sunnuntaina, huhtikuuta 15, 2007

Pitäisikö päästä vähän kritisoimaan?

Eilisilta meni aivan kanavasurffailuksi. Tuli maattua reporankana sohvalla ja vuoden tauon jälkeen katsoin jopa Uutisvuodon. Se riittikin sitä lajia taas vissiin tappiin asti. Mikä saa aikuisen miehen käyttäytymään niin typerästi kuin Jari Tervo? Kenties mediapäivien sofistikoitunut yleisö taannutti Tervon murkkuikäisen tasolle. Sitä kun yrittää niin kovasti esittää itseään fiksumpaa, joutuu ihan eksyksiin ja menettää kontrollinsa. Katja Ståhlille Tervo aukoi sovinistista päätään niin kuin pahainen kukkopoika. Hävetti.

Jos muistelen oikein, niin Uutisvuoto on kai luokiteltu huumoriohjelmaksi. Miksi ihmeessä minulla on vieläkin hampaat hellinä siitä väkinäisestä irvistelystä? Kohteliaisuussyistä varmaan tapailin jonkinlaista hymyä, joka lopulta hyytyi ilman ainuttakaan naurahdusta. Nymanin Peterin sänkykamariripsetkään eivät enää pelasta niitä peruna suussa väkisin väännettyjä vitsejä. Ohjelma kaipaa kyllä kipeästi Tabermannin elostelijan elkeitä. No, en taida enää kuulua kohdeyleisöön, joten sitä silmällä pitäen kritiikkini on joutavaa leukojen lonksutusta. Enhän ole katsonut kyseistä ohjelmaa aikoihin, mutta sadattuhannet siitä saavat vieläkin lauantai-illoillensa sisältöä. Jos se niille toimii, mikä hitto minä olen siihen mitään sanomaan.

Kymppiuutisten jälkeen jäin yksinäni toljottamaan Muumion paluuta. Suoraan sanoen en muista, olenko katsonut koskaan mitään niin typerää. Luokittelisin elokuvan normaalia huonommaksi lastenelokuvaksi, mikä kyllä lähetysaikaan nähden on hieman outoa. Elokuva oli niin höpö, että se sopisi lauantai-iltapäivien perheleffaksi, mutta joku hemmetin kalkkis siellä maikkarilla tarjoilee myöhäisillassa näitä säälittäviä väsäyksiä tympiintyneille ja yksinäisille aikuisille. Hei, emme ole idiootteeja, vaikka joudumme viettämään iltojamme television ääressä toisin kuin trendiravintoloissa sosiaalista seuraelämää viettävät ikäisemme. Kai sille elokuvalle oli katsojansa. En vain taas osunut oikeaan koloon. Sitä onkin nykyisin yhä vaikeampi löytää tässä viihdepläjäysten valloittamassa meediassa.

Siinä haukottelujeni lomassa tajusin yllättäen vaihtaa kanavaa. Ruutuun päsähti vanhuksia hoitava keski-ikäinen brittinainen, jonka aviomies oli jättänyt uuden ihastuksen takia. Näinhän meille monesti käy, niin miehille kuin naisille: Kun rakkaus jättää meidät, niin se jättää. Pointti on siinä, miten siitä selvitään. Tosin harva meistä silti jaksaa löytää elämälleen sisältöä vanhusten hoitamisesta ja kuunnella ex-anopin jatkuvaa vittuilua. Koska en tiennyt mitä elokuvaa olin katsomassa, otin Hesarin ja luin Harri Römpötin kenties pikkurahan puutteessa kiireessä väsätyn esittelyn (HS 14.4.2007) aiheesta: Jacobin (aviomiehen) halun häipyä melkein ymmärtää, kun heti tv-elokuvan alussa ilmenee, että talo on täynnä kärttyisiä vanhuksia. Alan Platerin kirjoittamassa ja Christopher Menaulin ohjaamassa draamassa Jacobista tehdään melkoinen mäntti, mutta vielä nopeammin katsoja kai tuomitsisi miehen, jos hän hylkäisi vanhusten sijasta lauman lapsia. Nyt Jacob sen sijaan havittelee kersoja... brittituotanto tuntuu jämähtäneen tällaiseen peruspuuroon.

Viime aikoina on ollut paljon puhetta siitä, kenen pitäisi päästä kritisoimaan mitäkin ja kenen taas ei. Tässä Römpötin tapauksessa asia lyö jotenkin kirkkaasti silmille. Kun me kaikki tiedämme, että on olemassa kasapäin miehiä, jotka hylkäävät vanhat vaimonsa nuoremman takia, niin jotenkin tuosta kritiikistä heräsi ajatus, että onkohan kriitikolla kenties se kuuluisa oma lehmä ojassa. Kaikki miesten tekemät vääryydet pitäisi ilmeisesti vain hyväksyä ja karsia tällaiset leimallisesti miehiä mäntittävät elokuvat pois peruspuurolistalta. Tuon esittelyn mukaan joistakin miehistä vain tehdään mänttejä, mutta ne eivät sitä siis oikeasti ole. Missä helvetissä on objektiivisuus? Samaan tapaan asia koskisi myös naisia, eli arvostellaanko kaikki naisia mäntittävät tv-elokuvat samalla tavalla? Tuskin tällaista älynväläystä tullaan Römpötin esittelyissä näkemään. Miksi pitää aina ottaa itseensä niin kovin, että antaa tunteiden sumentaa arvostelykykynsä? Pitäisihän kriitikon nyt jollakin tavalla nousta asioiden yläpuolelle, ja jos niin ei käy, viime aikojen valitus väärin valituista kriitikoista on ihan aiheellinen.

Mikä merkitys ylipäätään on teilauskritiikeillä? Elokuvan, kirjan, levyn tai muun arvosteleminen omien tunteidensa tai jämähtäneiden maneeriensa kautta ei palvele ketään. Jotkut auktoriteettiuskoiset jättävät elokuvan katsomatta tai kirjan ostamatta tietämättä edes mistä jäävät paitsi. Loppujen lopuksi teilaukset yksinkertaisesti vain supistavat ihmisten kokemuksia ja loukkaavat tekijöitä. Kehitetäänkö sillä tavalla taidetta? Luodaanko ilmapiiriä, jossa luominen on innostavaa? Vai pannaanko saatana kaikki kärsimään, kun kriitikko nyt ei vaan tykkää.

Suomalaisilla on järjettömän luja usko siihen, että totaalinen teilaus vahvistaa luonnetta ja kasvattaa tekijää. Se uskomus on naiivi ja kertoo oikeastaan vain siitä, että suomalainen elää henkisessä pimeydessä. Näinhän ei tarvitse olla. Elämästä voisi ihan nauttiakin, mutta sitähän me emme oikein meinaa millään oppia. Pienikin valonpilkahdus tai onnistumisen tunne sammutetaan aika äkkiä, jos ei omasta, niin jonkun toisen toimesta. Meidän tittelinkipeä kulttuurimme on melko syvältä. Me uskomme vain pimeään puoleen, kaikki muu on valhetta tai kevyttä hapatusta, siksi myös myönteistä palautetta on niin vaikea uskoa.

Itselleni on nykyisin todella kaukainen ajatus, että jonkun kriitikon mielihalujen mukaan minun pitäisi joutua kärsimään. Siis älkää unta nähkö. Kylläpähän se olen minä, joka olen itseni armottomin kriitikko, ja jos jälki ei jollekin toiselle kelpaa, niin sitten se ei vaan kelpaa. Helppo tietty sanoa, kun en tuota enää mitään kritisoitavaa, mutta jos tuottaisin, niin luultavasti tunkisin teilauksen kriitikon kurkkuun. Vai mihin muka on kirjoitettu näiden kriitikoiden valta jalostaa kärsimyksellä parempia tekijöitä? Jumalauta, kriitikothan ovat ihmisiä! On aivan älytöntä tulla väittämään, että joku nyt on opiskellut alaa niin ja niin paljon, ja saavuttanut sitä kautta tiedon, mihin tämän maailman taidetta tulisi kehittää. Tekijät ovat kylläkin niitä, jotka luovat, keksivät uutta ja tekevät. Kriitikot eivät. Kyllä se tekijästä kuulkaa lähtee. Kriitikkoparat yksinkertaisesti haluavat valjastaa taiteen tai minkä tahansa viihteen mieleiseensä muottiin
, eivät ne välitä sen tekijästä tuon taivaallista. Teilauskriitikot pyrkivät ainoastaan pitämään taiteensa sellaisena kuin he itse haluavat välittämättä muiden makunystyröistä yhtään mitään. Ei kukaan voi sanoa, onko teilaus oikein vai väärin tai jokin totuus. Se on vain yksi mielipide. Arvostelijan onkin koettava taideteos henkilökohtaisesti merkittäväksi oman persoonallisuutensa kautta, sanotaan täällä (Mol, kriitikon ammattivaatimukset).

Iän ajan on nähty, että niin kriitikot kuin esimerkiksi kustannustoimittajat ovat osuuneet pitkällä tähtäimellä harhaan useammin kuin ihmisaivoilla pystyy laskemaan. Hesarilla onkin aivan liian suuri valta suomalaisiin nähden. Sehän on vain lehti, jota saa kuka tahansa arvostella. Joidenkin mielestä se on mimosamaista valitusta, mutta minusta noissa tapauksissa kovan kuoren alle on kätkeytynyt mielistelevä ihminen, joka ei missään mielessä voi kyseenalaistaa kriitikoitten auktoriteettia. Sellainen sokea usko muistuttaa hyvin paljon hupaisaa palvontaa.

23 kommenttia:

Polgara kirjoitti...

Kumma, että esim. kaikki Höskää lukevat kuvittelevat kriitikon olevan aina oikeassa,ihan aina. Jos jostain lehden löydän ja kyldyyrisivut selaan, poimin vain uutuuskirjojen nimet esiin,sanotaan niistä sitten mitä tahansa. Eihän yksi ainut ihminen VOI edustaa kaikkien potentiaalisten lukijoiden mielipidettä? Ja miksi kritiikki ja arvostelu aina mielletään ja, no lähes aina, onkin niin hvetin negatiivista? Se minulle nyt kertokaa, on madonsyömä apila hän vaan!

Saara kirjoitti...

No siksi justiinsa, kun kriitikko elää sillä pimeällä puolella ja kuvittelee siinä olevan jotenkin niin helvetin hienoa.

allyalias kirjoitti...

Se on kyllä sääli, että joskus jonkun k-pään rennoin rantein heitetyt teilaukset ja ammattitaidottomat haukut johtavat siihen, että jonkun ihmisen suurella vaivalla väsäämä työ ei johda kiinnostuneen yleisön käsiin laisinkaan. Pysähdytäänkö miettimään, miten täydellinen teilaaminen vaikuttaa jonkun yksilön taloudelliseen ja henkiseen tulevaisuuteen. Entä jos vaikka opettajan työ arvotettaisiin rajuin sanankääntein ja julkaistaisiin lehdessä jumalan sanana?

Jani kirjoitti...

En ole taidekritiikkiin sillä lailla perehtynyt, että osaisin siitä sanoa paljoa, mutta tuli tätä lukiessa mieleen, että ikään kuin se julmin kriittisyys, täysteilaukset mukaanlukien, jollaista minun mielestäni tarvittaisiin politiikan ja poliitikoiden suhteen, on Suomessa jotenkin omituisesti kanavoitunut kulttuurin puolelle. Sitä julmista julminta kritiikkiä pitäisi minusta harrastaa politiikassa, joka tätä nykyä saa Suomessa viettää ihan liian suojattua elämää hampaattoman vahtikoiransa kanssa.
Olen samaa mieltä siitä, ettei siitä taidekritiikissä ole paljon hyötyä muille kuin ehkä kriitikolle itselleen, jonka egoa se saattaa pönkittää.

Oikeasti tämä ylläoleva kommentti oli tekosyy päästä sanomaan, että mistä lähtien Saara sun kuvas on ollu netissä nähtävissä, kun minä nyt vasta sen hoksasin! Kivaa. :)

Saara kirjoitti...

Siis joo, Allyalias, teilaaminen on tukahduttavaa pikemminkin kuin kasvattavaa. Tukahduttavaa joka suhteessa, henkisesti ja usein myös taloudellisesti. Ei ketään vaadita kestämään sellaista haukkumista missään toisessa ammatissa. Jos jotakuta ammatinharjoittajaa haukuttaisiin siten kuin kriitikot tuppaavat tekemään, siihen on varmaan jo lakipykäliäkin, ettei niin vaan saa tehdä.

Jani, joo, siis tuo on ihan törkeää mitä poliitikot selän takana tekevät. Ei tätä ihan äkistään voi demokratiaksi kutsua. Vahtikoira ei oikein enää vahtikoiralta näytä. Eikö se ollutkin jo sylikoira.

Heh, mitähän tuo kuva tuolla nyt olisi ollut, pitkälle toista vuotta varmaan ja kuvakin on vaihtunut moneen kertaan. Olisi kai jo aika taas vaihtaa.

Celia kirjoitti...

Kaikki Höskää lukevat eivät kuvittele kriitikon olevan oikeassa. Olen äkkiä oppinut erottamaan, keiden kriitikoiden kanssa olen samaa mieltä, keiden en. Niinpä jos joku yleensä minun kanssani eri mieltä oleva kriitikko haukkuu jonkin teoksen, pidän taatusti huolen, että tutustun itse teokseen muodostaakseni itse oman mielipiteeni. Sitten jos jokin itseni kanssa suurin piirtein samoilla linjoilla oleva kriitikko kehuu tai haukkuu, pidän silloinkin huolen, että muodostan oman mielipiteeni.

Tuohon runoilija arvostelee runoilijakaveriaan en taida jaksaa ottaa kantaa ajan puutten vuoksi (Kohta alkaa Epäilyksen polttopiste ja haluan nähdä sen.), mutta "Kun rakkaus jättää meidät" on mielestäni hyvä pienimuotoinen elokuva keski-ikäisestä naisesta, joka vihodoinkin löytää oman elämänsä. Ja se mies ON sika. Hän oli valmis myymään EX-VAIMONSA perintötalon, mikäli tämä ei ottaisi hänen käärmeenkielistä äitiään takaisin luokseen. Se mies mollasi vaimoaan ("et osaa edes soutaa" jne.)Kaiken lisäksi hän oli röyhkeä sika (Olisi tulllut takaisin vaimonsa riesaksi milloin tahansa, mutta ei enää kehdannut, kun oli laittanut uuden muijan paksuksi) Hän puhui koko ajan, kuinka uusi muija oli kärsinyt kovia, ihan niin kuin hänen oma vaimonsa ei olisi joutunut kärsimään elämänsä aikana (kuollut kasvattityttö, lapsettomuus, miehen kärtyisät sukulaiset).

Niin, että ihan oikeasti myötätuntoni on sisuuntuvan keski-ikäisen naisen puolella. Hän löysi vihdoinkin selkärankansa.

Saara kirjoitti...

Hah, tuo Höskä on kyl hyvä nimi sille. Polgarakin sen jo tuossa mainitsi. En ollut kuullut sitä ennen.

Se on Celia sillä tavalla, että kaikkien pitäisikin toimia noin kuin sinä teet, ja teilattujenkin tulisi myös muistaa se, etteivät lukijat enää niin hevillä usko lukemaansa ja tajuavat haukkujen kumpuavan ihan jostakin muusta suunnasta kuin avarasydämisestä rakkaudesta taiteisiin. Ei ole kuitenkaan synti olla herkkä, jos saa niskaansa kunnon rökityksen, mutta se tieto varmaan helpottaisi montaa teilattua tekijäparkaa.

Minä kans tykkäsin siitä leffasta. Ikä- ja sukupuolikysymys kai tämäkin, vaan ei minua tosin haittaa miesnäkökulmakaan, eli jos akka on mäntti, niin akka on mäntti. Ei sen takia voi jättää paneutumatta kritiikkiin, jos sen kerran tekee. Näin on.

Hb kirjoitti...

Tosiaan, vain blogeissa saa olla teilaavia kritiikkejä höpö elokuvista ja tv-ohjelmista ainakin. Kuka nyt kirjoja enää lukisikaan. Ja kumminkin ne on melkein kaikki huonoja uups.

Hb kirjoitti...

Todella huono kommentti muuten.

Saara kirjoitti...

Niin.

Hauskaa päivää :)

s. liuhto kirjoitti...

En kyllä lähtisi runouskriitikoksi. Nehän tappaa itsensä jos sanoo "väärin".

sevetti kirjoitti...

joo hienosäätöä kaivetaan

näkyy kirjoitti...

ompas liuhto kova akka..

Saara kirjoitti...

Noh, Liuhto, eihän kaikki voi olla samanlaisia kovapäisiä pökkelöitä mitenkään.

Liuhtoko kova akka? Niin, olen minäkin kuule välillä kova jätkä.

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni tunnistin sinut kuvasi perusteella tänään, olet hyvin hyvin kaunis aamuseiskaltakin :)

Mun piti kyllä olla edellisessä junassa. Myöhästyin töistä.

T: Et ikinä arvaa kuka.

Saara kirjoitti...

Hah, just aamuseiskaltahan mä olenkin kauneimmillani :) Kyllä se siitä sitten päivän mittaan repsahtaa. Itse asiassa olin kovasti valppaana olevinani, jos olisin sattunut sut junassa näkemään, mutta jotenkin arvelin, ettei kenenkään muun tartte lähteä niin aikaisin töihin ja toinen sitten myöhästyykin vielä! Äh.

Saara kirjoitti...

Ai niin! Täytyy tehdä ne treffit sinne raitille joku päivä. Lähetään vaikka porukalla puutarhalle ostelemaan kesäkukkia!

Anonyymi kirjoitti...

No mutta ihan kiva, että edes seitsemältä, toisin kuin minä :D

Lähetään vaan ostoksille, eipä muuta ku tilipäivää odotellessa!

Saara kirjoitti...

Hah, kaikki ovat kauneimmillaan tukka märkänä ja suihkunraikkaina. Nih.

Onks se viimeinen päivä? No silloin on jo yöpakkasetkin ohi. Kai.

Anonyymi kirjoitti...

Mahdollisesti se on jo 25. päivä, mikäli onnettaret ovat suosiollisia ja voitan työpaikan kuukausittaisen "kenelle palkka" -arvonnan.

Ha. Ha.

Mut joo, yöpakkaset saa luvan olla siinä vaiheessa jo ohi. :)

Saara kirjoitti...

Okei, mä kurvaan sitten sun nurkillesi het 25. tai 26. päivä, jos onni suo!

Anonyymi kirjoitti...

Okeido :) Kerron sit mihin voit kurvata.

Saara kirjoitti...

No se auttaa kummasti :) Etten nyt ihan ala pillurallia täällä ympäriinsä ajella, vaikka olisihan sekin kyllä kokemus. Kaikille.