Eiköhän se ole tunnustettava, että lääkäri pisti meikäläisen kotiarestiin pariksi päiväksi ja asetti samalla ulkonaliikkumiskiellon. Eilen tuli vähän mokattua töissä. Hyvä keino jollekulle, joka haluaa rikkoa selkänsä on arvioida samankokoiset laatikot saman painoisiksi. Sen jälkeen toinen laatikko rempaistaan samalla volyymillä lavan päältä pois kuin se ensimmäinenkin laatikko. Ja sitten sitä ihmetellään melekein kuset housussa, että mitä tapahtui ja mennään itkemään lääkärille, miten hemmetin tyhmä ihminen voi vielä nelikymppisenäkin olla. Näin tyhmä.
Tuota Anja Snellman-Orman kirjoitusta Häiriöklinikan kommenttipalstalla lukiessani, tuli mieleen montakin asiaa. No ne tuntosarvet esimerkiksi. Nyt olisi korkea aika hieraista sarvien päästä pölyt ja alkaa seurata vähän "signaaleja ajassa". Kun kuitenkin miljoona ihmistä jo lukee blogeja, niin eikö se ole melko jälkeenjäänyttä patistaa yleisöä lukemaan korkeakirjallisuutta blogien sijaan. Täytyy sitä paitsi olla ylpeä niistä bloggareista ja lukijoista, jotka pystyvät tekemään montaa asiaa yhtä aikaa. Tässä muuten linkki, josta löytyy 473 kirjallisuusaiheista blogia siltä varalta, jollei signaali kiillottamisesta huolimatta yllä ihan tuntosarvien perille asti.
Opiskelut alkavat olla loppusuoralla. Nyt sairaslomalla ja viikonloppuna yritän valmistautua tenttiin ja sitten se on ohi. Median murros on ollut siellä kovasti tapetilla ja viihteellistyminen on yksi sisältöjen merkittävimmistä muutoksista. Siihen on varmasti syynsä. Yhtä tässä olen pyöritellyt mielessäni ja olen kyllä sitä mieltä, että juuri se vakava syvämietteisyys on tämän infoähkyn ohella aiheuttanut ihmisissä vastareaktion. Milloinkaan aikaisemmin emme ole saaneet näin paljon tietoa kerralla. Yhdessä työntäyteisessä päivässä pitää suodattaa sama määrä uutisia kuin korkeakirjallisuuden kulta-aikana kuukaudessa. En tosin tiedä milloin on sellainen kulta-aika ollut. Onko sitä edes ollut?
Onko koskaan aiemmin luettu yhtä paljon kirjoja kuin nykyisin? Onko koskaan aiemmin kirjoitettu kirjoja yhtä paljon kuin nykyisin? Ja huom! Onko koskaan ennen kirjoitettu vähälevikkistä kirjallisuutta yhtä paljon kuin nykyisin? Onko niitä myytykään koskaan niin paljon kuin nyt? Ei. Se että kirjoja kirjoitetaan ja julkaistaan enemmän kuin koskaan ennen saa aikaan vääristymän ihmisten kuvitelmissa. Ei ennen luettu enemmän hyvää kirjallisuutta, vaan raskassoutuisia kirjoja kirjoittavia oli vähemmän valittamassa siitä, ettei heidän kirjojaan lueta. Kyllä niitä silti luetaan. Ei tämän maan naiset siinä klassikoiden lukemisen ohella työnnä liukuhihnalta uutta ja ehompaa lukijasukupolvea tulemaan sitä tahtia kuin nämä viihteen vaikutuksesta huolestuneet kirjailijat ovat vailla. Enkä usko, että mökin muijakaan siinä lypsyn ohessa luki useampaa kirjaa. Missä ajassa nämä valittajat siis oikein elävät? Ikuisella 60-70 -luvulla, kun musiikki tuli vinyyliltä, tv-kanavia oli kaksi ja vastuulliset vanhemmat kasvattivat lapsiaan punaviinihuuruisessa henkevän keskustelun ilmapiirissä ja tainnuttivat uneen tupakansavulla ja suitsukkeilla. Silloinko oli siis paremmin ja ihmiset viisaampia?
Suomi on lukijakansaa niin kuin olen monta kertaa aikaisemminkin tolkuttanut. Jostain syystä nämä erinomaiset tuntosarvi-ihmiset jättävät tämän päivänselvän faktan aina huomioimatta. Tässä linkki tilastokeskuksen sivuille. Sieltä löytyy paljon luettavaa muutenkin, mutta tuossa tuoretta tietoa julkaistusta kotimaisesta kirjallisuudesta ja käännöskirjallisuudesta vuosina 1980–2005.
__________________________________________________________________
Päivänpolttavassa kyselyssä aivan ylivoimaisesti eniten ihmiset haluaisivat olla Arno Kotroja. Hahaaa.... voi yhen kerran teijän kanssa. Ihan kaheleita koko porukka. Vesa Keskinen on kuulkaa sentään rikas, mutta vain 5 haluaisi olla se "maailman vanhin murrosikäinen". Alpo Rusinana olo ei kiehtonut kuin kolmea ja mikä sykähdyttävintä: Vain kaksi vastaajaa olisi halunnut Matti Vanhaseksi Matti Vanhasen paikalle.
Sama alkutalven valo
12 tuntia sitten
26 kommenttia:
Heh, sama vaiva rahikaisella. Enkä ole edes nostellut mitään. Mutta tämä netti-istuminen se just myrkkyä selälle onkin. Ja kaikki kumartelu ja nöyristely. Ennen sitä pysyi terveenä kun makasi vaan sohvalla ja töllötti tv:tä. Ai niin sullahan onkin läppäri, että onneksi olkoon se.
Miten herkullinen sivupalkkikysymys! Pitäisi olla jo nukkumassa, mutta haluan ehdottomasti tuoda julki, että äänestin Anja Snellman-Ormaa. Sehän olisi aivan loistava keikka, ties mihin ilta päättyisi..varmaan minulla Kisikselle kaappiin rauhoittumaan, mutta siltikin valitsen Anjan, koska Maarit on liian empaattinen(ainakin telkkarissa ja ainakin ulkonäöltään), Märtha-whateverin kanssa saisi vain tehdä haastattelua ja Suvi Lindén saisi tod. näk. paeta paikalta nopsaan, koska minä joisin rähinäviinaa ja vänkyttäisin ja vänkyttäisin, kunnes kaataisin tuopin rouvan päähän. Ja taas mentäisiin Kisikselle.
En tiedä, nyt tuntuu siltä, että voisin joskus rahoissani kutsua Anja Snellman-Orman paariin ja katsoa millainen täti se oikeastaan onkaan. Niistä kirjoista en sano mitään, tämähän on nyt vain tällaista henkilöön menevää nälvimistä.
Mut siis todella hyvä äänestys, laittaa ihmisen ajattelemaan,
-minh-
Martta-Luigi olisi paras noista: koko Norjan kansallisvarallisuus olisi käytössä, eli se maksaisi kyllä juomat kaikille. Joita siten pitäisi kyllä ollakin: sen jutut todennäköisesti heilahtaisi jo parin tuopin jälkeen enkelipuolelle, mitä ei kovin kauaa kovin selvänä kestäisi.
Heh, pitäisiköhän siirtää kysymys tähän päreen paikalle :) ja päreet kirjoittaa vastedes sivupalkkiin. Hmm...
Joo, keu, ei nöyristellä. Se on pahaksi sielulle ja ruumiille.
Hahhaah, Minh...kunnes kaataisin tuopin rouvan päähän.
Jaa mutta Enska, Märtha Louise voisi kuitenkin parantaa karmean kanuunan vaihtoehtohoidoilla.
Pikaista parannusta toivottelen. Kävin eilen työpaikassasi ja aavistelin pahoja, kun et ollut paikalla. Kiitos Prosperolle, joka kertoi Mirkka Rekolan Muistinavaruuden saatavuudesta.
Uskomatonta, Sylvi. Juuri eilen ajattelin, että sinua ei olekaan aikoihin näkynyt. Ja nyt olisi, jos minua olisi näkynyt.
Sylvi, ei kestä, oli siellä järkyttävän halpaa ja hyvää muutakin.
Pitäisi luoda sellainen halpojen ja hyvien kirjojen hälytysjärjestelmä tänne blogiin :-)
Ehheh, Prospero. Kirjojen myyjänä minullahan ei siis ole mielipidettä hyvästä kirjallisuudesta. Demokratian nimissä joutuisin julkaisemaan koko tietokannan ja olen siksi ollut oikein mielissäni tästä järjestelmästä, missä omasta mielestään hyvän ja halvan kirjan bongannut bloggari on välittänyt asiaa eteenpäin.
Voi helkkari, miten paljon kirj.virheitä tuossa kommentissani oli, pakko poistaa. Uusi yritys:
Minä äänestin Märtha Louisea, olin päättänyt äänestäväni häntä jo ennen kuin näin kysymyksen, siksi laitoinkin hänet vastaukseksi.
Hmph.
Mutta krapulan poistaminen on enkelin käsissä. Siksi hän.
Oih, Märtha Louise, prinsessa ja enkeli, kuninkaallista ryyppyseuraa ja henkevä krapulan poistaja.
Miks täällä taas pilkataan, polkataan ja vittuillaan Anjalle. Anjallahan oli eh kova nuoruus, ja Anja on vieläkin, ymh, niin rock!
*
Glögin pitäjä sen jo tietääkin, mutta paljastanpahan nyt, että oikea nimeni Saaran setäsyyden, hmph ohella, on, Erkki Ehrnrooth-Sikanen, Ehrnrooth, vittu taukit, kahdella oolla!
Saara, en epäile ollenkaan kirjallista makuasi tai asiantuntemustasi, mutta halpoja ja hyviä löytyy monista muistakin paikoista. Esimerkiksi Sanomatalon Wsoy:n liikkeen ulkopuolella on nyt kaukalo, jossa myydään runokirjoja kolme kympillä. Siellä on ainakin Pyysaloa, Tuomea, Tiihosta, Paasosta, Kailasta jne.
Enhän minä, Setä hyvä, pilkkaa Anjaa laisinkaan. Minä vaan kerroin, missä sen ajattelussa on tapahtunut erhe.
Tänä aamuna Anja sen sijaan pilkkasi Huomenta Suomessa Lenita Airistoa naureskelemalla, miten se nyt on mediassa esillä "kun siltä on nyt tullut kirja".
Ai jaa, en muuten tiennytkään, että se on Ehrnrooth-Sikanen kahdella oolla. Luulin että yhdellä.
Niinhän niitä, Prospero löytyy.
Kyse ollut minun maustani, vaan siitä, että minulla EI SAA olla kirjamyyjänä mielipidettä kirjoista saati niiden sisällöstä. Se on semmoinen eettinen ohjeistus :)
Eiks nenän tai bursan näyttäminen tai lärvit muka ole pilkkaamista, minä kysyn vaan!
Ei ole. Miten niin olisi. En tajua.
En minäkään, mitä pitäs tajuta? Kuka on Märtha-Louise?
*
Jättäkää nyt edes Susan Ruusunen rauhaan! Kukas se muuten on? Onks nää jostai Andersenin saduista nää... vai mitä muttereita nää o...
Eiks toi Tastula ainaski ole pikkukakkosessa se puhuva koira?
Setä, sun pitäisi seurata mediaa vähän enemmän. Ei millään pahalla.
Vitut kuule, mun jokaöisissä painajaisissa on ihan riittävästi meedioita ja muita älvänöitä. - Tuli muuten mieleen, että se suattaa yhä olla voemassa se voodoo-taika. Tuo Puckki kyllä näyttää jossain kuvassa ihan voodoon inkarnaatiolta. Niin se ussein käy, se voodoo soluttautuu. Minusta vähän vaekuttaa että Puck on undercover sun petissä!
Minä muuten iänesti ihan siälistä Suvia, tietäen sen vaktan että eihä 'tuore' äiti mihinkää räkälää lähe eikä ehi! - Mutta sitä elä kerro, tonttu! Vae eikö tiällä vualisallaisuutta oukaan häh?
Hahhah, just joo. Meedioita. Siis miltä voodoo näyttää? Siis muulta kuin Puckilta?
Voi että sentään. Suvia siäälistä iänestit ja nyt se lähti jo töihin. Ehtisi se varmaan hyvin lärvitkin jossakin välissä vetämään.
Minä luulen että Puck on voodoon gynonyymi!
Voi jee.
Lähetä kommentti