Keskustelukulttuuri näivettyy

Blogien keskustelukulttuuri on muutaman vuoden takaisesta tilanteesta hiipunut kummasti. Blogit vaihtuvat, mutta samat asiat kiertävät vuodesta toiseen. Moni on jo oman mielipiteensä sanonut niin moneen kertaan, ettei usko sen ketään enää kiinnostavan, itseään vähiten.

Tapakulttuuri on myös kehittynyt hillityksi. Jokaiselle toki annetaan oikeus sanoa mielipiteensä, mutta aiheista ei varsinaisesti keskustella. Kukaan ei enää polta hihojaan. Olemme niin sivistyksen tapissa, että nyökkäilemme vain tykönämme hiljaa, kun olemme jostakin samaa mieltä. Ja jos eri mieltä joskus olemmekin, käyttäydymme kuin monarkit. Mikään ei meitä enää kosketa tai heitä meitä koskaan pois tolaltaan. Me vain olemme eri mieltä. Hillitysti. Niin hillitysti, ettei kenellekään ole siihen mitään sanomista.

Suuret blogistit eritoten harjoittavat sitä, että sanovat päreessään mielipiteensä kerran ja antavat sitten muiden käydä kommenttilaatikossa keskustelua keskenään, ikään kuin eivät haluaisi liata käsiään. Hänen mielipiteensä on tämä, ehkä se on jopa totuus, eikä siihen ole enää mitään lisättävää.

Onkohan keskusteleminen tullut vihdoin tiensä päähän?

Nämä ajatukset ovat tulleet mieleeni viime aikojen blogikirjoituksia lukiessa. Ensinnä Prospero oli Jokelan mediakritiikin yhteydessä sitä mieltä, että kun kerran ostat lehtiä, niin silloin on turha valittaa siitä millä keinoilla lehtijuttuja tehdään. Jos kerran rahoitat tätä toimintaa, niin pää kiinni vain, sinä senkin tekopyhä hurskastelija. Itse en haluaisi noin helpolla toimittajia päästää, enkä hyväksyä ihan kaikkea mitä ne tekevät. Olkapäiden kohottaminen ja käsien levitteleminen ei auta, ja jos jokainen media on Jokelassa ryvettynyt, on vaikea erikseen alkaa boikotoida mitään yksittäistä mediaa. Ehkä 7 päivää-lehteä lukuun ottamatta, koska en sitä lue muutenkaan. Tällä meikäläisen boikotilla ei tosin ole ollut tähänkään asti mitään vaikutusta siihen, miten toimittajat Jokelassa tai missä muualla tahansa toikkaroivat.

Nyt Prospero on joutunut kokemaan saman itse puolustaessaan koiran oikeutta olla tulematta rääkätyksi taiteen nimissä. Vähäiset keskustelijat ovat paljolti sitä mieltä, ettei ihmisille ole varaa esiintyä eläinten oikeuksien puolustajina, jos kerran syövät lihaa ja rahoittavat tätä kautta tuotantoeläinten järjestelmällistä huonoa kohtelua. Tätä tyrmäysargumenttia osasin itsekin jo odottaa vuosia sitten Teemu Mäestä käydyn keskustelun takia. Minunkin pajatsoni on aiheesta jo tyhjä. Vaikka söisin tilallisen lehmiä, en silti katso, että kasvattajilla on oikeus kohdella eläimiä huonosti tai taiteilijalla oikeus rääkätä koiria kuoliaiksi. Kasvissyöjätyttäreni ei hänkään koiran kiduttamista tuossa taidetempussa hyväksynyt. (Taiteen etiikasta älykkäämpää argumenttia Luovuksissa-blogissa). Näin kenenkään lihansyöjän on siis turha esiintyä minään eläintenystävänä ja koiratkin saavat hurskastelumuistuttajien vuoksi vastedes rauhassa taidegallerioiden kulmilla kitua.

Nämä ovat vain pari pikaista esimerkkiä. Mieleen tuli monenlaisia vastaavia juttuja, joissa keskustelu torpedoituu vastaavalla tavalla; Et voi sanoa naisiin kohdistuvasta väkivallasta mitään, koska miehiäkin hakataan. Et voi puhua pedofiileistä, koska sinulla on lapsia, etkä näin ollen ajattele objektiivisesti. Et voi kritisoida ympärillä vallitsevaa kauneuden ihannoimista, koska olet itsekin ostanut rintaliivit ja kasvorasvaa. Et oikeastaan ole oikeutettu sanomaan mistään mitään. Riittää kun ylipäätään elät täällä ja tuhlaat häikäilemättä luonnonvaroja. Ehkä jokin valoenergialla elelevä viimeisiään vetelevä joogi on enää oikeutettu närkästymään jostakin, mutta hänen mielipiteensä taas eivät ketään kiinnosta. Hulluhan se on.

Halusimmeko todella tätä?

Jukka Kemppinen on julkaissut Jokelan nuorien koosteen toimittajien tekosista kriisin keskellä (via Kari Haakana). Samassa yhteydessä on muuten hienoa huomata, ettei yhdelläkään bloggaavalla toimittajalla näytä olleen mitään tekemistä sen median kanssa, joka Jokelassa oli paikalla. Blogi ilmeisesti pitää eettiset ohjeet paremmin mielessä.

Mutta mistä se shakaalilauma sitten tuli ja minne se hävisi?

Ihmetellä nyt vain sitten pitää, missä on se media, joka ei omien puheidensa mukaan sortunut ylilyönteihin, mutta joka sai toimittajan esiintymään pappina, tunkeutumaan juuri läheisensä menettäneiden ihmisten koteihin ja työntämään mikrofonia alaikäisten suuhun vanhempien tietämättä.

Näyttää siltä, että tuolla toimittajajoukkiolla olisi ainakin ollut pontimenaan bonuspalkkaus. Yhdestä kuolleen nimestä, läheisensä menettäneen haastattelusta, shokissa olleen kuvasta, alaikäisen nauhurille taltioidusta värisevästä äänestä on kai kaikesta luvattu ylimääräinen palkkio. Miten muuten voi selittää sen, että yhtäkkiä noista fiksuista ihmisistä ja valtakunnan vahtikoirista tuli kaikista verenhimoisia paparazzeja? Vai onkohan toimittajilla jo työpaikat niin höllässä, että ne tekevät tarpeen tullen mitä vain.

Kenen idea siis oli puristaa ihmisistä kaikki kyyneleet irti?

Jokelan tragediaa pyöriteltiin mediassa päiväkausia. Yhdeksälläkymmenellä prosentilla siitä verellä ja kyynelillä mälläämisestä ei ollut minkäänlaista informaatioarvoa. Se oli pelkkää hurmoksellista nostetta. Meidät kaikki kiedottiin Jokelan jatkokertomuksen suruvaippaan päätoimittajien hykerrellessä posket punaisina myyntitavoitteiden täyttymystä. Tässä tilanteessa on vaikea olla kuvittelematta solmiotaan löysäävää mediapäällikköä polvistumassa marmoripintaisen työpöytänsä ääreen, kiittäen huohottaen kaikkivaltiaita markkinavoimia tästä järkyttävästä tapauksesta.

Ovatko mediatalot konkurssin partaalla?

Olen aivan varma siitä, että olisimme jokainen pärjänneet aivan hyvin niilläkin tiedoilla, joita virkavallalla oli tarjottavanaan. En tiedä yhtäkään ihmistä, joka olisi ollut tämän median välittämän tiedon tarpeessa. Halusiko joku todella, että toimittajat tunkeutuvat ihmisten koteihin, ahdistelevat surevia ihmisiä vain pari tuntia tapahtumien jälkeen? Mitähän yleisö olisikaan sanonut ja tehnyt, jos olisi saanut valita? Onkin turha jeesustella sillä, että lehdet kävivät juuri silloin ennätysmäisen hyvin kaupaksi ja että vika on näin ollen lukijassa. Miten enää voi tietää, kuinka hyvin ne lehdet olisivat käyneet kaupaksi ilman toimittajien sikamaista käytöstäkin. Ja sitä paitsi tällainen idealistinen ajatuskin vielä tuli mieleen, että mitä sitten, jos kauppa ei olisi käynytkään. Oliko se myyntipiikki nyt niin tärkeä? Meidän mediamme taitaa olla kipeästi rahan tarpeessa.

Eri perspektiivistä katsottuna

Katsoin juuri Voicelta Madonnan (49 v.) ja Justin Timberlaken (27 v.) parissa viikossa puhkisoitetun 4 minutes -biisin videon. Siinä tämä mauttomista korseteistaan ja haarovälistään lehtien kansikuvissa tutuksi tullut monen lapsen viisikymppinen hard candy (eli kovaa karkkia) -äiti näyttäisi tapansa mukaan kuin nussivan ilmassa sojottavien näkymättömien kovien kikkeleiden kanssa. En tietenkään sanonut tuota visiota ääneen, kun tytär (13v.) siinä vieressä kiinnostuneena katseli tätä harvinaisen typerää ja mitäänsanomatonta videota, jonka erikoisin anti lienee suutelevien kasvojen poikkileikkauksessa. Näytetään uteliaille lapsukaisille niinku mitä siellä poskien ja suun sisällä tapahtuu, kun kiihkeät kielet tunnustelevat toisiaan.

Kateellisena tietty ajattelin Madonnan rypyttömiä kasvoja, trimmattua vartaloa ja seksikästä elehdintää. Tuo nainen se ei tule puutetta näkemän vielä moneen vuoteen. Jos jostakin meinaa repsahtaa niin kirurgi kyllä hoitaa asian nopeasti ja tuo monimiljonääri saa jatkossakin kikkelit taivaisiin. Ja kassa kilisee. Justin Timberlake ei ainakaan pannut pahakseen.

Olipa happamia. Mutta tuli vaan mieleen.

Kun video loppui, tytär sanoi että:

- Uuh, tuo on niin noloa. Melko säälittävä toi Madonna.

Poikani on patologinen valehtelija, joka elää kuin torakka

Olen pitänyt ylityövapaita eilen ja tänään. Tarkoitus oli tehdä rästiin jääneitä koulutehtäviä. Pitäisi kirjoittaa artikkeli, mikä tuntuu olevan aika hankalaa. Pitäisi tietää jostakin jotakin. Hankalaksi menee. Ehkä kirjoitan jotakin kirjoista ja niiden lukemisesta, vaikka aihe tuntuu kyllä melko puisevalta.

Eilen sitten näennäinen vapaapäivä menikin palkkojen laskemiseksi. Illalla en enää jaksanut kirjoittaa. Tänään huomasin, että kaikki astiat ovat mystisesti kadonneet. Uskaltauduin teinixin (16 v.) hämärään luolaan, vaikka minulla on sinne ehdoton porttikielto. Kun nostelin röykkiöittäin vaatteita, roskia sekä tyhjiä pepsipulloja ja sain lattian näkyviin, löysin tiskikoneellisen verran astioita. Ja siitä se sitten lähti. Yksi asia johti toiseen ja pian huomasin olevani imurin kanssa minulta tyystin kielletyllä alueella. En pystynyt lopettamaan, vaan pesin lattian ja pyyhin pöydät ja pölyt, viikkasin vaatteet kaappiin ja vaihdoin lakanat.

Tästä tulee huutoa. Kunhan se tulee koulusta, jossa oletettavasti on tämän päivän ollut, ja näkee tuon hävityksen minkä olen tehnyt, se saa puberteettiraivarin. Tiedän että saa. Se alkaa vänkättää siitä, ettei minulla ole sen huoneeseen mitään asiaa. Sitten se alkaa väittää, että olisi just siivonnut ihan itse. Niin se on väittänyt viimeiset pari vuotta.

No, siinä siivotessa sitten jouduin kokemaan myös henkistä pyöritystä. Löysin laatikosta puolikkaita ja täysiä tupakka-askeja, sängyn alta tyhjiä ja täysiä kaljapulloja sekä yhden käyttämättömän kondomin. Yhtäkkiä minusta oli tullut teinihirviön äiti. Kasvatuksessa epäonnistunut luuseri, se, joka ei välitä lapsistaan, eikä vietä aikaa heidän kanssaan. Siis teoriassa. Näinhän kaikki sanovat, että jos lapsesta tulee vaikea, se ei ole saanut tarpeeksi huomiota tai se on saanut sitä liikaa. Lisäksi lapselle ei ole opetettu rajoja. Siis teoriassa.

Mutta kun näin ei ole.

Olin itse nuorena samanlainen, tein mitä tykkäsin eikä minulle voinut puhua järkeä, mutta ei kukaan kai yrittänytkään. Tunnistan kyllä, mistä tässä on kyse. Niinpä näyttääkin siltä, että joillekin ihmistyypeille vain yksinkertaisesti on ihan sama, onko oltu läsnä, onko annettu rajoja ja rakkautta vai ei.

En aio saada mitään raivaria. Olen kysynyt kerran, polttaako se tupakkaa. Väitti ettei polta. Muutenkin näyttää siltä, että minulle on valehdeltu monessa asiassa silmät ja korvat täyteen. Kyllähän minun olisi se pitänyt tietää, kun olin itse ihan samanlainen. Siksi kai minä olen ollut se hyvä poliisi ja isäntä se paha. Minulle olisi voinut teoriassa kertoa totuuksia monessakin asiassa, mutta näin ei ole käynyt.

Kunhan se tulee koulusta, alan minäkin valehdella. Sanon ihan pokkana, etten minä ole mitään siivonnut, enkä ole ollut sen huoneessa päinkään.

Blogging with a porpoise

Sain tämän ihanuuden aina niin huomaavaiselta Karilta. Brim oli tuon prenikan tehnyt sen toisen 'Bloggin with a purposen' tilalle. Se kun on kuulemma sellainen kristillismielinen merkki. No, mielummin minä pyöriäisten kanssa bloggaankin. On viime aikoina muutenkin viherpiipertänyt päässä sen verran, että biojäteastia on vihdoin tilattu ja lehtikompostikin tehty. Olen myös huomannut tehneeni poikkeuksellisesti ekologisen teon pyöräyttämällä maailmaan tyttäreni. Siis vääryyshän se tietty joidenkin mielestä on lasten tekeminen Telluksen säilymisen kannalta, onhan toki pystymetsä lasta arvokkaampi, mutta luojan kiitos, tuo ipana kulkee perässäni, sammuttelee valoja ja nalkuttaa joka jumalan asiasta, jos vähänkin tulee luonnon varoja tuhlattua. Että oikeastaan voisin ojentaa tuon merkin tyttärelleni, jolla mitä ilmeisimmin on blogi, mutta jonne minulla ei ole osoitetta eikä mitään asiaakaan. Oravamerkkiä odotellessa voisin myös ojentaa porpoise-prenikan Maijalle sekä Janille.

***

Pitkästä aikaa kävin kyttäämässä myös heikkoja signaaleja. Avainsanoista tuli kuin itsekseen ajatelmia. Ihan peräjälkeen olivat siinä kysymys ja vastaus, sen kun vain sieltä napsi.

Sanoma Digital perhana?
Kauhutarina, lihansyöjät!

Blogi, apua!
Oi äiti rautakanki.

Mitä on orgasmi?
Over the rainbow.

Pikku pukki kakki kalliolle?
Mättähältä mättähälle.

Kutiava pillu?
Ruotsin rotuhygienian laitos.

Burn out testaa!
Päällisin puolin terve.

Etsitään impotenttia miestä?
Soivat farkut.

Mitä minä sanon veikolle?
Ollaan niin kuin pääskyset.

Kirkkonummi osa 2

Metsää Hviträskissä





















Kirkkonummelaisen jäähallin seinää





















Kirkkonummelainen rakennus Jorvaksessa. Ymmärtääkseni venäläiset käyttivät tätä Porkkalan vuokra-aikana täisaunana.





















Kirkkonummelainen varis





















Pokrovan luostarin kupoli Jorvaksessa

Kesä kunniaan

Terve. Samaan aikaan kun blogeja saatetaan kunniaan, näin kesän korvilla yhä useampi bloggari näyttää hyytyvän. E-Tappista ei ole löytynyt sfääreistä kahteen päivään ja hyytynyt olen minäkin. Jotenkin niin korpee koko homma. Valokuvatorstai ehkä jaksaa vielä inspiroida. Kesän ajan voisikin vain napsia kuvia ja olla hiljaa tai käyttää vanhoja kuvia ja olla vieläkin hiljempaa.























Toisaalta teki mieli ruveta vääntämään tätäkin torttua siksi, että tuossa edellä linkkaamassani Digitodayn virityksessä osallistujat valittivat blogien joukossa olevan niin paljon paskaa, että oikeilta blogeilta menee näin uskottavuus. Lisäksi jotkut ovat sitä mieltä, että blogit ovat ihan turhia.

Really?

Siis mikä voi olla turhempaa, kuin osallistua blogikyselyyn, jos ei voi sietää blogeja? Miksi ylipäätään pitää lukea blogeja, jotka ovat turhia? Ja miten turhaa se sitten voi olla?

Noh. Poppeli tuoksuu ja peippo visertää. Kaupungilla ihmiset istuvat terasseilla innoissaan, ikään kuin kaljan juonnissa ja sosiaalisessa elämässä olisi pitkästä aikaa jotakin järkeä. Kyllä se siitä. Kohta se jo vituttaa. Maha hölskyy, naama punottaa, sosiaalisuus on syvältä ja lintujen viserryskin vihloo korvaa.

Sitten taas syksymmällä ehkä tekeekin jo mieli palata vanhan koneen äärelle, vetää verhot ikkunaan ja antaa oman turhuutensa puhjeta jälleen kukkaan. Ehkä siihen mennessä selviää tuo Blogilistankin mysteeri eli mitkä ovat ne "merkkijonot, joiden välissä oleva teksti sisältää varsinaisen blogin"?

Muinaisjäänteitä

Hyvää Kirjan ja ruusun päivää, tai iltahan se jo on. Tämä idea, Kirjan ja ruusun päivä, ei näytä enää oikein kehenkään iskevän. Kampin Narinkkatorille ei ollut tunkua, eikä kirjakauppakaan vetänyt väkeä, vaikka jaossa oli kirjan ostajille ruusuja. En tiedä onko vika taas minussa, mutta ylipäätään tuntuu, että niin kirjat kuin ruusutkin ovat muinaisjäänteitä. Minäkin sain kyllä kirjan, joten onneksi sattui olemaan takataskussa pari ruusua.

Blogilista sen sijaan näyttää uudistuneen. Ai että, vähänkö on lukijoita hei:


















Muotiblogia ne tekee tästä väkisin. Just shoppailu ja tyyli on mun alaa.

Puckin puutarhahommat

Ollaan Puckin kanssa viime päivinä tehty vaan näitä puutarhahommeleita. Hyvä että on apumies olemassa.

Aatteen paloa

Valokuvatorstain vappuhaasteena aatteen palo.

Ehkä kukaan ei edes huomaa

Mutta nyt mun läppärini delasi.

Viisi päivää myöhemmin

No ei tätä kyllä bloggaamiseksi oikein kehtaa enää sanoa.

Minä bloggaan

Minäkin muotibloggaan. Lue lumpuist ja lurekseist mitä.

Lisäksi bloggaan tositarkoituksella.









Suurkiitos Hirliille, että sen huomasi ja pränikällä muisti. Oletan, että kaikki muut ovat tuon jo saaneet. Mutta jos joku siellä tuntee bloggaavansa tositarkoituksella, eikä ole nappia saanut, saat sen tästä, vähän käytettynä.

Ja hän kurottautuu jälleen kohti päivän puheenaiheita

On tapahtunut suuri vääryys. Ennen tuo oman kertomuksensa mukaan lukuisten miesten mielestä niin puristeltavan hot Vappu Pimiä menetti nyt jostain kumman syystä yleisön ääniä Tanssii tähtien kanssa ohjelmassa ja putosi kisasta, kun toiset kyvyttömämmät vain jatkavat tanssahteluaan. Jaa-a. Miksiköhän?

En ole seurannut kilpailua, joten on vaikea mennä sanomaan mitään tanssitaidosta. Mainoksesta olen kyllä nähnyt, miten Pimiä vetkuttaa itseään jotenkin häpeämättömän nolosti, kuin kirkkaanvihreä legopalikoista rakennettu pirtsakka perhosentoukka. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö Vappu Pimiä olisi hyvännäköinen ja etteikö hän osaisi tanssia.

En tiedä onko näinä tekstiviestien ja seksuaalisen häirinnän kulta-aikoina kuitenkaan eduksi juontajankaan retostella "imartelevilla" voisin vähän puristella -sähköposteilla, jos naisvaltaisen kansan ääniä halajaa. Tekopyhyydelläkin on kai rajansa. Viikkokausia toimittajat ovat ammentaneet jutunjuurta seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutuneista naisparoista ja kikattaneet radioaalloilla seksiviestien takia. Seksuaalinen häirintä onkin ilmeisesti häirintää vasta, jos se osuu jonkun toisen kohdalle. Ehkäpä näin vain vähennetäänkin toisten naisten saamia tumputuskirjeitä. Sen sijaan itse saadut puristelusähkärit näyttävät vain jäykistävän hotteja nännejä ja imartelevan alapäätä. Ne naiset. Ottaa niistä sitten selvää.

Katsoin äsken telkkarista ohjelman, jossa viisikymppinen nainen laitettiin uuteen kuosiin. Ikänsä läheistensä vähättelystä ja ulkomuotoonsa liittyvistä aiheettomista nimittelyistä kärsinyt nainen leikeltiin palasiksi, meikattiin ja kammattiin kauniiksi. Tie seksipommiksi oli rankka. Nännit leikattiin irti ja siirrettiin muutaman sentin ylemmäksi, napakin siirrettiin ja vatsasta nirhattiin rasvaimun jäljiltä ylimääräinen nahka pois. Kasvoista leikeltiin ylimääräisiä ryppyjä, kaulasta vedettiin kirurgin veitsellä melkoinen pala nahkaa hiiteen ja lopuksi botoxia tungettiin ihon alle silottelemaan kasvojen juonteita. Sen jälkeen nainen pantiin vähäksi aikaa pakettiin kärsimään tuskissaan. Mutta se kannatti. Siteiden alta paljastui hurmaava kaunotar, joka tunsi itsensä seksikkääksi ja itsevarmaksi, ja joka lopulta kelpasi ihastuksesta huokaileville läheisilleen. Nyt nainen oli vihdoinkin onnellinen. Ne läheiset. Mitäpä emme heidän eteen tekisi. Kehtasivat kuitenkin tv-ohjelmaan sillä luonteellaan tulla. Minusta ne olisivat olleet leikkauksen tarpeessa. Ehkäpä lobotomian tai jotain. Siinä leikellyssä naisessa ei ollut nimittäin alunperinkään mitään vikaa.

Se siitä. Tein kahden viikon putken ympäripyöreitä päiviä töissä. Aloin olla erittäin huonoa seuraa, koska en jaksa enää niin kuin ennen. Aikaa ei riittänyt enää mihinkään muuhun kuin työssä käymiseen, pakollisiin kotitöihin ja vähäiseen nukkumiseen. Jostakin oli pakko karsia, joten vieroittauduin netistä. Siitä huolimatta koti ajautui kaaokseen, jota olen nyt viikonlopun ajan yrittänyt paikkailla. Itku pääsi, kun ympärillä oli pelkkää rumuutta ja epäjärjestystä, eikä voimia sen setvimiseen.




















Tänään kuusivuotissyntymäpäiviään viettää Mac. Puck änkesi kuvaan väkisin. Se tekee sen aina.

Lennä, uneksi

Valokuvatorstain haasteena kolme kirjaa. Tässä niistä Erica Jongin Lennä, uneksi. Minullahan oli aamusta asti kyllä nappi housun taskussa kaiken varalta, että jos saisi junassa kuvan penkille pudonneesta napista. No en saanut. Olisi pitänyt ihmisen viereen se nappi laittaa. Ja mitä siitä olisi tullut.
- Saanko panna tämän napin tähän viereesi ja ottaa teistä kuvan?
Joo, ei.
No sitten ajattelin, ettei se kuvitus kuitenkaan avvauvu sillä tavalla kellekään, jos ei ole kirjaa lukenut.

Avaa porttis puutarhaasi...

Missä on sopivuuden raja ja kuka sen määrittelee, kyselee Matti Vanhanen. Minäkin olen sitä miettinyt, mutta toisesta päästä. Mitä on enää sopivaa olla tekemättä?

Vanhanen on näyttänyt maailmalle esimerkkiä kännykän tehokkaasta käytöstä ja niin on tehnyt myös Kanerva. Meidän kuopuskin (10 v.) käy läpi jo toista tekstiviestiseukkaamistaan. Ensimmäinen suhde päättyi tekstiviestillä, kuten se alkoikin. Tekstiviestielämä on osa kännykkäkulttuuria, luonnollinen asia, joka on pääministeritasollakin läpikäyty.

Ilkka Kanervan skandaalin puolustelijat sanovat, ettei Kanerva syyllistynyt mihinkään epätavalliseen. Jokainen tavis tekee sitä - siis lähettelee aamuyöntunteina eroottissävytteisiä viestejä kavereilleen; kyselee tietoja puutarhan kunnossapidosta ja muusta. Täysin luonnollista ja ihan normaalia kännyelämää siis. Kukapa ei olisi onanoinut toinen käsi siellä, toinen kännykässä.

Miksi en silti itse osaa irrotella ja kysellä parisuhteissaan eläviltä mieskavereiltani tekstiviestein ovatko muistaneet raivata viidakkonsa ja kiillottaa keihäänsä ja tiedustella minkäväriset kalsarit niillä on jalassaan. Miksi en ole normaali? Miksi kasvoin näin kieroon?

"Irstaan autourheilujohtajan" eteenottamukset keskitysleirilookiin sonnustautuneiden ilotyttölarppaajien kanssa uhkaa sekin päättyä ikävästi, vaikka Max Mosleyn itsensä mukaan hän ei ole tehnyt mitään, mitä ei itse kukin kotonaan tekisi. Se kuuluu jo yleissivistykseen tietää, mitä on kivun ja kiiman hekuma. Se on niin luonnollista. Jokaisen itseään kunnioittavan tytön ja pojan välineisiin kuuluvat ilman muuta kaikki mahdollinen sadomasokismivarustus ruoskineen ja pienine kidutusvälineistöineen. Hei, ilman niitä ei vaan voi tulla toimeen.

Moraalittominta tässä kaikessa onkin vain naisten outo tapa levitellä ensin tavaraansa ja sitten asioitaan joka hemmetin hyypiölle. Mutta kaikkein sairainta tässä kaikessa on moralistien kapeakatseisuus. Moraali yleensäkin on pyhäinpornonhäväistys. Jokaisen toimenkuvaan katsomatta pitäisi saada elää niin kuin haluaa (lukuun ottamatta tietenkin läskejä ja tupakoitsijoita). Tätä menoa parin vuoden sisällä myös seksuaalisesti pidättyväiset, parisuhteessaan uskolliset, impotentit, frigidit ja ketään seksiviesteillään häiritsemättömät ovat todellisia kummajaisia. Ketään toimillaan loukkaamattomilta kielletään moinen törkeä käytös median johtamaa yhteiskuntaa kohtaan. On epätervettä jättää mies- tai naisystävänsä silmästä silmään. On täysin epänormaalia ja käsittämätöntä, että joku voisi mitenkään tulla toimeen saunanjälkeisillä lauantaipanoilla saman ihmisen kanssa vuodesta toiseen. Epänormaalia on myös olla olematta jatkuvassa seksuaalisessa virityksessä, jota pidetään vaikka tekstiviesteillä yllä, jos partneri tai viisi maksettua sattuvat nukahtamaan kesken orgioiden.

Nähdään

Kävin tuossa aamusella koirien kanssa metsässä. Jompikumpi niistä nykäisi yllättäen johonkin suuntaan, jolloin sain kuusenoksasta silmääni. Tunsin heti ettei ihan pikkunaarmusta ollut kyse. Näkökin sumeni. Äkäpäissäni katkaisin sen oksankin ennen kuin lähdin kotia kohti. Nyt on käyty lääkärillä ja keskellä silmää on siis haava ja haavan päällä rasvaa ja rasvan päällä paksu lappu sekä puoli kiloa teippiä. On aika paskamainen olotila. Outoa on myös tihrustaa tällä yhdellä silmällä, niin että on varmaan pakko mennä nukkumaan aamuun asti. Vuorokauden päästä sitten näkee, että näkeekö.

Loma-anomus

Ei tästä tule yhtään mitään. Miehet juoksevat hiiriä karkuun kalsareissaan ja tekevät vauvoja. Kilpikonnatkin vetävät röökiä. Pakko pitää lomaa. Tästä.

Saaralle

Kuule sinä vanha luuska, nyt alat kirjoittaa jotakin. Et voi tällä tavalla päivätolkulla vetkuttaa ja vetkuttaa asioita. Koko pääsiäisen makasit ja töllötit televisiota etkä saanut ahteriasi istutettua kirjoitustuolille. Eipä kyllä liikahtanut päässäsi ainutkaan ajatus, ei sen puoleen. Törkeästi tuuppasit pois ainoankin järjen hippusen. Kohta se alkaa olla myöhäistä. Niin että tuskin jaksan odotella kovin montaa päivää enää. Herää, apina!

T. Saara

Koristeellinen

Luovan lauantain haasteena Koristeellinen. Tämä on yksi tussi/puuvärisuunnitelmani erästä ikkunaa varten.

Risuja ja ruusuja

Parnassossa oli tässä joku päivä sitten juttua itävaltalaisen kirjailijan Peter Handken närkästyneestä tokaisusta, ettei hän ole koskaan tavannut kirjakauppiasta, joka olisi lukenut hänen kirjojaan. Tämä on Handken mielestä suuri ongelma, koska kirjakauppiaiden pitäisi osata suositella asiakkailleen kirjoja. Parnasson kommenteissa muutama pasuuna siellä julisti samaa asiaa: Niin, jos haluaa keskustella kirjakaupassa myyjän kanssa kirjallisuudesta, on mentävä anktikvaariseen kirjakauppaan (Tapsa P).

Ei sitä voi nauramatta tuollaista lukea. Tervetuloa vaan. Lisäksi muistuttaisin vielä niistä nimikemääristä, jotka voi tarkistaa tilastokeskuksen erikoistutkijan Rauli Kohvakan tutkimuksesta. Onhan se pöyristyttävää, etteivät kirjakauppiaat lue niitä 2000 kaunokirjaa vuodessa, joita kirjailijat liukuhihnalta syytävät. Ei millään pahalla herra Handke, mutta maailmassa tosiaan on muitakin kirjailijoita.

Handken jäännöskirjoja on muuten ollut pitkään kahdella eurolla myynnissä eräässäkin kirjakaupassa, mutta eivätpä ole kovin monelle kelvanneet. Nyt sitten kipin kapin vain hakemaan Handken Jukeboksista tai Riisuttu epäonni ja lukemaan siitä sitten.

***

Ruusuna säväytti ihanasti J-P Koskisen alulle panema adressi Blogisanomien henkiin herättämiseksi. Lämmöllä ajattelen itsekin sitä lärpykkää yhä. Tosin - miten tämän nyt sanoisi - adressin osanotto ei ehkä ole ylittänyt kaikkia odotuksiani, mutta ajatus oli kaunis. Siitä kiitos myös kaikille peesaajille ja niille yhdeksälle allekirjoittaneelle.

Blogisanomien viimeisen numeron perään on kertynyt nyt liki 700 kommenttia, joista suurin osa on spämmejä. Ongelma on kuulkaa siinä, että olemme Kirstin kanssa unohtaneet salasanan.

Joskus osuu omaan nilkkaan

Muistatteko kun valittelin, etten saa haasteltavia. Tulipa sitten niin oiva tilaisuus ihan vahingossa, etten voinut olla käyttämättä sitä hyväkseni. Aihe oli kyllä aika kulunut, mutta nyt on kevät! Kaikkihan silloin siivoaa, niin että kun siivousfirman essu vilahtaa, kannattaa pyytää pikainen haastattelu. Jutusta tuli sitä paitsi aika kiva näin spontaanistikin tehtynä. Opettaja saa olla mitä mieltä hyvänsä, mutta minä kyllä tykkäsin.

No, tänään kun lähdin töistä ja kiirehdin junaan, minut pysäytti rautatieasemalla kolmen kopla, yksi kuvaa kameralla ja yksi työntää mikrofonia eteen, että:

"Saiskos haastatella - tää ei kyl tule mihinkään. Me ollaan tosta toimittajakoulusta ja harjoitellaan videohaastattelujen tekemistä."

Eipä ollut varaa kieltäytyä, ei. Sikäli ikävää, etteivät ne tienneet, miksi minua hymyilytti niin kovin heti alkuunsa.

Ensin ne kysyivät kuinka paljon kuljen junalla ja sitten tiedustelivat mielipidettäni junien myöhästelystä. Jotenkin ne pettyivät, kun väitin, etteivät junat oikeastaan myöhästele.
-Eivätkö myöhästele? Mutta kun niin paljon puhutaan siitä, että junat ovat aina myöhässä.
- No ei ne kyllä niin paljon myöhästele, minä sanoin.
Muistelisin, että junien myöhästelystä kysyttiin vielä kertaalleen:
- Siis junat eivät mielestäsi myöhästele?
Meitä kaikkia alkoi jostain syystä naurattaa. Sitten ne joutuivat kuitenkin esittämään jatkokysymyksen, että mitä haittaa junien myöhästelystä on. Sanoin, että onhan siitä se haitta, jos junaa ei tule, kun tuolla Kirkkonummella sitä odottelee ja töihin pitäisi päästä.
- Totta. Että tämmöistä on siis sattunut?
- Joo, kerran.
- No mitä hankaluuksia siitä oli?
- No kun ei töihin päässyt!
Minua hymyilytti tämä haastattelu kyllä vielä junassakin. Se oli hauskaa.

Kansalainen osaa viihdyttää

Kuinkahan moni lukee Hesarinsa kannesta kanteen? Lukeeko jokainen tilaaja jokaisen uutisen vai valikoiko mieltymystensä mukaan? Onko neulominen viihdettä, jos siitä julkaistaan Hesarissa artikkeli? Missä menee sanomalehtien viihteen raja?

Kun Hesari julkaisee STT:n levittämän (on soitettu Turun poliisille ja kirjoitettu siitä kaikille tiedote) uutisen siitä, että turkulaisesta kapakasta on löytynyt hirveästi humalaisia, se on uutinen. Kun samasta STT:n levittämästä uutisesta kirjoitetaan blogeissa, siitä ei tule uutista, ei edes kansalaisjournalismia, vaan siitä tulee kansalaisen näpeissä viihdettä. Uutinen se ei myöskään ole Iltasanomissa, koska juttu on 99 prosentin varmuudella dramatisoitu tai viihteellistetty. Uutinen ei ole myöskään se, että joku yksinkertaisesti toteaa blogissaan nähneensä kapakassa kamalasti kännisiä. Siitä tulee uutinen vasta, kun virkavalta on käynyt toteamassa saman asian ja kertonut siitä puhelimitse STT:n toimittajalle.

Mikä siis todella on kansalaisjournalismia ? Kuinkahan monta vastaavaa juoppouutista, kolaria, onnettomuutta, tappelua, ilkivaltaa, varkautta on joku niistä 14 000 bloggarista raportoinut kenenkään valtamedian jengistä siihen sen kummemmin reagoimatta? Moni bloggari on kertonut mummonsa makaavan vanhainkodissa märissä vaipoissa, kertonut huomanneensa, kuinka päiväkodeissa lastentarhanopettajien aika ei riitä kaikille, kertonut vammaisen arjesta. Moni on raportoinut päivistään sairaaloissa, ongelmistaan työpaikoilla, köyhyydestä, lapsilisistä. Moni on arvostellut poliitikkoja ihan fiksullakin tavalla tai yhtä sarkastisesti kuin päivälehtien kolumnistit ikään ja kirjoittanut huomaamistaan yhteiskunnan epäkohdista liki päivittäin. Lisäksi yllättävän moni suomalaisbloggari havainnoi maailman näkymiä muualta kuin Suomesta. Esimerkkejä kansalaisjournalismista riittää kyllä. Mitä siis on Se Kansalaisjournalismi, jota HS:n toimittaja Esa Mäkinen ajaa takaa kirjoituksellaan Suomen blogeista tulikin viihdesivustoja?

Blogit eli verkkopäiväkirjat syntyivät vuosituhannen vaihteessa, ja ne löivät itsensä läpi vuoden 2004 paikkeilla.

Tuolloin teknolähetyssaarnaajat povasivat blogeista haastajaa perinteiselle journalismille: sinnikkäät kansalaisjournalistit voisivat paljastaa ruohonjuuritasolla kaiken sen, mistä Yleisradion, STT:n ja Helsingin Sanomien kaltaiset valtamediat vaikenevat. (HS 16.3.2008)

Ja tämä visio ei nyt ole toteutunutkaan. Lukijat ovat tilanneet 50 suosituimman blogin listalta vain viihdettä. Kansalaisjournalismiksi oli tuosta joukosta luokiteltu 5 blogia. Blogilistan "levikki" on 35 000. Joka päivä sen kautta päivittyy arviolta muutama tuhat erilaista ja eritasoista kirjoitusta. Tänä sunnuntaina puoleen päivään mennessä päivittyneitä kirjoituksia oli noin 900. Puhumme siis tuhansista eri ihmisten kirjoittamista kirjoituksista joka päivä. Se onkin ehkä liian "iso lehti" yhden toimittajan ymmärrettäväksi. Helpoin ja lapsellisin tapa on todellakin arvioida sitä, kuka bloggari on suosituin, mutta kansalaisjournalismin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Ei kukaan toimittajakaan voi luoda päivittäin jotakin syväluotaavaa katsausta journalistisesti huipputärkeästä asiasta, niin kuin Schizo asian jo sanoikin. Mutta kun jostakin tekee juttua, niin asiasta pitäisi ottaa kunnolla selvää. Niitä blogeja pitäisi ainakin lukea.

Jos siis näin kökösti voidaan tehdä arvioita kaikista 14 000 blogista ja 35 000 blogilistalle rekisteröityneiden lukijoiden mieltymyksistä, sillä samalla periaatteella pitäisi kysyä, mitä lukijat oikeastaan lukevat Hesarista? Mitkä ovat Hesarin suosituimmat jutut? Arviolta suurin osa lukee sarjakuvat, mutta kuinka moni lukee journalistiemme kukkeimmat hedelmät päivittäin? Kaikki ulkomaan uutiset? Urheilusivut? Tällä perusteella hyvin usea voisi sanoa ja sanookin, ettei Hesari ei ole lunastanut lukijoidensa odotuksia, koska siinä julkaistaan yhä enenevissä määriin viihdeuutisia, suurempia kuvia tekstin kustannuksella ja mikä pahinta, julkaistaan joutavia viihdekolumneja päivän uutisista. Kaiken lisäksi minusta henkilökohtaisesti on sietämätöntä, että formulasivuja on niin jumalattoman paljon ja kulttuurisivuja niin vähän. Lisäksi Hesari on Aamulehden tavoin aivan hekumallisessa asemassa siksi, että niin SanomaWSOY:llä kuin Alma Mediallakin on molemmilla omat megalevikkiset viihdepläjäytyksensä, jonne epäkuranteimmat uutiset voidaan tyrkätä ja sitten jeesustella valtalehdessä, miten mediamaailma nyt viihteellistyy blogeja myöten.

Tilastokeskuksen mukaan keväällä 2007 Internetiä käytti miltei neljä viidestä 15-74-vuotiaasta suomalaisesta eli yli kolme miljoonaa henkilöä, niistä 33 % luki blogeja. Se on miljoona ihmistä. Eikö sen mukaan blogit todellakaan ole mikään haaste perinteiselle journalismille? On se. Mikä perinteisessä journalismissa sitten on vikana, että yhä useampi lukee blogeja? Tylsyys? Ei, sillä Hesarin jälkeen suosituin sanomalehti on Iltasanomat. Ja mitä johtopäätöksiä pitäisi muka vetää journalismimme tasosta levikeiltään suosituimpien lehtien osalta? Pirkka (1 481 877), Yhteishyvä (1 432 334), joiden levikit perustuvat tosin asiakkuussuhteeseen, Hesari (439 618), Aku Ankka (320 514), 7 päivää (265 437), ET-lehti (265 653), Iltasanomat (186 462), Aamulehti (136 331), Iltalehti (133 007)... (tiedot kerätty osoitteesta Levikintarkastus.fi että SanomaWSOY:n sivuilta.)

On hyvin vaikea hahmottaa, mitä ihmetekoja kansalaisjournalistilta oikein vaaditaan. Kurkottaako siellä nyt toimittajakunta bloggareita kohti odottaessaan heiltä jotain enemmän kuin itseltään - jotakin mediamessiasta, jota Etappisikakin tässä taannoin peräänkuulutti, tai näkyä tai ihmettä Suomen uutiskentällä, kun ministereitten järkkäämien skandaalien jälkeen mikään ei oikein enää tunnu miltään eikä missään tapahdu mitään.

Edit. Aiheesta lisää Haakanan viihdeblogissa. Terv. nimim. Saara Kyrsälä

Kirkkonummi osa 1

Kirkkonummen keskustasta on Helsinkiin noin 30 kilometriä, täältä itärajalta reilut 20 km. Junalla pyyhkäisee stadiin puolessa tunnissa, Ikeaan ja Isoon Omenaan pääsee autolla vartissa. Pääkaupunkiseudun ahtaudesta täällä ei ole mitään tietoa. Kirkkonummen maine maaseutuna ja palveluiltaan köyhänä estää muualta Suomesta muuttavia juntteja asettumasta näille main, mutta suurin osa esimerkiksi Masalan väestöstä on muualta kotoisin. Hyvin harva on synnynnäinen kirkkonummelainen. Syy siihen löytyy puna-armeijasta. Neuvostoliitto vuokrasi Porkkalan alueen vuosiksi 1944-1956 ja täältä lähti evakkoon porukkaa kuin Karjalasta ikään. Vain harvat palasivat, sillä puna-armeija ei juuri taloja säästellyt. Olen kirjoittanut tästä aikaisemminkin.

Joka tapauksessa Kirkkonummi on niin näkymätön kunta 34 000 asukkaansa kanssa, että aion kasvattaa sen mainetta vastedes ahkerammin niin hyvässä kuin pahassakin. Yritän pitää kamerani mukana aina. Eilen kyyditsin tyttäreni kaverinsa luokse yökylään ja tulomatkalla napsin kuvia sieltä täältä. Tässä muutama otos Sarfvikin golfkentän ja meren välistä.

Sama laki kaikille?

Maailma menee koko ajan kummallisemmaksi. Makedonialainen karhu on haastettu oikeuteen jatkuvasta hunajan rosmoilusta ja mikä parasta, myös tuomittu rikoksistaan korvauksiin. Tämä on järkyttävä takaisku kontioille ja koko eläinkunnalle. Lukuisa joukko metsänelävistä on huolissaan siitä, pitääkö heidänkin nyt lähteä ansiotyöhön.
- Karhuilla ei mene nyt hyvin. Ne ovat leimautuneet muutenkin roskasakiksi tonkiessaan tunkioita ihmisten pihoilla. Pitäisi vähän miettiä mitä tekee. Hankkikoot töitä vaikka sirkuksesta. Sen sijaan peurat kyllä tuntevat vastuunsa ja pyrkivät välttämään yhteenottoja ihmisten kanssa, sillä usein se on meikäläinen, kun heittää siinä törmäyksessä henkensä, totesi haastattelemani peura pikaisesti ylitettyään juuri suojatien kahden ystävänsä kanssa.

Myös ketut ovat tuohtuneita otson saamasta tuomiosta. Enää ei kanavarkaissakaan uskalla tuomion pelossa käydä. Toisaalta ketut pitävät hyvänä asiana sitä, että asiat hoidetaan sivistyneesti eikä aseilla, kuten tähän asti on tehty. Repolaiset aikovatkin nyt yhteistuumin haastaa oikeuteen kaikki kettuja aseilla uhkailleet ihmiset. Etenkin kettukoiraat tuntevat olonsa jatkuvasti turvattomaksi, sillä niitä saa lain mukaan paukutella pois päiviltä ympäri vuoden. Ainoastaan emokettu poikasineen saa jahtaajilta lyhyen kesäloman. Ei tämä jatkuva lymyily kovin kivalta tunnu, puuskahti eräs anonyyminä pysyttelevä kettu.

Heijastus

Valokuvatorstain 83. haaste heijastuksia:

Istun vähän aikaa tässä

Ihan haircuttia on ainoastaan luvassa. Kuopukselta lähti tukka. Muiston se kantoi kotiin ja vaihtoi tyylinsä saman tien hevarista hiphoppariin. Pitää olla just oikeanlaista lippistä, vähän bling-blingiä, ja ihan älyttömän tarkkaa myös on missä kohdin ne housut pitää jalassa roikkua.

Esikoisen tukka se vaan rehottaa ja eilen se pyysi, että saisi värjätä kuontalonsa mustaksi. Kuvittelin sen kalpean naaman kehystettynä mustilla pitkillä hiuksilla. Voi hyvä luoja, minä ajattelin, nyt se on lopullisesti kääntynyt pimeällä puolelle. Erehdyin muuten ehdottamaan kesäksi sinisiä farkkujakin, ettei olisi mustissa niin kuuma. Jösses mikä meteli. Ikinä ei kuulemma semmoisia jalkaansa pane.

Macin käytin eilen rokotuksissa. Se käyttäytyi lääkärissä tapansa mukaan erittäin vöyhkästi. Kaiken lisäksi se on piereskellyt kaksi päivää taukoamatta ja se piereskeli odotushuoneenkin täyteen.

Ostin erehdyksessä tulppaanikimpun toissapäivänä ja siitä sain hirveän inspiraation. Pari päivää olen siivonnut vain. Olisi melko mukava nauttia raikkaasta kodistakin, mutta paha paska täällä lemuaa ja minä tarvitsisin tästä hajusta jo lomaa.


***
Mediaosastolla tapahtuu koko ajan ihmeellisiä asioita. Jenkeistä on löytynyt puolitoistavuotias tytteli, joka osaa lukea. Delfiini on pelastanut valaat matalikolta ja Suomen naisunioni on huomaavaisesti lähestynyt Ikeä pikkareilla. Lisäksi aivojen ja sukupuolielinten suhteesta kiinnostunut playboymies moittii suomalaisnaisten isoja aivoja ja pieniä rintoja.

- Suomalaisnaisilla on vähemmän mahdollisuuksia päästä lehteen, koska heillä on enemmän aivoja kuin rintoja, Playboyn Pohjoismaiden-kykyjenetsijä huomautti...

Yrittäjä Susanna Penttilä ihmetteli Rimérin kommenttia.
- Minä olen sentään poseerannut viidessä lehdessä, joten eikö se kerro jo aika paljon.
IS 13.3.2008

Kuka haluaa haastattelun?

Nyt on pakko tehdä tunnustus. Niin kuin minäkin itseäni pidän muka hyvänä opiskelijana, niin katin paskat. Joulun alla aloitin kurssin, josta olen yhden vaivaisen opiskeluyksikön saanut suoritettua. Toiseen lykkäsivät heti haastattelut ihme ehtoineen (ei kukaan julkkis, mutta kuitenkin jollakin tavalla ansioitunut) ja toinen haastattelu ajankohtaisine asioineen. No minä teinkin haastattelun ansioituneesta melkein julkkiksesta, mutta hukkasin sen ensitöikseni koneeltani. Ikinä en tiedä tehneeni mitään niin typerää. Se tapahtui samoihin aikoihin, kun koneeltani katosi mystisesti kaikkea muutakin. No kuukauden päästä kehtasin pyytää haastateltavalta uudestaan vastauksia ja haastattelusta tulikin ihan kelpo. Mutta siihen meni puolitoista kuukautta, siis yhteen human interest -haastatteluun. Mä oon journalistipeto.

Samoihin aikoihin suunnittelin myös sitä ajankohtaishaastattelua ja ajattelin tietenkin luonnosta kiinnostuneena ihmisenä tehdä sen linnuista ja ilmaston lämpenemisestä. Tutkin taustoja ja hahmottelin kysymyksiä, ennen kuin otin haastateltavaan yhteyttä, sillä pidin häntä niin helppona nakkina siksi, että asuu tuossa lähellä. Yhtenä iltana televisiosta tulikin juuri sen helpon nakin haastattelu linnuista ja ilmastonmuutoksesta. Se siitä sitten.

Hieman masentuneena ajattelin jättää asian muhimaan. Se muhi viikon, ja kaksikin, ellei jopa kuukauden. Ja eräänä päivänä tajusin, että se oli tässä silmieni edessä. Olin jo kaivanut asiasta kaiken mahdollisen tiedon ja keskustellut asiasta netissä useiden ihmisten kanssa. Niinpä panin toivorikkaana eräälle kansanedustajalle, joka on myös tekniikan tohtori, haastattelupyynnön ennakkosensuurista ja sananvapaudesta. Suunnittelemani kysymykset olivat kerrassaan häikäiseviä, niin kuin nyt voitte kuvitella. Kansanedustaja ei koskaan vastannut.

No, tänään päätin kaikesta huolimatta tehdä haastattelun kasveista. Tein hirveästi taustatöitä tutkiakseni Suomeen kutsumatta tulleita uusia eläinlajeja ja kasveja. Lisäksi tutkin Viron ja Tanskan ilmastoja ja ekosysteemejä ja tein niiden perusteella yhteenvetoja ja kysymyksiä. Sen jälkeen lähetin haastattelupyynnön eräälle dosentille, jonka 9 vuotta vanhan haastattelun luin eräästä lehdestä ja tuo dosentti vaikutti aivan ihastuttavalta henkilöltä. Olen silti vastauksen suhteen melko skeptinen.

Koska nämä haastattelut menevät ensin kurssin opettajalle, en edes voi luvata niitä mihinkään lehteen. Ketä muka kiinnostaa jollekin helvetin kurssilaiselle vastailla kysymyksiin, kun oikeitakin kysyjiä on olemassa pilvin pimein ja haastateltava pääsee sitten patsastelemaan lehtien sivuille. Tämä on minulle niin kiusallista, että lopetan kohta koko kurssin, jos kukaan ajankohtainen asiantuntija ei nyt tällä punaisella sekunnilla itse ilmoittaudu, että haluaa esittää pelkästään hyviä vastauksia juuri minulle ilman minkäänlaisia kysymyksiä ja ilman minkäänlaisia takeita siitä, pääseekö juttu koskaan lehteen vai ei. Ihan saa olla aihe mikä hyvänsä. Teen siitä sitten väkisin ajankohtaisen. Ja kyllähän minä ilman muuta kysyn sitten niiltä lehdiltäkin löytyykö kiinnostusta.

Saatavana pian myös Suomessa

Kirjailijan häiriöklinikan keskustelun ja Ruotsin apteekkarien innoittamana, yhteistyössä Susu Petalin kanssa maailman ensi-iltamainosvideo:

Näin naistenpäivänä

Hävetkää naiset! kehotetaan Iltalehden keskustelupalstalla. Näin naistenpäivänä onkin hyvä tuntea kollektiivista häpeää siitä, että kaikki me naiset keveinä iltapäiväpuhteinamme keksimme kuuluisuuden ja rikastumisen toivossa kummallisia väitteitä puhtoisista poliitikoistamme paljastellaksemme niitä sitten juorulehdissä. Saisikohan tästäkään revittyä mitään positiivista? Eipä juuri. On vaikea edes keksiä kenen poliitikon tekstiviestejä kehtaisi väittää saaneensa. Hävettää jo ajatuskin. Kaikesta päätellen pitäisi tosiaan olla melko muhkea rintavarustus hyvin esillä, pää blondattuna ja muutenkin antavaisen näköinen. Vielä parempi, jos olisi jonkinlainen erotiikan ammattilainen. Pitäisi siis olla jotenkin uskottavan näköinen ja täyttää alfaurospoliitikkojemme kauneus- ja ammattikriteerit. Se ei kyllä ilman nuoruuden lähdettä ja Nordströmin kauneuskirurgisia toimenpiteitä tulisi olemaan ihan helppoa. Joka tapauksessa jos kyseessä olisikin vain massiivinen nakumallien hyökkäys Kanervaa kohtaan, minä en kyllä näiden naisten puolesta suostuisi häpeämään. Ei ole tarpeeksi yhtymäkohtia.

Eräiden poliitikkomiesten harjoittamassa tekstiviestikampanjassa ei liene edes mitään outoa. Jos haluaa seuraa niin sitten haluaa ja jotenkinhan se kiinnostus on ilmaistava. Kun puoliso hyväksyy toimet tai sulkee niiltä silmänsä tai puolisoa ei edes ole, miten se nyt niin kamalaa on, jos tykittää hekumallisia naisia tekstiviesteillä?

Katsotaan.

Vuodesta toiseen on ihmetyttänyt se, että joku jaksaa aina väittää ja joku sinnikkäästi kiistää. Väitteitä ei yleensä voi todistaa, johan se puhelimen muistikin niistä sadoista tekstiviesteistä täyttyy. Ja poliitikon kiirehtiessä kiistämään jää pakosti todistamatta myös ne vastapuolen kannustavat vastauksetkin. Vai voiko edes poliitikko todella olla niin jumalattoman tyhmä tai niin hirveässä kroonisessa kiimassa, että jatkaisi loputtomiin kampanjaansa ihan ilman vastakaikua? Tykittäisi blondin kännykän tekstiviestejä täyteen ihan omin päin? Huh, silloin rakkaan rakkikoiramme median pitäisi olla huolissaan ihan muista asioista kuin esittää kaksinaismoralistista närkästymistään. Iltalehti näyttää nimittäin ottavan hyvästä ja onnistuneesta maustaan pointsit kotiin, kun oma iltatyttökin kerran kelpaisi ihan ministeritasolle asti.

Mutta huolissaan tästä kaikesta pitäisi kyllä olla. Jos jollakulla ministerillä esimerkiksi olisi jonkinlainen vallasta virinnyt seksipakkomielle tai hän kärsisi ulkomaan matkoillaan yksinäisyyden aiheuttamasta vakavasta arvostelukyvyn alenemisesta, joka ilmenee hallitsemattomina tekstiviesteinä useille naisille, kannattaako sellaista henkilöä päästää vaikkapa Gondoleezzan kanssa asioimaan? Etteikö näillä paljastuksilla sittenkin olisi yhteiskunnallista merkitystä. On niillä. Kuka näitä epäkurantteja poliitikkoja oikein äänestää?

Videokevennys perjantaille

Terveisiä koirilta. On syöty hyvin (jääkaappi tyhjennetty) ja oltu ahkeria.

Teoria Ruususen evankeliumista

Susanin ja Matin riepottelu on blogistanian herkkua, sillä ruodittavaa riittää. Kyseessä ovat suuremmat voimat, joiden edessä tällaisen tavallisen bloggarin pää menee uteliaisuudesta sekaisin. Ja minusta tässä opettavaisessa tarinassa on niin monta yhteiskunnallisesti ja eksistentialistisesti tärkeää pointtia, että niistä kirjoittamattomuus olisi sula mahdottomuus.

Matti on valtakunnan pamppu ja Susan yksinhuoltajaparka Espoosta. Kaikki edellytykset suurelle luokkien väliselle rakkaustarinalle olivat olemassa, mutta he missasivat sen. Emmekä me varsinaisesti tiedä miksi. Miksi Matin rakkaus haihtui ja missä vaiheessa Susanista tulikin riesa? Miksi Matti ylipäätään Susaniin retkahti ja miksei eroa voitu hoitaa sivistyneesti? Kyllä siihen tarvitaan kaksi. Molemmat mokasivat.

Mattihan rakastui Susaniin netissä ja Susan Mattiin. Netissä jokainen voi olla jotakin muuta kuin on ja totuus paljastuu tosielämässä pikkuhiljaa. Susan sai riskillä jättipotin ja uuniperunoita, vaikka luulikin pokanneensa ensin ihailemansa Saulin. No, se nyt kuitenkin oli Matti. Ja olisihan pääministerikin voinut saada jättipotin, Susanhan on julkkistyyppiä, pyrkyri ja paljastaja, mutta sen lisäksi myös seksikäs ja nykyisin nimeään myöten prinsessamaisen kaunis. Lämmintä yhdessäoloa ei olisi tullut kummaltakaan puuttuman. Vastedes ehkä voi tulla.

Pian Matti huomasi, ettei tuntenut Susania tarpeeksi ja mitä enemmän oppi tuntemaan, sitä enemmän arvot olivat törmäyskurssilla. Matti olisi halunnut pitää itse tarkoin määrittelemäänsä matalahkoa profiilia ja viettää yksityiselämäänsä ilman iltapäivälehtiä, mutta Susan halusi jakaa onnensa koko kansan kanssa. Me emme tiedä, mitä Susanin päässä liikkui ja mistä oikein oli kyse, kun Mattiin niin syvästi retkahti, mutta jokunen voi kuvitella, mitä Matin päässä liikkui viimeistään siinä vaiheessa, kun markkina-arvoteoria kävi toteen ja Susan näytti koko kansalle millaisesta herkkupalasta Matti jäi paitsi, ja houkuttimeksi haukkui vielä Matin mieskunnonkin tylsäksi. Siinä vaiheessa luokkaeroilla ja yhteiskunnallisella valta-asemalla ei enää ole väliä. Kaikki kelpaa, jos mieskuntoa riittää. Seksuaalinen vallankäyttö toimii nimittäin vain, jos siihen on molemmin puolin innokkaita osallistujia. Ehkä jollakin miehellä silloin syttyikin päässään tähti. Mutta markkina-arvoteoria romuttuu siinä, että kyse olikin enää epätoivosta ja yksinäisyydestä, kaipuusta ja lämpimästä kainalosta. Valtaan voi myös pettyä ja elämästä oppia. Sen jälkeen kaikki käy, kunhan ei tarvitsisi enää olla tuskassaan yksin. Mutta sitä yhtäkään kainaloa ei taida ilman purnukkaa ja puunausta saada.

Niin erilaisista ihmisistä oli kuitenkin kyse, ettei erolta varmasti olisi voinut välttyä. Hehän olivat kuin eri saduista. Vai voiko joku kuvitella Matin alastonkuvissa tai edes kannustavansa ketään sellaisiin? Jotainhan on siis alun perin ollut tässä suhteessa pielessä. Toinen oli kylmäkiskoinen, harkitseva ja etäinen, toinen avoin ripustautuja, jonka toimia motivoivat hylätyksi tulemisen pelko ja mustasukkaisuus Merikukan takia. Kuka väittää, ettei joskus olisi tuossa tilassa tullut tehneeksi epätoivoisia tekoja? Nykyisin nämä kaikki rakkaussodan klassiset keinot ovat vain niin käytettyjä, kerrottuja ja läpensä analysoituja, että ne näyttävät meistä laskelmoiduilta ja falskeilta. Rakkausdraamat ovatkin kääntyneet komedioiksi ja sen vuoksi varsinainen taide onkin kääntynyt rakkaudettomaksi ja synkäksi. Rakkauden aiheuttama kemiallinen reaktio on jotakin, joka pitää pystyä hallitsemaan niin kuin koko elämäkin, eikä monikaan enää näe minkäänlaista järkeä rakkauden riuduttamien ihmisten hölmöilyissä.

Nyt näiden kahden mokanneen ihmisen riipivän rakkaustarinan avulla haetaan sitten hovioikeudelta ja kenties korkeimmalta oikeudeltakin ennakkopäätöstä sille, saako valtaapitävän intimiteetin myydä marketeissa. Jos sananvapaus voittaa yksityisyydensuojan, luojan kiitos jokainen poliitikko joutuu miettimään miten niitä partnereitaan oikein jatkossa iskee, miten kohtelee ja miten käyttää. Tässä on kyse jopa kunnioituksesta. Tässä on nyt kyse paljon suuremmista asioista kuin pääministerin ja pitopalveluyrittäjän rakkaustarinasta. Tällä asetetaan rajat sille miten poliitikon kannattaa pariutua, jos mielii säilyttää valta-asemansa ja uskottavuutensa. Vaikka eihän tuo show Matin megasuosiota ole olennaisesti vähentänyt, ja taatusti jokusen naisen silmät saattavat edelleen chatissa säihkyä, josko Matti hänenkin hienostuneen ja loppuun asti trimmatun ja älykkään luonteensa huomaisi. Ikävää vain, ettei se äly useinkaan miehille riitä, joten sen trimmaaminen on seksuaalisten tarpeiden tyydyttämistä ajatellen yhtä tyhjän kanssa. Todistakaa mieluusti että olen väärässä, mutta kuinka moni mies ei ole muka ajatellut, että kyllä tuotakin aidossa luonnontilassa kituvaa ja maan vetovoiman runnomaa naista ehkä panisi silmät kiinni ja säkki päässä, mutta ei muuten, vaikka kyseessä olisi luonteeltaan hyvinkin hyväsydäminen, älyltään hiottu ja antelias naisihminen.

Jos taas yksityisyydensuoja voittaa, te poliitikot voitte rauhallisin mielin edelleen käyttää valta-asemaanne ihmissuhteissa hyväksenne ja houkutella misukoita tekstiviestein käyttöönne, otettavaksi, pantavaksi ja poisheitettäväksi niin kuin tähänkin asti kenenkään joutumatta enää toiste julkiseen häpeään, sillä Matti on teidän kaikkien puolesta kerran kärsinyt ja syntinne lunastanut. Ruususen evankeliumi sensuroidaan ja painetaan unohduksiin. Pian voimme ehkä odottaa Matin omaelämäkerrasta tarinalle jatkoa, joka sitten iltapäivälehtien vuolaasti kuvailevien dokumenttien kanssa joskus nidotaan yksiin kansiin. Uudessa testamentissa Matti syntyy, kasvaa ja tekee virheitä kuin kuka tahansa tavallinen pulliainen, mutta antaa virheensä muille auliisti anteeksi. Lopulta Matti kantaa raskaan ristinsä pitkin julkisuuden Via Dolorosaa, sillä hän tietää, että se on hänen osansa, koska häpäisy sekä kaikkivaltius kuuluvat aina erottamattomasti yhteen. Ja vielä Golgatan pääkallopaikalta Matti kurottaa kätensä ymmärtäväisenä kyynelin katuvaa naista kohti eikä vaadi rangaistuksia, vaan vain lakia, järjestystä ja pienen korvauksen.

Hajahuomioita ja kuulumisia

Eilen tulivat lokit. Ne tulivat sankan lumisateen seasta ja vaiti, lakkaamattomana vanana puiden takaa kuin aaveet. Aikaisempina vuosina ne ovat tulleet kirkuen ja herättäneet herkkäunisimmat. Nyt paluusta oli poissa kaikki ilo ja riemunkiljahdukset. Varmasti kadutti tulla, vaikka meri onkin auki. Kukapa olisi arvannut, että lumipeite tulee vasta maaliskuussa, kun leskenlehdetkin jo ehtivät paikoin kukkaan.

Myös Slovakiasta saapui pienten poikien parvi taistelemaan kumisen lätkän herruudesta Kirkkonummen jäähalliin. Harrastuksista puhutaan aika paljon pahaa. Että se on pelkkää suorittamista ja kiirettä. Yleensä tätä mieltä ovat ne, jotka eivät viitsi kuskata muksujaan yhtään mihinkään. Laiskuutta voi puolustella niin monin eri retorisin keinoin. Laatuaikakin kun on kuulemma sitä, että maataan (pierun hajussa) sohvalla ja katsotaan yhdessä televisiota. Ollaan päivästä toiseen yhdessä, vieri vieressä lasten kanssa. Jep. Siitähän ne lapset varmasti tykkäävät ja kaveritkin kaikkoavat. No, ehtii sitä kyllä näköjään maata sohvallakin, vaikka niitä treenejä muutaman kerran viikossa onkin.

Olin kovasti liikuttunut kuopuksen ensimmäisestä kansainvälisestä pelistä. Siellä ne seisoivat tappijoukkueet rivissä vastakkain ja kuuntelivat rinta rottingilla kansallislaulunsa. Kovin olivat pikkuslovakit tunteikasta väkeä. Vastapuolen maalit pistivät slaavijunnut jäälle pitkin pituuttaan pitkäksi aikaa. Yhden pikkuruisen hihat paloivat lopulta niin, että se viskasi hanskat kehiin ja heittäytyi aivan hervottomaksi. Taisi se vähän itkeäkin. Oma poikani sanoi sitä "jotenkin söpöksi".











Odottaminen pisti kuopuksen vakavaksi, mutta se kannatti. Kotijoukkue voitti 7-3.






Minullahan on nykyisin ollut aikaa osallistua ja katsella lokkeja, koska elämäni on mennyt kovin yksinkertaiseksi. Pyrkimyksilleni taistella oikeudestani tähän tietokoneeseen suhtaudutaan kahdelta eri taholta vähintäänkin uhmaten. Kaipa tämä nettielämä lapsille nykyisin tärkeämpää onkin. Enimmäkseen kulutan aikaa haahuilemalla edestakaisin, nyppimällä roskan sieltä toisen täältä, huokailemalla ja katsomalla kaiken mitä televisiosta tulee.


Katsoin eilen jopa euroviisukarsinnat. Pieni myötähäpeä antaa aina voimia ja kohottaa mukavasti itsetuntoa. Se voi herättää jopa jonkinlaisesta itsesäälistäkin hetkeksi. Mutta Missä miehet ratsastaa on tietenkin erinomaisen hauska ja tarttuva kipale, jota voisi suositella vaikka Naisunionin tunnariksi. Sanat ovat niin kornit, ettei niille voi kai kukaan olla hymyilemättä. Tai voi tietenkin. Meni minullakin hetki, ennen kuin lopulta kainosti hymähdin.

Huh – hah – huh – hah
Huh – hah – huh – hah

Olkoon myrsky sekä viima
ja tuvassa lämmin kamiina
On kunnia ja miehuullisuus
suorittaa velvollisuus

...

Missä miehet ratsastaa
Siellä lampaat ei voi laiduntaa
Missä miehet ratsastaa
Siellä kuulee susien ulvontaa...

(säv. & san. & sov. J. Ahola
es. Teräsbetoni)

Teräsbetoni onkin totta kai paras mahdollinen valinta edustamaan Suomea levottomaan Belgradiin, sehän on kerta kaikkiaan miehen työ, onhan Irlantikin laittanut kisaan kalkkunan. Eurovision Song Contest tuntuu tässä tapauksessa tietenkin hieman harhaanjohtavalta, mutta ei se ainakaan minua haittaa.

Ai raivostuin vai?

Kansa raivostui, kirkuu iltapäivämeedia. Voi tätä meidän lehdistökultaa, kun se on niin söpöä. Ensin heitetään herkullinen syötti, että Homo-Mannerheim kohauttaa Ylen ohjelmassa ja että Uralin perhonen herättää hämmennystä ennen ensi-iltaa, kun Marski onkin nyt homo ja korsetti päällä. Sitten vain jäädään odottelemaan, miten kaskustelupalstalle (jääkööt kirjoitusvirhe) tulvii hyperventiloivia viestejä, eikä kenenkään ole tarvinnut nähdä koko ohjelmaa. Kenenkään ei ylipäätään ole tarvinnut nähdä Smedsin Tuntematonta, joka otsikoitiin niinkin vaatimattomasti kuin että Presidentti, Niinistö ja Lenita tuhotaan. Ja sitten kysytään vielä päälle, että hei, onks presidentin ampuminen näytelmässä sopivaa. Eipä ole raivostunut kansa tainnut nähdä monia muitakaan taideteoksia, elokuvia tai lukenut moniakaan kirjoja, mistä se on sokeasti tuon lööppiporukan perässä vaatinut päitä vadille. Alkaa jotenkin kyllästyttää nuo keinotekoiset kohut, joiden arvo ei totisesti ole siinä, että lukevalla yleisöllä on oikeus saada tietää.

Ikävintähän tässä kansan yleistetyssä raivostumisessa aina on se, että annetaan kuva enemmistön raivosta ja hiljaisuuden spiraalissaan otsakurtussa kulkeva oletettuun vähemmistöön kuuluva suomalaisparka ei uskalla sanoa juuta eikö jaata, ettei vain menetä kasvojaan suuren yleisön edessä ja tule sosiaalisesti eristetyksi. Ja se kyllä toimii täällä blogosfäärissäkin erinomaisesti.

Back to basics

Tuolla bokserilla on jokin fetissi. Kohta sitä pitää varmaan sensuroida. Tänään se on vienyt makuuhuoneen sängylle aamuiset kahvinporot, pullollisen ruokaöljyä ja rintaliivit. Ja sitten sekoittanut.


Onneksi aamulla mustarastas lauloi jo ihan ujosti.

"Tuu hei pois sieltä, siellä on peli käynnissä"

Olen hukannut pari päivää lomastani lukemalla näitä ja esittämällä ärsyttäviä ja ilmeisen rankasti henkisille voimille käyviä kysymyksiä täällä ja ollut lisäksi eri innokkaiden todistajien läsnä ollessa aiheuttamatta päänsärkyä täällä. Sen sijaan täällä keskustelu sujui normaaliin tapaan väitellen.

Kysehän on Internetissä leviävän laittoman materiaalin suodatusjärjestelmästä ja sen toimimattomuudesta sekä tapauksesta kansalaisaktivisti Matti Nikki, joka sensuurin rajoja testatessaan joutui lapsiporno.info-sivustollaan poliisien hampaisiin. Suodatinohjelmaa on myös kovin sanoin kritisoinut kansalaisen sähköisiä oikeuksia puolustava ja oikeuskanslerille kantelunsa lähettänyt Effi sekä tekniikan tohtori Jyrki J. Kasvi.

Tietokonelehden viikkokatsauksessa Kasvi ehdottaa, että lapsiporno- ja nettisensuurikeskustelua pitäisi laajentaa valtamediaan, sillä niin kauan kun asia on muutamalla vilkkaalla nettisaitilla, se ei kiinnosta poliitikkoja. Toimittaja Kari Haakanan sanoin, lapsiporno on asia, johon kukaan ei vapaaehtoisesti halua koskea pitkällä tikullakaan ja järkevä keskustelu on näin ollen vaikeaa. Mukaan tulee Kasvinkin mielestä kuulemma liikaa tunteita ja ilmeisesti nyt tarkoitettiin erityisesti naisväen tunnepuolta tai ainakin ns. tavallisen kansalaisen. Siis taviksen älli on jälleen kyseenalaistettu sen vuoksi, että ajatteluun tulee mukaan tunnetta. No, kyllä aika sokea kana on, jos ei näe, millaisen hysterian vallassa myös sensuurin pelätään leviävän. Mitkä ja kenen tunteet näin ollen ovat keskustelussa sallittuja ja mitkä eivät?

Siksi, että keskustelun toivottaisiin laajenevan ja siksi, etten itse tunnekuohuksissani asiasta Internetin sananvapaustaistelijoitten kera keskustellut, eikä siihen sortunut mielestäni kukaan muukaan, päällimmäiseksi tuntemukseksi jäikin pettymys. Kuinka edes keskustella asiasta, kun vähänkin vastapuolen kirkkaan järjenvalon leimahduksen pikkuriikkinen kyseenalaistaminen tai epämiellyttävien kommenttien ja kysymysten esittäminen aiheuttaa punoitusta, kainaloiden hikoilua ja halveksuntaa, mikä sitten näkyy myös tuotetussa tekstissä ja siinä, että kommentteja luetaan jonkinlaisen ennalta opitun stereotyypin mukaisesti. Jos varovainen pitää Kasvin mielestä sanoissaan olla, ettei vaan kenenkään tunteet kuohahda kun lapsipornosta puhutaan, niin kyllä nyt täytyy todeta, että vielä varovaisempi saa olla se, joka yrittää hahmottaa kokonaiskuvaa näiden kaikkitietävien pseudokyynikkojen ilmaisuvapaalla vyöhykkeellä. Kuten Mikki sanoi: Tuu hei pois sieltä, siellä on peli käynnissä ja kuten nimimerkki Janos juuri hetki sitten samassa keskustelussa asian ilmaisi:
Jos muija tulisi sieltä mökistään vähän useammin ulos, voisi valjeta sellainen seikka, että valtaosa maailman ongelmista eivät ole yksiulotteisia, mustavalkoisia ja helpoilla vastauksilla ratkottavia ja paketoitavia.

Keskustelu tuolla saitilla osaltani päättyi siihen, ettei keskustelijoiden mielestä lapsipornografian levittäminen Internetissä todellisuudessa ole edes mikään ongelma, vaan se on poliitikkojen keksimä keino olla esillä mediassa. Ja jos lapsipornoa esiintyykin, niin se on ihan marginaalista.

Sen perusteella mitä noista keskusteluista opin on, että suodatuslistalle on joutunut enimmäkseen sellaisia sivustoja, jotka sinne eivät kuulu. Missään vaiheessa tuskin yksikään ihminen tässä maassa väittäisi, että se on oikein. Ihmetykseni on erityisesti herättänyt suomalaisten poliisien käyttäytyminen. Melko pöyristyttävä on sekin ajatus, ettei poliisi tee mitään, eikä poista listalle aiheetta joutuneita sivuja. Päällimmäisenä tietenkin on pyörinyt kysymys siitä, kuinka vaikeaa se voi olla?:
Siellä [sensuurilistalla] on tuhat sivustoa syyttä suljettuna eikä kukaan pysty tekemään mitään. Eivät siis vain pysty. Niissä on jokin vika. Makaavat selällään lattialla ja syleksivät kattoon. Levittelevät käsiään eivätkä vastaa puhelimeen. Siis siellä on töissä - jos siellä ylipäätään on ketään töissäkään - ihan pelkkiä imbesillejä, jotka kosiskelevat vain äänestäjiä (ketä äänestäjiä? Kuka ylipäätään on enää kiinnostunut lasten suojelemisesta?) Ja poliisikaan ei pysty myöntämään olevansa väärässä?

Kuitenkin se lista sen sijaan sananvapaustaistelijoiden perustelujen mukaan auttaa lapsipornoa haeskelevia löytämään helpommin kiellettyjä sivustoja, vaikka niitä ei siis listalla ole kuin yksi. Toimiiko se siis vai eikö se toimi? Korvaavaksi keinoksi mokomalle sensuurikapistukselle ehdotetaan yhteistyötä kaikkien maailman poliisien kanssa. Toki on valtioita, joissa poliisin kanssa yhteistyö sujuu yli rajojen, mutta kun ajatellaan miliisiä, poliiseja Etelä-Amerikassa tai Aasiassa, voidaan tietenkin kysyä, kuinka paljon pitäisi maksaa lahjuksia, että niissäkin maanosissa alettaisiin pidättää sukulaisia ja kavereita. Siis toimiiko tuo? Miksi sitä ei saa kritisoida, kun se ei selvästikään toimi?

Enemmän kuin mikään, minua todella hämmentänyt se, millaisia ihmisiä tätä maata on johtamassa ja millaisen virkavallan armoilla me elämme. Keskusteluista päätellen tämän maan olisi aikaa sitten pitänyt ajautua johonkin kaikenkattavaan kaaokseen tai vähintään vallankumoukseen. Niin jumalattoman typerää porukkaa tätä maata on johtamassa, että hävetä saa silmät päästään. Miten mökin muijakaan tästä enää kehtaa ulos lähteä. Ja eduskuntakin on vain kalapuikkoviiksien ja minihameväen suojatyökeskus, jonne kuin ihmeen kaupalla on onnistuttu äänestämään yksi ainoa järkevä ihminen, nörttien guru, Jyrki J. Kasvi. Itse asiassa tämä kaikkivoipaisuuden tunne, joka näitä bloggareitamme johdattaa, kattaa niin EU:n kuin koko maapallonkin virkavallan ja hallintoelimet. Ihan totta. Kukaan muu ei voi olla edes vähän hukassa, vähän oikeassa tai edes vähän hiostamassa silloin kun puhutaan Internetin rajattomasta vapaudesta. Eikä sillä pelillä kyllä keskustelu onnistu.


PS. Tästä tuli eri sekavaa kamaa, mutta hei, linkit ovat sitä varten, että niitä painelemalla selviää, mistä minä yritän puhua.

Suur-päre Suur-Jyväskylälle

Jyväskylä, tuo urbaani lähiö syvällä Suomen sisuksissa, on nyt Jyväskylän, Jyväskylän maalaiskunnan ja Korpilahden kuntaliitosten toteuduttua vihdoinkin Suur-Jyväskylä. Satuin paikalle Jyväskylän kamaralle juuri tuolla historiallisella hetkellä, kun entisestä kyläpahasesta kasvoi kertaheitolla kilpailukykyinen city, joka voi nyt ylpeänä haastaa Turun ja Tampereen sekä karistaa kiireesti kannoiltaan sellaiset tuppukylät kuin Kuopion ja Lahden. Suurkaupunkinsa uudesta imagosta hurmioituneena näitä businesshenkisiä lausahduksia päästelivät suustaan niin kaupunginjohtaja itse kuin tavallinen kaduntallaajakin. Erityisen ylpeitä kaikki ovat olleet siitä, että Jyväskylä on nyt asukasluvultaan Oulun kokoinen suuryritys.


Pienen kirpaisun suurjyväskyläläisten ylpeydelle aiheuttaa kuitenkin sinnikäs Muuramen kunta, joka ei ole vielä kynnysmatoksi Jyväskylän ja Korpilahden välille suostunut. Nythän Jyväskylä on muodoltaan kuin reunastaan kerran puraistu reikäleipä. Ulkopuolelle jäi myös Riihivuoren saavuttamaton laskettelukeskus (kuvassa).


Tuon kaikin puolin historiallisen kosintaretken on blogiinsa taltioinut Erkka, joka urheasti kaikkien maalaiskunnan valtuuston kokouksesta ulosjääneiden puolesta asteli paikalle, veti kännykkänsä esiin ja näytti muille mallia, miten kansalaisjournalisti tarttuu tekniikan kehityksen h-hetkeen.


Kuntaliitoksesta innostuneena olen minäkin pohtinut Jyväskylälle uutta nimeä, joka kuvastaisi parhaiten sen uudistunutta, ylöspäin töröttävää mahti-imagoa. Kylä ei nimittäin alkuunkaan sovi tälle innovatiiviselle ja kehityksen kärjessä kengät kopisten ja prässit suorassa dynaamisin askelin etenevän Jyväskaupungin imitsiin. Nyt tarvitaan jotain uutta. New siihen alkuun ainakin. Ja kyllä se kuulkaa on niin, ettei jyväksestäkään mieleen tule mitään muuta kuin kaurahattu, joten muotoillaan se Jyväs uuteen uskoon. Ensin tietenkin heitetään ään pisteet hemmettiin. Ei ole äätä Tampereessa eikä Turussakaan. Ei edes tuppu-Kuopiossa eikä Lahdessakaan. Miten voi olla kilpailukykyinen ään kanssa, kysyn vaan. Miten ulkomaalaisenkaan suuhun edes sopii Jyväskylä? Ikämme olemme saaneet hävetä rallikansan suussa tuntemattomaksi vääntynyttä juuvvaasskhulaa. Sille on tultava loppu. Eli New Jyvas, mutta koska j-kirjain yyn edessä on aika turha, otetaan sekin pois. New Yvas. Vaan sekään ei vielä riitä. Jyväskylähän on erityisesti addiktoitunut teiden rakentamiseen ja kulttuurimaiseman tuhoamiseen kilpailukykyä hanakasti hakiessaan, joten tuo loppu yvas voisi luontaisesti vääntäytyä muotoon yways. New Yways. Tältä pohjalta Jyväskylä voisi suuruudenhulluuksissaan haastaa ihan jo maailman metropolejakin, eikä jäädä kansallisella tasolla taistelemaan asukasluvuista ja työttömyysprosenteista pikkukaupunkien kanssa.


Kävin päivän kestäneellä valokuvausmatkalla sekä Jyväskylässä että Jyväskylän maalaiskunnassa, joissa olen molemmissa asunut monet kerrat siitäkin huolimatta, että olen maalaiskuntaa vierastanut aina. Maisemallinen yleistunnelma maalaiskunnan rajan ylityksen jälkeen muuttuu mielestäni synkäksi. Tiet ovat kallioon louhittuja, eikä aurinkoa paljoa puilta näy. Jyskän turvevoimalan nokipäästöt värjäävät ilman mustaksi, eikä pyykin kuivattaminen ulkona ole kovin viisasta. Taisivat Pandan suklaatehtaankin myydä jo ulkomaalaisille, joten Vaajakoski taitaa olla enää liikenneympyrä Jyväskylän maalaiskunnan ja muun maailman välillä. Liikenneympyröitä on Jyväskylässä muuten enemmän kuin missään muualla. Siellä voisi ihan päivänkin pyöriä liikenneympyröissä, jos muutakaan tekemistä ei ole. Niitä löytyy sellaisistakin paikoista, joissa saattaa käväistä jopa muutama auto päivässä.


Mutta Jyväskylän maalaiskunta, tuo vihoviimeinen Suomen maalaiskunta ja nimellinen häpeäpilkku ulottuu myös Jyväskylästä länteen, mistä avautuu liki asumaton ja kolkko Vesanka. Nyt Jyväskylällä onkin oiva tilaisuus rakentaa lisäkaistoja Keuruuntielle ja kaavoittaa järvitonteille tornitaloja heti kun Lutakon seutu on saatu niitä niin täyteen, ettei Jyväsjärvestä (Ywayslake) ole jäänyt jäljelle kuin se typerä suihkulähde, josta sen ainoa suihku sojottaa sinne päin, minne milloinkin sattuu tuulemaan.


Tein myös henkilökohtaisen Muistojeni Jyväskylä -retken ja kuvasin jokaisen talon, jossa olen kaupungissa ja maalaiskunnassa asunut. Joihinkin niistä taloista en olisi halunnut millään palata, mutta kuvaaminen onnistui, kun en ajatellut mitään. Tunnetta ei siis voi kuvailla mitenkään nostalgiseksi tai haikeaksi kuin paikoin. Keljolla on aina erityinen paikka sydämessäni ja syntymäkodistani Kauppakadun Vanhasta Tiilitalosta olen kirjoittanut jo aiemmin. Muista en taida jaksaa. Loppujen lopuksi sain Jyväskylän matkalta mustan silmänkin. Liukastuin autoon mennessä ja törmäsin Daihatsun oveen. Onneksi on lomaa vielä pari päivää.

Lomalle

Moi, ajattelin vain keskeyttää tämän mitäänsanomattomuuden sanomalla, etten vieläkään aio sanoa mitään. Lähden nimittäin ihan Jyväskylään asti pariksi päiväksi lomamatkalle. Junalla komiasti tyttären kanssa matkustetaan. Nyt kattokaas repäisen oikein kunnolla.

Voi herranjumala.

Toivotaan nyt, että päästään perille.