lauantaina, huhtikuuta 23, 2005

Liskojen yö

Takana on outo yö. Minun piti ensinnä ostaa eläinkaupasta kilpikonnia, mutta jouduin lopulta liiskaamaan tappajaiilimadon poikasen. Tappajaiilimato oli tappanut ties kuinka monta kilpikonnaa jo, kun minä, maailman pelastaja, saavuin paikalle. Poikanen luikerteli tappajaemonsa perässä, kun sen häntäpää (ehkä, siis menosuuntaan nähden) meni solmulle. Emo livahti eläinkaupan takaovesta karkuun, mutta minä astuin poikasen päälle.

Heräsin ja niistin nenän.

Pian olin tyttäreni kanssa synkässä metsässä hiihtämässä ilman suksia umpihangessa. Hyvin se sujui, eihän hiihtämiseen suksia välttämättä tarvita. Hiihdimme siis peräkanaa eri pelottavan metsän läpi bussipysäkille ja pääsimmekin heti kyytiin, mikä tietenkin onnistui ilman suksia sekin paljon paremmin. Vastapäätä istahti Tom Hanks. Se tapitti minua silmiin niin nätisti, että ihan sydämestä otti. Tom jäi bussiin, kun me jo olimme kallion kupeessa kerrostalon parvekkeella ihmettelemässä, miksi Jone Nikula yrittää rakentaa omakotitaloa kerrostalon viereen. Puhallusvillamiehet olivat letkuineen eristämässä kalliota. Jone toimi parhaillaan työnjohtajana ja näytti merkkiä, milloin tuulee liikaa, ettei puhallusvilla pääsisi lentelemään kiukkuisesti nyrkkiään puivien kerrostaloasukkaitten parvekkeille.

Lienee ollut kuumetta jonkin verran.

Lehmäkertomukseni on aivan liian pitkä. Laitoin sen siksi, että ymmärtäisitte, kuinka suuri on lehmien vapaudenkaipuu. Ja kun jollakin tavalla kolme lasta imettäneenä olen samastunut noihin uutteriin utareisiin, ajattelin, että siivekäs, sfääreihin utuisesti unelmoiva lehmä kuvastaa minua parhaiten. Siksi niin sinnikkäästi olen antanut sen olla paikoillaan, vaikka paikka on ollut kuinka huono. Nytkin se on siinä missä on selaimesta riippuen. Tähän ilmeisesti tarvitaankin uskoa. Uskoa siihen, että lehmä ei välttämättä ole siinä missä se näyttäisi olevan. Lehmähän voi loppujen lopuksi olla missä vain.

Ilman WiP:n apua en olisi selvinnyt tähän asti. Lämpimät kiitokseni tukihenkilölleni.

Ei kommentteja: