Ahaa, onko Image blogi?
Ei sen väliä, tulipa luettua Hazardin kolumni. Ne sitten jaksavat minua aina huvittaa ja valistaa. Hyviä huomiotakin niissä on aina. Mikähän siinä esimerkiksi mättää, että sitä tavaratonta lapsuutta yhä ihannoidaan jonakin kummana nostalgisena jäänteenä. Ikään kuin meitä kaikkia yhdistäisi The legendaarinen ankea lapsuus, jossa ainoa palikka oli patterin välissä, ja meistä on sen takia tullut näin älyttömän fiksuja. No sehän ei siis ole muuta kuin romanttista nostalgiaa. Uusi sukupolvi tulee olemaan tätäkin viisaampi viimeistään loppumetreillä ja varsinkin historiallisesta perspektiivistä katsoen. Hazardikin sen yhteen pieneen lauseeseen saa upotettua: ikään kuin tavarattomuus olisi hyvän lapsuuden tae. Jep. Ei se ole.
Hazardin kielenkäyttö on kyllä niin suvereenia, että potentiaalia olisi laajentaa vaikka mihin suuntaan, niin kuin vaikka taidehistorijoitsijaksi tai kriitikoksi. Niissä ammateissa kun pitää keksiä äärettömästi synonyymejä tavallisille sanoille, esimerkiksi vaikka naisen kuvalle: Jokin aika sitten luin Hesarista, miten Harri Kalha ironisoi taitavasti vakiintuneita näkemyksiä, joissa teokseen tulkitaan vaginaalisia hahmoja, tunkeutumisen eleitä ja lopulta kokonainen porttola (HS 16.9.2007 Kulttuuri)
Minkälainen ihminen keksii käyttää tekstissään vaginaalisia hahmoja tai tunkeutumisen eleitä? Olisipa minulla yhtä mielikuvituksellinen pää.
Tietoviikkokin uutisoi esihistoriallisen hauskasti: Muinaistiedostomuodosta tuli sähköpostihyökkäysten väline
Kysehän on siis 1980-luvun muinaisista tiedostomuodoista. Mitähän näille nörteille mahtaisivat olla 70-luvun tiedostot? Fossiilisia löytöjä. Arkeologisia aarteita?
_____________________________________________________________
Lisäys: Saan Turun kirjamessuilta koko ajan tekstiviestiraportteja reaaliajassa:
- Nyt istun kuuntelemassa XX:ää eikä taida olla ihan selvä.
- Pitää juoda lonkeroa.
- Tapasin XX:n ja XX:n ohimennen.
- XX on myös täällä. Juo limua.
- XX joi kaljaa.
- XX luki runoja.
_____________________________________________________________
Nyt kävi niin, että suurin osa vastaajista ei sivupalkkikyselyssä pelästynytkään Cruisen Tompan tavoin avaruuspahis Xenua, vaan vastaajista 59 % pelästyi eniten Georgea. Jyri Häkämieskään ei oikein saanut entisille puheilleen täältä tukea. Vladimiria kun pelkäsi vain yksi vastaaja.
Sama alkutalven valo
13 tuntia sitten
8 kommenttia:
"Hazardin kielenkäyttö on kyllä niin suvereenia, että potentiaalia olisi laajentaa vaikka mihin suuntaan"
Minäkin kiinnitin huomiota Hazardin potentiaalin käyttöön. Hazardhan kirjoittaa: "50-vuotias Kari Hotakainen lie jo kohonnut kirjallisuudessamme kansallismaiseman asemaan."
Minä itse suosin olla-verbin pitempää potentiaalimuotoa "lienee", sillä lyhyt muoto "lie" vaikuttaa kovin vanhahtavalta runokieleltä. ;D
Ok, ok. :D Sinä tarkoitat ihan toisenlaista potentiaalia. :D
Jooh, vaikka siis itse käytän tuota lienee just siitä syystä, että se on mun mielestä just jotenkin vanhahtavaa.
Kielitoimistolla on siitä taas ihan omat juttunsa: Koska lienee-sanaa ja etenkin lie-muotoa ei ymmärretä olla-verbin potentiaaliksi, niitä on alettu käyttää ikään kuin partikkeleina: "hän lienee on kotona", "mitä lie tekee" tai "missä lienee koittaa huomen", niin kuin Kari Kuuva runoilee
Nyt ei tipu enää tekstareita, vaan reaaliaikaista kommentointia eli olen siirtynyt messuilta kirjailija Kirsti Ellilän residenssiin, jossa ei juoda lonkeroa tai lueta runoja.
Päätän raporttini Turusta tällä erää tähän.
Voih, no nyt se mun salainen messureportterini lopetti raportointinsa ja vaihtoi tietty lonkeron viiniin.
Hazardista en sano mitään, mutta jos se kirjamessuilla käynti vaatii noin suurta alkoholin käyttöä ja vielä jatkotkin, niin uskaltanenko tänä vuonna Helsingin messuille enää lainkaan?
Vapaaliput tosin tuli jo, että sikälis taloudellisuutta ajatellen varmaan pitäisi rohjeta.
Mä meen sinne töihin, jos kykenen. Ryyppäämään en kyllä sit ainakaan kykene.
Kuka se XX oli, kun sitä seurattiin niin antaumuksellisesti?:)
No sehän oli maankuulu XX!
Lähetä kommentti