lauantaina, helmikuuta 03, 2007

Kunnon kristitty

Koko viikon päänsäryssä ja poissa näistä peleistä. Sillä aikaa kun olen kuumeisesti pohtinut hautajaisvirsien sanoituksia, yrittänyt tapailla nuoteista tuttua säveltä, josta ottaa kiinni, hymissyt hartaana kaiket illat, ja lueskellut kymmeniä runokirjoja löytääkseni niistä yhden sopivan kuolinilmoitukseen, blogilistalla on tapahtunut pikkuvipeltäjien suursikiäminen. Sen ovat vallanneet erilaiset hamsterit. Näettehän sädekehäni.

No, kuoleman läheisyydessä ei ole sopivaa tehdä mitään muuta kuin olla pienen hetken kunnon kristitty. On tosissaan lähdettävä näihin rituaaleihin mukaan kyseenalaistamatta mitään, sillä siitä ei ole mitään hyötyä. Kaikki tulee joka tapauksessa menemään käsikirjoituksen mukaan. Mutta äitini ja veljeni vaimon kanssa käytyjen puheluiden sisältöä ei voisi päivänvaloon päästää. Itkujen välissä makaaberi huulenheitto on ylittänyt sovinnaisuuden rajat monta kertaa.

Olenkin miettinyt, millainen ihminen perustaa hautaustoimiston ja olisiko minusta siihen. Millaista olisi käsitellä ruumiita, pakata niitä arkkuihin ja millaista olisi ajella niiden kanssa pitkin kaupunkien katuja arvokkaasti Albinonin Adagion soidessa päivästä toiseen. Entä millaista olisi laittaa ruumiit kauniiksi, olisikohan se luovaa? Ja miten voisi itkemättä suhtautua lapsivainajiin? Monennenko jälkeen itku loppuisi? Millainen ihminen minusta tulisi? Osaisinko olla elävillekin asiakkaille kyllin huomaavainen? Hienovaraisuus on kyllä siinä ammatissa hyve, eikä minulla kovin taida sitä olla. Tosin töitä sillä alalla pitäisi riittää hamaan tulevaisuuteen saakka.

Kuolleista ajattelinkin siirtyä vielä eläviin. Tuntuisi mielekkäältä tehdä jotakin konkreettisesti tärkeää ja työskennellä vaikka vanhusten kotiavustajana. Jollakin tavalla tämä hetki on vaikuttanut minuun kliseisesti. Ehkä kliseissä onkin aina totuuden siemen mukana. Yhtä kaikki näyttää siltä, että vanhustyöhön ei satsata, paikkoja vähennetään koko ajan ja sen minua erityisesti kiinnostava idealistinen puoli on tyystin hunningolla. Avustajat ehtivät vain harvoin keskustella vanhusten kanssa, kun on jo viilletettävä pää kolmantena jalkana seuraavan vanhuksen vaippoja vaihtamaan, ruokaa laittamaan ja siivoamaan. Se työn raskaus ei minua sinänsä haittaa yhtään, tämäkin työ on ruumiillisesti raskasta. Perjantaisen parin lavan purkamisen ja hyllyttämisen jäljiltä habat ovat parhaillaan hellinä ja reisilihakset kipeinä niin kuin olisin kuntosalilla ollut vetämässä kunnon treenit. Se on sitä kyykkyyn-ylös-ojennus -liikettä 7 tuntia yhtä soittoa. Joskus nämä myyntihommat alkavat muutenkin tuntua pelkältä peliltä. Koko markkinatalous on keksitty kupla, jotta kaikilla olisi jotakin tekemistä, jotta kaikki voisivat ostaa toisiltaan jotakin. Omavaraistalous on sekin kyllä täällä pohjolassa aika epävarmalla pohjalla, mutta sen aitous kieltämättä kiehtoisi.

21 kommenttia:

setäs kirjoitti...

Mieluummin tietysti jotain vähän hitaampia virsiä, ettei ihan rokkia tai rumbaa, kai, luulisin?

Saara kirjoitti...

Kyl ne on hartaita. Selvä se.

allyalias kirjoitti...

Heippa vaan ja kiva kun olet takaisin blogimaailmassa. Minusta kaunein teksti kuolinilmoituksessa oli äidinisäni 34-vuotiaana sepelvaltimotautiin kuolleen lupaavan kirjailijanalun säkeet:

Kutsui taivas vaeltajaa,
silmissään unen tähti
toiviotielle lähti.

En tiedä miksi, mutta säkeet ovat aina koskettaneet minua.

Saara kirjoitti...

Oh, kiitti Allyalias. Tuo on kyllä, joo-o. Loppuu vaan jotenkin niin äkkiä, mutta onhan sen jotenkin aina loputtava.

SusuPetal kirjoitti...

Kliseet ovat yleensä piinallisen totta, siksi totuuksista tulee kliseitä. Totuushan ärsyttää ja sen takia se kuitataan kliseeksi.

"Aika parantaa haavat". Joo, joo, kliseistä ja totta ja ärsyttävää.

Niin se vaan menee. The truth.

Hautajaisbisnes on mielestäni pöyristyttävää rahastusta. Eihän siinä mitään, bisnestähän saa kuka tahansa pitää, mutta että asiakkaitakin löytyy, jotka ovat valmiita maksamaan maltaita kauniista arkusta/uurnasta, joka piilotetaan näkymättömiin plus muista kylkiäisistä.
Vainajan kunnioittamisen nimissä tehdään suoraan sanoen kaikkea hullua. Tai siis ostetaan.

Mikäs siinä, jos niin haluaa tehdä ja on rahaa, mutta kallista tuo maahan paneminen on.

Toivottavasti pää on nyt parempi.

Jussi kirjoitti...

Mukava taas kuulla sinustakin.

Veijo kirjoitti...

Mixed feelings - liityvät myös hautajaisiin. Länsi-Afrikassa joissakin kulttuureissa kuuluu hautajaisseremonioihin sellainenkin, että vainajan paras ystävä tulee haudalle herjaamaan vainajaa ja kertomaan hänestä vitsejä... kuinka toimisi Suomessa, toimiihan se tietysti privaatimmin mutta siis että se olisi osa virallista proseduuria? Voisi olla terveellistä, tervehdyttävää.

Saara kirjoitti...

Niin muuten on, Susu, hautajaisista saa pulittaa sievoisen summan. Sikäli etteivät suvun naiset sattuneesta syystä nyt ole kovin rahoissaan kumpikaan, Kelan 100 euron hautajaisavustus alkoi minuakin hysteerisesti naurattaa. Senkin eteen leski saapi etsiä kaikki kuitit ja tehdä suunnilleen veroilmoituksenkin tämän kaiken keskellä.

Kiitos, Jussi. Viime "tapaamisemme" olikin aika hauska.

Joo, Veijo, ei se herjaaminen ehkä oikein tänne sovi. Täällä herjataan niin paljon eläessäänkin jo. Lähinnä nämä mixed feelingsit aiheuttavat tilannekomiikkaa, joka onkin huumorin lajeista se kaikkein paras ja huonoiten selitettävissä.

PS. Huomasittekos, että mulla on ihan uusi 2.blogger asennettuna. Vähän olisi vielä hiomista. Mistähän tuon "labelsin" kohdan löytäisi, että sen saisi suomennettua, kun ei sitä ole templatessa eikä missään. Tai se ei vaan pistä millään silmään. Jos joku tietää, niin :)

Anonyymi kirjoitti...

Tää on varmaan makaaberia, mutta sopinee sellaselle, jonka nimi on Morbidi. Olen nimittäin alkanut "kerätä" säkeitä lähteville. Nyt kun on tullut tähän ikään, jolloin kuolema on jo lähempänä, ongelma kauniista lähtösanoista korostuu. On lohdullista, mutta myös turhauttavaa, yrittää etsiä sopivia sanoja.

Tuohon postauksesi loppuosaan voisin sanoa, että welcome to the club. Sitä rupee vähitellen miettimään kaikenlaista, omien ja muiden (esim. hallitusten) tekojen järkevyyttä, ja tekee mieli kantaa korsi kekoon.

-ruu morb

andreas kirjoitti...

hyviä hautajaisia Teille

Polgara kirjoitti...

Jaksuja vaan! Kun mies kuoli, oli hänen broidinsa kanssa aika hulvatonta huulenheittoa, josta W. ois eläkessään tykännyt. Lisäksi oltiin etukäteen sovittu muistotilaisuuden biisit - ei ehkä kovin korrektit, mutta siellä ne toimi. Kun faija heitti lusikan nurkkaan värkkäsin säkeen:
Vaipui vanha venho,
katkesi kalastajan siima.
No, kukin tyylillään.
Hautaustoimistossa varmaan pitää olla aikamoinen psykop..ei kun logi ja silmää erinäisille asioille ja ihmisille. Ei kyllä heti tulis lähdettyä alalle...

Saara kirjoitti...

Joo, Ruu, säkeitä pitäisi tosiaan kai ahkerammin keräillä. Osa kun on jo tullut käytettyä, varastot hupenevat.

Ja nimenomaan, Ruu, jotenkin tuntuu, että hyvinvointiyhteiskunta on pelkkä vitsi. Tai siis että hyvinvoivia on kyllä paljon, mutta pahoinvoivat saavat sitten pärjätä omillaan.

Jaaha, kiitos Andreas.

Polgara, se huulenheitto on varmaan yksi tapa selvitä. Ihmisillä on niin erilaisia tapoja selviytyä surusta. Sinänsä outoa, että ainoa korrekti tapa olisi olla hiljaa ja itkeä.

Tekisi kyllä mieli ihan haastatella jotakuta hautausurakoitsijaa.

Lumi kirjoitti...

Se on vaan niin järkyttävää, että ihmisten kuolemallakin rahastetaan, ja paljon. Kukkavihkostakin saa pulittaa nykyjään 50-80 euroa kun ennen isoin minkä sai kukkaliikkeestä maksoi maksimissaan 250 markkaa ja se oli HIENO. Kukka- ja hautauspisneksellä tienaisi, se on selvä, mutta missä vaiheessa sitä muuttuu empaattisesta työntekijästä kyyniseksi ?

Mä olen sen verran sairas että luen hesarista aina kuolinilmoitukset ja ihmisten syntymisajat ja ne värssyt, mä tykkään eniten varmaan siitä " Nyt olen vapaa ja mukana tuulen saan kulkea rajalle ajattomuuden. Olen kimallus tähden, olen pilven lento, olen kasteisen aamun pisara hento. En ole poissa, vaan luoksenne saavun mukana jokaisen aamun ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä ".
Ole onnellinen kun saat töissä hyötyliikuntaa niin, että tuntuis kuin ois salilla käynyt, pystytpähän kesällä biksukunnossa elvistelemään että saimpas itteni tähän kuntoon työnteolla :D

Voimia tämän kaiken keskellä Saara !

Saara kirjoitti...

Hehe, Lumi, no tuota nyt on tätä tullut tehtyä vajaa viisi vuotta, eikä bikinikuntoa vaan näy :).

Minua tosiaan kyllä kiinnostaisi, mitä niille hautaustoimistojen työntekijöille tapahtuu.

Kuolinilmoitusten lukeminen on hirveän yleinen harrastus. Minäkin teen sitä samalla tavalla kuin muitakin harrastuksia, välillä tulee luettua useinkin, mutta useinmiten ei sitten taas jaksa. Kiitos tuosta Leinon värssystä.

Ensio kirjoitti...

Surutyö ylittää joskus kulttuurirajojakin: Wolf H. Halsti kuvaa muistelmissaan Suomessa aikoinaan vallitustöissä 1900-luvun alussa olleita kiinalaisia:
" Silkkiä he rakastivat suuresti ja siksi mielellään vierailivat hautausmailla ottaakseen roskalaatikoista talteen seppelten nauhoja koristeikseen. Näin Gallan-Kallelan Tarvaspään luona erään, joka kantoi olkapään yli leveätä valkoista nauhaa kuin suurristin nauhaa ikään; siinä oli teksti: En sista hälsning från familjen Johansson."

Saara kirjoitti...

Niin, ennen vanhaan kiinalaisetkin kantoivat kortensa kekoon kierrätyksen puolesta. Nykyäänhän ne ovat ympäristökatastrofi siinä missä me muutkin.

setäs kirjoitti...

Jätehuolto ja kyypparit, siinon aina kaks varmaa tulonlähdettä, tais jo Waltari Sinuhessa sitä kirjottaa. Ihminen juo iloonsa ja suruunsa ja melko varmasti kuolee joskus, kai.
*
Ilmankos ne on mafioitten suojeluksessa.

Saara kirjoitti...

Ai ketkä? Jätemiehet ja kyypparitko?

setäs kirjoitti...

No se viinabisnes Ameriikoissa kieltolain aikaan - ja nykyään sitten nämä nuuhkittavat ja tökittävät.
*
No 'jätehuolto', likanen työ.

Saara kirjoitti...

Niiiin, se likainen työ, joooo.

minh kirjoitti...

Voi stna...Albinonin Adagio...multa tulee oksu. Kun ukki delasi 90-luvun alussa, me jouduttiin vielä väleissä olemaan tätini kanssa ja aina Joensuussa käydessämme syömään sinne. Ruuan jälkeen täti sanoi: "Jos mie nyt laittasin tuon alpinoonin adaatsion soimaan ja muisteltaisiin ukkia tässä ihan..." Joka vitun kerta! Minä, sisko ja faija hytkyttiin naurusta ja onneksi kyynelkanavat on senverran höllässä tässä suvussa, että meni täydestä läpi...ja vielä joutui häpeemään sitä. Mä vihaan sitä biisiä niin, että itku tulee heti kun kuulen.

Mutta Leinolla on ihan mielettömän hyviä, kannattaa katsoa sieltä. ja koita jaksaa hautajaishumu...
-minh-