tiistaina, maaliskuuta 21, 2006

Siis mitä on blogijooga?

Että minoon poikki. Nyt kyllä ikä painaa. Jos hetkenkin istuu, niin eikö ole perkele jo selkä jäykistynyt sillä aikaa... ja sitten kun nousen ylös, niin eipähän se ruoto suoristukaan enää niin vain. Siinä sitä kumarassa köpötellään ja ähistään. Eipä sitä paljon paranisi mennä istuskelemaan, makaamisesta nyt puhumattakaan. Joku samperin duracellpupu tässä pitäisi olla ja paukuttaa menemään siihen asti, kunnes virta loppuu kokonaan.

Ranteessakin on tukiside ja buranaa menee. Jomotus on kauhia. Töihin tuli uusi kassakone ja nyt työasento muuttui yllättävällä tavalla. Kädet siitä kirjojen roikottamisesta menee, kun yhtä soittoa lykkii niitä siihen EAN-koodilukijan silmään.

Tämä valittaminen alkaa olla hysteeristä. 127.0.0.1:sta luin tuossa taannoin hysterian hoito-ohjeita:

...jääpussi pään päälle
lämmintä soraa jaloille
iilimatoja emättimeen
ja katosta riippumaan

Kyllähän tuo ehkä voisi hiljaiseksi vetää. Tai entistä hysteerisemmäksi. Riippuu varmaan siitä kuinka kauhuissaan olisi. En kyllä osaa sanoa, ovatko noistakaan mitkään niin hermoja raastavia, kuin Kirstin aavejäytiäiset.

Aikani kuluksi olen huvittanut itseäni lukemalla Sisustusmyyjän (sisutusmyyjä tässä ensin luki, onneksi ehdin korjaamaan) juttuja asiakkaista. Vähän niin kuin vertaistukea haeskelin. Se onkin näköjään ihan sama mitä ne asiakkaat ovat ostamassa, ovat ne vaan niin hauskoja joka paikassa.

Olipa taas sen verran mukavat hakusanat, että kai niistä runoa pukkaa väkistenkin.

Blogijooga:
Sulje makuuhuoneen verhot
ja hätistä kenkien haju pois.

Auringon ottaminen maaliskuussa
on kuin Beirutin loma
ja rakkulat nielussa.

On siis kevät, aisankannattajat.
Tässä oikea käteni,
tässä hellä sydämeni.

Pihtiputaan mummola aikoo pistää läpensä säppiin. Eipä sitä iloa kovin pitkään sitten kestänyt. Ne ovat nuo mummot semmoisia huithapeleita. Tämä arvio Blogisanomista sieltä nyt pitää ainakin pelastaa: Tosin olihan se ajoittain itseänsä täynnä olevaa estrogeenin makuista mäkätystä, jossa onneksi hyvin usein oli kuitenkin annos PMS:n ylösruoskimaa pelottavaa terävyyttä. Mutta sitähän bloginpitämisen kuuluukin olla.

15 kommenttia:

reiska kirjoitti...

Jyvä juno, kerta kaikkiaan! Alkaako aavejäytiäinen iillä, eh heh.

Kirsti kirjoitti...

sisutusmyyjä voisi olla ihan tarpeeseen.

Saara kirjoitti...

Kiitti, Reiska! Mnustakin siitä tuli aika hyvä runo.

Sisutukselle olisi kyllä markkinarakoa.

itte kirjoitti...

Kun minä aloin blokkaamaan Blogisanomat oli jo ikäänkuin aina olemassa ollut, joten suruksi loppumisen tajuaminen meni. Varsinkin kun muutenkin eniten olen lukenut sitä, sua ja häiriöklinikkaa (enkä silti yhdistänyt!) Kiitokset molemmille hyvistä jutuista.

Nyt kyllä ihmettelen, miksi mummoa luet, kun et yhdestä halunnut mitään kuulla/lukea/tms. Olen kuvitellut samaksi...

Saara kirjoitti...

Öö, kiitti Itte. Hauska nähdä pitkästä aikaa!

Mutta tuo mummo ei nyt mennyt mun jakeluuni. Mitä en halunnut lukea? Keneksi samaksi?

etappisika kirjoitti...

Minut ohjattiin vähän aikaa sitten tuonne alakertaan lukemaan siellä olevia novelleja. Nyt ne on luettu. Saapiko tulla tänne yläkertaan selvittämään? Kiitos.

Nuo jutut on vetäisty terävällä skalpellilla ja rennonvarmalla ranteella - mikä viittaa siihen että tekijällä on takana paljon tehtyä tekstiä (nyttemminhän on paljastunutkin päätoimittajataustaa sekä legendaarisesta Blogisanomista että jostain vähemmän tunnetusta kahvinpaahtojournaalista). Tekstissä on ekonominen mutta tehokas veto kuin Virenin askelluksessa Mynssenissä seittekytakaks, ja tämä tulee yleensä tietääkseni vain kovan harjoittelun myötä.

Toi mieleeni Salaman ja Turkan (Jokke, ei Sirkka), samaa terävää katsetta arkipäivään, Salaman ruhjova raivo puuttuu kylläkin (onneksi, ehkä, mutta kuka sitten taas osaa sanoa mikä on kenenkin o m a ääni, voi olla että pinnan alla näissäkin on paljon sanomatonta - ja pitääkin olla - ja sen läsnäolo on myös vaistottavissa - ja pitääkin olla). Mutta kuitenkin Salaman jotkut lapsista kertovat novellit tulivat mieleen - ne ovat herkkiä ja hienoja, ja usein ne unohtuvat Salaman räyhäkkäämmän tuotannon varjoon. Suotta.

Näissä jutuissa huumori on lempeämpää kuin Salamalla tai Turkalla. Tunne on kuitenkin että jos kirjoittaja "antaisi todella mennä", tuloksena voisi olla ainakin allekirjoittaneen humöörintajuun vetoavaa tässä nähtyä groteskimpaa ja smegmantuoksuisempaa tavaraa silloin kun miehistä otetaan mittaa, siksi taitavasti jo näissä on tilanteet pedattu.

Viittaan myös Susun hyviin kommentteihin kunkin jutun lopussa, niihin voi suurelta osin yhtyä.

Laajensivatpa lukuhetket myös faktuaalista tietämystani maailmasta: "parittelevat liljakukot" - ensin luulin että Ateneumin kellarista on tehty sensaatiomainen löytö, Magnus von Wrightin tuhoutuneeksi luultu teos... Ei sitten ollutkaan, kertoi Google. Opin sen sijaan uuden ötökkälajin nimen.

Ja minusta lopullisen todistuksen kirjoittajan kirjailuudesta antaa seuraava:

"Saara
07.03.2006 - 10:24
Voi, mukava kuulla, Louhi. Mutta samalla pelottavaa. Voi olla etten koskaan enää keksi mitään kirjoitettavaa."


Tämä on kirjailijan puhetta! Tästä on hyvä jatkaa!

itte kirjoitti...

Aloin jo katua loppukommenttini arvuuttelua, joten unohdetaan koko juttu.

Saara kirjoitti...

Etappisika, olen aivan sanaton. Mykistynyt. Kiitos tuhannesti. Turkan ja Salaman (tai kenen tahansa kirjailjan) nostaminen tähän yhteyteen on aivan liikaa.

Olen harjoitellut kirjoittamista aikoinaan paljon enemmän, mutta viime aikoina se on jäänyt vähemmälle. BS söi suuren osan vapaa-ajastani. Se kahvinpaahtojournalismi (jos tässä nyt tarkoitetaan Iineksen esiin nostamia Sumppisanomia) ei sen sijaan ole minun eikä Kirstin tekeleitä. (Minun täytyisi varmaankin ottaa tämä päreessäni vielä puheeksi, sillä ei ole mukavaa, että ihmiset ovat menneet uskomaan Iineksen http://ikkuna.blogspot.com/ julkituomia vainoharhoja. se on väärin niin Sumppisanomien tekijöitä kuin meitäkin kohtaan.)

Mutta asiaan, siis toden totta, minulle on hyvin usein sanottu tuo sama, että pitäisi antaa mennä. Se on sanottu jo vuosia vuosia sitten ensimmäisen kerran, enkä minä vaan tajua, miten en saa sitä sitten menemään. Jotkut (ainakin Kirsti) on kehoittanut minua pysyttelemään Saarana myös novelleja kirjoittaessani, koska oikea minäni ei näköjään pysty "antamaan vain mennä". Minä en ymmärrä sitä, että miten se voi olla niin vaikeaa, mutta kyllä sen täytyy olla ympäristön painostuksen tulosta. Se on iskostunut niin syvälle, ettei ulospääsyä enää taida olla. Kenties minun täytyy kirjoittaessani huijata itseäni jotenkin jatkossa olemaan Saarana ja alkaa kirjoittaa novelleja näihin kommenttilaatikoihin!

En olisi ehkä muistanut tätä ongelmaa enää ollenkaan, kun olen kirjoittanut niin vähän. Nyt minulla on ehkä pikkuisen enemmän aikaa, joten aion kyllä jotenkin paneutua tämän ongelman ratkaisemiseen. Kiitos vielä, etappisika. Olisin ollut ihan onnessani jo siitä, että niitä novelleja joku lukee!


***


No voi, Itte. Olisit ny sanonut vaan. :) Ettei sitten jää mikään painamaan mieltä.

Olen laiminlyönyt hyväntekeväisyyttä taas aika pitkään. Hyvä kun palasit maisemiin, niin muistan taas käydä klikkailemassa.

Saara kirjoitti...

Kävin vähän lukemasa omia juttujani (se on hirveä kokemus joka kerta), mutta minulle tuli mieleen, että jospa minä yksinkertaisesti vain olen vähän... hm... tylsä. Kääk.

Silja Orvokki kirjoitti...

Saara kiltti, pistäthän novellihaarasi myös blogilistalle, jotta voin ottaa sen suosikkeihin :)

Saara kirjoitti...

Emmie kehtaa. Se päivittyykin niin harvoin. Mutta kiitos, Silja Orvokki.

etappisika kirjoitti...

Kiitos kommenttien kommentoinnista.

Tuo kahvilehtijuttu oli vitsiksi tarkoitettu (jees olen lukenut tähän liittyvää sananvaihtoa, ja tuon iines-nimimerkin teoriat tuntuivat aika absurdeilta...).

Ja tuo "antaa mennä" - ei siis ollut mikään sellainen ohje että nyt pitää sitten antaa mennä... sitä kirjoittaa niinkuin kirjoittaa, ja jos muuttaa kirjoitustapaa niin sitä muuttaa muista syistä kun että joku sanoo että näin pitää nyt tehdä; kyllä sinä tämän tiedät.

Ja eikö tilanne ole sinulla ainakin osittain sama kuin mitä Kirsti itsestään kertoilee: ainakin tuo lehden tekeminen (ja siihen liittyvä helvetinmoinen työmäärä) on nyt poissa; hurskaasti sitä sitten ainakin voi näin syrjästä ajatella että tämä aika menee nyt sitten kirjoittamiselle... (eihän se aina näin mene, tietenkään).

Mitä vikaa siis tässä "Saarana kirjoittamisessa" voisi olla? Ei minun mielestäni mitään... Eikä noissa jutuissasi varsinkaan. Älä hyvä ihminen rupia niitä vähättelemään!

Koiranomistajana tiedät, että mahanrapsuttelu on molemmin puolin addiktoivaa.

Saara kirjoitti...

Hahhah, miksiköhän mä en enää oikein tajua näitä iinesvitsejä?

Niin, siis Saarana kirjoittamisessa ei olekaan mitään vikaa. Jostakin syystä vain kirjoitan Saarana päättömämpää tekstiä kuin omana itsenäni. Siis pikemminkin se on päinvastoin, eli omassa itsessäni on vikaa kirjoittajana enemmän kuin Saaralla. Hieman sktisofreenista. Tai sitten Saara on vain kaapannut minut. Tai se kaappaa minut viimeistään silloin, kun pyrähdän nettiin. Henkimaailman juttuja.

Joo, meijän Mac rakastaa rapsuttelua. Kyllä kai minäkin. No tietenkin.

minh kirjoitti...

Hitto, olipa runo. Todella hieno. Pitkästä aikaa oikein mykistyin. Näitähän voisit tehdä enemmänkin.
-minh-

Saara kirjoitti...

Kyllähän näitä voisi tehdä, kun löytää vaan noita sanoja. Vähän turhankin hauskaa hommaa. Saarikoski se olisi tästä toiminnosta onnessaan. Sehän leikkeli niitä sanoja sanomalehdestä ja asetteli sitten järjestykseen.