maanantaina, marraskuuta 13, 2006

Mitä helvettiä tämä kirja tekee täällä?

Blogger problem. Again. Mutta tottahan se on - bloggarilla on probleema, kun bloggaaminen ei kiinnosta. Ja sitten toisaalta taas on huono omatunto, kun se ei kiinnosta. Tarkemmin ajatellen omat ajatukseni ovat niin syvältä, ettei niistä mitään hengentuotteita saakaan aikaan. Viime päivinä on tuntunut siltä, kuin sydämeni olisi jatkuvassa venytyksessä ja aivoni kuiviin puristettu. Päässäkin on jyskyttänyt siihen malliin.

Trisin meemihaaste sattui sikäli pahaan saumaan, että just meemiin tarttuminen viimeisenä oljenkortena on jotenkin säälittävää ja väkinäistä. Meemiin pitäisi tarttua riemuiten, ilon kautta, ettei pilaisi kenenkään toisen innostusta. Olisi kurjaa olla ilonpilaaja, kun toiset sentään yrittävät. Eli okei.

Yhdeksännet kirjat viideltä hyllyltä ja jotakin tarinaa niistä:

Henrik Tikkanen, Mariankatu 26 Kruunuhaka

No nythän on niin, ettei ole aavistustakaan mistä tämä kirja on tänne tullut. Olen luultavasti syntynyt kirjahyllyn kanssa, joka on sitten vuosi vuodelta lisinyt itsekseen toisia kirjahyllyjä ja toinen toistaan oudompia kirjoja. Tämän kirjan erona moniin muihin itsekseen lisinneisiin kirjoihin on se, että tämän olen lukenut. Jihuu! Mutta eipäs innostuta liikaa siellä. Nimittäin tämä kirja kaikessa rehellisessä paljastavuudessaan ja suorapuheisuudessaan ei saa voimaan pahoin, vaan se masentaa. Jos kaikki kirjailijat ja taiteiljat ovat tämmöisiä kuin Henrik, niin näkemiin vaan murut. Ei ole esimerkiksi mitään oikeutta mennä kajoamaan toisen oikeuteen tehdä kainalokarvoilleen mitä haluaa, olkoonkin toinen sitten kuinka vaimo tahansa. Inhottava tyyppi. Takakannessa sanotaan: "Niin syvästi inhimillistä tekstiä kuin ainoastaan merkittävä kirjallisuus voi olla. Ja tällöin todella tarkoitan merkittävää kirjallisuutta..." -Thomas Henrikson, Helsingin Sanomat. Voi herranjumala. Kun toinen tunnustaa ryyppäävänsä päivät pääksytysten ja naivansa kenen tai melkein minkä kanssa tahansa, missä tahansa, vailla minkäänlaisia tunnontuskia vaimonsa tai läheisiensä pahasta olosta, niin miksi juuri se on inhimillistä? Voisiko joskus, edes yhden kerran olla niinkin, että ihmiset pitäisivät tai edes yksi (mikä se oli? mullinaama? siis) kriitikko pitäisi joskus inhimillisenä sitäkin, että joku ottaisi lähimmäisensä huomioon? Mitä, onko liikaa pyydetty? Fuck you. Ja ajattele, tämä kirjahan on kirjoitettu 1977. Voi sitä inhimillisyyden ylistystä onkin kestänyt aina näihin päivin asti. On se vaan niin ihmeellistä ollut vuosikymmenten ajan, kun joku aina jaksaa ryypätä ja nussia ja kirjoittaa siitä. Voi ihqu.


Vladimir Nabokov, Lolita

Mitä helvettiä tämä kirja tekee täällä?

Michel Houellenbecq, Alkeishiukkaset

Mitä helvettiä tämä kirja tekee täällä?

Alkeishiukkaset on masentavin kirja minkä tiedän. Tarkoitus on kai ollakin. Niinhän ne aina sanoo mällättyään näillä samoilla ryhmäseksiorgiafantasioillaan, ettei tarkoitus ole fantasioida, vaan näyttää karu totuus satiirin keinoin. Houellenbecq voi työntää totuutensa just sinne, minne muutenkin uneksii työntyvänsä kirja toisensa jälkeen. Luin sen toisenkin perversion (Oikeus nautintoon), mutta kas kummaa, en tuntenut oloani yhtään perverssimmäksi kuin ennenkään. En ikään kuin löytänyt ihmeen sitkeästä (siis kaksi kirjaa tätä!!!) yrityksestäni huolimatta sisältäni niitä ihmisen inhimillisiä piirteitä, joita Houellenbecqin kuvaamilla ihmisillä yleensä on. Minulla ei esimerkiksi ole tarvetta mennä joihinkin ihme salaklubeihin kontilleni odottamaan, että kuka tahansa sieltä sitten tulee jonkin (minkä tahansa) pystyssä olevan vehkeensä kanssa ja pökkäisee menemään. En toki väitä, etteikö monilla voisi näitä inhimillisiä piirteitä olla, ja minä olenkin humanoidi kai sitten. Toki kirjassa on moraalinen opetus, ja päähenkilön naisystävän (hei, mä kyllä nyt paljastan tän, kyllä... on se vaan niin huikeaa) häntäluu ja koko alaselkä moisesta takapääriettailusta sitten lopulta murtuu, ja niin elämänilo kaikkoaa ja kuolema tulee ennenaikaisesti. Mutta kuolema ja opetus koituvat kirjassa vain naiselle. Mies voikin huoleti jatkaa silmitöntä pökkimistään heti, kun muisto ihanasta orgianaaraasta on haalistunut. Eli ollaanpa siinä satiirismissaan vastedes tarkkoina, ettei vallan tykkänään mene koko satiirilta pohja, niin kuin nyt pääsi käymään.

Esa Saarinen, Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin

Sanokaa Esasta mitä pahaa tahansa, niin tämä kirja on silti huippu. Lainasin sen ensin kirjastosta ja luin oikein ajatuksen kanssa. Ostin sitten pehmeäkantisen kotiin kahdella eurolla (miinus hölöalennukset). Kirjassa Saarisen ääni puskee tekstistä läpi. Ihan niin kuin se puhuisi ääneen siinä sivuilla. Niin justiin. Pikkuinen Esa heiluu siellä rivien välissä ja selittää. No tämä kirja ei ollut yhdeksäs, jos totta puhutaan. Se oli kahdeksas. Yhdeksäs olisi ollut Kalle Österlundin Lasten kotilääkäri. Olen lukenut kyllä senkin. Mutta tähän Saariseen vielä palatakseni, että kerroin äidilleni tämän saman Saarisen äänijutun silloin, kun luin sen kirjan. No, kun äitini oli muutama vuosi takaperin Saarisen luennolla tekemässä aiheesta lehtijuttua, äiti otti ja meni juoruamaan tästä minun lukukokemuksestani sitten itse Saariselle, mistä minä en tiennyt mitään. Eräänä päivänä postilaatikosta sitten tupsahti Saarisen Filosofia cd-levy omistuskirjoituksella, ikävä kyllä en saa siitä mitään muuta selvää, kuin että se on osoitettu minulle. Mutta Esa oli kuule ihan itse sen postittanut. Olen iäti otettu.

Gaby Hauptmann, Etsitään impotenttia miestä.

...mmmitä helv... ööh... olen saanut tämän kirjan eräältä porvoolaiselta ystävättäreltäni muutama vuosi sitten kiertokirjana. Minun olisi pitänyt laittaa tämä kai eteenpäin... kuka haluaa? En siedä koko kirjaa silmissäni. Sen teksti vallan juoksee. Lukiessa hengästyy aivan. Impotenttia etsiessään kirjan seksikäs päähenkilö on saanut tarpeekseen kuolaavista miehistä, koska on niin pirun vetävän näköinen pimatsu, siis sellainen, jonka perään kaikki äijät kuolaavat. Yäääk. Minähän en tämmöistä soopaa lue. Jokaisen naisen pitäisi nähdä puutetta edes kerran elämässään, että loppuisi tuollainen turha haihattelu. Kirjan maailma on mahdollisimman kaukana omastani, varsinkin kun lopussa paljastuu, ettei... ja sitten on niin... aah. Voi läähpuuh.


Sori sori sori, olen niin itteäni täynnä, että meinasin unohtaa haastaa kolme muutakin tähän meemiin! Ja oikein olin päättänyt, että haastaan Dionysoksen kevään, Diogenenksen ja kuka muu alkaa di:llä? Öh, Dinka... Tinka! Ja Veke.

23 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Se on kyllä Kuningatar sen postittanu, tai ainakin nuollut postimerkin. Ehei Esukki sellaasia ole ehtiny, vaikka kuin olis luentotutun tytär kyseessä kuules...

Saara kirjoitti...

On varmalla. Mää dna:n siitä postimerkistä vielä kuule otatan.

Anonyymi kirjoitti...

Sitte sulle käy kun siinä laulussa:

"...kuularuiskut pani tärärättättää,
täyty polsuujen dna:t jätätättättää..."

Syytä itseäsi sitten.

Saara kirjoitti...

Voi voi. No jos mää sitten en. Kuulostaa niin vaaralliselta, vaikkei tuo nyt just ihan perille mennytkään, miten siinä lopulta kävi.

kervå kirjoitti...

Ruhahaha! Hauskaa. Johtopäätös: paskat kirjat on hauskoja.

Mua ei saa haastaa, kun ei ole noin monella rivillä kirjoja.

Anonyymi kirjoitti...

No sehän oli tosta klassikosta Kuularuiskulaulu (cover-versio Jussi Raittinen.

Ja lopussa meni nii jotta

"...mutta Antti kun karjaasi huamion, niin polosut sai kualemantuomion.
Ja kuulat ne pani piipussa klunk,
pani polsujen kintuissa klunk klunk klunk,
kuularuiskut pani tärärättättää,
piti polsuujen asemansa jätätätättää."

Ei siis hyvin. Tarinan opetus siis: kannattaa olla tarkkana kun dna:ta otatattattaa.

Anonyymi kirjoitti...

Heeeeyyyyy! Nyt vasta huomasin - d niinkuin Veke perkele! Olen haastettu sellaiseen mitä te kunnon ihmiset kutsutte "meemiksi" - ihan kuin olisi tavallinen ja hyväksytty... kukaan ei ole aiemmin kysynyt mun tapetteja tai roskakorin sisältöä... ollaan tässä oltu niinkun aut kaikesta hianosta... grazie Saara kun nyt näin lähestyt. Mutta mihin helvettiin tässä nyt laittaa juttunsa kun ei ole plokia tai muuta?

Jääkö kaikki taas tähän puutteellisuuteen? Nauretaanko minulle jälleen?

Saara kirjoitti...

Öh, paskat on hauskoja. Joo, Kervå.

Veke, no tänne tietenkin sen lykkäät.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä Lolitassa tökkii? (paitsi tietty aihe mutta saahan kirjallisuutta kirjoittaa muistakin kuin kivoista asioista)

Hanhensulka kirjoitti...

Kuitataan vastaanotetuksi ja vastataan kunhan ollaan taas oman kirjaston silmaänkantamattomien hyllyrivien ääressä. Otanko viereisistä vai päällekkäisistä hyllyistä, siinä pulma?

Sulla näyttää olevan samanlainen maku kirjojen suhteen kuin mulla. Punaisesta tukastas huolimatta (en pääse yli tästä tukan väristä oli se niin suuri sokki, shokki, šokki, ŝokki śoggi, miten se pitäis oikein...)

Lolita tökkii varmaan siksi, että pedofiilin apologia ei tunnu hyvältä tavallisen ihmisen sisuksissa. Maailmankirjallisuuden helmiä tietysti.

Anonyymi kirjoitti...

Ihme pökkimiskirjallisuutta sulla piisaa. No Lolita on kyllä oikeasti hyvä, eikä sellaista nykykirjallisuutta, jossa vaan häntäluut murskaantuu pökkimisestä. Mä en kans jaksa yhtään, siis yhtään!
-minh-

Saara kirjoitti...

Hah, minä todella vain ihmettelin, mitä helvettiä se Lolita tekee täällä. En ole ostanut, en lukenut, -98 painettu. Sen on täytynyt tulla isän kirjahyllyn perintönä. Lukiko isä siis Lolitan, vai isän naisystävä?

No, en kuitenkaan jaksa ajatusta siitä vanhasta miehestä, jolla pöjöttää, kun tyttölapsonen kiemurtelee ja kiehnää. Tuoreempaakin olisi vastaavasta aiheesta Marquezilla tarjolla, jos tämä aihe kiinnostaisi. Taidan skipata molemmat nyt samalla kertaa, vaikka Marquezin kirjat ovat olleet aina aivan mielettömiä. Olen nyt tullut siihen ikään, etten aio enää lukea mitään fiktiivistä teosta, jonka aihepiiristä olen ehtinyt muodostaa käsitykseni jo monta kertaa. Tämä käsitys on nyt valmis, eikä kaipaa lisää näkökulmia. Olen muuten myös päättänyt kerta kaikkiaan karsia lukilistalta pois kaikkien ärsyttävien kirjailijoitten tekeleet, (paitsi jos haluan haukkua niitä). Siis kirjoja kun on helvetisti tarjolla, voi ihan hyvällä omallatunnolla jättää pois sellaiset vanhat jutut ja näkökulmat, joiden takia tarvitisisi enää vaivata päätään.

Saara kirjoitti...

Tris, hei. Noista kirjoista mikään ei kertonut kivoista asioista. Yleensäkään kirjallisuus ei kerro kivoja asioita.

Hanhis, se ei ole enää ihan niin shokkipunainen. Sori.

Pökkimiskirjallisuutta olisi enemmänkin täällä. ALkoi ihan päätä kiristää. Kaikki vaan pökkii ja tekee siitä tavallisesta asiasta niin perkeleen suuren numeron.

Anonyymi kirjoitti...

Nautintoa pitää saada, vaikka hampaat irvessä - ja niinhän ne yleensä silloin onkin...

Let`s pök!

Anonyymi kirjoitti...

The Deeper Meaning of Liff Is Poek!

Saara kirjoitti...

Pöh, jätkät mystifioi perustoimintoja.

Anonyymi kirjoitti...

Sinä sotket nyt asioita, ku et muista. Ei tässoo nyt puhe jiäkuapista eikä vessanpytystä. PÖH!

Anonyymi kirjoitti...

Sanon minäkin, että Lolita on oikeasti hyvä. Sen kertojapedofiili on hurahtanut, vaikea nähdä erityisen eroottisena. Kuva USA:sta on musertava.

Saara kirjoitti...

Varmaan on hyvä. Mutta minä nyt en halua lukea sellaista enää. Näistä pedofiileista saa lukea ihan tarpeeksi jo muutenkin.

Saara kirjoitti...

Ai setäkin on päästetty nettiin :)

Enkä sekota, vaikken muistakaan. Sillä minä noita kirjoja olen lukenutkin, etten unohtaisi. Mutta niin se on sama asia, kuin syöminen ja vessassa käyminen. Tai itse asiassa paljon vähemmän.

Anonyymi kirjoitti...

Ketkähän ne mystifoi perustoimintoja? Kyllähän ne on akat jotka mystifoi pökkimistä, ruusuilla ja tulella. Akathan on mystiseeranneet koko sukupuolensa.

Saara kirjoitti...

Niin tarkoitin noita kahta jätkää, enkä yleistänyt kaikkia jätkiä. Äläkä siis sinäkään yritä tunkea niitä kynttiläillallisia meikäläisen pirtaan, jonne ne eivät kuulu.

Anonyymi kirjoitti...

Andrzej Lepper
Roman Giertych
Darmowa bramka sms
Iguana
Śmieszne filmiki