  |   |
ilta
3 päivää sitten
maanantaina, kesäkuuta 25, 2007
maanantaina, kesäkuuta 18, 2007
Nyt viitataan kintaalla
Juhannus vasta tulollaan ja töissä ajatukset pitää olla jo elokuussa ja koulujen alussa. Kesäalekin on jo käsitelty ja se alkaa tuota pikaa. Elokuussa on ajateltava jo marraskuuta ja heti perään joulua, ja kun joulu tulee, ajatukset ovat jo tammialessa, pääsiäisessä, äitienpäivässä... Elä tässä nyt sitten hetkessä kiinni. Joskus tuntuu siltä, ettei oikein pääse enää juhlatunnelmaankaan, kun ne bileet ovat jotenkin aina jo ohi, silloin kun ne ovat käsillä.
Moni on ehkä aiheellisestikin huomannut, ettei minulla ole enää mitään sanottavaa. Minustakin tuntuu siltä. Kyllä silti siis kuulkaa hitusen sisuksissa kihisee, älkää peljästykö. Luen ja imen kaikenlaista kiinnostavaa, ajoittain ilmeisen tahallistakin ja ansiokkaasti suoraan tännepäin suunnattua provokaatiota sisuksiini, mutta mitään ei vain tule ulos. Nytkin pyörittelen päätäni tässä ja voivottelen, voi voi. Kunpa en olisi niin ärsyttävä. Oi. Olo on kuin sillä vieterilehmällä kirjahyllyssä, jonka pää jää mykkänä heilumaan, kun sitä vähän koskettaa. Se on sen verran parahultainen olotila, että annan sen olla.
Autuasta juhannusta.
lauantaina, kesäkuuta 16, 2007
Mahtavat bileet
Nukuin 12 tuntia viime yönä. On ollut jotenkin rasittunut olo. Nyt olen ollut yksin koko päivän lukuunottamatta sitä mustaa varjoa, joka kulkee perässäni ja heiluttaa häntää, tonkii roskiksia ja hakee jääkaapista syötävää.
Olen laskenut kahden kuukauden palkat takapihalla. Olen vähän kärähtänyt. Olen myös imuroinut ja pessyt pyykkiä. Silti minulla on tunne, että se on täällä. Joku. Laitoin äsken ruokaa ja pöytään kaksi lautasta, haarukat ja veitset sekä kaksi lasia. Tein spaghettia. Jätin ruuat hellalle. Kun tulin koiran kanssa lenkiltä, toinen lautanen oli kadonnut, myös toinen veitsi ja toinen haarukka olivat poissa. Ja lasi. Se on syönyt.
Olen laskenut kahden kuukauden palkat takapihalla. Olen vähän kärähtänyt. Olen myös imuroinut ja pessyt pyykkiä. Silti minulla on tunne, että se on täällä. Joku. Laitoin äsken ruokaa ja pöytään kaksi lautasta, haarukat ja veitset sekä kaksi lasia. Tein spaghettia. Jätin ruuat hellalle. Kun tulin koiran kanssa lenkiltä, toinen lautanen oli kadonnut, myös toinen veitsi ja toinen haarukka olivat poissa. Ja lasi. Se on syönyt.
perjantaina, kesäkuuta 15, 2007
Vaikutusvaltaa
Pakko kysyä tähän heti perään, että jos Kimi Räikkönen on maailman 41. vaikutusvaltaisin julkkis, niin onkohan muilla planeetoilla elämää? Lippu mulle heti seuraavaan lähtöön. Ensinnäkin että tuommoisia hemmetin tilastoja edes tehdään (siis journalistit, jee) ja toisekseen, eikö tässä maailmassa ole mitään tolkkua? Siis joku suomalainen autokuski vetää ympyrää ja saa vaikutusvaltaa. Siis kehen? Kuka ihan oikeasti väittää, että jollakin Kimillä on jotakin vaikutusvaltaa johonkin? Eikö ihmisten pitäisi ihan totta jo vähän edes ryhdistäytyä?
Vauvoja, vauvoja, lisää vauvoja
On tullut taas katsottua televisiota hyvin vähän. Sen sijaan mainoskatkot katson useinmiten. Kun muut menevät mainoskatkolla jääkaapille, minä menen aina kuin vain voin, ja kun vihdoin istun alas, alkavat mainokset. Ei se haittaa. Mainokset ovat sitten hyviä, elleivät ole huonoja, tai peräti surkeita. Sitä Liberon mainosta ryntään katsomaan vaikka roikkuisin kuinka jääkaapin ovessa tai olisin tässä. Sen lisäksi katson sitä netistä ("elokuva") aina kun vähänkin alkaa hampaita kiristää. Olisi pitänyt tehdä neljäs vauva.
Tämäkin pikkuhurmuri. Voi miten veikeä! Kännyllä on vaan niin vaikea kuvata liikkuvaa kohdetta, joka pysyy ruudussa sen sekunnin murto-osan. Kamera on taas reissussa, mutta minä en.
No niin. Ja takaisin maan pinnalle . Ei enää vauvoja. Kun olen vähän kokematon näissä opiskelujutuissa, niin onko kenelläkään kokemuksia siitä, kuinka pitkään opettajan myöhästyneitä arvosanoja voi odottaa, ennen kuin asiasta voi mainita? Edelliset arvosanat ovat jo kuukauden myöhässä ja seuraavatkin pari viikkoa. Itse asiassa kurssi loppuu tänään, eikä palautteita ole tullut. Ymmärrän kyllä, että akateemisilla on aina kiire ja tärkeämpiäkin asioita kuin yksien kurssilaisten läpirääpiminen, mutta minua kiinnostaisi noin muuten vain.
Tämäkin pikkuhurmuri. Voi miten veikeä! Kännyllä on vaan niin vaikea kuvata liikkuvaa kohdetta, joka pysyy ruudussa sen sekunnin murto-osan. Kamera on taas reissussa, mutta minä en.
No niin. Ja takaisin maan pinnalle . Ei enää vauvoja. Kun olen vähän kokematon näissä opiskelujutuissa, niin onko kenelläkään kokemuksia siitä, kuinka pitkään opettajan myöhästyneitä arvosanoja voi odottaa, ennen kuin asiasta voi mainita? Edelliset arvosanat ovat jo kuukauden myöhässä ja seuraavatkin pari viikkoa. Itse asiassa kurssi loppuu tänään, eikä palautteita ole tullut. Ymmärrän kyllä, että akateemisilla on aina kiire ja tärkeämpiäkin asioita kuin yksien kurssilaisten läpirääpiminen, mutta minua kiinnostaisi noin muuten vain.
torstaina, kesäkuuta 14, 2007
Minua lypsetään
Ensinnäkin, nyt loppuu tämä hellämielisyys. Olen säälittävä tollo. Minulle ovat soitelleet kaikki hyväntekeväisyysjärjestöt viime aikoina. On soitettu Invalidiliitosta, Pelastakaa lapset ry:stä, Medihelistä...Tätä menoa olen soppajonossa, saatana. Minusta on hirvittävän kyseenalaista laittaa soittamaan henkilö, joka juurikin on itse avun tarpeessa; aloittaa puhelun esittelemällä itsensä ja sanomalla
- ... ja hyvänen aika, onhan se nyt selvää, että mekin tarvitsemme työpaikan, hyvänen aika...
ennen kuin minä olen saanut kertaakaan edes suunvuoroa, hyvänen aika.
Aikoinani naureskelin isälleni, joka meni aina halpaan, eikä osannut sanoa ei ainoallekaan puhelinmyyjälle. Meillä oli kotona kaikki mahdolliset tietosanakirjasarjat. Nyt ne ovat täällä. On kirjasarja maailman kansallispuistoista, kansojen värikkäistä vaiheista, on Ihmiskunnan kroniikka, Maailman ja Suomen taiteet... ja kaikki Valittujen palojen kirjasarjat. Ne lyhennelmät ovat vintissä laatikossa. Pitäisi pistää juhannuksena roviolle mokomat. Luojan kiitos kukaan ei kauppaa minulle puhelimessa mitään konkreettista. Kukkaro vajenee, mutta nurkat pysyvät tyhjinä.
Hyväntekeväisyydestä ei saisi kovin lesottaa. Mutta minäpä lesotan, koska tämä touhu ärsyttää minua nyt. Eihän tästä tule pätkääkään hyvä mieli. Ei enää edes tunnu siltä, että auttaa jotakuta, vaan siltä että minua lypsetään. Mikä hiton lehmä minä muka olen? Jos samalla viikolla joka jumalan järjestö on apua vailla, minulle riittää. Menen loppuillaksi harjoittelemaan peilin eteen sitä ein sanomista tai minun on mentävä nyt saunan taakse. Ei tästä tule hevon helvettiä näin.
- ... ja hyvänen aika, onhan se nyt selvää, että mekin tarvitsemme työpaikan, hyvänen aika...
ennen kuin minä olen saanut kertaakaan edes suunvuoroa, hyvänen aika.
Aikoinani naureskelin isälleni, joka meni aina halpaan, eikä osannut sanoa ei ainoallekaan puhelinmyyjälle. Meillä oli kotona kaikki mahdolliset tietosanakirjasarjat. Nyt ne ovat täällä. On kirjasarja maailman kansallispuistoista, kansojen värikkäistä vaiheista, on Ihmiskunnan kroniikka, Maailman ja Suomen taiteet... ja kaikki Valittujen palojen kirjasarjat. Ne lyhennelmät ovat vintissä laatikossa. Pitäisi pistää juhannuksena roviolle mokomat. Luojan kiitos kukaan ei kauppaa minulle puhelimessa mitään konkreettista. Kukkaro vajenee, mutta nurkat pysyvät tyhjinä.
Hyväntekeväisyydestä ei saisi kovin lesottaa. Mutta minäpä lesotan, koska tämä touhu ärsyttää minua nyt. Eihän tästä tule pätkääkään hyvä mieli. Ei enää edes tunnu siltä, että auttaa jotakuta, vaan siltä että minua lypsetään. Mikä hiton lehmä minä muka olen? Jos samalla viikolla joka jumalan järjestö on apua vailla, minulle riittää. Menen loppuillaksi harjoittelemaan peilin eteen sitä ein sanomista tai minun on mentävä nyt saunan taakse. Ei tästä tule hevon helvettiä näin.
keskiviikkona, kesäkuuta 13, 2007
Puoli tuntia elämästä
Pikku A. ja Iso J. lähtevät huomenna Ruotsiin futisturnaukseen. Tänään noin kello 17. 00 sain kuulla, että ne menevät sinne omalla autolla. Mykistyin täysin. En tajua mikä miehiä vaivaa. Tällaiset epäolennaisuudet, kuten että jään kotiin kahden lapsen kanssa viideksi päiväksi ilman autoa ja kauppa on 3 kilometrin päässä näyttävät olevan ihan pullaa.
Niinpä minulla oli tänään tasan puoli tuntia aikaa tehdä viiden päivän ruokaostokset. En nyt tässä aio ottaa vastaan päänaukomisia siitä, että ennenkin käveltiin kauppaan ja kannettiin niska vääränä ruokakasseja ja sitä rataa. Meillä selkä hallitsee kaikkia päivän toimintoja, eli nyt ei vaan kanneta. Joka tapauksessa viedessäni esikoista treeneihin jonnekin Esport-hallille, tärvelin tulomatkalla siitä vaivaisesta puolesta tunnista kymmenen minuuttia ajamalla harhaan jossakin Espoon perukoilla. Tiedän myös rajapuomien perusteella käyneeni Kauniaisissa. Taakse jäi kymmeniä risteyksiä, joista käännyttiin tyttären kanssa arpomalla. Tuonne vai tuonne? No tuonne. Selvä. Ja sitten vihdoin tuttu kyltti, josta tiesin osaavani sinne minne olinkin menossa, eli ruokakauppaan. Mätettiin kärry täyteen tavaraa, maksettiin 180 euroa (ei kaljaa, ei tupakkaa), juostiin autolle ja posotettiin hakemaan pikku A. treeneistä.
Niinpä minulla oli tänään tasan puoli tuntia aikaa tehdä viiden päivän ruokaostokset. En nyt tässä aio ottaa vastaan päänaukomisia siitä, että ennenkin käveltiin kauppaan ja kannettiin niska vääränä ruokakasseja ja sitä rataa. Meillä selkä hallitsee kaikkia päivän toimintoja, eli nyt ei vaan kanneta. Joka tapauksessa viedessäni esikoista treeneihin jonnekin Esport-hallille, tärvelin tulomatkalla siitä vaivaisesta puolesta tunnista kymmenen minuuttia ajamalla harhaan jossakin Espoon perukoilla. Tiedän myös rajapuomien perusteella käyneeni Kauniaisissa. Taakse jäi kymmeniä risteyksiä, joista käännyttiin tyttären kanssa arpomalla. Tuonne vai tuonne? No tuonne. Selvä. Ja sitten vihdoin tuttu kyltti, josta tiesin osaavani sinne minne olinkin menossa, eli ruokakauppaan. Mätettiin kärry täyteen tavaraa, maksettiin 180 euroa (ei kaljaa, ei tupakkaa), juostiin autolle ja posotettiin hakemaan pikku A. treeneistä.
tiistaina, kesäkuuta 12, 2007
Ajatukset perseessä
| Num | Perc. | Search Term | |
 | 4 | 11.76% | synttäriruno |
| 1 | 2.94% | ryhmäseksin ennätys |
| 1 | 2.94% | milloin kala syö ja käy pyydykseen |
| 1 | 2.94% | sinkut blogi |
| 1 | 2.94% | oma seksivideot |
| 1 | 2.94% | sisustusmyyjän palkka |
| 1 | 2.94% | hedelmällinen |
| 1 | 2.94% | saaran blogi |
| 1 | 2.94% | jÄsenten sÄrky |
| 1 | 2.94% | sisustusmyyjän palkka |
| 1 | 2.94% | iso penis julkkis kenellä |
| 1 | 2.94% | pillunkuvia |
| 1 | 2.94% | koiran allergiat |
| 1 | 2.94% | myymälävastaava |
| 1 | 2.94% | rakkula nielussa |
| 1 | 2.94% | sterilisaatio |
| 1 | 2.94% | kirjan kirjoittaminen |
| 1 | 2.94% | kissa se kulki näin lasten laulu |
| 1 | 2.94% | käärmeenpurema vauvalle |
| 1 | 2.94% | hyvin muodostunut |
| 1 | 2.94% | hautajaiset muistopuhe |
| 1 | 2.94% | sotilas seksivideo |
| 1 | 2.94% | pilu |
| 1 | 2.94% | haukka lintu ikkuna |
| 1 | 2.94% | blogi |
| 1 | 2.94% | äänenavaus |
| 1 | 2.94% | sijaltainen |
| 1 | 2.94% | raskauden edistyminen |
| 1 | 2.94% | inexin ämmät |
| 1 | 2.94% | päässä vihloo |
| 1 | 2.94% | huora |
On se vaikeaa tuo ääkkösten puute.
Alkaa nimittäin olla aiheet vähissä taas mitä syvemmälle kesää kohti mennään. Selkävaivaakaan ei saisi valittaa; itsepähän maalasin taloa ja kiropraktikko korjasi taas minkä pystyi. Enpähän maalaa enää. Niin. Kaikki ajatukset ovat perseessä ja päässä kumisee jälleen.
No, Saaran blogin toivelistan mukaan edetään synttärirunolla:
Ikää tulee ja
rupsahdat,
joskus kupsahdat.
Elämä tappaa.
Ensi jaksossa sitten kuvaus ryhmäseksin ennätyksestä.
sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2007
Höpö höpö
Talon maalausurakka alkoi eilen. Siitä on 30 vuotta kun tämä talo on viimeksi maalattu. Joitakin lisäosia on sudittu jälkeenpäin ja koko kolmen asunnon rivari onkin kaksivärinen. Talon alkuperäisasukkaat väittivät kivenkovaan, että maali on samaa joka puolella. Ja toiset naapurit uskoivat. Tein itsekseni kokeita maalipöntön jämillä ja ilmoitin varovasti, ettei maali kyllä ole samaa, mutta mitäpä minun naisihmisen sana tässä painaisi. Höpö höpö, maali on samaa ja sillä selvä.
Kevättalvesta pyydettiin urakoitsijoilta tarjouksia. Olisivat veloittaneet maalaamisesta 15000 euroa, joten päätimme tehdä kaiken ihan itse. Kerrankin osuivat yksiin aika ja hyvä ilma, joten homma oli parasta aloittaa heti. Jäi minulta tosin yksi hurmaava blogimiitti väliin, joka aiheuttaa minussa alakuloisia tuntemuksia edelleen.
Naapuri siis kävi hakemassa maalit, ja minäkin lopulta rohkaistuin pesemään seiniä. Olin yltä päältä paskakerroksen alla. Aurinkovoiteeseen tarttui pölyä ja maalinhitusia niin paksulti, että minuun pystyi piirtämään kuvioita. Isäntä herkesi heti maalaamaan ja jälki oli just sen mukaista, että asiastasta on innostuttu enemmän kuin mietitty ensin vähän mitä pitäisi tehdä. Sanoin siitäkin ihan nätisti, että tuo pitäisi tehdä noin ja noin ja kannattaisi laittaa maalarin teippiä... mutta höpö höpö. Kukapa minua uskoisi.
Eli kaiken kaikkiaan talosta on tulossa melko oranssi ja hieman suttuinen. Kai sen pitää antaa tapahtua, jos kerran yhtä ainoaa totuutta ei ole, enkä minä voi sen vuoksi asiasta tämän enempää väitellä. Minä pidin siitä punaisesta kyllä enemmän, vaikka se onkin mahdotonta, samaa väriähän se on, tosin toinen on ruosteenoranssia ja toinen punaista. No näin, lähden pesemään talon takapuolta nyt.
Kevättalvesta pyydettiin urakoitsijoilta tarjouksia. Olisivat veloittaneet maalaamisesta 15000 euroa, joten päätimme tehdä kaiken ihan itse. Kerrankin osuivat yksiin aika ja hyvä ilma, joten homma oli parasta aloittaa heti. Jäi minulta tosin yksi hurmaava blogimiitti väliin, joka aiheuttaa minussa alakuloisia tuntemuksia edelleen.
Naapuri siis kävi hakemassa maalit, ja minäkin lopulta rohkaistuin pesemään seiniä. Olin yltä päältä paskakerroksen alla. Aurinkovoiteeseen tarttui pölyä ja maalinhitusia niin paksulti, että minuun pystyi piirtämään kuvioita. Isäntä herkesi heti maalaamaan ja jälki oli just sen mukaista, että asiastasta on innostuttu enemmän kuin mietitty ensin vähän mitä pitäisi tehdä. Sanoin siitäkin ihan nätisti, että tuo pitäisi tehdä noin ja noin ja kannattaisi laittaa maalarin teippiä... mutta höpö höpö. Kukapa minua uskoisi.
Eli kaiken kaikkiaan talosta on tulossa melko oranssi ja hieman suttuinen. Kai sen pitää antaa tapahtua, jos kerran yhtä ainoaa totuutta ei ole, enkä minä voi sen vuoksi asiasta tämän enempää väitellä. Minä pidin siitä punaisesta kyllä enemmän, vaikka se onkin mahdotonta, samaa väriähän se on, tosin toinen on ruosteenoranssia ja toinen punaista. No näin, lähden pesemään talon takapuolta nyt.
perjantaina, kesäkuuta 08, 2007
Myrsky vesilasissa (jep, taas mä), ts. osui ja upposi
Valokuvatorstain kommenttilootassa ja täälläkin on käyty ilmeisesti blogissani olleen Kekkos-kuvan johdosta keskustelua siitä, ettei Valokuvatorstaihin saa sääntöjen mukaan osallistua vanhoilla toisten ottamilla valokuvilla, kun tarkoitus on saada inspiraatio ja ottaa itse aina vain parempia otoksia. On oltu puolesta ja vastaan.
Nythän on niin, että Valokuvatorstain säännöt laativat itse blogin pitäjät, eikä siihen ole muilla nokan koputtamista. Tämä oli tyystin minun mokani, kun en muistanut enää sääntöjä. Kaiketi olen ne joskus kertaalleen lukenut. Tämän ei mielestäni kuitenkaan pitäisi aiheuttaa niin hirveästi intohimoja bloggareiden keskuudessa, mutta Valokuvatorstain hengessä kuvieni julkaisemisesta huolestuneille tiedoksi, etten mielenrauhaanne aio tämän enempää järkyttää ja noin. Olihan se ihan kamalaa, mutta ei toistune. Minä vain innostuin, eikä ollut kameraa paikalla.
PS. Ja tekijänoikeuksista huolestuneille lisäksi tiedoksi, että ne ovat minulla. Kuvan ottajaakaan en voi nimetä, koska olen anonyymi. Ja koska kuvan ottaja on isäni, en olisi enää sen jälkeen anonyymi, jos hänen nimensä tähän laittaisin.
torstaina, kesäkuuta 07, 2007
keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2007
Ja hän etsii hirssiä...
Joopa joo. Sillä aikaa kun minä armollisesti kulutan iltani etsimällä kaupoista sitä helvetin hirssiä, koiraherra murtautuu jääkaappiin ja syö sen tyhjäksi. Hyvästi dieetti. Sinne meni kolme pakettia maksalaatikkoa, spaghettia ja leikkelemakkarat. Nyt tuntuu hieman naurettavalta, että kolusin tänään neljä kauppaa, ostin viisi pakettia kalkkunajauhelihaa, puoli kiloa kalkkunafilettä ja kaksi hirvennahkaluuta eläinkaupasta. Tämä oli ehken laitimmainen kerta. Sanon eläinlääkärille maanantaina, että potilas parani hoidosta huolimatta, mikäli siis paranee. Jos ei parane, niin syytän maksalaatikkoa. Tai spaghettia. Siinä on vehnää.
tiistaina, kesäkuuta 05, 2007
Nämä päivät vain menevät
Mac on allerginen jollekin. Tulin eilen töistä kotio, ja kun silitin koiraa, ihmettelin miksi sen turkki on märkä. Pikainen vilkaisu riitti. Sillä oli selän peräpäässä pari pahaa hotspot-laikkua ja koko koiruus vaikutti vaisulta. Kipujakin oli. Välillä taisi tuikata niin, ettei jalkakaan pitänyt. Ei muuta kun ensimmäiseen vapaaseen lääkäriin suoraan siltä istumalta. Jos olisin ihan koko anonyymi, niin voisin kuvailla eläinlääkäriä värikkäin sanakääntein, että kuinka se esimerkiksi olisi muistuttanut vanhaa kunnon autokauppiasta vatsoineen ja kultavitjoineen sekä rehvakkaine puheineen ja syvään kaula-aukkooni suuntautuneine katseineen, mutta kun en ole, niin en nyt tohdi kertoa muuta kuin, että olin luullut jo nähneeni kaiken.
Mac käyttäytyi villisti. Siis jos se olisi lapsi, se olisi hakannut ovea ja huutanut, että päästäkää mut pois täältä! Apua. Ei ei ei! Ja siltä se kyllä näyttikin. Kuonokoppa lensi alta aikayksikön kirsua härnäämästä ja vinkuminen oli tavatonta. Ihan kuin olisi porsasta teurastettu. Ja siltä sentään vain ajettiin karvat ihottumien päältä. Ihan jumalattoman lapsellinen koira. Nyt Macillä on mulkosilmät selässä. En viitsi ottaa kuvaa. Ei ole kovin mukavan näköinen.
No se lääkäri sanoi, että selvä ruoka-aineallergia ja äijä dieetille. Pelkkää hirssiä, kalkkunaa, kaalia ja porkkanaa pari viikkoa. Minä ajattelin, että ei tätä. En minä jaksa näiden eläinten kanssa puljata, perkele. Sen jälkeen löysin itseni juoksemassa kolmessa kaupassa sen hirssin perässä ja yhdestä sain jonkin pienen hirssipussukan sitten juuri ennen kello yhdeksää. Etsin siis hirssiä koko illan. Kalkkunaa sentään oli jauhettuna kaupan yhdessä liikkeessä. Siitä olin kiitollinen. Vähän mietiskelinkin jo siinä siipikarjahyllyllä, että ihan filettäkö sitä nyt pitää koiralle tarjota seuraavat pari viikkoa. No, sitten kun tilanne antibiooteilla rauhoittuu ja dieetti alkaa purra, voi ruveta kokeilemaan muutakin ruokaa. Yllättävän rauhallisesti pystyn tästä näköjään kirjoittamaan, mutta sisällä kuulkaa kuohuu. Ei tästä helppoa tule, tosin aamulla se veti hirssikalkkunamössöä ihan sujuvasti napaansa.
Kävin taas kiropraktikolla tänään. Ei tahdo vieläkään tuo jalka oikein toimia. Koko ajan juilii. Välillä pitää vallan puristaa itseään perseestä, että onko se siellä, vai mikä hitto siellä painaa. Refleksitkään eivät riitä ihan nilkkaan asti. Kyllähän se kiro nyt väänteli ja käänteli, paineli ja rusautti, mutta ei se koipi vieläkään skulaa, eikä selkäkään ole kivuton, mutta mukavaa oli taas.
Pitäisi tämän epäkurantin selän kanssa ruveta harjaamaan ulkoseiniäkin. Pian alkaa maalaushommelit, näin olemme keväällä yhtiökokouksessa suuressa viisaudessamme päättäneet. Tämä kesä ei voisi tämän enempää olla enää pilalla. Kaikki mitä eteen tulee, on plussaa.
Mac käyttäytyi villisti. Siis jos se olisi lapsi, se olisi hakannut ovea ja huutanut, että päästäkää mut pois täältä! Apua. Ei ei ei! Ja siltä se kyllä näyttikin. Kuonokoppa lensi alta aikayksikön kirsua härnäämästä ja vinkuminen oli tavatonta. Ihan kuin olisi porsasta teurastettu. Ja siltä sentään vain ajettiin karvat ihottumien päältä. Ihan jumalattoman lapsellinen koira. Nyt Macillä on mulkosilmät selässä. En viitsi ottaa kuvaa. Ei ole kovin mukavan näköinen.
No se lääkäri sanoi, että selvä ruoka-aineallergia ja äijä dieetille. Pelkkää hirssiä, kalkkunaa, kaalia ja porkkanaa pari viikkoa. Minä ajattelin, että ei tätä. En minä jaksa näiden eläinten kanssa puljata, perkele. Sen jälkeen löysin itseni juoksemassa kolmessa kaupassa sen hirssin perässä ja yhdestä sain jonkin pienen hirssipussukan sitten juuri ennen kello yhdeksää. Etsin siis hirssiä koko illan. Kalkkunaa sentään oli jauhettuna kaupan yhdessä liikkeessä. Siitä olin kiitollinen. Vähän mietiskelinkin jo siinä siipikarjahyllyllä, että ihan filettäkö sitä nyt pitää koiralle tarjota seuraavat pari viikkoa. No, sitten kun tilanne antibiooteilla rauhoittuu ja dieetti alkaa purra, voi ruveta kokeilemaan muutakin ruokaa. Yllättävän rauhallisesti pystyn tästä näköjään kirjoittamaan, mutta sisällä kuulkaa kuohuu. Ei tästä helppoa tule, tosin aamulla se veti hirssikalkkunamössöä ihan sujuvasti napaansa.
Kävin taas kiropraktikolla tänään. Ei tahdo vieläkään tuo jalka oikein toimia. Koko ajan juilii. Välillä pitää vallan puristaa itseään perseestä, että onko se siellä, vai mikä hitto siellä painaa. Refleksitkään eivät riitä ihan nilkkaan asti. Kyllähän se kiro nyt väänteli ja käänteli, paineli ja rusautti, mutta ei se koipi vieläkään skulaa, eikä selkäkään ole kivuton, mutta mukavaa oli taas.
Pitäisi tämän epäkurantin selän kanssa ruveta harjaamaan ulkoseiniäkin. Pian alkaa maalaushommelit, näin olemme keväällä yhtiökokouksessa suuressa viisaudessamme päättäneet. Tämä kesä ei voisi tämän enempää olla enää pilalla. Kaikki mitä eteen tulee, on plussaa.
lauantaina, kesäkuuta 02, 2007
Mihin kapakoita enää tarvitaan?
Katselin tänään vanhoja dokumentteja. Karpo oli vuonna 1982 pistänyt 16-vuotiaita nuoria ostamaan useista ruokakaupoista olutta ympäri maan. Vain kahdessa puljussa oli kysytty papereita, eikä oltu myyty. Olin niistä toisessa siihen aikaan töissä. Lienenkö ollut tiukkapipoisena kassalla silloin. En ollut itsekään vielä kahdeksaatoista täyttänyt, joten kysyin paperit ihan periaatteesta kaikilta. Enhän olisi myynyt sitä itsellenikään. Ryyppäsin kyllä.
Sen jälkeen Karpo kävi kapakkakierroksella puhalluttamassa pöhnäistä porukkaa. Televisiokuvassa känniset kemiläiset sanoivat olevansa iha päishään, ku sehän se on tarkhoituski. Karpon mielestä näin ei olisi saanut olla. Ravintoloissahan ei saa tarjoilla juopuneille alkoholia, eikä sinne siis ole tarkoituskaan mennä vetämään kännejä. Dokumentissa haastateltiin myös alkoholitarkastajaa, joka hyyyviiin raauhaalliseesti kertoili alkoholin vaaroista ja sen aiheuttamasta väkivallasta. Periaatteessa siis alkoholin vaikutukset ulottuvat kaikkiin kanssaihmisiin; sen vaikutukset häiritsevät viatonta kulkijaa ja ovat vaaraksi ulkopuolisten terveydelle. Milloin tahansa voi puskan takaa hyökätä esiin juopunut äijä, joka oksentaa päälle tai pistää moraa keuhkoon.
Tämä on kokonaan unohtunut tästä tupakkakeskustelusta. Vastikäänhän jokin tutkijaremmi luokitteli myös alkoholin syöpää aiheuttavaksi aineeksi. Onneksi tarjoilijat eivät kuitenkaan joudu kärsimään passiivisesta kännistä, tosin jollakin tasolla näin voisi ollakin.
Tilannehan on nyt kuitenkin se, että ravintolassahan ei varsinaisesti saa ryypätä, eikä nyt myöskään polttaa, kuten Iltasanomissa sanottiin:
"...useimmat ravintolat ovatkin päätyneet kieltämään tupakoinnin asiakastiloissa, pyytämään asiakkaita tupakoimaan ravintolan ulkopuolella tai tarvittaessa rakentamaan erillisen tupakkakopin."
Ravintoloissa voi siis edelleen käydä laillisesti rakentamassa tupakkakoppeja, sekä tietenkin myös syömässä, mutta sekin on vähän niin ja näin. Johan meitä on pidemmän aikaa muistutettu ruuan vaaroista, ja varsinkin ravintolaruoka paistetaan voissa ja haudutetaan kermassa. Jokin rasvamittauspiste voisi siis olla siinä narikan yhteydessä, eli liian läskeille ei tarjoiltaisi lainkaan.
- Te olette kuulkaa jo syöneet aivan tarpeeksi.
PS. Lukekaa myös Susulta samasta aiheesta.
Sen jälkeen Karpo kävi kapakkakierroksella puhalluttamassa pöhnäistä porukkaa. Televisiokuvassa känniset kemiläiset sanoivat olevansa iha päishään, ku sehän se on tarkhoituski. Karpon mielestä näin ei olisi saanut olla. Ravintoloissahan ei saa tarjoilla juopuneille alkoholia, eikä sinne siis ole tarkoituskaan mennä vetämään kännejä. Dokumentissa haastateltiin myös alkoholitarkastajaa, joka hyyyviiin raauhaalliseesti kertoili alkoholin vaaroista ja sen aiheuttamasta väkivallasta. Periaatteessa siis alkoholin vaikutukset ulottuvat kaikkiin kanssaihmisiin; sen vaikutukset häiritsevät viatonta kulkijaa ja ovat vaaraksi ulkopuolisten terveydelle. Milloin tahansa voi puskan takaa hyökätä esiin juopunut äijä, joka oksentaa päälle tai pistää moraa keuhkoon.
Tämä on kokonaan unohtunut tästä tupakkakeskustelusta. Vastikäänhän jokin tutkijaremmi luokitteli myös alkoholin syöpää aiheuttavaksi aineeksi. Onneksi tarjoilijat eivät kuitenkaan joudu kärsimään passiivisesta kännistä, tosin jollakin tasolla näin voisi ollakin.
Tilannehan on nyt kuitenkin se, että ravintolassahan ei varsinaisesti saa ryypätä, eikä nyt myöskään polttaa, kuten Iltasanomissa sanottiin:
"...useimmat ravintolat ovatkin päätyneet kieltämään tupakoinnin asiakastiloissa, pyytämään asiakkaita tupakoimaan ravintolan ulkopuolella tai tarvittaessa rakentamaan erillisen tupakkakopin."
Ravintoloissa voi siis edelleen käydä laillisesti rakentamassa tupakkakoppeja, sekä tietenkin myös syömässä, mutta sekin on vähän niin ja näin. Johan meitä on pidemmän aikaa muistutettu ruuan vaaroista, ja varsinkin ravintolaruoka paistetaan voissa ja haudutetaan kermassa. Jokin rasvamittauspiste voisi siis olla siinä narikan yhteydessä, eli liian läskeille ei tarjoiltaisi lainkaan.
- Te olette kuulkaa jo syöneet aivan tarpeeksi.
PS. Lukekaa myös Susulta samasta aiheesta.
torstaina, toukokuuta 31, 2007
Koko tarina
Valokuvatorstai: "Oliverille kukat ovat aina olleet paitsi rakkauden, myös elämän ruokaa. Kukat joita voi katsella ja haistella, joiden kanssa voi elää niiden lyhyen elinkaaren ajan, ne ovat oma nautinnon lähteensä, loputtoman antoisa. Hän ei ymmärrä ihmisiä, jotka eivät rakasta kukkia tai pitävät niitä vain somisteina, kuten koristetyynyä tai jotain Hummelin posliinihahmoa. Hän ei ymmärrä ihmisiä, jotka pahoinpitelevät kukkia saadakseen uutetta jota sitten hierovat ihoonsa kuin sotasaalista ja jättävät jälkeensä teurastettujen kukintojen raatoja. Hän tietää että nämä ovat äärimmiäisiä, dramaattisia näkemyksiä eikä siksi puhu niistä kovin usein, mutta häntä ihmetyttää, että maailmassa jossa mielihyvä on niin vähissä, ihmiset eivät näe kukkia osana ratkaisua, eivät tajua että oppimatta jäänyt läksy niiden ihanuudesta erottaa ihmiset toisistaan, ihmiset ja maan toisistaan, ihmiset ja iankaikkisen toisistaan." |
Jean Hanff Korelitz, Valkoinen ruusu (Tammi 2006, suom. Laura Jänisniemi)
keskiviikkona, toukokuuta 30, 2007
Kyl se tästä taas lähtee
Pikkuhiljaa alkaa päässä olla edes jonkinlaista aivotoimintaa, mikä ei välttämättä ole positiivista. Esimerkiksi viime yönä kahden aikaan, kun mereltä kantautui pauketta sekä jylinää ja samaan aikaan avonaisista ikkunoista tulvi korviini kummaa kailotusta, kun joku hyypiö kylänraittia kulkeissaan hoilotti jotakin venäläistä kansanlaulua. Siis very weird. Ihan ensimmäisenä tuli mieleen, että mitä helvettiä nyt tapahtuu, ja sitten vasta ukonilma ja joku känninen.
Olen myös kyennyt lukemaan niinkin ansiokasta julkaisua kuin Iltalehti, tosin eilistä. En aio sanoa sanaakaan siitä kyläkauppiaasta, joka yritti nukkua isosiskon vieressä, mutta unetonna päättikin lähteä vintille harrastamaan pikkusiskon kanssa "kiihkeää seksiä". Sen sijaan huomattavasti tärkeämpi uutinen oli se, mitä maailman julkkistarat vaativat pukuhuoneiltaan. Niin kuin itse pillunpaljastelun pioneeri Mariah Carey 37 v., jonka takahuoneesta pitää ennen keikkaa löytyä tuoreita koiranpentuja, pupuja ja kissanpoikasia, sekä taipuvia pillejä skumpan imutteluun. Kai se niin on, että lahjakkuus on aina jostakin pois.
Olen myös kyennyt lukemaan niinkin ansiokasta julkaisua kuin Iltalehti, tosin eilistä. En aio sanoa sanaakaan siitä kyläkauppiaasta, joka yritti nukkua isosiskon vieressä, mutta unetonna päättikin lähteä vintille harrastamaan pikkusiskon kanssa "kiihkeää seksiä". Sen sijaan huomattavasti tärkeämpi uutinen oli se, mitä maailman julkkistarat vaativat pukuhuoneiltaan. Niin kuin itse pillunpaljastelun pioneeri Mariah Carey 37 v., jonka takahuoneesta pitää ennen keikkaa löytyä tuoreita koiranpentuja, pupuja ja kissanpoikasia, sekä taipuvia pillejä skumpan imutteluun. Kai se niin on, että lahjakkuus on aina jostakin pois.
tiistaina, toukokuuta 29, 2007
Kiropraktikolla
Kävin kiropraktikolla tänään. Aivan ihanaa! Toisin kuin lääkäreille, tälle ei tarvinnut sanoa mihin sattuu. Se kyllä löysi sen ihan käsikopelolla itsekin. Vaikka lääkärille näyttää, että tässä on kipeä kohta, se hajamielisesti kokeilee ja sanoo, ettei siinä mitään tunnu. Nyt ei siis tarvinnut sanoa. On turvotusta välilevyn ympärillä, joka painaa iskiashermoa ja nivelsidekin vaurioitunut.
Selän varovainen hieronta tuntui taivaalliselta takaraivosta varpaisiin, ja välilevyn venytys myös, mutta kyllä se selkärangan rusauttelu on upeaa. Ihan niin kuin tehtäisiin uutta asentoa ääniefekteillä. Aivan ihanaa. Homma meni siis näin:
- Se on tu... mika se nyt on... tama kieli on niin vaikea... englantia vai ruotsia?
- Mielummin englantia.
- Aha... no kuitenkin se tur... tur...?
- Turvotus
- Niin! se turvotus on paha. Pakkas... pakkaus... pakkaste... noh, siis se kylmapussi.
- Pakastepussi!
- Niin! Pakastepussi. Se pitaa laittaa joka tunti. Aina viisi minuutti ja pois. Sitten tunnin... no... jälk-keen taas viisi minuutti. Four times, niin se turvotus pi... pi... noh... getting smaller!
- Pienenee?
- Niin! Oolrait! Ja sitten viikon kuluttua tahdon katsoa sen uudestaan.
- Oolrait.
Selän varovainen hieronta tuntui taivaalliselta takaraivosta varpaisiin, ja välilevyn venytys myös, mutta kyllä se selkärangan rusauttelu on upeaa. Ihan niin kuin tehtäisiin uutta asentoa ääniefekteillä. Aivan ihanaa. Homma meni siis näin:
- Se on tu... mika se nyt on... tama kieli on niin vaikea... englantia vai ruotsia?
- Mielummin englantia.
- Aha... no kuitenkin se tur... tur...?
- Turvotus
- Niin! se turvotus on paha. Pakkas... pakkaus... pakkaste... noh, siis se kylmapussi.
- Pakastepussi!
- Niin! Pakastepussi. Se pitaa laittaa joka tunti. Aina viisi minuutti ja pois. Sitten tunnin... no... jälk-keen taas viisi minuutti. Four times, niin se turvotus pi... pi... noh... getting smaller!
- Pienenee?
- Niin! Oolrait! Ja sitten viikon kuluttua tahdon katsoa sen uudestaan.
- Oolrait.
maanantaina, toukokuuta 28, 2007
Päiväni papukaijana
- Päivää.
- Päivää.
- Mitä nuo tytöt tuossa tekee?
- Jonottaa Topteniin. Sinne tulee joku bändi jakamaan nimmareita.
- Onks ne ollu siinä koko yön?
- Ei kai. Oli ne siinä jo, kun tulin töihin puoli kahdeksan.
- Hmph.
- Päivää.
- Päivää.
- Mitä nuo tytöt tuossa tekee?
- Jonottaa Topteniin. Sinne tulee joku bändi jakamaan nimmareita.
- Jaa jaa.
- Päivää.
- Päivää.
- Mitä nuo tytöt tuossa tekee?
- Jonottaa Topteniin. Sinne tulee joku bändi jakamaan nimmareita.
- Hulluja.
- Päivää.
- Päivää.
- Mitä nuo tytöt tuossa tekee?
- Jonottaa Topteniin. Sinne tulee joku bändi jakamaan nimmareita.
- Jaa, ei sitä vaan ennen vanhaan.
- Päivää.
- Päivää.
- Mitä nuo tytöt tuossa tekee?
- Jonottaa Topteniin. Sinne tulee joku bändi jakamaan nimmareita.
- Eiks o liikuttavaa?
- Päivää.
- Päivää.
- Mitä nuo tytöt tuossa tekee?
- Jonottaa Topteniin. Sinne tulee joku bändi jakamaan nimmareita.
- Hirveä meteli!
- Niin no.
- Päivää.
- Päivää.
- Mitä nuo tytöt tuossa tekee?
- Jonottaa Topteniin. Sinne tulee joku bändi jakamaan nimmareita.
- Voi reppanoita.
- Päivää.
- Päivää.
- Mitä nuo tytöt tuossa tekee?
- Jonottaa Topteniin. Sinne tulee joku bändi jakamaan nimmareita.
- Mitä? Mikä bändi?
- Joku japanilainen.
- Päivää.
- Päivää.
- Mitä nuo tytöt tuossa tekee?
- Jonottaa Topteniin. Sinne tulee joku bändi jakamaan nimmareita.
- Mitä?
- Jonottaa Topteniin. Sinne tulee joku bändi jakamaan nimmareita.
- Mitä?
- Bändi! Nimmareita!
- Mitä?
- Nimmareita.
- Päivää.
- Päivää.
- Mitä nuo tytöt tuossa tekee?
- Jonottaa Topteniin. Sinne tulee joku bändi jakamaan nimmareita.
- Typerää. Eikö ne yhtään ajattele, että tässä menee ihmisiä.
...
sunnuntaina, toukokuuta 27, 2007
Yks hailee
Päässä ei tapahdu vieläkään mitään. Pitäisiköhän tästä alkaa olla huolissaan? No, kaikki muu paitsi puutarhanhoito on turhaa. Ja sekin oikeastaan yks hailee viimeistään syksyllä.
lauantaina, toukokuuta 26, 2007
Päässäin on tyhjää vain
Kylläpä ramasee. Kävin uimahallissa ja loikoilin terapia-altaassa tunnin verran. Välillä tosin piti olla yleisönä tyttärelle, kun kävi hyppimässä kolmosesta. Sitä minä vaan aina ihmettelen, että miten siinä vesihieronnassa voi olla rentona ja nauttia, kun hukkumiskuolo on niin lähellä niiden vaahtoavien tyrskyjen syövereissä, jos ei tarraa hampaat irveessä tangosta kiinni. Nenäänkin meni vettä.
Kotiin tullessa oli ihan hervoton nälkä. Kattilassa oli kuivahtaneita makaroneja ja pannulla jäähtynyt kananfile. Jälkiruuaksi dallaspullaa, jota kahvin kanssa mussuttaessani ajauduin jotenkin tänne. Siinäkin oli tukehtumiskuolo lähellä.
Pitäisi varmaan nauttia tästä olotilasta, kun päässä ei tapahdu mitään. Jotenkin se on vaan niin outoa. Opiskeluistakin alkoi muuten kesäloma nyt! Sain sairaslomalla kaikki tehtävät tehtyä ja syksyllä on enää yksi kurssi, jossa perehdytään viestinnän instituutioihin. Sitten se olis sit niinku siinä. Voi olla että lyö tyhjää ihan vaan senkin takia. On tässä tullut hampaita narskuteltua vähäksi aikaa.
Kotiin tullessa oli ihan hervoton nälkä. Kattilassa oli kuivahtaneita makaroneja ja pannulla jäähtynyt kananfile. Jälkiruuaksi dallaspullaa, jota kahvin kanssa mussuttaessani ajauduin jotenkin tänne. Siinäkin oli tukehtumiskuolo lähellä.
Pitäisi varmaan nauttia tästä olotilasta, kun päässä ei tapahdu mitään. Jotenkin se on vaan niin outoa. Opiskeluistakin alkoi muuten kesäloma nyt! Sain sairaslomalla kaikki tehtävät tehtyä ja syksyllä on enää yksi kurssi, jossa perehdytään viestinnän instituutioihin. Sitten se olis sit niinku siinä. Voi olla että lyö tyhjää ihan vaan senkin takia. On tässä tullut hampaita narskuteltua vähäksi aikaa.
perjantaina, toukokuuta 25, 2007
Naapurin nartun juoksuaika
No niin, naapurin nartulla on juoksuaika. Mac ei näinä viitenä elinvuotenaan ole kertaakaan heittäytynyt hankalaksi, ei ole vinkunut, ei läähättänyt, ei yrittänyt pökkiä kaikkea vastaantulevaa, niin kuin entinen koirani Kuitti, jonka käsittelyssä pehmolelutkin saivat tuta uroskoiran raisun hellyyden.
Mac on ollut hitaasti kehittyvää sorttia, se on niin kertakaikkisen lapsellinen koira. Nämä pari päivää ovat olleet sille hämmentäviä. Se kulkee perässäni herkeämättä, eikä ymmärrä, mikä sitä vaivaa. Katsoo epätoivoisena silmiin ja läähättää. Koko ajan. Välillä se hyppii kuin sirkuskoira. Tiedän kyllä mitä se yrittää, mutta tuima katse ja murahdus saa sen painamaan takapuolensa lattiaan, vetämään korvat luimuun, niin että valkuaiset vilkkuvat sen silmissä. Minulta menee siihen kohta hermo.
Kuvat on otettu juuri äsken.
Mac on ollut hitaasti kehittyvää sorttia, se on niin kertakaikkisen lapsellinen koira. Nämä pari päivää ovat olleet sille hämmentäviä. Se kulkee perässäni herkeämättä, eikä ymmärrä, mikä sitä vaivaa. Katsoo epätoivoisena silmiin ja läähättää. Koko ajan. Välillä se hyppii kuin sirkuskoira. Tiedän kyllä mitä se yrittää, mutta tuima katse ja murahdus saa sen painamaan takapuolensa lattiaan, vetämään korvat luimuun, niin että valkuaiset vilkkuvat sen silmissä. Minulta menee siihen kohta hermo.
Kuvat on otettu juuri äsken.
torstaina, toukokuuta 24, 2007
Demokraattisen perheen jäsen
Hesarissa oli tänään pikku-uutinen saksalaisesta 9-vuotiaasta tytöstä, joka oli menettänyt hermonsa, koska äitinsä oli käskenyt neitokaisen siivoamaan huoneensa. Tyttö pisti ikkunaan kyltin, jossa pyysi soittamaan poliisit. Ja poliisit tulivat, käskivät tytön siivoamaan huoneensa ja ihme tapahtui, tyttö siivosi. Minunkin jälkikasvuni on vastaavassa tilanteessa uhannut ottaa yhteyttä mannelheimin lattentuojeluliittoon. Mikä näitä nykyajan lapsia oikein vaivaa? Niin ovat pilalle lellittyjä ja huonosti kasvatettuja. Vanhemmilla on aina niin kiire, töitä vain tehdään, eikä panosteta lapseen lainkaan. Mitä lie niistäkin tulee mokomista, kun poliisia tarvitaan jo komentamaan lapset kotitöihin. Minkäänlaista auktoriteettia kun ei vanhemmilla ole. Minäkin täällä selkävaivainen ihminen, eikä kukaan ole sen koommin tehnyt yhtään mitään, kun jäin sairaslomalle. Entinen himosiivooja on vähän niin kuin alkoholisti. Lattialle kerääntyneet koirankarvat, hiekka ja roiskeet ovat kuin houkutuksia. Melkein jo tartuin vapisevin käsin imurin letkuun, sydän hakkasi rajusti, mutta minulla on selkärankaa, joka nyt varsin muistuttaa olemassaolostaan.
Noh, aloin etsiä valokuvatorstaihin sopivaa otosta ja siinä penkoessani silmiini osui isältäni jääneitä lehtileikkeitä, jotka vastikään tulivat tänne veljeni jäämistön mukana. Otsikolla Lapselle kuuluu oikeus kotiin ja rakkauteen on Keskisuomalaisessa juhlistettu YK:n lapsen oikeuksien julistuksen 12-vuotista olemassaoloa marraskuussa 1970. Laittaisin sen tähän, jos skanneri suostuisi toimimaan. Mutta koska se ei suostu, jatkan naputtelua. Yhtenä tärkeimmistä pointeista on nostettu kohta, jossa sanotaan: Lasta on kasvatettava ymmärtämykseen, suvaitsevaisuuden, kansojenvälisen ystävyyden, rauhan ja yleismmaailmallisen veljeyden hengessä täysin tietäen, että hänen tarmonsa ja kykynsä olisi saatettava palvelemaan hänen lähimmäisiään. Vähintäänkin epäilyttävä pointti. Lehdessä haastatellaan myös Oikeusneuvosmiestä (?) ja sosiaalitoimiston osastosihteeriä sekä kerrotaan kahdesta lapsesta. Joista toinen olen minä:
S. siivoaa syntymäpäiväksi
Seitsemänvuotias S. on demokraattisen perheen jäsen. Hänen äitinsä sanoo, että S. on itsenäinen lapsi, päättäväinen ja omatoiminen. Esimerkiksi nukkumaanmeno on sellainen asia, ettei siihen vanhempien vaikutusvalta tehoa. S. menee nukkumaan silloin kuin itse haluaa, silloin kun häntä väsyttää.
S. on aloittanut koulun viime syksynä. Hän sanoo, että aamulla ei ole mukava mennä kouluun, mutta siellä on mukava olla [...] Vanhempien käskyt ja kiellot eivät ole S:lle ehdottomia, niistä joudutaan aina tilanteen mukaan tinkimään. S.:n äiti sanoo, ettei jokapäiväisissä asioissa tule sellaisia tilanteita, joista ei voisi hiukan tinkiä.
S. joutuu olemaan päivällä paljon yksin kotona, sillä hänen molemmat vanhempansa ovat työssä kodin ulkopuolella. Joskus yksinolo tuottaa vaikeuksia ja S. soittaa äidilleen monta kertaa ennen työajan päättymistä. Kuitenkin useimmiten aika kuluu niin, ettei vanhempien poissaoloa huomaakaan.
S.:lla ei ole velvollisuuksia hoidettavanaan. Hänen äitinsä sanoo, ettei S.:n tarvitse korjata edes lelujaan lattioilta. Silloin kun on syntymäpäivävieraita tulossa, S. omatoimisesti etsii pölynimurin ja siivoaa.
Mikä oikeastaan on muuttunut 35 vuodessa?
Noh, aloin etsiä valokuvatorstaihin sopivaa otosta ja siinä penkoessani silmiini osui isältäni jääneitä lehtileikkeitä, jotka vastikään tulivat tänne veljeni jäämistön mukana. Otsikolla Lapselle kuuluu oikeus kotiin ja rakkauteen on Keskisuomalaisessa juhlistettu YK:n lapsen oikeuksien julistuksen 12-vuotista olemassaoloa marraskuussa 1970. Laittaisin sen tähän, jos skanneri suostuisi toimimaan. Mutta koska se ei suostu, jatkan naputtelua. Yhtenä tärkeimmistä pointeista on nostettu kohta, jossa sanotaan: Lasta on kasvatettava ymmärtämykseen, suvaitsevaisuuden, kansojenvälisen ystävyyden, rauhan ja yleismmaailmallisen veljeyden hengessä täysin tietäen, että hänen tarmonsa ja kykynsä olisi saatettava palvelemaan hänen lähimmäisiään. Vähintäänkin epäilyttävä pointti. Lehdessä haastatellaan myös Oikeusneuvosmiestä (?) ja sosiaalitoimiston osastosihteeriä sekä kerrotaan kahdesta lapsesta. Joista toinen olen minä:
S. siivoaa syntymäpäiväksi
Seitsemänvuotias S. on demokraattisen perheen jäsen. Hänen äitinsä sanoo, että S. on itsenäinen lapsi, päättäväinen ja omatoiminen. Esimerkiksi nukkumaanmeno on sellainen asia, ettei siihen vanhempien vaikutusvalta tehoa. S. menee nukkumaan silloin kuin itse haluaa, silloin kun häntä väsyttää.
S. on aloittanut koulun viime syksynä. Hän sanoo, että aamulla ei ole mukava mennä kouluun, mutta siellä on mukava olla [...] Vanhempien käskyt ja kiellot eivät ole S:lle ehdottomia, niistä joudutaan aina tilanteen mukaan tinkimään. S.:n äiti sanoo, ettei jokapäiväisissä asioissa tule sellaisia tilanteita, joista ei voisi hiukan tinkiä.
S. joutuu olemaan päivällä paljon yksin kotona, sillä hänen molemmat vanhempansa ovat työssä kodin ulkopuolella. Joskus yksinolo tuottaa vaikeuksia ja S. soittaa äidilleen monta kertaa ennen työajan päättymistä. Kuitenkin useimmiten aika kuluu niin, ettei vanhempien poissaoloa huomaakaan.
S.:lla ei ole velvollisuuksia hoidettavanaan. Hänen äitinsä sanoo, ettei S.:n tarvitse korjata edes lelujaan lattioilta. Silloin kun on syntymäpäivävieraita tulossa, S. omatoimisesti etsii pölynimurin ja siivoaa.
Mikä oikeastaan on muuttunut 35 vuodessa?
keskiviikkona, toukokuuta 23, 2007
Lintu, joka törmäili ikkunoihin
Täällä minä olen, rengas vyötäisillä ja pää auttamattoman tyhjänä. Linnut törmäilevät ikkunaan, kopse käy yhtenään. Jotkut taittavat niskansa, mutta useimmat jäävät tällin saaneina pihakiveykselle tärisemään ja lentävät sitten jonkin ajan päästä tiehensä. Kaiken kokeneet talitintit eivät edes putoa. Ne näyttävät kimpoavan ikkunasta ja tarttuvat lennosta vielä tyhjillään roikkuvan pajuamppelin reunaan, ravistavat päitään, sukivat höyhenensä ja pyrähtävät asioilleen. Heikkopäisempien kohtalo ei nyt pesimäaikaan tunnu oikein mukavalta. Poikaset odottavat ruokaa, höyhenettömät kirkuvat pesässään kurkkusuorana ja nokka auki, kun emo makaa taju kankaalla ruohonjuuressa. Tämä on niin sydäntäsärkevää, että minun pitäisi tehdä asialle jotakin.
Silloin kun etsittiin kotia, halusin välttämättä talon, jossa on isot ikkunat. Neljän vuoden etsimisen jälkeen sellaisen sitten löysinkin. 70-luvulla niitä tehtiin vielä. Todellista energian säästämistä. Olin joka tapauksessa saanut tarpeekseni luola-asumisesta, ensin rivitalon mitättömistä luukuista, sitten kerrostalon pohjakerroksen pienistä ikkunoista ja niiden eteen tiiviisti vedetyistä verhoista. Nuoruuden kotitalossani oli ateljee. Sen yksi seinä oli kattoon asti ikkunoita täynnä. Taivas oli jatkuvasti läsnä, milloin kirkkaana, milloin pilvisenä. Myrsky näytti joskus tunkevan sisälle asti. Naapuri liimaili haukan kuvia laseihin, eivätkä linnut törmäilleet meidänkään ikkunoihin sen jälkeen. Koska en pysty vaivaamaan tänään kivistävää päätäni millään älyllisellä, olen päättänyt ruveta askartelemaan haukan kuvia. Toisaalta karkottaako se linnut sitten kokonaan tästä pihapiiristä? Mitä minä teen?
tiistaina, toukokuuta 22, 2007
Kohti ääretöntä ja sen yli
Voitteko kuvitella, että Internetistä loppuu pian tila? Minä luulin, että tämä on jo nyt ääretön, mutta vääriin luulin. Vaan apua on tulossa, mutta tuleeko se ajoissa, siinäpä pulma.
Amerikan internetnumeroiden rekisteri Arin (American Registry for Internet Numbers) hoputtaa maailmaa siirtymään uuteen ip-aikaan. Eikä huoli ole ihan aiheeton.Nykyinen ipv4 riittää enää maksimissaan vuoteen 2013 asti ennen kuin tila loppuu. Tilaa on nyt jäljellä enää 19 prosenttia kaikkiaan reilusta neljästä miljardista ipv4-osoitteesta.
Huvittelen hetkittäin lukemalla kaikenlaista ja minusta on eri vinhaa lukea silmät tapillaan jotakin, josta en ymmärrä mitään. Ajatelkaa, että ip-osoitteista voidaan alkaa käydä mustan pörssin kauppaa. Ai hemmetti, miten ihanan surrealistista. Onko 1 kvadrimiljoona siis 1 miljardi miljardia?
Olen vieläkin sairaslomalla. Olen koko viikon. En tajua, miten selkä voi vaikuttaa päähän niin totaalisesti, etten saa tehtyä edes läksyjä. Keskittymiskyky on aivan olematon. Selässä tuntuu, niin kuin jokin elämää sykkivä alien roikkuisi siellä ja vetäisi välillä jostakin hermosta, niin että reittä repii ja jalkapöytää kiristää. Varasin ajan kiropraktikolle. En minä jaksa vain olla ja odottaa, että tämä paranee itsekseen. Ei se parantunut viimeksikään. Lääkäri sen silloin rusautti, olin kyllä jumalattoman kauhuissani, mutta selän kanssa pystyi sen jälkeen elämään. Nyt ei oikein pysty. Ei saisi edelleenkään istua, mutta kun aikansa tässä haahuilee tekemättä mitään, niin kyllä vain alkaa tehdä mieli istua. Sain lääkäriltä sentään jumppaohjeet ja yöksi määräyksen laittaa renkaan vyötäisille. Siinä taas muuten yksi sukkahousuvinkki. Tunkee vaan nyloniin jotakin tukevaa pehmikettä ja kietoo putkilon pelastusrenkaaksi. Olenhan näky, en kiellä. Vähän kuin jokin sarjakuvahahmo. Friikki, joka pelkää maailmanlopun tulvaa.
Amerikan internetnumeroiden rekisteri Arin (American Registry for Internet Numbers) hoputtaa maailmaa siirtymään uuteen ip-aikaan. Eikä huoli ole ihan aiheeton.Nykyinen ipv4 riittää enää maksimissaan vuoteen 2013 asti ennen kuin tila loppuu. Tilaa on nyt jäljellä enää 19 prosenttia kaikkiaan reilusta neljästä miljardista ipv4-osoitteesta.
Seuraavaan versioon, ipv6:een, mahtuisi 16 kvadriljoonaa eli 16 miljardi miljardia osoitetta.
Stephen M. Ryan ja Raymond A. Plzak Arinista varoittavat, että jos toimiin ei ryhdytä, seurauksena on "hiljainen tekninen kriisi", joka hiipii yllemme ilman erillistä ilmoitusta tulostaan.
Ryan ja Plzak uskovat, että niukka ip-tila johtaa ip-osoitteiden mustan pörssin kauppaan.
(Tietoviikko 22.5.2007)Huvittelen hetkittäin lukemalla kaikenlaista ja minusta on eri vinhaa lukea silmät tapillaan jotakin, josta en ymmärrä mitään. Ajatelkaa, että ip-osoitteista voidaan alkaa käydä mustan pörssin kauppaa. Ai hemmetti, miten ihanan surrealistista. Onko 1 kvadrimiljoona siis 1 miljardi miljardia?
Olen vieläkin sairaslomalla. Olen koko viikon. En tajua, miten selkä voi vaikuttaa päähän niin totaalisesti, etten saa tehtyä edes läksyjä. Keskittymiskyky on aivan olematon. Selässä tuntuu, niin kuin jokin elämää sykkivä alien roikkuisi siellä ja vetäisi välillä jostakin hermosta, niin että reittä repii ja jalkapöytää kiristää. Varasin ajan kiropraktikolle. En minä jaksa vain olla ja odottaa, että tämä paranee itsekseen. Ei se parantunut viimeksikään. Lääkäri sen silloin rusautti, olin kyllä jumalattoman kauhuissani, mutta selän kanssa pystyi sen jälkeen elämään. Nyt ei oikein pysty. Ei saisi edelleenkään istua, mutta kun aikansa tässä haahuilee tekemättä mitään, niin kyllä vain alkaa tehdä mieli istua. Sain lääkäriltä sentään jumppaohjeet ja yöksi määräyksen laittaa renkaan vyötäisille. Siinä taas muuten yksi sukkahousuvinkki. Tunkee vaan nyloniin jotakin tukevaa pehmikettä ja kietoo putkilon pelastusrenkaaksi. Olenhan näky, en kiellä. Vähän kuin jokin sarjakuvahahmo. Friikki, joka pelkää maailmanlopun tulvaa.
perjantaina, toukokuuta 18, 2007
... jolla ei enää ole uteliaisuutta eikä kunnianhimoa...
Valokuvatorstai: "Satama on ihastuttava tyyssija elämän taisteluihin uupuneelle hengelle. Taivaan avaruus, liikkuvien pilvien rakennelmat, meren vaihtuvat väriasteikot, merkkivalojen tuike ovat ihmeen sopiva kuvastin, joka virkistää silmiä väsyttämättä niitä koskaan. Linjakkaat, takilaltaan monimutkaiset alukset, joita mainingit viihdyttävästi keinuttavat, ovat omiaan pitämään mielessä yllä rytmin ja kauneuden tajua. Ja se, jolla ei enää ole uteliaisuutta eikä kunnianhimoa, hän voi huvitella salaperäisellä ja ylimyksellisellä tavalla: tarkkailla näkötornissa maaten tai aallonmurtajaan nojaten, kuinka liikkuvat ne, jotka lähtevät ja palaavat: ne, joilla on vielä voimaa tahtomiseen ja halua matkustaa tai rikastua." (Charles Baudelaire: Pariisin ikävä 1869, suom. Väinö Kirstinä ja Eila Kostamo, Karisto 2000)
keskiviikkona, toukokuuta 16, 2007
Sairaskertomus
Eilen illalla selkää alkoi tuikkia. Sohvalta ylös kampeaminen alkoi käydä tuskallisemmaksi illan edetessä. Sitä aina välillä sattuu ja oletin, että selkä on aamulla kunnossa. Vaan kellon soidessa totuus tuikkaa selkähermoon, enkä pääse sängystä omin avuin ylös. Tuska pistää parahtamaan ja työntää kyyneleet silmistä. Kävellessä se nöyryyttää niiamaan, pahimmillaan polvistumaan. Jalat lähtee alta. Kuljen seinistä tukea ottaen, vedän itseäni eteenpäin pitkin naulakoita, sohvan selkämystä ja tuolin selkänojia. Käytän pyörillä kulkevaa konttorituolia rollaattorina. Sain käytyä suihkussa, mutta lapset pukivat päälleni, laittoivat läppärin keittiön pöydän ääreen ja asettivat ruokatarvikkeita jääkaappiin sopivalle korkeudelle. En uskalla mennä makaamaan, koska en pääsisi enää ylös, enkä pysty kunnolla kävelemään. Seisominen onnistuu ja istuminen, mutta seisomaan alkaminen ja istumaan meneminen ovat kovan työn takana. Vessassa yksin käyminen arveluttaa. Lääkäri on vasta iltapäivällä. Iloinen vastaanottoapulainen heilautti luurin toisessa päässä kättään ja pulputti: Varmaan kuule noidannuoli vain. Tiedän, ettei se ole. Siellä on taas hermo puristuksissa välilevyn välissä. Johan sen kanssa oli pystynytkin elämään jo monta vuotta melkein normaalia elämää. Pahinta tässä tietenkin on se, että töistä on jo yksi sairaslomalla ja nyt minäkin. Se, jolle aamulla soitin ei myöskään kuulostanut kovin terveeltä ja suuttui, kun hälytin niin aikaisin; ei ollut saanut flunssaltaan yöllä nukuttua kunnolla. Olisi niin helpottavaa olla potematta tämän kaiken päälle omantunnon tuskia, mutta ei se taida tällä porukalla onnistua.
Sori tästä.
Illmanin lausunto on aiheuttanut kuhinaa pitkin blogistaniaa. Marginaalin Janin kanssa siitä jo keskusteltiinkin ja sen jälkeen lueskelin vielä Lindholmin, Effin, Sekamediasopan ansiokkaan kirjoituksen ja Mertenin pohdinnan. Kemppisellä oli lakipykälätkin esillä. Varmaan muualtakin löytyy lisää. Mielipiteeni on vielä hieman hutera. Huonoja kokemuksia anonyymeistä häiriköistä on vuosien ajalta, eikä sen kokemuksen osuutta voi mitenkään vähätellä. Itse asiassa minusta tuntuu, että häirikkö voi pahimmillaan tehdä toisen ihmisen hulluksi. Itselleni herjaus on menettänyt merkityksensä, vaikkakaan sen seurauksia ei voi ennustaa. Joskus ne voivat olla hirveitäkin. On aivan sama huoritteleeko minua joku vai ei, mutta lapsille ja vanhemmalle sukupolvelle herjaus on todellista. Siksi toivoisin, että keskusteluissa otettaisiin sanavapauden puolustamisen lisäksi huomioon sekin, että tässä tietoyhteiskunnassa pitäisi jokaisen pystyä olemaan mukana. Jotakin pitäisi siis tehdä, vaikkakaan ei sentään sakon uhalla.
Sori tästä.
Illmanin lausunto on aiheuttanut kuhinaa pitkin blogistaniaa. Marginaalin Janin kanssa siitä jo keskusteltiinkin ja sen jälkeen lueskelin vielä Lindholmin, Effin, Sekamediasopan ansiokkaan kirjoituksen ja Mertenin pohdinnan. Kemppisellä oli lakipykälätkin esillä. Varmaan muualtakin löytyy lisää. Mielipiteeni on vielä hieman hutera. Huonoja kokemuksia anonyymeistä häiriköistä on vuosien ajalta, eikä sen kokemuksen osuutta voi mitenkään vähätellä. Itse asiassa minusta tuntuu, että häirikkö voi pahimmillaan tehdä toisen ihmisen hulluksi. Itselleni herjaus on menettänyt merkityksensä, vaikkakaan sen seurauksia ei voi ennustaa. Joskus ne voivat olla hirveitäkin. On aivan sama huoritteleeko minua joku vai ei, mutta lapsille ja vanhemmalle sukupolvelle herjaus on todellista. Siksi toivoisin, että keskusteluissa otettaisiin sanavapauden puolustamisen lisäksi huomioon sekin, että tässä tietoyhteiskunnassa pitäisi jokaisen pystyä olemaan mukana. Jotakin pitäisi siis tehdä, vaikkakaan ei sentään sakon uhalla.
sunnuntaina, toukokuuta 13, 2007
Huomenna siis Kanada
No okei, en väitä, että voittobiisi olisi ollut huono, päinvastoin, se oli täynnä... hmm... tunnetta, siis hyvä, hyvä niin. Mutta ei Hanna kyllä noin huono ollut! Jotenkin oletin, että koko instituutio olisi Lordin myötä menettänyt sen konservatiivisen pointtinsa, mutta paskat, ei ollut. Ne haluavat sen tilulinunsa aina vaan, joten olkoot niin. Jatkossa saavat seurata euroviisunsa ilman minua. Plääh.
Jotta että huomenna Suomi saa luvan peitota Kanadan or else...
Jotta että huomenna Suomi saa luvan peitota Kanadan or else...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
