How to Survive November 2024 – 22
10 tuntia sitten
torstaina, tammikuuta 18, 2007
Pakko olla hiljaa vähän aikaa
Pikku paniikki päällä täällä. Ei mitään sen kummempaa. Bloggaamaan en ehdi, enkä sen puoleen runojakaan rustaamaan. Palkat sentään laskin juuri Idolsin ohessa, jotta olkoot onnelliset he, joille palkka kuuluu. Laskin kyllä omanikin. Maanantaiksi pitäisi olla kolme kirjaa luettuna ja keskustelun alustus tehtynä, mutta eihän mulla ole niitä kaikkia kirjojakaan. Varasin kyllä jo kolme viikkoa sitten kylän kirjastosta. Sitä yhtä kirjaa minä olen nyt sitten hinkannut aamuin illoin. Älyttömän paksu ja pienitekstinen tekele. Illalla jo olen laittanut kellot soimaan, hakenut vesilasin yöpöydälle ja mennyt sen paksun kanssa petiin. Oikein asettunut olen ja oikealla asenteella: nyt opiskellaan ja lujaa. Melko lailla olen ollut unessa samantien. Joka ilta. Ja joka aamu se vesilasi on tyhjä tai puoliksi juotu. Minä se en ole ollut. Me ollaan vissiin juotu koiran kanssa jo pidemmän aikaa samasta kupista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
17 kommenttia:
Ei hätää, Saara, meillä käy kolme kissaa lipittämässä yötuopista vettä mun kanssa, eikä tämän huonommassa kunnossa vielä olla.
-minh-
Ei kai niitä kirjoja tarvitse kannesta kanteen opetella? Eikö niistä vaan lueta sisällysluettolot ja sitten ne kohdat, joita tarvitsee?
-ruu
Ai no hyvä, Minh. Mä ajattelin, että siitä tarttuu jotain eläimellisyyttä.
Joo, sekin olisi hyvä, Ruu, jos vaan olisi ne kirjatkin. Mutta kyllä ne tähän asti on pitänyt kokonaan lukea :).
Meijän katti kanssa tyrkkäs kuononsa joka mukiin.
minäkin haluan koiran. Voihan ärsytys. Bob on kieltänyt minua enään menemästä koirakotiin ulkoiluttamaan niitä, pelkää että otan niitä mukaan. mihin sä laitat sen kun olet 10 tuntia joka päivä töissä? no otan mukaan! ei töihin saa viedä koiria! no, ei kiinnosta, minähän vien! taidankin tehdä sen. on joo ihan vitun kiva, että on earl, mutta se on yks saatanan lehtikasvi, joka ei ees liiku. haluan ison koiran, millä on tosi pitkä karva, sellainen otsis ettei kukaan tiedä mihin suuntaan se tuijottaa. sen nimi olisi Aku ja rakastaisin sitä ylikaiken.
"Koiran syljestä voi saada capnocytophaga canimorsus -bakteerin, joka voi aiheuttaa verenmyrkytyksen ja jopa kuoleman. Vuonna 2006 bakteeri tarttui Suomessa ihmiseen 11 kertaa." Hesari 18.1.2007
Herranjestas. "Lähetä kommentti". Sehän on ruvennut puhumaan suomea.
Kissat, niin Liuhto, ne pääsee niihin kuppeihin niin kätevästi. En tiedä miten tuo meijän tasakuono sen sitten tekee.
Voi Kata, tuo on kyllä. Voi itku. Sulla nimi olisi ja kaikki rakkauskin jo valmiina. Ei vaan ole koiraa. Pelkkä Earl.
Joopa, anonyymi. Luin tuon ja ymmärsin, että se siis verenkiertoon mennessään tekee tuollaista. Ei juotuna. Toisaalta sehän olisi mussa jo, joten samalla tavalla meikäläisen puremaankin sitten voisi kuolla. Onneks mä olen tällainen lauhkea persoona.
Minulla on Katan kanssa sama tilanne. Koira pitäisi saada, mutta vaimo-perkele ei sitä huoli. Nimi on kuitenkin: Ruti. Muunnos poikavuosien koirani nimestä: Reti.
Jussi, minä olin kovasti koiran hankintaa vastaan, kun ajattelin, miten vaivalloista ja sotkuista sen pitäminen on. Olin kaikessa ihan oikeassa, olihan minulla ollut koira ennenkin.
Ennen kuin se koira on siinä olemassa, kaikki negatiiviset puolet on helppo havaita. Ne ovat realiteetteja, joita ei toisaalta voi sivuuttaakaan. Sitä taas puolestaan ei voi edeltäkäsin tietää eikä ennustaa, miten sen koiran höpsöys, ihanuus, karmeus, söpöys, liikuttavuus, uskollisuus... tulevat tasoittamaan siitä koituvien ikävien puolien vaikutusta. Ja toiset koirat saavat olemuksellaan ja rakastettavuudellaan enemmän anteeksi kuin toiset. Esimerkiksi moni ei meidän mäkkäriä huolisi omakseen, eikä taas meidän mäkkäri sopisi sellaiseen kotiin, jossa ruoska vinkuu ja kuri on kova. Mutta minulle se on just sopiva, kun se vaan vielä jonakin päivänä lopettaa sen kirotun vetämisen. Näillä jäätiköillä se on hengenvaarallista.
Heh, meillä oli ihan toisinpäin. Kissat kuseksivat minne sattuu, mutta koira kyllä pidättelee vaikka kuinka pitkään, esimerkiksi aamulla, kun sitä ei huvita yhtään nousta sängystä. Kun taas se kissojen aamuherätys, voi perhana, se oli yhtä juhlaa tosiaan. Meidän Sissi kun jäkätti vielä vastaankin. Mulla oli sitä varten varattuna yöpöydälle jotakin millä heittää, esim. pallo, että se älyäisi häipyä ja antaa nukkua vielä vähän aikaa. Olihan se semmoinen, otti nokkiinsa ja väkätti mennessään, vaikka en edes osunut.
Mäkkäri ei sitäpaitsi haise paitsi piereskellessään. Mutta kukapa ei haisisi.
Jaaha, tarttee taas alkaa itteki opiskelemaan. Tuli elävästi mieleen Karlssonin Kielitieteen perusteet. Sänkyyn sen kanssa 1.5 sivua ja erittäin rauhaisa uni saapui! Nyt kun en opiskele, taudit runtelee ja unettomuus vaivaa. Pirhantai, tarttee tehrä jotain ,D Lue, lue vaan, selaile vaikka, aina jotain jää mieleen ,>
Niin ja tuota, kyllä me kissin kanssa ollaan syöty samoista kupeista, ja juotu, ja käytetty samoja lusikoita - enkä minä ole kissaa kovinkaan paljoa hullumpi, ainakaan vielä...
Polgara, itse asiassa olen kovin kiitollinen näistä tiedoista, että tällainen eläinten kanssa jaettu vesi- tahi ruokakuppi onkin ihan yleinen käytäntö.
Olisikin opiskelu lääke runteleviin tauteihin :). Vaan eipä taida olla.
ihme on se kun jla järjestää sattuman ja pääättää pysyä nimettömänä
hyvvee tenttiä vuan,saara!
Se on totta, Palava mieli. Sissillä oli jokin krooninen vitutus. Se ei tykännyt olla sylissä ja kävi kimppuun aina kun sitä aikansa silitti. Se söi kuin porsas, natisi syödessään. Se oli aina muka jotakin kilpailua Kassun kanssa. Ja miksei koirankin. Sitä paitsi se tuli hulluksi sipseistä ja nouti jäätelötikkua niin kuin koira ja pelasi rypäleellä tassupalloa. Lopultahan se tosiaan sairastui munuaisvaivoihin ja sitten se pissiminen olikin aivan hirveää. Sänkyihin muun muassa. Kassuhan ei sitä tehnyt koskaan, eikä Lumpukka. Eikä kyllä Piukaan.
Kassu taasen olikin aivan äidin mussukka. Nukkui jaloissa ja kehräsi hiljaa onnellisena siitä, että sai nukkua jaloissa. Se tuli aina ulkoa kun huusin. Loikki oikein pellon poikki silmät palaen, kun äiti huutaa. Se oli kyllä... ai että kun tulee ikävä.
Koiraa me muka yritettiin opettaa, ettei se tulisi sänkyyn. No niin. Siis sillähän oli ihan vauvan retkisänky, ettei se pääsisi sieltä öisin pois pahoja tekemään tai kampeamaan itsensä sänkyyn. Noh, aamuisin se siinä sängyssä oli. Vaikea olla johdonmukainen, kun toinen hiipii yöllä viereen. Aika liikuttavalta se kiinni jäädessään kyllä näytti, kun sen takatassut vipattivat ilmassa samalla kun se roikkui etukäpälillään sängyn reunassa.
Nykyäänhän se tulee aina viereen, jos kämppis nousee ensin ylös. Mäkkäri pistää pään tyynyyn ja nukkuu siinä niin kuin ihmiset. Joskus kun olen herännyt, niin on pitänyt muutaman kerran katsoa tarkemmin, että kukas se siinä nyt onkaan. Minä saan itse paremmin unta, kun Mäkkäri on vieressä. Sen syvähuokailut ja onnelliset murinat antavat vähän toista näkökulmaa iltaisiin miettisiini. Tosin lakanat on puisteltava joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Ne karvat kutittavat muuten aivan sairaasti.
*
Ihmepä ihme on se. Kiitos tenttitoivotuksistaa "lähiliikkenne".
no nyt bob sano, että voisin lomalla ottaa jonkun koiran, siis kun isäntäväki lähtee lomalle. hoivata sitä ja kattella, että miltä tuntuu. Millä vitun lomalla?
ja kiva sitten kun herrasväki palaa, niin piilotan koiran, koska se tottelee jo nimeä aku. kun olisin jo rakastunut, eikä mun perheestä lähde kukaan ilman meitsin lupaa.
ärsyttää.
Heh, no toisaalta mun mielestä Bob on jo ainakin puoliksi luvannut :)
Lähetä kommentti