut iänkaiken. Ehkäpä ihminen sitten on sitä mitä se syö. Mää en syöny pinaattikeittoa, enkä mää syöny kiusauksia. Sit mää en syöny tillilihaa, enkä mää syöny makasalaatikkoa. Hernekeittoa söin kyllä ja jotakin muuta varmaan, mutta ei tule nyt mieleen mitä. Näkkileipä oli kyllä hyvää suolakurkun kanssa.
Toivottavasti saan tämän läskiasian mahdollisimman pian pois päiväjärjestyksestä.
Tekstit
16 kommenttia:
Stressi tuottaa keskivartalolihavuutta joidenkin tutkimusten mukaan. Itehän olen ihmetellyt, että elämäntavat tai geenit eivät tuota pötsilihavuutta, mutta jostakin tuo tuohon on vaan eka kertaa elämässä tullut. En löytänyt täsmälähdettä tähän hätään, mutta tämmöistä kertoo esmees tohtori.fi Stressi ja työuupumus -artikkelissaan: "Pitkään jatkunut ponnistelu sietokyvyn ylittävää kuormitusta vastaan alkaa vähitellen näkyä myös ruumiillisina oireina: sydän takoo levossakin kuin juoksulenkillä, rinnassa tuntuu muljahduksia, mahaan koskee, niskat ovat jumissa ja päässä tuntuu puristava panta. Kyse ei aina ole vain oireista, vaan tutkimukset ovat osoittaneet pitkäaikaisen stressin liittyvän lisääntyneeseen riskiin saada jokin elimellinen sairaus. Sellainen on esimerkiksi valtimokovettumatauti tai metabolinen oireyhtymä eli kohonnut verenpaine, keskivartalolihavuus ja diabetes."
Kaura, kiitos. Niin nuo. Olen luullut, että kaikilla on noita tässä iässä. Mutta ei siis ole?
No ei oo, paitti kaikilla yliressaantuneilla! Ja siellä edellisessä kommenttipötkylässä oli noi kortisolit sun muutkin jo ansiokkaasti käsitelty :-) Olisko sulla mahdollisuutta vuorotteluvapaaseen, jolloin saisit tehdä paljolti mitä sua huvittaa?
Hihhih, meillä vuorotteluvapaata... no ei! Kyllä se on lähinnä "tuossa on ovi, jos ei kiinnosta" -vapaa meillä.
Ihan todella olen kuvitellut, että sydämentykytykset ja muljahtelut ynnä muut kuuluvat tähän ikään. Mä olen vähän ymmälläni nyt.
Itse asiassa kun pari vuotta sitten sain rytmihäiriöihin lääkkeet, niin tuo meidän terveyskeskuslääkäri sanoi, että "kaikillahan niitä rytmihäiriöitä on".
Siitä vaan näkee, että yliressistä on tullut tavallista :-( Miltä se tuossa on ovi jos ei kiinnosta -vapaa tuntuisi sitten? Ite oon tuumannu, että on vain tämä 1 elämä ja kaikkia elämän palikoita pitää välillä heilutella ja epäillä, jos on alvariinsa pipi olo.
Hyvin sanottu, Kaura. Joskus olen kyllä ajatellut, että millaisia mahtoivat olla ruumiilliset oireet ennen vanhaan ja ennen suurta diabetesbuumia, kun kansa oli köyhää ja leipä piti itse alusta asti kasvattaa ja lehemät lypsää. Lapsiakin vilisi jumalattomasti torpan nurkissa ja puolet kuolivat ennen kuin eksyivät metsään susien suuhun. Eli kun melko nuorna vanhemmat kuolivat ja vanhuksia oli harvakseen, että onko se pitkän iän saavuttaminen nyt sitten pistänyt kropat sekaisin... siis mitähän mäkin yritän sanoa? Olikohan tossa logiikkaa. No, joka tapauksessa vertaan aina tätä päivää ennenvanhaseen ja olen jotenkin sitä mieltä, että kaikki on niin hyvin noin niin kuin elintason kannalta. Että millainen sen yhden elämän pitäisi olla. Hitto kun tietäisi vastauksen.
Aletaanko käymään uimasilla ja kuntosalilla? Tai jompaa kumpaa? :) Minä nimittäin aion jokatapauksessa.
Saa tulla mukaan :)
Mmmmjooh, Maija, paitsi kuntosalia mä en taida tarvita noiden kirjalaatikoiden nostelujen jälkeen. Mutta uiminen on kyllä mukavaa.
olenkohan nyt sitä mieltä, että kaikki "kevyttuotteet" ovat iso terveysriski. Ne hämmentävät käsitystämme syömisestä, Olen.
Heh, Medis, niin, tätäkin koulukuntaa on tullut vastaan :) Mutta nyt jos syön kylmäpuristetulla öljyllä valmistetun ruuan sijaan jotakin vaikka margariiniin tai voihin tehtyä ruokaa, niin se maistuu läpi niin pahoin, että huhhuh, pahhaa tekköö. Voi kuvitellakaan panevani leivän päälle ehtaa voita tai juovani paksua maitoa.
Miten olet voinut olla syömättä pinaattisoppaa?! Sehän oli ihan ykkönen. Maksalootaa inhosin minäkin. Herkkuruoka oli muuten ohraraepuuro, nams. Minä voisin antaa pyllyläskit sinulle, olenhan niin ystävällinen :D
Oliskin semmoinen joku luonnollisuuden alkukehto ennenvanhaan, josta voisi kattoa suuntaa nykypäivän elämälle! Sois kätsää! Vaan voihan sitä ennevanhaata käyttää perusteena tämän hetken kitkuttelulle ja kärsimykselle, jos välttämättä haluaa ;-) Ainakin siinä on realismia toisin kuin siinä koulukunnassa, jonka mielestä ennenvanhaassa elettiin ihanan terveenä ja onnellisena pitkään ikään. (Kyllä, olen kohdannut semmoisiakin.)
Tietysti pitkä ikä tuo mukanaan pitkän iän sairaudet, mutta ylistressaantunut keski-ikäinen ei välttämättä pääse niistä nauttimaan, jos ei ns. tee jottain.
Medis, rohkenen väittää, että kaiken mahdollisen safkatarjonnan runsaus on hämmentänyt ihan toisiin oloihin kehittyneen pötsistömme eivätkä kevyttuotteet sille mahda paljonkaan, kuten yleisestä ylipainoisuudesta huomaa. Oma isäni muuten kuoli ihan oikeaan voihin ja suolaan ihan ilman mitään kevyttuotteita meidän kaipaamaan jääneiden mielestä turhan aikaisin. Mutta se hänelle suotakoon, vaikka pirun ikävä on vieläkin.
Mitä ihmettä? Mikä ohraraepuuro, Elegia? Tosin puuroihin päin en varmaan vilkaissutkaan :). Pinaattikeitto niin, toiset siitä kuulemma kovasti tykkää.
En mää tota noin niin tahdo muitten läskejä, kun omiani vaan alemmaksi. Mutta kiitos!
Kaura, hehhee, joo, mulla on vähän tuota vikaa muissakin asioissa, että pitää katella sinne missä on kurjempaa, jotta kestäisi omat vaikeutensa hieman ryhdikkäämmin... olen saanut nuhteita siitä ennenkin. Nooh.
Niin ja niistä pitkän iän tuomista sairauksista nauttimaan pääseminen on kyllä vähän... no vähän... Eihän sitä koskaan tietty tiedä.
Hm jaa kerran kokeilin sitä mekanismia, että kuitua ennen hiilihydraatteja, mutta ei toiminut ja nyt syön porkkanan sijasta pähkinää eikä toimi sen huonommin, vaan ehkä vähän paremmin. Yli sata se mitta taitaa olla joo. Jotain risiiniä ehkä seuraavaksi.
KEU
Keu keu keu... mistä se onkaan tuo keu keu keu? No, siis joo, ei täsä ole mitään logiikkaa.
Lähetä kommentti