Birdy älyttää

Olen aika helvetin kypsä tuohon Birdyn touhuun.

Ensinnäkin kyse on ollut ja on yhä siitä, mihin poliitikkojen lupausten tulisi suuntautua, kun tulonsiirroista on kyse. Väitetään siis, että Suomelle on kertynyt hieman ylimääräistä, eli nyt ei ole kyse siitä, että pitäisi ottaa joltakin pois. Mutta ennen kaikkea nyt ei ole kyse Birdystä. Ei vaan ole. Kun ollaan puhumassa lapsilisän korotuksesta, ei olla puhumassa lapsettomuutta vastaan. Siis kyse on ihan muusta kuin jonkun henkilön lapsettomuudesta. Minulla ei todellakaan ole mitään lapsettomia vastaan, noin yleensä, mikäli arvot eivät ihan täysillä törmää.

Näistä mukaköyhien äitien voihkinnoista valitettavasti hohkaa välillä sellainen "minä tahtoisin ylimääräistä rahaa kaikkeen kivaan ITSELLENI" -ajatus. Siinä ei ole mitään väärää: niin me kaikki tahtoisimme vähän väljää talouteen, kivoja asioita ja pientä luksusta. Käsitys, että perheettömillä sitä ylimäärää piisaa, on jotensakin puusilmäinen. Tapa perustella ja oikeuttaa minäminän haluja "lasten parhaalla" on kevyesti sanottuna tekopyhä ja vastenmielinen, sanoo Birdy.

Ja olen sanonut tuolla keskustelun aikana ihan suoraan, ettei minulle ole kolmenkympin korotuksella mitään merkitystä ja että se raha tulisi suunnata siten, että se auttaisi juuri niitä lapsiperheitä, jotka sitä eniten ovat vailla. Keskustelua voi käydä lukemassa, jos kiinnostaa.

Ja mikä ihme siinä on, että aina kun kohtaan lapsiperheellisten ahdingosta voihkivan äidin, hän on Se Tyyppi? Se Tyyppi = nainen, jonka mies tienaa hyvin, jolla on hyvä koulutus ja taustalla hyvä duuni (josta oli varaa jäädä vuosiksi kotiin), joka asuu isossa omistuskodissa, jonka kotona on uudehko auto tai kaksi ja jonka lapsilla on kännykät, pleikkarit ja lasketteluvälineet, hän jatkaa.

Niin, tuollaisen älvänän kanssa en olisi kyllä silloin jaksanut vääntää yhtään mitään, kun lapset olivat pieniä ja ahdinko ajankohtainen. Itse asiassa senkin kyllä kerroin jo tuolla ihan keskustelun alkuaikoina. Enpä usko että kovin moni muukaan pienen lapsen vanhempi jaksaa tai viitsii. Enkä minäkään enää tämän jälkeen, vaikka ahdinkoa ei enää olekaan.

Mutta jumalauta, ajatelkaapa, että alunperin kyse oli vaivaisesta lapsilisän korotuksesta, jota siis käsiteltiin ihan teoriassa ja takaraivossa kuitenkin se tieto, ettei sitä edes tule, niin eikö vaan Birdy saanut senkin käännettyä itseensä. Kun häntä tässä ollaan loukattu lapsilisän korotusta puolustettaessa. Hei haloo.

Halusin nyt vain oikaista nuo älyttömät vääristelyt mitä se siellä blogissaan taas sormistaan päästelee. Älkää nyt herranjestas uskoko niitä höpinöitä.

"Saara en pysty antamaan periksi"

Eilen illalla viikon loman loppumetreillä tajusin, että kun aamulla lähden junalle, onkin valoisaa. Monta kuukautta olen painellut aamusella junalle täydellisessä pimeydessä ja palannut kotiin ainakin hämärässä, jos en ihan umpipimeässä. Se on ollut mukavaa. Yhtään ei ole tarvinnut miettiä miltä näyttää. Järkytyin asiasta niin kovin paljon, että päätin mennä töihin tuntia aikaisemmin. Huomenna pitääkin kai kuivata edes tukka. Se oli tänään pahasti pystyssä.

Aamulla sitten koko maanalainen maailma haisi aivan paskalle. Siitä minä ajattelin, että kylläpä on taas mukava tulla töihin ja aloitin päiväni virkeänä. Susu Petal kävi ennen kaupan avaamista tuomassa lämpimän tuulahduksen liki suoraan aurinkorannoilta. Snif. En ole koskaan käynyt rantalomalla. Eläytymiseni matkakertomuksiin on vajavaista, mutta parhaani yritän.

Palohälytin pärisi pitkin päivää, viiden minuutin välein. Se tekee sitä toisina päivinä enemmän, toisina vähemmän. Se on soinut arviolta sata kertaa näiden vuosien aikana ja sata kertaa turhaan, jos ei nyt Alepan pullauunissa kärähtäneitä hilloviinereitä oteta lukuun. Siinä olisikin ihan piilokameran paikka, jos meikäläiset mönkisivät koloistaan joka kerta kun palohälytin soi, ja painelisivat häntä sojossa ja tukka putkella sinne, minne hälytyksen soidessa meidät on määrätty meneviksi ja korvat maassa laahustettaisiin taas peräkanaa takaisin töihin. Ja ei kun kohta sama uudestaan. Pitkin päivää. Sikäli aivan sairasta, että tulipalon sattuessa meidän pitää etsiä kaikista kaukaisin kulkureitti ulos, kun ihan vieressäkin olisi yksi uloskäynti. Kai siihen on jotkin väestölaskennalliset syynsä. Tosin ikävimmässä tapauksessa päitä saattaisi olla vähemmän laskettavaksi juuri sen takia.

***

Oletko muuten koskaan tullut ajatelleeksi, että jos joku lähettääkin avainsanojen kautta salaisia viestejä juuri sinulle? Minulle se tuli juuri mieleen. Tyhjä pää vaatii avainsanoja, jotta kirjoittaminen lähtisi liikkeelle. Ilman avainsanoja olisin aika hukassa ja siksi noita mukamas heikkoja signaaleja täällä niin viljalti viljelen ja käyn niitä niin hanakasti ihailemassa.

No nythän on niin, että niitä kaikkein hempeimpiä ja pornoimpia hakusanoja yhdistettynä Saaraan en kyllä aio häveliäisyyssyistä paljastaa, mutta joku turkulainen on ihan tullut tänne äskettäin haulla saara en pysty antamaan periksi. Saattaa olla että nauroin.

Roskaa

Olen mykistynyt näiden roskapostien edessä. Niiden virta on kasvanut aivan sietämättömäksi. Eikö näille tosiaankaan voi tehdä enää mitään? Roskapostisuodatin on toki virallisessa sähköpostilaatikossa käytössä, mutta sama roska tulee tuhannesta eri osoitteesta. Pari päivää olen kuitenkin ollut hieman huvittunut näistä sitkeistä yrityksistä saada viaton roskapostinvastaanottaja avaamaan viestinsä. Siis ajatelkaa: For Saarall, For Saarajussi... mjooh... ja For Saarasanookvaak... avaako näitä ylipäätään joku, kun ne kerran niin hulluna noihin viesteihinsä uskovat? Eikö nyt kukaan voi mennä sanomaan, että tämä riittää nyt tätä lajia. Ei enää! Ei enää!

Minusta tästä elämästä on mennyt jopa ilo muun muassa sähköpostinkin saamisen kanssa. Ennen vanhaan sitä ihan ilahtui, kun oli tuli viesti, nyt ei meinaa viitsiä edes avata koko sähköpostia, kun tietää, että edessä on parinkymmenen postin roskiin heittäminen. Ja ei muuten enää onnistuisi "Sinulle on postia"-elokuvan tekeminenkään, ellei sitten suunnittele parodiaa. Hmm...

Tulevaisuuden visio

Eilinen keskustelu oli aika karua kertomaa yhteiskunnan arvoasetelmien muuttumisesta. Toki Blogistaniassa asiat saavat hieman yksipuolisen perspektiivin siitä, miten ihmiset ajattelevat ja millaisia mielipiteitä heillä nykymenosta on. Ajattelin sitten asioita eteenpäin sitä silmällä pitäen, että jokaisen pitäisi tehdä täydellinen elämänhallintasuunnitelma ensin, ennen kuin voisi tehdä lapsia, eli poikkeamia ei rahavirrassa saisi olla vähintään seuraavaan 18 vuoteen. Mean periaatetta silmälläpitäen, jos teet lapsia, sinun täytyy luopua pariksikymmeneksi vuodeksi oikeudestasi ruikuttaa ja olla valmis luopumaan nykyaikana perustarpeiksi tulleista asioista, eli todellakin, kuulkaa, ennen vanhaan kuljettiin bussilla ja asuttiin ahtaasti eikä kukaan Mean tietämän mukaan kuulemma valittanut, ja tämän konseptin siis pitäisi toimia myös tässä ajassa. Todellista valinnanvapautta.

Jos nyt oletetaan kuitenkin niin, että lapsia tekisivätkin ainoastaan he, joilla on siihen sillä hetkellä varaa, lapsisyntyvyys laskisi karkeasti arvioiden ainakin puolella. No joka tapauksessa uusia suomalaisia ei enää syntyisi kuin murto-osa nykyisestä. Pula veronmaksajista olisi huutava, joten vaje katettaisiin maahanmuuttajilla, jotka tekisivät kuitenkin lapsia koska ovat mustia ja sitä kautta tietenkin ihan eläimellisiä. Suomeen syntyisi siten vain rikkaan eliitin lapsia ja mustia lapsia, joiden vanhemmat tulevat tekemään maassamme kaikki hanttihommat siivoojasta kaupankassaan, kenties heistä osa ryhtyy jopa maanviljelijöiksi. Meille on syntymässä aivan uudenlainen elitistinen Suomi, jossa lapset eristetään aitojen taakse, rikkaiden päiväkoteihin ja kouluihin. Tästä on muuten jo merkkejä näkyvissä. Korkeastikoulutetut maahanmuuttajat pesevät metrojen kusisia käytäviä ja valkoinen nuori ylimystö räkii poistuessaan vastapestylle lattialle. Myös vanhusten rypyt pistävät niin pahasti silmään, että ne eristetään entisestään. Rypythän muistuttavat siitä, miten elämää ei voikaan hallita ja että sille on loppunsa.

Jotenkin liitän tähän kaikkeen myös yhteiskunnan seksualisoitumisen ja jatkuvan nautinnonhalusta muistuttamisen. Eli vain nuorilla ja seksikkäillä ihmisillä on kyllin volyymia kävellä tärkeänä takin helmat lepattaen ja korkokengät kopisten kaupungin kaduilla, olla median keskipisteenä ja mainosten kohderyhmänä.

Minua tämä kuva kuitenkin masentaa. Se antaa toki rikkaille mahdollisuuden käyttää enemmän valtaa ja kekkuloida, ja moni ilmeisesti tahtoo tähän kekkulointiväkeen kuulua enemmän kuin mitään muuta. Elämän hallintakin olisi rikkaampana paljon helpompaa. Tämähän on ihan harhaa. Elämää ei voi hallita, vaikka nyt tässä ylivoipaisuuden kuvitelmassa siltä monesta saattaa tuntua.

Minua masentaa myös nämä blogikeskustelut, joista yhä useammin käy selville muuttuneet arvomaailmamme tai sitten kyseessä on pelkkä bloggareitten ikäjakautumasta johtuva vääristymä, poikkeuksiakin toki on. Oman elämäni aikana olen nähnyt maailman pelkästään kovenevan ja siitä syystä olen pelolla sanonut lapsilleni, etteivät tekisi lapsia. Se maailma, mikä tästä on tulossa ei ole lasten paikka.


edit. 28.2. Linkki tuoreimpaan postaukseen, jossa vähän oiotaan Birdyn panettelua.

Sinkkujen surkeus

Sinkut ovat kovasti huolestuneita siitä, että poliitikot ovat alkaneet lupailla lapsiperheille huojennuksia. Iltalehdessä on tämän viikon teemana lapsiperheiden asema ja se on aiheuttanut sinkuissa närää.

Iltalehden vaaliteemat:

Vko 7: Terveydenhoito

Vko 8: Lapsiperheiden asema

Vko 9: Eläkeläisten asema

Vko 10: Vanhustenhoito

Vko 11: Työllisyys

On se niin väärin. Kyllä sinkkujen ahdingosta pitäisi puhua. Se kun on niin... no ahdinko. Sinkut joutuvat kovasti koville maksaessaan asuntolainaa ihan yksin, samaten ruoka heidän pitää myös ostaa itselleen ihan yksin. Kaikki pitää ostaa ja maksaa itselleen yksin. Kaikki. Ei voi kuin sääliä. Entisenä sinkkuna ja nykyisenä kolmen lapsen äitinä tiedän, että sinkut juuri ovat ne huono-osaisimmat ja heidät tulisi muistaa viimeistään seuraavassa vaalihuumassa ensimmäisenä, koska heitä on jo Helsingissäkin eniten. Siis jo demokratian nimissäkin herranjestas. Kyllä enemmistö pitäisi ottaa ensimmäisenä huomioon. Ihme, etteivät poliitikot ole älynneet ottaa sinkkujen kurjuutta vaaliteemakseen, vaikka ovat olleet sinkkuja itsekin ja kenties ovat vieläkin. Onko aika kullannut kurjimmatkin sinkkuusmuistot?

Mutta sinkkuja lohduttaakseni voin kertoa, että kun vuonna 1992 sain esikoiseni, niin siitä pitäen lapsiperheiltä on kaikista vaalilupauksista huolimatta otettu aina jotakin pois. Luvata aina voi, mutta niitä lupauksia ei tarvitse pitää. Turha siis kadehtia, jos lapsilisiin on luvassa korotuksia. Ei sitä kuitenkaan tapahdu ja sinkut voivat näin entisestään kasvattaa ostovoimaansa ja maailma pelastuu. Nyt kun sinkkuja ei ole vaaliteemoissa muistettu eikä heillä siten ole ketään ehdokasta, joka voisi huijata heitä tyhjillä lupauksilla, äänestysprosentti mahtaa jäädä kovin pieneksi. Ihme sinällään, että lapsiperheiden vanhemmat edes viitsivät enää äänestää. Lapisperheiltä on pienennetty kaikkia tukimuotoja neljäntoistavuoden ajan. Itse asiassa enää ei ole mistä ottaa, ellei sitten viedä lapsilisiäkin. Nimellisesti lapsilisää on kyllä korotettu, mikä nyt näin sinkkujen muistuttamana hävettää, mutta toisaalta onneksi samalla kaikki lapsivähennykset on poistettu, ettei nyt ihan juhlimaan sentään olla päästy.

edit. 28.2. Linkki tuoreimpaan postaukseen, jossa vähän oiotaan Birdyn panettelua.

... me selvittiin siitäkin

Matka on taitettu ja pikkuveli saatettu hautaan. Oman elämän rajallisuus on yhä konkreettisesti läsnä. Liian läsnä. Viime yönä vainajat risteilivät mielessä niin hereillä kuin unen rajamaillakin, veli kuolleena arkussaan, isäkin ja kaikki edesmenneet sukulaiset. Reilut neljä vuotta sitten kävin veljeni kanssa katsomassa isääni samalla ruumishuoneella kuin nyt veljeäni. Silloin veljeni sanoi, että isä näyttää siltä kuin voisi nousta siitä milloin tahansa ja sanoa huomenta. Mutta veljeni oli kovin paljon enemmän kuollut nyt. Koetin kylmää otsaa sormenpäilläni, silitin hiuksia. Veli oli enää kova ja kylmä ihmisen kuori, raollaan olevista silmistä oli elämä jo kauaksi paennut. Kun hyvästelee läheistä ihmistä ja puhuu vainajalle niin kuin se olisi läsnä, ei kyseenalaista sitä onko ihmisellä sielua vai ei. Sillä hetkellä vain toivoo että on ja että se kuulee vielä.


Hautajaisten musertavasta tunnelmasta minut pelasti veljeni puolivuotias poikavauva. Ihan isänsä näköinen. Paljon itkettiin kaikki, mutta kun sain vauvan syliini ja painettua rintaani vasten pikkuisen jokellellessa hyväntuulisena koko toimituksen ajan, oli paljon helpompi olla. Vauva tapitti hautajaisvieraita silmät pyöreänä, sanoi öö ja repi poskiani, taputteli pehmeällä kädellään kasvojani, kiskoi esikoiseni pitkiä hiuksia ja söi sormiamme.













Veljeni kaksivuotias tytär istui äitinsä vieressä nätisti ja hämillään ja laski kukkansa isänsä arkulle vakavana.

Muistotilaisuus oli mukava ja lämminhenkinen. Paljon juteltiin ja pidettiin myös puheita. Kitaristi soitti ja lauloi veljeni lempimusiikkia Electric Light Orchestraa I've got a ticket to the moon I'll be leaving here any day soon, yeah, I've got a ticket to the moon , but I'd rather see the sunrise in your eyes. Got a ticket to the moon I'll be rising high above the earth so soon. And the tears I cry might turn into the rain that gently falls upon your window you'll never know...Tunnit kuluivat nopeasti, kun sukulaisia tulee nykyisin nähtyä vain hautajaisissa. Hautajaisista hautajaisiin me yhdessä toivomme, että näkisimme joskus muissakin merkeissä, mutta emme koskaan ehdi.

Koiran olimme jättäneet äidin kotiin yksin, koska mitään tuttua hoitopaikkaa sille ei ollut, kun kaikki olivat niissä samoissa hautajaisissa. Teljettiin se alakertaan ja laitettiin oven eteen pakastin ja sen päälle mikroaaltouuni ja vielä tuolikin tueksi oven ja portaikon seinämän väliin, ettei ovi aukene ainakaan kovin paljon ja koira pääse eteiseen ja sitä kautta aukomaan ulko-ovia. Se kun tunnetusti siihen pystyy. Mac oli saanut ovea auki työnnettyä sen parikymmentä senttiä, mutta sen ei onnistunut sentään karata. Ovi sen sijaan oli aika säpäleinä ja Mäkkärillä kynnet kipeinä vieläkin. Se ei sitten osaa yhtään olla yksin. Uurastuksestaan väsyneenä se nukkui koko loppuillan ja seuraavan päivänkin, eikä se automatkallakaan sanonut mitään. Tultiin Heinolan kautta pois ja täytyy kyllä tunnustaa, että metsän keskelle rakennettu tie on tavattoman tylsä. Ensin on kuusimetsää sen 50 kilometriä ja sitten teollisuushalli, jonka jälkeen on taas kuusimetsää 70 kilsaa ja sitten taas pari rumaa taloa ja taas kuusimetsää. Pari tuntia ohivilisevää kuusimetsää ja väsyneet lapset takapenkillä takaavat ihastuttavan matkan, jossa jokaisen hermot ovat ikään kuin ääriolosuhteissa. Mutta me selvittiin siitä.

Arkiaamun avainsanat

	6	18.18%	sotilas seksivideo
	3	9.09%	blogi
	2	6.06%	oma seksivideo
	2	6.06%	alaston naapurin tytär
	2	6.06%	teinin ihana pillu
	1	3.03%	seksinovelli
	1	3.03%	pissa pimppi
	1	3.03%	kuolinilmoitukset värssyt
	1	3.03%	huora blogi
	1	3.03%	panun tyttöystävä
	1	3.03%	2006 kohu
	1	3.03%	pikapano
	1	3.03%	server too busy hotmail
	1	3.03%	synttäriruno
	1	3.03%	netticv
	1	3.03%	kusi haju
	1	3.03%	wikipedia hns
	1	3.03%	äänekosken ennustaja
	1	3.03%	orgasmi kuva
	1	3.03%	euroviisukarsinta
	1	3.03%	saaran blogi
	1	3.03%	kaunis nainen kuva seksi
	1	3.03%	pillun muodot

Ajatelkaapa, jos kaiken takana onkin salaliitto. Google pistää porukkaa tahallaan tänne kukkahattutädin hellään huomaan. Nautinnon sijaan arkiaamun pikku pöjöttäjät joutuvatkin kieriskelemään helvetin tulessa. Sairasta huumoria.

Tämän päivän Iltalehti uutisoikin tuosta sotilasseksivideosta. En kyllä ymmärrä, kun maailmalla liikkuu pilvin pimein toinen toistaan hekumallisempaa seksirainaa, että miten se nyt on taas niin ihmeellistä, kun tyttö ja poika ovat olleet sillai. Sitäkään minä en ymmärrä, että kun kerran sille videolle on itsensä tyrkännyt, niin miten voi vielä tähän maailman aikaan yllättyä videon ilmestyessä nettiin kaikkien nähtäville. Vai onko se sellainen käsi suun eteen yllättyminen "oh" ja sitten käsi ojoon. Tiedän, jokaisella on toki oikeus saada videoida touhujaan joutumatta julkisuuteen, mutta pitäisikö se ottaa huomioon jo videointivaiheessa, että meikit on oikein ja tukka hyvin ja kiharat ajettuna, niin ei tarvitsisi sitten katua jälkeenpäin. Typerä jätkä joka tapauksessa. Tulee muuten jatkossa saamaan juuri sellaisen tyttö- tai poikaystävän kuin ansaitseekin.

Toinen mikä myös tänä aamuna hieman huvitti, on surullisenkuuluisan Susan Kurosen tekemä rikosilmoitus epämääräisistä häntä loukanneista puheista joillakin netin keskustelupalstoilla. Juha Seppälän blogissakin pääministerin ex-morsiamen ovat analysoineet halki niin meidän oma Etappisikamme kuin Hazardin Kaarinakin. Kukaan ei haluaisi lukea Kurosesta enää yhtään mitään, mutta kaikki haluavat hänestä puhua. Minäkin. Kiehtova nainen kaikessa ristiriitaisuudessaan, mutta juttu on kyllä niin, ettei julkisuudesta voi valita pelkästään hyviä puolia. Jos kirjoittaa itse paljastuskirjan, niin mitä helvettiä voi muka odottaa?

Olen lähdössä Jyväskylään. Huomenna on hautajaiset. Näkemiin.

Siistiä sisätyötä

Työ etten tiijä, miten voi ihmistä huiputtaa. Tänään haisi töissä niin pahalle, että aamuvuorolaisten oli lähdettävä ennen aikojaan kotiin. Asiakkaat väittivät, että se on kaasu kun haisee. Oli pakko soittaa huoltomiehille. Sitten sieltä tulee pari rakennusmiestä, jotka eivät haista yhtään mitään.
- Siellä tehdään akrylaattitöitä, ihan vaaratonta se on, pomomies sanoi nenä pitkällään ja päätään pyöritellen.
- Poika kyllä katkaisi tänään kaasuputken, kuiskasi toinen mies pomon korvaan. Minä kyllä kuulin sen. Vähän aikaa miehet supattelivat keskenään, vikuilivat minua kuin heikkopäistä ja työmies sitten alkoi kaivaa sytkäriä taskustaan.
- Kokeillaan, se sanoi.
- Ahaa, minä sanoin ja peruutin kauemmaksi. Sitten niitä nauratti. Minua ei.

Olo oli kyllä kamala. Kurkkua kuivasi, silmiä kirveli ja päässä heitti. Toista oksetti ja migreeniä pukkasi. Saa nähdä miten iltavuorolaisten käy. Jos se haju ei häviä, kukaan ei voi olla siellä täyttä päivää ilman oireilua. Junassa ihan todella huolestutti, kun tuntui että juna liikkui vaikka se oli paikoillaan. Kuvittelin, miten vereni hiljalleen kaasuntuu ja alan paisua. Pääkin paisuu ja kaikki ja sitten minä räjähdän siihen. Mikä sotku.

Siinä rakennuksessa missä työpaikkani on, on meneillään jättiremontti. Rakennusmiestä on lapannut kuukausikaupalla ees taas. Olen yrittänyt olla ystävällinen, etenkin kun sieltä tulee toinen toistaan mukavampaa vastaavaa nöyränä pyytelemään häiriöitä anteeksi. Juu ei se mitään. Kyllähän me ymmärretään. Ymmärrys on vähitellen joutunut koetukselle. Vedet ovat valuneet tavaroiden päälle monta kertaa, kerran jopa öljyä! Joka yö myymälään laskeutuu betonipölykerros ja pahimmillaan katosta tippuu nyrkin kokoisia murikoita. Meteli on hirveä. Sirkkelit soivat ja porat ujeltavat. Sähköt katkeilevat, hissit eivät toimi. Lämmityskään ei ole joka päivä toiminnassa. Joinakin päivinä päästään yli 15 plusasteen. Ja nyt vielä haiseekin. On todella ilo lähteä aamuisin duuniin. Entinen toimitusjohtaja sanoi aina, että jos aamulla ei töihin lähtö kiinnosta, niin kannattaa ottaa loparit. Jaa-a.

... mikä milloinkin on omituista

Olen muuten aika usein törmäyskurssilla jonkun kanssa. Perimmältään olen huomannut, että se johtuu erilaisista tavoista hahmottaa tätä maailmaa. Joidenkin kanssa natsaa sitten paremmin, joidenkin kanssa jopa erinomaisen hyvin. Yksi eripuraa aiheuttavista näkökulmista on se, että minun mielestäni jokaisen ihmisen teot vaikuttavat ympäröivään maailmaan. Voi olla että viestinnän opiskelijana olen hieman friikkiytymässä ja siksi uskon myös vahvasti median vaikutuksiin, kun taas monet näyttäisivät olevan sitä mieltä, ettei sillä ole minkäänlaista vaikutusta, ja että ihmisellä on omakin tahto.

No ok. Tässä näitä viestinnän oppikirjoja lukiessa yhdessä niistä väitettiin (joo, en muista missä), että ilman viestintää ei olisi yhteiskuntaa. Jos ihmiset eivät kommunikoisi toistensa kanssa, niillä ei olisi mitään yhteistä. Joka tapauksessa ihmiset ovat kautta aikain asuneet yhteisöissä, ensin pienemmissä ja sitten kaupungistumisen myötä suuremmissa. Kaupungistumista kiihdytti kirjapainotaidon syntyminen ja lopulta lehdet. Niiden avulla ihmiset löysivät samoin ajattelevia kaltaisiaan, syntyi poliittista liikehdintää ja muoti-ilmiöitä, tuli radiot ja televisiot, ja lisää asioita tai ilmiöitä, joihin ihmiset kasvoivat kiinni. Siitä asti olemme olleet median vallassa kyseenalaistamatta sen vaikutusta.

Jokainen toki voi kuvitella olevansa vapaa olento ja tekevänsä niin kuin tahtoo, mutta onko se totta? Kuinka paljon media todellisuudessa toistaa kaavamaisia ajattelutapoja, joihin olemme niin tottuneita, ettemme niitä edes huomaa. Luomalla merkityksiä ja toistamalla niitä media pistää meidät toimimaan niin kuin haluaa. Me puhummekin samoista asioista. Me puhumme nyt Asko Kallosesta ja Susanna Kurosesta, vaikka emme ehkä edes haluaisi. Media määrittelee sen, mistä meillä on mielipiteitä, joskus myös mitä mielipiteitä meillä on: on todella vaikea kuvitella, että esimerkiksi nyt pukeutuisin kuten 50-luvulla ihmiset pukeutuivat tai söisin ehtaa voita leivän päällä ja ryystäisin kulutusmaitoa suoraan purkista. Ylipäätään minusta ei ole hirveän mukavaa tehdä mitään omituista, millä erottautuisin massasta. Ilman mediaa on vaikea kuvitella tietävänsä mikä milloinkin on omituista.

Kaikkein oudoin väite on minusta kuitenkin se, että minäkin vain ehkä kuvittelen olevani hetero; se ei ole normaalia, se on vain yleistä sanotaan tuossa samaisessa kirjassa, josta jo eilen kirjoitin. Tämä queer-näkökulma ei ihan tosin uppoa minuunkaan noin vain, mutta jos yritän ajatella itseni tyhjäksi tauluksi, joka ei ole saanut minkäänlaista kulttuurista opastusta, mistä minä todella tiedän mikä minä olisin. Toisaalta voidaan ajatella, että jokin biologinen juttu siihen saattaa hivenen vaikuttaa, kuten eläimillä, mutta että se ei välttämättä ole sitä ainoaa mahdollista puuhastelua. Puuhasteleehan ihminen itsensäkin kanssa ja saman sorttiset eläimet keskenään.

Nyt sitten tuli mieleen, että kun heterosuhteita ja normiperheytymistä niin kovasti on mm. mainoksissa kaikin mahdollisin piilomerkityksin ja näkyvin signaalein tuputettu, niin ovatko heterot sitten sukupuolisuorittajina kaikkein herkkäuskoisempia ja vaikutuksille alttiimpia? Homot ja lesbot ovatkin yksinkertaisesti vain pitäneet omat mieltymyksensä kaikesta painostuksesta huolimatta. Näin siis tulkitsisin. Vaan tässäpä nyt sitten mennään ojasta allikkoon. Jos seksuaalisuus on tabula rasa ja kuten Judith Butler sanoo: sukupuoli on tekemistä, miksi sitten olla vain homo tai lesbokaan? Homomiehethän eivät ainakaan naisiin päin vilkuile. Eikö kuitenkin tuolla järjellä ajatellen kaikkien tulisi olla ihan vain biseksuaaleja? Kuka siis oikein valehtelee?

Hei, unohtakaa koko juttu. Tämmöisiä kirjoja ei pitäisi kai ollenkaan lukea. Menee liian vaikeaksi. Yritin ihan pysytellä noissa median vaikutuksissa, mutta jotenkin se taas meni näihin sukupuoliasioihin. No se kirja on kohta luettu ja nämä haihattelut katoavat sen mukana.

Päretin sittenkin

Tänään aion yrittää elämää ilman lääkkeitä. Pidän pään selvänä, että opiskelusta jäisi edes jotakin mieleen. Ihan vaikka vain muutama sanakin olisi hyvä. Hartiassa rutisee lupaavasti. Jotakin on täytynyt siellä tapahtua, että rutinaa voi syntyä. Uutislehti Satasen toimituskunnan innokkaille blogien lukijoille voisin vielä tähän alkuun antaa kolumniensa lannoitteeksi jotakin myös suoleni toimintaan liittyvää, mutta ihan totta hei, jutut niihin lehtiin pitäisi kyllä keksiä ihan itse. Vähintään reilua, kun niistä kumminkin maksetaan. Joskus mietin kyllä miksi.

Olen lukemassa Leena-Maija Rossin Heterotehdasta, tuota aktiivisen toisinkatsomisen oppikirjaa. Se tekee minulle varmasti hyvää. Lähtökohtaisesti Rossin feministifilosofi Judith Butlerilta lainattu ajatus on se, että ihminen on sukupuoleton; sukupuolella ei ole varsinaisesti alkuperää, eikä sukupuolittunut oleminen ilmaise mitään subjektin sisimmästä kumpuavaa ydinsukupuolta. Sama pätee seksuaalisuuteen: heteroseksuaalisuus ei tästä näkökulmasta edustakaan ainoaa luonnollista perusseksuaalisuutta vaan ainoastaan yhtä seksuaalisuuden muotoa, jota tuotetaan ja normalisoidaan valtavin kulttuurisin satsauksin.

Tässä ei sinänsä ollut mitään uutta. Jos seksuaalisuutta ajatellaan puhtaasti tekniikan toteutuksena ja orgasmia anatomisen mekanismin loppuhuipennuksena, asia on juuri niin yksinkertainen. Me elämme kulttuurisesti opittujen asioitten alaisina, joko tiedostaen tai tiedostamattamme. Median ja mainonnan avulla meidän identieeteillemme annetaan toistoilla vahvistusta. Uskomme olevamme heteroita, kun meille niin on opetettu. Antiikin homokulttuurin aikaan ihan pelkkä hetero on ollut vähän pervo.

Heteroita siis tehtaillaan toistoilla ja teoilla. Mutta sillekin on kai ollut syynsä. Ydinperhe nakertaa vähiten yhteiskunnan rakenteita, kun porukka pysyy kurissa jo pelkästään perheen sisäistenkin sääntöjen puitteissa. Äiti pysyy ruodussaan hänelle varatulla paikalla, samoin isukki perheen päänä ja lapsista kannetaan sitten yhdessä huolta. Näin ideaalissa siis. Toteutus ei ole tainnut olla ihan niin onnistunut. Tosin olisi voinut kuvitella sen onnistuvan jo pelkästään senkin puolesta, että monille alkuasukasheimoille heterosuhteet ovat ilman median painostusta kuitenkin ihan normaalia toimintaa. Jokin hottentotti on sen mallin vetänyt ihan hatustaan, mutta jossakin se sitten toimii paremmin, jossakin huonommin.

Joka tapauksessa seksuaalisuus on historiassa muuttuva. Nyt meille on jo tuttuja monet muutkin vaihtoehdot. On miehiä, jotka pitävät monia vaimoja ja lapsia juoksee tusinoittain jaloissa. On miespareja, jotka haluavat lapsia, on naispareja, jotka eivät missään tapauksessa haluaisi koskaan lapsia... Mutta vieläkin on tekemistä sen suhteen, että joihinkin vähemmistön edustajiin suhtauduttaisiin nauramatta, ajatellaan nyt vaikka sitä stereotyyppistä pikkurilli pystyssä sipsuttavaa homomiestä.

Yksi asia mikä minua tässä historian saatossa muuttuvassa seksuaalisuudessa vaivaa on tietenkin lapsen asema. Paljon ääntä ovat homojen ja lesbojen ohella pitäneet vanhat miehet. Me kaikki tiedämme millä tavalla. Nuoruus ja sen ihannointi on nyt kovassa kurssissa, samaan aikaan kuin vanhusten arvostus taas aivan pohjalukemissa. Mummoille ja papoille puhutaan hoitolaitoksissa kuin vähä-älyisille. Näille voidaan kai vetää jonkinlaisia yhtäläisyysmerkkejä. Miten nuori tyttö voisi enää arvostaakaan vanhaa miestä, jos miehen ensimmäinen ajatus nuoresta tytöstä on sen seksuaalinen merkitys. Ikään kuin kaikki muu merkittävä ihmisten ympäriltä olisi karissut pois ja jäljellä olisi silkka seksi.

Pelkkää historiaa ovat enää nekin väkevät kertomukset suomalaisesta elämänmallista 1900-luvun alussa, jossa mies ja vaimo tekivät suonien pullistamilla käsillään töitä, vanhenivat yhdessä vuosien näkyessä syvinä uurteina heidän kasvoillaan, kärsivät ja iloitsivat. Lapsista oltiin onnellisia, varsinkin jos niistä edes joku selvisi hengissä. Miten vaikeaa onkaan kuvitella aikaa sitten edesmennyttä pappaani ajattelemassa, että onpas tuo vaimo ruma ja vanha - olisi pitänyt jättää se jo aikoja sitten, painovoiman tuhoama yksilö. Ja kas, kuinka naapurin tyttö onkin seksikäs pakkaus. Tulevaisuuttahan tämän nykykehityksen perusteella ei uskalla edes ajatella.

PS. Samansuuntaista aihetta blogistaniassa ovat ainakin käsitelleet Ta-Miit, Iines, Siren ja SusuPetal.

Unta vai totta?

Jos joku on sekaisin niin minä. Yömyöhällä pitkän telkkariputken päätteeksi kävin nähdäkseni netissä. Tarkistin samalla, olisiko edellisen viestintäkurssin tehtävästä jo vihdoin tullut arvosana. Se oli. Muistan jopa lukeneeni sen. Ilakoinkin ihan lievästi nelosesta, mutta tunsin samalla omantunnon pistoksen, koska nelonen oli mielestäni ihan yläkanttiin. En ollut paneutunut tehtävään kuin puoliksi, sillä veljeni kuolema vei voimat ja keskittymiskyvyn. Tänä aamuna tarkistin vielä, olinko nähnyt arvostelun oikein. Eihän siellä mitään ollut. Niin tietenkin, sehän olikin vain unta. Ihan hölmöä unta. Alitajunta pisti painiskelemaan omantunnon kysymysten kanssa. Tästä unikäsityksestä varmana sadattelin itseäni. Kuinka hulluksi minä oikein olen tullut - en erota edes unta todesta. Ehkä lääkitystä pitäisi sittenkin vähentää... tai lisätä, mutta ihan kohdallaan se ei ole. Minua jopa hävetti, että olin nähnyt unta nelosesta. Miten kehtasin? Jonkinlaista nöyryyttä voisi uniltakin odottaa... Aloin juuri äsken selata opintokansiota uudestaan ajatuksenani tehdä kunnollinen ja järkevä aikataulu laiminlyödylle opiskelulle. Ja se nelonen oli sittenkin siellä. Tarkistan vielä. On se.

Nyt luulen myös näkeväni unta. Eikös perinteisesti paljaat tissit tienvarrella aiheuta kolareita ja peräänajoja? En tiedä hidastaisinko itse blondin heilutellessa paljaita rintojaan hyvän asian puolesta. Vaikea sanoa. Oman luonteeni tuntien seuraavalla kerralla painaisin ehkä kuitenkin lisää kaasua, kun nuo tissit eivät oikein kiihota ja sillai.

...raapaistaan vähän pintaa

Olin tänään lääkärillä puoli tuntia. Mielestäni selitin asiat ihan niin kuin ne ovat. Niska on niin jäykkänä, ettei sopivaa asentoa löydy millään. Ei voi istua, ei maata, ei jaksa kävellä, seistessä ei pysy pystyssä kovin pitkään ja istuessakin huippaa. Päässä on painetta ja kun lääkkeen vaikutus hiipuu, alkaa se jäytävä vihlonta. Korvat ovat lukossa, mutta nuhaa ei ole. Kuumettakaan ei ole. Verenpaine mitattiin ja alapaine hipoi sataa. Juu ei se ole vakavaa. Stressireaktio. Lepää nyt vielä pari päivää. Kyllä se siitä. Napsi lääkkeet loppuun ja ota vielä vähän lisää.

Kai tässä pitää vain ryhdistäytyä ja alkaa ajatella elämää suurempia asioita, niin kuin vaikka Susan Kurosta, jota tituleerataan lehdessä kuin lehdessä pelkkien kansien julkistamisen jälkeen kirjailijaksi. Miltähän kirjailijoista mahtaa nyt tuntua olla kirjailijoita. Ennen vanhaan piti olla kolme kirjaa tehtynä, ennen kuin pääsi kirjailijakastiin. Nyt riittää jo pelkkä kirjan kansi, ja kaiketi ne hurmaavat chattailutaidot ovat toimineet todisteina oivasta kirjoitustaidosta. Harva sitä netistä pokaa pääministerin, perkele.

Pääministeritentti oli yhtä tyhjän kanssa. Gallupin mukaan Vanhasen suosio on huikea. Toki, kun vastassa olivat vain Heinäluoma ja Katainen. Tässä asetelmassa Vanhanenkin näyttää hyvältä. Kaikkein eniten tuossa tentissä ärsytti se, kun kaikki puhuivat kaikkien päälle. Miten jumalattoman vaikea oikein on kuunnella toista ihmistä loppuun asti, vai eikö poliitikolle tule sitä loppua koskaan, jos sitä ei keskeytä. Mikä formaatti tämä tentti oikein on, jossa kenellekään ei anneta aikaa ja jossa kukaan ei joudu kunnolla kuseen. Riittää kun raapaistaan vähän pintaa. Kataisen mielipuolinen hymy tosin säväytti moneen kertaan. Taitaa olla kokoomuslaisille jotenkin ominaista se.

Tämä politiikkapuoli oli nyt vain tämmöistä esittämistä. Ikään kuin kiinnostaisi. Tosi asia on se, etten jaksanut vaihtaa edes kanavaa ja olen katsonut telkkaria tuntikausia putkeen. Olen katsonut jopa Salattuja elämiä. Tunnen edelleen suurta myötähäpeää niin käsikirjoittajia kuin näyttelijöitäkin kohtaan. Monta kertaa piti hautautua tyynyn taakse piiloon, kun hävetti. Hävetti, että tällaista todella tehdään. No, lapset sitten herättivät minut todellisuuteen.
- Äiti hei, tää on komediaa.
- Aaa, camphuumoria.

Sairaslomalla

No niin, koska se jäytävä, ilkeä, vihlova ja paha paha paha päänäsärky ei loppunut, menin sitten lääkäriin. Sain hartiatulehdukseen ja päänsärkyyn kaikkea mahdollista; lieventävää, rentouttavaa ja lämmittävää, sekä lääkettä poskiontelotulehdukseen myös. Ja mikä tärkeintä, en saa liikkua kolmeen päivään, enkä saisi siis tehdä tätäkään. Naputtelu loppuukin nyt justiinsa.

Voin ihan hyvin - niin varmaan

Mielenkiintoisia huomioita tulee tehtyä itsestä. Vaikka sitä kuinka olettaa olevansa ihan kunnossa, ei sitä sitten näköjään ole. Vaatii hirveästi ponnisteluja, etten ottaisi lukemiani asioita liian henkilökohtaisesti. Miten sen selittäisi, ikään kuin empatia olisi aivan pinnassa, melkein käsinkosketeltavissa. Sellaisetkin asiat, jotka eivät suoranaisesti ole koskaan koskettaneet henkilökohtaisella tasolla, tuntuvat ihan siltä niin kuin ne olisivat. Voisin jopa melkein itkeä kaikkien vanhenevien naisten puolesta, joiden aviomiehet kutsuvat huoria koteihinsa. Pystyn myös eläytymään lapsien ja kaikkien niiden lasten vanhempiin, joita... ei näistä nyt sen enempää, sitä showta en kyllä enää jaksaisi, mutta siis pääpiirteittäin kaikki vähättelyt ihmisten kipuja ja kokemuksia kohtaan nostavat palan kurkkuun. Milläköhän hemmetin perusteella minä voin muka ihmisille sanoa, että voin ihan hyvin.

Voidakseen ihan hyvin pitäisi täyttää ne kriteerit, joita tässä maailmassa vaaditaan. Pitäisi olla kova, olla välittämättä. Olla armollinen kaikille muille paitsi itselle. Pitäisi olla reilu ja ymmärtää kaikkia muita - paitsi omia reaktioitaan. Pitäisi loputtomasti ja suurella sydämellä ymmärtää niitä, jotka eivät välitä lapsista, perhearvoista, vanhuksista. Miksi? Elämme ajassa, jossa itse teko ei ole koskaan niin paha, kuin että joku sanoo siitä mielipiteensä. Kaikkien on saatava toteuttaa itseään muita hyväksikäyttämällä, jos siltä tuntuu. Mutta se, joka sanoo puolittaisenkin sanan näitä tekoja vastaan leimataan heti hysteeriseksi vaahtopääksi. Kiljutaan täyttä kurkkua, että älä tuomitse, eikä edes huomata että samalla tuomitaan se toinen.

En tosiaankaan ole valmis lukemaan blogeja. Kukaan ei nimittäin ole edes sanonut minulle mitään ikävää tänään. Tai eilen. Tämä kaikki kumpuaa ihan meikäläisen omasta päästä. Kuinka hemmetin hyvin minä oikein luulen voivani?

Päivän piristys löytyi Helinin blogista (joka (siis Wordpress, ei Helin) sekin kyllä hyljeksii meikäläistä ja hävittää kommenttejani ja moittii spämmäriksi). Kielelliset kulttuurierot ovat aika herkullisia. Ilmaisuille pitää ilmeisesti olla tarvetta, jos niitä kerran on keksitty. Suomen kieli vaikuttaa kyllä yhtäkkiä melko viattomalta.

Kunnon kristitty

Koko viikon päänsäryssä ja poissa näistä peleistä. Sillä aikaa kun olen kuumeisesti pohtinut hautajaisvirsien sanoituksia, yrittänyt tapailla nuoteista tuttua säveltä, josta ottaa kiinni, hymissyt hartaana kaiket illat, ja lueskellut kymmeniä runokirjoja löytääkseni niistä yhden sopivan kuolinilmoitukseen, blogilistalla on tapahtunut pikkuvipeltäjien suursikiäminen. Sen ovat vallanneet erilaiset hamsterit. Näettehän sädekehäni.

No, kuoleman läheisyydessä ei ole sopivaa tehdä mitään muuta kuin olla pienen hetken kunnon kristitty. On tosissaan lähdettävä näihin rituaaleihin mukaan kyseenalaistamatta mitään, sillä siitä ei ole mitään hyötyä. Kaikki tulee joka tapauksessa menemään käsikirjoituksen mukaan. Mutta äitini ja veljeni vaimon kanssa käytyjen puheluiden sisältöä ei voisi päivänvaloon päästää. Itkujen välissä makaaberi huulenheitto on ylittänyt sovinnaisuuden rajat monta kertaa.

Olenkin miettinyt, millainen ihminen perustaa hautaustoimiston ja olisiko minusta siihen. Millaista olisi käsitellä ruumiita, pakata niitä arkkuihin ja millaista olisi ajella niiden kanssa pitkin kaupunkien katuja arvokkaasti Albinonin Adagion soidessa päivästä toiseen. Entä millaista olisi laittaa ruumiit kauniiksi, olisikohan se luovaa? Ja miten voisi itkemättä suhtautua lapsivainajiin? Monennenko jälkeen itku loppuisi? Millainen ihminen minusta tulisi? Osaisinko olla elävillekin asiakkaille kyllin huomaavainen? Hienovaraisuus on kyllä siinä ammatissa hyve, eikä minulla kovin taida sitä olla. Tosin töitä sillä alalla pitäisi riittää hamaan tulevaisuuteen saakka.

Kuolleista ajattelinkin siirtyä vielä eläviin. Tuntuisi mielekkäältä tehdä jotakin konkreettisesti tärkeää ja työskennellä vaikka vanhusten kotiavustajana. Jollakin tavalla tämä hetki on vaikuttanut minuun kliseisesti. Ehkä kliseissä onkin aina totuuden siemen mukana. Yhtä kaikki näyttää siltä, että vanhustyöhön ei satsata, paikkoja vähennetään koko ajan ja sen minua erityisesti kiinnostava idealistinen puoli on tyystin hunningolla. Avustajat ehtivät vain harvoin keskustella vanhusten kanssa, kun on jo viilletettävä pää kolmantena jalkana seuraavan vanhuksen vaippoja vaihtamaan, ruokaa laittamaan ja siivoamaan. Se työn raskaus ei minua sinänsä haittaa yhtään, tämäkin työ on ruumiillisesti raskasta. Perjantaisen parin lavan purkamisen ja hyllyttämisen jäljiltä habat ovat parhaillaan hellinä ja reisilihakset kipeinä niin kuin olisin kuntosalilla ollut vetämässä kunnon treenit. Se on sitä kyykkyyn-ylös-ojennus -liikettä 7 tuntia yhtä soittoa. Joskus nämä myyntihommat alkavat muutenkin tuntua pelkältä peliltä. Koko markkinatalous on keksitty kupla, jotta kaikilla olisi jotakin tekemistä, jotta kaikki voisivat ostaa toisiltaan jotakin. Omavaraistalous on sekin kyllä täällä pohjolassa aika epävarmalla pohjalla, mutta sen aitous kieltämättä kiehtoisi.