Kun Hesari julkaisee STT:n levittämän (on soitettu Turun poliisille ja kirjoitettu siitä kaikille tiedote) uutisen siitä, että turkulaisesta kapakasta on löytynyt hirveästi humalaisia, se on uutinen. Kun samasta STT:n levittämästä uutisesta kirjoitetaan blogeissa, siitä ei tule uutista, ei edes kansalaisjournalismia, vaan siitä tulee kansalaisen näpeissä viihdettä. Uutinen se ei myöskään ole Iltasanomissa, koska juttu on 99 prosentin varmuudella dramatisoitu tai viihteellistetty. Uutinen ei ole myöskään se, että joku yksinkertaisesti toteaa blogissaan nähneensä kapakassa kamalasti kännisiä. Siitä tulee uutinen vasta, kun virkavalta on käynyt toteamassa saman asian ja kertonut siitä puhelimitse STT:n toimittajalle.
Mikä siis todella on kansalaisjournalismia ? Kuinkahan monta vastaavaa juoppouutista, kolaria, onnettomuutta, tappelua, ilkivaltaa, varkautta on joku niistä 14 000 bloggarista raportoinut kenenkään valtamedian jengistä siihen sen kummemmin reagoimatta? Moni bloggari on kertonut mummonsa makaavan vanhainkodissa märissä vaipoissa, kertonut huomanneensa, kuinka päiväkodeissa lastentarhanopettajien aika ei riitä kaikille, kertonut vammaisen arjesta. Moni on raportoinut päivistään sairaaloissa, ongelmistaan työpaikoilla, köyhyydestä, lapsilisistä. Moni on arvostellut poliitikkoja ihan fiksullakin tavalla tai yhtä sarkastisesti kuin päivälehtien kolumnistit ikään ja kirjoittanut huomaamistaan yhteiskunnan epäkohdista liki päivittäin. Lisäksi yllättävän moni suomalaisbloggari havainnoi maailman näkymiä muualta kuin Suomesta. Esimerkkejä kansalaisjournalismista riittää kyllä. Mitä siis on Se Kansalaisjournalismi, jota HS:n toimittaja Esa Mäkinen ajaa takaa kirjoituksellaan Suomen blogeista tulikin viihdesivustoja?
Blogit eli verkkopäiväkirjat syntyivät vuosituhannen vaihteessa, ja ne löivät itsensä läpi vuoden 2004 paikkeilla.
Tuolloin teknolähetyssaarnaajat povasivat blogeista haastajaa perinteiselle journalismille: sinnikkäät kansalaisjournalistit voisivat paljastaa ruohonjuuritasolla kaiken sen, mistä Yleisradion, STT:n ja Helsingin Sanomien kaltaiset valtamediat vaikenevat. (HS 16.3.2008)Ja tämä visio ei nyt ole toteutunutkaan. Lukijat ovat tilanneet 50 suosituimman blogin listalta vain viihdettä. Kansalaisjournalismiksi oli tuosta joukosta luokiteltu 5 blogia. Blogilistan "levikki" on 35 000. Joka päivä sen kautta päivittyy arviolta muutama tuhat erilaista ja eritasoista kirjoitusta. Tänä sunnuntaina puoleen päivään mennessä päivittyneitä kirjoituksia oli noin 900. Puhumme siis tuhansista eri ihmisten kirjoittamista kirjoituksista joka päivä. Se onkin ehkä liian "iso lehti" yhden toimittajan ymmärrettäväksi. Helpoin ja lapsellisin tapa on todellakin arvioida sitä, kuka bloggari on suosituin, mutta kansalaisjournalismin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Ei kukaan toimittajakaan voi luoda päivittäin jotakin syväluotaavaa katsausta journalistisesti huipputärkeästä asiasta, niin kuin Schizo asian jo sanoikin. Mutta kun jostakin tekee juttua, niin asiasta pitäisi ottaa kunnolla selvää. Niitä blogeja pitäisi ainakin lukea.
Jos siis näin kökösti voidaan tehdä arvioita kaikista 14 000 blogista ja 35 000 blogilistalle rekisteröityneiden lukijoiden mieltymyksistä, sillä samalla periaatteella pitäisi kysyä, mitä lukijat oikeastaan lukevat Hesarista? Mitkä ovat Hesarin suosituimmat jutut? Arviolta suurin osa lukee sarjakuvat, mutta kuinka moni lukee journalistiemme kukkeimmat hedelmät päivittäin? Kaikki ulkomaan uutiset? Urheilusivut? Tällä perusteella hyvin usea voisi sanoa ja sanookin, ettei Hesari ei ole lunastanut lukijoidensa odotuksia, koska siinä julkaistaan yhä enenevissä määriin viihdeuutisia, suurempia kuvia tekstin kustannuksella ja mikä pahinta, julkaistaan joutavia viihdekolumneja päivän uutisista. Kaiken lisäksi minusta henkilökohtaisesti on sietämätöntä, että formulasivuja on niin jumalattoman paljon ja kulttuurisivuja niin vähän. Lisäksi Hesari on Aamulehden tavoin aivan hekumallisessa asemassa siksi, että niin SanomaWSOY:llä kuin Alma Mediallakin on molemmilla omat megalevikkiset viihdepläjäytyksensä, jonne epäkuranteimmat uutiset voidaan tyrkätä ja sitten jeesustella valtalehdessä, miten mediamaailma nyt viihteellistyy blogeja myöten.
Tilastokeskuksen mukaan keväällä 2007 Internetiä käytti miltei neljä viidestä 15-74-vuotiaasta suomalaisesta eli yli kolme miljoonaa henkilöä, niistä 33 % luki blogeja. Se on miljoona ihmistä. Eikö sen mukaan blogit todellakaan ole mikään haaste perinteiselle journalismille? On se. Mikä perinteisessä journalismissa sitten on vikana, että yhä useampi lukee blogeja? Tylsyys? Ei, sillä Hesarin jälkeen suosituin sanomalehti on Iltasanomat. Ja mitä johtopäätöksiä pitäisi muka vetää journalismimme tasosta levikeiltään suosituimpien lehtien osalta? Pirkka (1 481 877), Yhteishyvä (1 432 334), joiden levikit perustuvat tosin asiakkuussuhteeseen, Hesari (439 618), Aku Ankka (320 514), 7 päivää (265 437), ET-lehti (265 653), Iltasanomat (186 462), Aamulehti (136 331), Iltalehti (133 007)... (tiedot kerätty osoitteesta Levikintarkastus.fi että SanomaWSOY:n sivuilta.)
On hyvin vaikea hahmottaa, mitä ihmetekoja kansalaisjournalistilta oikein vaaditaan. Kurkottaako siellä nyt toimittajakunta bloggareita kohti odottaessaan heiltä jotain enemmän kuin itseltään - jotakin mediamessiasta, jota Etappisikakin tässä taannoin peräänkuulutti, tai näkyä tai ihmettä Suomen uutiskentällä, kun ministereitten järkkäämien skandaalien jälkeen mikään ei oikein enää tunnu miltään eikä missään tapahdu mitään.
Edit. Aiheesta lisää Haakanan viihdeblogissa. Terv. nimim. Saara Kyrsälä
Tekstit
19 kommenttia:
Noissa HS:n Mäkisen jutun perässä olevissa kommenteissa on aika hyvin tuotu esiin niitä tekijöitä, joista voi päätellä että vähän lonkalta vedetty ruiskaus tämä Mäkisen yleistys oli.
Mutta itse asia voisi olla vaikka sitä kautta ymmärrettävissä, että Suomessa ei oikein ole esim. kansalaistottelemattomuuden perinnettä, tai se on hyvin lyhyt. Blogeissakaan sellainen ei voi oikein näkyä, kun asiat keskimäärin ihmisten omien kokemusten mukaan kuitenkin ovat "aika hyvin". Minusta tuo Kemijärven tehdas oli hyvä viimeaikainen esimerkki ylimalkaan suomalaisesta toimintatavasta - se on hyvin kesyä, eikä Supo saanut yhtään lisätöitä. Jossain muualla olisi ollut mellakka pystyssä heti, ja poliitikot saaneet lisätä vartiohenkilöstöään kaksinkertaisiksi. Ei meillä.
Samaa mieltä ension kanssa. Verrataan esim. saksalaisten toimintaa Nokiaa kohtaan tehtaiden sulkemisuhan alla. Tällaista toimintaa olisi vaikea kuvitella Suomeen. Se tekisi kyllä ihan hyvää!
Joo, just näin Enska ja Poplar. Ajattelin ihan samaa. Ja lisäksi ongelma on juuri tämä asetelma ja sen myötä syntynyt diskurssi: bloggareihin ei voi luottaa.
Vaikka sanoisit mitä tärkeää blogissasi, tekisit huimat pohjatyöt ja väsäisit mielettömän artikkelin blogiisi ilman toimittajanstatusta sillä jutulla ei Suomessa ole mitään arvoa. Sitä ei noteerata missään, edes toimittajabloggarit eivät sitä tee. Ainoastaan Aamulehden sunnuntailiitteessä blogeihin suhtaudutaan avoimesti.
Suomessa ollaan niin auktoriteettiuskollisia, ettei yksinkertaisesti minkäänlaista kansalaisjournalismia hyväksytä edes kansalaisjournalismiksi, saati että näillä jutuilla olisi kovin laajaa yhteiskunnallista merkitystä yksinään. Vasta kun suuri bloggarijoukko kirjoittaa samasta aiheesta samaan tapaan, jossakin vähän värähtää.
Siksi minusta on turha vinkua minkään kansalaisjournalismin perään, ennen kuin perinteinen media edes hyväksyy kansalaisjournalismin yhdeksi tavaksi vaikuttaa ja tunnustaa sen olemassa olevaksi ilmiöksi.
Ja muutoinhan minusta tuossa ei ole mitään vikaa, että blogeja pidetään viihteellisinä. Sehän on vain positiivista, että ne miljoona ihmistä todellakin jaksavat blogeja lukea - toisin kuin toimittajat. Ehkä niille pitäisikin kirjoittaa kuivakkaasti, jotta edes ymmärtäisivät lukemansa.
Saara hyvä. Mäkisen tekstin näkökulma on päivänselvä. HS alkaa kokea blogit jo uhaksi omalle levikilleen, siksi niihin suhtaudutaan vähätellen.
Kansalaisjournalismi haiskahtaa vähän samalta kuin omakustanneteos. Otetaan siis julkaisukynnyksen ylittäminen omiin käsiin eikä jäädä odottamaan jonkin instituution mahdollista hyväksyntää. Tämän takia mm. musiikkiteollisuus on jo kriisissä. Rahavirrat eivät ole levymoguleiden kontrollissa.
Mitä HS:n viihdearvoon tulee, niin Suvi Aholan viimeaikaiset kirjallisuusarviot ovat lehden parasta viihdettä....
Joo, Milvus, sitähän se tietenkin on. Mutta kun en ymmärrä, miten voi huudella samaan aikaan kansalaisjournalismin perään, jos ei edes tunnista kansalaisjournalismia, vaikka se puraisi takamuksesta. Millaista sen pitäisi olla ja kenen kirjoittamaa, että se huomattaisiin? Ei sitä kyllä välttämättä kärkikahinoista löydy. Mutta ei lehtien kärkipäästäkään löydy kuin enimmäkseen viihdettä eikä se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö journalismia olisi olemassa. Miksi etsiä journalismia 7 päivää lehdestä?
Jännittävä juttu, kiva blogi
Hah, vai jännittävä, Ida. No ei ehkä. Mutta sinun blogisi on kyllä erityisen jännittävä!
Ai se ei olekaan sukunimi se Kyrsälä? No, korjaillaan. Sori.
Se kuulosti kyllä hyvältä. Saara Kyrsälä. Kyrsälän Saara på Kyrkslätt.
Mietin jo tuossa, että voisin ottaa sen käyttöönkin. Tai tehdä siitä kokonaan uuden blogi-imitsin. Että siinä mielessä kiitos ideasta, Kari.
Veit sanat suustani Saara. Kun juin Hesarin jutun, niin huomasivat, että he luokittelevat ihmisten arkitodellisuuden 'viihteeksi'.
Toisalta, käsitteleehän saman konsernin Ilta-Sanomat mm. avioerot ja burn-outit 'Viihde' -otsikon alla.
Oikein hyvä puheenvuoro, Saara. Et sinä turhaan ole vanhentunut internetissä. Opiskelukin on tehnyt terää.
Bu Jormasella hyvä huomio. Minua ottaa henkilökohtaisesti lujaa päähän se, että mediassa mässytellään ja dramatisoidaan asioita, jotka ovat erittäin henkilökohtaisia ja vakavia. Mietitään nyt vaikka "muoti-ilmiöitä" nimeltä masennus, paniikkihäiriö, narsismi, syömishäiriöt, syövät jne... Tuskin se Patrick Swayze on mielissään siitä, media hehkuttaa ja paisuttaa asiaa kuoleman kielissä kamppailusta. Siinä ei ole mitään hienoa ja mainostamisen arvoista. Minun mielestäni ainakaan.
Totta puhut, Bu Jormanen.
Minua itseäni ei niin vaivaa tämän blogin viihteellisyys, eikä täällä mitään tulenpalavaa kansalaisjournalismiakaan ole. Mutta tiedän monta muuta blogia, joissa puhutaan todella vakavista ja herkistä asioista, tai joissa tosiaan yritetään kansalaisjournalismin henkeen kirjoittaa vakavissaan jotakin, eikä minusta ole hauskaa, että ne luokitellaan viihteeksi siinä missä iltasanomat tai esim. tämä blogi.
Lueskelin tuolla muualla ylimielisiä bloggareiden kommentteja siitä, miten naurettavaa on, kun toiset ihmiset kehtaavat pitää jotakin blogia vakavissaan ja nostavat nyt myrskyn vesilasissa. Noh, tuosta asenteesta ei tosiaan ole niille bloggareille apua, jotka vakavasti yrittävät tai jos joskus hamassa tulevaisuudessa joku kansalaisjournalisti sieltä yrittäisi noustakin, niin mitenkähän se nyt muka onnistuisi, kun kollegatkin hymyilevät vinosti. Oikein meinasi alkaa ärsyttää. Asenne on sama kuin tuolla Hesarin toimittajallakin loppujen lopuksi.
Ehhehhee, Sylvi! Hirveätä! Olen vanhentunut interenetissä!
Poplar, aivan. Asioita käsitellään juuri niin kuin ihmiset eivät olisi tuntevia ja kärsiviä ihmisiä, vaan pelkkiä median pelinappuloita.
Noo, toimittajien asia on polkea blogeja ja blogien asia on polkea toimittajia.
Kai
Yksi blogi ei ole paljon mitään (paitsi Saaran blogi on) mutta koko Blogistan on jo aika paljon.
Kai
Niin no, se on selvää, että polkea pitää kun on niin paljon poljettavaa, mutta, on se kyllä niinkin että kun polkee koko ajan, ei näe maisemia.
Kylläpä mä olin taas nero.
STT:n väkeä vaivaa kovasti tämä kirjoitus. Olisi kiva tietää, mitä ne siellä intrassaan tästäkin oikein juoruilevat :)
Hmmm... Minä olen muutaman kerran tarjonnut blogikirjoitustani sellaisenaan HS:n ikiaikaiselle kansalaisjournalismin foorumille (Mielipidepalstalle) ja joka kerralla lastuni on julkaistu, joten aika pirun matala julkaisukynnys hezarillakin on.
Mitä tulee kansalaistsurnalismiin, niin - kuten plögistaniassa moni on jo kysynyt - voisivatko oikeat tsurnalistit ensin vääritellä (Freudilainen lispahdus, piti olla: määritellä) mitä se kansalaistsurnalismi heidän mielestään oikein on?
Minulle blogi on periaatteessa vain mielipidepalsta jossa minun ei tarvitse odotella julkaisua.
Ei tässä mihinkään journalistisesti suuriin saavutuksiin ole aikaa, mun pitää tehdä työtä elääkseni (Varsinkin nyt kun tulin tänään hankkineeksi yli tuhat kiloa materiaa vähän päälle parillakymmenellä tuhannella lierolla) toisin kuin journalistien, kyl mäkin keskittyisin hutkimaan ja tutkimaan jos saisin palkkaa bloggaamisesta.
Itse asiassa mulla on kirjoittamista vailla valmiina juttu joka on vaatinut vajaan kuukauden verran tutkimustyötä, mutta mietin tässä viitsinkö julkaista sen, sillä en tiedä jaksanko aloittaa alusta saman väittelyn jonka kävin jo pariin otteeseen helmikuussa.
Hahaa, Johannes. Jos lupaan kautta kiven ja kannon ja mörököllitkin minut syököön, etten jupise sanaakaan enää siitä asiasta, jos se nyt on se asia, niin julkaisethan sen sitten.
Lähetä kommentti