Viihdettä

Olen tässä nyt sitten joutunut tekemään kulttuuritutkimusta tv-ohjelmista. Hemmetin vaikea läksy, kun ei sitä telkkaria tule oikein koskaan katsottua. Tai jos katsonkin, niin olen miesväen actionmaun armoilla. Teepä siinä sitten toinen toistaan actiommasta ohjelmasta tutkimusta. Kamalan hauskaa; mukavia identiteettejä, representaatioita ja diskursseja eri konteksteissa. Mmmm ja mikä intertekstuaalisuus.

Kävi sitten niin, että viikonloppuna en saanut millään katsottua yhtä elokuvaa loppuun ja nyt kun olen jäsennellyt pitkin viikkoa näitä ajatuksiani tv-tarjonnasta, niin huomasin, että viime perjantain kaksi elokuvaa sopisivat loistavasti tähän tutkimukseen. Toinen oli olevinaan totinen kauhuelokuva vanhasta aiheesta: ihmisistä tuli pahiksia, kun ne saivat eläinaktivistien laboratoriovankeudesta vapauttaman viruksen. Raivopäissänsä tartunnan saaneet hemmot alkoivat purra muita ja tartuttaa tautia veren välityksellä. Siis järkky hyvispahis -juttu, jonka jätin kesken neloselta tulleen Tarantinon kauhukomedian takia. No siinä sitä oltiin samassa asetelmassa kuin edellisessäkin elokuvassa, mutta eri genressä. Tässä piti nauraa, kun ihmisiä purtiin ja ne saivat tartunnan. Siinä toisessa ei saanut nauraa. Se oli vakavaa. Nyt kysyisinkin, sattuiko kukaan katsomaan sitä 28 päivää myöhemmin -leffaa loppuun. Jos sattui, niin mitenkähän se mahtoi loppua? Jos ei kehtaa tunnustaa katsoneensa sitä, niin ihan anonyymivastauskin käy. Olisin kiitollinen.

Tämä kulttuuritutkimus on kai aiheuttanut sen, että olen alkanut nähdä unia. Ihan toinen toistaan järjettömämpiä unia. Yksi yö minulta irtosi hammas. Se ei edes irronnut, vaan pomppasi suustani ulos kuin alien ja sätki mennessään. Se sätki hyvin elinvoimaisena vielä kämmenellänikin. Mutta viimeöinen uni oli ihan huippu. Se alkoi kauhu-unena. Oikein totista kauhua siis. Yritin huutaa unissani, että joku herättäisi minut pian, sillä pihalla hiippaili joku tumma hahmo. Nojasin seinään ikkunoiden välissä, huohotin kauhuissani ja pälyilin puoleta toiselle. Joku siitä sivusta huikkasi minulle, että se hiippari oli harras ihailijani! Mutta ilostuinko siitä. No en, mikä yllätti minutkin ihan täysin. Olin entistä enemmän peloissani ja raivoissani. Yritin huutaa, mutta ääntä ei lähtenyt. Ihailijani jatkoi hiippailuaan siellä ulkona pimeässä odottaen näkevänsä vilauksen minusta. Sain siitä sitten oikein raivokohtauksen ja säntäsin nyrkit pystyssä pihalle. Hakkasin sen hyypiön. Mutta eihän se ollut millänsäkään. Ja kun sitten katsoin sitä miestä, niin jumankauta, rakastuin siihen heti. Genre vaihtui kauhuelokuvasta rakkausviihteeksi. Mies oli aivan älyttömän hurmaava, vanhempi ja oikein hyväkäytöksinen charmantti tyyppi. Ihan tosiaan tunsin rakkauden tunteita siinä unen aikana. Pyörrytti ja lämmitti. Kaiken lisäksi paljastui, että sillä miehellä oli valtavasti rahaa. Aivan kroisos oli tämä ihailija kerta kaikkiaan. Lahjoja sateli ja minusta tuntui, että olin vähän ahne. Kengät ainakin sain. Välillämme sattui myös kiihkeä episodi, jonka jälkeen mies ilmoitti pahoilla mielin lähtevänsä pois. Se asui jossakin toisessa kaupungissa, eikä ollut kuin pyörähtämässä täällä meidän kulmillamme. Yhtään en ihmetellyt kuitenkaan, että missä välissä se oli minuun sitten ihastunut. No, kaikkea ei pidä kyseenalaistaa. Lupasihan mies tulla takaisin. Vielä aamullakin olin aivan onnessani ja hipsin hymyssä suin junalle.