maanantaina, tammikuuta 15, 2007

Eräs toinenkin teoria

Noh, kun tuota alla olevaa eri hienoa teoriaani ei kukaan ole kaatanut, tehdäänpä näin tentin jälkitunnelmissa Freudista vielä yksi, joka ikään kuin on sitten yhteenveto koko aiheesta. Kai. Vaikea tässä vaiheessa sanoa, mitä tästä tulee.

Eli Freudin väittämähän on, että pikkutyttö huomaa eräänä sateisena päivänä alapäästään puuttuuvan jotain. Koettakaa nyt, pliiiiis, kiinnittää huomiota tuohon lauseeseen. Freud siis ajattelee, että pikkutyttö heti ensimmäisenä olettaa, että siltä puuttuu jotain. Ei esimerkiksi niin, että se huomaisi alapäänsä olevan erilainen suhteessa miespuolisiin läheisiinsä. Mihin tämä ajatus puuttumisesta perustuu? Eläimellisinä olentoinako meillä ei ole minkäänlaisia vaistoja? Koska eläin ei pysty abstraktiin ajatteluun kielen avulla, se myös säästyy kateudelta. Eli tässähän päädymme tilanteeseen, jossa kastraatioepäilys olisi yhteydessä ihmisen kielelliseen evoluutiokehitykseen eli ainakaan se ei voi olla biologinen lähtökohta. Toki tietenkin uh uh, yng, käng -tavuin elehtimällä on luolanainenkin kyennyt jonkinlaisia johdonmukaisia ajatuskuvioita seuraamaan, mutta miten minua epäilyttää se, että ensimmäisenä alapäitä tutkittaessa olisi herännyt epäilys äidin suorittamasta kastraatiosta. Halutessaan voi toki ajatella, että Freudin teoriaan asti kaikki naiset olivat vain tietämättömiä ja tuon tietoisuuden laajetessa alkoivatkin pian pimahtaa toinen toisensa jälkeen.

Tässä iässähän me kaikki tietty tiedämme, että pimppa on välttämätön peli ihmissuvun jatkumisen kannalta. Jos ei olisi pimppaa, ei olisi peenistäkään. Mitä peenis olisikaan ilman pimppaa? Pelkkä hetken yksinäinen haahuilija universumissa.

Freudihan vietti aikaansa aika tavalla mielisairaalassa. Hullujenhuoneella majailikin teoriaa tukevia kajahtaneita naisia nurkat täynnänsä. Ja tähän naisten hulluuteen ei mitään muuta syytä sitten voinut olla kuin peeniksen puuttumisesta johtuva kateus, jonka ne kahelit ämmät siellä pöpilässä yrittivät väen vängällä kieltää. Vikahan ei missään tapauksessa voinut olla vaikka siinä, miten hirveitä ihmisikohtaloita maailma tuohon aikaan päällään kantoi. Millaiset olivatkaan naisen oltavat silloin? Kokivatko miehet pikemminkin syyllisyyttä selittämällä asiat itsellensä parhain päin?

No, ajatus peniksen puuttumisesta perustuukin siihen, mitä edellisessä päreessäni jo sohaisin. Freudin teoriahan on ajalta, jolloin naisen hallitsematon halu piti lopullisesti kesyttää, kaikki muut keinot oli jo käytetty. Kesyttäminenhän ei onnistunut kuin pidättäytymällä eliittisin miesvoimin lihallisesta julki-ilottelusta eli osoittamalla ylhäisesti, että pimpan viettelyksiä on kuulkaa mahdollista vastustaa, katsokaa vaikka. Ja niin vedettiin peeniskortti esiin. Saadakseen naisen kesytetyksi sipsuttelevaksi lemmikikseen ja uskolliseksi palvelijakseen, mies tarvitsi teorian, jolla naisesta voi tehdä ikuisen alamaisensa. Nainen on suhteessa mieheen aina se, jolta puuttuu jotain. Nyt peenis käskee, nainen tottelee, tai peenistä ei tule.

Tämän höpön peniksen puuttumis -teorian voisi tietysti kääntää aivan päälaelleen. Miehen penis onkin kasvain, ylimääräinen elin. Pikkupoika säikähtää tuossa kolmen korvilla, että ohhoh, mulle onkin kasvanut tämmöinen. Äiti on varmaan sen mennyt kiusallaan kasvattamaan, tahi isä, koska sillä on samanlainen! Poika kääntyy äitinsä puoleen ja kun äiti ei suostu kastroimaan uloketta, eikä sen puoleen isäkään, poika joutuu loppuiäkseen kateuden pauloihin, koska tytöillä nyt vaan on niin hot. Tai vastaavasti poika voi olla myöntämättä kateuttaan ja tulla neuroottiseksi naisten kiusaajaksi. Miten päin vain. Valitse siitä.

Tämän melkein elimellisen teoriani pointtinahan ei siis ollut miehen vallasta johtuva kateus, vaan ihanhan se melkein pysytteli kastraatioteoriassa ja sen mielipuolisessa hulluudessa. Jos nyt lähtisin tämän teorian lisäksi puimaan sitä, miksi nainen ei voisi kadehtia miestä noin muuten, se ei enää kuuluisi tähän asiaan.

Mutta koska sitä on tivattu niin kovin, minä hellyn ja kerron teille vielä jotakin.

Miehet ovat jyränneet naisia aikojen satossa aika tavalla. Jos se ei miesten mielestä oikeuta edes jonkinlaiseen kriittiseen tarkasteluun, niin siinä tapauksessa kyse on niin epäempaattisesta oliosta, ettei sitä ole syytäkään kadehtia. Halveksia pikemminkin. Jos mies taas pystyy ylittämään sukupuolensa ja näkemään tilanteen myös naisnäkökulmasta, miestä voi jo hyvällä tahdolla kutsua inhimilliseksi olioksi. Sen jälkeen aletaan vasta puhua kateudesta, mutta sitä tapahtuu siinä vaiheessa vain yksilötasolla, eikä se enää liity irti leikattuun peenikseeni. Ihan yhtäkkiä ei kyllä tule mieleen ketään. Jaa, ehkä oma mies, kun sillä on niin mieletön vaimo.
____________________________________________________________

Ihan asiasta kolmanteen, niin sieltä Tuulialta tuleva sukkaihmisten ehtymätön virta voisi myös tutustua ajatuksiini lapsettomuudesta ennen kuin piipittää siellä kommenttilaatikossa Saaran törkeydestä lapsettomia kohtaan. Siis oikeasti, typeryys ja ajattelemattomuus johtaa maailman ennenaikaiseen tuhoutumiseen. Hemmetti, että tuollainen yhden neulebloggarin valehtelu saakin kohta aikaan kansanliikeen ja aivan perusteetta. Hävetkää. Opetelkaa edes ajattelemaan itse, älkääkä uskoko ketä sattuu. Johan tässä joutuu yleistämään kaikki neulebloggarit samaan kategoriaan. Eikä se ole kovin mairitteleva kategoria se.

31 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heh, pysyisi edes kannassaan tuo Tuulia:
"Minulla ei siis todellakaan ole mitään varsinaista Saaraa ihmisenä vastaan (ja kenties aiempi henkilöiminen yhteen persoonaan oli ajattelematonta), mutta hysteeristä ylireagointia vastaan kylläkin."

Mitäköhän olisi tuumannut, jos vaikka minä olisin antanut jollekin jutulle(esim. sisälukutaidon puute) määreen Henkinen Tuulia?
No, mutta minähän en sellaista tekisi. Nih. Ajattelisin varmaan ensin vähän.

Ei kannata ottaa niin vakavasti, henkinen on hieno ominaisuus...ja joka blogin kommenttilaatikossa on samanmielisten joukkon(niin kuin täällä, hahhah).

Mites tentti muuten meni?

Anonyymi kirjoitti...

Historian ironiaa lienee se, että kun Freud otti loparit Castle Wolfensteinin Hulluinhuoneesta ja lähti vuroitteluvapaalle kirjoittamaan, hän sai läksiäislahjaksi kolme kottikärryllistä naisasiakkaiden (=hullujen) Opalin Prisma-langasta 2 mm metallipuikoillla kutomia 28 g painavia sukkia.

Ne kutojat tiesivät tehtävänsä, ja Freud olikin kiitospuhetta pitäesssään selvästi liikuttunut.

Anonyymi kirjoitti...

Neulebloggaajat... Hah hah, minä halveksin heitä!

Todella halveksin!

Siis halveksun!

Täältä ylhäältä on aika kiva vaan halveksia. Halveksua. Perkele.

Anonyymi kirjoitti...

Eivät kai puikot sublimeeraa peeniskateutta????

Saara kirjoitti...

Henkisesti tuuliajolla jooh. No ei kai niin kannattaisi ottaa vakavasti, mutta kun satuin vilkaisemaan tuota laskuria erheessä, hitto, ja sieltähän lappaa akkaa sukkana vieläkin, niin kuin jotakin parrakasta naista katsomaan. Mut hei, se on tekoparta, Tuulia teki sen jostakin jätenarusta.

Ja kun ei hienovarainen vihjaus mene perille, niin kai niille on jonkun sanottava suoraan.

Tentti se meni. Mä en tiedä. Kai se läpi ainakin menee, jos en nyt ihan aiheen vierestä paasannut. Mutta enhän minä, ne on muut kuin semmosta tekee :)

Tuo Enska, tuo se on mysteeri. Jos jollekin olen kade niin Enskalle sen luovasta nerokkuudesta. Ja Vt:lle sen... öh. Ei äh.

Anonyymi kirjoitti...

SAARA! Sä oot kateellinen Ensiolle ja vt:lle!!! Sulla on peeniskateus!

Saara kirjoitti...

Olen, olen. Kai sen voi sanoa niinkin, mutta kyllä minä miehen kokonaisuutena näen, enkä pelkkänä peeniksenä.

V***u, mä olen nero! Kattokaa mitä mä sanoin!

Anonyymi kirjoitti...

Siis, sä et näe mulkkua kun katsot...vau, tuo oli kyllä hienosti sanottu! Niin henkisesti jotenkin!

Kyllä, olet nero! Mikä minulla on, jos olen kade sinulle? Siis, jos. Peeniskateutta se ei voi olla, siis mitä?

Saara kirjoitti...

Nih. Näin voi vain vaikuttaa positiivinen kontakti mieheen, eikö vain. Heti olen kokolailla kade.

Toisaalla sitten voi nähdä sen mulkeronkin, mutta että olenko silloin kade? No en!

Me voidaan vaihtaa kadetta keskenämme, niin ei tartte käyttää elimiä ollenkaan. Voin ihan yhtä huolettomasti olla sulle kade. Ei tunnu missään :)

Anonyymi kirjoitti...

Vaihdetaan, ei tunnu missään! Ihanan vapautunut olo vaan!
Jiihaa, lennetään...
kohta nukkumaan:(

Saara kirjoitti...

Aika nopeet on nuo mielenliikkeet välillä.

Totta, nukkumaan munkin on ny mentävä. Oh, huomenna on uusi päivä.

Anonyymi kirjoitti...

Oi, kuinka häilyvä onkaan tuo nainen ja sen mielenliikkeet...joo, hyvää yötä.

Saara kirjoitti...

Oi, hyvää yötä.

Sonjuska kirjoitti...

Kamalan ahdistavia noi sukkatyypit. Onneks oot Saara vahva nainen. Mä olen paljon pelkurimpi. En esmes uskaltais lähteä noita sukkoja vastaan.

Saara kirjoitti...

Elä, Sonjuska, ole niin maassa. Mulla ei vaan ole enää mitään menetettävää. Se rohkeus on siten vain näennäistä.

Halataan.

Anonyymi kirjoitti...

Minullapa on toinen toistaan paksumpia, muhkeampia, ihanampia peeniks... neulepuikkoja! Aah, kun otan ne kouriini ja annan laulaa!

Mutta asiaan. Oli aika sydäntäsärkevää seurata, miten poika tajusi yhtäkkiä, ettei voikaan tehdä lapsia sisässään kuten äiti, tai ruokkia heitä rinnoistaan. Hän mietti asiaa paljon, kun odotin hänen pikkusiskoaan. Hän osasi viittoen kertoa ajatuksiaan aika paljon, eli se oli selvästi tärkeä juttu. Lohdutin häntä parhaani mukaan. Miehet voivat myös hoivata hyvin pieniäkin vauvoja. Se ei vaadi kummempaa biologiaa.

Tyttäreni ei selvästikään koe, että häneltä puuttuisi mitään jalkojen välistä. (Kuten en minäkään koskaan.) Herttinen, siellähän on nimittäin pimppi. Tai sitten olen vain tartuttanut kateuden kieltämisen myös häneen jo äidinmaidossa.

Eikö Freud ollut tietoinen tästä pimppiasiasta? Siinä on enemmän paisuvaiskudosta kuin miehen elimessä ja muhkeasti hermoja ja muuta ihanaa. Se pystyy tekemään ihmisiä! Ei kun anteeksi, Freudille ainoa kypsän aikuisen naisen sukupuolisuus oli penetraation kohteena olemista. Eipä ihme, jos naisen jalkoväli nähdään vain reikänä, kun seksi määritellään tökkimiseksi.

Tämä selittänee jonkin "puuttumisen" kohdalla sattuneen pösilön ajatusvirheen. Eihän pimpillä voi kovin hyvin hei penetroitua! Sillä voi vain ahmaista peeniksen kitusiinsa ja mussuttaa sen kääpiöksi. (Mutta huom. miehet! "Siellä" ei ole hampaita. Yleensä.)

Voi hittolainen. Tämä on niin tätä kun pitäisi kirjoittaa esseetä eufemismeista. Auttakkee!

Anonyymi kirjoitti...

Kaura, pyysit niin hellyttävästi: tässä vähän eufemismeista

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiertoilmaus

Nykyisen lääketieteen tietämyksen mukaan sikiö on pitkään yhdenmukainen, myös sukuelimiltään. Vasta kun testosteroni alkaa erittyä y-kromosomin vaikutuksesta, alkaa pojan sukuelimet muuttua erilaisiksi. Tytön sukuelimet pysyvät samana. Siis: poikienkin sukuelimet ovat alkujaan samanlaiset kuin tyttöjen.

Miehillä on ollut aina tapana kääntää asiat väärinpäin. Kun itseään kiinnostaa se, mitä naisella on, niin uskottelevat itselleen, että heilläpä onkin paljon kiinnostavampaa. Ja jos nainen kiistää kateutensa perättömänä, niin se onkin sitten kateuden kieltämistä.

Eli sanoo niin tai näin, se on aina väärinpäin. Miehet itse projisoivat omaa mielihaluaan ja kateuttaan naisiin. Se on minun vakaa käsitykseni.

Mitä sitten tulee noihin sukankutojatyttöihin, niin tyttöjähän he ovat. He eivät tosiaankaan näytä ymmärtävän, kuinka vakavasta asiasta on kysymys, kun puhutaan pedofiliasta. Eivätkä jotkut tunnista edes omia vihantunteitaan. No, toivottavasti se korjautuu iän ja itse- ja elämäntuntemuksen myötä. Mutta sitä en kyllä ota omaksi murheekseni, on omiakin ihan tarpeeksi.

*pitää peukkuja tentin vuoksi*

Saara kirjoitti...

Kaura, huomenta. Toivottavasti essee tuli valmiiksi. Käytännössä pitäisi kyllä olla joitakin eufeismeja lisää. Sille p-sanalle esmes olisi jokin herttaisempi kiertoilmaus paikallaan, kun ovat kerran suojelukohteita.

Nimenomaan, siitä se Freudilla johtuu. Seksi on pelkkää tökkimistä. Oikeastaan sehän on siis pelkkää kidutusta naiselle kun mies antaa ja ottaa yhtenään pois kuin tikkukaramellin.

Celia, juu. Siis näin.

Kauheeta kun mulle tuli nyt kiire. Tässä vaan lueskelen ja aamu on jo mennyt.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, ei pidä jäädä junasta, Saara.

Tuli vain mieleeni, että kun hormonitietouteni ovat lähinnä Ihmeellinen luoto -dokumenttien tasolla, en olekaan ihan varma siitä sikiönkehityksessä vaikuttavan mieshormonin nimestä.

Saara kirjoitti...

Äläs huoli, Celia, täydestä menee :)

Anonyymi kirjoitti...

huomauttaisin että ainakin minä
ajattelen TARKOITUKSILLA enkä sanoilla.
sanoilla ajatteleminen on hassua.
jos kommunikoin niin puen tarkoitukset
sanoiksi, minua varten ne sanat eivät ole.

Saara kirjoitti...

Ahaa. Toisaalta sen kyllä huomaa.

Anonyymi kirjoitti...

Jätenarusta. khähäkhäh. (tupakkayskänaurua)

Hei huovutetaan yhdessä kanervaa!

Halataan!

Saara kirjoitti...

Hahhaaaa.... Kata. Joo! Huomenta ja halauksia.

Anonyymi kirjoitti...

Naiset tappelee. Miehet katsoo ja tunnelmoi. Saara välillä intoutuu peräti "iinesmäisiin" ulottuvuuksiin kanssasisartensa kanssa taistotessaan, kanssa. vitsvitsi.

Saara kirjoitti...

Ohhoijakkaa, kun ramasee. On vähän niin kuin postauksen jälkeinen masennus menossa.

Minä en muuten tapellut, oikaisen vain vähän. En ollut nähnytkään koko Tuuliaa ennen kuin se alkoi saarastella (paitsi ehkä Blogisanomien aikaan ainakin neulomisolympialaisten yhteydessä)

Ääh, olen ajatellut, Liuhto, että väärin esitetyt väitteet pitäisi aina korjata. Koska ne ovat typeriä. Ja varsinkin tällaisessa kommunikointiympäristössä niiden aiheuttamat vinoumat vaikeuttavat sen jälkeen esitettävien kommenttien tai postauksten tulkintaa. Eli siis postaukseni ovat jo valmiiksi väärällä diskurssilla ladattuja ja sitten se on taas yhtä helvetin selittämistä ja asioiden oikaisemista.

Saara kirjoitti...

Heh, tuolta puikottajan blogista eksyin tanne, onnekseni. Taalta kurkkii toinen Saara

Saara kirjoitti...

Hyvä kaima!Henkinen saaruus se on sitten levinnynnä Texasiin asti :)?


Mukava kun pistäydyit.

Anonyymi kirjoitti...

Haha! Tässä oli taas täyttä asiaa, kuten yleensäkin :)

Suosittelen Elaine Morganin kirjaa Naisen esihistoria kaikille niille, joita vähääkään kiinnostaa 1) ihmisen lajikehitys tai 2) ihmislajin omituiset seksuaalipoikkeamat, kuten nyt vaikkapa sellainen epätyypillinen seikka että ihmiseläimellä NAARAAT ovat urosten katseiden kohteena eikä toisinpäin kuten valtaosalla nisäkkäistä. Ja sekin juttu, että miksi naiset eivät yleisesti ottaen pidä penistä kauniina, vaikka apinanaaraiden mielestä oman uroksen uloke on aivan hurmaavan näköinen. Muutenkin hauska ja mielenkiintoinen kirja :D

Siellä on myös hyvä selitys sille, miksi miehillä on yleensä pakkomielle kehitellä tällaisia naisen vajavuutta ja miesten ylemmyyttä todistelevia teorioita.

Brim kirjoitti...

Älä Saaruska välitä puikottajista. Ovat tainneet istua kutimiensa päälle vähän liian monta kertaa he.

Saara kirjoitti...

Ahaa, Katarina. Kiitos erittäin paljon vinkistä. Kyllä etsin tuon käsiini ja luen... heti näiden plaaplaaplaa-tenttikirjojen jälkeen.

Brim, puikottaja kuulostaa aika pahalta :) Sarjapuikottaja... San Diegon puikottaja... Juu, eiei, en välitä sillä tavalla, mutta niinkus toisella tavalla.