sunnuntaina, joulukuuta 10, 2006

"Pitävätkö lehdet lukijoitaan typerinä?"

Tänään mielenkiintoisin keskustelu löytyy Karpalon Tärkeimmistä asioista. Sinänsä hullua, että keskustelu on saanut alkunsa Parnasson blogista, josta yleensä alkunsa ei saa mikään. Loppunsa kylläkin. Keskustelu siellä on joko pönöttämistä tai hyssyttelyä. Tuntemattomille nimimerkeille ei edes vaivauduta vastailemaan. Viimeksi ei voinut kuin nauraa mokomalle väännölle. Minusta on tavattoman hassua, että jonkun etunimen tunnistaminen pitäisi kuulua yleissivistykseen. Kuinka paljon isommaksi ne vielä voivat tulla?

Papinniemi ehti ottaa tämän Karpalon esiin nostaman jääviysasian vihdoin puheeksi sanoakseen vain: Mitä hyötyä tai haittaa olisi WSOY:n julkaisemalle kirjailijalle siitä, että hän käsittelisi saman kustantamon kirjoja jossain tietyssä sävyssä? Ei käsittääkseni mitään, sikäli kuin minä tämän alan toimintaa ymmärrän.

No tuota, ehkä sitä ei kannata päätoimittajalle kertoa, jos hän ei sitä vielä tiedä. Tietty viattomuus on hyvä säilyttää ja juuri viattomia tämä maa eniten kaipaakin.

Päätoimittaja Reetta Meriläinen kirjoitti eilisessä paperihesarissa, että lukijoita ei vielä ihan osata kuunnella niin kuin pitäisi, mutta että halukkuutta alkaa olla. Meriläinen oli jo kuukausi takaperin ollut "huumorihenkilöiden mukaan verkkouskovaisten hartauskokouksessa" Wienissä, ja kirjoittanut siitä jo silloin blogiinsa (ei vain ole tullut seurattua näitä median kansalaisten joukkoon ulottamia niljakkaita lonkeroita). Wienissä paikan päällä saarnaa oli ollut pitämässä amerikkalainen lehtimies, yrittäjä ja konsultti Robert S. Cauthorn. Saarnassaan Cauthorn oli heittänyt ilmaan kysymyksiä, jotka tosiaan olisivat aiheellisia pohdittavaksi meidänkin pienen blogistanian verkkolehtiblogien toimituksille: Pitävätkö lehdet lukijoitaan typerinä? Miksei lukijoille uskalleta antaa suunvuoroa? Keiden kanssa lehti keskustelee, päättäjien vai lukijoiden?

Lisäksi kai pitäisi kysyä, kuka on tuo lehti? Kun mediaomistajuus on keskittynyt muutamalle konsernille, se lehti taitaa enimmäkseen olla jokin suuri mediatalo ja keskustella yksinomaan rahan kanssa, ei niinkään päättäjien tai lukijoitten. On aikamoista lähmintää, kun yksi ja sama omistaja hallitsee tv-kanavia, radiota, sanomalehtiä, aikakausilehtiä, kustantamoita, kirjakauppaa... Tuskin enää mitenkään voidaan kuvitella, että lukijalla olisi tässä markkinakoneistossa kovin kiinnostava rooli. Pääasia on, että ostavat ja ovat hiljaa.

Onneksi on blogit ja ihmisellä jonkinlainen sananvapaus (jos olisin linkattuna johonkin lehteen, en tätä tietenkään voisi sanoa sen pelossa, että se linkki sieltä sivulta katoaisi. Vapaus on niin kovin suhteellista). Valtaakaan ei bloggarilla kyllä paljoakaan ole, mutta jokainen pieni inahdus ei voi olla ottamatta niitä pattiin, vaikka ne kuinka vaiti pönöttäisivät.


PS. Lukekaa NONO-blogia. Se on hyvä :)

33 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuohon kustantajapuoleen on ihan pakko kommentoida, että uusia pienkustantamoita on ilmaantunut parin vuoden aikana melko paljon - mikä minusta on hirmu hyvä. Olkoonkin, että osa julkaistuista opuksista on kehnoja (oma mielipide - tietty), mutta toiset taas saisivat puolestani vaikka Welhottaren kunniapalkinnon! Se, että suomi lukee vieläkin ja paljon, on hyvä asia. Kuten myös se, että kustantajina ei ole vain WSOY/Tammi-linja. Eli antakaa pienkustantamoille töitä - useimmilla on aika hyvät nettisivut!

Saara kirjoitti...

Tuo on muuten totta. Ihmeen paljon on pienkustantamoja siihen nähden, kuinka kalliiksi se tulee. Siksi kai keskittymistä tapahtuukin, että tuotatanto tulee halvemmaksi, kun sen tekee yksi ja sama. Vähitellen esimerkiksi pienet paikallislehdet ovat joutuneet myymään lehtensä isommille, kun mainostaminen on kannattavampaa isoissa lehdissä. Mutta siis pienkustantamoita on tullut lisää, enkä oikeastaan ihmettele, kun suuremmissa kustantamoissa kriteerit ovat viime aikoina olleet pelkästään myynnillisissä ulottuvuuksissa. Ennen sentään ajateltiin niinkin, että hyvin myyvät kirjat tavallaan avittavat huonosti myyvien kustannettavuutta. Tätäthän ei todellakaan enää tapahdu, vaan kaikilta kirjoilta odotetaan huippumyyntejä.

Suomi lukee tosiaan paljon. Jonkin ruotsalaistutkimuksen mukaan 27 % suomalaisista haluaa joululahjaksi KIRJAN!

Anonyymi kirjoitti...

No meikähän ehti sinne jo vääntämään rautalangasta että mitä väliä sillä on. Saas nähdä herääkö siitä mitään keskustelua vai pysähtyykö jälleen siihen.

Saara kirjoitti...

Minusta on kyllä hassua väittää, ettei sillä olisi mitään väliä. Ei hyvä ihme!

Anonyymi kirjoitti...

Heh heh! Vai harrastetaan Parnasso-blogissa kirjallista keskustelua! Linkkaamasi v ä ä n t ö taisikin olla sieltä nerokkaimmasta päästä. En ole aikaisemmin erityisemmin seurannut blogia enkä taida nytkään ; D Luulen, että en menetä mitään oleellista, jos jätän sen tilaamatta edelleenkin.

Jospa keskustelu ei kuitenkaan loppuisi lehdistössä vaan vihdoinkin alkaisi. Siihen saakka: onneksi on blogit. : )

Saara kirjoitti...

Onhan tämä keskustelunaihe näköjään aika arka. Ja kovin moni bloggari ei uskalla ottaa kantaa, kun niin moni kirjallinen blogi taitaa olla tuollakin linkattuna. Ja ne ketkä eivät ole, niillä ei oikeastaan ole niin väliä :)

Anonyymi kirjoitti...

Minua ei ole linkattu Parnassoon eli minulla ei ole kirjallista blogia, enkä ole kukaan, eikä minulla ole siis mitään väliä, mutta kuitenkaan en halua ottaa kantaa tähän ns. kuumaan aiheeseen siitä yksinkertaisesta syystä, että aihe on pitkästyttävä, niin kuin yleensäkin kirjallisuudesta puhuminen.
Nih.

Saara kirjoitti...

Susu, yritä nyt edes. Jumankekka, hirveä vaiva lähteä selittämään ja linkittämään ja sitten ne kehtaa sanoa, että se on muka pitkästyttävää. Tämä peli ei vetele, ei kerta kaikkiaan.

Anonyymi kirjoitti...

No mutta kun ei voisi vähempää kiinnostaa. Ihan oikeasti. Minusta musiikista, kirjallisuudesta ja taiteesta puhuminen on aina ollut niin pitkäpiimaista ja hedelmätöntä. Mieluummin soittaa/kuuntelee, lukee/kirjoittaa, katsoo/tekee taidetta.

Mutta puhua niistä? Höh? Sama kuin selittäisi, miten rakasteleminen on mukavaa, mutta ei tekisi sitä.
Nih.

Arvostan kyllä,kun jaksat selittää ja linkittää, eikä minusta kannata välittää. Olen vain ei-kukaan, hahhah.

Saara kirjoitti...

Äh. Toivoton tapaus.

Anonyymi kirjoitti...

Nih.

Mutta muuten mukava, eikö niin:))

<3

Saara kirjoitti...

Hih. Nih.

Anonyymi kirjoitti...

Ollaan molemmat mukavia. Minun mielestäni.
Nih.

Saara kirjoitti...

Hei nyt sitä ei olis saanut sanoa. Enhän ole. Katos kun mun pitäisi edes vähän yrittää olla katu-uskottava.

Anonyymi kirjoitti...

Ei minua kukaan muutenkaan usko eli voin sanoa mitä vaan -silkkaa fiktiota siis tämä sinun mukavuutesikin.

(psst, palautuiko katu-uskottavuus???)

Miksi sinun muuten pitää olla katu-uskottava? Yritätkö päästä linkatuksi jonnekin, hahha?

Saara kirjoitti...

Heh, meinaatko että yleensä linkatut ovat katu-uskottavia? Ja että linkattujen listakin olisi siis katu-uskottavien lista? Sinähän se siellä olet enkä minä :) hähhää.

Anonyymi kirjoitti...

Millä listalla minä olen...? Ai jaa. Niin. Höh. Just. Hienoa.
Mutta vastaus kysymykseen: miksi sinun pitää olla katu-uskottava?
Minähän olen sellainen ihan luonnostani. Nih.

Saara kirjoitti...

No jos mää nyt päretän tuolla tavalla, niin minusta siltä menee pohja pois, jos minä muka olen mukava niin kuin joku... mukava.

Anonyymi kirjoitti...

Se on jotenkin sääli, kun katu-uskottavan vastakohta on mukava, mutta olkoon niin. Ole sitten äkäinen akka, tiukka täti, saatananmoinen sissi:)

Minä olen vaan mukava.
Ja uskottava.

Ja huomenna töihin(mistä tuo ajatus nyt tuli...)

Saara kirjoitti...

Niinhän täällä blogistaniassa kaikki tuppaavat olemaan niin hirmu mukavia. Paitsi mää.

Mutta mitä tästä nyt enää jankuttamaan. Minä lähden saunaan saatana.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikkihan me täällä. Mukavia.
Varo, ettet joudu sentään saunan taakse!!!!
Leppeitä löylyjä!

Saara kirjoitti...

Onko muuten kukaan nähnyt Tappista pitkään aikaan? Pitääkö tässä ihan huolestua.

Anonyymi kirjoitti...

Tappisella taitaa olla parempaa tekemistä...

Saara kirjoitti...

Niinku? Siis mikä vois olla tämän parempaa?

(Eiku nyt mää menen sinne saunaan. Se oli äsken vielä liian haalee.)

Anonyymi kirjoitti...

No, esimerkiksi saunominen voisi olla parempaa kuin tää.

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen kai vissiin linkattuna Parnasson sivulle ja tuli jotenkin kauhea velvoitus, että nyt pitäisi äkkiä mennä sanomaan sinne jotain kriittistä, etten vaikuttaisi hampaattomalta myötäkarvaan silittelijältä, mutta siis kun en mitenkään jaksa. Se kun on niin toivotonta. Olen vissiin hakannut päätäni seinään muiden asioiden vuoksi jo muutaman kerran liikaa, että on jotenkin mennyt tunto. Tajuan että pitäisi varmaan jaksaa, mutta siis ei hyvä ihme.

Ja en ole nähnyt Tappista minäkään, mutta täytyy ajatella toivorikkaasti, että ehkä hän nyt saanut otteen jostain asiallisemmista asioista.

Saara kirjoitti...

Niin no on tämä ainakin melko turhauttavaa :)

Ei muuta kuin kauniita unia ja mukavaa päivää. Meikä herää neljältä ja lähtee töihin ennen kukonlaulua. Just soitti se yksi tapaus, että on taas niin kännissä, ettei pääse ihan aamusta töihin tulemaan... on tämä ihanaa. Ihan parasta. Mulla on varmaan biorytmit aivan perseellään.

Saara kirjoitti...

Ai oletko, Kirsti! No ei nyt tartte. Älkää hyvät ihmiset vaivatko päätänne enää.

Pitäisikö poistaa koko kirjoitus vaivaamasta? Pöh. Lukekaa nyt edes sitä Nonoa herranjestas. Eihän tämä nyt näin kamalaa voi olla. Tappinenkin toivorikkaasti "saanut otteen jostakin asiallisemmasta"... ja mikä se toinen oli? "Parempaa tekemistä"!

Voi hyvä ihme. On tämä mun blogini nyt kovin huonossa kurssissa. Mutta eipä hätää. Kyllä tästä vielä noustaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Juu, pitkästyttävä on aihe. Kirjallisuuden kanssa sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä vaan moraalin.

Ei siitä mitään hyvää keskustelua tule, päätoimittajan mielestä mitään ongelmaa ei ole, jep, eikä kukaan uskalla olla erimieltä päätoimittajan kanssa. Minne se Virtanenkin on kadonnut jättikommentteineen. Tosin Virtanen ei oikein voi sanoa mitään koska parnasso on hänelle merkittävä työnantaja. Mutta silti.

Anonyymi kirjoitti...

"Papinniemi ehti ottaa tämän Karpalon esiin nostaman jääviysasian vihdoin puheeksi sanoakseen vain: Mitä hyötyä tai haittaa olisi WSOY:n julkaisemalle kirjailijalle siitä, että hän käsittelisi saman kustantamon kirjoja jossain tietyssä sävyssä? Ei käsittääkseni mitään, sikäli kuin minä tämän alan toimintaa ymmärrän."

Nyt minä olen kauhean hämmästynyt. Onko Papinniemi todellakin arvostetuimman suomalaisen kirjallisuuslehden päätoimittaja?

Saara kirjoitti...

No nih. Aamu se on taas iltaa viisaampi. Eiköhän se siitä.

Hauskaa päivää.

Anonyymi kirjoitti...

Uskomaton oli tuo vääntö. Teki mieli itsekin siihen sohaista mutten uskaltanut.

Anonyymi kirjoitti...

"saanut otteen jostakin asiallisemmasta"

"Parempaa tekemistä"!


Nyyh! Puuttui enää "sisäinen rauha" ja "taivaan koto"! Minä niin liikutuin itsekin tässä. Taidan laittaa Militza Korjuksen levyn soimaan...