Matti ja Mervi, menkää hoitoon!

Vakavaa asiaa. Olen nyt sitten miettinyt Mattia ja Merviä. Että niitten naamat voivat yhtä aikaa tympiä ja herättää säälin sekaista myötätuntoa. Mun ihan alkaa tehdä mieli piirtää niitten lärvit. Oikeesti. Mä en voi tälle enää mitään. Toisten on pakko kirjoittaa, hei mun ei. Mun on pakko piirtää. Mä tulen hulluks, jos mä en saa piirtää edes yhtä viivaa päivässä. Tai kukkaa. Silmää tai jotain.

No niin. Nyt mä piirsin, mutten välttämättä näytä teille. Saan vielä kunnianloukkaussyytteen. Tai sitten en. Parempi julkisuus kun ei julkisuutta ollenkaan, sanovat Matti ja Mervi, nuo kaksi loistoonsa puhjennutta narsissia.

Matti asui nuorukaisena samassa lähiössä kuin minä. Myös aikuisena Matti asettui siihen samaan lähiöön, johon minä olin muuttanut - ihan naapuritaloon. En nähnyt häntä ikinä. Nykyäänhän häntä ei sitten voi olla näkemättä joka puolella. Matti kurkkii joka ikkunasta harva se päivä. Matin voi nähdä roskiksessa, hampurilaisbaarin päydällä, kotona! Matti on everywhere ja Mervi mukana. Ne on ihan erottamattomat.

Mutta nyt on kuitenkin niin, että nämä mediapellet tekevät kaiken naurettavaksi. Jopa perheväkivalta on nyt hassu asia. Mervi saa turpaansa ja jengi viihtyy. Matin kiivasta luonnetta päivitellään ja sille nauretaan "voi hyvä ihme, rapiat sata tuntiako se Matti nyt vapaalla jalalla pysyi... voi sitä Mattia... hihhihh...", sanoi ihan asiallisen näköinen nainen eräänä aamuna salaattijonossa Jonesilla. Matti lusii siis tämän tästä, kun sukulaismies saa puukosta tai vaimoparka vuodattaa verta pitkin lattioita ja kulkee sitten loppupäivän posket roikkuen ja sormi ojossa esittelemässä verijälkiä toimittajille, jotka avuliaasti ovat tarjonneet sideharsoa valokuvaa varten pään ympärille kieritettäväksi. Eihän tumman tukan peittämästä päästä muuten mitään tappelun jälkiä voi erottaa. Voi Mervi. Kuinka kauan sinä annat toimittajille kaiken?

Samaan aikaan päihtynyt äijä lähiössä vetää muijaansa pitkin rappukäytyvää ja tappaa kolmen lapsen äidin hyppimällä sen päällä. Tai joku psykonarttu raijaa siippansa päätä roskikseen. Milloinkahan porukka oikein tajuaa, että Matti ja Mervi ovat vain hetken päässä naksahduksesta eikä ketään enää naurata. Tähän asti kaikki on ollut pelkkää showta, joka on nakertanut aika loven kaikkien turpaansa saaneiden naisten uskottavuudesta. Isontalon Anttikin on kaiketi ollut vain onneton julkisuudenkipeä pientalonpoika, jolle piirimestaruus pituushypyssä kihahti hattuun. Kyse on entisen mäkihyppääjän ja mustamakkaraprinsessan extremeharrastuksesta. Kun puutetta ei ole rahasta, sitä on maineesta. Ja sitähän hommataaan aina vaan lisää, vaikka se tekee kuinka kipeää.

Rakkauden jälkeen mitä jää?

Pari viikkoa takaperin huomasin, että naapurin eronnut lääkärisrouva oli löytänyt itselleen uuden miehen. Ne kävelivät aamujunalle edelläni toisissaan kiinni kuin teini-ikäiset, sitten lääkäri puristi miestä perseestä. Minua olisi naurattanut ihan kamalasti. Sen jälkeen mies leikkasi kerran lääkärin nurmikon, sen jälkeen ne lähtivät Italiaan lomamatkalle ja eilen huomasin lääkärin sormessa sormuksen. Onnittelin vuolassanaisesti. "Voi hyvänen aika, onnea nyt oikein kovasti!". Nyt se mies ajaa taas lääkärin laaja-alaista nurmikkoa, siinä menee toista tuntia, kun se pärisee tuossa viereisellä tontilla. Se on nykyaikaista reviirimerkintää. Kenen nurmikon ajat, sitä naista sinun tulee paneman.

Naapurin lääkärin pihalla kasvaa kaunis omenapuu.

Rakkaus on minuakin mietityttänyt viime päivinä. Tai lähinnä sen puuttuminen. Kuulin tuossa juuri autolla ajaessa Yö-yhtyeen rakkauden voimistaman. Meinasin tikahtua nauruun. "Hän on nainen vaan, mutta mutta sydämeni saanut on sijoiltaan."Miten niin muka nainen vaan? Mikäs sitten sen paremmin saisi sijoiltaan? Mies? Eläin? Ruohonleikkuri? Kaksikärsäinen porsas? Jeesus-teippi? Kirurgi? Luulisi niidenkin jätkien jo olevan sen verran iäkkäitä, etteivät ääni väristen jokeltaisi jotakin niin typerää kuin "rakkaudesta hän voimansa saa, uupumaton sellainen on, sen jos menettää, hävittävää ei jäljelle jää."

Ihan jos totta puhutaan, niin miten tällaista rakkaushallusinaatiota oikein pidetään yllä? Kuinka raavaat miehet voivat päivästä toiseen laulaa rakkauslauluja tekemättä itseään naurunalalaiseksi? Ihan sivujuonteena tuli mieleen, ettei naisten kirjoittamia rakkauskirjojakaan oteta vakavasti, mutta mies voi valloittaa miljoonia sydämiä jauhamalla paskaa vaikka hirveällä vibraatolla, möreällä karjunnalla, seksikkäästi kähisten, kumeasti kajahtaen... whatever.

Koko rakkaus pitäisi kyseenalaistaa, ettei sen jälkeen sitten tuntuisi siltä, kuin olisi kaiken menettänyt ei mistään.

Varapäre paremman puutteessa

Tässä mansikoitten mutustelun lomassa tahtoisin sanoa pari sanaa totuudellisuudesta. En kyllä tajua siitä oikein mitään. Joskus kun tuntuu siltä, että hanakammin totuutta kaivelevat esiin kaikkein tekopyhimmät teeskentelijät, mitä kuunaan on nähty; nuo viattomat päivänpaisteet, jotka teennäisellä maireudellaan lähettävät ympäristöönsä kaikkea muuta kuin positiivisia värähtelyjä. Pyllistelevät muka puoli huolimattomasti niille, jotka eivät heitä kumartele, kun lipittävät samalla sellaisten varpaita, joista voi olla heille hyötyä. Mutta aika lähellä siinä varmaan ollaan ihmisen syvintä, eteenkin silloin, kun kaksi samanlaista nuoleskelijaa löytää vihdoinkin toisensa.

Välikysymys

Ei suinkaan se ole ihan sama mitä mää sanon?

Mitähän sitä tekis?

Naisen, jonka nimi siis on Maria, koira kaivoi kauempana kuoppaa. Jössen korvat olivat innostuneesti pystyssä, kulmat koholla ja multaa lensi isossa kaaressa. Maa oli hetteiköistä ja pehmeää. Jokunen nuokkuva saniainen ja kuihtunut kielo kituuttivat harvassa lahonneitten puunrunkojen ja suurten sienien seassa. Elävä puusto koostui enimmäkseen lepistä ja pajuista. Vain muutama koivu kurottautui valkeat rungot ylväinä kohti taivasta, josta näkyi pieniä, haalean sinisiä palasia kellastuneen oksiston lomasta. Lehdon halkaisi syvä puro.

a) Löytyykö purosta ruumis?
b) Tapaako hän metsässä elämänsä miehen?

Tuleeko tästä rakkaustarina vai dekkari?

Havainnollistavaa kuvaa

Alushousut löytyivät nuolen osoittamasta paikasta.







Tämä on seisake. Vasemmalla näette junaradan. Raiteelta kaksi junat kulkevat Helsinkiin, joka siis kulkusuuntaan nähden sijaitsee juuri tuolla horisontissa.

Alku?

"Seisakkeen katoksen takaa pilkotti miesten alushousut. Mustien sloggien päälle oli lennähtänyt yksi pieni syksyinen lehti. Nainen loi hitaasti katseensa molempiin suuntiin, nosti alushousut vyötärönauhasta varovasti käteensä ja haistoi niitä. Hän tunsi punastuvansa. Haju ei ollut voimakas, mutta se sykähdytti. Alapäässä värähti ja nainen muisti, miltä se oli maistunut, hieman happamalle, jopa imelälle. Siitä oli kauan, mutta naisella oli hyvä muisti. Hänen lihaksensa puristuivat kuin pissiä pidättäessä. Nainen laski alushousut takaisin heinikkoon pää täynnä kysymyksiä. Jos niihin ei kerran oltu kustu, miksi ne olivat siinä? Pikapanoko katoksen seinää vasten? Housut olivat siinä tohinassa valahtaneet nilkkoihin ja siitä kenkien yli maahan. Housuissa oli ollut leveät lahkeet ja boxerit olivat takertuneet kenkiin. Mies oli potkaissut ne pois, mutta pian joku oli tullut. Hiekka oli narissut kenkien alla. Se oli erottunut vasta ihan lähellä. Pari oli huokaillut liian kuuluvasti. Mies on hamunnut kiireellä housunsa jalkaan ja juossut omituisesti koikkelehtien paikalta samalla kun on vetänyt vetoketjuaan kiinni. Esinahka on jäänyt väliin. 'Ai saatana', mieheen on sattunut ja hän on parkaissut tuskasta. Nainen melkein kuuli sen korvissaan. Hänen teki mieli puhaltaa ja suukotella. Kuka oli se mies, joka oli hänen pienellä kotipysäkillään päässyt spontaanisti pelehtimään? Satunnainen kulkija vai joku tästä läheltä? Naista hymyilytti. Ajattelipa hän hulluja. Jos joku ikinä saisi tietää, mitä hänen päässään aina liikkui, häntä pidettäisiin huonona naisena. - Sitten kaikki naiset ovat huonoja, hän sanoi äänen, – ja mitä sille naiselle tapahtui?"

Mikä kumppanin orgasmi?

Lehdistötiedote 22.9.2005

Suomalaiset miehet pitävät kumppanin orgasmia erittäin tärkeänä

Lääkeyhtiö Bayer kysyi elokuussa internet-sivustollaan www.rautakanki.fi, kuinka tärkeää on, että kumppani saa orgasmin seksin aikana. Vastauksia saatiin yhteensä 1372 kappaletta, joista 87 % (1199) oli miehiä ja 13 % (173) naisia.

Suomalaisista miehistä suurin osa eli 65 % piti kumppanin orgasmia erittäin tärkeänä ja yhtyi väittämään, että seksi on parasta, kun molemmat saavat täyden tyydytyksen. Miehistä 24 % uskoi, että orgasmi ei ole aina välttämätöntä seksin onnistumisen kannalta. Kuusi prosenttia miehistä valitsi vaihtoehdon ”Mikä kumppanin orgasmi?”, kun taas neljä prosenttia kaikista miesvastaajista tunnusti, että ei osaa sanoa, saako kumppani orgasmia.

Miesvastaajista 8 % oli yli 55-vuotiaita, 12 % 45–54-vuotiaita, 21 % 35–44-vuotiaita ja 59 % alle 35-vuotiaita. Kumppanin saaman orgasmin tärkeyttä korostivat eritoten alle 35-vuotiaat, joista 68 % valitsi vaihtoehdon yksi – seksi on parasta, kun molemmat saavat täyden tyydytyksen. Vastausvaihtoehto kaksi keräsi suurimman kannattajakunnan 45–54-vuotiaissa miehissä; heistä 32 % oli sitä mieltä, että orgasmi ei ole aina välttämätöntä. 35–44-vuotiaat miehet kunnostautuivat puolestaan vastausvaihtoehdon kolme valinnassa – heistä jopa 8 % heitti vastaukseksi ”Mikä kumppanin orgasmi?”. Mitä iäkkäämpi mies, sen vaikeampaa heidän on tunnistaa, saako kumppani orgasmin, sillä yli 55-vuotiaista 11 % ei tiennyt asiaa varmuudella.

Naisista 54 % piti kumppanin saamaa orgasmia erittäin tärkeänä, kun taas 36 % naisista ei mitannut seksin onnistumista kumppanin orgasmilla. Naisista 8 % valitsi vaihtoehdon ”Mikä kumppanin orgasmi”, ja kolme prosenttia naisista ei osannut sanoa, saako kumppani orgasmia.

Naisvastaajista 11 % oli yli 55-vuotiaita, 10 % 45–54-vuotiaita, 20 % 35–44-vuotiaita ja 59 % alle 35-vuotiaita. 45–54-vuotiaat naiset pitivät seksin onnistumisen kannalta kumppanin saamaa orgasmia tärkeimpänä. Alle 35-vuotiaat naiset olivat vaihtoehdon kaksi suurimpia puolestapuhujia, sillä 39 % heistä ei pitänyt kumppanin saamaa orgasmia aina välttämättömänä. Yli 55-vuotiaista naisista 32 % valitsi vaihtoehdon ”Mikä kumppanin orgasmi?”, kun taas 45–54-vuotiaista naisista 6 % ei tunnistanut kumppanin saamaa orgasmia.

Kysely suoritettiin syyskuun aikana osoitteessa www.rautakanki.fi. Vastausvaihtoehdot olivat:

1. Erittäin tärkeää. Seksi on parasta, kun molemmat saavat täyden tyydytyksen.

2. Orgasmi ei ole aina välttämätöntä seksin onnistumisen kannalta.

3. Mikä kumppanin orgasmi?

4. En osaa sanoa, saako kumppanini orgasmia.

Toukokuussa avautunut www.rautakanki.fi sisältää asiaa erektiohäiriöstä, syistä ja hoitomuodoista suomalaisen miehen tyyliä kunnioittaen. Rautakanki tarjoaa tietoa lääkärin vastaanotolla käymisestä, usein kysyttyjä kysymyksiä vastauksineen, erektiohäiriötestin sekä klassiseen Pacman-peliin perustuvan P.I.P.-pelin.

Naisen aivotoiminta ajetaan alas juuri ennen...osa 1

: Lehdistötiedote 22. syyskuuta 2005

Naisen orgasmi on sukua kuolemalle
Orgasmin arvoitus avautumassa modernin aivotutkimuksen avulla

Kesäkuussa 2005 arvostettu hollantilainen tutkijaryhmä julkaisi tutkimuksen, jossa todettiin aivojen aktiivisuuden heikkenevän laajoilla alueilla naisen orgasmin yhteydessä [1]. Orgasmin jälkeen nainen voi kokea jopa muistin toiminnan häiriöitä. Samanaikaisesti asiantuntijat painottavat kumppanin osuutta mielihyvän saavuttamisessa. Naisen seksuaalisuutta ymmärtämätön mies voi aiheuttaa naiselle jopa orgasmivaikeuden.

Tutkimuksen mukaan erityisen voimakkaita muutokset olivat mantelitumakkeissa, jotka osallistuvat ahdistuksen ja pelon säätelyyn. Jo vuonna 2002 Neurology-lehdessä julkaistu tutkimus [2] antaa näyttöä siitä, että orgasmi paikantuisi osittain juuri oikean aivopuoliskon mantelitumakkeeseen.

Tutkijaryhmän johtaja, professori Gert Holstege, kuvaili tutkimuksen keskeisiä havaintoja värikkäästi.

– Näyttää siltä, että naisen aivotoiminta ajetaan laaja-alaisesti alas juuri ennen orgasmin hetkeä ja tämä muutos jatkuu orgasmin aikana.

Mantelitumakkeen on todettu osallistuvan pelon ja muiden negatiivisten tunteiden säätelyyn sekä ahdistavien muistojen käsittelyyn [3]. Naisten ja miesten välillä on osoitettu olevan eroja näissä toiminnoissa [4]. Naisen seksuaalisen kliimaksin kannalta on ilmeisesti tärkeää, että pelot ja aiemmat huonot muistot poistuvat hetkeksi aivoista juuri ennen orgasmin muodostumista.

Holstege vertasi naisen orgasmia myös heroiniin tuottamaan euforiaan. Uusien tutkimustulosten valossa naisen orgasmi vaatii laaja-alaisen ahdistuksen ja pelon poistumisen, ennen kuin kiihottuminen johtaa purkaukselliseen mielihyväkokemukseen.

SEXPO Säätiön toiminnanjohtaja Jukka Virtasen mukaan nainen voi voimakkaan orgasmin aikana tai sen jälkeen siirtyä transsin kaltaiseen tilaan ja jopa dissosioitua. Dissosiaatio on psykologinen tila, jossa tietoinen ajattelu, tunteet, aistikokemukset tai muisti irtautuvat muista psyyken toiminnoista.

Dissosiaatiota esiintyy myös erittäin voimakkaissa traumakokemuksissa, psykoaktiivisten aineiden käytön yhteydessä sekä eräissä psykiatrisissa sairauksissa. Orgasmin jälkeen voi ilmetä myös muistin toiminnan häiriöitä sekä sekavuutta.

– Orgasmi on siis sukua kuolemalle, jossa keskushermoston toiminnot sammuvat. Kuolemassa elämä päättyy, mutta orgasmissa muodostuukin voimakas, ekstaattinen mielihyväkokemus ja sen jälkeen aivotoiminta palaa ennalleen. Ranskalaisten orgasmista käyttämä ilmaisu "le petit mort" (suom. pieni kuolema) ja uskomus orgasmin olevan reinkarnaatio-kokemus näyttää osoittautuvan myös tieteellisesti todeksi, Virtanen kuvailee.

Naisen orgasmivaikeuksien tärkeimpiä syitä kumppani

Seksologi Mia Venholan mukaan kumppanin osuus seksuaalisen mielihyvän saavuttamisessa on merkittävä.

– Naisen orgasmivaikeuksien tärkeimpiä syitä on kumppani. Naisen seksuaalisuutta ymmärtämätön mies voi toiminnallaan häiritä naisen kiihottumista, orgasmin saavuttamista sekä orgasmikokemusta. Näin aiemmin orgasmeja kokenut nainen saattaa huonosti toimivassa parisuhteessa tavallaan menettää tämän kyvyn joko osittain tai kokonaan. Mies voi siis aiheuttaa naisen orgasmivaikeuden.


Lisätietoja:

Jukka Virtanen
toiminnanjohtaja
Sexpo säätiö
Gsm. +358 50 5527 277


________________________________

[1] Holstege, G. ESHRE Copenhagen 2005 Meeting, Keynote lecture: Neurobiology of human sexual behaviour. Hum. Reprod.2005; 20: 1

[2] Janszky J. et al. Orgasmic aura originates from the right hemisphere. Neurology, 2002,;58:302-304

[3] Hamann, S, et al. Amygdala activity related to enhanced memory for pleasant and aversive stimuli. Nat Neurosci, 1999;2:289-93

[4] Hamann, S. Sex differences in the responses of the human amygdale. Neuroscientist, 2005;11(4)_288-293.

Tämä on väliotsikko

On siinä satasessa joskus lukemistakin. Helposti tulee meikäläisenkin haukuttua aina kaikkea, yhtä hyvin voisi kehuakin. Ei se yleensä ole kuin näkökulmakysymys. Mikähän siinä on, että pitää olla niin perusnegatiivinen aina. Eihän se loppujen lopuksi kenellekään kuulu, vaikka olisi salaa joskus positiivisempikin. Tietenkin voi aina näytellä perusnegatiivista, ettei uskottavuus kärsi. Sehän nyt olisikin ihan hirveää, että USKOTTAVUUS kärsisi. Kukahan minuakin uskoo. Ei edes koira.

Manaajille duunia

Mihinkähän minä jäin. Niin, siihen sataseen. Joskus siinä on ihan hyviä uutisia! Niin kuin tänäänkin esimerkiksi. Paavi Benedictus XVI antoi täyden tukensa manaajille. Joo. Manaamisen ammattilaiset olivat viime viikolla Vatikaanissa kansallisessa kokouksessa. Kaikki halukkaat pappismiehet pääsevät nyt myös opiskelemaan manaamista ja satanismia. Kurssi kestää neljä kuukautta ja sillä varmasti on maailmaa parantava vaikutus. Sinne vaan jonoon nyt kaikki homot, lesbot ja sorretut naiset pahan pauloista hyvän puolelle manattaviksi, niin jo vain päästään ongelmista ja aborteista, hedelmällisyyshoidoista ja muista ikävistä asioista.

Olen pahalla päällä

Pimeä tulee niin pian. Elämä on taas sitä. Pimeällä ylös, maan alle, pimeällä ulos. Olen huomaamatta jo kauan sitten lakannut seuraamasta säätiedotuksia ja keitän koko ajan vain vahvempaa kahviakin. Talvisin kasvaa korvat ja häntä. Tukkakin pölyyntyy. Valoa on viikonloppuisin vain sen lyhyen hetken. Siitä on siivotessa hyötyä. Lika näkyy hyvin.

Miksi emme vastedes bloggaisi piirtämällä?

Ajattelin ihan välillä piirtää,

jos jollakulla on vaikeuksia tuon lukemisen jaksamisen kanssa, eikä ihan tunne itseään lukutoukaksikaan,

niin että jos vaikka sarjakuvan pistäisin tähän, kun Aku Ankkaakin niin monet nuoret jaksavat lukea, tai ainakin katselevat kuvia hyvässä lykyssä.

Mutta aiheet olivat vähän hakusessa

Tarmokkaasti lähdin etsimään aiheita ja päädyin tutkailemaan hakusanoja, millä tälle blogille on Googlen kautta tultu, että jos saisin vaikka mahdollisimman yksinkertaisia ja helposti aukeavia kuvia. Ja tässä tulos: tuhmat kotiäidit, herkulliset rinnat, reva levällään, kuivakakut, näkätesti; oikein kaksi kertaa näkätesti - epäilemättä oli sitä vailla, mikä tietenkin alkoi säälittää; sekä rakkulat nielussa ja eettinen koulukiusaus. Eettinen koulukiusaus? Siis mitähän tuossa on nyt ajettu takaa; neuvojako siihen, miten koulukiusaaminen tapahtuu eettisesti oikein?

Päätin siis piirtää


rakkulat nielussa ja unohtaa koko jutun.

... ja minun pronomineistanihan ette äänestä!

Pitäisiköhän välillä ottaa kuulkaa ihan kantaa maailman menoon. Kun äsken tuolla lähikaupassa törmäsin pitkästä aikaa juorulehden kanteen ja sanoin: "Kauhistuksen kanahäkki". Enhän minä edes koskaan sano niin.

Noh, siinä lehden kannessa oli Marika Fingerroos ja joku mies. Muistatteko ne häät, kun Marika kopsotteli alttarille ilman alushousuja hevosella ratsastaen. Ei se ehkä ihan alttarille ollut, mutta noin kuvainnollisesti vihkiytyi siis pyhään avioliittoon siippansa kanssa näin. No nyt ne eroaa, kun "Jani on tyhmä ja huono sängyssä." Kaikkea sitä sattuu. Ei olisi ikinä uskonut. Toisaalta, näillä pikkukaniineillahan on se weppikamera siellä makuuhuoneessa. Eikö siitä sitten voisi äänestää, että onko se Jani huono sängyssä vai ei. Monesti avioerot ovat niin turhia, niin turhia.

No, ihme juttu sattui sitten siinä samalla, kun mussutin hornetteja ja imeskelin sormiani puhtaaksi; huomasin, että televisiossa sai äänestää siitä, onko Nils Gustafsson syytön vai ei. Minuun iski aivan kamala paniikki, kun en ollut tietoinen tästä äänestyksestä. "Hertsyykker", minä huusin jo toisen kerran tällä viikolla ja nythän on vasta maanantai, ja lähdin etsimään kännykkääni. Kun vihdoin istuin sohvan reunalle tajusin, en osannutkaan päättää. Syytön vai syyllinen. Syytön vai syyllinen. Siinä minä keikuin puolelta toiselle, kun jossakin vaiheessa esikoinen huusi, että "päättääkö ne sen yleisöäänestyksen perusteella?"

Mä olin mielipideautomaatti, nyt olen bloggari

Rakas lukijani, olethan jo huomannut Kiiltomadon keskustelun? Pitäisiköhän taas innostua ja osallistua vaikka täällä blogissa, koska se on ihan sama mitä sinne sanoo, ei sitä kukaan kuitenkaan kuuntele. Se tahtoo olla vähän toisin päin tämä homma kuin siellä väitetään. He epäilevät jotakin blogien hegemoniaa, mutta todellisuudessa heillä (siis blogittomilla) on koko ajan ylivalta, ikään kuin kirjoittamaton oikeus jatkuvaan valitukseen. Mistähän sekin valta tulee? Siitäkö, etteivät he suoltaisi itse latteuksia Internettiin? Eli he siis tekevät jotakin muuta sillä aikaa kun toiset bloggaa. Ehkä keskustelevat Internetin kirjallisilla foorumeilla jotakin henkevää, haukkuvat vaikka blogeja, noin esimerkiksi.

Bloggari onkin saanut toistuvasti ottaa vastaan nenännyrpistelyjä ja arvostelua keskustelupalstojen väeltä ja miettinyt useampaan kertaan häntä koipien välissä, että pitääks mun ny lopettaa, vai saanks mä pitää tätä blogia, vaiks jollekin tulee siitä aina paha mieli. Ja mitä siitä sitten seuraisi? Alkaisiko jälleen foorumeitten fiesta pitkän siestan jälkeen? Pidettäisiin oikein kunnon keskustelubailut, oltaisiin kaikesta ihanasti eri mieltä koko ajan ja varottaisiin valuttamasta siirappia enää ikinä. Käytäisiin kunnon debattia. Oltaisiin napit vastakkain ja nyrkit pystyssä. Viihdytettäisiin foorumin väkeä 25h/vrk, mutta missään tapauksessa ei oltaisi samanmielisiä, sehän on saatana syntiä, jos toinen bloggari on toisen kanssa samaa mieltä.

Moni nyk. blog. ent. kesk. selaa yhä läpi foorumeitten keskusteluja, mutta monet foorumeihinsa metittyneet eivät kuuna päivänä alentuisi selaamaan ainoatakaan narsistiblogia. Narsismi onkin katsojan silmässä. Oletko koskaan ajatellut, mikä on narsistin vastakohta? Keskustelupalstalainenko? Joka jakaa mielipiteitään kaikille hyvää hyvyyttään ja pelkkää jalouttaan. Tai sitten se voisi olla se lähde, johon Narkissos päivät pääksytysten toljotti ja joka sitten puolestaan peilasi Narkissoksen silmistä omaa kuvajaistaan (Wilden Oscarin keksimä, ei mun). Jaa, mutta eihän se olekaan vastakohta. Sehän on sama asia.

(Vapisevalla äänellä>) Kyllä minäkin silloin nuorena yritin kovasti palstoilla keskustella ja sanoa mielipiteeni vähän joka asiasta. Eniten onkin jäänyt mieleen se haukkuminen, kun sillä perkeleen Saaralla on aina mielipide joka asiasta. En minä sitten tiedä, kovasti olin äänessä, keskustelupalstalla kun kerran olin, mutta ilmeisesti keskustelin usein miten vääristä aiheista, koska ne eivät silloin mielestäni kiinnostaneet kuin harvoja. Niillä harvoilla on nyt blogit. Ja kyllä niissä blogeissa keskustelua kummasti kuitenkin käydään, vaikka joidenkin arvioiden mukaan kunkin blogia seuraa vain yksi lukija. Ja sekin siis siitä syystä, että bloggari kertoilee blogeissaan kuukautisverellään vuodatettuja minä-tuntojaan eikä niitä kukaan kestä lukea. Onhan se tosiaan aivan toista, kuin lukea esimerkiksi niitä mielipiteitäni, joita kukaan ei kuitenkaan ota näkeviin silmiinsäkään. Kaikesta päätellen keskustelupalstojen keskustelijat haluavatkin siis itselleen isommat areenat ja laajemmat yleisöt, siitä tämä kaikki johtuu. Meille bloggareille riittää se yksi lukija.

Tästä tuli liian pitkä ja limainen. Piti ihan vaan sanoa pari sanaa aiheesta. No pari taas tuli. Anteeksi. Ulkona myrskyää.

Tiedon alkuperä

Samana aamuna kun satasen nuori miestoimittaja nyrpisteli nenäänsä Gigantin avajajaisjonossa tönöttäville köyhille, minun viereeni junan keinonahkaiselle penkille istahti kaksi naisihimistä. Peräti minua vähän vanhempia, päättelin takuuvarmasti. Mikähän siinä onkin, että omasta mielestään sitä näyttää aina nuoremmalta kuin muut. Se on kyllä niin haulipäinen näkökanta, mutta minkäs teet.
- Olit sä eilen yhtiökokouksessa?
- En ollut, kun oli anopin 70-vuotisjuhlat.
- Mitähän ne päätti siitä? Voi kauheeta minkälaista tappelua se on taas ollut.
- Se uusitaan. Vanha katos puretaan ja uusi rakennetaan siihen samalle paikalle.
- Mitäs sä olet siitä mieltä?
- Hullua rakentaa se siihen samaan paikkaan. Eihän se siinä kestä, kun ei kestänyt vanhakaan. Ihan oikein se oli rakennettu.
- Ai jaa...
- Se oli Gigantissa hirveät jonot eilen, huomasitko.
- En! Ai nytkö se avattiin? Mun pitäisi ostaa uusi liesituuletin. Kuule minkähänlaisen siihen voisi ostaa? Siinä on se alkuperäinen 70-luvulta. Se on ihan kaamee.
- Hiili. Ei siihen muuta voi laittaa. Ai sulla on vielä se.
- En mä ole oikein viitsinyt vielä vaihtaa, kun se kerran on toiminut.
- Kai sä olet putsannut sitä?
- ... joo... olen mä... Kuule, millonkas tuo Sello avataan?
- 13. päivä. Silloin on kutsuvierasavajaiset illalla.
- Ai jaa, onks sut kutsuttu?
- Eeei.
- No mistä sä kaikki tiedät? Sä tiedät aina ihan kaikki!
Nainen nojautui lähemmäksi kuin kuiskatakseen suuren salaisuuden ja sanoi matalasti:
- Mä olen martoissa.


Puhalluskukat poseerasivat kännykameralleni tänä aamuna.

Yöt ja aamut yhtä juhlaa aina

Olipa helvetillinen yö. Tässä iässä sitä kaipaisi hitusen hiljaisuutta, mutta kun talo tärisee kuorsaavista ihmisistä, nukkumisesta ei tule mitään. Jos panen tulpat korviini, kuulen vain miten veri virtaa suonissani ja valtimot sykkivät. Se on sietämätöntä. Siis miten ihmiset ovat pärjänneet tähän asti näillä nukkumisominaisuuksilla? Jos ajattelee jotakin luolaa, jossa on nukkunut koko laumallinen kantaisiämme kantaäitiemme hyssytellessä paaperoitaan, minun täytyy vain ihmetellä sitä, että olemme evoluutiossa kehittyneet tähän suuntaan. Luulisi, että naisista olisi tullut edes vähän väkivaltaisempia. Miten niiltä ei ole mennyt hermot? MITEN?

Jotakin siinä täytyy olla, että kuorsaaminen on keksitty. Onhan se saattanut pelottaa joitakin vihollisia, niin kuin... karhuja tai susia. Mitä kovempi kuorsaaja heimossa hengailee, sen paremmassa turvassa kaikki nukkuvat. Just joo. Antaa olla.

Heräsin sohvalta raihnaisena ja menin sänkyyn loikoilemaan. Tänäänhän on vapaapäivä, minä ajattelin ja syöksyin peiton alle.


Lapset lähtivät kouluun ja löysivät tuosta parkkipaikan reunalta kuolleen jäniksen. Ehkä kuvasta ei saa oikein selvää, mutta sillä on todellakin suu täynnä apilaa. Se on tukehtunut? Ehkä se on ahminut. Otin jo kalman kangistaman jäniksen muovipussin sisään ja sen selkäranka rusahti pelkästä sormenpään painalluksesta. Miten hauras se oli, voi hyvä ihme.

Asiahan ei minulle tietenkään kuulu

No niin, mukavat mussukat. Tehkäämme kaikki 2770 mukavaa bloggaajaa mukava meemi, jossa me kaikki kerromme miksi bloggaamme, ja sitten mukava toimittaja lukee kaikki 2770 vastausta ja tekee mukavan jutun mukavaan kuukautisliiteeseen ja panee siihen mukavan Schizo-Jannen pään kuvan. Saatte just sellaisen jutun kuin haluatte. Me olemme yhtä Schizon päätä ja munatonta meemihyytelöä koko porukka. Onpahan ainakin näkönen.



Blogistania

Tuosta tulikin mieleen eilinen lööppi. Tietenkin on ihan kamalaa, että joku löytää ihmisen pään metsästä, tai että se pää on ylipäätään jostakin ihmisestä irti niin pahasti, että se ihminen on kuollut. En lukenut juttua, mutta sen lööpin perusteella tuli mieleen, että millaistahan sitä olisi löytää jonkun pää. Toisille kai kuuluu elämän tiehen, että niiden pitää löytää pää metsästä, siitä ei ole epäilystäkään. Vaikuttaahan se ihmiseen väkisinkin. Mutta muuttuisinkohan minä miksikään, en usko. Luultavasti en siksi tule koskaan löytämään päätä metsästä, enkä mitään muutakaan.


Meille tuli Paulo Coelhon kirjoja myyntiin jonkinlainen kasa. Ajattelin sitten lukea yhden, jotta tietäisin mistä on kyse. Aloitin Alkemistista, kirjasta, jota on myyty yli 29 miljoonaa kappaletta ja joka on käännetty 57 kielelle ja julkaistu 157 maassa (ja joka näillä näkymin meiltäkin myytiin parissa päivässä loppuun). Onhan tämä herttainen tekele. Minun armas kyynikkoni kurkkaa joka sivun takaa ja hyppelee vähän väliä pyllistelemään kirjainten päälle. Huitaisen sen pois ja jatkan uutterasti lukemista. Sillä onhan se totta, ettei ihmisellä ole paljon mitään, jos sillä ei ole edes yhtä unelmaa. Tärkeintä ei ole edes sen saavuttaminen, vaan pelkästään sen unelman olemassaolo. Eikä sen tarvitse ole isokaan unelma. Niitähän voi keksiä aina lisää.

Hemmetin plantut

Ah, on taas niin hauska olo, että voisin blogata ihan mistä vain. Ei se kuulkaa aiheesta ole kiinni, niitähän on pilvin pimein, kun vain muistaisi mitä.

Tänä aamunakin luin junassa lehteä. Sitä uutislehti satasta, joka lupaa 100 euroa päivän parhaasta kännykuvasta. Eeei, en minä ole yrittänytkään. Ette varmaan arvaa miksi. No siinä lehdessä on niitä kolumneja nykyisin. Kaikkea sitä tulee aina luettua. Kolumneja. Hah. No mutta nämä satasen kolumnit ovat kauheita. Niitä kirjoittaa nuoret ihmiset. Toimittajan alut. Niitten päitä vaivaa saatana samat asiat, mitkä toimittajia on vaivannut iänkaiken; että miksi myyjät on perseestä, miksi Gigantin avajaisissa on helvetinmoiset jonot ja miksi bussikuskit jättävät ihmiset pysäkeille, eivätkä yhtään välitä mistään. Keskivertobloggarillakin on paremmat jutut ja kykyä huomioida asioita eri kanteilta. Nämä apinat vaan jaksavat raapia päitään ja ihmetellä, miksei kaikki mene just niinku mä haluun.

Mikä hiton liukuhihna näitä toimittajia oikein suoltaa? Ensin toivoin sataseen kolumneja ja sitten kun niitä saan, olen joka aamu aivan raivopäinen. Miksi kukaan ei keksi enää mitään uutta sanottavaa? Jotakin uutta näkökulmaa. Ajattelisivat edes pikkuisen, olisikohan se liikaa pyydetty.

Tämänkin aamuinen kananaivo mietti ihan tosissaan, miksi kuski jätti hänet pysäkille, kun hänellä olisi enää ollut kaksi askelta ovelle. Epäili, että kuskilla oli paha päivä ja että kuljettaja kosti hänelle ränkkäävän muksunsa aamukiukuttelun. Hänelle kosti? Justiinsa. Neitille ei vissiin tullut mieleen lähteä kotoa ajoissa, ettei kuljettaja olisi taas seuraavalta pysäkiltä myöhässä, kun siellä joku toinen toimittajan ketku on odottanut minuutin ja on ihan pää höyryssä, että missä se helvetin bussi taas viipyy. No sitten tämä talitintti ajatteli, että jos kuljettaja ensi kerralla odottaisi häntä ja välittäisi vähän, niin tämä neiti lupaisi olla ystävällinen ja sanoa huomenta. Voi miten armeliasta.

Nämä samat ihmiset valittavat sitä samaa, miten myyjät on aivan perseestä. Sopii kokeilla ja kuunnella pari päivää näitä oman napansa rakastajia, että millaiseksi sitä ihminen vähitellen muuttuu, kun asiakas saa käyttäytyä ihan miten vain ja myyjän pitäisi siinä kyykyssä sitten vielä hymyillä, ettei tule paha mieli. Siitä tuli muuten mieleen, että yleisesti ottaen nuoret miehet ovat hienoja asiakkaita. Monet vanhemmatkin kyllä. Niillä ei vissiin ole mitään ikävää kotoa kantautunutta kostettavaa niin paljon kuin naisilla.

Tosin siitä Gigantin jonosta kirjoitti nuori mies. Oli aivan järkyttynyt siitä, miten ihmiset viitsivät jonottaa tuntikaupalla säästääkseen vaivaisen satasen, jostakin typerästä laitteesta jota he eivät edes tarvitse. Niin. Ajatella. Hänhän sen tietää. Ja siitä, mitä kaikkea yhdellä satasella esimerkiksi yksinhuoltaja saa ostettua jankuttaville lapsilleen.

Ja nämä nyt ovat sitten sitä oikeaa journalismia taas. Kyllä kyllä. Lukisin mielummin blogeja.

Omat kuvat

Kännykameralla kuvaaminen on erittäin vaativaa. Olenkin nyt tähän päättänyt koota parhaimmat palat eiliseltä koirankusetusreissulta. Saatan tehdä niistä koko kirjan. Nämä häikäisevät otokseni tulevat tietenkin salpaamaan hengityksenne.



Esimerkiksi tämä kuva. Näettekö, miten havunneulaset siivilöityvät hopeisina mustanpuhuvaa taivasta vasten katupampun kelmeän valon heijastuessa oksiston läpi? Fantastista!


Entäpä tämä sitten? Mitkä värit, mikä liike ja ryhti! Näettekö, kuinka katulamput ovat lähteneet liikkeelle ja minä olen onnistunut tavoittamaan sen oleellisen. Koiran takapää sekä häntä kuvan vasemmassa alareunassa ovat antamassa perspektiiviä sekä mittakaavaa siihen, että tietäisitte minkä kokoisista katulampuista on kyse.



Tämän parhaimman säästin viimeiseksi. Älkää pudotko tuoleiltanne. Tässä näette... mitä? Onnistuin tavoittamaan valopilkut. Ne kiisivät pellon yllä silmää nopeammin, mutta peukaloni harjaantuneen refleksin avulla onnistuin tallentamaan tämän kameraani.

Omakuva

Jotkut asiat jää kummallisella tavalla mieleen ja vaikuttavat sitten myöhemmin kaikkeen. Ihan hajamuistona yhtäkkiä tuli mieleen nuoruusvuosien takainen tyttökaverini, joka oli kihloissa yhden meidän luokkalaisen pojan kanssa. Tyttökaverillani oli myös salainen suhde toisen kanssa. Kerran näin ne hässimässäkin. Se muuten näytti aika kamalalta. Ei yhtään sellaiselta eroottiselta hyväilyltä niin kuin elokuvissa. Ei punahehkuista paljasta ihoa. Valojen ja varjojen leikkiä. Hikipisaroita ohimoilla, suudelmia sormiin, kaulalle, kaikkialle. Ehei. Tyttökaverini sängyllä selällään reva levällään ja sen pojan kalpean kuulas paljas perse rytmikkäästi heilumassa.

No, eräänä yönä tältä salaiselta poikaystävältä sitten loppui kapakassa rahat ja kotimatkaa oli parikymmentä kilometriä. Niinpä se tuli heittelmään kiviä ikkunaani keskellä yötä. Mukava kaverihan se oli. Juteltiin niin näitä. Sitten se siinä tillitti tiukasti silmiini ja sanoi, "sää se vaan kaunistut vuosi vuodelta". Ikinä kukaan ei ollut sanonut mitään niin nättiä koskaan (eikä tosin sen jälkeenkään). No alkoi se sitten vongata, mutta en minä sen kanssa voinut, kun se oli parhaan tyttökaverini salainen poikaystävä kuitenkin. Pistin sen sohvalle nukkumaan. Kukaan ei ikinä uskonut, ettei mitään tapahtunut ja tyttökaveristanikin tuli myöhemmin lesbo.

Kauan sitten tapasin erään miehen, jonka kanssa olin tullut netissä tutuksi. Tavattiin ihan muuten vain kirjallisissa merkeissä, minähän olen naimisissa hyvänen aika sentään. Silti näin sen miehen silmistä, miten jumalattoman pettynyt se oli lärviini. Se sanoikin myöhemmin, ettei ikinä olisi edes kiinnostunut just sen näköisestä ihmisestä kuin mitä minä olen, mutta että meidän ajatusmaailma olisi just keskenään passeli. Paitsi että sillä hetkellä tajusin, ettei se ollut.

Se tulee niin yllättäen

Pitäisi varmaan kirjoittaa seksipostaus, kun on tätä matalapainetta ilmassa. Että se siitä sitten nousisi. Voisi keksiä kaikkia niitä työnsi lusikkansa rakkauteni hillopurkkiin -juttuja. Pisti pillinsä lempeni hedelmätarhamehutertraan... no tuo oli vähän pitkä... tökkäisi morttelinsa maustepikariini, kosketti hangollaan tulipesääni. Siis nämähän on ihania. Mutta ei, minä kerron vain soveliaita juttuja.

Olipa kerran nainen, joka istui aamuju...


... räkättirastas lensi juuri ikkunaan ja jäin katselemaan sen kitumista. Se makasi selällään ja kouristeli. Olin jo ottamassa sen käteeni, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Sen niska oli murtunut. Rastaan pää nytkähteli ja sen ruipelot koivet nykivät vatsan päällä aikansa ennen kuin ojentuivat suoriksi. Irronneet höyhenet sen ympärillä leijuivat hetken eksyneen näköisinä, kunnes lähtivät tuulen mukaan. Kaikesta näki, että lintu teki kuolemaa ja kun se tuli, olin silti valtavan pettynyt. Tuli niin hiljaista.

Neuvotteluja kommentaattoreitten kanssa

Noh, ei siitä kummoinen tullut, mutta siihen nähden että yritystä oli, se on aika hieno. Näkönen.

Että kävisikö tämä sitten tuohon sidebaariin?

Kas vain

Your Blog Should Be Green

Your blog is smart and thoughtful - not a lot of fluff. You enjoy a good discussion, especially if it involves picking apart ideas. However, you tend to get easily annoyed by any thoughtless comments in your blog.

What Color Should Your Blog or Journal Be?

Sepäs sattui.

Päiväunet

Yritin ottaa tirsat. Koko päivän paastoamisen jälkeen massu täynnä sapuskaa oli mukava käpertyä peiton alle.
- Gabuuum! Kuopus huusi ja hyppäsi mahallaan sängylle ja kikatti.
- Anna mä nukun vähän aikaa. Viis minuuttia.
- Viis minuuttia? Ei niin voi nukkua.
- Voipas. Mee vähäks aikaa jonnekin tai nuku siinä.
- Khihhhihhh.... enkä nuku. Krroooooh...khihihhh... ai niin, otiks sä Macilta sen punkin pois.
- Otin.
- Oliko iso?
- Oli.
- Kuinka iso? Kuopus kysyi ja katsoi niin läheltä, että näin vain sen kaksi valtavaa silmää naamani edessä.
- Macin pään kokoinen, minä sanoin. - Se oli niin iso, että kun vedin sen vessasta alas, pönttö meni tukkoon.
- Khihhihiiii...
- Sitten minä puhkaisin sen ja kaikki veret tuli pois sen punkin sisältä ja se meni pöntöstä alas.
- Millä sä sen puhkaisit? Kuopus kysyi ne silmät siinä naamani edessä yhä.
- Sukkapuikolla.
- Hihhihh.... khihhih...
- Anna mä nukun, kulta. Mene kattomaan joku video.
- No hyvä on. Viis minuuttia, se sanoi ja lähti.
Vedin peiton korville. Koira huokaisi syvään. Se oli kerällä jalkopäässä. Minuutin päästä ovi aukesi.
- Gabuuum! Khihhihhihh.... Viis minuuttia meni jo. Kato äiti, mä oon apina, kuopus sanoi ja veti posket sisään ja väänsi kumiset korvansa hörölle.
- No niinpä olet. Pannaan sulle punaiset lisäpakarat ja viedään Korkeasaareen asumaan.
- Joo! Milloin mennään?
- Sit kun mä olen nukkunut viis minuuttia.
- Viis minuuttia meni jo.
- Eikä mennyt. Enhän mä ole vielä edes ollut unessa.
- Mistäs mä voin tietää millon sä oot unessa?
- Sit ku annat mun olla viis minuuttia rauhassa.
- Hmph... oo sit vaikka sata vuotta.
Minuutin päästä ovi aukesi.
- Joko sä oot unessa?
- En ole. Mee nyt.
- Khihhihhh..., kuopus kihersi ja käveli sängyn viereen, kääntyi ja pieraisi. Vedin peiton pääni yli.
- Khihhih... siitäs sait, se jatkoi ja sytytti valot.
- Laita ne valot pois. Hei, viis minuuttia jooko...
- Gabuum! Se sanoi ja hyppäsi sängylle...

No niin!

Janille tuhannet kiitokset! Siihen meni ehkä minuutti, kun vastaus jo tuli. Ne on nuo nerot semmoisia.

Ihanaa! Nyt pitäisi näkyä IE:lläkin.

Pakko kokeilla

Sori. Tämä on vaan testi.

Ei auta edes pre-merkinnät siihen Exploreriin, kun laitoin tuohon yläpuolella olevaan lauseeseen fontin suuremmaksi. Ei auta mikään. Olen pahoillani tästä. En edes kopioinut vanhaa templatea, joten mennyttä mikä mennyttä. Firefox-selaimella tämä näkyy ihan normaalisti, joten en älynnyt, että tästä tulee näin suuri ongelma toisille. Ehkä joku kaunis päivä joku guru kertoo missä on vika. Minulla polttaa jo hartioita. Erityisesti selkärangan ylin nikama on tulikuuma, eikä pää enää kohta käänny.

Jos on mahdollista, niin tuolta ylhäältä missä teillä lukee "Tiedosto, Muokkaa, Näytä, Siirry" yms, sieltä "Näytä" -kohdasta saa tekstin kokoa suuremmaksi.

Väsymys

Ollapa eteerinen
siemailla viiniä
divaanilla
pyörtyillä,
olla aneeminen
ja vähäverinen
herätä hajusuolaan,
toipua rypäleillä
jatkamaan
eteeristä oloaan.

Ei täällä ole mitään nähtävää

Jos tulitte tänne ihmettelmään suuria kommenttilukuja, niin sen kun sitten ihmettelette. Tämä ei ole mitään kilpailua. Toivon kaikille yhtä lailla kommentteja ja yhtä oivallista tukiverkkoa, kunhan muistatte, että liian vaativa postaus vaatii kommentoijaltakin panostamista. Ehkä kepein mielin on helpompi lähestyä.

Minä en pysty kirjoittamaan tällaisen paineen alla enää ainuttakaan kunnollista postausta. Tämä sakinhivutus alkaa saada aikamoiset mittasuhteet. Enhän minä ole tehnyt mitään pahaa kenellekään, paitsi saanut paljon kommentteja. Olen siis kirjoittanut huonoja postauksia, joita jotkut kommentoivat vailla minkäänlaisia paineita, mutta minä en ole niitä kommentteja ansainnut. Nämä kommenttien määrät ovat siis jotenkin väärät siinä suhteessa, että jokainen tuntee kirjoittavansa paljon parempia postauksia kuin minä, mutta saavatkin vähemmän kommentteja. Ja tähän ajatukseen täältä nyt haetaan tyydytystä, kun ollaan itseensä ja oman kommenttilaatikkonsa tyhjyyteen tyytymättömiä. Ikään kuin nämä kommentit täällä ovat sieltä jostakin muualta pois.

Eivät ole. Minä kommentoin itsekin ahkerasti muita.

Tässä blogissa on joskus ollut ihan oikeitakin juttuja. Olen pitänyt tätä puolisen vuotta. Ihmisillä on huonon muistin lisäksi outo tapa lyödä lyötyä, niin kuin kävin jo jossakin sanomassa. Jos nyt yrittäisin viimeisillä voimillani kirjoittaa jotakin asiaa, se näyttäisi todella typerältä. Jokainen pilkun paikkakin tutkittaisiin mikroskoopilla siltä varalta, että yritän esittää fiksumpaa kuin olenkaan. Siksi en edes yritä. En ole, enkä aio ollakaan. Se vaatii jonkin verran voimia. Onhan minua jo kuvailtu sepporätymäiseksikin. Käsivarret on kyllä samaa luokkaa, ja keihäs lentää pitkälle. Finninaamaksi minua on myös haukuttu ja mitä kaikkia niitä olikaan. Minun tekisi kyllä mieleni kertoa, mitä kaikkea fiksua olen joskus tehnyt ja todistaa, etten minä ole niin tyhmä kuin mitä minusta on kerrottu, totta kai minun tekisi mieli - kuka helvetti haluaisi olla julkinen tyhmä?

Mutta kun en voi, niin tässä sitä sitten ollaan.

PS. En valitettavasti linkitä niitä blogeja, joissa kommenttejani jälleen käsitellään. En siis aio jatkaa tätä tämän enempää, koska se on aivan typerää. En minäkään hauku täällä kenenkään vieraitten ihmisten blogeja siitä, että niissä on niin vähän kommentteja. Eihän se kuulu minulle ollenkaan.