sunnuntaina, helmikuuta 19, 2006

Lätkämuisto

Eilen tuli katsottua kokonainen jääkiekkomatsi. Olihan se vähän liikaa meikäläisen rappeutuneille hermoille. Vauhti oli niin vinha, että kuvaruutu melkein välkkyi. Epileptisen kohtauksenhan tuommosesta sinkoilun seuraamisesta voi saada. Ja kun jäähykunkku Ruutu taklasi tsekkien Jagrin 70-luvun kypärällä suojatun pään elikkäs puhelimen päin laitaa, minua ihan huippasi. Ja verta lorisi jäähän. Että toisen pitää ajaa sillä tavalla suin päin päälle ja toisen olla trendipelle ilman kunnon suojuksia. Muistan Jagrin viime MM-kisoissa olleen harjoituksissa jäällä pelkissä boksereissakin. Ihme porukkaa nykyään nämä.

Silloin kun olin pikkutyttö, rakastin jääkiekkoa. En ollut tajunnut miksi ennen kuin eilen sohvalla nuokkuessani; meillä ei kotona tapeltu eikä ryypätty koskaan, kun televisiosta tuli MM-kisat tai olympialaiset. Isä oli urheiluhullu. Nuorempana se harrasti syöksylaskua ja vaali niitä suksiaan 2000-luvulle asti. Velipoika sai ne perinnöksi. Videot isä hommasi itselleen heti kun ne tulivat markkinoille ja nauhoitti sitten vaikka tennistä kolme tuntia peräkkäin ja katsoi sitä sitten yöllä töitten jälkeen. Niistä videoista muistan, kuinka isä kertoi kuulleensa, että pian tulee sellainen lisälaite, jolla voi katsella televisio-ohjelmia silloin kun itselle parhaiten sopii. Minä sanoin sille, että älä höpsi.

Ainoita selkeitä muistikuvia lapsuudestani ovatkin ne hetket, kun kaikki muut nukkuivat ja minä jäin isän kanssa katsomaan televisiota. Isä joi kyllä olutta ja pureksi sitten kruunukorkin hampaillaan kasaan. Välillä se huokaili ja antoi sormi ojossa ohjeita takamus irti penkistä televisioon päin kumarassa. Milloinkaan muulloin en muista istuneeni olohuoneessa siten, etteikö siellä olisi humalassa tapeltu tai metelöity muuten vain sankassa tupakan savussa. Viinipullot kalisivat ja tasainen puheensorina yltyi sekunnissa kiihkeään väittelyyn. Mutta lätkäturnausten aikaan sellaista ei ollut. Muistan vielä senkin, miten pilkin sohvalla ja ihan viimeisen pakon edessä könysin vasta sänkyyni ja nukahdin kerrankin helpottuneena selostajan lakonisesti luettelemiin jääkiekkoilijoitten nimiin. Siihen aikaanhan selostaja ei paljon muuta virkannut, kuin Marjamäki.... Ketola... Mihailov nappaa kiekon... Harlamov... ja maali.

9 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Minä muistelin tässä yksi päivä, että minulla oli joskus sellaisena esiteininä tapana kuunnella jääkiekko-otteluita radiosta. Höyry-Häyrysen selostamia. Jälleen yksi mysteeri omasta menneisyydestä. Vaikea käsittää että olisin tehnyt jotain sellaista. Mutta kyllä vaan olen.

Saara kirjoitti...

Moi, Kirsti. No siihen aikaan ei ollut näitä muita intensiteettejä, niinku nettiä esmes. Jännitys oli otettava sieltä mistä sitä suinkin sai.

Silja Orvokki kirjoitti...

Minua pikkasen harmittaa, että minulta on jääkiekkoinnostus mennyt jo ohi. 90-luvulla oli kiva jännittää, mutta nyt se ei oikein enään iske. Mikähän siihen auttaisi? Suomi - Kanda -ottelu?

Saara kirjoitti...

Kyllähän se kolauksen koki heti sen 1995 jälkeen itse kullakin. Hirveä euforia ja sitten ei mitään pitkään aikaan. Ei ihmiset jaksa jännittää kovin pitkään samaa asiaa. No mut hei, tänään Suomi-Kanada.

minh kirjoitti...

Suomi-Kanada-ottelua jaksoin katsoa sohvalla puoli erää, sitten kurkkia ja kommentoida sängyltä kirjan yli puolitoista erää ja kolmannen erän loppupuolella nukahdin selostajan huutoon. Onneksi on tuo mies, josta aina tietää, mitä siellä telkkarissa tapahtuu, kun se niitä ohjeita jakelee ja välillä ponkasee ylös persvako housuista vilkkuen ja huutaa. Emminä enää jaksa. Curling sen sijaan on erittäin mielenkiintoista ja nautittava katsottavaa. tsekkaa ohjeet wikipediasta, siis säännöt ja asetu sohvalle. Huippujännittävää!
-minh-

Karpalo kirjoitti...

Ihanasti kuvasit tossa lopussa sen vanhan selostustyylin. Palautui mieleen se äänen sävykin millä se selosti. Nykyäänhän ne selostaa samalla tavalla kuin höyry aikoinaan radiossa, hirveä vauhti koko ajan.

Saara kirjoitti...

Curling on aivan käsittämätöntä. Harjaisivatpa ihmiset kotonakin niin innolla. Minullakin on sellainen iso harja, jolla hinkkaan koirankarvoja vekeen.

***

Niin muuten, ennen vanhaan sillä televisokuvallakin oli arvo sinällään. Ei tarvinnut selostaa niitä samoja asioita, joita kuvasta näkyi. Nykyäänhän selostaminen on aikamoista extremeä. Kuohuntaa pitää olla ja tulla kaikille aisteille.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä lätkäpostaus! Tavoitat tunnelman kuin mies.

Saara kirjoitti...

Oh! Kiitos.