Meillä on myyty ystävänpäiväkortteja joka vuosi enemmän ja enemmän. Tahti alkaa olla sama kuin joulukorttien myymisessäkin. Keskimäärin pari maksavaa korttiasiakasta minuutissa, ja se on kuulkaa paljon se. Siinä saa välillä laskea viisikymmentäkin korttia per asiakas. Mummot posket hehkuvina ostavat sydänpostimerkkejä kortteihinsa eivätkä malta olla kehumatta, kuinka montaa ystävää tänä vuonna pitää taas muistaa. Eivätkä pelkästään mummot, vaan nuoret miehet ja raavaat äijätkin heltyvät ostamaan sydämin koristeltuja nallekortteja, joita perjantaina kilvan kiikuttivat postilaatikkoihin, jotta ehtivät varmasti tiistaiksi perille.
Tämä ei mene mun jakeluuni. Voin toki toivottaa ystävänpäivää ja tarkoittaakin sitä, mutta hei ihan oikeasti, eikö me ollakaan järkevä ja vakava kansakunta? Emmekö me just ole sellaisia, ettei tämmöinen hömppä istu meihin ollenkaan. Minä pidän juroista suomalaisista, jotka tarkoittavat sitä mitä sanovat. Nykyään monet tuntuvat olevan pelkkiä huithapaleita, joiden sanaan voi luottaa tasan yhtä paljon saippuasarjan pahikseenkin.
Vai onko Suomi sittenkin euroopan amerikkalaisin maa? Olemmeko menettäneet identiteettimme.
Tekstit
12 kommenttia:
Ystävyydessähän ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta kyllä minuakin tökkii tämä Valentinuksen touhu.
Toisaalta, antaa mummojen lähetellä kortteja, ehkä kun saavat itsekin ystävänpäiväpostia, tuntuu hyvältä. Tietää, ettei ole yksin, vaikka kukaan ei koskaan tulekaan käymään.
Mutta periaatteessahan ne ovat kuitenkin yksin. Ei tästä tiedä mitä pitäisi ajatella. Jos joku haluaa pettää itseään ja se toimii, niin kai se on OK, mutta toisaalta... jos mummolla onkin oikea ystävä, joka ei kortteja lähettele, peittyykö se ystävyys tämän kaiken humpuukin alle?
Onhan se Martta periaatteessa yksin, mutta jos se Hilma-ystävä, joka ei pääse liikkumaan yksin ilman apua, lähettää kodinhoitajan välityksellä kortin Martalle, niin onhan se mukavaa.
Tällaisia vanhuksia ajattelin; niitä, joita ei näe talvisaikaan, koska on liian liukasta, ja luulee, että ne ovat kuolleet, mutta kun kevät tulee, ne ilmestyvät näkyviin.
Niin vanhoja, ettei jaksa mennä ystävän luo. Siinä tapauksessa se ei mielestäni ole pettämistä.
Eh, mää luulen, että jompikumpi vois välillä soitellakin. Vaan onhan se telefooni niin moderni vempele.
Eihän se kortti sulje pois sitä, etteivät soittelisi ja kyselisi toistensa vointia joka aamu:
-Eleletkö vielä?
Tai sitten ne lähettävät meilejä :)
Tai mikä vielä kamalampaa, korttimyynnin kannalta, sähköpostikortteja!!
Luulenpa, että täällä Blogistaniassakin tiistaina hempeillään, kannattaa jo varautua ystävyydentunnustuksiin :)
Tuskin. Saan minä yhden kortin joka vuosi, mutta en usko, että saan sitä tänä vuonna, enkä ole sitä kyllä ansainnutkaan. Ehkä olenkin vain katkera.
Minä olen huono kaikisssa kortti- ja lahjajutuissa. Mutta kaikkein huonoin tuossa ystävänpäivän vietossa. Kyllähän ystäviä pitää muistaa koko vuoden, eikä vain yhtenä päivänä.
Niin joo, minustakaan se kortti tai lahjat eivät ole ystävyydessä se pointti.
Nykyään ystävyyden ylläpito on hankalaa. Kun yrittää sopia treffejä, kaikki kaivavat kalenterit esiin ja sopiva aika löytyy ehkä kahden kuukauden kuluttua. Kylässä ei voi enää käydä hetken mielijohteesta, se nyt vain ei passaa. Soitteleminen ei ole enää luontevaa. Tai ehkä se on vain minun kokemukseni. Mutta ystävyyttä voi muistella yhtenä päivänä vuodessa ja kenties lähettää kortin. Tosin en minä, kun en saa edes joulukortteja postiin.
Kuulun itse siis siihen joukkoon, joka kaivaa kalentereita eikä ikinä jaksa soitella. Mutta ex tempore -tapaamisia olisi huippua järkätä ja tapaankin eniten niitä ystäviä, jotka saattavat lyhyellä varoitusajalla äityä tapailemaan.
"Ystävyyttä voi muistella"... aivan. Tuota en ollut tullut ajatelleeksi.
Heh, tuli mieleen eräs ystäväni joka huokaisi, että olisi hauska tehdä joskus jotain yhdessä ihan spontaanisti, suunnittelematta. Siihen toinen ystäväni sanoi heti iloisesti, että niin olisikin. Otetaan kalenterit esiin ja etsitään jokin sopiva aika.
Minä nauroin koleaa naurua.
Minä muistan siihen aikaan siis kun olin nuori, että ystävien luokse saattoi mennä noin vain soittamaan ovikelloa. Nyt pitää soittaa ensin, voiko soittaa ovikelloa. Melkein voipi lähettää tekstiviestin vielä etukäteen, että onko sopivaa edes soittaa.
Lähetä kommentti