Vaimon syy ja miksi minä olen omituinen

Jaaha. Että semmoista. Noh, junassa tänä pänä kaksi ikivanhaa herrasmiestä, hatut ja kävelykepit kaikkinensa, pitkät takit ja kaulahuivit rennosti roikkuen keskustelivat Vanhasen kitkerästä vaalitappiosta.

- Se, se, se oli sen vaimon syy.
- Miten niin sen vaimon? Nehän on eronneet.
- No... no, no, no just sen takia. Se vaimo teki sen tahallaan. Semmosta ei tehdä kunnon miehelle, että...että, että eroaa! Juuri kun miehen ura on poliittisessa nousussa.
- Ei kai sitä tahallaan kukaan eroa. Aina siihen on syynsä.
- Syynsä on. Kateellinen se oli Matille sen urasta.
- Eikös se ollut ihan harmaa ero. Ja se vaimokin sanoi, ettei Matissa mitään vikaa ollut.
- NO NIIN! Ei vikaa ollut. Silloin ei erota, kun toisessa ei ole mitään vikaa! Ne nykyajan naiset on niin kieroja, että erotaankin, vaikka ei ole mitään vikaa toisessa.
- Jaa, vai kieroja kaikki.
- No sanopas minulle yksikin hyvä nainen!
- Minulla oli hyvä vaimo.
- Jaa, niin, no omat tietenkin. Semmoset vaimot, jotka pysyy. Mutta nyt ei omia, vaikka joku poliitikko.
- Eikös ne poliitikotkin ole jonkun omia?
- Sinähän saivartelet, toinen sanoi ja heristi kävelykeppiään.

***

Minun pitäisi osallistua haastettuna siihen omituisuusmeemiin [Homman nimi: Kirjoitan merkinnän, jossa paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä. via Tinka], mutta kun en millään keksi mitään järkevää omituisuutta. Siis sellaista, jolla voisi prassailla. Kaikkea ärsyttävää tulee vain mieleen.

Kaadan kyllä tolua suoraan pullosta käsille ja huuhtelen ne tulikuumalla vedellä, kun olen pessyt kissan paskoja lattialta. Tämä tapa rantautui taloon silloin, kun kissa oksensi lapamatokasan keittön lattialle. Niin kuin nauhapasta olisi henkiin herännyt. Ei kai tarvitse sanoakaan, syönkö pastaa kovin mielelläni.

Syön kyllä ihan liikaa buranaa ja vastapainoksi joudun syömään vatsalääkkeitä. Olen järkyttävässä nikotiinikoukussa, mutta nikotiinipurkasta saan hirveitä rakkuloita kieleen, enkä joskus pysty parkumatta puhumaan. Saati syömään. Kuuma kahvi on tuskaa, mutta kyllä minä sitä juon, koska jos en juo, saan päänsäryn.

Olen yliherkkä kaikelle ylimääräiselle. En voi pitää edes korviksia. Hampaan keinojuuri on sietömätön. Se vaivaa minua joskus päivin ja öin. Kuvattu muutamaan kertaan. Ei mitään vikaa. Itse asiassa se on kuulemma niitä kauneimpia ja parhaiten asennettuja juuria, mitä nämä hammaslääkäriekspertitikin ovat ikinä nähneet.

Lisäksi olen jumalattoman nirso. Se on vähän viime aikoina karissut, mutta maailma on täynnä kunnioitetuja ja ihailtuja herkkuja, joita minä en voi sietää; punaviini ja juusto esimerkiksi. Kekkereillä jään aina nälkäiseksi. En pidä graavilohesta, en voileipäkakuista, en majoneesista, en kiusauksista, en kiinalaisesta, en intialaisesta, en japanilaisesta... siis ruuista... en voi sietää ananasta pitsassa, ja joudun nyppimään ne pois, mikäli sellainen pitsa eteeni jostain kumman syystä ilmestyy, mutta hedelmäsalaatissa ananas on hyvää. Tai paljaaltaan. Tai makeassa piirakassa. Leipä leipänä ja pulla pullana, mutta en silti syö pullavaa. Veljeni ahmi sitä pienenä pitkotolkulla ja on vieläkin ruikkuapina. Minun ei tarvitse kuin katsoa sitä ja alan paisua, paisua, paisua...

Ryyppään yleensä vain äitini kanssa ja pelaan tietokilpailuja, joissa pääasia ei ole oikea, vaan paras vastaus.


Ja sitten ne viisi, joille tämä pitäisi heittää. Tietty Kirstille, kun se on valmiiksi jo niin omituinen tapaus, ja Looralle, kun se siellä jo seuraavaa meemiä odotteleekin, Oharille ja minhille, mikäli se ei ole tässä välissä ehtinyt jo osallistua :)... ai yksi vain vielä? Hö... no... ääää.... Mediaopelle.

Inhokkipisteitä

No nyt ihan tuli mieleen sellainen homma, ettei meikäläinenkään ole ihan pahuudesta vapaa persoona ollenkaan. En ollenkaan. Itse asiassa olen melkoinen hirviö. En esimerkiksi useinkaan ajattele ensimmäisenä kenestäkään tai mistään mitään hyvää. Se tulee vasta toisena, jos on aihetta. Vaikka siis haukun jotakin Jyrki Lehtolaa säälittäväksi pikku paskiaiseksi, koska ansaitsee leipänsä niinkin alhaisella tavalla kuin julkkisten haukkumisella, on minun mielipiteeni joskus vieläkin alhaisempi. Olen vain olevinani niin sivistynyt, etten lähijulkkuja lähtisi ihan joka viikko mollaamaan. Joskus en ollenkaan. Eikä minulla varsinaisesti ole syytäkään, kun siitä ei makseta, eivätkä ne julkimot niin kovasti kiinnosta. Toisinaan vain törmää kaikenlaisiin lööppeihin tai juttuihin. Vanhoihinkin. Esimerkiksi silloin, kun Mariah Carey vilautti "vahingossa" pilluaan televisiossa, kun oli "vahingossa" unohtanut pikkuhousunsa kotiin tai kun Janet Jackson vilautti vahingossa nänniään, en osannut edes sääliä näitä ylinarsisteja, jotka haluaisivat kaiketi yhtyä maapallon kanssa. Siis miten säälittävän hauskaa. He ovat siinä pisteessä, ettei mikään enää riitä. Miljoona runkkaria television ääressäkö se on unelma? Kun Mariahillakin on sellainen ääni! Voi luoja, miten alas ihminen voi huomionkipeydessään vajota. Karmiva piste ihmisellä, mutta ei säälitä pätkääkään. Ainahan niitten kanssa kuitenkin moni haluaa yhtyä ja niillä on muutenkin mukavaa, paitsi silloin kuin eivät ole saaneet tarpeekseen kehuja, orkkuja ja huomiota ja ovat masentuntuneita.

Monesti muulloinkin huomaan ajattelevani, miksi joku pukeutuu siten kuin pukeutuu, minihameisiin, jumalattomiin korkkareihin tai turkiksiin tai mihin muuhun tahansa silmiinpistävään asusteeseen, minä ajattelen ensimmäisenä sitä, miten läpinäkyvin syin ihmiset pukeutuvatkaan. Minulle kaikki sellainen itsensäpaljastelu edustaa sellaista naiskuvaa, joka vain haluaa miellyttää miestä naurettavuuteen asti. Siis minun maailmankuvassani ei voida vilpittömästi pukeutua minihameeseen, vaan se on aina viesti siitä, että eukkoparka on melaa vailla. Olen ollut tällainen hirviö nuoresta asti. Säälimätön myös itselle ja ystävilleni, jotka ihme kyllä eivät koskaan ole pukeutuneet minihameeseen. Mutta ei minulla kyllä ole montaa ystävääkään. Kolkkoa naurua...

Sisäsyntyistä moralismia? No ei ainakaan opittua. Miten tässä maailmassa voisi kuuna päivänä tällaista oppia? Ei mitenkään. Päinvastoin, tässä maailmassa pyritään juuri toiseen suuntaan, eli kohta se saa Mariahkin kulkea pillu paljaana päivät pääksytysten. Vai onko jo jotakin, mitä me emme olisi nähneet? Onko mitään mihin emme olisi turtuneita näiden huomionkipeiden ihmisten ehdoilla eläessämme? Miehet kyllä jaksavat kuola valuen katsella kaikkia kauniita naisia ja monet naisetkin tykkäävät katsella alastomia naisia ennemmin kuin miehiä, mutta tämä yleinen pillun levittely ei kyllä johda mihinkään muuhun kuin yleiseen turtumukseen ainakin omalla kohdallani. Eipä tässä kai enää voi hätkähtää mistään. Tuskin kulmakarvakaan kohoaa.

Tämä rehellisyys ei taida kannattaa, vai mitä. Tuossa pitkällään pötkötellessä tuli vain sellainen olo, että ihmiset yrittävät niin vimmatusti miellyttää koko maailmaa, että niistä on tullut jotensakin suuruudenhulluja. Niinpä minä päätin jatkaa tällä epämiellyttävällä linjalla, saadakseni lisää inhokkipisteitä. Se on vapauttavaa. Ei ainakaan tarvitse enää skarpata niin pirusti, vaan voi olla ihan oma ihq itsensä. Ja sitten voi taas nauttia niistä pienistäkin ilonaiheista, mitä ympärillä on. Hyvin pienistä.

Toipilas pitkällään pahuuden kimpussa

Olen viime aikoina miettinyt pahuutta pahemman kerran. Siis ihmisessä olevaa pahuutta, johon meillä on valmiudet, mutta jota vastaan meillä on myös kyky toimia. Minulle äärimmäistä pahuutta edustaa muiden hyväksikäyttö, ja sillä saralla pahiten pedofiili, joka raiskaa lapsen ja tappaa sitten. Turha tulla tähän väliin sanomaan, että parempi kuin tappaa, kuin että jättää kitumaan ja elämään lopun ikänsä mieleltään sairastuneena.

Satuin katselemaan televisiosta lääkärisarjaa, jossa naapuri oli hakannut pedofiilin henkihieveriin. Lääkäreillä ja hoitajilla oli vaikeuksia antaa pedofiilille asianmukaista hoitoa. Ihmisen mieli on sellainen, että se päättää kostaa. Ei se ole sen huonompi mieli, kuin näennäisesti ylvään mieli, joka armollisesti antaa pedofiilille anteeksi. Vaikka tuo lapsiin sekaantuja katuikin tekoaan ja aneli kastraatiota päästäkseen pahasta tavastaan, minä jäin miettimään, miten se tapahtuu. Mitä pedofiilin mielessä liikkuu silloin, kun se tietää tekevänsä väärin, mutta tekee kuitenkin. Mikä ihmisen mekanismissa voi niin sumentaa mielen, että se päästää sairaan seksuaalisuutensa valloilleen? Miten ei voi pidättäytyä hyväksikäyttämästä lasta, kun monet ihmiset pidättäytyvät seksistä kaiken aikaa. Onko kyse seksistä lainkaan, vai onko se vain jokin toimintamalli, jolla halutaan alistaa toista ja pedofiilillä ei ole keinoja alistaa muita kuin lapsia. Eivätkö sen resurssit riitä pyrkiä alistamaan samankokoista vai onko kyse sellaisesta toimintamallista, joka on opittu jo kotoa sukupolvien ajan. Elääkö pedofiili esi-isiensä rakentamassa oravanpyörässä pääsemättä sieltä pois, vaikka haluaisikin? Mikä alun perin on syynä siihen, että jollakin voi päässä sumentua niin totaalisesti, ettei se pysty hallitsemaan omaa pahuuttaan. Pystymme kyllä erinomaisen hyvin vastustamaan sisällämme olevaa hyvyyttä ja kääntämään selkämme apua tarvitseville – jopa itsellemme, mutta pahuuden vastustaminen ei ole lähellekään niin helppoa. Ihmisen mieli antaa mieluusti luvan tappaa ja jakaa oman käden oikeutta, mutta anteeksi antamaan se ei hevin pysty. Hyvyys on aina ollut heikkoutta ja armo kääntyy kuitenkin vain sen toisen eduksi, jolle sitä jaetaan. Ja jo seuraavassa käänteessä armahdettu käyttää kuitenkin sinua hyväkseen. Ihminen oppii olemaan varuillaan. Siksi yksi virhe yleensä kattaa koko elämän. Ihmisen resurssit eivät riitä uskomaan hyvään, vaikka se purisi meitä perseestä.

Entä se alistaminen sitten? Onko se ihmisen normaali ominaisuus vaiko vain huonon itsetunnon kohentamiseksi tarkoitettu toimintamalli. Miten minun on vaikea kuvitella evoluution saatossa eläneitten luolamiesten pohtineen huonon itsetuntonsa syitä ja nuotion räiskeessä analysoineen omia motiivejaan siihen, miksi tappoi naapuriklaanin päällysmiehen tai raiskasi viereisen luolan lapsen.
- Mitä sää ny menit sen naapurin lapsen raiskaamaan. Et taida olla ihan terve.
- No vittu ku on niin huono tää itsetunto.
- Sillä alistamisellako se nyt sitten paranoo?
- No kyllä yks helvetin hyvä alistamissessio aina mieltä kohottaa.
- Eikö sitä voi alistaa niitä äijiä?
- Älähän sää saatanan muija ala taas nalkuttaa tai väännän niskas nuritte. Niin tässä klaanissa on aina tehty. Vihollinen mikä vihollinen, vaikka vähän pienempikin.

En siis usko, että luolaihmisillä oli kykyä katua mitään. Ne toimivat niin kuin omalle laumalle oli parasta ja lapsikin oli siihen aikaan vihollinen. Tässä törmätään nyt siihen ajatukseen, ettei ihmisellä olekaan syntyjään minkäänlaista moraalia, ihminen on ollut eläin. Ihan eläin vain. Eli alun perin ihmisellä ja eläimellä onkin syntyjään vain ja ainoastaan hyväksytyksi tulemisen tarve ja se hyväksyttävyys on pitänyt saavuttaa urotöillä, joihin on kuulunut kaikki surkeat ja nykyihmisen näkövinkkelistä katsottuna moraalittomat teot. Eivätkä ne luolaihmiset yrittäneet miellyttää kaikkia, niin kuin nykyään on tapana yrittää. Luolaihmisille riitti se oma lauma ja kenties suvunjalostuksen kannalta naapuriluolan päällikön tyttäret, jotka sitten väkisin maattiin oman luolan jäseniksi. Biologia ohjaa meitä kummallisilla tavoilla yhä ja kun miesten on pitänyt todistaa mahtavuutensa tappamalla, raiskaamalla, alistamalla ynnä muilla moraalisesti arveluttavilla keinoilla, on nykyihmisen ollut sivistyksen myötä pakko tukahduttaa nämä arveluttavat keinot, jottei jäisi yhteiskunnan ulkopuolelle luopiona, jota ei hyväksytä. Hyväksytyksi tulemisen tarve pistää meidät tekemään tekoja tai olemaan niitä tekemättä. Uskoisin, että tästä syystä, koska asiat ovat kääntyneet päälaelleen evoluutiota ajatellen niin nopeasti, jokin primitiivinen pahuus pääsee yhä yllättämään aika monet ja ajatuksissa tappaminen käy hyvin usean mielessä. Siihen on vaikea mennä sanomaan mitään, jos ei itse ole päässyt yllätetyksi. Moni taas tietää siitä hyvyydestä jonkin verran ja voi varmuudella sanoa, ettei haluaisi tappaa ketään. Se, mitä toisen päässä liikkuu on aina suuri mysteeri, emmekä ole ihan varmoja edes siitä, onko ihminen edes itse syypää pahuuksiinsa tai hyvyyksiinsä, vai liikuttaako meitä jokin suurempi voima. Pystyykö edes rakastava kasvatus kitkemään meistä biologisen pahuuden pois, niin kuin huono kasvatus näyttäisi tekevän hyvyydelle? Riittääkö rakkaus tosiaan muka peittoamaan sen tosiasian, että lajin säilyvyyden kannalta ihmisen on käytettävä hyväkseen kaikkia. Lajin säilyvyydessä tosin ei enää ole mitään puolustettavaa, mutta biologinen evoluutio laahaa auttamattomasti perässä. Me toimimme yhä joissakin asioissa niin kuin eläimet tai vain vaivoin saamme pidäteltyä itseämme sortumasta väkivaltaisiin tekoihin. Siksi usein on virkistävää tuomita heidät, jotka siihen niin helposti sortuvat. Vai laahaako evoluutio sittenkään? Eikö meitä olekin jo liikaa? Mitä puolustettavaa biologiallamme on? Raha? Onko meidät valjastettu rahan kaupparatsuiksi? Miksi ei luonnon? Millä perusteella me teemme näitä hulluja valintoja?

Näyttäisi siltä, että en pääse näissä mietteissäni mihinkään. Itse asiassa epätoivo meinaa vallata minut täysin. Ihmisen vertaaminen eläimeen on tuhoavaa, sillä ihmisellä on yksi ominaisuus mikä erottaa sen eläimestä, ja se on katumus. Ilman katumustakin toki pystyy elämään, mutta katumus on silti merkki siitä, että ihminen miettii syitä ja seurauksia, eikä yleensä enää aidon ja syvän katumuksen jälkeen tee sitä samaa asiaa uudestaan. Jokaisen ei tarvitse kantapään kautta oppia mitä voi katumatta tehdä ja mitä ei, mutta jo pelkkä katumus on osoitus siitä, että se on kasvattanut ihmisestä toisenlaisen. Ilman sitä tekoaan katuvakaan ei olisi sellainen kuin on nyt, mutta kuka voi arvottaa kuinka valmiita me syntyjämme olemme? Mitä vauva katuu syntymästään asti? Minkä me oikeastaan sille mahdamme, mitä me olemme? Siksi pitäisi muistaa myös armahtaa silloin kuin se on tarpeen ja kun sitä anotaan. Myös itsemme.

Tämä kirjoitus nyt näytti saavuttavan melko uskonnollisia piirteitä aitoine katumuksineen ja armoineen. Kenties Raamattu onkin sen vuoksi klassikko, että sieltä löytyy näitä täysin Jumalasta riippumattomia ajatusmalleja, joille on vain annettu typerät termit, niin kuin esimerkiksi synti, jonka arvolataus on niin mahtipontinen ja kuvottava, ettei sellaisen kanssa kukaan pysty elämään saati antamaan anteeksi. Synti on yhtä kuin teot, jotka ajasta tai paikasta riippuen ovat vääriä tai oikeita, eivät sen ihmeellisempiä. Ja perisynti taas voi olla jotakin sinne päin, mitä vauva tietää jo syntymästään katua ja mitä sen ei välttämättä tarvitse tehdä tietääkseen mikä on oikein ja mikä väärin ja elääkseen siten elämänsä ajattelevana ja toiset huomioon ottavana yksilönä.

Tarkoitus ei ole tapella tämän postauksen sisällöllisyydestä. Nämä ovat vain mietteitä, eivät väittämiä.

Toipilas tolpillaan

On vielä hieman aikaista olla istuallaan, mutta oikean puoleisen pakaran iskisashermo ei kestä pitkään makaamista. Se alkaa tässä iässä olla yhtä kompromissia näiden sairastelujenkin kanssa. Jos jotakin paikkaa parantelee, niin se yleensä tapahtuu jonkin toisen paikan kustannuksella ja parantelun sivuvaikutukset nousevat parannettavaa pahemmaksi. Yhä yrjöttää, vatsassa mörisee ja virukset pitävät bileitään. Syke on sentään jo hieman rauhoittunut - sadasta kahdeksaankymmeneen.

Eilen kun lähdin töistä, minulla on muistissa musta aukko. En muista laittaneeni posteja laatikkoon enkä tiedä miten kävelin junalle. Vaunussa vasta heräsin ihmettelemään, millä helvetin perusteella olin noussut juuri siihen junaan. Eikä niitä postejakaan ollut missään. En muista katsoneeni valotaulua ja tarkistaneeni lähtölaituria, se kun vaihtuu laitureitten 13-15 välillä kellonajasta riippuen, eikä niitä kukaan ulkoa voi muistaa. Oli sitten pakko kysyä kanssamatkustajilta että mikäs juna tämä nyt olikaan.

Seurasin eilen sohvalta presidenttiehdokkaiden kisailua ja minusta se oli oikein viihdyttävä ohjelma. Tarja sai paikalle ängenneeltä Sarasvuolta näennäisen älykkäitä pyyhkeitä siitä, että oli ollut niin pahalla tuulella, mutta minusta oli mukava nähdä Tarja niin topakkana. Jaksoipa Sarasvuo nalkuttaa samaa asiaa vielä jälkipeleissä toistamiseenkin, vaikka aiheelta oli jo pohjakin poissa. Ärsyttää nähdä, miten ihmiset menettävät otteensa myydessään sielunsa.

Kallis on jotenkin niin kuin satusetä, kun se suunsa avaa. Ei millään pahalla, mutta vaikka tietoa onkin, se ulosanti on niin herttaista, ettei se ainakaan meikäläistä vakuuta. Soinin näppärät nokkeluudet olivat kuin internetin keskustelupalstalta, hauskoja ja viihdyttäviä. Eikä niissä muissakaan varsinaisesti mitään vikaa ollut. Heidi Hautalakin lumoaa minut aina. Olen päivä päivältä vakuuttuneempi siitä, että on yhdentekevää kuka on presidenttinä, jos maapallo menetetään lopullisesti markkinavoimien käyttöön.

Vanhanen sen sijaan on ihan silkkaa diipadaapaa. Miksei asiaa voi sanoa niin kuin se on, vaan sitä pyörittellään sen sen soman ällän päällä moneen kertaan niin, että kuulija ehtii vaipua syvään narkoosiin. Se onkin vissiin Vanhasen salainen ase. Eniten näissä keskusteluissa minua ärsyttää toimittajat, jotka eivät anna oikaista vääriä käsityksiä, puhuvat päälle ja hyökkäävät ehdokkaiden kimppuun niin kuin ne olisivat tehneet pelkästään vääriä asioita. En yhtään ihmettele, että Tarja joutui puolustusasemiin ja puristi huulensa tiukasti yhteen jokaisen kommenttinsa perään.




Se on tammikuun 12. päivä ja räystäät tippuvat. Lintujen laulu on muuttunut heleämmäksi ja luritukset pidemmiksi. Yritän syöttää pihapiirin talitintit niin paksuiksi, ettei niihin mikään virus pääse sitten kevään tullen iskemään, vaikka kevät näyttääkin iskevän ainakin hetkellisesti ennen aikojaan. Kainot tintit valitettavasti katosivat, kun otin kännykameran esiin.



Lunta on enää laikkuina takapihalla ja ruoho vihertää. Sireenin silmut ovat paisuneet ja puron reunamat ovat sulaneet hiljalleen solisevaksi virraksi.

"Respect from Finland!"

Se oli sitten tänä aamuna herätessä jo helvetin huono olo. Työt hoituivat jotenkuten. Hiki pukkasi päälle jo puhelimeen vastatessa. Varastohommissa sitten kaulavaltimotkin pullistuivat. Kotiin se oli lähdettävä.

Leppävaarasta junaan rynni Alkon kanta-asiakkaita kolme. Kaksi nuorempaa miestä ja nainen, jolla ei ollut enää hampaita, mutta räikeää huulipunaa oli oikein kovasti. Ne istuivat pienten koululaisten kanssa samalle penkille ja örisivät. Ajoittain miehet ponkaisivat ylös, ojensivat kätensä hitlerimäisittäin eteensä ja huusivat: "Respect from Finland!" Nyrkki sujahti lähelle pientä pellavapäistä poikaa ja sen silmät rävähtivät selälleen. Niin pahasti se säikähti, vaikka hampaaton nainen sössötti, että "ei shun meitä tartte pelätä". Se poika jäi siihen penkilleen vapisemaan ja sen neljä muuta kaveria istuivat vakavina vierellä. Mies jatkoi huitomistaan: "Respect from Finland!", kunnes älysivät jäädä pois junasta.

Ahkeruus kostetaan

Jösses sentään. Kiitti vaan kaverit. 25 vasta päivittynyttä blogia suosikkilistalla ja kesken jääneitä mielenkiintoisia keskusteluja vielä odottamassa. Tässähän tulee stressi, hitto vieköön. Aikaa noin tunti. Mistäköhän alkaisi? Tästä tietenkin. Kosto elää haamupäivityksen ja "kalloporauksen" uhallakin.

Älkää räpätkö mulle

Äh, minä inhoan räppiä. Se on jollakin tavalla amerikkalaisen kulttuurin nuoleskelua aina, kun sen tekee suomalainen. Ja silti suomalaiseksi runolaulajaksi on valittu Mariska, tuo akateeminen hiphoppari. Upeeta. Ja nyt sitten Tarjan pisteet kyllä menivät tuon järkyttävän räpin takia. Se ei vaan iske minuun, ei. En vaan jumalauta kestä sitä.

Nyt on sitten ääni vapaana täällä. Pienestä se on joskus kiinni, mutta jos lähdetään tätä asiaa ideologiselta kantilta katsomaan, niin loppujen lopuksi juttu ei olekaan niin kovin pieni enää! Asematunnelisahan näitä kaikenlaisia räppäreitä nojailee pylväisiin soittimet olkapäillään. Suomalaisten eloveenatyttöjen silmät sädehtivät, kun tummaihoinen murrosikäinen poika huitoo sormillaan minkä ehtii ja hokee monotonisella melodialla jotakin käsittämätöntä, kuten I sell my house, I do my job... kun ikänsä puolesta voisi katu-uskottavasti laulaa mielummin hiirestään, jonka möi ja siitä, miten jätti läksynsä taas tekemättä. Oli siinä minulla taas kerran naurussa pitelemistä.

Maailmanlopun meininkiä

Tänä aamuna junassa eräs lääkäri alkoi kertoa lintuinfluenssan tulemisesta. Minulla oli päällimmäisenä mielessä omat syvät murheeni, jotka noissa katastrofitunnelmissa alkoivat äkisti tuntua häpeällisen mitättömiltä. Minun teki mieli siltä istumalta alkaa hamstrata kaurahiutaleita, riisiä, juureksia, vettä, öljyä, jauhoja, hiivaa, vessapaperia, terveyssiteitä, haavojen puhdistukseen käytettävää desinfioimisainetta sekä tolua... sitten minä muistin, miten milleniumkammoisena ennen vuosituhannen vaihdetta olin jo hamstrannut kaikkia näitä mökkimme kellariin. Lisäksi siellä oli kymmeniä purnukoita omenahilloa ja hernekeittoa. Laarit pursusivat porkkanoita ja perunoita. Ämpärit olivat täynnä omenia ja seinillä roikkui sipuleita. Hullu mikä hullu. Älkää sanoko mitään. Laatikoissa oli kosteudelta suojassa laastaria, lääkkeitä ja tulitikkuja sekä hyttyssuihketta ja deodoranttia. Minulla on jokin vimma varautua pahimpaan, mutten kuitenkaan koskaan pelkää pahinta. Jokin tässä temperamentissa pistää ajattelemaan, ettei mikään paha voi minua salakavalasti yllättää, vaan jos pahis tulee, niin olen soppakauha tanassa valmiina vastustamaan sitä raikkain kainaloin. Minulla on takaraivossa aina tieto siitä, että jokin paha voi todellakin osua myös minun tai rakkaitteni kohdalle. En ymmärrä ihmisiä, jotka sairastuessaan huokailevat, että ei sitä vaan voi koskaan uskoa ennen kuin se osuu omalle kohdalle, tai viikatemiehen vieraillessa ovat ällikällä lyötyjä siitä, että joku läheinen kuoli, vaikka ihmisiä kuolee koko ajan.

Lääkärin visio lintuinfluenssan tulemisesta oli aika uskomaton. Eikä se ollut sen lääkärin oma, vaan useiden suomalaisten lääkäreitten salainen supinan aihe. Parin kuukauden päästä, kun taivas alkaa täyttyä elämänilosta, lintujen sulosoinnuista ja keväisestä kuherruksesta, koko Suomi ajetaan alas, tehtaat pysätetään, liikenne lakkautetaan ja vain pakolliset toiminnot pidetään käynnissä. Koulut ja työt hoidetaan netin kautta niiltä osin kuin voidaan ja luonnollisesti ulkonaliikkumiskielto astuu voimaan. Suomi pannaan siis karanteeniin, sillä tämänhetkinen rokote vain hidastaa pandemian puhkeamista ja täsmärokotteen voi valmistaa vasta, kun tauti on saavuttanut lopullisen ihmisestä ihmiseen tarttuvan murhaavan muotonsa. Pahimmassa kuolemanvaarassa ovat tällä kertaa 20-40 -vuotiaat, sillä lintuinfluenssaa onkin alettu epäillä samaksi taudiksi kuin espanjantauti aikoinaan, joka iski erityisen ankarasti nuoriin ja vahvoihin aikuisiin. Koska pandemia niitti väestöä maailmanlaajuisesti, eikä siltä säästynyt edes maailman syrjäisimmät saaret, Suomesta nyt puhumattakaan, on kai melko selvää, että tautia levittivät sillonkin nuo poloiset linnut.

Minä aloitinkin jo hamstraamisen. Ostin hammastahnaakin monta tuubia. Rahaa kannattaa sulloa sukanvarteen ja ruokakaapit on syytä täyttää. Myös desinfioimisainetta kannattaa ostaa pullokaupalla, ennen kuin ensimmäinenkään västäräkki tulee pihamaalle pyrstöään keikuttamaan. Amen.


Nimimerkki Tulehmo kritisoi Helsingin Sanomissa 25.4.1919 hautauskustannusten nousua "espanjalaisen" takia:

Tähän saakka ei kannattanut tavallisten kuolevaisten elää, mutta nyt se vasta tuli tenä eteen. - Nyt ei vähävaraisten kannata kuollakaan.

(Eila Linnanmäki, Historillisia papereita 2, Taudit ja historia)

Intohimoisesti ja tosissaan

Kun kerran haastettiin, olen tunnollisesti monta päivää miettinyt pääni puhki, kenen muun vielä haluaisin bloggaaavan. Entisissäkin on niin hemmetisti lukemista, että päätä huippaa. No kenen? Jonkun suustaan niin karkean, että sen kielellä voisi tervata veneen (vai miten se meni) ja istuu samassa junassa joka päivä kuin minä ja kirjoittaisi minusta. Tietenkin. Ehkä konduktöörin, joka vahtaa matkustajia salaisilla kameroilla, joita paikallisjuniin on lehdestä saamani tiedon mukaan piilotettu yli kolmekymmentä, ja joiden tarkkaa lukumäärää ei haluta paljastaa.

Se tulee joka päivä junaan pimeältä asemalta vaunun valoista häikäistyneenä otsa kurtussa, etsii uutislehti satasta tyhjiltä hattuhyllyiltä ja päästää hampaidensa välistä tukahtuneen kirouksen, istuu alas ja yrittää avata mustan toppatakkinsa vetoketjua. Se tuntuu jäävän aina jumiin, joten sitä pitää nykiä välillä takaisinpäin, jotta se taas kulkisi. Ehkä siinä on hänen elämänsä tarina: Vuoren väliin jumittunut vetoketju. Sitten se alkaa kaivaa kassiaan. Sitä kestää aina Espooseen saakka, kunnes siitä puuhapussista vihdoin on löytynyt kännykkä ja kuulokkeet. Kuulokkeet hän pistää korvilleen typerän näköisenä, tarkistaa niistä kirjaimet; R niin kuin right, L niin kuin left sen huulet näyttävät tapailevan.

Sen naamasta näkee... (ettei... hahahah.... )... että se on keski-ikäinen ämmä, vihainen kanttura kaiketi. Mutta siitä näkee myös sen, mitä se kuuntelee. Sillä on radio päällä. Se naurahtaa välillä ja pistää käden suunsa eteen ja katselee ulos. Välillä se hymähtää närkästyneenä ja silloin se pälyilee sivuilleen huomasiko kukaan. Sen silmät ovat levottomat. Ne jotenkin harittavat; katselevat heijastusten kautta ihmisiä ja jo kohta taas vilisevät maiseman mukana. Se häiritsee sitä aamuisin. Silloin se sulkee silmänsä, mutta luomien alla silmämunat vielä muljahtelevat siihen tahtiin, että sen on nostettava käsi suojaksi, jotta olisi vieläkin pimeämpää. Joskus se avaa silmänsä kesken kaiken aivan ammolleen, näkee kuvansa ikkunasta ja tärisee säikähdyksestä vähän aikaa...

Ei se oikeastaan olekaan yhtään hauskaa. Blogatkoon se, joka tekee sen intohimoisesti ja tosissaan. Kyllähän semmoista lukee aina mielellään. Tai toisaalta olisi kyllä hauska lukea myös semmoisen verkkopäiväkirjaa, jolle koko blogikulttuuri olisi äärimmäisen vastenmielinen ilmiö: Juha Seppälä tai se Benropen jo mainitsema Jyrki Lehtola esimerkiksi, mutta veikkaan, ettei niillä taida riittää rahkeet pitämään mielenkiintoa yllä muutoin kuin nimensä antamalla statuksella.

BLOGILISTALLANI...

• Jemory
• Sanat
• RAAPIMAPÖLKKY
• Metablogi
• Oli sitten pakko koskea kun kiellettiin
• SusuPetal goes Video
• περιθοριο
• revolution in my mind // viima LJ
• Minhin haarakonttori
• Maija Mallikortti
• Portti naisten maahan
• Loistava puhallus - Lauseita
• Valpurin vinttikamari
• Kirjoituksia kellarista
• VÄLIMAASTO
• Linnunradan liftaaja
• Vaarallinen maisema
• Paluu
• Hurina
• Etappisika, Esq.
• Sudet tulevat
• Rantaruotsalaisen tunnustuksia
• Inka vaahtoaa
  
• Euroopan reunalla - Elämää Espanjassa
• Terveellinen elämä - just joo...
• Kirjailijan häiriöklinikka
• Kun Kirjoitan
• Tinkan kellari
• Saaraliini Texasissa
• Lehti
• SusuPetal -RunoSaari
• Kansalaismediakatsaus
• Ytyset
• JATKUU....
• tuntematon blogilas
• Elämäni tuuliviirinä
• benrope
• Yrttimaan aikakirja
• Savurenkaita
• Satakunnan Kansa - blogit
• Mustavihreä Visio
• Oharin paluu
• Kirsi H. - freelancetoimittajan blogi
• Sivullisen askeleita
• Kriisipuuro
• Verkkolehti In Medias Res
• Krapulablogi
• Sekamediasoppa
• almamaria
• Elma-täti
  
• tienpäällä
• Kukkamaa
• Kuplii pinnalla
• Mina von Münchausen
• sunblind
• Mari Koo - Blogeja, kulutusta ja tutkimusta
• Sivuikkuna
• Kari Haakana
• tule, vaisuus
• Parnasso.fi
• Obeesian sydän
• mitvit
• Tärkeimmät asiat
• Katapultti
• Rappiotäti
• Pakko valittaa
• Allyn Tilitysnurkka
• BlogiTV [!!]
• viima
• Kaiken kannan mukanani
• ikkunaiines
• Diogenes
• Jatulintarha
  
• kasbach
• A Tribute to Kuvia Kurvista
  
• Lyhyttavaraliike
• Okra
• DALLAS PULLAA
• www.harritimonen.com
• Luova lauantai
• Mrs Morbidi
• Paskan kaupunnin kuvat - Oulu Kuvissa
• Katili Blog
• Dionysoksen kevät
• Anna ihmemaassa
• Sanoma Ihmiskunnalle
• Kulutusjuhla
• Hullu maailma
• Heikot Signaalit
• MALMIN POLGARAN TARINOITA
• Kynä kädessä
• Kolikon kääntöpuoli
• Loreal Blondi
  
• Osmo poliitti
  
• Lyhyesti
• Kemppinen
• Skandaalin polttopisteessä
• Viistolla pinnalla
• Runotorstai
• Kello viiden tee - syanidilla, kiitos
  
• keksi
• SusuPetal
• Valokuvatorstai
• Oh-show-tah hoi-ne-ne
  
• Image.fi
• NONO
• Liisan jutut
• Mikä ikä?!
• Sun äitis
• SusuPetal in English
• Iisin hirnuntaa
  
• The Butt Ugly Weblog
• Aasiakas.net
• Appelsiinin tuoksua
• Solmukohtia
• Tanssiva harmaa pantteri
• Pää auki
• SusuPetal -kuva ja sana
• M A D O N R E I K Ä
• Jäniksenselkäläisen Kirjallisuuden Seura
• Ze Kerawac
• Medis
  
• Sedis Blog
• Lepiksen takapiha
  
• Paikan lumo
  
• Lähtölaskennan jälkeen - Count up
• Ripsa
  
• Tekno-Kekon mielekäs maailmanhistoria
• Vaiheinen
  
• Meten oma lehti
• Luovuksissa
• PopuLAARI
  

... eipä tullut tuostakaan täydellinen lista. Osa jäi kopioimatta ja nyt sitten tässä ihmetellään, että mitkä puuttuvat joukosta. Aakkostaminen on hullun hommaa.

Mitä tina näyttää?

En tiedä ihan varmana tietenkään mitä tästä pitäisi ajatella, kun en oraakkeli ole ollenkaan, mutta heikkohermoisempi voisi alkaa varoa käärmeenkielisiä miehiä.

Hakulauseruno

Kalavale
voiko olla uskollista vaimoa,
Saara

Tuhannen yötä
kylmä kangistaa pian.

Vuonna 2005

Kiitokset Saaran blogin kommentoijille ja lukijoille tästä vuodesta. Hyvää uutta vuotta kaikille bloggareille ja kommenttielukoille!

Paljastuksia, koska Emmerdalesta ei tullutkaan kuin yksi jakso tänään

Hei kaikille. Nyt tämä läppäri on sitten sylissä. Jännittävää. Entistä pöytäkonetta ei niin vain voinut syliin ottaa, tai tietenkin olisi, mutta ei tullut silloin mieleen. Tätä tosiaan voi vaikka lämpimikseen tässä sykyssä pitää. Nih. Minun kulta. Uusi Amilo.

Meillä on myös uusi auto. Volkswagen Passat. Kaikille aisteille, sanottiin mainoksessa. Musta se on ja tuoksuu uudelle autolle. Ainakin viisimetrinen. Kävin sillä eilen ajamassa vähän matkaa. Auton virallinen omistaja änkesi kyytiin ja nillitti koko ajan. Milloin oli liikaa kierroksia, millloin liian suuri vaihde ja muuta jonninjoutavaa. Ei siitä ajamisesta oikein mitään tullut. Helvetti, kuusi vaihdetta enkä millään ehtinyt käyttämään kuin neljää ja pakkia. Kyllähän se nyt pari kilsaa meikäläiselle riittää. Uusi auto sentään. Paljon valoja sisällä. Portaaton penkinlämmitin ja sähköinen käsijarru. Meillä oli aiemmin automaattivaihteinen Mondeo. Pariin vuoteen ei ole tarvinnut kytkintä painaa. Enkä minä olisi nytkään millään viitsinyt. Unohtuikin pari kertaa. Jäkjäkjäk. Jösses, miten paljon tyhmempi minä vielä voin olla.

Nämä edellä mainitut uudenkarheat söpöstykset eivät oikeastaan ilahduta yhtään. Kaikki tuntuu niin hemmetin yhdentekevältä ja ihan kuin ne sattuisivat jollekin toiselle. Melkein kuin kaikki mainokset, jotka lähetetään minulle väärällä etunimelläni, siis sillä, jota en ole koskaan käyttänyt. Niin kuin Book Avenuelta tuli tänään mainos:

Jutta, luulitko päivääsi rankaksi?

Aika samperin huono mainos. Liittymiskortti oli valmiiksi väärällä nimellä täytetty ja sitten ne vielä hehkuttivat:

"Mitä vielä mietit, Jutta?"

Hän muisti nimeni oikein! Pieni voitto , mutta nyt ei ollut juhlan aika.
- Lauren Weisberger, Paholainen pukeutuu Pradaan

Ensinnäkin; kuka helvetin Jutta. Ja toisekseen, minulle ei tarvitse lähettää ainuttakaan mainosta, jossa epäillään minun vain luulleen päivääni rankaksi. Book Avenue on nyt auttamattomasti out minun elämästäni. Joskus se mainos ei nyt vaan osu oikeaan. Ei edes oikealla nimellä. Toivon, että se olisi lähetetty jollekin toiselle.

Toinen elämäni onkin enemmän tuolla unissa. Sinne minä pakenen ilta illan jälkeen. Naapuritontilla on pieni mökki, jossa on ikkunaluukut. Ympärillä puolivilli puutarha. Tontilla on myös perunamaa ja jokunen ryyti siellä reunamilla on takavuosina ollut kasvamassa. Enää ei. Siinä asuu vanha pariskunta ja ovat niin huonossa kunnossa jo, etteivät enää jaksa hoitaa mitään. Mies kulkee jo rollaattorilla. Nainen on se sama, joka aikoinaan ampui haulikolla ilmaan, kun naapurin lapset mekastivat sen tontilla. Ja siis se sama muori, joka salaperäisesti rahtasi omenoitaan ikkunani alle.

Sen mökin minä haluaisin. Ne omenapuut. Polun tuosta pihan poikki tänne, josta lapset, koirat ja kissat voisivat luokseni kulkea. Autoa en haluaisi, mutta maakellari olisi hyvä. Sinne voisi perunoita säilöä talven varalle, ettei tarvitsisi painavia kauppakasseja kävellen kantaa. En minä niin kovin paljon pyydä. Sen mökin vain, mutta en ovikelloa. Vieraita kävisi kuitenkin joskus. Ne voisivat koputtaa kuistin sisäovea sitten ja astua peremmälle, kun minä huutaisin, että se on auki. Yläkerrassa olisi matala makuuhuone, vinttiin rakennettu. Alakerrassa tupakeittiö. Sitten olisi niitä alkoveja vaikka, joissa olisi lapsille sängyt. Ne voisivat tulla ja mennä niin kuin huvittaa. Siis ne lapset, ei sängyt.


Mökin kuistilla minulla olisi peltinen rasia ja siinä olisi lukko. Ja siellä rasiassa olisi aina tupakka-aski sekä tulitikut. Joskus saunan jälkeen istuisin siihen rappusille ja polttaisin yhden tupakan. Menisin sisälle ja pesisin hampaat. Katsoisin verhon raosta, onko kukaan tulossa polkua pitkin. Napsaisin television päälle ja kääriytyisin vilttiin. Enkä odottaisi keneltäkään hyväksyntää. Pitäisi vain ensin alkaa lotota.


Aika pitkä tuli tästä, vaikka piti vain sanoa, että Petra toi minulle tänään ihania kukkia. Ja eikö piristänytkin, vai mitä! Laitan kuvan, mutta ei ole vielä photoshopia asennettuna, joten se voi olla hurjan näköinen. Joka tapauksessa oransseja gerberoja, krysanteemeja ja joitakin keltaisi hörhellyksiä. Aivan hurmaavia, kiitos kaunis. Petra on ihana.

Valitan, että valitan

Arki tuli liian pian. Elämä on aina tätä samaa paskaa vain. Tunnelin päässä tuskin on valoa, sitä on turha haikalla. Haluaisin niin tottua tähän kylmään. Eniten minua palelee öisin.

Tietokone on nyt kyllä uusi ja nopea, mutta vastaavasti minä olen hidas ja vanha. En oikein osaa vielä ottaa tätä syliin. Tuoli on liian matala tai kone liian korkealla. Mitä tämän kanssa pitäisi tehdä. Toisten blogien lukeminenkin tuntuu hankalalta. Arvatkaa vain miten hankala on kirjoittaa.

Töissä ei ole luvassa helpompia aikoja. Pikemminkin päinvastoin. Nyt saan juosta kahden työpaikan väliä koko viikon tukkaputkella ja rääpiä sieltä täältä minkä ehdin. Delegointi ei kannattanut. Siitä seurasi vain suurempi kaaos, jonka selvittäminen vienee viikkoja.

Asiakas olisi tänään palauttanut kirjan, koska se loppui hänen mielestään kesken. Ne kaikki loppuivat samalla tavalla, mutta ei se oikein auttanut. En silti suostunut kaupan purkuun. Onko kirja viallinen, jos se ei täytä asiakkaan toivomuksia?

Metro-lehdessä hehkutettiin välipäiviä "kun ei tartte tehdä mitään". Minä rupesin itkemään. Relander povasi välipäivien laiskottelijoille pitkää ikää, onnellista avioliittoa ja tasapainoisia lapsia. Työn raskaan raatajat saavatkin sitten tyytyä huonompiin vaihtoehtoihin, mutta mitäs sen on haudassa väliä.

Jouluntoivotus

Jouluiloa kaikille!
- Saara ja tytär, joka piirsi teille kuusen.

Kevyt meemi

Kirjoitin joskus taannoin pitkät jorinat siitä mitä näen edessäni. Näin siitäkin olisi päässyt helpommalla. Hmph.

Ihan tyhmää

Ilma oli keskipäivällä niin kostea, että aurinko värjäsi hennon sateenkaaren pilvettömälle taivaalle. Ihailin sitä koko kotimatkan junan ikkunasta. Kaaren yläosassa kellui aurinkolaivakin. Muuten on ollut ihan tyhmää.

Tulin kotiin pakkaamaan lahjoja. En enää muistanut minne niitä olin piilotellut ja jouduin penkomaan kaapit ihan sekaisin. Levitin lahjat keittiön pöydälle ja aloin pakata. Yllättäen kuopus naamatti keittiön ikkunan takana viisitoista yli yksi, vaikka niiden piti kaikkien päästä tänään kahdelta koulusta. Minulle tuli hirveä hätä piilottaa paketit ja ryntäilin täällä lahjasäkkien kanssa edestakaisin tietämättä minne mennä. Poika heitti repun eteiseen ja huusi, että mää jään ulos.

Soittivat kaupastakin juuri. Kiukkuinen asiakas nappasi tytöltä luurin kesken puhelun ja huusi... ja huusi... ja huusi... Niin, mutta... ehdin sanoa kymmeneen väliin, mutta ei se kuullut. Lopulta minun oli huudettava ihan siis todella lujasti, että VOISITTEKO KUUNNELLA! Sain sitten asian selvitettyä, mutta vieläkin leukaperiä kiristää. En tiedä miksi just niitä. Asiakas oli kuulemma poistunut anteeksi pyydellen.

Nyt täällä on tupa täynnä muksuja. Kahdeksan. Minulla alkaa olla vaikeuksia kestää ääniä. Ne pelaavat jalkkista sisällä ja kuuntelevat Rasmusta täysillä. Jo aamulla kännykän ensimmäinen piip vihlaisi syvältä. Junassa kuulokkeet joutuivat koetukselle, kun Mamba raiskasi radiossa joululauluja, ikään kuin eivät muutenkin kävisi hermoon ja sitten vielä Mamba. Voi äiti.

Artistinen haamupostaus

Voi tätä hullua maailmaa. "Kyseessä on todennäköisesti kuuluisa ja palkittu maalari Ernst Wilhelm Nay", tohtori Schneider totesi syvällisen analyysin jälkeen."
(Kuvan taideteos ei liity tapaukseen)

Myös Mona Lisan hymyn salaisuus on selvitetty ponnekkaitten tiedemiesten avustuksella. Siinä siis pitää oleman hitunen vihaa, vähän pelkoa, lievästi vastenmielisyyttä ja loput onnea.


(Kuvan hymytyttö liittyy tapaukseen)

Melkein haamu päivittää

Heräsin tänäkin sunnuntaina sohvalta. Enpä tainnut ehtiä illalla hörppäämään kuin pari siideriä, en muista, koska sammahdin niin yhtäkkisesti. Yritin ilmeisesti katsoa jotakin elokuvaa tai sellainen mielikuva minulla on. Sitä en kyllä muista mistä elokuvasta on ollut kyse. Mutta meillä ei vaimoa suotta sohvalta pois herätelläkään. Ei sillä tavalla viitsitä häiritä turhan päiten. Muuttaisin siihen sohvalle nukkumaan muutenkin, jos siinä ei tulisi niska niin hemmetin kipeäksi ja iho nihkeäksi.




Aamulenkillä oli sentään kaunista ja kylmää. Koira kyllä veti niin pirusti, että koko homma meni pelkäksi jarrutteluksi. Se kun kiskaisee, niin siinä jäisellä tiellä voi melko helposti tämän ikäinen ämmä satuttaa itsensä lopullisesti. Näitten kuvien ottaminenkin oli sulaa hulluutta. Kyllä kaksi kättä on tuon koiran kanssa ihan liian vähän. Saa olla joka kerta onnellinen siitä, että pääsee ehjänä kotiin. Onni on niin pieniä asioita. Elämä suurta ja vittumaista.

Karvatoukan seikkailut

Tänään tuolta seisakkeelta tepastellessa tiellä makasi tuommoinen karvatoukka. Se oli tietenkin jäässä ja kankea vallan ja sen hapsuista karvoitusta koristivat säkenöivät lumihiutaleet. Hyvin kaunis. Niin kaunis, että minun piti ottaa se käteeni. Puristin sitä nyrkissäni loppumatkan ja pistin sen kotosalla lasipurkkiin. Tyhmä. Olin varma, että se on kuollut, mutta halusin kai nähdä ihmeen; että miten horkasta vielä voi herätä henkiin. Miksi pitää pienen luontokappaleen olla uteliaan ihmismielen koe-eläimenä. En tiedä.

Totta kai se heräsi henkiin, voi herranjumala. Isäntä suuttui ja alkoi huutaa, että mitä varten tänne pitää kaiken maailman elukoita tuoda! Vie se saatana ulos tai heitä roskiin! Siinä se toukkaparka mittasi purkin pohjaa täysin virkeänä ja uteliaana, nosti päätään ja tunnusteli lämmintä ilmaa ihmeissään. Kai sen piti herätä perhosena puoli vuotta myöhemmin, mutta jokin oikku sen oli talvikolostaan siihen tielle tällännyt. Tuuli kenties varistanut oksan kolosta? Mutta siinä se yhä toukkana tokkuroi. Vein sen sitten ulkovarastoon, jossa ei nyt ihan ollut vielä pakkasen puolella. Kippasin purkin maanrajaan enkä katsonut toukkaa enää. En oikeastaan voi edes ajatella sitä enää. Enkä tiedä pystyykö se enää toiste horrokseensa vajoamaan vai kituuko se vain kunnes kuolee.

Minun piti vielä kirjoittaa runo suomalaisesta pulusta ja muistuttaa Jemoryn Jennistä, jonka jutut ovat kerrassaan hulvattomia, mutta kun ei ehdi taas kaikkea kerralla.

Postimaksu on sitten joulukorteille huomisesta alkaen 0.65 €/kpl

No nyt se on korttihelvetti ohi. Kyllä siinä taas mummot plarasi korttejaan monta viikkoa, jessus sentään. Sataviisikinkymmentä korttia ja hyvässä lykyssä kaikki erilaisia. Muistavatkohan ne kotona vielä, mikä niistä oli kenellekin tarkoitettu. Eikö se ole yksi helvetin hailee, vaikka ostaisi nipullisen samanlaisia kortteja. Mutta kun ei; Viljon väelle tämä joulupukki vihreällä taustalla ja Martille sinisellä. Lyylille kynttilää hileillä ja Mirjamille tonttuja! Oh, ja Josefiinalle Jeesus! Eikä muuten ole sekään mitenkään kumma tilanne, että nuoret naiset ja miehet jäävät siihen kassalle kyselemään, että eikös tämä nyt ole ihan hyvä kortti ja mitä mieltä myyjä on, voikohan tämän kynttiläkortin laittaa lapsiperheeseen. Totta kai käy, niin... on on... aivan iiiihana... Ja sitten niitä kortteja puljataan ja vaihdetaan ja nauretaan, että laske nyt vielä montako niitä oli... minä menin sekaisin siinä 127 kohdalla...hahhahh. En tiedä montako myyjää jää jännetuppitulehduksen takia vielä sairaslomalle. Pitäisi vissiin nostaa hintoja ensi vuodeksi.

Töistä lähtiessä kävelin ihan ajatuksissani kohti laituria numero 14, kun kuulkaa pulu laskeutui mun päähäni! En älytä. Säikähdin aivan helvetisti, että mikä lämmin mun päähäni lepatti. Huitaisin sen tietty kauhuissani tiehensä, ja siitä se räpiköi sitten maahan. Mutta nyt mulla on tietty lintuinfluenssa. Pitää kai desinfioida pää tänään. Jos se nyt mitään muuttaa.

Maailma ei ole mustavalkoinen eikä mitään pitäisi purematta niellä

Tässä harrastusten ja vanhempien parjaamishuumassa sitä tahtoo unohtua monikin asia. Nyt pelkoa on herättänyt se, että lapset joutuvat ahtaalle tyrannisoivien isien ja äitien kunnianhimon takia, ja että järestään kaikki vanhemmat pakottavat lapsensa harrastusten pariin vastoin lapsiraukkojen tahtoa. Tuhansista harrastavista lapsista joku osuus on aina mukana vain vanhempiensa tahdosta. Sitä en tiedä, harrastaisivatko nämä lapset omin päin puuhastelua ja pihaleikkejä mielummin, vai pelaisivatko pleikkaa, mutta yhtä kaikki harrastaminen sinänsä on jo verrattavissa entisaikojen pihaleikkeihin. Ihan samoja futispelejä sitä on pelattu aina sen kirkkiksen ja purkkiksen lisäksi. Nyt samanhenkiset tytöt ja pojat kootaan yhteen pelaamaan niitä pelejä, joita he haluavatkin pelata, mutta joita ehkä juuri se pihan Sanni tai Matti ei haluakaan pelata. Sanni tai Matti kenties puuhastelee itsekseen ja leikkii mielummin nukella, joilla on liian iso pää ja botoxia huulissa.

Kyllä sitä tapahtuu joka perheessä silloin tällöin, että lasta ei yhtäkkiä huvitakaan harrastaa. Se on ulkopuolisille itsestäänselvyys, ettei lasta sitten saisi pakottaa jatkamaan, vaikka muksun mieli kuukauden päästä muuttuisikin, mikä ei ole tippakaan outoa käytöstä. Siinä ei vain tulla ajatelleeksi sitä, että kalliit maksut on maksettu, välineet ostettu, harrastuspaikkojen ajat vuokrattu ja henkilökunta järjestetty. Miten paljon hukkaan heitettyjä työtunteja ja energiaa esimerkiksi kuluu tunnin mittaisen jääajan järjestämiseen, kun areenalle ei ilmestykään pelaamaan ainuttakaan junnua, joita ei just silloin huvittanutkaan treenata.

Vastaavanlaiset hankaluudet koskevat kaikkea muutakin harrastamista; pianon soittoa, näyttelemistä, ratsastusta... vanhemmilta vaaditaan aikamoisia selvänäkijän kykyjä, että pystyvät siltä seisomalta sanomaan ei yli-innokkaille lapsilleen, jotka toivovat esimerkiksi sähkökitaraa joululahjaksi ja haaveilevat rokkitähdeksi ryhtymisestä. Niin kuin meillä kuopus on nyt keksinyt. Ostaisinko muutaman satasen sähkökitaran ja pistäisinkö sen maltaita maksaville soittotunneille, kun tiedän, ettei kuopusta kohta ehkä huvitakaan. Näihin asioihin pitää tässä yhteiskunnassa sitoutua tai sitten olla välittämättä intoa puhkuvien lastensa halusta harrastaa jotakin, jotta lasta ei joutuisi koskaan pakottamaan mihinkään. Näistä hellanteltuista, joita vanhemmat pitävät kuin kukkaa kämmenellä kasvaa juuri niitä despootteja, joiden oikukkaan mielen mukaan moni täällä parhaillaankin tanssii. Kun ei koskaan vaadita mitään, lapsi kyllä oppii vaatimaan kaiken.

Useat myös tuntuvat pelkäävän sitä, että lapsen harrastaminen on niin tavoitteellista ja ohjattua, että lapsi suorastaan kärsii. Näille minä suosittelen menemistä sinne lasten keskuuteen ja katsomaan, miten ne siellä kärsivät. Muutama syksyn pimeydestä väsähtänyt junnu saattaa hyvinkin tulla sanomaan, ettei enää jaksa, mutta äiti pakottaa. Kyllä ne ohjaajat sitten huomaavat, jos jotakuta ei kerta kaikkiaan huvita ja ettei lapsen harrastamisesta tule ilman motivaatiota mitään. Ihan tavallisia ihmisiä ne siellä ovat siellä lasten parissa, eivätkä mitään hirviöitä. Melkeinpä voisin väittää, että moni tekee sitä työtä ilman minkäänlaista korvausta, jotta lapsilla vain olisi mieleistä puuhaa. Fiksu aikuinen sanoisi näille väsähtäneitten lasten vanhemmille, että nyt olisi varmaan aika lopettaa, eikä selittäisi asioita pitkin kyliä aiheuttaen hysteriaa ulkopuolisissa ihmisissä. Juuri näistä tämmöisistä jutut ja juorut lähtevät liikkeelle ja sitten sitä taivastellaan koko bloginnean voimin, miten se on niin kamalaa, kun äiti pakottaa harrastamaan.

Minua ei pakotettu ikinä mihinkään. Kyse ei ollut siitä, että minua olisi pidetty kuin kukkaa kämmenellä, vaan välinpitämöttömyydestä. Minulta ei siis vaadittu mitään, paitsi en saanut mennä tivoliin töihin lipunmyyjäksi. Menin kuitenkin ja jo yhden päivän jälkeen se oli heippa vaan tivolille. Minusta ei kuitenkaan tullut mitään eikä lahjojani koskaan löydetty. Kenties, jos minulta olisi joskus vaadittu jotakin ja pönkitetty itsetuntoa sen verran, että olisin saanut loistaa jossakin, oppia jonkin asian kunnolla, minusta olisi kasvanut hieman kärsivällisempi enkä jättäisi kaikkea vieläkin kesken.

Oma tytär sepusti aikoinaan jokaisen näkemänsä lastenelokuvan vuorosanoja ja esitti kohtauksia, joita illat pitkät täällä ihmeteltiin silmät tapillaan. Minulle tuli sitten mieleen, että panen tytön nuorisoteatteriin, kun tuntuu niin tykkäävän tuosta näyttelemisestä. Pääsisi vähän purkamaan ja saisi ehkä kaipaamaansa huomiotakin enemmän. Sinne oli hillittömät jonot, mutta kärsivällisesti sitä vuoroa odotettiin ja elettiin sillä aikaa kuin pellossa omiaan puuhastellen. Vihdoin tyttö pääsi eikä aluksi tuntunut viihtyvän. Opettajalle sanoi, että äiti pakotti teatteriin. Kuvassa eilisen pikkujoulunäytöksen kohtaus, jonka tyttäreni esitti silmät loistaen täydelle katsomolle (se pienempi niistä, joilla on käsi ojossa). Minusta oli todella outoa seurata, miten tytär oli niiden muitten minulle täysin vieraitten ihmisten keskellä kuin kotonaan ja niin täpinöissään. Voi olla, että jos nyt käskisin lopettaa, se saisi siitä ikuisen trauman.

Itsenäisyyspäivän puhe

Hyvät lukijat. Tippa linssissä olen seurannut suomalaisen musiikin kehittymistä Syksyn Sävel -muistelmien myötä. Oli lähes kestämätöntä ajatella, että minä olisi pikkutyttönä kuunnellut Erkki Liikasen Evakkorekeä tai Jokkantiita. Herravarjele! Puhumattakaan sitten Mikko Alatalon Trikoo on riskillä rumasta. Minä osasin ne sanat ulkoa! En kestänyt katsoa. Hyvä luoja millainen kansa me olemme olleet. Eihän tätä voi järjellä mitenkään itselleen enää selittää. Sovitaan nyt vain niin, että olemme eläneet jossakin hurmoksellisessa rillumareivaiheessa hieman liian pitkään. Ymmärtäähän sen, täällä pimeässä metsän keskellä, erossa muusta maailmasta tulee tehtyä kaikenlaista perverssiä. Mutta että osata Evakkoreki ulkoa. Haloo. Viekää minut saunan taakse tai jonnekin.

Sitä hirveää ohjelmaa katsellessa huomasin myös, että naisille ei ole kunniaa Syksyn Sävelen voittoihin suotu montaakaan kertaa. Oliko niitä 70-80-luvulla pari? Lea Lavenin Ei oo, ei tuu ainakin vuonna 77. Tuossa ohjelmassa nelinkertainen syksynsävelmaestro Alatalo sanoikin, että tuona vuonna Syksyn Sävel piti tavallaan välivuotta. Ymmärtäähän sen. Miehiltä ei aina kaikki onnistu ja jokin kiintiö pitää naisille suoda kerran vuosikymmenessä. Helppo voitto siis, mutta ei ansaittu. Lea Laven ei ollut ehkä tarpeeksi söpö.

En tiedä millaisia miehet oman maansa naisille muualla maailmassa yleensä ovat, mutta meillä taitaa olla aika huonosti asiat. Ainakin meillä on liikaa Loka-Laitisen tapaisia oman maansa naisten ulkonäköön turhautuneita miesparkoja. En alkuunkaan ymmärrä, mitä mieltä on valittaa lyhyistä jaloista, kun ne eivät siitä sen pidemmiksi muutu. Miksi nämä miehet eivät yksinkertaisesti muuta pois Suomesta jonnekin, missä naisten ulkonäkö ei aiheuta ahdistusta. Tai kokonaan pois tältä planeetalta. Laitinenhan kirjoitti jo toisen blogitasoisen postauksensa Iltalehteen taas aiheesta männä viikolla.

Tämä maa juhlii tänään itsenäisyyttään, mutta millaista sitten on olla suomalainen nainen tässä vihamielisessä ympäristössä, jossa rumat naiset kasvattavat poikansa väärin. Minusta olisi niin suloista pakahtua ylpeydestä suomalaisten miesten rinnalla, mutta näinä aikoina se on mahdottomuus. Suomalaiset miehet eivät löydä enää mitään hyvää sanottavaa naisistaan. Milloin viimeksi olette nähneet tai lukeneet yhdenkään suomalaismiehen olevan ylpeä meistä naisista? Minä en ole nähnyt koskaan. Ja mistäkö se sitten johtuu? Olemmeko ansainneet tämän? Ja miksi? Olemmeko todella niin rumia? Olemmeko epäoikeudenmukaisia? Ilkeitä ja juoppoja? Olemmeko huoria? Laiskoja? Olen kyllä joutunut lukemaan suomalaisten naisten ylistäviä kirjoituksia miehistään, olivat ne äijät olleet sitten minkälaisia kullinheiluttelijoita tahansa. Kekkonen sai panna naisia kumoon mennen tullen, mutta kauankohan Tarja saisi tyydyttää seksuaalisia mielihalujaan samanlaisella intensiteetillä tulematta kivitetyksi.

Suomalaisen naisen tulisi olla hiljaa ja nätti, tästähän on ollut puhetta. Jos olet ruma, on parempi olla hiljaa ja tyytyä kohtaloonsa. Jos olet puutteessa, olet aivan varmasti ansainnut sen rumalla naamallasi. Hyvännäköinen suomalaispimu on harvinainen näky ja hänkin siinä tapauksessa eltaantunut huora, jonka on parempi olla hiljaa tai viiltää ranteensa auki. Se onkin varmaan ainoa kunniallinen asia, mitä voi tehdä jos alapäässä tykyttää. Sen sijaan miehelle se on kunnia asia, että seisoo ja naista voi vapaasti kaivata petikaverikseen vaikkapa blogeissa. Muiden maiden naiset saavat vapaasti olla rumia tai kauniita, kiihkeitä ja hulluja, ne vain yksinkertaisesti ovat sellaisia. Mutta suomalaisen naisen tulisi olla olemassa miellyttääkseen miestä, vaikka mies sitten sattuisi haukkumaan välillä rumaksi tai läskiksi tai vihjailemaan rintojasi kärpäslätkiksi. Kummallista, että ainoastaan suomalainen rotu on näin epäonnistunut eikä pysy edustuskelpoisena kovinkaan vanhaksi saati monen lapsen tekemisen jälkeen. Mutta muualla maapallolla näin ilmeisesti on.

Tämän maan miehet ovat aina ilkeitä, jos nainen yrittää pärjätä jossakin. Kun Halonen nousi presidentiksi, hänen ulkonäköään hävettiin. Kun Karpelasta tuli ministeri, hänenkin ulkonäköään hävettiin. Pitäisi olla jotakin siltä väliltä. Nätti, muttei liian nätti, koska liian nätti on aina uhka kaikille. Se on uhka naisille, mutta myös miehille, koska hyvännäköiset naiset voivat aina käyttää kauneuttaan hyväkseen.

Tuntuu siltä, ettei tämän maan miehille kelpaa minkäänlainen nainen. Herää epäilys, että kaikki suomalaismiehet ovatkin kaappihomoja ja naiset pelkkiä synnytyskoneita, jotta tätä komeata suomalaista homogeenista miesrotua saadaan jatkettua. Me elämme kauhuelokuvaa paraikaa. Taitaisi kuitenkin olla parempi, että saataisiin geenejä vähän muualtakin, jotta ne naisten jalat siitä pitenisivät, rinnat suurenisivat ja pysyisivät kimmoisina mummuikään asti. Persekin pienenisi. Ehdotankin omille lapsilleni, että alkavat katsella sitä kumppaniaan jostakin muualta. Pojat olisivat onnellisempia, kun saisivat kauniimmat vaimot ja tytär tekisi tälle maalle palveluksen tuottamalla pitkäsäärisiä kaunottaria suomalaismiesten katseltaviksi.

Mielelläni näkisin asiat toisin, mutta minulla ei ole todisteita muustakaan. Nyt kun meillä ei varsinaisesti itsenäisyyttä enää ole, eikö olisi kuitenkin ollut parempi pitää yhtä suomalaisten miesten ja naisten kesken, kuin kasvattaa tällaista kuilua, minkä Loka-Laitinen ja muut ilkeät miehet ovat jo ehtineet tehdä. Minä en enää yhtään ihmettele feministien raivokkuutta. Kun nainen käy töissä ja hoitaa kodin ja lapset sekä kuuntelee haukut ja välillä ottaa turpaansakin, tokihan sen pitäisi vielä jaksaa miellyttää kaikkia suomalaisia miehiä.

No niin. Tulihan siitä aika kärkäs näin pitkän tauon jälkeen. En tietenkään pidä siitä, mitä kirjoitin ja janoankin todisteita päinvastaisesta. Enempää haukkuja ei siis oteta vastaan. Niitä on kerääntynyt kylliksi.


Jokseenkin absurdi tähän perään tämä meemi (via Scilla) kerrankin:

SINÄ OLET SUKUPUOLINEUTRAALI

Kuvauksesi Olet sukupuolineutraali eli sukupuolisesti sitoutumaton. Et pidä meteliä sukupuolesta, etkä tuo omaa sukupuoltasi mitenkään erityisesti esille. Persoonaasi ei hallitse eikä määritä vahvasti sen enempää mieheys kuin naiseuskaan Sukupuoleen liittyvässä itseilmaisussa olet melko pidättyväinen - jopa sukupuolipihtailija. Tiedostat sukupuolijärjestelmän olemassaolon ja otat siihen mielellään etäisyyttä ja toimit yksilöllisesti, etkä sukupuolimäärittyneesti. Et aina ymmärrä, miksi monet muut ihmiset pitävät sukupuolesta niin kovasti meteliä ja antavat sukupuolensa ohjailla toimintaansa. Olet sukupuolisuuden suhteen tasapainoinen. Sinussa on mieheyttä vielä vähemmän kuin naiseutta.

Tuloksesi on merkitty ruudukossa tällä värillä. Naisellisuuspisteesi: -4 Miehekkyyspisteesi: -26