tiistaina, marraskuuta 21, 2006

Tumpelotiistai

Voi että se on tuo meidän tyttö niin äitiinsä tullut että:















... pisti piparit uuniin ja lähti nettiin!
















































Inspiroivaa. Pitäisikö kehittää vielä jokin päivä valokuva- ja runotorstain, pakinaperjantain ja luovan lauantain lisäksi. Tumpelotiistai esimerkiksi. Tänään on ollut kyllä niin onneton päivä taas. Sormi jäi töissä oven väliin ja sitten poltin sen saman sormen vielä halogeenilampussakin samalla, kun roikuin tikapuilla Mannerheimintien varressa näyteikkunassa. Hetken huojutti. Myös kurkku on kipeä ja ääni kähisee. Vähän sitä ääntä vielä lähti, kun koira karkasi. Siis alkaa olla jo hävyttömyyden huippu koko otus. Tuossa se oli jaloissani (piereskelemättä) juuri sekuntia ennen kuin tytär tuli sanomaan, että ovi on auki ja missä Mäkkäri. Sitä missään ollut. Että se ottaa ja lähtee nykyisin milloin sitä huvittaa, ollaan kotona tai ei. Sukkasillani lähdin sitä jälestämään ja pihisin minkä pihisin. Kuopus sen perään oli lähtenyt, sukkasillaan sekin. En kyllä tajunnut, että poikakin puuttui. Mutta sehän sen sitten kiinni oli saanut tuolta ison tien varresta.

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä nämä kuvat sulla on kerta kaikkiaan. Sen edellisen luurin kamera teki kaikesta pinkkiä. Ja jos tämän uuden luurin kameralla ei ole jokin vitun kaihi, niin sitten kaikki on violettia. Pipareista lähtien. Kerta kaikkiaan.

**
Sen Mannerheimin tiellä roikkumisen minä olisin kyllä halunnu ehottomasti nähhä. Siinä on ollu klamuuria kyllä. Jouluvalotko laitoit?

Anonyymi kirjoitti...

Tumpelotiistai olisi kyllä oiva teema ja johan tuo setäs siihen ekana ilmoittautui. Minä olen vasta toka. Vihta eka.

Kai teillä on glögiä noiden pipareiden kanssa? Vai maistuvatko ne Mäkkärille ilman juomaa:)

Anonyymi kirjoitti...

Tumpelotiistai! Kannatan lämpimästi. Tämä päivä on ollut sekä tumpeloa että kömpelöä aamusta iltaan. Toivon totisesti huomisesta hehkeämpää päivää. Oliskohan "Kertomuskeskiviikko" tai "Satusunnuntai" mitään?

sivuaskel

Anonyymi kirjoitti...

Tumpelotiistaita kannatan.

Hyvä että löytyi Mäkkäri.

Anonyymi kirjoitti...

En suinkaan taas hihittele vahingonilosesti, mutta mustat piparit saa aina hyvälle mielelle!

Saara kirjoitti...

Setä, elä aina takerru siihen kuvan laatuun. Se nyt on mitä on. Mitä sitte.

Joulumainoksia laitoin.

Heh, Susu. Mä voin säästää näitä sullekin :) Terästetään sitä glögiä vähän, niin eiköhän siinä mene pikkupurtava samalla.

Kyllä, Sivuaskel ja Kirsti. Kun vaan tarpeeksi tumpeloita riittää, niin oma päivä heti pystyyn :)

Tsih, Tinka. En ole (no en ole!) muuten itse ikinä niitä noin mustiksi saanut :). Tytöstä polvi paranee.

Saara kirjoitti...

Heeei, siis dah! Tän tumpelotiistain aiheena on siis musta.

Anonyymi kirjoitti...

jos tulee oikea tumpputiistai niiin laitan blogin pydeen buaah

Saara kirjoitti...

Tumpputiistai. Mmm... nooo, miksei sekin :) Jaa vai eikö sellaista jo ole? Onko se käsityöblogi?

Anonyymi kirjoitti...

Tässä on nyt sellainen onnellinen tilanne kuitenkin että labradorinnoutajathan todistetusti syövät pikimustatkin piparit. Ei tartte näkyä ruskeaa edes keskellä.
Ja hiilellähän lääkitään ilmavaivoja, eikös?

Anonyymi kirjoitti...

Kannatan tumpelotiistaita ja hihatpalaamaanantaita. On ollut liikkeellä tällaisia mielialoja täälläkin päin Suomea. : )

Niin, ja kumpikos se kumman sai kiinni tien varresta - koira pojan vai poika koiran? ; D

Saara kirjoitti...

Eeei, eijei, ei niitä voi mäkkärille antaa. Nehän on ihan kamalia. Enhän minä... voi ei... Mäkkärille ei mustia pipareita.

Hihatpalaamaanantai on mielenkiintoinen. Tosta mä tykkään. Entäs Kurjuuskeskiviikko!

Öh, poika.

Anonyymi kirjoitti...

Tumpelotiistai voisi olla kiva: ainakin verrattuna tähän tumpelojokapäivään, jota meidän huushollissa harjoitetaan. Ei kyllä tarvitse sitä varten yleensä edes erikseen etsiä netistä inspiraatiota.

Saara kirjoitti...

Niin mutta, hei Valpuri, tiistaisin siitä tumpeloinnista voisi aina postata, saahan sitä tumpeloida vaikka joka päivä, niin kuin täälläkin :)

Anonyymi kirjoitti...

Tumpelotiistai on hyvä idea :) Tosin kaikkea tumelointia ei taida voida osuttaa juuri tiistaipäiviksi. Valpuri kehui blogissaan juttua ja täytyy myöntää, että huvitus irtosi tekstin ääressä. Sinua ei ehkä naurattanut...

Saara kirjoitti...

Öhöh, nyt multa on varmaan jäänyt kiireessä jotakin huomaamatta.