torstaina, marraskuuta 13, 2008

Sunnuntaisin syömättä klo 12-18

No niin. Kyllähän se on selvää, että järkipuheesta huolimatta (heh) rahamiehet saavat kauppojen ympärivuotisten sunnuntaiaukiolojen kanssa tahtonsa läpi ja pienet myyjättäret siellä PAM:n päämajassa niiaavat nätisti niin kuin aina. Se ei ole yllätys. Mutta se on, että työstään vieraantuneet liiton johtajattaret vaativat kauppojen sunnuntaiaukioloiksi kello 12-18.

En tiedä tajuaako tätä kukaan, mutta ihan kokemuksesta voin sanoa, että vähänkin pienemmissä kaupoissa tuon ku(u)situntisen työajan hoitaa tasan yksi ihminen kusematta ja syömättä. Se on sillä tavalla, ettei se omistaja- ja johtajataho kyllä usealle myyjälle sunnuntaipalkkaa maksa. Pitempi sunnuntaiaukiolo takaisikin edes kaverin päästämään toisen tauolle inhimillisen ajan puitteissa.

Kyllä minulla jo sielusta ottaa, kun johtaja käskee, että yksi ihminen sitten sunnuntaisin pienemmässä puljussa riittää. Minusta se on ihan törkeää hyväksikäyttöä, mutta tällainen on jo käytäntö kaikissa erikoisliikkeissä niissä ostareissa, jotka kesäsunnuntaisin ovat avoinna vain klo 12-18. Jotkut myyjät kehtaavat kuulemma ajaa asiakkaat ulos ja sanoa, että nyt on tauon paikka ja on pakko päästä pissalle. Ihan jokaiselta nuorelta myyjältä se ei kyllä luonnistu, varsinkaan kun yksikään asiakas ei sellaisesta ulosajopalvelusta ole kovinkaan ilahtunut.

Alkoi niin hirvittää omien työntekijöitteni puolesta, että panin PAMiin viestiä, josko kävisivät itsekin joskus sunnuntaisin töissä tekemässä kenttätutkimusta ja katselemassa jalat ristissä kassalla työskenteleviä myyjiä. PAM kun on kokonaan unohtanut hoitaa järjestönsä jäsenille lainmukaiset tauot. Ehdoissa on vain suositus siitä, että tauolle olisi päästävä kohtuullisessa ajassa. Voin taata, että kohtuullinen aika kasvaa työnantajalla kovin pitkäksi, kun siitä joutuu jotain maksamaan.

Katsotaan nyt, vastaavatko sieltä PAMista mitään. Jos eivät vastaa, niin ehkä otan yhteyttä myös Kaupan liittoon. Jos sieltäkään eivät vastaa, niin ehkä tämä rouva ottaa yhteyttä johonkin järkevään toimittajaan, joka pystyy ajattelemaan jotain muutakin kuin rahaa. Toivottavasti jostain vielä sellainen löytyy.

21 kommenttia:

Leila kirjoitti...

Olen kyllä monesti tuntenut suurta sympatiaa lähi-Siwani myyjille, jotka suurimman osan työaikaansa tekevät työtään yksin. Eivät he jouda odottamaan kassalla maksavia asiakkaita, vaan joka välissä he juoksuaskelin kiirehtivät hyllyjä täyttämään, ja mitä muuta milloinkin tekemään. Sieltä he sitten pikapikaa tulevat kassalle, kun huomaavat asiakkaankin sinne ehtineen. Arkisin, vuoronvaihteen aikoihin heitä on työssä kaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Saara, että kirjoitit tästä aiheesta ja vielä Pamiinkin.

Anonyymi kirjoitti...

Olet ennenkin lausunut muutaman ruman sanan PAMista, kiitos, että olet vaivautunut ottamaan sinne yhteyttä.

Työturvallisuuslaissa on esim. seuraavia pykäliä:

27 §
Väkivallan uhka

Työssä, johon liittyy ilmeinen väkivallan uhka, työ ja työolosuhteet on järjestettävä siten, että väkivallan uhka ja väkivaltatilanteet ehkäistään mahdollisuuksien mukaan ennakolta. Tällöin työpaikalla on oltava väkivallan torjumiseen tai rajoittamiseen tarvittavat asianmukaiset turvallisuusjärjestelyt tai -laitteet sekä mahdollisuus avun hälyttämiseen.

Edellä 1 momentissa tarkoitettua työtä ja työpaikkaa varten työnantajan on laadittava menettelytapaohjeet, joissa ennakolta kiinnitetään huomiota uhkaavien tilanteiden hallintaan ja toimintatapoihin, joilla väkivaltatilanteen vaikutukset työntekijän turvallisuuteen voidaan torjua tai rajoittaa. Tarvittaessa on tarkistettava turvallisuusjärjestelyjen ja -laitteiden toimivuus.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä työntekijän turvallisuuteen ja terveyteen liittyvistä järjestelyistä eri toimialoilla ja tehtävissä, joissa esiintyy ilmeistä väkivallan uhkaa.

----
29 §
Yksintyöskentely

Työssä, jossa työntekijä työskentelee yksin ja johon siitä syystä liittyy ilmeinen haitta tai vaara hänen turvallisuudelleen tai terveydelleen, työnantajan on huolehdittava siitä, että haitta tai vaara yksin työskenneltäessä vältetään tai se on mahdollisimman vähäinen. Työnantajan on myös työn luonne huomioon ottaen järjestettävä mahdollisuus tarpeelliseen yhteydenpitoon työntekijän ja työnantajan, työnantajan osoittaman edustajan tai muiden työntekijöiden välillä. Työnantajan on myös varmistettava mahdollisuus avun hälyttämiseen.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä yhteydenpidosta, yhteydenpitolaitteista ja muista turvallisuuteen liittyvistä järjestelyistä eri toimialoilla ja tehtävissä, joissa työskennellään yksin.

----

En tunne kaupan sopimusta, mutta näistä turvallisuusasioista pitäisi olla jokin alakohtainen sopimus. Ellei ole, neuvottelijoita voi vain ihmetellä.

Sopiva yhteydenottotaho voisi olla kansanedustaja tai useampikin, mielellään sosiaali- ja terveysvaliokunnassa oleva:

* Autio, Risto /kesk 03.04.2007 -
* Guzenina-Richardson, Maria /sd 03.04.2007 -
* Heikkinen, Hannakaisa /kesk 03.05.2007 -
* Karhuvaara, Arja /kok 03.04.2007 -
* Kiljunen, Anneli /sd 02.04.2003 -
* Koskinen, Marjaana /sd 07.04.1999 -
* Mäkelä, Jukka /kok 03.04.2007 -
* Nordman, Håkan /r 03.04.2007 -
* Räsänen, Päivi /kd 03.04.2007 -
* Salovaara, Pertti /kesk 03.05.2007 -
* Sihto, Paula /kesk 03.05.2007 -
* Sinnemäki, Anni /vihr 03.04.2007 -
* Taiveaho, Satu /sd 03.04.2007 -
* Toivakka, Lenita /kok 03.05.2007 -
* Virtanen, Erkki /vas 02.04.2003 -

- Valiokunnan valokuvassa säteilee kauniina valkeassa puvussa Satu Taiveaho, joka voisi puhua lukuisissa lehtihaastatteluissaan myös valiokuntansa piiriin kuuluvista asioista. - Mitähän mieltä lääkäri Päivi Räsänen on pissatauoista?

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin, työsuojelupiiri on tiettävästi hyvä asiantunteva taho, jonka kanssa kannattaisi istua joutessaan puhelinlangalla.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole muuten tuo turvallisuuskaan mikään vähäteltävä asia. Olen ollut tosiaan yksin iltavuoroissa ja muutaman kerran on tullut niin sekavaa porukkaa myymälään, että on tullut turvaton olo ihan vain siitä ajatuksesta, että nuo VOIVAT olla arvaamattomia. Mitään ei ole tapahtunut, mutta kyllähän nuo mietityttävät. Eilen viimeksi kävi joku denso siinä puhumassa puhelimeen ja ostamassa kirjan. Turvallisuuden tunnetta kyllä lisäsivät ne Securitaksen vartijat, jotka jostain ilmestyivät sinne myymälän oven ulkopuolelle patsastelemaan ja tarkkailemaan tilannetta. Ilmeisesti ihan aiheellisesti, koska hetkeä myöhemmin kuului tämän känniääliön mölinää sieltä tunnelista.

Minä en ole kovin helposti säikytettävissä, mutta ei se mukava tunne ole, kun miettii, että tässä yksin pällistelen ja kuinkahan nopeasti ne vartijatkaan paikalla ovat, jos oikeasti jotain tapahtuu...

palavamieli

Anonyymi kirjoitti...

Ihan sattumalta vilaisin sivuasi ja täytyy kyllä ihmetellä, että kenelle oikein itket?

Kyllä sinunkin täytyisi tuntea tietyt markkinatalouden trendit ja realiteetit puhumattakaan TA:n direktio-oikeudesta.

Ja näin ollen sinunkin täytyisi tietää, että ukkoemännän-valtaa pitää raha. Pikku-Yrjökin puhui tänään (sopivasti kokouksen alla)vapaan markkinatalouden puolesta, joka on isojen konsernien intressienmukaista.

Ennen kuin itket niin sinun kannattaisi sisäistää uusliberalismin varsinkin markkina fundamentalistien arvot, ajatukset , päämäärät ja tavoitteet.

Se tuskin on pamin vika, että sinäkin äänestät liberaalia oikeistoa, etkä omien intressien mukaista kansallismielistä oikeistoa..

Oletko miettinyt ikinä asiaa tältä kantilta.. Mitä, jos liittyisit asioista päättävään työnantaja liittoon? Silloinhan sinunkin ääntäsi kuunneltaisiin.. vai kuunneltaisiinko?

Voitko edes liittyä ko. liittoon? Miksi et? Syrjiikö iso raha ja ketä? Miksi se syrjii, tarvitseeko ison rahan kuunnella sinua? Onko heidän intressinsä eri, kuin sinun?

Ei muutakuin äänestä jatkossakin uusliberalististen arvojen(kaupan vapauttamisen) puolesta :P

Siinä välissä lue vaikka nämä kirjat, jotka ovat kertovat kutakuinkin samasta asiasta, mutta eri näkökulmasta:

Globaalin kapitalismin puolustus: http://hintaseuranta.fi/tuote.aspx/124999

Kohti vuotta 1929 (Lue ja häkelly kirja on kirjoitettu jo v.2000 ja se ennusti hyvin tämän hetkisen maailman taloustilanteen): http://www.rauhanpuolustajat.fi/pystykorvakirjat/kirjat/2001/kohti.html



PS. Uusliberalistinen taloussuuntaus on tuskin PAMin vika.

Enkä usko sitäkään, että työntekijöiden isojen liikkeiden korkeampi järjestäytymisaste on yksin omaan PAMin ansiota (kannustaako pientyönantajat työntekijöitänsä liittymään liittoon?). Muista, että PAM on yhdistys siinä missä muutkin ja sitä sitoo yhdistyslaki yhtälailla. Yhdistyslaki määrittelee yksiselitteisesti ketkä päättävät yhdistyksen asioista.. JA tässä tapauksessa ne ovat jäsenet..

Ja kenen etua PAM-yhdistys valvoo?
- jäsenten

Ja miten tämä kaupanaukioloaika liittyy jäsenyyden edunvalvontaan? - Isompi työnantaja + enemmän työntekijätarvetta laskevassa taloussuhtanteessa = tässä tapauksessa edunvalvonta.

Mutta yrittäisikö PAM toisenlaisessa taloustilanteessa panna työantajaliitolle kampoihin?
- Minä entiedä! Sen vastauksen kertoo PAMin jäsenistö ;)

Anonyymi kirjoitti...

Täytyypä ottaa yhteyttä kansanedustajiin.

Kauppojen ei tarvitse olla yötä päivää auki, lähipuodissani SIWA:ssa tehtiin remontti: kaikki hyllyt siirrettiin lähemmäksi toisiaan, että tuohon lähipuotiin mahtuisi peliautomaatteja. Prkle. Kaikki myyjät ovat kauhuissaan aukioloajoista: avoinna 9 -23. Varje dag.

Yleensä vain yksi myyjä paikalla, joskus joku nuori likka apuna. Jo aiemmin olin paikalla kun kauppaan tuli ryöväriporukka, ei siinä paljon voinut tehdä. Asiakaskaan.

Ei siinä lähellä asuvat, luultavasti kukaan, tarvitse leipää tai maitoa klo 21 jälkeen ja jos tarvitsee niin sen saa sitten aamullakin.

Ja Anonyymi, kyseessä ei ole ainoastaan kaupan henkilökunnan työturvallisuus vaan myös asiakkaiden turvallisuus.

Siwahan kuuluu ulkomaalaiselle kauppaketjulle ja heillehän ei merkitse yhtään mitään, miten suomalaiset haluaisivat elää ja mitä seurauksia heidän toiminnastaan on ihmisille siinä ympäristössä.

Saara kirjoitti...

Niinpä niin, Hilma. Eipä siinä varmasti ovia paljon nenän edestä kiinni vedetä.

Kiitos, Roosa. Toivottavasti siitä postista on apua.

Sylvi, joo, nuo kaikki työturvallisuuslait on hyvät olla olemassa. Harmi vain, kun niissäkään ei yksintyöskentelyn ajoista sanota mitään suoraa. Eikä paljon muustakaan.

Minä tosiaan olen ihemtellyt niitä neuvottelijoita. Mihinkään ei ole olemassa kunnon pykäliä, vaan kaikki on ihan ympäripyöreätä. JOkainen työnantaja voi halutessaan kiertää kaikki pamin tekemät sopimukset. Sillä niiden siopimusten viimeinen kohta kuuluu jotenkin niin, että "kaikesta voidaan sopia myös työpaikkakohtaisesti".

Anonyymi, en ymmärtänyt vuodatustasi ollenkaan. Olin 11 tuntia töissä tänään tauotta, enkä nyt oikein pysy tuossa tutunoloisen sekavassa ajatuksenjuoksussa mukana.

Hirlii, tuo on jo aika kamalaa. Täytyy vain toivoa, että Suomen nuoriso kävisi koulunsa hyvin, jotteivät joudu kauppaan töihin.

Anonyymi kirjoitti...

Joo Saara, silloin kun sovitaan talokohtaisesti, luulisi sovittavan työntekijälle edullisemmin.

Meillä on muuten kaiken aikaa menossa virallinen propaganda, jossa ylistetään paikallista sopimista. Siitähän se onni aukeaa.

Anonyymi kirjoitti...

No niin. Niin no siis niin. Niinku tota mitä vittua. Eli niin. Saaraa lainaten:

"Täytyy vain toivoa, että Suomen nuoriso kävisi koulunsa hyvin, jotteivät joudu kauppaan töihin."

Minä kävin kouluni hyvin. Luin läksyni niin hyvin, että lukion päästötodistuksen keskiarvo oli 8.9 ja kirjoitin kolme älllllää ja kolme eeeeeeeetä eli 6 vanha ällllllllllläää. Ylioppilas Larvannon aikaan olisi voinut kulkea koko kesän ylioppilaslakkia kantaen.

Niin siis. Minulla menee ihan saatanan lujaa. Miettikää nyt: pannukakkua ja hilloa. Niinku oikeesti.
HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAAHHAHAHAHAH

Antakaa mun nauraa.

Olen yo-tutkinnon suoritettuani (siis kuusi vanhaa ällää), siis hei niitä stipendejä putoili aivan törkeästi, hyvä kun pysyin söpöissä korkkareissani pystyssä niiden kirja- ym. pinojen kanssa) opiskellut seuraavissa oppilaitoksissa: no onhan niitä, ammattikorkeakouluja ja yliopistoja.

Kysykää minut palkanneelta tyypiltä yksityiskohtia, joka arveli minun olevan ylipätevä siihen hommaan.

Niin. Minulla on epäilemättä paljon erilaista kokemusta kaikenlaisesta, mutta PAMin mielestä se on yksi paskan hailee, mitä tällainen kuuden *vanhan* laudaturin ylioppilas, jolla on yliopisto- ja amk-opintoja takanaan (ei tutkintoja, en ole halunnut/kyennyt) työssään ansaitsee. Uskon, että työni on kuitenkin helpompaa ja palkitsevampaa kuin esimerkiksi opettajan (tai open sijaisen) työ ja ihan Totta Puhuen jollain sairaalla tavalla nautin duunistani. Olen silti sitä mieltä, että voi jumalauta että ihmiset kehtaavat maksaa niin saatanan pientä palkkaa työsta, jota teemme, että mummelit saavat lähettää joulukorttinsa. Niin.

Siis oikeasti. Mitä vittua.

Maailmassa on virhe. Ja minä menen nyt nukkumaan, että jaksan hymyillä turisteille ja mummeleille huomenna. Koska minä haluan. Minä haluan tehdä töitä.

T: pal.miel.

Saara kirjoitti...

Totta Sylvi, niin kaunis ajatus tuo olisikin :). Ja olen kylmä rinki perseen alla seurannut sitä työpaikkakohtaistista sopimuksista käytävää keskustelua.

En tiedä missä maailmassa ihmiset oikein elävät, mutta patriarkka elää yhä, tiedoksi vain niille neuvottelijoille.

Heh, Palvis, kyllä. Minä kyllä kestän pienen palkan, jos olosuhteet ovat hyvät. Mutta kun se pieni palkka tarkoittaa usein juuri sitä ihmisarvon alentamista samalla. Siis että jos alkuperäiseen aiheeseen mennään, niin harvoin kukaan muu kuin myyjä joutuu pissiään pidättelemään työnantajansa käskemänä sen kuusi tuntia.

Että siinä mielessä jokin ammatti olisi hyvä olla olemassa, jolloin toiveita vapaasta pissille pääsemisestä joskus olisi :)

Muutoinhan toki työstä on se palkitsevuus itse löydettävä. Eihän sitä pimahtamatta kukaan kestäisi mitään työtä.

Saara kirjoitti...

Ai niin, Sylvi, kiitos noista nimistä! Ihan hyvin voisin jonkinlaisen kirjeen tässä viikonloppuna laatia. Mutta on se vähän outoa, että PAM on niin paska liitto, ja että sen takia pitää ottaa kansanedustajaan yhteyttä, kun ammattijärjestö ei hoida myyjiensa asioita.

Mutta näin se vaan on.

Anonyymi kirjoitti...

Tämähän olisi loistava tilaisuus PAMille ajaa läpi kaksi pientä muutosta työehtoihin kompromissiratkaisuna siihen, että aukioloajat hyväksytään.

Ensimmäinen olisi se, että yksin työskentely kiellettäisiin. Perusteena työsuojelu.

Toinen olisi se, että sunnuntaityön palkkioksi saisi yhden viikkovapaan, eli työviikko kutistuisi nelipäiväiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Hm jaa öhöm kyllä kaupan alalla pitäisi olla 1-2 kahvitaukoa 4-6 tunnin työajallakin.

http://kaksplus.fi/keskustelu/t1087410

Kai

Saara kirjoitti...

Totta, anonyymi, yksintyöskentely tosiaan pitäisi kieltää kokonaan ihan turvallisuussyistäkin.

Kyllä kyllä, Kai, on ne kahvitauot määrätty, mutta siellä sanotaan myös, että ne pitää saada pitää kohtuullisen pituisen työputken päätteeksi. Ja se kohtuullinen on ihan kokemuksenkin mukaan sen kuusi tuntia, jottei ketään toista tarvitse sunnuntaiksi kuuden tunnin päivään palkata.

Anonyymi kirjoitti...

Merkillistä ja kohtuutonta, PAMin pitäisi nyt tosiaan hieman ryhdistäytyä.

Kai

Saara kirjoitti...

Joo, sen olisi pitänyt ryhdistäytyä parikymmentä vuotta sitten. Viimeistään.

Inkivääri kirjoitti...

Kauppojen aukioloaikoja voitaisiin puolestani lyhentää!

Saara kirjoitti...

Inkivääri, kiitos harvinaisen raikkaasta mielipiteestä!

Anonyymi kirjoitti...

Ei kohtuullinen putki voi olla kuusi tuntia taukojen välillä, jos työaika on sen pituinen. Kun ei kauppaa voi vartiotta jättää tauon ajaksi, pitää putiikki pistää siksi ajaksi kiinni.
Helppoa.

Voisi kauppias ehkä tykätä kyttyrää tuosta ratkaisusta, mutta tuon perusteella tapahtuva irtisanominen ei varmasti olisi laillinen.
Ja tosiaan, entäs jos on vaikka diabetes tms? Syömättä oleminen ei tällöin ole vaihtoehto.

Ehdota PAMiin että palkkaisivat Paperiliitosta pari pomoa. Tuntuvat siellä osaavan..

Saara kirjoitti...

Tuossapa kyllä loistoidea! Paperiliiton pomot osaavat kyllä asiansa vähän liiankin ärhäkkäästi.