Meemistä meemiin

J-P Koskinen haastoi Rumba-meemiin, mikä on ihan hyvä. Näin pitkän kirjoittamistauon jälkeen on todella vaikeaa ottaa itseään niin vakavasti, että viitsisi kirjoittaa yhtään mitään, varsinkaan sellaista, jossa vähänkin tarvittaisiin jonkinlaista ajatustyötä ja perusteluja. Se tuntuisi näin kesäterässä teeskentelyltä. Eli:

Nimeä kolme suosikkieläintäsi.

- Pitäisi kai sanoa ihminen tai lehmä, mutta kyllä se on tuo meidän koira ja edesmennyt Kassu-kissani. No, mangusteja ei ainakaan voi nauramatta katsoa. Eihän näitä elukoita voi mitenkään yleistää. Toiset samaa lajia olevat voivat olla todella ärsyttäviä, mutta muurahaiset ovat ihmeellisiä ja sademetsän laulavat apinat. Ihmeellistä on myös naakkaparven yhtäaikainen sinkoilu, hämähäkin laiska roikunta seitin varassa, saukkojen huumorintaju, pingviinin taaperrus, suden ulvonta, harakan röyhkeys... Tiesittekö, että majava rakentaa ensin uran ennen kuin perustaa perheen? Mitä näitä jaottelemaan ja miksi?

Jos saisit olla jokin soitin jossakin biisissä, niin mikä soitin ja missä?
- Piano Great Balls of Firessa... no hehhe, ei kai sentään enää tässä iässä. Sello jossakin hitaassa hevibiisissä? Miten tämmöistä edes pitää miettiä? Rummut Ravelin Bolerossa...

Jos musiikkisi/kirjoittamisesi olisi rakennus, millainen rakennus se olisi?
Maja pystymetsässä, museoviraston suojelualueella.

***

Ja Arrun meemissä pitää kertoa itsestään seitsemän faktaa ja haastaa seitsemän bloggaajaa.

Tämä on aika vaikea. Faktat. Faktat minusta ovat tylsiä. Vietän varsin tylsää ja yksitotista elämää. Eikä ole moniakaan sellaisia faktoja, joita uskollinen lukijani ei tietäisi. Mitä faktoja esimerkiksi misseistä luetellaan? Ikä, pituus, paino, rinnan- ja vyötärönympärys, ammatti ja kotipaikkakunta. Siinä olisi jo seitsemän. Ketä kiinnostaa? Entä se, missä ja miten asun ja kuinka monta lasta minulla on? Mikä ylipäätään faktoissa kiinnostaa? Seksi, väkivalta? Epänormaalit tunnustukset? Räikeät valeet? Faktoissa on kyse siitä, mitä kukakin haluaa itsestään tietävän. Voisin esimerkiksi valita faktoja, joilla saisin itseni näyttämään tosi kahjolta, vaikka enhän minä aina voi olla kahjo. Tai toisaalta luetella seitsemän asiaa, jotka saisivat minut näyttämään harvinaisen fiksulta. Voisin luetella kurssijaksojen arvosanat vaikka, paitsi ehken tätä viimeistä... tyhmä opettaja... noh, joka tapauksessa, tässä seitsemän faktaa, jota ette ehkä olisi halunneet tietää.
1. unohdin jälleen hääpäiväni
2. olen pettynyt ja tyytymätön itseeni
3. olen tyytymätön koko ihmiskuntaan
4. poltan salaa
5. syön ja juon liikaa
6. ajattelen monista ihmisistä melko pahoja asioita
7. pidän enemmän lapsista kuin itsekkäistä aikuisista

Viimeksi haastoin linkkilistan yläpään ja nyt haastan alapään:

• Sekamediasoppa
• Ripaus lunta
• Satunnaista sanailua
• Kynä kädessä
• Raapimapölkky
• Allyn tilitysnurkka
• kasbach

Ensimmäinen lomaviikko

Ihan ite otin kuvan

Valokuvatorstain haasteena tanssi.

Kotikylä

Kotona jälleen

Nyt viitataan kintaalla

Juhannus vasta tulollaan ja töissä ajatukset pitää olla jo elokuussa ja koulujen alussa. Kesäalekin on jo käsitelty ja se alkaa tuota pikaa. Elokuussa on ajateltava jo marraskuuta ja heti perään joulua, ja kun joulu tulee, ajatukset ovat jo tammialessa, pääsiäisessä, äitienpäivässä... Elä tässä nyt sitten hetkessä kiinni. Joskus tuntuu siltä, ettei oikein pääse enää juhlatunnelmaankaan, kun ne bileet ovat jotenkin aina jo ohi, silloin kun ne ovat käsillä.

Moni on ehkä aiheellisestikin huomannut, ettei minulla ole enää mitään sanottavaa. Minustakin tuntuu siltä. Kyllä silti siis kuulkaa hitusen sisuksissa kihisee, älkää peljästykö. Luen ja imen kaikenlaista kiinnostavaa, ajoittain ilmeisen tahallistakin ja ansiokkaasti suoraan tännepäin suunnattua provokaatiota sisuksiini, mutta mitään ei vain tule ulos. Nytkin pyörittelen päätäni tässä ja voivottelen, voi voi. Kunpa en olisi niin ärsyttävä. Oi. Olo on kuin sillä vieterilehmällä kirjahyllyssä, jonka pää jää mykkänä heilumaan, kun sitä vähän koskettaa. Se on sen verran parahultainen olotila, että annan sen olla.

Autuasta juhannusta.

Mahtavat bileet

Nukuin 12 tuntia viime yönä. On ollut jotenkin rasittunut olo. Nyt olen ollut yksin koko päivän lukuunottamatta sitä mustaa varjoa, joka kulkee perässäni ja heiluttaa häntää, tonkii roskiksia ja hakee jääkaapista syötävää.









Olen laskenut kahden kuukauden palkat takapihalla. Olen vähän kärähtänyt. Olen myös imuroinut ja pessyt pyykkiä. Silti minulla on tunne, että se on täällä. Joku. Laitoin äsken ruokaa ja pöytään kaksi lautasta, haarukat ja veitset sekä kaksi lasia. Tein spaghettia. Jätin ruuat hellalle. Kun tulin koiran kanssa lenkiltä, toinen lautanen oli kadonnut, myös toinen veitsi ja toinen haarukka olivat poissa. Ja lasi. Se on syönyt.

Vaikutusvaltaa

Pakko kysyä tähän heti perään, että jos Kimi Räikkönen on maailman 41. vaikutusvaltaisin julkkis, niin onkohan muilla planeetoilla elämää? Lippu mulle heti seuraavaan lähtöön. Ensinnäkin että tuommoisia hemmetin tilastoja edes tehdään (siis journalistit, jee) ja toisekseen, eikö tässä maailmassa ole mitään tolkkua? Siis joku suomalainen autokuski vetää ympyrää ja saa vaikutusvaltaa. Siis kehen? Kuka ihan oikeasti väittää, että jollakin Kimillä on jotakin vaikutusvaltaa johonkin? Eikö ihmisten pitäisi ihan totta jo vähän edes ryhdistäytyä?

Vauvoja, vauvoja, lisää vauvoja

On tullut taas katsottua televisiota hyvin vähän. Sen sijaan mainoskatkot katson useinmiten. Kun muut menevät mainoskatkolla jääkaapille, minä menen aina kuin vain voin, ja kun vihdoin istun alas, alkavat mainokset. Ei se haittaa. Mainokset ovat sitten hyviä, elleivät ole huonoja, tai peräti surkeita. Sitä Liberon mainosta ryntään katsomaan vaikka roikkuisin kuinka jääkaapin ovessa tai olisin tässä. Sen lisäksi katson sitä netistä ("elokuva") aina kun vähänkin alkaa hampaita kiristää. Olisi pitänyt tehdä neljäs vauva.



























Tämäkin pikkuhurmuri. Voi miten veikeä! Kännyllä on vaan niin vaikea kuvata liikkuvaa kohdetta, joka pysyy ruudussa sen sekunnin murto-osan. Kamera on taas reissussa, mutta minä en.


No niin. Ja takaisin maan pinnalle . Ei enää vauvoja. Kun olen vähän kokematon näissä opiskelujutuissa, niin onko kenelläkään kokemuksia siitä, kuinka pitkään opettajan myöhästyneitä arvosanoja voi odottaa, ennen kuin asiasta voi mainita? Edelliset arvosanat ovat jo kuukauden myöhässä ja seuraavatkin pari viikkoa. Itse asiassa kurssi loppuu tänään, eikä palautteita ole tullut. Ymmärrän kyllä, että akateemisilla on aina kiire ja tärkeämpiäkin asioita kuin yksien kurssilaisten läpirääpiminen, mutta minua kiinnostaisi noin muuten vain.

Minua lypsetään

Ensinnäkin, nyt loppuu tämä hellämielisyys. Olen säälittävä tollo. Minulle ovat soitelleet kaikki hyväntekeväisyysjärjestöt viime aikoina. On soitettu Invalidiliitosta, Pelastakaa lapset ry:stä, Medihelistä...Tätä menoa olen soppajonossa, saatana. Minusta on hirvittävän kyseenalaista laittaa soittamaan henkilö, joka juurikin on itse avun tarpeessa; aloittaa puhelun esittelemällä itsensä ja sanomalla
- ... ja hyvänen aika, onhan se nyt selvää, että mekin tarvitsemme työpaikan, hyvänen aika...
ennen kuin minä olen saanut kertaakaan edes suunvuoroa, hyvänen aika.

Aikoinani naureskelin isälleni, joka meni aina halpaan, eikä osannut sanoa ei ainoallekaan puhelinmyyjälle. Meillä oli kotona kaikki mahdolliset tietosanakirjasarjat. Nyt ne ovat täällä. On kirjasarja maailman kansallispuistoista, kansojen värikkäistä vaiheista, on Ihmiskunnan kroniikka, Maailman ja Suomen taiteet... ja kaikki Valittujen palojen kirjasarjat. Ne lyhennelmät ovat vintissä laatikossa. Pitäisi pistää juhannuksena roviolle mokomat. Luojan kiitos kukaan ei kauppaa minulle puhelimessa mitään konkreettista. Kukkaro vajenee, mutta nurkat pysyvät tyhjinä.

Hyväntekeväisyydestä ei saisi kovin lesottaa. Mutta minäpä lesotan, koska tämä touhu ärsyttää minua nyt. Eihän tästä tule pätkääkään hyvä mieli. Ei enää edes tunnu siltä, että auttaa jotakuta, vaan siltä että minua lypsetään. Mikä hiton lehmä minä muka olen? Jos samalla viikolla joka jumalan järjestö on apua vailla, minulle riittää. Menen loppuillaksi harjoittelemaan peilin eteen sitä ein sanomista tai minun on mentävä nyt saunan taakse. Ei tästä tule hevon helvettiä näin.

Puoli tuntia elämästä

Pikku A. ja Iso J. lähtevät huomenna Ruotsiin futisturnaukseen. Tänään noin kello 17. 00 sain kuulla, että ne menevät sinne omalla autolla. Mykistyin täysin. En tajua mikä miehiä vaivaa. Tällaiset epäolennaisuudet, kuten että jään kotiin kahden lapsen kanssa viideksi päiväksi ilman autoa ja kauppa on 3 kilometrin päässä näyttävät olevan ihan pullaa.

Niinpä minulla oli tänään tasan puoli tuntia aikaa tehdä viiden päivän ruokaostokset. En nyt tässä aio ottaa vastaan päänaukomisia siitä, että ennenkin käveltiin kauppaan ja kannettiin niska vääränä ruokakasseja ja sitä rataa. Meillä selkä hallitsee kaikkia päivän toimintoja, eli nyt ei vaan kanneta. Joka tapauksessa viedessäni esikoista treeneihin jonnekin Esport-hallille, tärvelin tulomatkalla siitä vaivaisesta puolesta tunnista kymmenen minuuttia ajamalla harhaan jossakin Espoon perukoilla. Tiedän myös rajapuomien perusteella käyneeni Kauniaisissa. Taakse jäi kymmeniä risteyksiä, joista käännyttiin tyttären kanssa arpomalla. Tuonne vai tuonne? No tuonne. Selvä. Ja sitten vihdoin tuttu kyltti, josta tiesin osaavani sinne minne olinkin menossa, eli ruokakauppaan. Mätettiin kärry täyteen tavaraa, maksettiin 180 euroa (ei kaljaa, ei tupakkaa), juostiin autolle ja posotettiin hakemaan pikku A. treeneistä.

Ajatukset perseessä

	Num	Perc.	Search Term
	4	11.76%	synttäriruno
	1	2.94%	ryhmäseksin ennätys
	1	2.94%	milloin kala syö ja käy pyydykseen
	1	2.94%	sinkut blogi
	1	2.94%	oma seksivideot
	1	2.94%	sisustusmyyjän palkka
	1	2.94%	hedelmällinen
	1	2.94%	saaran blogi
	1	2.94%	jÄsenten sÄrky
	1	2.94%	sisustusmyyjän palkka
	1	2.94%	iso penis julkkis kenellä
	1	2.94%	pillunkuvia
	1	2.94%	koiran allergiat
	1	2.94%	myymälävastaava
	1	2.94%	rakkula nielussa
	1	2.94%	sterilisaatio
	1	2.94%	kirjan kirjoittaminen
	1	2.94%	kissa se kulki näin lasten laulu
	1	2.94%	käärmeenpurema vauvalle
	1	2.94%	hyvin muodostunut
	1	2.94%	hautajaiset muistopuhe
	1	2.94%	sotilas seksivideo
	1	2.94%	pilu
	1	2.94%	haukka lintu ikkuna
	1	2.94%	blogi
	1	2.94%	äänenavaus
	1	2.94%	sijaltainen
	1	2.94%	raskauden edistyminen
	1	2.94%	inexin ämmät
	1	2.94%	päässä vihloo
	1	2.94%	huora

On se vaikeaa tuo ääkkösten puute.

Alkaa nimittäin olla aiheet vähissä taas mitä syvemmälle kesää kohti mennään. Selkävaivaakaan ei saisi valittaa; itsepähän maalasin taloa ja kiropraktikko korjasi taas minkä pystyi. Enpähän maalaa enää. Niin. Kaikki ajatukset ovat perseessä ja päässä kumisee jälleen.

No, Saaran blogin toivelistan mukaan edetään synttärirunolla:

Ikää tulee ja
rupsahdat,
joskus kupsahdat.
Elämä tappaa.

Ensi jaksossa sitten kuvaus ryhmäseksin ennätyksestä.

Höpö höpö

Talon maalausurakka alkoi eilen. Siitä on 30 vuotta kun tämä talo on viimeksi maalattu. Joitakin lisäosia on sudittu jälkeenpäin ja koko kolmen asunnon rivari onkin kaksivärinen. Talon alkuperäisasukkaat väittivät kivenkovaan, että maali on samaa joka puolella. Ja toiset naapurit uskoivat. Tein itsekseni kokeita maalipöntön jämillä ja ilmoitin varovasti, ettei maali kyllä ole samaa, mutta mitäpä minun naisihmisen sana tässä painaisi. Höpö höpö, maali on samaa ja sillä selvä.

Kevättalvesta pyydettiin urakoitsijoilta tarjouksia. Olisivat veloittaneet maalaamisesta 15000 euroa, joten päätimme tehdä kaiken ihan itse. Kerrankin osuivat yksiin aika ja hyvä ilma, joten homma oli parasta aloittaa heti. Jäi minulta tosin yksi hurmaava blogimiitti väliin, joka aiheuttaa minussa alakuloisia tuntemuksia edelleen.

Naapuri siis kävi hakemassa maalit, ja minäkin lopulta rohkaistuin pesemään seiniä. Olin yltä päältä paskakerroksen alla. Aurinkovoiteeseen tarttui pölyä ja maalinhitusia niin paksulti, että minuun pystyi piirtämään kuvioita. Isäntä herkesi heti maalaamaan ja jälki oli just sen mukaista, että asiastasta on innostuttu enemmän kuin mietitty ensin vähän mitä pitäisi tehdä. Sanoin siitäkin ihan nätisti, että tuo pitäisi tehdä noin ja noin ja kannattaisi laittaa maalarin teippiä... mutta höpö höpö. Kukapa minua uskoisi.

Eli kaiken kaikkiaan talosta on tulossa melko oranssi ja hieman suttuinen. Kai sen pitää antaa tapahtua, jos kerran yhtä ainoaa totuutta ei ole, enkä minä voi sen vuoksi asiasta tämän enempää väitellä. Minä pidin siitä punaisesta kyllä enemmän, vaikka se onkin mahdotonta, samaa väriähän se on, tosin toinen on ruosteenoranssia ja toinen punaista. No näin, lähden pesemään talon takapuolta nyt.

Myrsky vesilasissa (jep, taas mä), ts. osui ja upposi

Valokuvatorstain kommenttilootassa ja täälläkin on käyty ilmeisesti blogissani olleen Kekkos-kuvan johdosta keskustelua siitä, ettei Valokuvatorstaihin saa sääntöjen mukaan osallistua vanhoilla toisten ottamilla valokuvilla, kun tarkoitus on saada inspiraatio ja ottaa itse aina vain parempia otoksia. On oltu puolesta ja vastaan.

Nythän on niin, että Valokuvatorstain säännöt laativat itse blogin pitäjät, eikä siihen ole muilla nokan koputtamista. Tämä oli tyystin minun mokani, kun en muistanut enää sääntöjä. Kaiketi olen ne joskus kertaalleen lukenut. Tämän ei mielestäni kuitenkaan pitäisi aiheuttaa niin hirveästi intohimoja bloggareiden keskuudessa, mutta Valokuvatorstain hengessä kuvieni julkaisemisesta huolestuneille tiedoksi, etten mielenrauhaanne aio tämän enempää järkyttää ja noin. Olihan se ihan kamalaa, mutta ei toistune. Minä vain innostuin, eikä ollut kameraa paikalla.

PS. Ja tekijänoikeuksista huolestuneille lisäksi tiedoksi, että ne ovat minulla. Kuvan ottajaakaan en voi nimetä, koska olen anonyymi. Ja koska kuvan ottaja on isäni, en olisi enää sen jälkeen anonyymi, jos hänen nimensä tähän laittaisin.

Kekkone

Valokuvatorstai: Kone

Ja hän etsii hirssiä...

Joopa joo. Sillä aikaa kun minä armollisesti kulutan iltani etsimällä kaupoista sitä helvetin hirssiä, koiraherra murtautuu jääkaappiin ja syö sen tyhjäksi. Hyvästi dieetti. Sinne meni kolme pakettia maksalaatikkoa, spaghettia ja leikkelemakkarat. Nyt tuntuu hieman naurettavalta, että kolusin tänään neljä kauppaa, ostin viisi pakettia kalkkunajauhelihaa, puoli kiloa kalkkunafilettä ja kaksi hirvennahkaluuta eläinkaupasta. Tämä oli ehken laitimmainen kerta. Sanon eläinlääkärille maanantaina, että potilas parani hoidosta huolimatta, mikäli siis paranee. Jos ei parane, niin syytän maksalaatikkoa. Tai spaghettia. Siinä on vehnää.

Nämä päivät vain menevät

Mac on allerginen jollekin. Tulin eilen töistä kotio, ja kun silitin koiraa, ihmettelin miksi sen turkki on märkä. Pikainen vilkaisu riitti. Sillä oli selän peräpäässä pari pahaa hotspot-laikkua ja koko koiruus vaikutti vaisulta. Kipujakin oli. Välillä taisi tuikata niin, ettei jalkakaan pitänyt. Ei muuta kun ensimmäiseen vapaaseen lääkäriin suoraan siltä istumalta. Jos olisin ihan koko anonyymi, niin voisin kuvailla eläinlääkäriä värikkäin sanakääntein, että kuinka se esimerkiksi olisi muistuttanut vanhaa kunnon autokauppiasta vatsoineen ja kultavitjoineen sekä rehvakkaine puheineen ja syvään kaula-aukkooni suuntautuneine katseineen, mutta kun en ole, niin en nyt tohdi kertoa muuta kuin, että olin luullut jo nähneeni kaiken.

Mac käyttäytyi villisti. Siis jos se olisi lapsi, se olisi hakannut ovea ja huutanut, että päästäkää mut pois täältä! Apua. Ei ei ei! Ja siltä se kyllä näyttikin. Kuonokoppa lensi alta aikayksikön kirsua härnäämästä ja vinkuminen oli tavatonta. Ihan kuin olisi porsasta teurastettu. Ja siltä sentään vain ajettiin karvat ihottumien päältä. Ihan jumalattoman lapsellinen koira. Nyt Macillä on mulkosilmät selässä. En viitsi ottaa kuvaa. Ei ole kovin mukavan näköinen.

No se lääkäri sanoi, että selvä ruoka-aineallergia ja äijä dieetille. Pelkkää hirssiä, kalkkunaa, kaalia ja porkkanaa pari viikkoa. Minä ajattelin, että ei tätä. En minä jaksa näiden eläinten kanssa puljata, perkele. Sen jälkeen löysin itseni juoksemassa kolmessa kaupassa sen hirssin perässä ja yhdestä sain jonkin pienen hirssipussukan sitten juuri ennen kello yhdeksää. Etsin siis hirssiä koko illan. Kalkkunaa sentään oli jauhettuna kaupan yhdessä liikkeessä. Siitä olin kiitollinen. Vähän mietiskelinkin jo siinä siipikarjahyllyllä, että ihan filettäkö sitä nyt pitää koiralle tarjota seuraavat pari viikkoa. No, sitten kun tilanne antibiooteilla rauhoittuu ja dieetti alkaa purra, voi ruveta kokeilemaan muutakin ruokaa. Yllättävän rauhallisesti pystyn tästä näköjään kirjoittamaan, mutta sisällä kuulkaa kuohuu. Ei tästä helppoa tule, tosin aamulla se veti hirssikalkkunamössöä ihan sujuvasti napaansa.

Kävin taas kiropraktikolla tänään. Ei tahdo vieläkään tuo jalka oikein toimia. Koko ajan juilii. Välillä pitää vallan puristaa itseään perseestä, että onko se siellä, vai mikä hitto siellä painaa. Refleksitkään eivät riitä ihan nilkkaan asti. Kyllähän se kiro nyt väänteli ja käänteli, paineli ja rusautti, mutta ei se koipi vieläkään skulaa, eikä selkäkään ole kivuton, mutta mukavaa oli taas.

Pitäisi tämän epäkurantin selän kanssa ruveta harjaamaan ulkoseiniäkin. Pian alkaa maalaushommelit, näin olemme keväällä yhtiökokouksessa suuressa viisaudessamme päättäneet. Tämä kesä ei voisi tämän enempää olla enää pilalla. Kaikki mitä eteen tulee, on plussaa.

Mihin kapakoita enää tarvitaan?

Katselin tänään vanhoja dokumentteja. Karpo oli vuonna 1982 pistänyt 16-vuotiaita nuoria ostamaan useista ruokakaupoista olutta ympäri maan. Vain kahdessa puljussa oli kysytty papereita, eikä oltu myyty. Olin niistä toisessa siihen aikaan töissä. Lienenkö ollut tiukkapipoisena kassalla silloin. En ollut itsekään vielä kahdeksaatoista täyttänyt, joten kysyin paperit ihan periaatteesta kaikilta. Enhän olisi myynyt sitä itsellenikään. Ryyppäsin kyllä.

Sen jälkeen Karpo kävi kapakkakierroksella puhalluttamassa pöhnäistä porukkaa. Televisiokuvassa känniset kemiläiset sanoivat olevansa iha päishään, ku sehän se on tarkhoituski. Karpon mielestä näin ei olisi saanut olla. Ravintoloissahan ei saa tarjoilla juopuneille alkoholia, eikä sinne siis ole tarkoituskaan mennä vetämään kännejä. Dokumentissa haastateltiin myös alkoholitarkastajaa, joka hyyyviiin raauhaalliseesti kertoili alkoholin vaaroista ja sen aiheuttamasta väkivallasta. Periaatteessa siis alkoholin vaikutukset ulottuvat kaikkiin kanssaihmisiin; sen vaikutukset häiritsevät viatonta kulkijaa ja ovat vaaraksi ulkopuolisten terveydelle. Milloin tahansa voi puskan takaa hyökätä esiin juopunut äijä, joka oksentaa päälle tai pistää moraa keuhkoon.

Tämä on kokonaan unohtunut tästä tupakkakeskustelusta. Vastikäänhän jokin tutkijaremmi luokitteli myös alkoholin syöpää aiheuttavaksi aineeksi. Onneksi tarjoilijat eivät kuitenkaan joudu kärsimään passiivisesta kännistä, tosin jollakin tasolla näin voisi ollakin.

Tilannehan on nyt kuitenkin se, että ravintolassahan ei varsinaisesti saa ryypätä, eikä nyt myöskään polttaa, kuten Iltasanomissa sanottiin:
"...useimmat ravintolat ovatkin päätyneet kieltämään tupakoinnin asiakastiloissa, pyytämään asiakkaita tupakoimaan ravintolan ulkopuolella tai tarvittaessa rakentamaan erillisen tupakkakopin."

Ravintoloissa voi siis edelleen käydä laillisesti rakentamassa tupakkakoppeja, sekä tietenkin myös syömässä, mutta sekin on vähän niin ja näin. Johan meitä on pidemmän aikaa muistutettu ruuan vaaroista, ja varsinkin ravintolaruoka paistetaan voissa ja haudutetaan kermassa. Jokin rasvamittauspiste voisi siis olla siinä narikan yhteydessä, eli liian läskeille ei tarjoiltaisi lainkaan.
- Te olette kuulkaa jo syöneet aivan tarpeeksi.

PS. Lukekaa myös Susulta samasta aiheesta.