Voin ihan hyvin - niin varmaan

Mielenkiintoisia huomioita tulee tehtyä itsestä. Vaikka sitä kuinka olettaa olevansa ihan kunnossa, ei sitä sitten näköjään ole. Vaatii hirveästi ponnisteluja, etten ottaisi lukemiani asioita liian henkilökohtaisesti. Miten sen selittäisi, ikään kuin empatia olisi aivan pinnassa, melkein käsinkosketeltavissa. Sellaisetkin asiat, jotka eivät suoranaisesti ole koskaan koskettaneet henkilökohtaisella tasolla, tuntuvat ihan siltä niin kuin ne olisivat. Voisin jopa melkein itkeä kaikkien vanhenevien naisten puolesta, joiden aviomiehet kutsuvat huoria koteihinsa. Pystyn myös eläytymään lapsien ja kaikkien niiden lasten vanhempiin, joita... ei näistä nyt sen enempää, sitä showta en kyllä enää jaksaisi, mutta siis pääpiirteittäin kaikki vähättelyt ihmisten kipuja ja kokemuksia kohtaan nostavat palan kurkkuun. Milläköhän hemmetin perusteella minä voin muka ihmisille sanoa, että voin ihan hyvin.

Voidakseen ihan hyvin pitäisi täyttää ne kriteerit, joita tässä maailmassa vaaditaan. Pitäisi olla kova, olla välittämättä. Olla armollinen kaikille muille paitsi itselle. Pitäisi olla reilu ja ymmärtää kaikkia muita - paitsi omia reaktioitaan. Pitäisi loputtomasti ja suurella sydämellä ymmärtää niitä, jotka eivät välitä lapsista, perhearvoista, vanhuksista. Miksi? Elämme ajassa, jossa itse teko ei ole koskaan niin paha, kuin että joku sanoo siitä mielipiteensä. Kaikkien on saatava toteuttaa itseään muita hyväksikäyttämällä, jos siltä tuntuu. Mutta se, joka sanoo puolittaisenkin sanan näitä tekoja vastaan leimataan heti hysteeriseksi vaahtopääksi. Kiljutaan täyttä kurkkua, että älä tuomitse, eikä edes huomata että samalla tuomitaan se toinen.

En tosiaankaan ole valmis lukemaan blogeja. Kukaan ei nimittäin ole edes sanonut minulle mitään ikävää tänään. Tai eilen. Tämä kaikki kumpuaa ihan meikäläisen omasta päästä. Kuinka hemmetin hyvin minä oikein luulen voivani?

Päivän piristys löytyi Helinin blogista (joka (siis Wordpress, ei Helin) sekin kyllä hyljeksii meikäläistä ja hävittää kommenttejani ja moittii spämmäriksi). Kielelliset kulttuurierot ovat aika herkullisia. Ilmaisuille pitää ilmeisesti olla tarvetta, jos niitä kerran on keksitty. Suomen kieli vaikuttaa kyllä yhtäkkiä melko viattomalta.