lauantaina, syyskuuta 24, 2005

Alku?

"Seisakkeen katoksen takaa pilkotti miesten alushousut. Mustien sloggien päälle oli lennähtänyt yksi pieni syksyinen lehti. Nainen loi hitaasti katseensa molempiin suuntiin, nosti alushousut vyötärönauhasta varovasti käteensä ja haistoi niitä. Hän tunsi punastuvansa. Haju ei ollut voimakas, mutta se sykähdytti. Alapäässä värähti ja nainen muisti, miltä se oli maistunut, hieman happamalle, jopa imelälle. Siitä oli kauan, mutta naisella oli hyvä muisti. Hänen lihaksensa puristuivat kuin pissiä pidättäessä. Nainen laski alushousut takaisin heinikkoon pää täynnä kysymyksiä. Jos niihin ei kerran oltu kustu, miksi ne olivat siinä? Pikapanoko katoksen seinää vasten? Housut olivat siinä tohinassa valahtaneet nilkkoihin ja siitä kenkien yli maahan. Housuissa oli ollut leveät lahkeet ja boxerit olivat takertuneet kenkiin. Mies oli potkaissut ne pois, mutta pian joku oli tullut. Hiekka oli narissut kenkien alla. Se oli erottunut vasta ihan lähellä. Pari oli huokaillut liian kuuluvasti. Mies on hamunnut kiireellä housunsa jalkaan ja juossut omituisesti koikkelehtien paikalta samalla kun on vetänyt vetoketjuaan kiinni. Esinahka on jäänyt väliin. 'Ai saatana', mieheen on sattunut ja hän on parkaissut tuskasta. Nainen melkein kuuli sen korvissaan. Hänen teki mieli puhaltaa ja suukotella. Kuka oli se mies, joka oli hänen pienellä kotipysäkillään päässyt spontaanisti pelehtimään? Satunnainen kulkija vai joku tästä läheltä? Naista hymyilytti. Ajattelipa hän hulluja. Jos joku ikinä saisi tietää, mitä hänen päässään aina liikkui, häntä pidettäisiin huonona naisena. - Sitten kaikki naiset ovat huonoja, hän sanoi äänen, – ja mitä sille naiselle tapahtui?"

71 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sun kännykameras on värisokee. Noi on siniset sloggit. Varmana, kuvassa ainaski. - Jahaa, sama se oli kesälläkin, ei se ahven oikeesti ollu punanen. Sitähän minäkin. Tunnustit.
reiska

Saara kirjoitti...

Vittu että on kiva aina saada kunnon kritiikkiä. Mun kännykamera on värisokee, mutta se välittää näkemänsä niin kuin kaikki olisivat värisokeita. Pinkki piha ja siniset sloggit. Ne oli mustat ja sillä siisti. Ja se ahvena vasta punainen olikin!

Saara kirjoitti...

Ai niin, sitäpaitsi se ahven oli kuvattu digikameralla. Ihan oikealla.

Anonyymi kirjoitti...

Mut ne on kuvassa siniset, vittu! Ja se ahvenkaan ole punanen ollu. Mitenhän sille naiselle kävi? Saikohan kukaan selville mitä sen päässä liikku? No, hällä väliä. - On se tämä Saara -mussukka niin kipakka että...
siellä taas tuolillaan pomppii naama punasena.
reiska

Saara kirjoitti...

Sä pääset jatkoon! Suoraan finaaliin.

Tämä on fiktiivinen tarina, pölvästi. Se on ihan yks ja sama minkä väriset nuo kuvan boxerit on. Ne olivat todellakin siinä maassa seisakkeen takana ja minä otin niistä kuvan, mutta mulla oli kaksi 10-vuotiasta tyttöä mukana ja yksi 3-vuotias hullu koira, enkä alkuunkaan kytännyt kovin tarkkaan minkä väriset ne alkkarit olivat.

- phmrlg (pehmeämpi perkele)

Anonyymi kirjoitti...

Jippii! Suoraan finaaliin ennenku kisa on edes avattu! Tähän mä pyrinkin öh, kai. Itte olet pölvästi, oikee pöllö! No ei kai niillä boxerien välillä vitunkaan väliä ole. Mut hei, ei sloggeja ole boxereina kuitenkaan, kai. Vaikka silläkään vitun väliä ole.
Mä olen finaalissa! Senkin tuomarin pöllö!
vrldhp - viturallaan tuomaripeli
reiska

Saara kirjoitti...

Byääh! Kakki menee taas pieleen.

Pistin broilerinsuikaleet pannulle. Ne oli kummia lieruja. Poutun. Sitten lisäsin tortillamausteen ja lähdin imuiroimaan ihan vähäksi aikaa vain. Täällä on nyt kamala hussakka, ovet j aikkunat selällään eikä ruokaa sitten kyllä ole.

Anonyymi kirjoitti...

Joopa joo, ei tarvi kuin pari tuntia katsoa futista(Suomi voitti 3-1), niin heti jo tuomaripeliä. Siis finaaliin ennen kisan alkua? Ei kukaan voi olla NIIN idiootti. Ei edes Reiska. Ja se on jo suuri myönnytys minulta.
-----
Kannattaa hankkia sauvat, Saara. PP on imuroinut, nyt se on kaupassa ja teki se ruokaakin ja laittoi pyykit kuivumaan. Ei polttanut mitään pohjaan.
------
Kerran näin Fiskarsin oranssit sakset puussa. Kalsareita ei oo näkynyt. Ei ole varmaan levinneisyysaluetta tämä paikka.
------

Anonyymi kirjoitti...

Petra, ei siis mikään idiootti anonyymi, vaan ihan tunnettu

Anonyymi kirjoitti...

Saattoihan se toinen olla myös mies siellä pusikossa.

Petra

Saara kirjoitti...

MItähän mä olen kirjoittanut? En muista. Mikä mies, missä pusikossa?

Anonyymi kirjoitti...

Ei sen väliä mitä kirjoittaa tai kuka hässii ja ketä tai ei. Ja tuleeko bussi. Tai ylipäänsä.
--------
Mutta se tuomaripeli????? Siis, eihän kukaan osallistu siihen idioottikisaan, jos ne aavistaa, että Reiska on jo finaalissa.
Kerta kaikkiaan.
Oisko se muutenkin sitten kutsukisa vai ihan avoin kaikille halukkaille ja toiveikkaille?

Petra

Saara kirjoitti...

Hö. No emmä sit kirjoita enempää.

***

Mutta joo, totta. Reiska on liian suvereeni. Se diskataan. Liian doupattu.

Anonyymi kirjoitti...

Ettei totuus unohtuisi, niin tämä on taas niitä julkaisukelpoisia pätkiä sun lyhyen proosan kokoelmaasi. Helkutin hyvä veto.

Saara kirjoitti...

No nyt mä vasta sekaisin olen. Tsii. Kiitti, Karpalo.

Anonyymi kirjoitti...

Miten niin sekasin? Enhän minä sanonut, että juttu on huono. Helkkari, pitäisi varmaan hioa tuota ulosantiaan, auttaisikohan oksentaminen? Ja sitten voisi tappaa itsensä, siitä Reiskakin tykkäisi, mököttää edelleenkin, kun lääkärit päästi mut liian helpolla ja hengissä.
Mitäköhän minä tarkoitin? Ai niin, "mitä sille naiselle tapahtui" -siitähän se tuli. Se, että se voisi olla mies. Sekin siis.
Äh, pare ottaa lisää lääkettä.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Miks järjestää koko skabaa. Se on jo ratkennu (ohoh housutkin). Mut ei ollu ollenkaan puhetta palkinnoista. Ette te olis kuitenkaan pärjänneet. En käytä hormoneja, painonnostajilla on hormonistondis koko päivän, mulla naturel.
**
Siis mähän voitin. Nelinkertanen eläköön minulle! Petra alottaa. Polttiko joku housut? No pitääkö ne nyt suikaloida paistinpannulle.
**
Ja Petran on turha vedota Ryssellin, mullon suhteet sinnekin. Kyllä on merkillistä menoa, muttei esi-.
esceyve - älä muuta sano
reiska

Saara kirjoitti...

Hö, enhän mä sanonut, että sä sanoit niin. Ai mutta nyt mä tajusin. Ei ne missään puskassa olleet, kun seisakkeen katosta vasten.

Mulla ei ole ihan ny biorytmit kohdallaan tai sit tosiaan voisin vähän tuota ulosantia hiotuttaa jollakulla.

Anonyymi kirjoitti...

Okei, jos Reiska jo voitti, niin se saa ne kalsarit palkinnoksi. Eläköön! Hip-hip-huraa! Ja, må han leva!
Uusi kisa prkl! Enhän minä ehtinyt istua edes jyryssä, kun katsoin futista. Kerta kaikkiaan. Ja missä on logo? Tee paita?
-----
Koska se Karpalon mainostama lyhyen proosan kokoelma ilmestyy, Saara?
-----
Mä ajattelin hioa omaa ulosantiani kielipelillä.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Mitä sanoin? Enhän mä niin sanonu. Nyt joku sotkee. Ja jos joku sotkee niin se on aina Petra. Minkä mä sille mahdan et mä olen vallottava, charmikas perse..oonallisuus, ja Petra on vaan nelijalkanen, mikä lie. 2 tav. jalkaa + 2 puu, ´+ -jalkavitsit kaupan päälle. No, älä ny hyvä ihminen heti sinne kaupan päälle mee.
**
Siis se purre tunareihin, tuomareihin. Saatanan tunnarit, tunarit! Tämä peli ei vetele.
**
Biorytmit, höh. Ku sä kalsareita näät, sä olet raskaana. Tai sit sullon evoluutio. Oleksä syöny jo seinistä kalkit? Ei siihen muita testejä tarvita.
reiska

Saara kirjoitti...

Se on julkaistu jo. Monesko päivä se ny tänään onkaan?

Saara kirjoitti...

Hah, sikisi pyhästä hengestä tai sit joo, kun näki kalsarit. Mä olen vähän herkkä nykyään.

- dsadeaa

Anonyymi kirjoitti...

Eiks sun ny pitäs muuttaa nimes. Marian blogi. Se olis hieno. Onneks olkoon, olikse tumma ja komee. Et ehtiny nähdä tarkemmin? Niin se käy.
Se tavallinen tarina. Höh, kukaan usko et sä neitseestä noin vaan lurautat.
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Herkät ihmiset on kauniita.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Tough guys are rough!
- paas tuleen - pglaaur, just
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Juu, hurjia ovat kovikset. Hui.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Mää luule et siin oli joku henkilöauto pysähtynyt aivan eri kunnan bussipysäkille ku mitä se asuu ja sit joku mies oli jättäny ne housut siihe ku ei se viittinny viiä niitä vaimon pestäväksi.

Mökä

Saara kirjoitti...

Voi vittu, se oli junaseisake! Bussipysäkkejä ei sanota seisakkeiksi. Eihän? Sanotaanko? Voi vit... nyt mä lähden ryyppäämään.

Anonyymi kirjoitti...

Jaa no kai se oli sitte ollu resiina eikä auto.

Anonyymi kirjoitti...

Seisakkeet on kyllä aika surkeita. Pitää olla ihan oikea asema. Höyryveturit on muuten kivoi. Sääli, ettei niitä ole enää liikenteessä. Ne ajais seisakkeitten ohi.
-----
Ryyppäämään? Taas? Saara, sä oot huono nainen. Ihan hyvä.
------
Mökä. Onks kokemuksii strategiasta?

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Ä, ikinä en oo resiinalla ajanu.

Anonyymi kirjoitti...

Mää lähe ny saunaan ja uimaan ja sitte sipsii ja kaljaa ja huumaa ja itsevaltiait...

Mäkä

Anonyymi kirjoitti...

Mä oon ajanut resiinalla. Ja höyryveturilla. Ja lättähatulla ja dieselillä. Sähköjunalla en.

Mäkä, poika kerto, ettei tänään tule huumaa, koska tulee formulaa. Se (poika) on hirveen pettynyt. Kurja nähdä lasten kärsivän.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Kauheen sekaannus selvässä asiassa. No siitä meni ohi joku resinamies resiinalla tietysti. Ja sillä oli mukana resiinassa joku bööna. Tai ehkä jo vähän vanhempi, ehkä Petran ikänen, joku rusina. Ja sit kun ne näki sen SEISAKKEEN niin ne seisattu. Ja vaihtovat kalsareita. Mut sitten tuli pikajuna (ne kuunteli korva kiskossa, ei sii Kiskossa) ja niille tuli kiire.
Sylkyttää se resiina ja rusina sen SEISAKKEELLE ja niin ne kalsarit jäi siihen. Tämä on siis se Raamatun versio. Tää on näitä ruraalilegendoja.
**
Mutta oikeestihan siellä oli Saara hommissa SEISAKETTA vasten jonkun hmphin kanssa. Mutta lopputuloshan saadaan selville vasta kun tutkitaan maalikameran kuvat.
jrgits - tää on se Dallsin JR Gits
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Joo, kauhee sekaannus ja meni vielä entistäkin sekasemmaks. Mut ei se mitään. Mä alan katsoa animea tytön kanssa. Hauskaa iltaa joka torppaan.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Mä olen ajanu pummilla.
**
Miks se sun poikas on hirveen pettyny. Meinaakse ampua sen. Nehän on niin mukavia elämiä. Kivampia elämiä ku ihmisen. - Miks se siitä kärsii jos se on kerran siihen pettyny? Sun lapset on tainnu tulla suhun. Tervehtiiks nekin Prismoja?
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Hengitystä onkin kiva kattella. Mut ku ei ole pakkanen vielä. Paitsi se Leena.
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Just hauskaa. Just sopivasti. Relax.

Petra

Anonyymi kirjoitti...

Hirveen hauskaa. Kerta kaikkiaan. Laulanko jo tuutulaulun?
I natt jag drömde något sånt
jag aldrig drömt förut.
Jag drömde det var fred på jord
och alla krig var slut.

Sleep tight, my love.

Petra

Saara kirjoitti...

Zzzzzzzzzzzzz...............

Anonyymi kirjoitti...

It´s tough , not tight.
reiska

Jani kirjoitti...

Seisake! Heh heh, seisake...

Saara kirjoitti...

Hehheh, sinäpä sen sanoit!

Rauno Rasanen kirjoitti...

Joo. On tullut viime aikoina taisteltua myös blogien kanssa, mutta hiukka jo helepottaa.

En o lukenut lähimainkaan kaikkia kommentteja, mutta edellisessä orkkujutussa näköjään oli Rauno ja orgasmi jotenkin? kummasti sekoitettu keskenään.
En vielä saanut selville, miten ja miksi.

Mutta totta kyllä - orgasmilla ei ole mitään tekemistä älyn kanssa. Ja tämä on viisautta...

"Second Cuming" oli mainio. Siitä pointsit Reiskalle.

Mitä tulee tohon boxeri-juttuun, niin ihan oli naisen kirjoittama...(Tuli mieleen "Tuore woman" kaikilla herkuilla...).

Net oli muuten Ilen housut...

***
Kunnioittavasti näin Blogistanin puitteissa ensimmäisenä tiedoksi teitillen, että olen alkanut kokeilla lyhyiden audiosketsien tekoa.
Mitenhän niitä saisi blogeihin viriteltyä...
Sen jälkeen meneekin maine lopullisesti.

Mutta mitä tuosta - anti mennä - sittenpä tulee todistettua, että sitä (mainetta) oli joskus olemassa...

(Huhu alkaa kiertää - se Räsänen - se on se älykkö, jakomielitautinen pornoaddikti...hähhäh!)

Anonyymi kirjoitti...

Sitä origamia ja Raunoa en kyllä muista ennee. On niin hektistä tämä login kommentointi.
**
Et ole ajatellu Rauno näköradiona sitä toteuttaa. Olisit ensimmäinen. En tiedä tästä podcastingista. Heitelläänkö siinä herneitä nenään vai herneenpalkoja. Vai jotakinko huiskastaan sinne palkoveneeseen. On enämpi näitä tulkintamahdollisuuksia miten senki suomentaa. Olisko se joteski "Palkoveneessä kuppelehtimista", esim.
**
Maineesta en tiedä kun ei ole sattunu kohalle. Ei mutta sehän on se alus ja maine. Subj. ja sitte se ku nylkytettään jotahii, asiallista eli ei.
**
Avasikko jo sen lootas. Että sinne pääse tarpeilleen?
reiska

Rauno Rasanen kirjoitti...

Pragmaattista solipismia toimii nyt, mutta Second Comingiin pääsee toistaiseksi vain sen kautta - via "view my complete profile".

"Pragmassa" on selvitys viime aikojen "blogitaistelustani" (melkein sama löytyy myös SC:sta).

***
Täytyy kertoa tähän ikivanha filosofia-vitsi.

Filosofian peruskurssien tenteissä kysyttiin, mitä on pragmatismi.
Eräs neropatti vastasi: "Pragmatismi on uskonto, jossa palvotaan Pragma-nimistä jumalaa."

No heh! Nappiin meni. Olen suorastaan kateellinen tällaisesta oivalluksesta...

Anonyymi kirjoitti...

Noh, parempi sekin jumala ku drakma.
reiska

Saara kirjoitti...

Rauno-setä on käyny! Minä jo meinasin käydä hakemassa. Olisin ottanut kädestä kiinni ja raahannut perässä. Tuu ny, tuu-u.

Siis että Ilen housut? Eeeeiii...oisko muka ollu Ile resiinalla täällä... jaa-a. Tuleehan se Turusta asti tuo rata.

***

Huomenta kantastonttuni. Sun täytyy nyt hoitaa tuo älykköpuoli, kato mulla ei ole Pragmajumalasta mittään tietoa täällä. Ei mulla kyllä ole mitään havaintoa muistakaan jumalista.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä niitten on pakko olla Ilen housut. Kenen muunkaan. Mä luulen että niitä Ilen housuja on Suomi pullollaan. Jos niitä rupeis kerään ja myymään, niin tienaiskohan sillä. Tuskin. Ehdikkö Saara katsoa oliko niissä edes mitään "lewinskejä"? Mä luulen että voidaan ihan implisiittisesti (siitti? sesti?) päätyä Ilen housuihin. KOP. Päätetty.
**
Kantastonttu! Yhä paranee. Jösses!!!
**
Jumalat ei kyllä kuulu mun osaamisalueeseen. Valitettavasti. Tai sitten ei.
ajkoj - just
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Luin tekstin uudestaan näin aamupalaksi. Hymyilin ääneen. Se on kertakaikkiaan ihana ja loistavasti kirjoitettu.

Kolmisenkymmentä tämmöistä ja olet julkaiseva kirjailija. Kannattaisi kokeilla.

Anonyymi kirjoitti...

Joo on se mustakin hyvä. Tai eihän se sinine ollukkaan alunperin. Mut eiks määmuoto olis jotenki autenttisempi.

Mäkä

Anonyymi kirjoitti...

Ei kun ehdottomasti tämä kolmaspersoona on tässä jutussa se oikea. Ensimmäinen tekee tarinasta liian todellisen. Nyt tässä on jotain sellasta maagista koska se ei ole kenenkään ittensä kertoma.

Se jännite tulee mun mielestä siitä että lukija katsoo ulkopuolelta eikä sisäpuolelta.

Anonyymi kirjoitti...

Nii joo jatkossa nainen saa vissiin nimen
Moka

Anonyymi kirjoitti...

Eiku toi voiski ollu joku ingressi ja toi nainen palaisi tarinaan vasta lopussa.

Anonyymi kirjoitti...

Sillon jo nimi. Se nimi syntyy niinku partenogeneettisesti. Se on Maria. Ja sit se saa pojan, josta tulee Jösse. Loppu onkin sitten (Raamatun)historiaa tai hiljasuutta.
iwugw
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä, just niin, että nainen palaa juttuun takaisin lopussa. Niin se pitäisi tehdä. :)

Saara kirjoitti...

Hehheheee... tää on loistavaa! Olette suloisia.

Mä en voinut laittaa sitä minä-muotoon, kun pitää olla jokin ero näihin päreisiin. Nimikin sillä henkilöllä ensin oli, mutta vaihdoin sen naiseen, kun kaikki nimet tuntuvat aina niin pirun teennäisiltä. Mutta tästä tulee Maria ja jos se saa pojan, niin siitä tulee Jösse. Kiitos, kantamussukka.

- zotkondz

Anonyymi kirjoitti...

No mitä se siellä lopussa sit tekis? Siinä välissä se matkustas junassa ja kuuntelis juttuja. Juoppojen, ja liesituulettimista. Pelkästään junassako? Voishan se kuunnella vaikka kassajonossa. Tai poliklinikalla. Tai lukee lehdestä jotain, mutta ihan väärin vaikka, päin helvettiä. Täällon
ny jo valmis juoni sulle, Saara, senku alat näpyttää.
mubwfz
reiska

Saara kirjoitti...

Öh öh, kantis, kuule, miten tuo kuulostaa vähän jo kulahtaneelta idealta?

Anonyymi kirjoitti...

No sillä välillä niin väliä ole! Mutta hei, mä keksin sen lopun. Tietysti. Se seisoo taas yks aamu klo 06.50 sillä SEISAKKEELLA (Jani sun vuoros, JANI: "Hehheh")ja tapaa itsensä (PADAM PADAM) ILEN. Ile tulee taas resiinalla. Ja tää nainen kuiskaa: "Oi, armahain, hetki oota, kotona on...loota." Ja se kipasee kotiinsa
ja ottaa yöpöydän laatikosta Valintatalon muovikassin, ja kiirehtää takasi SEISAKKEELLE (Jani!!!). Ja avaa muovipussin ja sieltä paljastuu ILEN SLOGGIT. Nainen on tallettanu ne sellasilla CSI:N kertakäyttöhanskoilla pussiin joka sillä oli mukana ku se oli menossa sienestään. Siis alunperin. Tää ny menee vähän takaperin. Sori. Ja sit ne suukottaa, ja nainen sanoo : "Halataan." Ja ne halaa ja nousee resinaan. Ja resinoivat kohti auringonlaskua. Sitten vaan loppumusa. Vois olla Tsaikkaria, eiku tietysti Bolero, joo.
xoxlpo - kyllä
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Vautsi nythä mä vasta hokasin että päreillä ja stooreilla pitäis olla niinku selvä ero hyvinkin pitkälti. Mulla oo koskaa ollu. Tsiis päreitkää ei sen puolee.

Anonyymi kirjoitti...

Sitte tietysti muutettavat muuttaen. Se resinamies ja sen Sloggit voiski olla esm. RAUNO "The Second Cuming" RÄSÄNEN!! Saatas tarinaan vielä enemmän realismia ja Happy "Blogi" End!
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Vautsi nythä mä vasta hokasin että päreillä ja stooreilla pitäis olla niinku selvä ero hyvinkin pitkälti. Mulla oo koskaa ollu. Tsiis päreitkää ei sen puolee.

Moca
lsboxnbv-lesboboxerituusvanhassavolvossa

Anonyymi kirjoitti...

Ohoh Moca! Lähetä ne tänne!
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Vautsi nythä mä vasta hokasin et toi isoveli hyväksy yhden quuvirheenkin hyvinkin pitkälti.
moca
siewuon-sievoitit

Anonyymi kirjoitti...

Ohoh Moca! Lähetä ne tänne!
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Ohoh Moca! Lähetä ne tänne!
reiska

Anonyymi kirjoitti...

Emmä voi ko se on väärä seisake.

iecvizse-ienvitsi

Saara kirjoitti...

Miten musta tuntuu että te olette alkaneet toistaa itseänne.

Anonyymi kirjoitti...

Tää sun varvis monistaa itte ittensä!
Lisääntyy ku kani.
reiska

Saara kirjoitti...

Hah hah! Saaran varvit.