Hämppinen on kuollut. Se oli meidän kotihämähäkkimme, joka asui eräässä nurkassa oven takana ainakin kaksi vuotta. En häirinnyt hämppistä koskaan, en edes imuroinut sen kotia, vaikka se näytti kovin törkyiseltä tyhjiin imettyine kärpäsenraatoineen ja läpikuultavine sääskineen. Vanhat sananlaskut pitänevät paikkaansa ainakin osin. Uskon siihen, että se tietää huonoa onnea jos hämähäkin tappaa. Se perustuu kuitenkin faktoille. Hämppikset syövät tuholaiset, muun muassa turkis- ja ihrakuoriaisten toukat, jotka taas söisivät vaatteetkin, mikä olisi aika ikävää. Se oli hyvä hämppis. Ja nyt hämppinen on kuollut, luultavasti vanhuuttaan meni. Siihen se oli kotiinsa kellahtanut ja raajat koukkuun kangistuneena se siinä seitissään makasi. Imuroin sen juuri. Hyvästi hämppinen.
Palkatkin on taas tältä kuulta laskettu. Mäkkäri makasi kolme tuntia jaloissani ja piereskeli. Nyt sitten pitäisi käydä esseen kimppuun, mutta vielä eivät ajatukset ole täysin koossa. Odottelen, että se tapahtuisi itsekseen, vaikka eihän se tapahdu. Minulle ei koskaan käy niin, ettei jonkin asian eteen tarvitsisi tehdä töitä, kuten että unessa saisin vastauksia minua arveluttaviin kysymyksiin. En ikinä. Aina niitten eteen pitää tehdä jotakin.
Joka tapauksessa sen esseen aihe (journalismin tulevaisuus) on kiinnostava sinällään, ettei siihen ole oikeata vastausta. Journalismin osittaista kuolemaa ennustetaan tapahtuvaksi kaikissa alan kirjoissa. Digiaika ja Internet pienentävät yhteistä julkisuutta, kun jokainen voi itse valita, mitä haluaa katsella tai lukea tai mistä haluaa keskustella. Ei ole enää kuin yksittäisiä asioita, jotka saavat massat kiinnostumaan. Kaikki muu kiinnostus hajoaa ympäriinsä. Julkisuus siis polarisoituu. Blogistaniassakin on jo omat julkkiksensa ja iltapäivälehdet puolestaan pitävät huolta niistä kirjoitustaidottomista julkimoista, jotka eivät osaa blogia pitää, mutta joilla on kuitenkin joitakin hyviä ominaisuuksia, kuten valkoiset, tosin tylsät hampaat ja vetävä ulkokuori sisällöttämässä varressa.
Myös tiedon alkujuurille on pääsy jo kenellä tahansa. Kansalaisjournalismi kukkii virtuaaliteiden penkereillä. Jokainen voi pyrkiä olemaan vallan vahtikoirana tai rakkikoirana tai minä tahansa koirana, mutta koirana kuitenkin. Toisaalta miten käy vallan, kun julkisuus kapenee? Pitääkö meidän alkaa lukea poliitikkojen blogeja, jotta tuntisimme olomme edes hieman alistetuiksi. Kaikenlaista sitä pitääkin ajatella. Entä miten käy toimittajien, jotka tähän asti ovat ovelasti pitäneet yhteiskuntaa pystyssä arvodiskursseillaan. Kun kansalainen ei usko enää mitä sille sanotaan, se lasettaa sanomansa ulos vaikka mitä kanavia pitkin ilman diskurssin häivääkään. Kääk. Koko asetelma muuttuu. Hierarkia romahtaa. Kielenkäyttö muuttuu. Aikakäsitys muuttuu. Miten käy mainonnan, kun yleisö onkin eriytyneenä omissa loosseissaan harrastamassa itse viestintää eri muodoissa. Siinä pistetään ulos videopätkää tai pidetään yllä jotakin hölmöä blogia, jolla on tuhansia lukijoita...
Ei ole oikeasti ihme, että journalistit ovat olleet kusessa. Bloggarit ovat todellinen uhka siinä missä kaikki muukin Internetin tarjonta. Journalisteilla kun on sellainen käsitys itsestään, että juuri he pitävät yhteiskunnan käynnissä ja ainoastaan he ajattelevat yhteiskunnan hyvää paljastamalla valtaapitävien hämäräpuuhia ja pitämällä tietyntyyppistä arvoasetelmaa uutisoinneillaan yllä. Ihan niin kritiikittömästi ihmiset kuitenkaan eivät ole lehtiä lukeneet ja uutisia katselleet kuin mitä toimittajat uskovat. Mutta ei kerrota sitä niille. Monesti on parempi olla autuaan tietämätön totuudesta.
Tutkimusten mukaan toimittajat kuitenkin siis uskovat ajattelevansa ensimmäisenä yhteiskunnan hyvää ja toimivat meidän kansalaistemme parhaaksi. Meidän on pitänyt siten luottaa siihen, että toimittajat todella tietävät mikä on yhteiskunnan hyvä ja varmasti toimivat siis oman etiikkansa mukaisesti, eivätkä missään tapauksessa vaikka työnantajansa toiveitten mukaisesti, jonka ensimmäisenä toiveena on luonnollisesti saada toiminnastaan voittoa, joka taas puolestaan ilman muuta on yhteiskunnan hyväksi sekin.
Kun nyt sitten näiden kauhukuvien mukaan kansalaiset aktivoituvat, niin journalismin kenttä hajoaa ja koko yhteiskunta kärsii. Ikään kuin toimittajilla ei itsellään olisi osaa eikä arpaa tämän kauhuskenaarion synnyssä. Jenkeissähän irtopäistä ja suolenpätkistä nauttiville suunnattu Shock -lehti tarjoaa värikuvaa mätänevistä ruumiista, verestä, luista ja muista mielenkiintoisista reaalimaailman asioista tiiviissä muodossa: Tämä on täydellinen lehti niille, jotka haluavat viihteensä sekunnissa. Ja nauttivat siitä sekunnin ennen kuin haluavat taas toisen sekuntinsa viihdettä. Amerikkalaiset haluavat tietoa pieninä, nopeina annoksina ja kunnon asenteella, sanoo päätoimittaja Mike Hammer. Britit nostavat otsikoihin jo niinkin tärkeitä asioita kuin My sister loves my mans's killer tai My best friend raped a baby, I cannot forgive her... (HS, Nyt-liite 4.8.2006) Suomessa ei olla vielä näin pitkällä, mutta eivätköhän nämä 7 päivää -lehti ynnä muut alan julkaisut pian ala kehittyä samaan suuntaan. Joka tapauksessa kyllä näkyvin journalismi on (osittain) pitkään ollut sellaista paskaa ja läpinäkyvää markkinapeliä, että kansalaisten vastaisku on ollut koko ajan vain ajan ja tekniikan kehittymisen kysymys. No nyt se on tässä käsillä, joten turha vinkua.
(Nyt-liite, sivu 49, 4.8.2006)
On toki niitäkin, joille Internet on fantastinen utopia, jonka puitteissa maailma on yhteinen demokraattinen kyläpahanen, mutta tähän ei moni usko. Pahimmillaan tutkijat ovat sitä mieltä, että yhteiskuntarakenteet romahtavat Internetin takia. Luottamus kansalaisiin ei siis ole kovin luja. Toimittajan toimenkuva onkin ilmeisesti jumalasta seuraava. Kehitystä vastaan on kuitenkin aika hassua alkaa enää tässä vaiheessa harata, siksi kai mediataloilla on jo omat blogitkin, etteivät vallan vallan kelkasta putoa. Jonkinlainen jalansija on pystyttävä hankkimaan, ennen kuin esimerkiksi bloggamisella voi alkaa tienata. Tienesteille tuskin kuitenkaan muut pääsevät kuin mediatalot, joten veikkaan, että vallan rakenteet tulevat pysymään ihan ennallaan.
Ollaan puhuvinaan; mitään ei sanota
3 tuntia sitten
38 kommenttia:
Siinähän se essee sitten tuli :)!
Mielenkiintoista pohdintaa yhdistettynä kriittiseen v*ttuiluun ja murpatukseen. Vitonen!
Journalismin tulevaisuus?
miten nyt tässä on määritelty journalismi, siitä kai vähän riippuu mitä kannattaa vastata.
Voisiko olla että journalismissa tapahtuu sisällöllisiä muutoksia, siis journalistin toimenkuvasssa, käytännön duunitasolla, ammatillisessa itseymmärryksessä ja koulutuksessa (tässä tietysti muutokset tapahtuvat aina viimeisenä). Vaikka tapahtuisi millaisia teknologisista ja kulttuurisista syistä johtuvia myllerryksiä eri medioiden ja yleisön (journalistin työpanoksen loppukäyttäjän) välisissä suhteissa, on aika varmaa että jonkinnäköinen ammattikunta aina tarvitaan tähän välittäjän rooliin, oli se nimeltään mikä tahansa; voi olla myös että se hajaantuu ja eriytyy useiksi erilaisiksi "journalismeiksi". Hä?
Koskelan Jussilla (Pohjantähti) oli muuten journalismista sisällöllisesti selkeä näkemys:
"Päivät kirjotetaan turhanaikasia ja ehtoisin juodaan tyhmien rahat."
En tiedä onko kovin paljon tuosta toistaiseksi muuksi muuttunut.
Heh, kiitti, Antitäti, vitosesta :) Nyt voisi kyl ope varmaan olla vähän eri mieltä, mutta oikeastaan mitäs tuosta! Vitonen tuli jo.
Kyllä kyllä, Veke, sisällöllisiä ja muita muutoksia ilman muuta myös. Mutta siis todellakin olen samaa mieltä, että jokin ammattikunta tätä hommaa kuitenkin vie eteenpäin.
Hmm... myö tavalliset pulliaiset kirjoitetaan vaan turhanaikaisia, mutta ei koskaan päästä juomaan toisten rahoja. Hmph.
PS. Veke, mä luulin, että suutuit siitä kirjahyllystä, mutta onneksi et sitten kai. Huhhuh.
Hyvä että huomasit että blogissasi olevat kirjahyllyäni koskevat huomautukset ovat asiattomia ja loukkaavia.
Olen kärsivällisesti odottanut, millloin lopetat blogisi. Koska et ole sitä tehnyt, pyydän nyt että lopetat blogisi.
"...mutta ei koskaan päästä juomaan toisten rahoja."
Jussi puhuikin vaan "tyhmien rahoista." - Eli jos pokka kestää, voi juoda omiaankin, ei ne tarvitse toisten olla.
Mutta journalisteille voi olla kova paikka se, että se niitten gatekeeperin rooli alkaa olla mennyttä, jos asuu länsimaissa ja varaa ostaa tietokone, saa periaatteessa tietää "mitä tahansa". Tiedon valtiaana ei sitten joku toimiittajanrääpäle pysty esiintymään - tässä se niitten itkun perimmäinen syy minusta on, vaikka se sitten puetaan hienoihin periaatteisiin sun muuhun. Kyllä niitä voi lohduttaa että hommia tulee aina olemaan, ei se siitä ole kiinni, mutta ei se näköjään aina riitä.
Iik, Veke. Älä ny. Mä laitoin sulle sähköpostiakin, kun peljästyin. Mulla on semmoinen luonto. No mutta en kuitenkaan lopeta blogiani, vaikka kuinka nätisti pyytäisit :)
Plaah, omien rahojen juominen on niin tavallista.
"Mutta journalisteille voi olla kova paikka se, että se niitten gatekeeperin rooli alkaa olla mennyttä, jos asuu länsimaissa ja varaa ostaa tietokone, saa periaatteessa tietää "mitä tahansa". Tiedon valtiaana ei sitten joku toimiittajanrääpäle pysty esiintymään - tässä se niitten itkun perimmäinen syy minusta on, vaikka se sitten puetaan hienoihin periaatteisiin sun muuhun. Kyllä niitä voi lohduttaa että hommia tulee aina olemaan, ei se siitä ole kiinni, mutta ei se näköjään aina riitä."
Tää on niinku just näin niin kuin aattelinkin.
"No mutta en kuitenkaan lopeta blogiani, vaikka kuinka nätisti pyytäisit :)"
Jaha, eikö onnistunu? No sitten tarttis pyytää varmaan viä tota Häiriöklinikan Kirstiä, se sen ehkä sitten tekiskin. (Siis lopettais sen omansa, ei tätä sun).
Journalistejakin enemmän varmaan muuten on lehdillä, "printtimedialla" noin hianosti sanottuna, paskat housussa. Ei nyt ihan isoilla "viestintäkonserneilla", niille se on ihan sama kun jos markkinaa-analyysi kertoo että nyt menee kuvaa kaaliin niin vot! laitetaan siittä muutama lehti pois ja jätetään noi tuotteliaimmat suolenpätkäjulkaisut, ja aletaan sylkeä markkinoille tota realityä, halpaa ja myyvää, siitä osavuosikatsaus tykkää! Ja kun lehdillä menee huonosti niin sitten toimittajilla (näillä "printti-"), yt-neuvotteluja ja kalossia pyllyyn.
Perussyy on ehkä tämä paljonpuhuttu omistuksen keskittyminen - siellä ylhäällä katsotaan vaan mitä hommasta jaa viivan alle, millään muulla ei ole paljon painoa. Eli kyllä näistä mediatukimuskoulukunnista tässä on apua frankfurtilaislähtöisestä median talouden analyysistä, et pääse mihkään.
No niin, just se, omistuksen keksittyminen, eijei, keskittyminen, näin! Nimenomaan. Joo, ja aika frankfurtilaiset mielipiteet tässä taitaa olla meikäläiselläkin. Ei siitä pääse mihinkään, kun siitä ei pääse mihinkään.
Sikäli hemmetin paska homma, että se poikii sitten tuota suolenpätkäjournalismia yhä enenevissä määrin. Toisaalta siitä ei voi syyttää kuin yleisöä, jos se kerran perkele menee ostaa. Kummalllisen kahtiajakautunut on tämä maailma. En ymmärrä massoja. Siinä on mun vikani.
Tämä kehitys journalistien kannalta alkoi jo ajat sitten, kun alettiin puhua "tietoyhteiskunnan moniosaajista" ja muuta yhtä kohottavaa ja hienoa. Siinä haistoi vähän sen, mistä oli jo silloin kysymys: rypistetään porukasta irti kaikki mitä voidaan. Moniosaajuus tarkoitti että teet paitsi jutun myös otat kuvat ja leiautinkin, parhaassa tapauksessa voisi moniosaaja vielä aamuyöstä päästä jakamaan lehtiä postiluukuista sisään.
Moniosaajuus tuo selvää säästöä.
Et ymmärrä massoja? Ota avuksi Maksim Gorkin "Henkilökuvia". Siinä Maksim kertoo mm. kuinka V.I. Lenin kaiken uuvuttavan paperityönsä keskellä, ponnistaessaan viimeisetkin voimanrippeensä työväenluokan etujen ajamisessa, kuitenkin tavallisen työläisen nähdessään oli aina tätä kohtaan ystävällinen, kysellen kuulumisia ja keskustellen sellaisella tasolla,että työläinenkin tunsi olonsa vapautuneeksi. - Tätä esimerkkiä nuodattaen sinäkin Saara voit hankkia tietoja massojen elämästä ja oppia ymmmärtämään massoja. (Mulla muuten on toi Gorki 4. hyllyrivillä, n. 30. kirjana oikealta laskien - et sitten kuitenkaan pilkkaa!)
Toinen tapaus oli tämä Setä Tuomo (Uncle Tom): hän myös seurasi massan elämää, ja koetti toteuttaa hänen pyyteensä parhaiden neekerinkykyjensä mukaan. (Tämäkin kirja on minulla ollut, mutta jossain muutossa kadonnut - et sitten taas pilkkaa: "hukkaa muutossa kirjojaan ha hahahha!)
Joo niin joo. Tietoyhteiskunta, niin. Moniosaajia siinä tarvitaan kaikilla aloilla, mutta tietty journalistit ovat aika pahassa lävessä siinä olleet.
Enkä pilkkaa. Hö. Minäkö? Mulla muuten on tuo Maxim Gorgi ehkä jossain täällä... Eiku ei ollutkaan, se olikin varmaan äidin kirjahyllyssä. Hehe. Niin, kyllähän se vaikutuksen tekisi, jos joku olisi vapautuneesti meikäläisestäkin kiinnostunut ja kyselisi kuulumisia. Miksei, mutta pidemmän päälle? Ihan kyseenalaistamatta mitään sen takia vain, että kyseli kuulumisia...
Niinkun se Maksimin kuvaustapa oli niin rakastuneenn naiivia - ja jos tarkkaan kuulostelee, minä ainakin tuonkaltaisessa hieman alentuvassa ylistämisessä huomaan itse asiassa työläisen halveksintaa.
Paljon kiinnostavampia siinä ovat kuvaukset Tolstoista ja Tsehovista, niitä Gorkin ei tarvinnut nuoleskella.
Äiti on siis napannut sinulta kirjan? En ala pilkkaamaan...
Niin muuten älä sitten ole ihmeissäsi jos töihisi joku päivä tulee M.A. Numminen lippis päässä (mutta liivipuku yllään) ja alkaa kysellä että "kuis menee?"
Leniniä ei tähän hätään saada mutta M A on hyvä stuntti.
Rakastuneen naiivia? Hihhih. No jospa se olikin. Eikö se ole herttaista mitä?
Ei äiti ei, mulla vaan on kirjojen kanssa kumma muisti, muistan kaikki mitä olen nähnyt, mutta en muista missä olen nähnyt. Liikaa kirjoja. Liikaa selattuja ja skipattuja. Liian vähän luettuja.
M.A.Numminen lippis päässä? Mä olen jo nyt ihmeissäni :)
Ööö. Että niinku Leninin stuntti. Voi hyvä ihme sentään. Toivottavasti ei jänöpuku päällä kuitenkaan.
Pedro Hietanen olisi hyvä Stalin ja Jani Uhlenius Trotski. Siinä ois työväenjohtajaa kerralla.
Nuorempana MA oli aika paljon Leninin näköinen. Ja voi olla että nykyLenin on päässyt kastumaan ja fyllingit pursuilee saumoista.
Heh, jaa-a. Näihin Leninin kuviin ja tunnelmiin tästä pitää kai yöpuulle käydä, ettei rytmi mene vallan sekaisin. Öitä nyt sitten.
Dobri notsi!
Oletan että näet unta että joku koputtaa yöllä varovasti ikkunaasi - menet hieman hämmentyneenä avaamaan oven, ja: siellä seisoo parhaissa nuoruutensa voimissa itse moniosaaja Vladimir Iljitsh Lenin, kainalossaan kenkälaatikko. Syvällle silmiisi katsoen hän sanoo kehräävän matalalla neuvostoäänellään: Kuinka voit? Njämä kaksij vasjemman jalan kengää on tehty juri sjinun jalkojesi mjukaan! Tjule Valkoiseen Taloon niin ne ovat sjinun!
Jos et ole sitä mieltä, että toi sun essees on tossa valmis, niin voisit lukea sen ardikkelin The Independent -lehdessä, jota omassa lastussani muutama päivä sitten mainostin, nimi on The Future of newspapers ja linkki sinne löytyy mun lastusta Uutishimoa, jota et ehkä ole vielä ehtint lukia.
Ha, no niinhän siinä kävi, että Vladimir Iljitsh tosiaankin tuli yöllä koputtelemaan ikkunaan ja minä tietenkin päästin sen moniosaajan sitten sisälle. Niin miellyttävä-ääninen mies meillä siinä, että massaymmärrys laajeni kyllä kerrassaan.
Jahha, Hanhis. Hyvä on. Jos minä nyt luen sen artikkelin sitten, kun kerran potkitaan. Kiitoksia nyt :)
Yksi käytännön muistutus vielä Saara:
kun arki alkaa, muistakaa koulutyöhönne ja muihin tehtäviinne kiiruhtaessanne sammuttaa kynttilämeri ja poistaa ne pahvilaput (we miss you Hämppinen) siitä kotinne nurkkauksesta, jossa vaatimattomana mutta määrätietoisena Hämppinen suoritti elämäntyönsä vaatteitanne varjellen.
Moni kotipalo on nimittäin alkanut vartioimatta jätetyistä hämähäkkien muistokynttilöistä.
Voit vielä toki pudottaa pölyimurin suuttimeen myös viimeisen tervehdyksen minulta: "Hän kaatui verkot jalassa."
Koirasi onkin kuulemma jo ampunut seremoniaan liittyvät kunnialaukaukset.
Luojan kiitos joku muisti Hämppistäkin. Sentään pari vuotta tuo yksinäinen hämähäkkien edustaja ahersi meidän nurkissamme jäkertäen toinen toistaan inhampia toukankuvotuksia. Niin juuri, pyyteettä toimitti elämäntyönsä palvellakseen minua. Ajattelin jo, että eikö se merkinnyt kenellekään mitään, mutta Veke sentään ymmärsi. Minä tungen sinne pölypussiin terveisesi. Edesmennyt hämppiksemme voi pienet enkelinsiivet selässään siellä hämähäkkien taivaassa liikuttuneen hymyn karehtiessa mustilla huulillaan toistaa ääneen Veijo-Kalevin lähettämiä muistosanoja "hän kaatui verkot jalassa".
Paljon tavaraa tässä ketjussa, vaikka itse kyllä jotenkin luulen, että blogeilla ei ole paljoa merkitystä eikä tulevaisuutta eikä journalismi muuten juuri muutu, paitsi että poliitikot saa yhä rauhemmassa tehdä absurdeja lakejaaan ja sopimuksiaan ja kääntää yhä enemmän verorahoja itselleen.
Hubis, se ei yllätä minua, ettet sinä minua usko :). Nämä ovat kuitenkin ihan professorismiehien ja -naisien ajatuksia, eivätkä minun, jotta ihan pelotta voit vähän uskoakin.
Heh viran puolesta yrittävät keksiä kaikenlaista vaikka eivät usko itsekään.
Do dih.
Jos tarkkaan kuuntelee, yleensä iltaisin kapakoissa lehtimiesten looshin viereisestä looshista kuuluukin professoreiden juopunut, mistään piittaamaton ja iloton nauru.
Jaa, sieltäkös se kuuluukin. Sekottuu niin tuon naapuripöydän mölinät tähän.
"tuo yksinäinen hämähäkkien edustaja" - kuule Saara, sinussa olisi ainesta toimittajaksi itsenäisyypäivän juhliin.
"Ja nyt ovet avautuvat Annakadun puolelta..."
Hehehheee, ja mä kun ajattelin että se menisi läpi ihan ettei kukaan noteeraa, kunhan on vaan paljon sanoja peräkkäin... mutta Veke iski taas.
Ei meidän kotimaisilla medioilla ainakaan julkisesti vielä pöksy tutise. Eikä ole vielä kovin syytäkään, levikit on pysyneet aika hyvällä tasolla. Suurimmalla osalla maakuntalehdistä tuottoprosentti on pariakymmentä vuodessa. Mainosmyynnissä ei ole kilpailijaa, joka saisi vietyä paikallisten yritysten mainokset melkein jokaiseen kotiin aamutuimaan.
Tai niin ne ainakin väitti journalismin päivillä silloin syksyllä.
Mä olen kyllä mennyt jo aivan sekaisin yrittäessäni miettiä, kuinka maakuntalehti voisi kilpailla internetin kanssa. Pitäisikö niiden ladata nettiin pääosa uutisistaan online-ajassa? Ilmaiseksi ja mainoksia myyden? Lukijat kun eivät halua maksaa. Se on hankalaa ja turhan tuntuista, mäkin kokeilin vasta Kalevan maksullista plus-versiota kuukauden, muttei siitä tuntunut erityistä hyötyä olevan. Vai pitäisikö kävijöitä houkutella verkkosivulle blogeilla ja foorumeilla? Ja millä sitten vielä se journalismi pelastettaisiin ja saataisiin aihepiiriltään myös nuoria ihmisiä kiinnostavaksi? Vai käykö kuitenkin niin, että kun nettinuoriso vanhenee ja vaurastuu, tilaa se paperilehden kotiinsa joka tapauksessa.
Joo, en mää taida tajuta. Toivottavasti sää löysit punaisen langanpätkän esseeseesi. Ylempänä olleessa moniosaajakeskustelussa niitä myös saattoi vilahdella.
Moi Viima, samojen kysymysten äärellä. Mutta itse ajattelen jo viiden-kymmenen vuoden päähän ja jos kehitys on näin nopeaa, meikäläisen ennustamistaito on yhtä luotettavaa kuin katsoisin tarot-korteilla: "Miekkojen yhdeksikkö" Ooh, "tämä kortti edustaa henkistä heräämistä sekä harhakuvitelmien poistumista..." ohhoh... ei tainnut siis onnistua sekään :)
Mites olis tämmöinen visio: lehtiä aletaan painaa älypaperille, johon saa liikkuvaa kuvaa (ja jonka voi silti ottaa mukaansa vessaan), ja juttujen rakenne muuttuu enemmän blogien suuntaan (samaan tapaan kuin Internetin epälineaarisuus kymmenen vuotta sitten johti siihen, että lehtijutut lyhenivät ja kainaloisia ja tietolaatikoita tuli lisää). Lukijoiden kommentteja ja kontribuutioita otetaan entistä enemmän mukaan lehtiin. Printtimedialla on se etu puolellaan, että sitä voi kuljettaa mukanaan eli se on jo valmiiksi mobiilia :)
Mutta mitä mieltä olette: säilyvätkö tv ja radio hengissä? Millaisiksi niiden pitää muuttua?
Vessaan älypaperia jossa on liikkuvaa kuvaa?
Jos Serlan Äly-Kaksoiskreppiin saadaan liikkumaan tv:n nykyinen tarjonta niin pyyhin siihen kyllä mielelläni. Hyvä että sillekin tuli jokin hyötykäyttö.
Niin, tuota kyllä mietin itsekin. Ei kai voi olla muuta syytä siihen, että joku haluaisi lehtiin liikkuvaa kuvaa?
Sinulla on tuossa siis hyvin pitkä aikajänne, no sitten: tämä porukka joka sanoo että on tottunut niin lehden rapinaan jne. - ne on kohta rakkaita vainajia jo.
Eli miksi mitään lehteä ollenkaan? teknisesti voidaan tuossa vaiheessa varmaan jo tehdä rillit, jotka lyödään päähän (vaikka vessassa) ja niistä saa lukea uutiset tai mitä nyt haluaa, liikkuvaa kuvaa tai mitä vaan.
Ja hieman kauemmas: lyödään vaan sensori otsaan, jota kautta latautuu (silmähermojenkin ohi) kama suoraan aivoihin, siis jokaisen päässä asuu pieni Heikki Kahila.
Ja tarvittaessa voidaan tuottaa samalla letkulla myös paperin rapinaa, jos tarvis...
Siis teknisen kehityksen myötä kaikki tuollainen on varmaan mahdollista. Trendi kuitenkin varmaankin niin, että nopeammin, kompaktimmin, suoremmin. Siis silloin ollaan periaatteessa kyllä neurofysiologian alueella.
Kirjat, paperille painetut, saattavat tulla selkeästi upporikkaiden snobbailuvälineeksi. Mutta tästä välistä nuo paikallislehdet ainakin häviävät pois, Prisman tarjoukset saadaan muualta ja paperinrapina vaikka sitten kasetilta.
No siis vähänkö hienot visiot Kukkiksella ja sit Vekellä tietty. Mutta kyllä minäkin vähän luulen, että tuon paperin kanssa on vähän niin ja näin. Vaikka minä kyllä en jaksaisi Hesariani netistä lukea, mutta nuorempi sukupolvi varmaan jo jaksaa. Jos siis Hesari edes kiinnostaa.
Mutta tosiaan, telkkari muuttuu aivan varmasti kun sitä voi nyt jo katsoa kännykästä. Ehkä meillä tosiaan on rillit päässä ja sieltä tulee just sitä mikä kiinnostaa just mua. Vähän niin kuin nyt niillä on ne kuulokkeet päässä ja kulkevat tuolla ihan eri maailmassa, päät hytkyvät ja suu käy. Turha niille on mitään kassallakaan sanoa. Odotettava se on, että älyävät itse antaa rahat ja häipyä, turha siinä on mitään huutaa. Mutta niin niin, siis sitten sitä törmäillään rillit päässä varmaan. Radio? Mikä se on?
Pari juttua täsmennykseksi.
Jos aikajänne vedetään tarpeeksi pitkälle niin mikä tahansa "visio" voi varmaan toteutua.
Ja sitten sekin, että nämä nimitykset joita nyt käytetään, lehti, televisio, radio jne. - ei niitä tässä mielessä ole enää olemassa, ne ovat jotain muuta. Telkkarikin oli suomeksi aluksi "näköradio". Onko lehti jossa on liikkuvaa kuvaa, lehti? Vai jotain muuta? Tai puhelin ja kamera, radio ja teksti?
Noistahan voi rakennella sellaisia morfologisia laatikoita, ääni kuva teksti reaaliaikaisuus palautemahdollisuus/ sitten muut aistit siihen vielä haju maku lihastuntoaisti ja mitä niitä on - näistä voi joku hullu professori rakennella erilaisia uusia vehkeitä joille sitten annetaan ihan uusia nimiäkin.
Muistetaan sitä NASA:n rakentamaa kokonaista virtuaalipukua (ei pelkkä hanska ja kypärä vaan koko puku, kaikkien aistien haltuunotto) - kun siitä saadaan halpaversio massatuotantoon ja markkinoille niin sitten kuulkaas...
Ja vielä sellainen juttu näissä tuntuu olevan aina mukana kuin yllätys; kehitys voi lähteä jostain syystä jota emme voi edes nyt ajatella, aivan toiseen suuntaan kuin mitä tässä nyt mekin rakentelemme "skenaarioita" ja visioita".
Jaa-a, jotenkin epäilyttää, että lähtisi toiseen suuntaan. Tuo virtuaalipuku kuulostaa niin söpöltä. Siellä voi sitten olla ihan omissa oloissaan kaikkine aisteineen, tai ehkä jopa jonkun kanssa.
Lähetä kommentti