Jos joku on sekaisin niin minä. Yömyöhällä pitkän telkkariputken päätteeksi kävin nähdäkseni netissä. Tarkistin samalla, olisiko edellisen viestintäkurssin tehtävästä jo vihdoin tullut arvosana. Se oli. Muistan jopa lukeneeni sen. Ilakoinkin ihan lievästi nelosesta, mutta tunsin samalla omantunnon pistoksen, koska nelonen oli mielestäni ihan yläkanttiin. En ollut paneutunut tehtävään kuin puoliksi, sillä veljeni kuolema vei voimat ja keskittymiskyvyn. Tänä aamuna tarkistin vielä, olinko nähnyt arvostelun oikein. Eihän siellä mitään ollut. Niin tietenkin, sehän olikin vain unta. Ihan hölmöä unta. Alitajunta pisti painiskelemaan omantunnon kysymysten kanssa. Tästä unikäsityksestä varmana sadattelin itseäni. Kuinka hulluksi minä oikein olen tullut - en erota edes unta todesta. Ehkä lääkitystä pitäisi sittenkin vähentää... tai lisätä, mutta ihan kohdallaan se ei ole. Minua jopa hävetti, että olin nähnyt unta nelosesta. Miten kehtasin? Jonkinlaista nöyryyttä voisi uniltakin odottaa... Aloin juuri äsken selata opintokansiota uudestaan ajatuksenani tehdä kunnollinen ja järkevä aikataulu laiminlyödylle opiskelulle. Ja se nelonen oli sittenkin siellä. Tarkistan vielä. On se.
Nyt luulen myös näkeväni unta. Eikös perinteisesti paljaat tissit tienvarrella aiheuta kolareita ja peräänajoja? En tiedä hidastaisinko itse blondin heilutellessa paljaita rintojaan hyvän asian puolesta. Vaikea sanoa. Oman luonteeni tuntien seuraavalla kerralla painaisin ehkä kuitenkin lisää kaasua, kun nuo tissit eivät oikein kiihota ja sillai.
How to Survive November 2024 – 22
11 tuntia sitten
Tekstit
19 kommenttia:
Sanon tässä sellaista mitä ei entisaikaisten kouluarvosanojen hallinta-aikana olisi ehkä tullut sanotuksi:
Onnittelut nelosen johdosta!
Onnea nelosesta. Ei kannata potea morkkista arvostelun suopeudesta, iloitse vain. Et sinä voi välttämättä tietää mikä on vaatimus- ja vastaamistaso.
Entisinä aikoina joku opettaja uhkasi pyöräyttää kaikille neloset, kun niin huonosti lapsoset osasivat. Yksi kysyi:"Kuka ne sitten elättää?"
Heh, mun ei ollut tarkoitus elvistellä sillä, vaan ihan todella hämmästellä tätä pään sekaisuutta.
Et sinä elvistellyt, iloita saa. Mielellämme me toisetkin iloitsemme mukana.
Haa, selkeä tissipostaus tämäkin ;D Eih, jos ajaisin, en voisi keskittyä mihinkään mainoksiin... koittaisin keskittyä siihen ajamiseen!
Onnea nelosesta - unessa ja todessa! Joskus niiden raja saattaa olla hyvinkin hämmentävä.
Niiin, iloita saa, ja mukavaa, että iloitaan mukana, vaikka vieläkin vähän kirpaisee. En toki aio silti arvosanasta valittaa :)
Hahaa, Polgara, tissipostaus-kategoria multa tosiaan puuttuukin. Ja suolen toimintaan pitäisi myös joissakin päreissä kiinnittää erityishuomiota. Mutta totta, kyllä ajaessa tärkeintä olisi keskittyä siihen ajamiseen.
Muistaakseni Kalevassa oli pari päivää sitten juttu, jonka mukaan tuollaiset ajatusvirheet jne ovat paras ennuste alkavasta skitsofreniasta... muistaakseni ...
Jaa, että skitsoksi tässä ollaan tulossa. Minä kyllä liitin sen jotenkin näihin nappeihin, mutta ihan hyvin lääkkeetkin kai voivat aiheuttaa joitakin kemiallisia muutoksia aivoissa. Mistä näistä tietää.
Muisti on kyllä eri hutera. Se on tosi paha juttu, kun ei esimerkiksi muista, onko jo ottanut lääkettä. Ajattelin turvautua oireisiin, eli kun olo on ihan hirveä, niin otan napin vasta sitten, vaikka lääkäri toisin sanoikin. Mutta kun en muista, olenko jo ottanut ja sitten otankin liikaa.
Kun ei muista onko ottanut lääkkeensä, on (liian) paljon muuta muistamista. Apteekista saa dosetteja, joihin voi annostella lääkkeet etukäteen. Muistamattomuus ei ole vakava eikä pysyvä, häviää kun muu elämä helpottuu.
Sinä olet Saara oman tehokkuutesi ja aikaansaapuutesi uhri. Olet tottunut hoitamaan vaikka kuinka monta asiaa lähes samanaikaisesti. Ihan kuin se entinen eukko joka samanaikaisesti kusi, käveli ja kutoi sukkaa. Siinä tulee aika, jolloin liika on liikaa, on ehkä ollut jo kauan. Olet yksinkertaisesti lopen väsynyt ja stressaantunut. Tiedä vaikka vähän masentunutkin.
Kyllä tällaisesta selviää, sanoo "Kokemusta on". Sinun täytyy miettiä mistä voisit löysätä ja antaa ihmisten (erityisesti läheisten) auttaa sinua. Opinnot ovat tietysti stressaavat, mutta niistähän tulee hienoja onnistumisen elämyksiä. Kykyjäsi et ole menettänyt.
Mutta maksaako Kela tällaisen apteekista mukaan talutetun dosentin ruokinnan, ja pitääkö dosenttia ulkoiluttaa? Saako valita minkä alan dosentti sieltä apteekin takahuoneesta föliin lyödään?
Kyllä täytyy sanua että teidän siellä maalikylissä kelpaa, dosentit on ja kaikki...
Voi, minä kyllä pitäisin omasta dosentistani hyvää huolta :), jos muistaisin.
Sylvi, minä tiedän kyllä, että pystyn kusemaan ja kävelemään ja kutomaankin vielä yhtä aikaa (esim kaulaliinaa, yksi oikein, yksi nurin tai sitten pelkkää oikeata vain, mutta en kyllä kantapäätä). Olen silti sitä mieltä, että olen kasvanut tällaiseksi, kun lähdin niin aikaisin töihin ja hankin oman elantoni 16-vuotiaasta lähtien. Minun on vaikea oppia tekemään töitä toisin. Minulle pitäisi tehdä jotain, siis jokin uudelleen ohjelmointi, koska näin vanhana ei pysty enää siihen mihin nuorena on pystynyt. Se on pettymystä melkein joka päivä, kun paikat kipeytyvät ja päässä on liian monta asiaa yhtä aikaa. Jos siellä ei ole mitään, niin kuin tänään, minulla on suorastaan rikollinen olo. Sille en voi mitään. En voi.
Ehdin jo katua tätimäistä otettani, mutta tiedetään me kumpikin, ettei muutosta luonteeseensa ja tapoihinsa niin vain tehdä. Välttelin käyttämästä kliseitä "opin olemaan armollisempi itselleni" tai "täytyy olla terveesti itsekäs". Niin kliseiseltä ei minusta tunnu, että "sinun täytyy pitää itsestäsi hyvää huolta".
Mutta ei kannata unohtaa totuutta: koko yhteiskunnan infrastruktuuri lepää paljolti (prosenttimäärää en taida yrittää sanoa) itsensä työssä (palkka- ja koti-) palasiksi repivien naisten varassa. Jos ajatellaan että talvisota Suomessa oli sitä miesten osalta ("uhri"), niin jatkosota (kotirintaman osalta) ja varsinkin sodanjälkeinen jälleenrakennus ja arki on vastaavasti myös ja - rauhan oloissa yhä enevästi - ollut naisten varassa.
Sikäli on tragikoomista, että Saaran lailla ajattelevat ja toimivat "monitoiminaiset" kantavat samaa taakkaa edelleen. Sukupolvikysymys? En tiedä kun en ole nainen. Kuinka siis on? Kertokaa te jotka tiedätte kun olette naisia.
Nooh, Sylvi, olen lorvinut koko viikon, mikä on tämän huitulapään ansiota. Kaikki työt on silti tekemättä, eikä lorviminen siten auta asiaa ollenkaan. Edessä ne hommat on moninkertaisina.
Ensio, minä tuota... äääh... tuo on liian... jotakin... minulla on jokin ongelma vain. Johtuu siitä kouluttamattomuudesta, kun ei ollut rahaa ja oli pakko lähteä töihin. Minähän muutin kotoakin pois jo 17-vuotiaana, mikä on ehkä pikemminkin ominaista edelliselle sukupolvelle.
Juu, ehkä sun lääkityksessä on nyt ihan hienoinen viba, kokeile sitä suuntaan tai toiseen, eron huomaa kyllä tai sit olet niin onnellisesti sekaisin ettet huomaa mitään :D
Niiiin, kun vaan muistais kumpaan suuntaan...
tule kuntoon tyttösein
Voi kiitos, Vaudiville, eiköhän tämä tästä.
Lähetä kommentti