Nähdään

Kävin tuossa aamusella koirien kanssa metsässä. Jompikumpi niistä nykäisi yllättäen johonkin suuntaan, jolloin sain kuusenoksasta silmääni. Tunsin heti ettei ihan pikkunaarmusta ollut kyse. Näkökin sumeni. Äkäpäissäni katkaisin sen oksankin ennen kuin lähdin kotia kohti. Nyt on käyty lääkärillä ja keskellä silmää on siis haava ja haavan päällä rasvaa ja rasvan päällä paksu lappu sekä puoli kiloa teippiä. On aika paskamainen olotila. Outoa on myös tihrustaa tällä yhdellä silmällä, niin että on varmaan pakko mennä nukkumaan aamuun asti. Vuorokauden päästä sitten näkee, että näkeekö.

Loma-anomus

Ei tästä tule yhtään mitään. Miehet juoksevat hiiriä karkuun kalsareissaan ja tekevät vauvoja. Kilpikonnatkin vetävät röökiä. Pakko pitää lomaa. Tästä.

Saaralle

Kuule sinä vanha luuska, nyt alat kirjoittaa jotakin. Et voi tällä tavalla päivätolkulla vetkuttaa ja vetkuttaa asioita. Koko pääsiäisen makasit ja töllötit televisiota etkä saanut ahteriasi istutettua kirjoitustuolille. Eipä kyllä liikahtanut päässäsi ainutkaan ajatus, ei sen puoleen. Törkeästi tuuppasit pois ainoankin järjen hippusen. Kohta se alkaa olla myöhäistä. Niin että tuskin jaksan odotella kovin montaa päivää enää. Herää, apina!

T. Saara

Koristeellinen

Luovan lauantain haasteena Koristeellinen. Tämä on yksi tussi/puuvärisuunnitelmani erästä ikkunaa varten.

Risuja ja ruusuja

Parnassossa oli tässä joku päivä sitten juttua itävaltalaisen kirjailijan Peter Handken närkästyneestä tokaisusta, ettei hän ole koskaan tavannut kirjakauppiasta, joka olisi lukenut hänen kirjojaan. Tämä on Handken mielestä suuri ongelma, koska kirjakauppiaiden pitäisi osata suositella asiakkailleen kirjoja. Parnasson kommenteissa muutama pasuuna siellä julisti samaa asiaa: Niin, jos haluaa keskustella kirjakaupassa myyjän kanssa kirjallisuudesta, on mentävä anktikvaariseen kirjakauppaan (Tapsa P).

Ei sitä voi nauramatta tuollaista lukea. Tervetuloa vaan. Lisäksi muistuttaisin vielä niistä nimikemääristä, jotka voi tarkistaa tilastokeskuksen erikoistutkijan Rauli Kohvakan tutkimuksesta. Onhan se pöyristyttävää, etteivät kirjakauppiaat lue niitä 2000 kaunokirjaa vuodessa, joita kirjailijat liukuhihnalta syytävät. Ei millään pahalla herra Handke, mutta maailmassa tosiaan on muitakin kirjailijoita.

Handken jäännöskirjoja on muuten ollut pitkään kahdella eurolla myynnissä eräässäkin kirjakaupassa, mutta eivätpä ole kovin monelle kelvanneet. Nyt sitten kipin kapin vain hakemaan Handken Jukeboksista tai Riisuttu epäonni ja lukemaan siitä sitten.

***

Ruusuna säväytti ihanasti J-P Koskisen alulle panema adressi Blogisanomien henkiin herättämiseksi. Lämmöllä ajattelen itsekin sitä lärpykkää yhä. Tosin - miten tämän nyt sanoisi - adressin osanotto ei ehkä ole ylittänyt kaikkia odotuksiani, mutta ajatus oli kaunis. Siitä kiitos myös kaikille peesaajille ja niille yhdeksälle allekirjoittaneelle.

Blogisanomien viimeisen numeron perään on kertynyt nyt liki 700 kommenttia, joista suurin osa on spämmejä. Ongelma on kuulkaa siinä, että olemme Kirstin kanssa unohtaneet salasanan.

Joskus osuu omaan nilkkaan

Muistatteko kun valittelin, etten saa haasteltavia. Tulipa sitten niin oiva tilaisuus ihan vahingossa, etten voinut olla käyttämättä sitä hyväkseni. Aihe oli kyllä aika kulunut, mutta nyt on kevät! Kaikkihan silloin siivoaa, niin että kun siivousfirman essu vilahtaa, kannattaa pyytää pikainen haastattelu. Jutusta tuli sitä paitsi aika kiva näin spontaanistikin tehtynä. Opettaja saa olla mitä mieltä hyvänsä, mutta minä kyllä tykkäsin.

No, tänään kun lähdin töistä ja kiirehdin junaan, minut pysäytti rautatieasemalla kolmen kopla, yksi kuvaa kameralla ja yksi työntää mikrofonia eteen, että:

"Saiskos haastatella - tää ei kyl tule mihinkään. Me ollaan tosta toimittajakoulusta ja harjoitellaan videohaastattelujen tekemistä."

Eipä ollut varaa kieltäytyä, ei. Sikäli ikävää, etteivät ne tienneet, miksi minua hymyilytti niin kovin heti alkuunsa.

Ensin ne kysyivät kuinka paljon kuljen junalla ja sitten tiedustelivat mielipidettäni junien myöhästelystä. Jotenkin ne pettyivät, kun väitin, etteivät junat oikeastaan myöhästele.
-Eivätkö myöhästele? Mutta kun niin paljon puhutaan siitä, että junat ovat aina myöhässä.
- No ei ne kyllä niin paljon myöhästele, minä sanoin.
Muistelisin, että junien myöhästelystä kysyttiin vielä kertaalleen:
- Siis junat eivät mielestäsi myöhästele?
Meitä kaikkia alkoi jostain syystä naurattaa. Sitten ne joutuivat kuitenkin esittämään jatkokysymyksen, että mitä haittaa junien myöhästelystä on. Sanoin, että onhan siitä se haitta, jos junaa ei tule, kun tuolla Kirkkonummella sitä odottelee ja töihin pitäisi päästä.
- Totta. Että tämmöistä on siis sattunut?
- Joo, kerran.
- No mitä hankaluuksia siitä oli?
- No kun ei töihin päässyt!
Minua hymyilytti tämä haastattelu kyllä vielä junassakin. Se oli hauskaa.

Kansalainen osaa viihdyttää

Kuinkahan moni lukee Hesarinsa kannesta kanteen? Lukeeko jokainen tilaaja jokaisen uutisen vai valikoiko mieltymystensä mukaan? Onko neulominen viihdettä, jos siitä julkaistaan Hesarissa artikkeli? Missä menee sanomalehtien viihteen raja?

Kun Hesari julkaisee STT:n levittämän (on soitettu Turun poliisille ja kirjoitettu siitä kaikille tiedote) uutisen siitä, että turkulaisesta kapakasta on löytynyt hirveästi humalaisia, se on uutinen. Kun samasta STT:n levittämästä uutisesta kirjoitetaan blogeissa, siitä ei tule uutista, ei edes kansalaisjournalismia, vaan siitä tulee kansalaisen näpeissä viihdettä. Uutinen se ei myöskään ole Iltasanomissa, koska juttu on 99 prosentin varmuudella dramatisoitu tai viihteellistetty. Uutinen ei ole myöskään se, että joku yksinkertaisesti toteaa blogissaan nähneensä kapakassa kamalasti kännisiä. Siitä tulee uutinen vasta, kun virkavalta on käynyt toteamassa saman asian ja kertonut siitä puhelimitse STT:n toimittajalle.

Mikä siis todella on kansalaisjournalismia ? Kuinkahan monta vastaavaa juoppouutista, kolaria, onnettomuutta, tappelua, ilkivaltaa, varkautta on joku niistä 14 000 bloggarista raportoinut kenenkään valtamedian jengistä siihen sen kummemmin reagoimatta? Moni bloggari on kertonut mummonsa makaavan vanhainkodissa märissä vaipoissa, kertonut huomanneensa, kuinka päiväkodeissa lastentarhanopettajien aika ei riitä kaikille, kertonut vammaisen arjesta. Moni on raportoinut päivistään sairaaloissa, ongelmistaan työpaikoilla, köyhyydestä, lapsilisistä. Moni on arvostellut poliitikkoja ihan fiksullakin tavalla tai yhtä sarkastisesti kuin päivälehtien kolumnistit ikään ja kirjoittanut huomaamistaan yhteiskunnan epäkohdista liki päivittäin. Lisäksi yllättävän moni suomalaisbloggari havainnoi maailman näkymiä muualta kuin Suomesta. Esimerkkejä kansalaisjournalismista riittää kyllä. Mitä siis on Se Kansalaisjournalismi, jota HS:n toimittaja Esa Mäkinen ajaa takaa kirjoituksellaan Suomen blogeista tulikin viihdesivustoja?

Blogit eli verkkopäiväkirjat syntyivät vuosituhannen vaihteessa, ja ne löivät itsensä läpi vuoden 2004 paikkeilla.

Tuolloin teknolähetyssaarnaajat povasivat blogeista haastajaa perinteiselle journalismille: sinnikkäät kansalaisjournalistit voisivat paljastaa ruohonjuuritasolla kaiken sen, mistä Yleisradion, STT:n ja Helsingin Sanomien kaltaiset valtamediat vaikenevat. (HS 16.3.2008)

Ja tämä visio ei nyt ole toteutunutkaan. Lukijat ovat tilanneet 50 suosituimman blogin listalta vain viihdettä. Kansalaisjournalismiksi oli tuosta joukosta luokiteltu 5 blogia. Blogilistan "levikki" on 35 000. Joka päivä sen kautta päivittyy arviolta muutama tuhat erilaista ja eritasoista kirjoitusta. Tänä sunnuntaina puoleen päivään mennessä päivittyneitä kirjoituksia oli noin 900. Puhumme siis tuhansista eri ihmisten kirjoittamista kirjoituksista joka päivä. Se onkin ehkä liian "iso lehti" yhden toimittajan ymmärrettäväksi. Helpoin ja lapsellisin tapa on todellakin arvioida sitä, kuka bloggari on suosituin, mutta kansalaisjournalismin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Ei kukaan toimittajakaan voi luoda päivittäin jotakin syväluotaavaa katsausta journalistisesti huipputärkeästä asiasta, niin kuin Schizo asian jo sanoikin. Mutta kun jostakin tekee juttua, niin asiasta pitäisi ottaa kunnolla selvää. Niitä blogeja pitäisi ainakin lukea.

Jos siis näin kökösti voidaan tehdä arvioita kaikista 14 000 blogista ja 35 000 blogilistalle rekisteröityneiden lukijoiden mieltymyksistä, sillä samalla periaatteella pitäisi kysyä, mitä lukijat oikeastaan lukevat Hesarista? Mitkä ovat Hesarin suosituimmat jutut? Arviolta suurin osa lukee sarjakuvat, mutta kuinka moni lukee journalistiemme kukkeimmat hedelmät päivittäin? Kaikki ulkomaan uutiset? Urheilusivut? Tällä perusteella hyvin usea voisi sanoa ja sanookin, ettei Hesari ei ole lunastanut lukijoidensa odotuksia, koska siinä julkaistaan yhä enenevissä määriin viihdeuutisia, suurempia kuvia tekstin kustannuksella ja mikä pahinta, julkaistaan joutavia viihdekolumneja päivän uutisista. Kaiken lisäksi minusta henkilökohtaisesti on sietämätöntä, että formulasivuja on niin jumalattoman paljon ja kulttuurisivuja niin vähän. Lisäksi Hesari on Aamulehden tavoin aivan hekumallisessa asemassa siksi, että niin SanomaWSOY:llä kuin Alma Mediallakin on molemmilla omat megalevikkiset viihdepläjäytyksensä, jonne epäkuranteimmat uutiset voidaan tyrkätä ja sitten jeesustella valtalehdessä, miten mediamaailma nyt viihteellistyy blogeja myöten.

Tilastokeskuksen mukaan keväällä 2007 Internetiä käytti miltei neljä viidestä 15-74-vuotiaasta suomalaisesta eli yli kolme miljoonaa henkilöä, niistä 33 % luki blogeja. Se on miljoona ihmistä. Eikö sen mukaan blogit todellakaan ole mikään haaste perinteiselle journalismille? On se. Mikä perinteisessä journalismissa sitten on vikana, että yhä useampi lukee blogeja? Tylsyys? Ei, sillä Hesarin jälkeen suosituin sanomalehti on Iltasanomat. Ja mitä johtopäätöksiä pitäisi muka vetää journalismimme tasosta levikeiltään suosituimpien lehtien osalta? Pirkka (1 481 877), Yhteishyvä (1 432 334), joiden levikit perustuvat tosin asiakkuussuhteeseen, Hesari (439 618), Aku Ankka (320 514), 7 päivää (265 437), ET-lehti (265 653), Iltasanomat (186 462), Aamulehti (136 331), Iltalehti (133 007)... (tiedot kerätty osoitteesta Levikintarkastus.fi että SanomaWSOY:n sivuilta.)

On hyvin vaikea hahmottaa, mitä ihmetekoja kansalaisjournalistilta oikein vaaditaan. Kurkottaako siellä nyt toimittajakunta bloggareita kohti odottaessaan heiltä jotain enemmän kuin itseltään - jotakin mediamessiasta, jota Etappisikakin tässä taannoin peräänkuulutti, tai näkyä tai ihmettä Suomen uutiskentällä, kun ministereitten järkkäämien skandaalien jälkeen mikään ei oikein enää tunnu miltään eikä missään tapahdu mitään.

Edit. Aiheesta lisää Haakanan viihdeblogissa. Terv. nimim. Saara Kyrsälä

Kirkkonummi osa 1

Kirkkonummen keskustasta on Helsinkiin noin 30 kilometriä, täältä itärajalta reilut 20 km. Junalla pyyhkäisee stadiin puolessa tunnissa, Ikeaan ja Isoon Omenaan pääsee autolla vartissa. Pääkaupunkiseudun ahtaudesta täällä ei ole mitään tietoa. Kirkkonummen maine maaseutuna ja palveluiltaan köyhänä estää muualta Suomesta muuttavia juntteja asettumasta näille main, mutta suurin osa esimerkiksi Masalan väestöstä on muualta kotoisin. Hyvin harva on synnynnäinen kirkkonummelainen. Syy siihen löytyy puna-armeijasta. Neuvostoliitto vuokrasi Porkkalan alueen vuosiksi 1944-1956 ja täältä lähti evakkoon porukkaa kuin Karjalasta ikään. Vain harvat palasivat, sillä puna-armeija ei juuri taloja säästellyt. Olen kirjoittanut tästä aikaisemminkin.

Joka tapauksessa Kirkkonummi on niin näkymätön kunta 34 000 asukkaansa kanssa, että aion kasvattaa sen mainetta vastedes ahkerammin niin hyvässä kuin pahassakin. Yritän pitää kamerani mukana aina. Eilen kyyditsin tyttäreni kaverinsa luokse yökylään ja tulomatkalla napsin kuvia sieltä täältä. Tässä muutama otos Sarfvikin golfkentän ja meren välistä.

Sama laki kaikille?

Maailma menee koko ajan kummallisemmaksi. Makedonialainen karhu on haastettu oikeuteen jatkuvasta hunajan rosmoilusta ja mikä parasta, myös tuomittu rikoksistaan korvauksiin. Tämä on järkyttävä takaisku kontioille ja koko eläinkunnalle. Lukuisa joukko metsänelävistä on huolissaan siitä, pitääkö heidänkin nyt lähteä ansiotyöhön.
- Karhuilla ei mene nyt hyvin. Ne ovat leimautuneet muutenkin roskasakiksi tonkiessaan tunkioita ihmisten pihoilla. Pitäisi vähän miettiä mitä tekee. Hankkikoot töitä vaikka sirkuksesta. Sen sijaan peurat kyllä tuntevat vastuunsa ja pyrkivät välttämään yhteenottoja ihmisten kanssa, sillä usein se on meikäläinen, kun heittää siinä törmäyksessä henkensä, totesi haastattelemani peura pikaisesti ylitettyään juuri suojatien kahden ystävänsä kanssa.

Myös ketut ovat tuohtuneita otson saamasta tuomiosta. Enää ei kanavarkaissakaan uskalla tuomion pelossa käydä. Toisaalta ketut pitävät hyvänä asiana sitä, että asiat hoidetaan sivistyneesti eikä aseilla, kuten tähän asti on tehty. Repolaiset aikovatkin nyt yhteistuumin haastaa oikeuteen kaikki kettuja aseilla uhkailleet ihmiset. Etenkin kettukoiraat tuntevat olonsa jatkuvasti turvattomaksi, sillä niitä saa lain mukaan paukutella pois päiviltä ympäri vuoden. Ainoastaan emokettu poikasineen saa jahtaajilta lyhyen kesäloman. Ei tämä jatkuva lymyily kovin kivalta tunnu, puuskahti eräs anonyyminä pysyttelevä kettu.

Heijastus

Valokuvatorstain 83. haaste heijastuksia:

Istun vähän aikaa tässä

Ihan haircuttia on ainoastaan luvassa. Kuopukselta lähti tukka. Muiston se kantoi kotiin ja vaihtoi tyylinsä saman tien hevarista hiphoppariin. Pitää olla just oikeanlaista lippistä, vähän bling-blingiä, ja ihan älyttömän tarkkaa myös on missä kohdin ne housut pitää jalassa roikkua.

Esikoisen tukka se vaan rehottaa ja eilen se pyysi, että saisi värjätä kuontalonsa mustaksi. Kuvittelin sen kalpean naaman kehystettynä mustilla pitkillä hiuksilla. Voi hyvä luoja, minä ajattelin, nyt se on lopullisesti kääntynyt pimeällä puolelle. Erehdyin muuten ehdottamaan kesäksi sinisiä farkkujakin, ettei olisi mustissa niin kuuma. Jösses mikä meteli. Ikinä ei kuulemma semmoisia jalkaansa pane.

Macin käytin eilen rokotuksissa. Se käyttäytyi lääkärissä tapansa mukaan erittäin vöyhkästi. Kaiken lisäksi se on piereskellyt kaksi päivää taukoamatta ja se piereskeli odotushuoneenkin täyteen.

Ostin erehdyksessä tulppaanikimpun toissapäivänä ja siitä sain hirveän inspiraation. Pari päivää olen siivonnut vain. Olisi melko mukava nauttia raikkaasta kodistakin, mutta paha paska täällä lemuaa ja minä tarvitsisin tästä hajusta jo lomaa.


***
Mediaosastolla tapahtuu koko ajan ihmeellisiä asioita. Jenkeistä on löytynyt puolitoistavuotias tytteli, joka osaa lukea. Delfiini on pelastanut valaat matalikolta ja Suomen naisunioni on huomaavaisesti lähestynyt Ikeä pikkareilla. Lisäksi aivojen ja sukupuolielinten suhteesta kiinnostunut playboymies moittii suomalaisnaisten isoja aivoja ja pieniä rintoja.

- Suomalaisnaisilla on vähemmän mahdollisuuksia päästä lehteen, koska heillä on enemmän aivoja kuin rintoja, Playboyn Pohjoismaiden-kykyjenetsijä huomautti...

Yrittäjä Susanna Penttilä ihmetteli Rimérin kommenttia.
- Minä olen sentään poseerannut viidessä lehdessä, joten eikö se kerro jo aika paljon.
IS 13.3.2008

Kuka haluaa haastattelun?

Nyt on pakko tehdä tunnustus. Niin kuin minäkin itseäni pidän muka hyvänä opiskelijana, niin katin paskat. Joulun alla aloitin kurssin, josta olen yhden vaivaisen opiskeluyksikön saanut suoritettua. Toiseen lykkäsivät heti haastattelut ihme ehtoineen (ei kukaan julkkis, mutta kuitenkin jollakin tavalla ansioitunut) ja toinen haastattelu ajankohtaisine asioineen. No minä teinkin haastattelun ansioituneesta melkein julkkiksesta, mutta hukkasin sen ensitöikseni koneeltani. Ikinä en tiedä tehneeni mitään niin typerää. Se tapahtui samoihin aikoihin, kun koneeltani katosi mystisesti kaikkea muutakin. No kuukauden päästä kehtasin pyytää haastateltavalta uudestaan vastauksia ja haastattelusta tulikin ihan kelpo. Mutta siihen meni puolitoista kuukautta, siis yhteen human interest -haastatteluun. Mä oon journalistipeto.

Samoihin aikoihin suunnittelin myös sitä ajankohtaishaastattelua ja ajattelin tietenkin luonnosta kiinnostuneena ihmisenä tehdä sen linnuista ja ilmaston lämpenemisestä. Tutkin taustoja ja hahmottelin kysymyksiä, ennen kuin otin haastateltavaan yhteyttä, sillä pidin häntä niin helppona nakkina siksi, että asuu tuossa lähellä. Yhtenä iltana televisiosta tulikin juuri sen helpon nakin haastattelu linnuista ja ilmastonmuutoksesta. Se siitä sitten.

Hieman masentuneena ajattelin jättää asian muhimaan. Se muhi viikon, ja kaksikin, ellei jopa kuukauden. Ja eräänä päivänä tajusin, että se oli tässä silmieni edessä. Olin jo kaivanut asiasta kaiken mahdollisen tiedon ja keskustellut asiasta netissä useiden ihmisten kanssa. Niinpä panin toivorikkaana eräälle kansanedustajalle, joka on myös tekniikan tohtori, haastattelupyynnön ennakkosensuurista ja sananvapaudesta. Suunnittelemani kysymykset olivat kerrassaan häikäiseviä, niin kuin nyt voitte kuvitella. Kansanedustaja ei koskaan vastannut.

No, tänään päätin kaikesta huolimatta tehdä haastattelun kasveista. Tein hirveästi taustatöitä tutkiakseni Suomeen kutsumatta tulleita uusia eläinlajeja ja kasveja. Lisäksi tutkin Viron ja Tanskan ilmastoja ja ekosysteemejä ja tein niiden perusteella yhteenvetoja ja kysymyksiä. Sen jälkeen lähetin haastattelupyynnön eräälle dosentille, jonka 9 vuotta vanhan haastattelun luin eräästä lehdestä ja tuo dosentti vaikutti aivan ihastuttavalta henkilöltä. Olen silti vastauksen suhteen melko skeptinen.

Koska nämä haastattelut menevät ensin kurssin opettajalle, en edes voi luvata niitä mihinkään lehteen. Ketä muka kiinnostaa jollekin helvetin kurssilaiselle vastailla kysymyksiin, kun oikeitakin kysyjiä on olemassa pilvin pimein ja haastateltava pääsee sitten patsastelemaan lehtien sivuille. Tämä on minulle niin kiusallista, että lopetan kohta koko kurssin, jos kukaan ajankohtainen asiantuntija ei nyt tällä punaisella sekunnilla itse ilmoittaudu, että haluaa esittää pelkästään hyviä vastauksia juuri minulle ilman minkäänlaisia kysymyksiä ja ilman minkäänlaisia takeita siitä, pääseekö juttu koskaan lehteen vai ei. Ihan saa olla aihe mikä hyvänsä. Teen siitä sitten väkisin ajankohtaisen. Ja kyllähän minä ilman muuta kysyn sitten niiltä lehdiltäkin löytyykö kiinnostusta.

Saatavana pian myös Suomessa

Kirjailijan häiriöklinikan keskustelun ja Ruotsin apteekkarien innoittamana, yhteistyössä Susu Petalin kanssa maailman ensi-iltamainosvideo:

Näin naistenpäivänä

Hävetkää naiset! kehotetaan Iltalehden keskustelupalstalla. Näin naistenpäivänä onkin hyvä tuntea kollektiivista häpeää siitä, että kaikki me naiset keveinä iltapäiväpuhteinamme keksimme kuuluisuuden ja rikastumisen toivossa kummallisia väitteitä puhtoisista poliitikoistamme paljastellaksemme niitä sitten juorulehdissä. Saisikohan tästäkään revittyä mitään positiivista? Eipä juuri. On vaikea edes keksiä kenen poliitikon tekstiviestejä kehtaisi väittää saaneensa. Hävettää jo ajatuskin. Kaikesta päätellen pitäisi tosiaan olla melko muhkea rintavarustus hyvin esillä, pää blondattuna ja muutenkin antavaisen näköinen. Vielä parempi, jos olisi jonkinlainen erotiikan ammattilainen. Pitäisi siis olla jotenkin uskottavan näköinen ja täyttää alfaurospoliitikkojemme kauneus- ja ammattikriteerit. Se ei kyllä ilman nuoruuden lähdettä ja Nordströmin kauneuskirurgisia toimenpiteitä tulisi olemaan ihan helppoa. Joka tapauksessa jos kyseessä olisikin vain massiivinen nakumallien hyökkäys Kanervaa kohtaan, minä en kyllä näiden naisten puolesta suostuisi häpeämään. Ei ole tarpeeksi yhtymäkohtia.

Eräiden poliitikkomiesten harjoittamassa tekstiviestikampanjassa ei liene edes mitään outoa. Jos haluaa seuraa niin sitten haluaa ja jotenkinhan se kiinnostus on ilmaistava. Kun puoliso hyväksyy toimet tai sulkee niiltä silmänsä tai puolisoa ei edes ole, miten se nyt niin kamalaa on, jos tykittää hekumallisia naisia tekstiviesteillä?

Katsotaan.

Vuodesta toiseen on ihmetyttänyt se, että joku jaksaa aina väittää ja joku sinnikkäästi kiistää. Väitteitä ei yleensä voi todistaa, johan se puhelimen muistikin niistä sadoista tekstiviesteistä täyttyy. Ja poliitikon kiirehtiessä kiistämään jää pakosti todistamatta myös ne vastapuolen kannustavat vastauksetkin. Vai voiko edes poliitikko todella olla niin jumalattoman tyhmä tai niin hirveässä kroonisessa kiimassa, että jatkaisi loputtomiin kampanjaansa ihan ilman vastakaikua? Tykittäisi blondin kännykän tekstiviestejä täyteen ihan omin päin? Huh, silloin rakkaan rakkikoiramme median pitäisi olla huolissaan ihan muista asioista kuin esittää kaksinaismoralistista närkästymistään. Iltalehti näyttää nimittäin ottavan hyvästä ja onnistuneesta maustaan pointsit kotiin, kun oma iltatyttökin kerran kelpaisi ihan ministeritasolle asti.

Mutta huolissaan tästä kaikesta pitäisi kyllä olla. Jos jollakulla ministerillä esimerkiksi olisi jonkinlainen vallasta virinnyt seksipakkomielle tai hän kärsisi ulkomaan matkoillaan yksinäisyyden aiheuttamasta vakavasta arvostelukyvyn alenemisesta, joka ilmenee hallitsemattomina tekstiviesteinä useille naisille, kannattaako sellaista henkilöä päästää vaikkapa Gondoleezzan kanssa asioimaan? Etteikö näillä paljastuksilla sittenkin olisi yhteiskunnallista merkitystä. On niillä. Kuka näitä epäkurantteja poliitikkoja oikein äänestää?

Videokevennys perjantaille

Terveisiä koirilta. On syöty hyvin (jääkaappi tyhjennetty) ja oltu ahkeria.

Teoria Ruususen evankeliumista

Susanin ja Matin riepottelu on blogistanian herkkua, sillä ruodittavaa riittää. Kyseessä ovat suuremmat voimat, joiden edessä tällaisen tavallisen bloggarin pää menee uteliaisuudesta sekaisin. Ja minusta tässä opettavaisessa tarinassa on niin monta yhteiskunnallisesti ja eksistentialistisesti tärkeää pointtia, että niistä kirjoittamattomuus olisi sula mahdottomuus.

Matti on valtakunnan pamppu ja Susan yksinhuoltajaparka Espoosta. Kaikki edellytykset suurelle luokkien väliselle rakkaustarinalle olivat olemassa, mutta he missasivat sen. Emmekä me varsinaisesti tiedä miksi. Miksi Matin rakkaus haihtui ja missä vaiheessa Susanista tulikin riesa? Miksi Matti ylipäätään Susaniin retkahti ja miksei eroa voitu hoitaa sivistyneesti? Kyllä siihen tarvitaan kaksi. Molemmat mokasivat.

Mattihan rakastui Susaniin netissä ja Susan Mattiin. Netissä jokainen voi olla jotakin muuta kuin on ja totuus paljastuu tosielämässä pikkuhiljaa. Susan sai riskillä jättipotin ja uuniperunoita, vaikka luulikin pokanneensa ensin ihailemansa Saulin. No, se nyt kuitenkin oli Matti. Ja olisihan pääministerikin voinut saada jättipotin, Susanhan on julkkistyyppiä, pyrkyri ja paljastaja, mutta sen lisäksi myös seksikäs ja nykyisin nimeään myöten prinsessamaisen kaunis. Lämmintä yhdessäoloa ei olisi tullut kummaltakaan puuttuman. Vastedes ehkä voi tulla.

Pian Matti huomasi, ettei tuntenut Susania tarpeeksi ja mitä enemmän oppi tuntemaan, sitä enemmän arvot olivat törmäyskurssilla. Matti olisi halunnut pitää itse tarkoin määrittelemäänsä matalahkoa profiilia ja viettää yksityiselämäänsä ilman iltapäivälehtiä, mutta Susan halusi jakaa onnensa koko kansan kanssa. Me emme tiedä, mitä Susanin päässä liikkui ja mistä oikein oli kyse, kun Mattiin niin syvästi retkahti, mutta jokunen voi kuvitella, mitä Matin päässä liikkui viimeistään siinä vaiheessa, kun markkina-arvoteoria kävi toteen ja Susan näytti koko kansalle millaisesta herkkupalasta Matti jäi paitsi, ja houkuttimeksi haukkui vielä Matin mieskunnonkin tylsäksi. Siinä vaiheessa luokkaeroilla ja yhteiskunnallisella valta-asemalla ei enää ole väliä. Kaikki kelpaa, jos mieskuntoa riittää. Seksuaalinen vallankäyttö toimii nimittäin vain, jos siihen on molemmin puolin innokkaita osallistujia. Ehkä jollakin miehellä silloin syttyikin päässään tähti. Mutta markkina-arvoteoria romuttuu siinä, että kyse olikin enää epätoivosta ja yksinäisyydestä, kaipuusta ja lämpimästä kainalosta. Valtaan voi myös pettyä ja elämästä oppia. Sen jälkeen kaikki käy, kunhan ei tarvitsisi enää olla tuskassaan yksin. Mutta sitä yhtäkään kainaloa ei taida ilman purnukkaa ja puunausta saada.

Niin erilaisista ihmisistä oli kuitenkin kyse, ettei erolta varmasti olisi voinut välttyä. Hehän olivat kuin eri saduista. Vai voiko joku kuvitella Matin alastonkuvissa tai edes kannustavansa ketään sellaisiin? Jotainhan on siis alun perin ollut tässä suhteessa pielessä. Toinen oli kylmäkiskoinen, harkitseva ja etäinen, toinen avoin ripustautuja, jonka toimia motivoivat hylätyksi tulemisen pelko ja mustasukkaisuus Merikukan takia. Kuka väittää, ettei joskus olisi tuossa tilassa tullut tehneeksi epätoivoisia tekoja? Nykyisin nämä kaikki rakkaussodan klassiset keinot ovat vain niin käytettyjä, kerrottuja ja läpensä analysoituja, että ne näyttävät meistä laskelmoiduilta ja falskeilta. Rakkausdraamat ovatkin kääntyneet komedioiksi ja sen vuoksi varsinainen taide onkin kääntynyt rakkaudettomaksi ja synkäksi. Rakkauden aiheuttama kemiallinen reaktio on jotakin, joka pitää pystyä hallitsemaan niin kuin koko elämäkin, eikä monikaan enää näe minkäänlaista järkeä rakkauden riuduttamien ihmisten hölmöilyissä.

Nyt näiden kahden mokanneen ihmisen riipivän rakkaustarinan avulla haetaan sitten hovioikeudelta ja kenties korkeimmalta oikeudeltakin ennakkopäätöstä sille, saako valtaapitävän intimiteetin myydä marketeissa. Jos sananvapaus voittaa yksityisyydensuojan, luojan kiitos jokainen poliitikko joutuu miettimään miten niitä partnereitaan oikein jatkossa iskee, miten kohtelee ja miten käyttää. Tässä on kyse jopa kunnioituksesta. Tässä on nyt kyse paljon suuremmista asioista kuin pääministerin ja pitopalveluyrittäjän rakkaustarinasta. Tällä asetetaan rajat sille miten poliitikon kannattaa pariutua, jos mielii säilyttää valta-asemansa ja uskottavuutensa. Vaikka eihän tuo show Matin megasuosiota ole olennaisesti vähentänyt, ja taatusti jokusen naisen silmät saattavat edelleen chatissa säihkyä, josko Matti hänenkin hienostuneen ja loppuun asti trimmatun ja älykkään luonteensa huomaisi. Ikävää vain, ettei se äly useinkaan miehille riitä, joten sen trimmaaminen on seksuaalisten tarpeiden tyydyttämistä ajatellen yhtä tyhjän kanssa. Todistakaa mieluusti että olen väärässä, mutta kuinka moni mies ei ole muka ajatellut, että kyllä tuotakin aidossa luonnontilassa kituvaa ja maan vetovoiman runnomaa naista ehkä panisi silmät kiinni ja säkki päässä, mutta ei muuten, vaikka kyseessä olisi luonteeltaan hyvinkin hyväsydäminen, älyltään hiottu ja antelias naisihminen.

Jos taas yksityisyydensuoja voittaa, te poliitikot voitte rauhallisin mielin edelleen käyttää valta-asemaanne ihmissuhteissa hyväksenne ja houkutella misukoita tekstiviestein käyttöönne, otettavaksi, pantavaksi ja poisheitettäväksi niin kuin tähänkin asti kenenkään joutumatta enää toiste julkiseen häpeään, sillä Matti on teidän kaikkien puolesta kerran kärsinyt ja syntinne lunastanut. Ruususen evankeliumi sensuroidaan ja painetaan unohduksiin. Pian voimme ehkä odottaa Matin omaelämäkerrasta tarinalle jatkoa, joka sitten iltapäivälehtien vuolaasti kuvailevien dokumenttien kanssa joskus nidotaan yksiin kansiin. Uudessa testamentissa Matti syntyy, kasvaa ja tekee virheitä kuin kuka tahansa tavallinen pulliainen, mutta antaa virheensä muille auliisti anteeksi. Lopulta Matti kantaa raskaan ristinsä pitkin julkisuuden Via Dolorosaa, sillä hän tietää, että se on hänen osansa, koska häpäisy sekä kaikkivaltius kuuluvat aina erottamattomasti yhteen. Ja vielä Golgatan pääkallopaikalta Matti kurottaa kätensä ymmärtäväisenä kyynelin katuvaa naista kohti eikä vaadi rangaistuksia, vaan vain lakia, järjestystä ja pienen korvauksen.

Hajahuomioita ja kuulumisia

Eilen tulivat lokit. Ne tulivat sankan lumisateen seasta ja vaiti, lakkaamattomana vanana puiden takaa kuin aaveet. Aikaisempina vuosina ne ovat tulleet kirkuen ja herättäneet herkkäunisimmat. Nyt paluusta oli poissa kaikki ilo ja riemunkiljahdukset. Varmasti kadutti tulla, vaikka meri onkin auki. Kukapa olisi arvannut, että lumipeite tulee vasta maaliskuussa, kun leskenlehdetkin jo ehtivät paikoin kukkaan.

Myös Slovakiasta saapui pienten poikien parvi taistelemaan kumisen lätkän herruudesta Kirkkonummen jäähalliin. Harrastuksista puhutaan aika paljon pahaa. Että se on pelkkää suorittamista ja kiirettä. Yleensä tätä mieltä ovat ne, jotka eivät viitsi kuskata muksujaan yhtään mihinkään. Laiskuutta voi puolustella niin monin eri retorisin keinoin. Laatuaikakin kun on kuulemma sitä, että maataan (pierun hajussa) sohvalla ja katsotaan yhdessä televisiota. Ollaan päivästä toiseen yhdessä, vieri vieressä lasten kanssa. Jep. Siitähän ne lapset varmasti tykkäävät ja kaveritkin kaikkoavat. No, ehtii sitä kyllä näköjään maata sohvallakin, vaikka niitä treenejä muutaman kerran viikossa onkin.

Olin kovasti liikuttunut kuopuksen ensimmäisestä kansainvälisestä pelistä. Siellä ne seisoivat tappijoukkueet rivissä vastakkain ja kuuntelivat rinta rottingilla kansallislaulunsa. Kovin olivat pikkuslovakit tunteikasta väkeä. Vastapuolen maalit pistivät slaavijunnut jäälle pitkin pituuttaan pitkäksi aikaa. Yhden pikkuruisen hihat paloivat lopulta niin, että se viskasi hanskat kehiin ja heittäytyi aivan hervottomaksi. Taisi se vähän itkeäkin. Oma poikani sanoi sitä "jotenkin söpöksi".











Odottaminen pisti kuopuksen vakavaksi, mutta se kannatti. Kotijoukkue voitti 7-3.






Minullahan on nykyisin ollut aikaa osallistua ja katsella lokkeja, koska elämäni on mennyt kovin yksinkertaiseksi. Pyrkimyksilleni taistella oikeudestani tähän tietokoneeseen suhtaudutaan kahdelta eri taholta vähintäänkin uhmaten. Kaipa tämä nettielämä lapsille nykyisin tärkeämpää onkin. Enimmäkseen kulutan aikaa haahuilemalla edestakaisin, nyppimällä roskan sieltä toisen täältä, huokailemalla ja katsomalla kaiken mitä televisiosta tulee.


Katsoin eilen jopa euroviisukarsinnat. Pieni myötähäpeä antaa aina voimia ja kohottaa mukavasti itsetuntoa. Se voi herättää jopa jonkinlaisesta itsesäälistäkin hetkeksi. Mutta Missä miehet ratsastaa on tietenkin erinomaisen hauska ja tarttuva kipale, jota voisi suositella vaikka Naisunionin tunnariksi. Sanat ovat niin kornit, ettei niille voi kai kukaan olla hymyilemättä. Tai voi tietenkin. Meni minullakin hetki, ennen kuin lopulta kainosti hymähdin.

Huh – hah – huh – hah
Huh – hah – huh – hah

Olkoon myrsky sekä viima
ja tuvassa lämmin kamiina
On kunnia ja miehuullisuus
suorittaa velvollisuus

...

Missä miehet ratsastaa
Siellä lampaat ei voi laiduntaa
Missä miehet ratsastaa
Siellä kuulee susien ulvontaa...

(säv. & san. & sov. J. Ahola
es. Teräsbetoni)

Teräsbetoni onkin totta kai paras mahdollinen valinta edustamaan Suomea levottomaan Belgradiin, sehän on kerta kaikkiaan miehen työ, onhan Irlantikin laittanut kisaan kalkkunan. Eurovision Song Contest tuntuu tässä tapauksessa tietenkin hieman harhaanjohtavalta, mutta ei se ainakaan minua haittaa.