sunnuntai, tammikuuta 06, 2008

Kuka kuljettaa juonta?

Olen lukemassa kirjaa Kirjoita hyvin - ilmaise itseäsi, tavoita lukijasi (toinen uudistettu laitos, Tammi, 2002). Sen on kirjoittanut toimittaja Marketta Rentola. Kirjoittamisen opettamisesta on puhuttu paljon. Epäilijöitä riittää, meitsi mukaan lukien. Olenhan kaikki runo-, proosa- ja lehtiavustajakirjoituskurssit sen kummemmin kehittymättä läpensä käynyt, paitsi tätä, mitä nyt käyn. Tai käyn ja käyn, mitään en ole vieläkään saanut aikaiseksi. On vähän ollut motivaatio hukassa, koska motivaationa on pelkkä todistuksen saaminen. Onhan tämä maa niin titteleiden kipeä, ettei täällä mitään työtä saa pelkästään kertomalla, että onhan tässä tullut jonkin verran kirjoitettua, notta pääsiskös töihin? Itse asiassa lehtiinkään on turha tarjota mitään juttua ilman jonkinlaista todistetta siitä, että on kirjoittanut ennenkin. Eipä silti, että olisi mitään tarjottavanakaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Joka tapauksessa vaikka toiselle ihmiselle ei millään pysty välittämään sitä päänsisäistä tapahtumaa, jonka avulla tekstiä syntyy, kursseista on ainakin se hyöty, että on pakko kirjoittaa (on ja on, joo, ihan kohta). Ja kirjoittamalla monesti oppii ainakin vähän kirjoittamaan. Tämä ei kyllä koske esimerkiksi Kirkkonummen Sanomien toimitusta, mutta noin yleensä se mahdollisuus on aina olemassa, että edes vähän kehittyy. Voihan joku hautoa päässään pitkäänkin asioita ennen kuin laittaa ne hienosti paperille. Vähän niin kuin serkun lapsi, joka alle vuoden vanhana sanoi kerran kissa, eikä sen jälkeen puhunut mitään kokonaiseen vuoteen, mutta eräänä iltana äitinsä laulaessa tuutulaulua poika sanoi selvästi: äiti, älä laula. Eli ihan välttämätöntä harjoittelukaan ei ole. Mutta kyllä se tekniikkaan voi auttaa, jos esimerkiksi maalaa tauluja. En usko, että maalamatta voi oppia maalaamaan, soittamatta soittamaan ja kirjoittamatta kirjoittamaan. Ja kursseilla on pakko kirjoittaa, mikä on erittäin hyvä keino silloin, jos muutoin ei oikein tiedä, mistä aloittaisi ja mitä kirjoittaisi. Tässäkin Rentolan uuvuttavassa opuksessa on hirveästi harjoituksia, muistilistoja ja suoranaisia kaavoja, joilla lukijan voi koukuttaa. Puuttumatta nyt kuitenkaan tämän enempää kirjoittajakoulutukseen, haluaisin takertua kaavojen juonitteluun.

"Juonittelija kuljettaa juonta. Hän valehtelee, teeskentelee ystävää tai rakastettua. Hän myrkyttää viattoman sankarin mielen, huijaa hyväsydämistä naista tai yksinkertaista vanginvartijaa. Hän nauttii, kun saa muut kärsimään. Me emme tiedä, miksi hän on niin paha."

Kursseilla olen aiemminkin törmännyt tähän juonitteluun. Kuka siis kuljettaa juonta? Kirjoittaja vai juonittelija? Eikö ilman juonittelijaa juoni tosiaankaan voi kulkea? Kun Rentola ja muutkin kouluttajat tarjoavat juonittelevaa henkilöhahmoa itsestään selvänä osana proosan juonta, minä valahdan ihan veteläksi ja into kirjoittamiseen hulahtaa helvettiin. Minä haluaisin nimittäin nähdä ihan livenä kerrankin edes yhden aidon juonittelijan, siis sellaisen ihmisen, joka juonittelee läpi elämänsä aina jotakin, on selittämättömän paha ja loputtoman kostonhimoinen paholainen, jonka käkätys kaikuu vielä haudan takaakin korviini. Mutta sellaisia ihmisiä ei ole. On pahiksia ja patologisia valehtelijoita, on tappajia ja ilkimyksiä ja rehellisiä huijareita, mutta juonittelijoita, herrantähden!

Juonittelijan ovat alun alkaen keksineet kirjailijat, joiden tarinan juoni on alkanut laahata ja on pitänyt keksiä selkeä kontrasti hyvän ja pahan välille; sankari ja juonittelija. Niinpä ihmiset lukevat tai katsovat nykyisinkin televisiosta joka päivä jonkun juonittelijan juonia. Juonittelija on iskostettu mieliimme niin päivänselväksi asiaksi, että tuntuu kuin niitä eläisi meidän keskellämme, jokaisessa suvussa, jokaisessa perheessä, jokaisessa talossa, jokaisessa työpaikassa, jokaisessa yhteisössä. Jopa bloggareihin on siis pesiytynyt juonittelijoita, jotka päivät pääksytysten punovat juoniaan toisten bloggareiden päänmenoksi. Uskottavaa? Ketä kiinnostaa?

Jo lapsille opetetaan saduissa, miten juonitellaan. Juonittelemalla saadaan erityisesti rakastajia, rahaa ja kunniaa. Nykyisinkin juonittelijoita on erityisesti pesiytynyt suomalaisiin kerrostaloihin, joissa ne lähikuvassa siristelevät silmiään ja puhuvat pitkään itsekseen. Ilman juonittelijoita yhdessäkään loppumattomassa saippuasarjassa ei olisi viittä osaa enempää, koska elämä yksinään ei sisällöntuottajille riitä. Juoni alkaa laahata ja katsoja tai lukija menettää mielenkiintonsa. Ja se menettää mielenkiintonsa siksi, että se on pienestä pitäen opetettu kuvittelemaan juonittelijoiden kuuluvan tähän maailmaan ja kehittelemään äksöniä tylsien ihmisten tylsään elämään. Tässä herää myös kysymys satujen kyseenalaistamattoman hyväätekevästä vaikutuksesta lapsukaisiimme, mutta näin äkkiseltään tökkäistynä se taitaa olla tabu, ja tabussa on nyt hieman liikaa meikäläiselle tällä erää.

Yhtä kaikki tässä juonittelijassa piileekin se syy, miksi en kestä saippuasarjoja enkä niitä vastaavaa kirjallisuuttakaan. Sisällönhän pitäisi olla uskottava. Me emme tiedä, miksi hän on niin paha ei yksinkertaisesti riitä minulle. Minun pitäisi nimenomaan tietää miksi, ja silloin kyse ei enää varsinaisesti ole juonittelijasta, vaan mieleltään järkkyneestä ja läpensä katkerasta ihmisestä, jolla hänelläkin on tarinansa.

24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Noni. Siinä:

The Juonittelija Story

Kirjoita se. Eläytyen, ei tartte omakohtaisesti.

Saara kirjoitti...

Ääh.

SusuPetal kirjoitti...

Äh. Minä olen aina suhtautunut todella nihkeästi kirjoittajakoulutukseen ja -kursseihin jne. Siis en ole pitänyt niitä sopivina itselleni, muut saavat kyllä niissä käydä ja kouluttautua.

Mutta ehkä juuri tuo todellakin, että osallistuessaan koulutukseen, on todellakin pakko kirjoittaa (kyllä, kyllä), on se hyvä juttu.

Julmia Juonio. Ei sellaisia ole oikeasti.

Saara kirjoitti...

Niin, ja sen lisäksi että on pakko kirjoittaa, kursseilla saa myös se sisäinen kriitikkokin LUVAN kirjoittaa, koska kerran käsketään. Mulla kun oli aikoinaan vähän tuo kritiikki liki tyrmäävä itseäni kohtaan. Että siinä mielessä on taas lupa kirjoittaa muutakin kuin näitä purkauksia. Omas blogissahan mitään kritiikkiä ei tarttekaan olla. Muistakaakin se (tai ainakin ne, joille siitä ei makseta :)

Anonyymi kirjoitti...

Siinäs kuulit Saara, Susu nyt vaan sanoi kohteliaasti kun on pilsnerikaverisi.

Mutta siis: rentoloita saa lukea, mutta ne voi yhtä rennosti pistää takkaan. Antaa maar ne lämpöä sentään.

Voi myös kirjoittaa tarinan, jossa on se gauhea juonittelija, joka kamppaa sokean kadulla, työntää rollaattorimummun portaita alas, hakkaa koululaisia, vie niiltä viikkorahat ja laittaa rypälepommin niille suuhun, potkii koiria ja kusee kerjäläisen pönttöön; ja nauraa ilkeää juonittelinannauruaan koko ajan - nimeksi tälle sitten vaan Rentola.

Elokuvakässäriin sitten tulee Rentola meets Alien and Predator - kovaa äksöniä.

Saara kirjoitti...

No hyvä se on teidän sanoa, toiselle maksetaan bloggaamisesta ja toinen on päässyt hesariinkin. Mulle mitään tommosta tapahdu. Mun tarvii hankkia tokareita vaan, oli siitä sitten hyötyä eli ei.

Anonyymi kirjoitti...

Saanen huamauttaa, että mää oon päässy myäs Kauppalehteen.

Ja mistäs tiärät että "Mulle mitään tommosta tapahdu."?

Saara kirjoitti...

Hö, kai mää ny tietäisin jos ois tapahtunu, hehhee. En ole sillä tavalla tarpeeksi uskottava ilman niitä pirun todistuksia. Mun tyylini on niin kepeä, että monen mielestä olen aika ääliö. Varsinkin perinteisen journalismin edustajiston mielestä.

Elegia kirjoitti...

Ihan pyllystä nuo juonittelijat. Ne kuuluvat Kauniisiin ja kasvaisiin vai mikäs se nyt olikaan, ja muihin saippuoihin.

Olen lukenut monta kirjaa, josta puuttuu juonittelija ja ihan hyvin kirjat pärjäsivät ilman niitäkin. Ne Julmia juoniat ovat tosiaan ihan varmasti jonkun mielikuvitusköyhän epäonnistuneen kirjoittajan keksimää propagandaa!

Itse olen joutunut (kyllä, minusta se oli joutumista) lukemaan jonkin verran noita kirjoittamiseen liittyviä teoksia. Osa niistä onkin ihan hyviä ja tarpeellisia. Yleensä sellaiset teokset, jotka keskittyvät vain johonkin tiettyyn tyyliin tai tiettyyn mediaan kirjoittamiseen, ovat parhaimpia. Mieluummin luen useamman kirjan kuin tiiliskivenkokoisen sillisalaatin, jossa ei ole päätä eikä häntää.

Elegia kirjoitti...

Niin vielä tuosta kirjasta. En siis ole lukenut. Vilkaisin sitä eikä se ollutkaan mikään paksukainen ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Ja älä yritä, onhan sun juttuja julkastu.

Saara kirjoitti...

Elina, joo, en ymmärrä, miksi niitä juonittelijoita yhä työnnetään opuksiin. Ei vaan mene jakeluun. Kenelle näitä sitten kirjoitetaan? Vai ovatko nämä kouluttajat itse juonittelijoita, jotka haluavat kaikki kirjoittamista opettelevat tieltään opettamalla niistä saippuaoopperoiden kirjoittajia? Merkillinen ajatus. Vai pitääkö nykyisin olla se juonittelija sellaisissa kirjoissa, joilla tehdään rahaa? Tunteeko kirjoittamista opiskeleva tulleensa huijatuksi, jos häntä ei opeteta kirjoittamaan rahallisia myyntimenestyksiä?

Miten mulle ny taas heräsi näin monta kysymystä lisää? Jösses.

Ei se paksu ole, mutta hengästyttävän uuvuttava.

Näh, Enska, siitä on niin kauan. Enää muista tommosia.

Kaura kirjoitti...

Aah, olipas ihastutteleikseva polkkaus. Mä en pysty enää yhtään mitään juonittelijoita katsomaan, mistä syystä on vaikeaa esim. silloin kun likkalaps haluaa katsella jotain Disney-juttua. Studio Ghiblillä niitä ei ole laisin.

Kirjoista pitää valita joko semmoiset, joihin ei ole mokomia läyhäkkeitä aseteltu tai sitten ne, joissa koko homma on vedetty överiksi.

Olisi kyllä törkeä juonittelija semmoinen kirjailija, joka vasta lopussa paljastaisi kaiken olleen vain juonittelua! Urgh.

Saara kirjoitti...

Niin muuten, Kaura! Disneyn jutuissa on aina oikein emäjuonija. Liekö yhtään juttua saatu kokoon ilman juonikasta. Pahoja äitipuolia, kateellisia siskopuolia, ilkeitä isäpuolia, katalia setiä, vimmaisia tätejä, leijonia, kettuja! niitä on oikein vilisemällä, eivätkä olekaan ihan vaan arkisen peruspahoja, vaan läpensä juonia tappamismeiningillä. Päivät kuluvat siinä rattoisasti uutta juonta punoessa, miten saada sankarin heittämään kätevästi veivinsä tai kepeästi vain pilaamaan maineensa... hei muuten, juonittelijat eivät taida koskaan käydä töissä, tehdä ruokaa tai pestä pyykkiä.

SusuPetal kirjoitti...

Ihmettelen, etteivät ihmisoikeusaktivistit puutu Disneyn hommiin: Disney tekee ihmishahmoista julmia eläimiä ja eläimistä inhimillisiä höpönassuja. Kuvottavaa.

Minutkin tuomittiin, kun söin metsäpeuraa ja erehdyin kysymään, onko se sitä Bambin äitiä.
Höh.

Disney on pilannut jo monta sukupolvea, synnyttänyt kasvissyöjät ja kettutytöt, hahhah.

Ja nyt nukkumaan, jotta huomenna taas jaksaisi vaikka mitä.

Älä turhaan ota stressiä, Saara, julkaisemisesta tai sellaisesta, postuumistikin voidaan sellaista tehdä. Nih.

Saara kirjoitti...

No mä alan täs sit vaan odotella...

Mut ensin hoidan sen huomisen inventaarion.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoittamaan oppii myös lukemalla.
Ja soon pötyä, ettei ilman todistuksia voi rahaa kirjoittaa. Tyynen rauhallisesti vaan kirjoittaa, ja soon siinä.

Vaan ellen olisi itse ollut todistamassa tuota Susun bambin syönnin aiheuttamaa kauhistusta, saattaisin epäillä senkin olevan eräänlainen kirjallisen juonittelun kuvio.

Mutta ei kai Blogistaniassa sentään kukaan kerkeä mitään juonittelemaan, kun kaikki aika menee lukemiseen ja kirjoittamiseen?

Saara kirjoitti...

No ei tietenkään, Tienpäällä. Sitä minä tarkoitinkin, ettei oikeasti ketään semmoinen jatkuva juonittelu kovin kauaa jaksa kiinnostaa. En mitenkään usko siihen.

PAITSI luin juuri erään väitöskirjan, jonka tulkinnasta olin hämmentävän eri mieltä. Ja silloin muistin, että hyvä ihme sentään, minähän olen törmännyt sellaiseen juonittelijaan. Mutta jos ajattelee, että netissä liikkuu kolme miljoonaa ihmistä, yksi juonittelija on silti aika vähän.

Jos huomenna pääsen inventaariosta pois ennen yötä (viime vuonna en päässyt) niin minäpä muuten kerronkin siitä juonittelijasta.

SusuPetal kirjoitti...

Kerropa! Vaikka puolen yönkin jälkeen.

Saara kirjoitti...

No ei mennyt lähellekään yötä tänään. Melko lailla on kyl mehut meikäläisesestä poissa. Jaksaisko sitä.

Anonyymi kirjoitti...

Ei jaksa lukea, saati kirjoittaa mitään, varsinkaan oppikirjoja, paitsi muutamia blogeja. No ehkä voisin opettaa miten kirjoittaa huonosti. Mutta niin kaikki. Juonen voi korvata pornolla kyllä hyvinkin pitkälti. Jaksa vaan.
tv
Keu

Saara kirjoitti...

Hehhee... Juonen voi korvata pornolla kyllä hyvinkin pitkälti.

Keu, sä olet niin mainio joskus. Tai no usein joskus. Joo, mä kirjoitin sen, ja siinon sulle kans ihmeteltävää.

Anonyymi kirjoitti...

Jep, erittäin harvoin joskus. Mutta että tuollainen jymypaukku. Voidaanko tiedettä tehdä noin kaukana Parnassosta, oikeista asioista ja aivan väärin. Jopas jotakin.

Keu

Saara kirjoitti...

No niih! Hitsit. Hurja juttu.