tiistaina, marraskuuta 28, 2006

Kahden viikon päästä minä näen

Monen vuoden yrittämisen jälkeen pääsin tänään optikolle. Eipä ole aiemmin pistänyt silmälasiliike silmään. Nyt kun jokapäiväisen työreittini varrella törmäsin ständiin, sain ahaa elämyksen.
- Kas, optikko!
Kätevä mainoskikka huononäköisille.
Viimeksi kymmenen vuotta sitten edellinen optikko sanoi, etten tarvitse laseja, jos en aja paljon pimeässä. Minusta se oli kummallista, koska tuntui siltä, etten aina näe ihan oikein. Kohautin olkapäitäni ja lähdin.

Nyt viime aikoina vaan on tehnyt vähän enemmän heikkoa. Ehkä se on tämä jatkuva lukeminen. Lamputkin olen vaihtanut tehokkaampiin, kun aina on niin pimeää. Ja silti tuntuu ettei mikään riitä. Onneksi Fortum perui sähkön hinnankorotuksen.

Optikko tiedusteli ensin, että onko ennen ollut laseja ja minä sanoin että ei.
- Ja nyt tuntuu siltä, että näkö on huonontunut?
-No joo. Läppäriltä on vähän vaikea jo lukea mitään, jos ei makaa näppiksen päällä. Naapurit ovat varmaan suuttuneet, kun en enää hämärässä tervehdi. Pimeässä autolla ajaminenkin menee, kun seuraa sitä valkoista viivaa. Hullua ajaa kyllä bussipysäkkien kautta koko ajan.
- Vai niin.
Sitten mentiin tarkistukseen.
- Peitäpä vasen silmä ja luettele ylärivi.
- Mikä ylärivi?
- Etkö sinä näe sitä?
- No näen näen. Se oli vitsi.
Optikkoa ei naurattanut.
- H, N, K, O, G...
- Hyvä. Ja entä seuraava rivi.
- Ööö... ehkä N, ehkä, R, ehkä C...
- Ja alarivistä ei sitten varmaan näy mitään.
- Ei.
- Ja ei ole ennen ollut laseja?
- No ei.
Toinen silmä meni vielä huonommin, eikä optikkoa naurattanut kertaakaan.
- Ja ei ole ennen ollut laseja?
- Ei!
Alkoi vähän epäilyttää, että kyseessä on joku dementikko-optikko. Siinä näkölaitteessa kävi ihan selväksi, että on sekä lähi- että kaukonäkö pielessä ja taittovika kaupan päälle. Kahden viikon päästä minä olen rillipää. Hankalaa oli valita kehyksiä ilman makutuomaria. Optikko ojenteli pokia jos jonkinlaisia. En halunnut punaisia, en kulmikkaita, en pyöreitä, en paksuja, enkä niitä violetteja! Halusin sellaiset, jotka kaventavat poskia ja peittävät ryppyjä sekä poistavat kaksoisleuan. Optikkoa ei edes hymyilyttänyt. Minä huokaisin. Sain aika pian siitä silmälasifriikistä tarpeekseni ja valitsin käsissäni roikkuvista kymmenistä pokista yhdet.
- Nämä.
Optikko alkoi ehdotella kaikenlaisia herkkuja, mitä niihin linsseihin voisi laittaa. En tiennyt yhtään mistä se puhui.
- Laitetaan vaan.

21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa tosikko optikko :D
Ei vaan, onnittelut sekä valittelut laseista.
Kyllä se sinunkin maailma kirkastuu, sanon ihan monen vuoden kokemuksen syvällä rintaäänellä. Ilman osais enää ollakaan, eikä kyllä oo varaakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Minä sain ensimmäiset lasini murrosikäisenä. Oli kova paikka ujolle pojalla. Tulin kuitenkin kouluun ne päässäni ja menin pattereiden päällä istuvaan saman luokan poikien joukkoon. Minut pelasti luokan kovis, joka heti huomasi lasini ja sanoi: "Nyt sinäkin näet tyttöjen perseet". Jotenkin siitä tuli luonteva laskeutuminen uuteen tilanteeseen.

Kannattaa muuten varoa aluksi kynnyksiä noin vahvojen lasien kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Oi, lasithan ovat niin sexyt ja tekevät älykkään näköisesksi! Tervetuloa joukkoon:)

Saara kirjoitti...

Kiitos, Tinka. Maailma kirkastuu varmasti. Otsassa onkin jo kamalat rypyt tästä siristämisestä.

Ja Jussi! Oh. Mitähän minä vielä näenkään!

Saara kirjoitti...

Niin tosiaan, Susu. Kasvatan pitkän tukan takaisin ja alan pitää sitä nutturalla. Näin mä olen päättänyt.

Anonyymi kirjoitti...

Pitkä tukka ja nuttura tekee vieläkin sexymmäksi ja älykkäämmäksi. Vau, sinuahan saa ihan pelätä, jos mennään vaikka jouluglögille jossain vaiheessa!

Saara kirjoitti...

Hehheh, no ei se tukka nynniin nopeesti kasva.

Anonyymi kirjoitti...

Kannatta aina huolehtia näöstä, oli se sitten ulko, kauko ja lähi.

Minäkin jossain vaiheessa manailin sitä, että en näe. Silmälasien hankkimisen jälkeen ei ole tarvinnut äksyillä. Niitä kun pitää nenällään, niin hyvin pysyy mukana maailman menossa.

Anonyymi kirjoitti...

Nonnih, Rilli-Saara!

Kyllä ne jossain vaiheessa tulee vastaan kaikille..mullekin tuli 16-vuotiaana, mutta tallasin kahden päivän pästä niiden päälle. Viitisen vuotta sitten sain sossulta maksusitoumuksen laseihin, mutta en ollut vielä henkisesti valmis. Josko kohtapuoliin seuraisin esimerkkiäsi...?
-minh-

Saara kirjoitti...

Silja Orvokki, no kyllähän se varmaan niinkin on, mutta on tässä olleet retuperällä vähän kaikki näöt.

Ahaa! Minh, no nyt kyllä esimerkkiä seuraa hän :)

सारी kirjoitti...

Kun itse kävin viimeksi noin vuosisata sitten optikolla, enkä nähnyt mitään, optikko tokaisi "no arvaa edes!"

Heh, se oli hjuumorintajuinen.

सारी kirjoitti...

Hei, luin just tuon nutturakommentin!
Mulla on nuttura ja lasit, ettäs tiedätte!

Saara kirjoitti...

Eihän ole Sari, sullahan on tuollainen neidonpäähine eikä laseista tietoakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Heti sillon perseet mielessä, oisit yksin tein hankkinna läpivalasulaitteenki.

Saara kirjoitti...

Saaks semmosiakin? Joulupukilta pyydän kyllä.

सारी kirjoitti...

Tämä voi tulla järkytyksenä, mutta tuo kuva on otettu aikapäiviä sitten. Joten se ei vastaa nykytodellisuutta. Eikä se edes taida olla minusta otettu...

Anonyymi kirjoitti...

Ajattele positiivisesti. Sitten kun saat uudet lasisi, naet ensimmaista kertaa. Uudet lasisi.
Now that's something! ; )

Saara kirjoitti...

Sari, siis ihan totta? :o

Petra, tuo oli pointti, jota siellä optikolla jo mietin. En ole ihan varma, millaiset lasit edes ostin.

Anonyymi kirjoitti...

Etkös sinä jo jolupukilta tilannu sen Lontoon naistenvessasta löytyneen kertakäyttömiehen, jonka kuvvoo niin kiihkeesti ootat. - Kyllä sulle yks jolulahja riittää, et sinä kuitenkaan _niin_ kiltti ole ollu.

Ohari kirjoitti...

Optikko-onni! Hienoo! Mun lasit täyttää kohta vuoden ja voi että ne tekevät elämisen helpommaksi. Siis että oikein näkee ja jopa tunnistaa ihmisiä muutenkin kuin käsikopelolla (jossa siinäkin on tietenkin puolensa).

Mulla on nuttura ja lasit päässä tälläkin hetkellä. Oon siis saletisti hot, vaikkei siltä tunnu. Vähän keskiäkäisen hikiseltä kyllä, eikä se liene ihan sama asia.

Saara kirjoitti...

Heh, älä nyssetä viitti kertoo sitä kaikille.

Ohari, sä olet hot jos joku.