tiistaina, helmikuuta 21, 2006

Lomaraportti

Terveiset mummolasta. Matka oli pitkä ja vaivalloinen. Aamulla lähdettiin puoli kahdeksalta kotoa ja iltapäivällä kahden aikaan oltiin perillä.Tiekarhu oli pengertänyt mummolan portin edustalle valtaisan vallin, joka piti heti ensi töiksi rautalapiolla hakata palasiksi. Jääkaappi kaipasi täyttämistä ja äidin auto oli kaivettava hangesta. Kauppaan kun on likimain kolme-neljä kilsan matka. Mitä syvemmältä kaivoin, sitä sankempi oli bensan katku. Korjaaja kävi katsastamassa tilanteen ja toivontonhan se oli. Bensaputki lienee poikki ja kaipaa korjausta. Korjaamon setä lupasi hoitaa kotteron kuntoon ja käyttää minut kaupassa. Ihmeellinen ihminen. Se käynnisti auton ja alkoi peruuttaa. Samalla muistin, että olin laittanut lokilämmittimen kiinni ennen kuin aloin tehdä lumitöitä. Setä meinasi viedä koko liiterin mennessään. Onneksi ei kovin pahasti rysähtänyt.

Vaikka mitään vaaraahan sitä ei ole, että bensaa lorisee tielle, olin aivan varma, että koko auto posahtaa taivaan tuuliin, kun ajoin sen korjaamolle. Sivupeilistä seurasin auton takaosaa herkeämättä. Mietin koko matkan miten nopeasti autosta pääsee pakenemaan, jos se leimahtaa liekkeihin.

Korjaaja käytti minut sitten kaupassa, ja minä utelin siltä kaiken maailman asiat. Päläpälä... kauanko olet asunut, montako lasta, mitä vaimo opiskelee ja kaikenlaista. Setä vastaili aika kiltisti, vaikka välillä se pyyhki bensanhajuisella kämmenellään otsaansa jotenkin tuskaisen näköisenä. Haalin hätäpäissäni kärryn täyteen tavaraa tietämättä mitä ostin, kunhan vain jotakin apetta yritin meille kolmelle naiselle keksiä.Koko marketti haisi bensalle ja minusta tuntui, että kaikki tuijottivat. Ajattelin tietty, että korjaamon sedällä on hirveä kiire päästä sitä autoa laittamaan. Muutamassa minuutissa olinkin kerännyt puoli kauppaa kyytiini ja könysin kasseineni korjaajan autoon. Mies ei puhunut enää mitään. Mummolan pihassa se lupasi sitten joskus soitella, kun tai jos auto on kunnossa.

Vasta illalla pääsin purkamaan matkalaukkuni ja vaihtamaan verkkarit jalkaan. Siinä samassa iski hirveä horkka, jota kesti pari tuntia ja jonka pääätteeksi minulle nousi kuume. Minulle ei koskaan nouse kuume, joten otin kännykuvan kuumemittarin lukemista. Siitä lienee parikymmentä vuotta, kun niihin lukemiin meikäläinen on päässyt. Parin buranan jälkeen kuume alkoi laskea ja aloin tareta ilman kahta täkkiä ja vilttiä varpaiden ympärillä.

Olo ei ole kovin vakuuttava, keuhkot ovat hieman oudon oloiset Päässä on soinut nonstoppina tämä pahaaenteilevä melodia (en näköjään osaa linkata sitä, sori, mountain 050), se soi ja soi, parhaillaankin se soi. Hikeäkin pukkaa, jos vähän pikkusormeakin heilauttaa. Nyt pitäisi pestä äidin tukka ja laittaa papiljotit.

2 kommenttia:

Rauno Rasanen kirjoitti...

Ou Jeesus - hahhah.

Jännittäviä tarinoita. Koittakaa nyt hengissä selvitä...

Ehkei kannata putki-Paavoilta ihan kaikkea udella/kertoa...

(Terveisiä mummolle. Papiljotit päähän ja liveksi!)

Saara kirjoitti...

Voi kiitos, Rauno kulta.Nyt tuntuu siltä, etten kirjoittanut turhaan.