Joskus osuu omaan nilkkaan

Muistatteko kun valittelin, etten saa haasteltavia. Tulipa sitten niin oiva tilaisuus ihan vahingossa, etten voinut olla käyttämättä sitä hyväkseni. Aihe oli kyllä aika kulunut, mutta nyt on kevät! Kaikkihan silloin siivoaa, niin että kun siivousfirman essu vilahtaa, kannattaa pyytää pikainen haastattelu. Jutusta tuli sitä paitsi aika kiva näin spontaanistikin tehtynä. Opettaja saa olla mitä mieltä hyvänsä, mutta minä kyllä tykkäsin.

No, tänään kun lähdin töistä ja kiirehdin junaan, minut pysäytti rautatieasemalla kolmen kopla, yksi kuvaa kameralla ja yksi työntää mikrofonia eteen, että:

"Saiskos haastatella - tää ei kyl tule mihinkään. Me ollaan tosta toimittajakoulusta ja harjoitellaan videohaastattelujen tekemistä."

Eipä ollut varaa kieltäytyä, ei. Sikäli ikävää, etteivät ne tienneet, miksi minua hymyilytti niin kovin heti alkuunsa.

Ensin ne kysyivät kuinka paljon kuljen junalla ja sitten tiedustelivat mielipidettäni junien myöhästelystä. Jotenkin ne pettyivät, kun väitin, etteivät junat oikeastaan myöhästele.
-Eivätkö myöhästele? Mutta kun niin paljon puhutaan siitä, että junat ovat aina myöhässä.
- No ei ne kyllä niin paljon myöhästele, minä sanoin.
Muistelisin, että junien myöhästelystä kysyttiin vielä kertaalleen:
- Siis junat eivät mielestäsi myöhästele?
Meitä kaikkia alkoi jostain syystä naurattaa. Sitten ne joutuivat kuitenkin esittämään jatkokysymyksen, että mitä haittaa junien myöhästelystä on. Sanoin, että onhan siitä se haitta, jos junaa ei tule, kun tuolla Kirkkonummella sitä odottelee ja töihin pitäisi päästä.
- Totta. Että tämmöistä on siis sattunut?
- Joo, kerran.
- No mitä hankaluuksia siitä oli?
- No kun ei töihin päässyt!
Minua hymyilytti tämä haastattelu kyllä vielä junassakin. Se oli hauskaa.