sunnuntaina, joulukuuta 14, 2008

Valtavan henkisen jäävuoren huippuja





Valokuvatorstain 112. haaste: "Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia."

Katkelma on Emma Juslinin romaanista Frida ja Frida (Teos 2008, alk. Frida och Frida, suomentaja Jaana Nikula).

(Kuva on tällä kertaa tyttäreni ottama.)

9 kommenttia:

--KATA-- kirjoitti...

Mun piti kävellä tän läppärin kanssa tänne toiseen huoneeseen esittelemään kuvaa. Bob ja Blondie huokailevat, niin minäkin. Tämä on niin herkkä.

Anonyymi kirjoitti...

hee, tämä on sit aika ihana kuvatus :)

Villikissa kirjoitti...

Heh, tämä on hauska.Koira haluaa varmaankin olla piilossa hiljaa, ilman sanoja...

Saara kirjoitti...

Kata, tuo herkkyys on todella koskettavaa... on se niin herkkä :). Ja kiitos Hirlii sekä Villikissa. Kyllä. Itsekin tuntuu taas siltä, että voisi viettää patjan alla joitakin aikoja...

Anonyymi kirjoitti...

Puhti poissa... vai muuten vaan homma on hanskassa. Upea kuva :)

Elegia kirjoitti...

No nyt tekisi mieli rutistaa toista, ihana!

minh kirjoitti...

Kaveri on väsynyt ssnoihin...no, niitä onkin ihan liikaa liikkeellä. So cute!
-minh-

Marja-Leena kirjoitti...

Jep. Tota mä harrastaisin itsekin nykyisin, jos voisin. Jos olisin karhu, kuorsaisin pesässäni. Hyvä keksintö: patjan alle. Menispä tää talvi pian. No, enää ei ole ihan puolta vuotta kesään.

Saara kirjoitti...

Puhti poissa ja päähän ottaa, totta. Kiitos John, Elegia, Minh ja Marja-Leena.