
Että kerta kaikkiaan tämmöinenkin piti nähdä.
Valokuvatorstai, merkki, logo, ikoni.






Koululaisen kylkiäisenä sain Anna-lehden, jonka kannessa komeilee kirjailija Anna-Leena Härkönen. Otsikko kertoo Anna-Leenan sanoneen "Nainen haluaa aina muuttaa miestä".
Mielestäni jokainen ihminen haluaa muuttaa toistansa ja periaatteessa koko maailmaa mieleisekseen; vanhemmat yrittävät muokata lapsistaan kuuliaisia, opettajat oppilaistaan fiksuja, kriitikot ohjata kirjailijoita, asiakkaat myyjiä, bloggarit bloggareita... Muutamme koiramme ja kissamme sisäsiisteiksi ja parhaimmillaan yritämme muuttaa naapureitamme käyttäytymään siten, että meillä itse kullakin olisi mukavampi olla, mistä kertovat vaikka ne heippalaput. Muuttaminen ei mitenkään ole pelkästään naisen ominaisuus, kuten karuimmillaan voi helposti todeta vaikka perheväkivaltatilastoista.
Miksiköhän toimitus onkin päättänyt nostaa naisen ja miehen vastakkain tässä asiassa ja miksi juuri se on esitetty viisautena tai väittämänä, (mistä minä tiedän kumpana)? Outoa. Miksi Härkönen sanoo niin kuin sanoo? Miten ihmisellä voi olla niin sokea piste, että se väittää sisätekstissä jotakin näin hölmöä: "Nainen haluaa muuttaa miestä, ei mies niinkään naista. Miehet antavat meidän olla." Onpa ollut harvinaisia miehiä Härkösellä, helmiä oikein, yksiä miljoonista ja silti on pari kertaa eronnut.
Ehkä miesten ongelmana on se, etteivät he tiedä pitäisikö naisen olla se äiti, vaimo vai huora, milloin mitenkin, eikä naisen ole aina helppo luovia siinä välissä tai muuttua mieleiseksi juuri miehen tarpeen niin vaatiessa, mutta kyllä minä väitän, että niin miehet kuin naisetkin yrittävät muuttaa toinen toistansa. Kun asuu yhdessä toisen ihmisen kanssa, yrittää löytää sellaisen tilan, jossa voisi tuntea olonsa mukavaksi. Jo pelkästään "älä nalkuta" on toisen ihmisen muuttamista.
Pitkä epämukavuus syö niin miestä kuin naista, ja vaikka itse yrittäisi muuttua ja tyytyä niihin olemassaoleviin olosuhteisiin, pidemmän päälle se vaatii niin paljon työtä ja uhrauksia, että sitä väistämättä alkaa vaatia myös toiselta osapuolelta jonkinlaisia muutoksia ennen kuin alistuu toisen hirmuvaltaan täysin tai lähtee. Eikä se muuttumaan vaatiminen aina edes ole kohtuutonta. Kyllä ihminen pystyy edes yrittämään muutosta, mikäli siihen on jotakin tarvetta tai aihetta. Paatuneet paskiaiset eivät siihen koskaan löydä kylliksi motivaatiota ja parisuhteissa mitataankin monesti vain sen toisen osapuolen muuttumisen elastisuutta ja muutoksen pysyvyyttä. Julmaa.
Elämä on muutosta. Me muutumme koko ajan, olemme liikkeessä ja kokemusten perusteella muutumme toisenlaisiksi, riippuen siitä, millaisiksi olemme jo muuttuneet ja kuinka tyytyväisiä pystymme olemaan siihen tilanteeseen siinä hetkessä missä kulloinkin elämme. Kirjailijalta toivoisin aina laajempaa näkemystä, enkä niinkään näitä mustavalkoisia, omien muuttujiensa tuloksena syntyneitä kökköjä lausahduksia. Ne vievät liikaa uskottavuutta, ja joka kerta mielenkiintoni kirjoja kohtaan vähenee kirjailija kerrallaan. Muutoin Anna-Leenan haastattelu oli hyvä ja mielipiteet ansiokkaita.





Ovi oli lukossa näin. Olin sen itse henkilökohtaisesti laittanut lukkoon.
Nuppi pitää kääntää pystyasentoon ja sen jälkeen painaa kahvaa, jotta ovesta pääsee ulos. Ja näin tämä rikollinen koira oli toiminut.
Lähdin sitten kaupan pihasta kuopuksen kanssa samantien ajamaan takaisin kotiin, jos vaikka olisimme törmänneet koiraamme. Vastatuulta oli vähintään 8 metriä sekunnissa ja puuskissa myrskyyn asti. Vaikka kuinka polki, tuntui ettei pyörä liikkunut mihinkään. Aikaa tuhraantui ja sieluni silmin ehdin nähdä monta kertaa, miten löydän Macin tien laidasta auton alle jääneenä. Hyvä, etten itkua jo vääntänyt. Sillä välin kun me taistelimme luonnovoimia vastaan, naapuri olikin poiminut Macin ja paljasjaloin sen perässä juoksennelleen tyttäreni autoonsa noin kilometrin päässä kotoa. Ajoin perille asti ja karjuin koiran ikuiseen häpeään. Sitten ajoin takaisin kauppaan ja taas takaisin kotiin. Jos jollakulla olisi tarvetta ylimääräisille maitohapoille, niin täältä voi hakea.