perjantaina, kesäkuuta 15, 2007

Vauvoja, vauvoja, lisää vauvoja

On tullut taas katsottua televisiota hyvin vähän. Sen sijaan mainoskatkot katson useinmiten. Kun muut menevät mainoskatkolla jääkaapille, minä menen aina kuin vain voin, ja kun vihdoin istun alas, alkavat mainokset. Ei se haittaa. Mainokset ovat sitten hyviä, elleivät ole huonoja, tai peräti surkeita. Sitä Liberon mainosta ryntään katsomaan vaikka roikkuisin kuinka jääkaapin ovessa tai olisin tässä. Sen lisäksi katson sitä netistä ("elokuva") aina kun vähänkin alkaa hampaita kiristää. Olisi pitänyt tehdä neljäs vauva.



























Tämäkin pikkuhurmuri. Voi miten veikeä! Kännyllä on vaan niin vaikea kuvata liikkuvaa kohdetta, joka pysyy ruudussa sen sekunnin murto-osan. Kamera on taas reissussa, mutta minä en.


No niin. Ja takaisin maan pinnalle . Ei enää vauvoja. Kun olen vähän kokematon näissä opiskelujutuissa, niin onko kenelläkään kokemuksia siitä, kuinka pitkään opettajan myöhästyneitä arvosanoja voi odottaa, ennen kuin asiasta voi mainita? Edelliset arvosanat ovat jo kuukauden myöhässä ja seuraavatkin pari viikkoa. Itse asiassa kurssi loppuu tänään, eikä palautteita ole tullut. Ymmärrän kyllä, että akateemisilla on aina kiire ja tärkeämpiäkin asioita kuin yksien kurssilaisten läpirääpiminen, mutta minua kiinnostaisi noin muuten vain.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuukausi on jo aika pitkä aika. Voisit ihan hyvin tiedustella laitoksen kansliasta, mikä käytäntö heillä on. Voisit tiedustella myös suoraan opettajiltasi, milloin he aikovat julkistaa kurssiarvosanat. Samalla voit varmistaa, että olet arvostelulistoilla.

Saara kirjoitti...

Ei kun siis meistä ei kukaan ole saanut tuloksia. Aiempien kurssien kanssa tätä ongelmaa ei ole ollut. Jos alkaa nipottaa, vaikuttaako se arvosanaan? Hehe... jotkut nimittäin ovat jo kyselleet niiden arvosanojen perään, mutta vastausta eivät ole saaneet.

Anonyymi kirjoitti...

Onpa omituista, ettei opettaja vastaa tiedusteluihin. Sähköposti onkin helppo jättää vastaamatta, mutta ei puhelua. Jos opettaja ei vastaa puhelimeen, niin soita kansliaan. Muutenkin varmaan olisi laitoksen hyvä tietää, ettei arvosanoja ole julkaistu ajallaan.

Ei pitäisi olla nipottamista, jos kysyy, milloin niitä tuloksia aletaan saada, kun on jo kuukausi odotettu. Eikä pitäisi vaikuttaa arvosanoihinkaan.

Saara kirjoitti...

Minulla on jotenkin semmoinen aavistus, tai mikä se nyt olisi, ettei niiden arvosanojen perään kannata tältä ihmiseltä ihan heti kysellä. Sillä vaan sitä aikaa kyselin, että onko jo kohtuuton vai ei. Josko siis olisi kokemusta viivyttelyistä. Voihan se olla, että opettaja on haalinut itselleen liikaa töitä, tai sitten sitä ei oikeastaan voisi vähempää kiinnostaa. On se kuitenkin hengissä, kun kävi jotakin muuta asiaa toimittamassa, mutta ei tosiaankaan ottanut kantaa kyselyihin, vaikka jotkut olisivat jo tarvinneet todistusta työnhakuunkin.

Itse en oikein vitkuttelua siedä edes itseltäni.

Ana kirjoitti...

Onko kyse korkeakoulusta? Kysy laitoksen kansliasta. Siellä tiedetään, onko opettajilla millaiset tavat noin yleensä asian suhteen.

Voit myös tarkistaa onko koululla opiskelijan oikeusturvan johtosääntöä tai vastaavaa lämäretta (talon juristi tietää) ja mitä siellä sanotaan arvosanojen antamisesta ja julki toimittamisesta.

Emmä mitään, kaverit vaan kerto...

Saara kirjoitti...

Tzau, Zepa. Meillon siis kurssikalenteri sen takia, koska homma hoituu enimmäkseen verkossa ja että me opiskelijat noudatettaisiin tehtävien määräaikoja ja osattaisiin olla oikeaan aikaan tentissä. No siinä samassa kalenterissa on sitten myös tehtävien mallivastausten antopäivät ja esseiden sekä opponointien palautteiden määräajat, mutta arvosanoista ei ole mitään muuta, kuin että tentit arvioidaan noin yleisesti neljän viikon sisällä. Tää on avoin yliopisto siis, Helsingin.

Opettaja vastaa sähköposteihin ja puheluihin kerran viikossa, yhden tunnin ajan. Kun se aika on ohi, eikä vastausta kuulu, odotetaan taas viikko.

Anonyymi kirjoitti...

Moikka, Saara

Minä jopa soitin tutulle (!) ammattikorkean yms. yliopettajalle jne. Päivitin tietoni.

Taitaa olla aika tuttu tilanne myös laitoksen sisältä katsottuna. Sanoipa heppu, että jos kaiken tekee sääntöjen ja sovitun mukaan, on kohta entinen korkeakoulun opettaja ja tutkija.
Työtä on liikaa, mikä ei siis ole opiskelijan vika. Ja kokeiden pito on vain murto-osa työstä, sanoi. Jos vielä on annettava kunnon kirjallinen palaute, aikataulussa ei pysy juuri kukaan.
Lähetetyt sähköpostit luulemma aina luetaan ja noteerataan, mutta ei niihin yleensä vastata.
Korostipa mies vielä sitäkin, että aina voi soittaa. MUTTA myönsi, että joidenkin kohdalla soitto aiheuttaa ... turhaa stressiä ja sitä myöten ...
Sanoi itsekin olevansa koko ajan myöhässä kohtuullisesti koevastauksien kanssa.

Mulla on samat omat kokemukset. Kun on liikaa luettavaa ja samaan aikaan kaikkea muuta - tärkeämpääkin (tämä kuiskaten) - petipuurnautti on lähellä. Mulla on joskus ollut satojen isojen kokeiden pino pöydänkulmalla ja joku tenttijä on soittanut tuloksista aamuhämärissä, kun koe on päättynyt illalla - urgh!

Ainahan voi soittaa, jos on erityiskiire. Kohteliaasti. Mutta senhän sää osaat.

Midän poika pyrki toukokuussa polille. Tässä hiljan hän sai tietää pisteiden määrän. Mutta sen, pääseekö haluamaansa osastoon saa tietää vasta joskus heinäkuun lopulla.
Semmoista se on. Odottaminen on kamalaa.
* Toiveesi ei ole kohtuuton, mutta tilanne on tuttu. Onko sulla jokin erityiskiire saada arvosanasi?

Hyvää jussia, Saara.

Meillä on taas yhteinen kylän kokko. Ja vieraat alkavat valua tänään ehtoosti meille.

Saara kirjoitti...

Niin, sitähän minä vähän arvelin. Ei sillä arvosanalla tietty mikään kiire ole. Kurssi loppui ja hyvää kesää toivotettiin. Kaipa ne sitten jäävät syksyyn, mikä kyllä ärsyttää minua. Ei pitäisi ottaa liikaa töitä :), jos niistä ei selviä. Niin se vain on.

Anonyymi kirjoitti...

"Ei pitäisi ottaa liikaa töitä, jos niistä ei selviä."

- Heheh, hyvä periaate. Suurin osa työllisistä taitaa tolla periaatteella jäädä työelämän ulkopuolelle.

Saara kirjoitti...

Olisi sitten muillekin opettajille töitä.

Anonyymi kirjoitti...

Mille muille? Meillähän on monien alojen opettajista kova pula. Niin kuin monista muistakin eri alojen työntekijöistä, esim. rakennusalan osaajista ja varsinkin pääkaupunkiseudulla.

Mutta ulkomailta voi ja nähtävästi on pakkokin ottaa lisää työvoimaa.
Tiesitkö, että ison ikäluokan paraikaa valuessa eläkkeelle jo muutaman vuoden eläkkeellä olevat duunaajat palaavat takaisin töihin. Tunnen itsekin muutaman sellaisen. Siis toisaalta esim. kolmevitonen lääkäri (nais&mies) pitää vuosien lomaa lapsia kotona hoitaen, ja samaan aikaan seittenkymppiset lääkärit ovat palanneet pätkätöihin.

< Meni työvoimapoliittiseksi katkelmanpuolikkaaksi. Mutko se on mun sydäntä lähellä.
< Lähden uimaan!

Saara kirjoitti...

Liian raskasta, Liisa, siis työvoimapolitiikka just nyt, kun jäin äsken lomalle. Järveen se on parasta mennä ja unohtaa akateemisten työnsaantivaikeudet :)