Kävin paikallisessa kirjastossa ja selasin Anna-lehden. Anna-Leena Härkönen se siellä taas myyjiä haukkui ja ihmetteli, miten ihmeessä suomalaiset kaupat pysyvät pystyssä, kun henkilökunta on niin hirveää. Voisiko olla näin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Enpä vielä ole kuullut, että myyjä olisi normaalisti käyttäytyvän asiakkaan kimppun käynyt ja alkanut oma-aloitteisesti ilpoilla päin naamaa. Kyllä sitä mielummin välttelee näitä tilanteita, ennen kuin ryhtyy ehdoin tahdoin riitaa haastamaan. On se hei sen verran rankkaa muutenkin.
Kuulin tänään töissä, miten lauantaina oli myyjäparkaamme parjattu pahasti. Ihan oli myyjä neuvonut kysyttäessä, mutta tämän naisasiakkaan mielestä olikin neuvottu liian kovaan ääneen. Asiakas siitä suivaantuneena meuhkasi pitkin kauppaa, ja päivitteli, miten niin kovaan ääneen häntä nyt ruma tyttö menikin neuvomaan. Myös toiselle myyjälle tuo herttainen naisasiakas oli valittanut ruman tytön kovaäänisestä palvelun tasosta. Myyjä vastasi sitten, että meillä kyllä myös asiakkailta odotetaan edes alkeellisia käytöstapoja, jotta niitä jotenkin voitaisiin palvella. Minusta se oli mielenkiintoinen ratkaisu ja yllättäväkin, koska en ole aiemmin kuullut kenenkään niin sanoneen.
Suurin osa asiakkaista on normaaleina aikoina mukavaa väkeä, vaan nythän se on alkanut tämä rauhan juhlan odotus. Joulumielen saavuttaminen ilmeisesti vaatii sen kuukauden kestävän myyjien röykkyytyksen. Asiakasparka voi sitten jouluaattona potkaista kiristävät kengät turvonneista jaloistaan, käydä sohvalle pötköttämään ja huokaista, ihanaa kun on jo joulu! Onneksi ei tarvitse vähään aikaan mennä kauppoihin rumia tyttöjä haukkumaan. Saa olla ihan rauhassa.
Tänään joulumielen innokkaan odotuksen todellakin huomasi. Kohdalle osui jo ainakin parikymmentä sellaista, joilla niitä alkeellisiakaan käytöstapoja ei ollut. Eipä silti, minä en niitä juuri enää keneltäkään odota. Vähän vain kulmakarvat siinä meinasi jo kohoilla, kun niitä tunki ovesta vuoronperään mitä ihmeellisempien mielipiteittensä kanssa. Yksi valitti heti aamusta, miten vanhojen ihmisten pitäisi pitää puolensa nuoria ihmisiä vastaan. Minä en ymmärtänyt, mihin tämä puhe oli johtamassa. Tillitin vain silmiin ja odotin että se juttu siitä jatkuisi.
- Niin että vanhojen pitäisi puolensa pitää.
- Niin. Totta kai.
- No en minä sitä tarkoittanut!
- Ahaa. Ja mit...
- Puolensa se on pidettävä. Sinäkin siinä!
- Kyllä minä puol...
- En minä sitä tarkoittanut!
- Ahaa.
- Käsilaukkuja vievät mummoilta. Niiden pitäisi pitää puolensa.
- Niin.. eihän se varmasti ole helppoa mummojen puoliaan pitää.
- En minä sitä tarkoittanut!
- Jaah, minä sanoin ja pakkasin asiakkaan tavarat pussiin. Jono kasvoi takana Kemiin asti.
Asiakas riuhtaisi pussin pois käsistäni ja ravisteli tavarat siitä ulos, taitteli kymmenen postimerkin arkin pikkuruiseksi ja tunki tavarat takaisin pussiin.
- Olisit voinu paremmin pakata!
- Niih. No eipä tullut mieleen, mutta nyt tuli. Tosiaan, postimerkithän voisi taittaa aina noin.
- Kyllä tässä saa puolensa pitää!
- Kyllä. Ja kannattaakin. Eihän sitä koskaan tiedä.
No tämähän ei kai ollut ihan kartalla, mutta enhän minä mikään psykologi ole, joka voisi jaella diagnooseja ja pyrkiä käyttäytymään siten, kuten taudinkuvalle suositellaan. Näitä avohoitopotilaita muuten käy päivittäin. On se aika paljon myyjiltäkin vaadittu, että pystyvät lukemaan mielenterveyspotilasta oikein ja erottamaan ne terveistä, ja kuka nyt ylipäätään on ihan terve. Pitää osata sanoa oikeat sanat, jottei kohta ole pommi jossakin nurkassa tikittämässä. Ennen vanhaan hullut tunnettiin. Nykyisin joka toinen voi olla potentiaalinen avotapaus, jonka mielenliikkeille kohteliaskin käytös voi olla väärä. Onpa näin kerran käynytkin.
- Vittuakos siinä irvistelet, saatanan lehmä!, on minullekin huudettu. Se oli kyllä hymy, luulisin. Tai sen piti olla.
Muutoin minun puolestani asiakas saa olla vaikka kuinka Aku-setä (kuulin nimittäin tänään väärin, kun eräs haukkui jotakuta kusipääksi, että se haukkui sitä Aku-sedäksi). Sehän on ihan asiakkaan oma asia, millaisen viestin se haluaa itsestään ulospäin välittää. Kyllä minä joka tapauksessa hymyssä suin ajattelen ihan suoraan, että asiakas on Aku-setä, silloin kun se sitä on.
En tiedä, onko ihmisparoilla enää mitään muuta paikkaa, jossa voivat purkaa pahaa oloaan kuin kaupat ja lehtien kolumnipalstat. Mikseivät vain laittaisi vaikka blogia pystyyn?
Ollaan puhuvinaan; mitään ei sanota
3 tuntia sitten
27 kommenttia:
george orwellin essee `muistoja kirjakaupasta´ on sinulle varmasti tuttu. itse lohduttaudun aika usein yhdellä täsmäohjuksella: "liikkeessämme kävijöistä monet olisivat kiusankappaleita missä vain, mutta kirjakaupassa heillä on poikkeukselliset mahdollisuudet" .
Hehheh, tuohan on hyvä. Mä taidan laittaa tämän seinälle.
Eh, kirjastossa...
Nih, kun ei saa tarpeekseen päivällä olla kirjojen kanssa, niin se on sitten illalla mentävä kirjastoon :)
Noh, kävin hakemassa yhden kurssikirjan ja Anna osui silmiini siellä seinällä. Minun piti etsiä siitä yksi haastattelu, kun olin serkkuni kanssa sopinut, että lukisin sen, mutta se haastattelu taisi ollakin jo edellisessä Annassa, joten luin sitten sen Härkösen kolumnin.
Ai joo, siis kirjastossa kans.
"Onpa näin kerran käynytkin.
- Vittuakos siinä irvistelet, saatanan lehmä!, on minullekin huudettu. Se oli kyllä hymy, luulisin."
Uskoisin että tässä olet ollut Suomen kenties pidetyimmän ja luetuimman romaanin henkilögalleriaan kuuluvan miesasiakkaan kanssa tekemisissä. Jos se oli yhtään vielä Åke Lindmanin näköinen niin se oli varmaankin alikersantti Lehto Tuntemattomasta sotilaasta. Ollessaan nuorempana 1940-luvulla esimiestehtävissä alik Lehto nimittäin kysyi varsin aiheellisesti sotamies Riitaojalta (joka ehkä taas on sodan jälkeen hakeutunut johonkin palveluammattiin, ties vaikka kirjakauppaan):
- Saatanan paskiainen! Mitä sinä irvistelet?
On mukava kuulla että veteraanitkin näin vielä ovat kirjallisuudesta kiinnostuneita ja vaativat hymytöntä palvelua. He ovat tästä oikeudestaan kovan hinnan maksaneet, emmekä me rauhanajan lapset voi heidän kirjatoivomuksiaankaan kyseenalaistaa. Niin paljon kun heitä -70-luvulla väheksyttiin ja pilkattiin.
Hahhah, Tappinen, se oli kyllä nainen! Mutta meitä naisiakin on nykyään niin moneen lähtöön. Ehkäpä se olikin Kersantti Karoliina-wannabe, kukapa tietää.
Ai nainen? Veikkaan että se oli sitten alikersantti Lehdon vaimo, tai niitten tytär, tunnettu näyttelijä ja kirjailija ja alikersantti, Anna-Leena Härkönen.
Hauskaa kronikkaa taas täällä ikävistä ihmisistä. Kyllä todellisuus aina tv:n voittaa, ja blogin, missä poikkeavilla on turhan yksinäistä valitella itsekseen, siksi ne urputtaa kaupassa. Itse vain tiirailen naisia kuin jakke Jäyhä ja luen kirjat, jotta ei tarvi niitä ostaa sentään ;)
Ihan mutu-tuntumalla veikkaisin, että nimenomaan naisista on joka lähtöön eli ne pahimmat asiakkaat on naispuolisia... no, kivittäkää vaan, petin sukupuoleni.
kaupassa siis jos joskus käyn
Hb
muuta kuin pitkäripaisessa
Harkitkaamme vielä vaihtoehtoja: voi olla että kirjailija, näytelmäkirjailija, näyttelijä, alikersantti Härkönen on muistanut viime talven kauhunhetkiä: ureheiluhallin katto siellä, uimalan katto täällä... liimapalkit niin huonosti kinnitettyjä että kattoja romahteli alinomaa. On hyvä, jos kulttuurikermaan kuuluva henkilö näin ennen tykkylumien kohtalokkaita öitä antaa kansalaisvaroituksen, "miten ihmeessä suomalaiset kaupat pysyvät pystyssä" - olisi se varsin noloa jos kirjakauppa vaikka menis lysyyn kesken sesongin ja monet alikersantit ja muut avohoitopotilaat sieltä kaivettaisiin esiin rigor mortis ja Arno Kotro käsissään...? He kaatuivat sukat jalassa. Härkönen tekisi aiheesta sitten kuitenkin ensi joulun markkinoille kirjan Siskoni Melkein Käveli Kaupan Markiisin Alta - koskettava tilitys vaietusta aiheesta.
Joo, ei sitä kestäisi, veke, ei todellakaan. Tai että Kotro kirjoittaisi "ne kutsuvat sitä rigor mortikseksi vaikka kyseessä ei ole edes stondis".
Jotenkin nuo paljastuskirjat...en tiedä..mielummin vaikka sen putoavan markiisin alle.
Hmm Markiisi Sadetta pakoon vaikka.
Kommenttieni taso on sitä luokkaa, että on aika mennä nukkumaan.
Tässä, Saara, piristykseksi pätkä dialogia elokuvasta The Big Sleep:
(in a bookstore)
Philip Marlowe: You do sell books, hmm?
Agnes Lowzier: What do those look like, grapefruit?
Philip Marlowe: Well, from here they look like books.
Hyvää yötä.
Sen luokan juttua totisesti että toivon Philip Marlowen ainakin lyövän päänsä nopeasti tyynyyn.
Huomenta. Mutta mitä? Kuulkaa nämä teidän kommenttinne on blogistanian parhaita juttuja.
Kävin just tossa siwassa ja tää meidän kylän avohoitotapaus oli siinä pihalla kun tulin ulos. Se on sellanen vanha mies joka laulaa ja nauraa ja huutelee kokoajan kun se pyöräilee tuolla kylillä. Ei varmaankaan vaarallinen, mutta poikkeuksellisesti käyttäytyvänä pelottava kyllä.
Ikinä en ole tarkemmin kuullut että mitä se puhuu. No tänään sitten kuulin. Laulamista se kai lähinnä oli ja meni näin. Haisevia vittuja, vittuja vittuja vittuja ja permaa. Onko avioero jo hankittu, haisevia vittuja vittuja vittuja vittuja. Ja ina välillä mehevät naurut siihen päälle.
Voin vaan kuvitella miten kivaa sillä kaupan tytöllä on kun tää asiakas porhaltaa sisälle. Jess.
Deekikselle mennyt gynekologi?
Niin no, Karpalo, mutta lähikaupoissa ne hullut sentään tiedetään. Kyllähän mekin ne vakiohullut tunnetaan. Niitä ei kyllä ole vähään aikaan näkynytkään kaikkia. Se esimerkiksi on kadonnut, joka askelin mittaili lattialaattoja avonainen piimäpurkki kädessään ja hypähti joka viidennellä niin, että piimää loiskahti lattialle. Eikä ole näkynyt sitäkään laitapuolen kulkijaa, joka toisinaan valitsi kirjan, tuli kassalle ja kaivoi raihnaisen takkinsa uumenista paksun, kuminauhalla vyötetyn rahatukon, maksoi ja repi kirjan niille sijoilleen. Mutta se tyttö, joka huutaa vittu, vittu, vittu, äiti on huora, isä on perseestä!, ikävä kyllä käy. Samaten se yksi, joka ostaa kortin, kortin, kortin: Ostan kortin kortin kortin, nothing gonna change my love for you, ostan, saatanan kapitalisti,ostan, ostan, ostan, kaikki olette saatanan kapitalisteja...ostan postimerkin, en osta, en ota tätä, ostan, ostan ostan, postimerkin... saatanan kapitalisti...
Eihän näissä mitään, kun ne tietää. Hankalampaa on, kun ei tiedä.
Tappinen. Tuo ei ollut kivaa. Naiset kyllä käyvät pesulla ennen gynelle menoa.
No mist mie tommoset tietäisin?
Ja voihan sitä olla herkkä hajuaisti, tri Lecter haistoi Jodie Fosterin kölninvedet sun muut, ja tri Miggs vielä enemmän. Ja Foster oli pesty varmalla joka paikasta.
No joo, ehkä sitä tuleekin hulluksi, jos on yliherkkä hajuaisti.
Mielenkiintoista sinällään, että se on aina just pimpsukka kun haisee, jos tällaista yliherkkyyttä joltakulta löytyy. Voisin melkein väittää, että yliherkkyys olisi tässäkin tapauksessa motivoituneempi kuvittelemaan juuri sen naisen sukupuolielimen hajuja. Yhtä lailla sitä voisi haistella kaikenlaisista takapäänkin tuoksahduksia, jos kerran yliherkkyyttä löytyy.
Miksiköhän kenellekään hahmolle ei koskaan ole kirjoitettu kompleksia esimerkiksi yliherkän jalkahien tulkitsimisesta, tai suoraan sanoen paskan lemahduksen. Eihän se tietenkään niin raflaavaa olisi, eikä sillä kenties suuria romaanihenkilöitä tehtäisi. Mutta ongelma se olisi totisesti.
Aah, Parfyymin tyyppikin murhasi naisia tuoksun takia. Milloinkahan naiset nousevat vastarintaan? Kyllä varmaan hajukapasiteettia riittäisi murhattavaksi asti.
Kirjoissa ja elokuvissa asiat ovatkin niin ihmeellisiä verattuna todellisuuteen, niin ja siinä kylässä missä tämä karpalo kasvaa.
Elokuvissa voisi ihmetellä vaikka sitä, että kun tavallinen jolppi Peter Parker muuuttu Hämähäkkimieheksi, siis saa hämähäkin (sinähän tunsit henkilökohataisesti sen yhden) ominaisuuksia, niin miksi käy niin, että se (Parker) ruiskuttaakin sitä monessa tilanteessa niin käyttökelpoista hämähäkinverkkoa ranteistaan eikä sieltä mistä se hämähäkillä tulee, siis siittä anuksen kieppeiltä? Kummallisia ovat mutaatioiden tiet.
Millainen olisi supersankari nimeltä The Skunk Man? Sen ranteesta varmaan lentäisi kammottavaa löyhkää joka tainnuttaisi viholliset...?
Sinä olisi muuten feminsitisen thrillerin (sarjan) paikka: sykkivän suurkaupungin syrjäkujilta alkaa löytyä surmatttujen junttieinarien ruumiita, joille on tehty manikyyri ja tukanpesu ja alapesu --- ja kaikki tämä kuoleman jälkeen, kuten tutkimuksissa ilmenee... Kuka tekisi jotain tällaista? Kaupunki on pelon vallassa, miehet alkavat huolehtia hygieniastaan pelon vallassa... Onko Hajutappajatar jo saanut tarpeeksi uhreja vai onko hän vielä ulkona tuolla vaanimassa kusenhajuisia miesparkoja...?
Hei Tappinen, mutta tuohan ON loistoidea. Sinä se olet kans yks ehtymätön... öö... oi, sinä pulppuava lähde.
Ehheh...voi herranjumala..on se palveluammatti vaan sellasta..:) Ei kai siinä auta kuin korvat punoittaen jatkaa hommia..
Tänään töissä ihmettelin sitä kaatopaikan hajua, joka joistain asiakkaista lähti, siis koko ajan oli joku siellä mutisemassa ja haiskahtelemassa,puhumattakaan sotkemisesta, mutta ei siinä paljon nenää uskalla nyrpistellä, kun haukut tulee...
"Ruma tyttö" on kyllä ihan yliveto kritiikki myyjästä :o
-minh-
Joo, niinpä. Kanta-asiakkaissa on muutama koditon ja kylpyhuoneeton kirjanystäväkin. Olen muuten joskus vuosi sitten kertonut yhdestä asiakkaasta, joka paskansi kirjalavan päälle :)
Heh, no joo. Kaikkeahan siellä saa kuulla, läski, huora, lehmä ja mitä vielä. Ruma tyttö kuulostaa lähinnä hassulta :)
Olen kyllä A-L Härkösen kanssa samaa mieltä: kaupoissa saa yllättävän usein erittäin huonoa palvelua. Ei aina. Ei useimmiten. Mutta yllättävän usein. Sellaiseen yleiseen palveluhengen puutteeseen tavallaan tottuu eikä sitä aina huomaakaan. Ikävää on kuitenkin röyhkeys jonka kohteeksi toisinaan joutuu. Esimerkiksi myyjä tulee kärryjensä kanssa viereen ja kehottaa väistämään jotta hän voi täyttää hyllyihin lisää tavaraa. Onhan se kiva, että hyllyjä täytetään, mutta ei siinä kovin tervetulleeksi asiakkaaksi itseään tunne jos sää häädön juuri sen hyllyn kohdalta jossa olisi sellaista tarviketta jota haluaisi ostaa. Puhumattakaan niistä kerroista, että myyjä ei edes kehota siirtymään, vaan kylmästi työntää kärryillään asiakkaan pois tieltään.
Lähetä kommentti