torstaina, maaliskuuta 06, 2008

Teoria Ruususen evankeliumista

Susanin ja Matin riepottelu on blogistanian herkkua, sillä ruodittavaa riittää. Kyseessä ovat suuremmat voimat, joiden edessä tällaisen tavallisen bloggarin pää menee uteliaisuudesta sekaisin. Ja minusta tässä opettavaisessa tarinassa on niin monta yhteiskunnallisesti ja eksistentialistisesti tärkeää pointtia, että niistä kirjoittamattomuus olisi sula mahdottomuus.

Matti on valtakunnan pamppu ja Susan yksinhuoltajaparka Espoosta. Kaikki edellytykset suurelle luokkien väliselle rakkaustarinalle olivat olemassa, mutta he missasivat sen. Emmekä me varsinaisesti tiedä miksi. Miksi Matin rakkaus haihtui ja missä vaiheessa Susanista tulikin riesa? Miksi Matti ylipäätään Susaniin retkahti ja miksei eroa voitu hoitaa sivistyneesti? Kyllä siihen tarvitaan kaksi. Molemmat mokasivat.

Mattihan rakastui Susaniin netissä ja Susan Mattiin. Netissä jokainen voi olla jotakin muuta kuin on ja totuus paljastuu tosielämässä pikkuhiljaa. Susan sai riskillä jättipotin ja uuniperunoita, vaikka luulikin pokanneensa ensin ihailemansa Saulin. No, se nyt kuitenkin oli Matti. Ja olisihan pääministerikin voinut saada jättipotin, Susanhan on julkkistyyppiä, pyrkyri ja paljastaja, mutta sen lisäksi myös seksikäs ja nykyisin nimeään myöten prinsessamaisen kaunis. Lämmintä yhdessäoloa ei olisi tullut kummaltakaan puuttuman. Vastedes ehkä voi tulla.

Pian Matti huomasi, ettei tuntenut Susania tarpeeksi ja mitä enemmän oppi tuntemaan, sitä enemmän arvot olivat törmäyskurssilla. Matti olisi halunnut pitää itse tarkoin määrittelemäänsä matalahkoa profiilia ja viettää yksityiselämäänsä ilman iltapäivälehtiä, mutta Susan halusi jakaa onnensa koko kansan kanssa. Me emme tiedä, mitä Susanin päässä liikkui ja mistä oikein oli kyse, kun Mattiin niin syvästi retkahti, mutta jokunen voi kuvitella, mitä Matin päässä liikkui viimeistään siinä vaiheessa, kun markkina-arvoteoria kävi toteen ja Susan näytti koko kansalle millaisesta herkkupalasta Matti jäi paitsi, ja houkuttimeksi haukkui vielä Matin mieskunnonkin tylsäksi. Siinä vaiheessa luokkaeroilla ja yhteiskunnallisella valta-asemalla ei enää ole väliä. Kaikki kelpaa, jos mieskuntoa riittää. Seksuaalinen vallankäyttö toimii nimittäin vain, jos siihen on molemmin puolin innokkaita osallistujia. Ehkä jollakin miehellä silloin syttyikin päässään tähti. Mutta markkina-arvoteoria romuttuu siinä, että kyse olikin enää epätoivosta ja yksinäisyydestä, kaipuusta ja lämpimästä kainalosta. Valtaan voi myös pettyä ja elämästä oppia. Sen jälkeen kaikki käy, kunhan ei tarvitsisi enää olla tuskassaan yksin. Mutta sitä yhtäkään kainaloa ei taida ilman purnukkaa ja puunausta saada.

Niin erilaisista ihmisistä oli kuitenkin kyse, ettei erolta varmasti olisi voinut välttyä. Hehän olivat kuin eri saduista. Vai voiko joku kuvitella Matin alastonkuvissa tai edes kannustavansa ketään sellaisiin? Jotainhan on siis alun perin ollut tässä suhteessa pielessä. Toinen oli kylmäkiskoinen, harkitseva ja etäinen, toinen avoin ripustautuja, jonka toimia motivoivat hylätyksi tulemisen pelko ja mustasukkaisuus Merikukan takia. Kuka väittää, ettei joskus olisi tuossa tilassa tullut tehneeksi epätoivoisia tekoja? Nykyisin nämä kaikki rakkaussodan klassiset keinot ovat vain niin käytettyjä, kerrottuja ja läpensä analysoituja, että ne näyttävät meistä laskelmoiduilta ja falskeilta. Rakkausdraamat ovatkin kääntyneet komedioiksi ja sen vuoksi varsinainen taide onkin kääntynyt rakkaudettomaksi ja synkäksi. Rakkauden aiheuttama kemiallinen reaktio on jotakin, joka pitää pystyä hallitsemaan niin kuin koko elämäkin, eikä monikaan enää näe minkäänlaista järkeä rakkauden riuduttamien ihmisten hölmöilyissä.

Nyt näiden kahden mokanneen ihmisen riipivän rakkaustarinan avulla haetaan sitten hovioikeudelta ja kenties korkeimmalta oikeudeltakin ennakkopäätöstä sille, saako valtaapitävän intimiteetin myydä marketeissa. Jos sananvapaus voittaa yksityisyydensuojan, luojan kiitos jokainen poliitikko joutuu miettimään miten niitä partnereitaan oikein jatkossa iskee, miten kohtelee ja miten käyttää. Tässä on kyse jopa kunnioituksesta. Tässä on nyt kyse paljon suuremmista asioista kuin pääministerin ja pitopalveluyrittäjän rakkaustarinasta. Tällä asetetaan rajat sille miten poliitikon kannattaa pariutua, jos mielii säilyttää valta-asemansa ja uskottavuutensa. Vaikka eihän tuo show Matin megasuosiota ole olennaisesti vähentänyt, ja taatusti jokusen naisen silmät saattavat edelleen chatissa säihkyä, josko Matti hänenkin hienostuneen ja loppuun asti trimmatun ja älykkään luonteensa huomaisi. Ikävää vain, ettei se äly useinkaan miehille riitä, joten sen trimmaaminen on seksuaalisten tarpeiden tyydyttämistä ajatellen yhtä tyhjän kanssa. Todistakaa mieluusti että olen väärässä, mutta kuinka moni mies ei ole muka ajatellut, että kyllä tuotakin aidossa luonnontilassa kituvaa ja maan vetovoiman runnomaa naista ehkä panisi silmät kiinni ja säkki päässä, mutta ei muuten, vaikka kyseessä olisi luonteeltaan hyvinkin hyväsydäminen, älyltään hiottu ja antelias naisihminen.

Jos taas yksityisyydensuoja voittaa, te poliitikot voitte rauhallisin mielin edelleen käyttää valta-asemaanne ihmissuhteissa hyväksenne ja houkutella misukoita tekstiviestein käyttöönne, otettavaksi, pantavaksi ja poisheitettäväksi niin kuin tähänkin asti kenenkään joutumatta enää toiste julkiseen häpeään, sillä Matti on teidän kaikkien puolesta kerran kärsinyt ja syntinne lunastanut. Ruususen evankeliumi sensuroidaan ja painetaan unohduksiin. Pian voimme ehkä odottaa Matin omaelämäkerrasta tarinalle jatkoa, joka sitten iltapäivälehtien vuolaasti kuvailevien dokumenttien kanssa joskus nidotaan yksiin kansiin. Uudessa testamentissa Matti syntyy, kasvaa ja tekee virheitä kuin kuka tahansa tavallinen pulliainen, mutta antaa virheensä muille auliisti anteeksi. Lopulta Matti kantaa raskaan ristinsä pitkin julkisuuden Via Dolorosaa, sillä hän tietää, että se on hänen osansa, koska häpäisy sekä kaikkivaltius kuuluvat aina erottamattomasti yhteen. Ja vielä Golgatan pääkallopaikalta Matti kurottaa kätensä ymmärtäväisenä kyynelin katuvaa naista kohti eikä vaadi rangaistuksia, vaan vain lakia, järjestystä ja pienen korvauksen.

18 kommenttia:

muumi kirjoitti...

Mitä eroa on valtaapitävän eli kenen tahansa intimiteetillä
oli rohkea teko lähteä puolustamaan oikeuksiaan-tunteitaan

..... kirjoitti...

mutta saara onkin nainen. miten sinä voitkin noin johdonmukaisesti olla naisen ja 'sorretun'puolella
i wander
kaikki pisteet sinulle siitä jos olet oikeassa

Saara kirjoitti...

Muumi, on sillä mielestäni ero silloin kun kyse on valtaapitävien vallankäytöstä yksilötasolla. Ja kertoohan se jotakin myös valtaapitävästä, eteenkin siitä, millä tavalla valtaapitävä menettää otteensa tavallisen ihmisen elämään ja tunteisiin.

Olen minä kyllä huomannut ennenkin sen, ettei millään poliitikon tekemällä kyseenalaisella asialla ole mitään tekemistä valta-aseman horjumisen kanssa. Niinhän siellä ovat kaikki kanervat ynnä muut luikurit varsin korkeissa asemissa riippumatta mistään. Ja tämä koskee ihan naispoliitikkoja myös. Eli toisille asialla ilmeisesti on merkitystä enemmän kuin toisille. Ja joillekin ei ollenkaan. Poliitikko on ehkä jollekulle pelkkä poliitikko, ei ihminen, mutta silloin se olisi sama, jos maan asioita hoitaisivat robotit.

Pöh, ....., minä ollut kummankaan puolella, koska molemmat ovat väärässä. Ehkä sinä olet mies ja luet realiteetit niin kuin ne olisivat jotakin vastaan. Osuikohan jokin ehkä?

Mutta sorretun ja heikomman puolella kyllä olen johdonmukaisesti mielelläni aina kun sorretulla itsellään ei ole ollut sormensa pelissä.

hirlii kirjoitti...

Guy de Maupassant (1850-1893) kuvasi saman asian näin novellissaan ’Koru’ (wsoy 1980, toim & suom reino häkämies), jossa päähenkilö Mathilde haaveilee näin:
”Hän ajatteli suuria saleja, joiden seiniä peitti vanha silkki, hienoja huonekaluja, joilla oli sanoin kuvaamattoman arvokkaita koruesineitä, pieniä, keimalevia ja hyvältä tuoksuvia salonkeja, jotka oli luotu kello viiden tapaamista varten, jolloin keskusteltaisiin läheisten ystävien tai tunnettujen ja valikoitujen miesten seurassa, sellaisten miesten, joita kaikki naiset kadehtivat toisiltaan ja joilta kaikki naiset haluavat osakseen huomaavaisuutta”.

Tosin Mathildelle käy lopulta huonosti, eräällä lailla. Mutta tässä tarinassa paljastetaan muutakin: seurapiirit ovat halpoja helyjä ja kulisseja.

Pääministerin morsiamelle kävi hyvin, tässä näytöksessä. Mutta kuinka käy seuraavassa? Näytelmä jatkuu ja jatkajana on meidän Matti. Jännitämme.

Saara kirjoitti...

Olipa kaunis kommentti, hirlii. Kerrassaan ihastuttava. Niinpä. Jäämme odottelemaan.

Anonyymi kirjoitti...

ja toivokaamme, että erityisesti matti ottaisi maupassantin novellit lukulistaansa, jotta ymmärtäisi miten kannattaisi toimia. juristeista ei ole hyötyä nyt tässä jutussa.
- hirlii

Anonyymi kirjoitti...

No jopas, jaaha siis, no , tuo pyyhkii korkealta yli meitsin horisontin. Ihmiset on niin monimutkaisia ja varsinkin naiset. Hieno postaus! Veikkauksen mainosta mukaillen herää kyllä jostain hämäryydestä kysymys mikä on evankeliumi, mikä on teoria... hah hah.

Kai

Saara kirjoitti...

Kai, evankeliumi sopii tuohon oikein hyvin :)

Mutta hirlii, tuo koru pisti niin raksuttamaan, että oli pakko alkaa kaivaa kirjahyllyä ja siellähän se oli. Niinpä kaikki muistui mieleen.

"... Ja hän itki päiväkausia, surusta, kaipuusta, epätoivosta ja puutteesta."

Anonyymi kirjoitti...

Miten olisi mahtanut käydä, ellei hän olisi hukannut sitä korua? Ken tietää? Ken tietää? Miten ihmeellistä elämä oli ja miten vaihtelevaa! Miten vähä riittäkään saattamaan ihmisen perikatoon tai pelastamaan hänet !
(sama novelli)
- hirlii

Saara kirjoitti...

Ja rouva Loisel hymyili ylpeätä ja naiivia hymyä :)

Anonyymi kirjoitti...

no kyllåhån senyt valta horjuu
ja varsinkin pohjoismaissa
niin kuin se tyttä ruotsissa joka käytti hiukan luottokortin laitaa
mutta jostarkoitat intiimeja
ja kyseenalaisia
niin mitä seolisi
kerro joku juoru kun olen niin kaukana.

anteeksi vaan mutta todellakin poliitikko työssään on robotti. eikö jokainen työssään pyri ylittämään itsensä?

ihmisenä kai ihminen

Saara kirjoitti...

Ai horjuu. No ei minusta.

Eilen kyllä se julkisen sanan neuvoston Hyvärinen kehuskeli, miten lehdistö on saanut poliitikot näyttäytymään iiiihan eri valossa kuin ennen. NO joo, voi olla, muttei sillä ole mitään merkitystä. Samalla tavalla rötöstelevät ja oman edun tavoittelijat siellä edelleen porskuttavat, eli siis sitä tarkoitin, että ihmiset näyttävät hyväksyvän kaiken ja jos eivät hyväksyisi, niin silloin maan asioita pitäisi olla hoitamassa oikea (siis ihan oikea) robottilauma. Tämä ei siis ole metafora.

Emmää kehtaa silleen juoruta. Kyllä ne "uutiset" sinne Kreikankin nettiin tulevat :)

Kaura kirjoitti...

Kyllä tavallisista pulliaisista on kirjoitettu ties mitä erinäisissäkin avainromaaneissa niin kauan kuin on jotain raapustettu. Varmaan kivitauluistakin löytyy saviuunijuureksia! Mietityttää, meinataanko tässä rakentaa huippupoliitikoille jonkinlainen erityissuoja. Loistopolkka jokatap!

Saara kirjoitti...

Tuopa oli, Kaura, hyvä pointti. Aamulla sen tajusin vasta itsekin, että hyvä ihme, pulliaisesta saa kirjoittaa ihan mitä sattuu.

Mutta sitten muistin jonkin tapauksen hämärästi, jossa joku nainen nosti syytteen jotakuta kirjailijaa (a. paasilinna?)kohtaan, koska kirjassa seikkaili nainen, jonka pystyi tunnistettavasti yhdistämään tuohon ko. naiseen. Ja jotenkin muistan, että kirjailija sai siitä ainakin sakot.

Mutta noin muutoin yleensähän pulliaisia vilisee kaikkien muistelmissa eikä siihen ole mitään nokan koputtamista kenelläkään. Matilla pitäisi olla vielä vähemmän.

Anonyymi kirjoitti...

Onkohan kukaan muistanut sitä, ettei mitään uutta milloinkaan auringon alla?
Muistaako kukaan Raamatun apogryyfisissä kirjoissa tarinaa siveästä Susannasta? Hänestä, jota vanhat miehet himoitsivat ja kavaluudella yrittivät saada hairahtumaan? Kuinka sitten kävikään, eli Susanna oli hyveellinen ja vanhat miehet saivat rangaistuksensa. Ikiaikaisesti on Susannan symbolina ollut nimenomaan ruusu.
Eli siis: nythän meillä on tapaus RUUSUnen kontra VANHAnen.

Terveisin Saaralle,
halauksin koirille
Rocky

Saara kirjoitti...

Voi Rocky, teetkö sinä tästä taidetta? Tuo metafora oli jo niin pitkälle harkittua, ettei siihen meikä mitenkään yllä. Paitsi nyt tietty herää uteliaisuus maailman merkeistä ja symboleista. Näinkö kävi? Ja tässä sitä ollaan taas? Diökaad.

hirlii kirjoitti...

Tänään Ilta-Sanomissa kerrottiin Ilkka Kanervan naisista. Hänellä on niitä useita kymmeniä ja Matilla vielä vain muutama. Voi Matti-parka.

Ilkan naiset kertovat iltiksen sivuilla, että useita kuukausia tulee tekstiviestipyyntöjä syömään tai tapaamisiin. Eräs heistä kertoi, että yleensä ne viestit tulivat keskellä yötä ja olivat jossain vaiheessa aika härskejäkin.

Että semmoinen poika, meidän ulkoministeri. Niin maa makaa kuin petaakin - kai.

Saara kirjoitti...

Joo, hirlii. Luit mun ajatukseni.