maanantaina, maaliskuuta 21, 2005

Ehkä ähky

Tulipahan käytyä paikallisessa kirjastossa vaihteeksi, josko olisi jotakin vaihtelua niihin kirjoihin, mitä päivät pitkät hiplaan töissä. Eipä juuri. Kovin oli säälittävä valikoima, mutta hyvä että sentään on kirjasto. Sen elämä olikin juuri vuoden vaihteessa vaakalaudalla, niin kuin kaikki Suomen kirjastot vuorollaan, mutta kansalaisadressi käännytti päät. Niinkin joskus kuulkaa käy.

Kovin olen nirsoksi tullut. Vain muutama kirja päätyi takakannestaan luettavaksi ja niistäkin suurin osa aiheutti tylyn reaktion; ei voisi vähempää kiinnostaa. Mies kävelee rannalla ja katsoo itseään kuinka kulkee poispäin se joka oli ennen ja nyt hän on sitten siinä ja ihan erilainen japlaaplaa. Yhden kirjan sentään aukaisin keskeltä, ja siinä pohdittiin, miten suhde on nyt sellaisessa vaiheessa, ettei tee mieli naida. Eikä sille kukaan mitään voi, et sinä enkä minä japlaaplaa. Kaikki on niin teennäistä. Koko se pointti, että pitää olla jotakin sanottavaa, on jumalattoman teennäistä. Keksimällä keksittyjä aiheita kasapäin. Niin tärkeitä itsestään. Vähän liikuttavaa oikeastaan, kun ihan hyvin voisi vain kirjoittaa eikä pinnistellä niin perkeleesti.

Kärsin jollakin tavalla samasta vaivasta kuin makkaratehtaan väki, joka ei voi syödä makkaraa. Tai karkkikaupan setä, joka ei jaksa enää yhtään mussuttaa. Haluaisin jotakin raikasta. Jotakin tuoretta. Helppoa mutta särmikästä.

Niin minä sitten otin nuo jo vanhentuneet Novellit 2004 ja Molvanian matkaoppaan ”löydä jurona ja huumorintajuttomana pidetyn kansan slaavilaisen lämmin vahingonilo”.

No, jos nämä novellit yhtä lukuun ottamatta (jonka olen jo aiemmin lukenut) ovat jatkoa edellisvuosien ärsyttävän tekotaiteelliselle ja säpäleiselle linjalle, niin minusta harrastajakirjoittajien pitäisi mennä novellikilpailulakkoon. Eihän kaikki voi kirjoittaa samalla tavalla, saman näköisiä novelleja samanlaisella tyylillä, vaikka houkutus tietty on hirmuisen suuri. Voi saada rahaa ja kunniaa ja voi tulla kirjailijaksi. Kyllä se varmaan vaakakupissa vähän enemmän painaa, kuin yhden kyllästyneen lukijan tyytymättömyys.

15 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Minä olen huomannut itsessäni samoja ähkyn oireita. Kunniallisesti kustantajan julkaisema ei enää tunnu yleensä tippaakaan paremmalta kuin teksti, jonka luen harrastajakirjoittajien palstoilta.
Kertooko se jotakin? Mistä? Vain minustako?
Olen huomannut hivuttautuvani takaisin klassikoihin. Tavallaan se pelottaa minua. Kuin alkava dementia.

Saara kirjoitti...

Totta. Harrastajakynäilijöitten jutut tuntuvat sitä paitsi usein myös kiinnostavimmilta. Ei kai vain kirjailijat ole etääntyneet liiaksi lukijoistaan. Olisiko sittenkin viisainta jalkautua kansan pariin. Tai ainakin siinä tapauksessa, ettei enää itse koe olevansa kansaa (sivullisuus saa joskus koomiset mittasuhteet...)

Kiitos muuten muistutuksesta. Ainahan voi paeta klassikoiden turviin.

Saara kirjoitti...

Olipas muuten vaikea saada viesti tänne läpi. Se sanoi, että "tiedosto on tyhjä". Mistä se senkin tietää? Ihme värkki, mutta hirveän kriittinen.

Karpalo kirjoitti...

On siinä kokoelmassa nyt joku muukin tarina kuin se yksi joka ei ole ollenkaan tekotaiteellinen, vaikka kyllä niitäkin löytyy. Itse tykkäsin kovasti "Stadin parhaat" novellista

Saara kirjoitti...

Juu, pian se selviää ja sitten koittaa tuomiopäivä kaikille tekotaiteellisille kyhäelmille.

Wilhelmiina kirjoitti...

Erilaisia löytyy.

Kustannuslaitokset eivät kuitenkaan halua julkaista niitä, saati että sellaiset voittaisivat kilpailuja tai pääsisivät kokoelmiin. Pienin yhteinen nimittäjä määrää myös kustannusalalla. Siksi monet harrastajakirjoittajat jäävätkin vain harrastajakirjoittajiksi. Virallista osastoa kun sellainen tyyli ei yleensä kiinnosta - ellei kirjoittaja satu olemaan niin kertakaikkiaan nerokas ja/tai sensaatiohakuinen, että päätyy median ryöpytykseen tavalla tai toisella, ja sitten onkin jo kysyntä luotu.

Myös olen huomannut, että kirjoituskouluista tulee aika tavalla samanlaista tekstiä suoltavaa "nuorta kirjailijakuntaa". Tiedä sitten miksi he kaikki omaavat samat maneerit, karsitaanko tyylirikot niin tehokkaasti, että lopulta vain tiettyjä tyylejä kannustetaan. Mikä sattuu kulloinkin olemaan muodissa.

Markkinat, markkinat, markkinat. Siinä kolme tärkeintä. Liiketoiminnan periaatteilla nämäkin asiat toiminevat.

Syrinx kirjoitti...

Samaa vikaa. Siksi kirjasto on hieno keksintö. Ilman sitä lukisin nykyisin lähes yksin tietokirjallisuutta. Siitä osaan erottaa kiinnostavan joutavasta, kaunokirjallisuudessa hyvät ja huonot ovat aina yllätyksiä.

Anonyymi kirjoitti...

Raikas on hyvää. Siksi klassikoita jaksaa lukea. Ne ovat aina raikkaita. Siis mitä sitä nyt tutkainta vastaan potkimaan. Pitää vaan antaa "sisäiselle lukijalle" mahdollisuus.

Ruu

Anonyymi kirjoitti...

Olisiko vikaa kustannustoimitajissa. Koulutuksessako? Tai huono itsetunto saattaa ohjata päätöksentekoa eik se että jokin novelli olisi tavnomaisuudeen hyvä. Tekotaiteellinen on ikään kuin varma valinta.

Saara kirjoitti...

Tutkainta vastaan ei kannata potkia, se on totta. Kaksi ensimmäistä novellia on nyt luettu. Niin kuin huomaatte, varsin hartaasti. Heh. Tuli vähän muuta.

Tekotaiteellinen on varma valinta. Aika hullua kyllä. Usko siihen on ihmeen tiukassa. Ketähän tässä nyt sitten sormella osoittaisi? Portinvartijoita?

Hanhensulan blogissa jokin linkki vei vuoden 1999 Mukkulan avajaispuheeseen vai mikä se oli http://www.mukkula.org/mukkula_vanha/kirjailijat/alustuksia/paasone-ranska.htm. Se oli kyllä hyvin pähkäiltyä puhetta Paasoselta.

Saara kirjoitti...

Pyh tuota linkkiä. Se oli Hanhensulalla heti ensimmäisen "kirjallisuus"-sanan alla siinä toiseksi uusimmassa jutussa, joka kertoi kirjoista.

minh kirjoitti...

Millä perusteella kirja lähtee mukaasi? takakannen? Ensimmäisen lauseen? Kirjailijan, jonka tuotantoa olet lukenut? Arvostelujen?
Minulla kaikki nuo, mutta ensimmäinen lause on ratkaiseva. Sen perusteella tein alkuvuoden löydön: Jim Dodgen "Fup".
-minh-

Saara kirjoitti...

Ennen vanhaan en lukenut takakansia ollenkaan, mutta sittemmin on ollut pakko alkaa niitä lukea, että tietää mitä myy. Mutta se on sivuseikka, siis en lukenut takakansia, enkä tiedä mitä hittoa mitä ylipäätään luinkaan. Mutta siis, nyt kävelen kirjastossa nenä pystyssä ja jos joku herättää mielenkiintoni, niin se on varmaan joko nimi tai kansikuva. Tai tosiaan kirjasta on ollut jokin arvostelu Kiiltomadossa tai sanomalehdessä tai töissä. Mutta joskus otan kirjan hyllystä ihan umpimähkään ja luen sen ensimmäisen lauseen. Töissä teen kyllä sitäkin jatkuvasti.

Karpalo kirjoitti...

No joko olet edennyt novelleissa pitemmälle. Huvitavaa myöntää, mutta en ole itsekään niitä kaikkia lukenut, suurimman osan kuitenkin.

Tykkäsin siitä voittajanovellista, koska siinä oli käytetty aika hienosti sitä lapsen ajatusta, eikä se tuntunut tekotaiteelliselta, kikkailuahan se sikäli oli että tuskin tollasella kielellisellä leikkimisellä kovin montaa novellia pystyy kirjoittamaan, eikä se siis anna vielä kuvaa kirjoittajan kirjoittamisen taidoista noin yleensä. Kakkoseksi tullut novelli on tekotaiteellinen ja kolmonenkin. kaikissa sen kokoelman novelleissa on jotenkin poikkeukselliset ihmiset kertojina tai pää henkilöinä. Muutamassa novellissa on lapsikertoja, monessa vammainen tai mielisairas. Koko kooste on siis valittu teksteistä joissa jo aihevalinta on erikoinen tai outo. Minun novellini lienee sieltä tavallisimmasta päästä ja siinäkin on mielisairautta sivuhenkilöllä.

Pitäisi saada käsiinsä se uusin novellit kokoelma jotta näkisi on raadin maku kehittynyt mihinkään.

Saara kirjoitti...

Pakko tunnustaa, että olen lukenut vasta puoleen väliin. Oikeastaan täytyisi vähän pyörtää puheitaan. Tosi noloa.

Minusta edellisvuotiseen novelliantiin verrattuna nämä eivät ole lähellekään samaa tekotaidetta. Sitä toiseksi tullutta novellia en kyllä olisi palkinnut, toisaalta siitä aiheesta on jo kirjoitettu niin pirusti, että tuollainen siistimätön (hirveästi liikaa sanoja) tajunnanvirta on kai enää ainoa keino saada aiheeseen jotakin uutta syvyyttä (salarakkaan asemasta siis on kyse) Tekotaiteellisuus onkin ilmeisesti kulahtaneittein aiheitten piilottamiskeino.

Ensimmäisestä minäkin kyllä tykkäsin. Ja se kolmaskin kyllä oli ihan OK, paitsi välillä tuntui siltä, että se on tätä tavanomaista mielleyhtymien bloggaamista. Tekonokkeluutta, jota minusta novelliin ei ehkä pitäisi ympätä. Toisaalta Hotakaisen Juoksuhaudan tiekin oli tekonokkeluuksia täysi ja mieletön suksee. Jokin uusi kirjallisuudenlajityyppi kai sekin.

Mielisairauksien kuvaamiseen saa aika helposti ajan henkeen kuuluvaa vimmaa.