perjantaina, huhtikuuta 06, 2007

Kerrankin uskosta

Enpä tiedä miten niin onkin hiipunut tämä verkkoelämä. Vaan enpä ole ainoa. Blogitkaan eivät enää Tietoviikon mukaan lisäänny entiseen tahtiin, vaikkakin yllättävän paljon vaikutusta niillä on ihmisen oikeaan elämään. Luin eilen, että masentunut mies hirtti itsensä nettikameran nähden, mukavien virtuaaliystäviensä kannustamana. Tosin kuka sitä todesta ymmärtää ottaa ihmisen tuskaa. Leikinlaskua ei kai sen pidemmälle enää viedä. Huumorintajulla on kuitenkin rajansa.

Eilen tuli katseltua telkkaria yömyöhään asti, ellei peräti aamutunneille. Joltakin kanavalta tuli tohtori House vissiin kahden maissa, vai meninköhän kellosta sekaisin. Oli joka tapauksessa nollausilta. Toissapäivänä oli tentti ja ennen uutta rupeamaa lupasin itselleni yhden päivän ilman hampaiden kiristelyä. Imuroinkin oikein ja luuttusin vähän.

Katsoin myös Mel Gibsonin ohjaaman Jeesus-elokuvan pääsiäisen kunniaksi. Minusta se ei nyt varsinaisesti ollut juonielokuva eikä todellakaan mikään syväluotaus raamutullisten henkilöhahmojen persooniin, vaan silkka opetusohjelma, jonka tarkoituksena oli havainnollistaa erilaisia turpaanvetämisen tapoja, kuten perinteistä hakkaamista ja potkimista, sekä kunnon koukkupäisen sarjaraipan sivallusta, niin että veriset ihonriekaleet vaan lentelivät. Henkeä haukkoen sitä piti katsella, että kuinka paljon ihminen voi oikein rääkkiä kestää. Se oli sairasta. Kun olin valmis kääntämään pään pois, Jeesuskin käännettiin ja sitten hakattiin toiseltakin puolelta.

Siinä vaiheessa tajusin, että elokuva oli tehty juuri minunlaisille kusipäille. Meidän aikamme pahvisille ihmisille. Gibsonia voi haukkua ja elokuvan ohuutta elitistit ivailla, mutta minä sain elokuvasta herätyksen. Miten hyvin nykyaikainen pahvipää osaa eläytyä Raamattuun? No, tarinan mukaan Jeesustahan vähän hakattiin ja ruoskittiin, pantiin orjantappuroita päähän, ja sen jälkeen Jeesus kasvot valaistuneena raahasi riutuen ristinsä Golgatalle. Mitä se meille väkivallan turruttamille ihmisille oikeasti kärsimyksestä kertoo? Ei mitään. Meille kärsimys astuu konkreettisesti esiin vain silmittömällä väkivallalla kuorrutettuna, muutoin emme tuskaa pysähdy ajattelemaan. Se pitää visualisoida silmiemme eteen verenpunaiseksi mehustettuna ja höystää korvia raastavilla ääniefekteillä. On ihan ihmisen omaa syytä, että se on tuskassaan näin pitkälle jalostunut. Kun mikään ei riitä, niin se ei riitä. Toisen tuskan pitää räjähtää suolenpätkinä silmille, ennen kuin ympärillämme oleva kärsimys edes hipaisee.

Koska elokuvassa ei selitelty mitään, siinä ei ollut mitään pointtia. Äidin tuska oli ilmeetöntä, vain silmänaluset mustuivat elokuvan loppua kohden. Jeesuksen repliikeistä, joista jokainen taisi alkaa sanalla "totisesti", tuli sellainen käsitys, ettei Jeesus ollut ihan täysillä mukana, siis miehellä ei ollut kyllä kaikki kotona. Elokuvan perusteella (siis ilman taustatietoja) Jeesus näyttäytyi melkoisena jumalafriikkinä, joka oli saanut lahkolleen tukijoita tekemällä joitakin hyviä juttuja. Sen valossa minua alkoikin säälittää ihan hirveästi. Molemmin puolin omiin totuuksiinsa hurahtaneet väittelivät epäolennaisuuksista. Siis jos joku esittelee itsensä kuninkaaksi, ja joku siitä suuttuu, niin kumpi on hullumpi.

Siinä vaiheessa kun lähikuvassa läpikotaisin vereslihalla kituva Jeesus käännettiin vielä ristillä nurinpäin ja käden läpi isketyt naulat tällättiin toiselta puolelta puuhun kiiinni, tuli ihan mieleen, että siinä se roikkuu peräänantamaton ihminen, omassa kärsimyksessään ja omaan totuuteensa loppuun asti tinkimättömästi uskoen, ja kokee tulleensa maailman (tässä tapauksessa Isä Jumalan) hylkäämäksi. Elokuvan Jeesus näytti tietä; siis älkää kokeilko tätä kotona. Pietarikin siitä tajusi ajoissa kolme kertaa kieltäytyä. Riittää kun yksi kuolee saman asian puolesta, muut voivat ottaa vähän rennommin ja kenties olla hieman avoimpia muualta tulleille ajatuksille.

Pääasiahan on kuitenkin, että vain eettisten oppien mukaiset ja kulttuurista riippumatta kollektiivisesti hyviksi ymmärretyt tekomme jäävät kuolemamme jälkeen elämään kirkkaimpina läheisissämme ja lapsissamme. Pahat teot haluttaisiin toivottavasti mielummin unohtaa, jos nyt sitten subjekti ei ole aivan vihansa kyllästämä. Vain oma katkeruus saa pitämään vääryydet mielessä ja kunkin roikkumaan tiukasti vereslihalla omalla ristillään. Armahtamalla voisi unohtaa, jonka jälkeen ihminen voisi ryhtyä taas keskittymään niiden omien tekosiensa seurausten miettimiseen.

26 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos kirkko- ja muuta jeesusristustaidetta katselee, tulee mieleen että stunttia se käytti ihmisenpoikakin, kun ei muuta kuvankäsittelyä ollut vielä keksitty: sitten maalarin tullessa paikalle luonnoslehtiöineen ristille vääntyy stuntin tilalle aina se sama björnborg, mitä nyt se keihäännälväisy kyljessä ja otsalla ne neljä veritippaa, muutoin täysin paratiisi- ja uimarantavalmis kroppa siinä.

Onneksi sellainen sertifikaatti voidaan läimäistä kanteen että tätä tehtäessä ei vahingoitettu eläimiä, eikä ihmisiäkään - paitsi sitä yhtä mutta sekin oli puoliksi jumala.

Saara kirjoitti...

Niin. Kuule totisesti minä sanon sinulle... jaa... mitä tähän nyt osaisi sitten sanoa.

Sulla ne muuten pääsiäisateriat pysyvät aika yksipuolisina. Viimeiset ateriat sillä tavalla suorastaan konkretisoituvat.

Anonyymi kirjoitti...

Ruokaa pitää vetää sellaisina satseina niinkun kehonrakentajat ja muut sellaiset tekee. Nyt juur menee proteiinit hyvin alas. Ja onhan siinä hiilareitakin vähän.

Saara kirjoitti...

Hahhah, joo siis todella proteiinipitoista ravintoa. Lihassa on kyllä niin vähän hiilareita, että nuo sinun syöminkisi muistuttavat jo Dr. Atkinsin suosittelemaa dieettiruokavaliota, siis mikäli ihratkin imeskellään päältä.

SusuPetal kirjoitti...

Ääh, en minä jaksanut katsoa Gibsonia, seurasin sen sijaan Jim Morrisonin viimeisiä päiviä toiselta kanavalta. Olipa harvinaisen huono dokumentti, sopii kärsimykseksi sekin.

Minun on vähän vaikea suhtautua noihin Jeesus-elokuviin, monestakin syystä, siksi en yleensä niitä katso. Tarina on niin tuttu, ja koska odottaa yllättäviä juonenkäänteitä leffalta, niin ei kiinnosta.

"Historialliset" elokuvat ovat muutenkin potaskaa(siistittyä kieltä pääsiäisen kunniaksi, huom!), lavasteet tökkivät(rapistuneita pylväitä, vaikka värien pitäisi hehkua, kameleita ja muita elukoita, joita ei paikalla ollut siihen aikaan jne). Ihan sama mikä tarina, falskia.

Mieluummin sitten kunnon fantasiaa, jos kerran keksimään aletaan.

Totisesti, väkivalta on rumaa ja tappamisen lopputulos on aina sama: kuolema. Joskus riittää lakonisuuskin, aina ei kaipaa mässäilyä.

Lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä -sopisi Etappisian ruokablogin motoksi.

Saara kirjoitti...

Joo, katsoin minäkin sitä Morrisonia. Ylipäätään näiden alkoholistien ihannointi onkin alkanut ihan ottaa pattiin.

Tässä jeesusrainassa minusta oli joitain käänteitä, joita ei ole tullut aikaisemmin ajatelleeksi. Rullalaudallakohan se androgyyni Saatana purjehti aika ajoin väkijoukooon ja milloin mitäkin vilunkia yritti. Aika ohueksi jäi kyllä senkin persoona. Vähän se hymyili niin että sieraimet aavistuksen verran levisivät ja silitteli kaljua kääpiötä sylissään.

Saara kirjoitti...

Ehheh, niin tai "hyvä ruoka, parempi mieli".

Anonyymi kirjoitti...

Susulle joku jo kaavaili HS:n johtavan juorutoimittajan postia. Saman tien menisi näköjään elokuva-arvostelijankin hommat. Paitsi silloin jos tulee Jim Morrisonia käsitteleviä elokuvia - ne haukkuu paremmin joku toinen.

"Saatana on kauneinta mitä Jumala on luonut." - Jeesus Nasarealainen Norman Mailerin mukaan

Saara kirjoitti...

No en mä kyl tiedä, vähän liioittelua tuo minusta on, vaikka olihan se ihan ok, aika kalvakka kyllä ja mustat silmän alusetkin sillä oli. Toisaalta voiko mitään muuta edes panna Jumalan piikkiin kuin sen saatanan.

Anonyymi kirjoitti...

Saatana ja Helvetti vaikuttavat paljon mielenkiintoisemalta kuin J. ja Paradise! Ihan totta, ja varmasti on enemmän tuttuja, menoa ja meininkiä. Itse en näistä Jesse-leffoista perusta, ei jaksa vanha enää. Jimbo-dokkari ei ollut oikeaa dokkaria nähnytkään. Jimbohan toki on elossa, kaikkihan me sen tiedämme. Hän asuu Etelä-Afrikassa ja käyttää nimeä Mr Mojo Risin'... Taitaa tämä piiiiiitkä perstai käydä päähän ja luudan jynssääminen. Nähdäänkö sitten Kyöpelissä, vai?

Saara kirjoitti...

Hehhee, siis Polgara, tänä pääsiäisenä ylösnousemuksen kokevat niin Jesse kuin Jimbokin. Lieneekö Elvis myös ja muutama muukin valovoimainen hahmo. Tämä myytti se on aiiiina niin kiehtova :)

Kyl Kyöpeliä kohden tässä olis tarkoitus lennellä. Sii juu.

SusuPetal kirjoitti...

Kyöpeliin mä kaipaan niin
taas uudelleen...

Siis, kuka muka osaa haukkua leffoja syvällisemmin analysoiden kuin minä? On tainnut ruokavalio sekoittaa Ension mahan lisäksi pään. Juuri laitoin ulkomaankieliselle sivulleni syvää luotaavan arvion pääsiäiselokuvasta, jossa ei Jesse eikä Jimbo surffaile.

Juorutoimittajana voisi kyllä olla mukavaa olla. Tai sitten ei.

Mitähän Ensiolla olisi tänään jälkiruuaksi?

Pitäisiköhän joskus, Polgara, polkaista Etelä-Afrikkaan...?

Saara, onko vesi jo muuttunut viiniksi?

Saara kirjoitti...

Aijai, olipa hauska veto, kuule Susu. Eijei, se on vasta kahvin tasolla. Virittelen tässä opiskelutehtäviä journalismin etiikasta. Teksti olisi varmaan lennokkaampaa humalatilassa, mutta noita hampaattomia journalistin eettisiä ohjeita on helpompi tulkita selvinpäin, vaikka ne luultavasti onkin kännissä tehtyjä. Tai joissain aineissa.

SusuPetal kirjoitti...

Journalismin etiikka...vau, psykedeelista! Mukavaa trippiä, perjantaistasi on tuleva pitkä, totisesti!

Anonyymi kirjoitti...

"Journalismin etiikka"

Tuohan on kuin Linnan Pohjantädestä (3. osa) missä oli jonkun sotilasporukan pirturyyppäjäiset upseerikerholla - siinä joku upseerismies nousi viimeisillä voimillaan lattialta ja löi lasin pöytään huutaen "Rykmentin kunnia, jumalauta!" ja sammui sen jälkeen takaisin lattialle...

Muuuten tämä
"Merkinnät: saarnat, voin olla väärässäkin" - voisit Saara suositella tuota jokaiselle papillekin etumääkäisyksi kun aloittavat juttunsa saarnastuolista käsin:" voin olla väärässäkin, mutta totisesti, totisesti niinä päivinä kävi käsky galitsialisille että..."

Saara kirjoitti...

Itse asiassa sain ne jo valmiiksi. Olen aika tyytyväinenkin, sillä 2500 merkin rajaus on minulle kyllä aika ahdas.

Saara kirjoitti...

Hehe, juu, journalismin etiikka on kyl just noin sammunut ja pappisväkikin ehkä määkäisyä vailla.

Anonyymi kirjoitti...

Ja sitten ne vielä kysyy miksi minä olen muslimi, enkä näitä luterilaisten kirkollisia juhlapäiviä vietä...
Toisaalta se on totisinta totta, että kärsimyksestä me olemme tässä nyky-yhteiskunnassa vieraantuneet. Liian helpolle, hyvälle ja itsestäänselvälle tottuneet, ne tärkeimmät asiat kuten lapset ja perheen liian usein kaiken muun, muka tärkeämmän - lue uran, rahan ja oman egon - tieltä unohtaneet.

Saara kirjoitti...

Ai! Sinä muslimi. No mutta sehän on mukavaa. Niin siis pointtia on siinä tuskasta vieraantumisessa. Sillä kai sitä vedetään extremeä mistä sattuu sitten, että jokin tuntuisi edes joltain.

Saara kirjoitti...

No kun kukaan ei puhu Idolsista mitään, niin minäpä sanon. Eipä ollut mitään vikaa kummassakaan. Oikein söpöä. Meillä vaan on semmoinen juttu täällä, että mun kuopukseni on ihan Arin näköinen ja sillä on samanlainen tukkakin. Melkein. Ja kuopus tietää tämän, kun kaikki sitä hokevat koulussakin. Ja kun kuopuksen nimikin sattuu alkamaan aalla, niin siitä on nyt sitten tullut pikku A. On tämä. Kuopusta jännitti niin, että se yski ja piereskeli yhtä aikaa ja nauroi katketakseen, kun siitä huomautin. Äänestystulosta se odotti niin, että "äiti, kohta tulee pissa housuun". Ja kun naurettiin, niin kiirehän sille sitten vessaan tuli. Että oli se kuitenkin hyvä, kun Ari voitti. Nyt on kuopuksellakin jakaus keskellä päätä ja luojan kiitos kohta se suostuu kai laittamaan ponnarinkin.

Anonyymi kirjoitti...

Pojalla, Belgarionilla on jo pitkä kaunis ponnari - shääli. Heinäkuussa se viimostaan lähtee, sekä ponnari että Belgarion. Inttiin. Kääk.

Saara kirjoitti...

Oijoijoi, niin se intti joo, mulla on vielä vähän aikaa ennen kuin tuo tuosta lähtee. Olisiko peräti kymmenen vuotta.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, kyllähän nykyajan pahvipääkin pystyisi eläytymään Raamattuun, jos viitsisi lukea sitä, mutta sehän on toki työlästä. En viitsinyt kyllä katsoa Gibsonin leffaa, en kokenut olevani sen tarpeessa. Kristuksen kärsimyksillä mässäily on paitsi vastenmielistä, myös ihmisten kärsimyksiä vähättelevää. Hän toki kärsi syyttömänä, mutta niin ovat ihmiset eri puolilla maailmaa jatkuvasti kärsineet syyttömästi, ja kärsivät edelleenkin. Minusta Gibsonin spektaakkeli kääntyy kristinuskon varsinaista sanomaa vastaan ja tämänhän voin sanoa vakaumuksen syvällä rintaäänellä, koska, kuten jo aikaisemmin tunnustin, en ole elokuvaa nähnyt. Hyvää pääsiäistä kuitenkin.

Saara kirjoitti...

Niin, en nyt tiedä, mitä tähän voisin sanoa, kun kerran olen sen elokuvan nyt nähnyt. En oikein osaa sanoa, vähäteltiinkö siinä muiden kärsimyksiä, kun ideana oli paneutua siihen Jeesuksen kokemaan väkivaltaan.

Anonyymi kirjoitti...

jos polgara uskoo iankaikkiseen el'm''n niin ehk' my;s el'm''n intin/ jälkeen

Saara kirjoitti...

Ou diö, The Death is hiö.