Kaikki päivät ihan syvältä

Makasin eilen kokonaisen sarjamaratonin sohvalla. Ihan ensimmäisenä siitä Emmerdale, jonka aikana minulle yhtäkkiä tuli mieleen "ihan perseestä". Sarjan pahisakka on niin stereotyyppisen kiero, että minä kerta kaikkiaan hermostuin siitä. Miksi käsikirjoittajat eivät voi keksiä erilaista pahista. Miksi se on aina saatanan sama? No ei tuo vielä mitään, vedin riskillä Kauniit ja Rohkeat heti perään ja se on niin hullun hommaa, että "ihan perseestä" ei mitenkään riitä kuvaamaan tämän Forresterien suvun loismadon eli Amberin omituisia päähänpistoja, mutta en minä muutakaan siihen hätään keksinyt.

Siinä välissä sitten tuli jokin buffi jostakin julkkisohjelmasta, jossa televisiosta tutut tyypit tanssivat ja ihmiset ovat innoissaan. Nuorena tuli seurattua Lauantaitansseja joskus naapurissa, että kyllä minä sen idean siinä tajuan. Se on ihan perseestä. Ja tämä maikkarin ohjelmapomo sanoi kirkkain silmin, että tämä ohjelma tulee olemaan kevään kuuma puheenaihe. Siis voi herranjestas. Ja tuottaja hypetti, että tämän on todella upea formaatti. Kyllä. Perseestä se on.

Ja lisää mainoksia tulvi koko ajan. Toinen toistaan typerämpiä mainoksia, toinen toistaan turhempia tuotteita. Ihan perseestä kaikki.

Miten paljon vähemmän turhempia puheenaiheita minullakaan voisi olla? Kiitos, MTV3.

Kannattaako Salattuja elämiä mainitakaan, että tulipahan katsottua. Se olisi jopa kesäteatterilavalle ylinäyteltyä kamaa. Hyvä luoja sitä Ullaa! Papukaijakin näyttelisi uskottavammin! Siis mikä tämä sarja on? Onko se komedia? Jos se on komedia, niin karikatyyrit ovat eri onnistuneita. Mutta miksi ne eivät naurata? Ihan siis niin perseestä, kun vaan voi olla.

Joka tapauksessa vedin sitten vielä Käenpesänkin. Ajattelin koko ajan käsikirjoittajaa, että mitä hemmettiä senkin päässä oikein liikkuu. Ihan perseestä, vaikka yhden kerran olikin pakko nauraa ja sekin silkkaa vahingoniloa. Eikö ole enää mitään muita keinoja, kuin mennä yli sieltä missä aitaa ei ole ollenkaan? Ei ole näkynyt lähimaillakaan.

Ja me olemme tämän helvetin toosan pauloissa, helpon rahan perässä juoksevien käsikirjoittajien armoilla. Miksi katsojat eivät ryhdy lakkoon? Minä ryhdyn. Minä olen perseestä.

Minua ahdisti illalla kuitenkin niin paljon, että tuli sitten se päänsärky. Aloin jälleen haaveilla omasta maalaistalosta jossakin hemmetin kuusessa. Oma maailma, oma puutarha, eikä televisiota, joka on kuin perheenjäsen; äänessä koko ajan ja vaatimassa aina huomiota osakseen. Typerää.


***

Tänään on sitten ollut ihan toisenlainen päivä ilman televisiota, mutta tuskin parempi. Ihan perseestä. Aamusta iltaan töissä, kaksi työntekijää kipeänä yhtä aikaa ja minä juoksemassa kahden kaupan väliä taas kymmeniä kertoja, kun molemmissa olisi pitänyt olla yhtäaikaa. Suurin osa ajasta taisi mennä maanalaisissa käytävissä, mutta parhaani yritin.

Äitini kaatui aamulla, kun oli naapurin koiran kanssa lenkillä ja joutui sitten sairaalaan. Olen siitä yhä aika järkyttynyt, koska kuulin sen vasta iltapäivällä. Ei mitään pahempaa, ranne poikki ja kyynärvarsi murtunut, mutta en tiedä, miten tämä nyt ottaa näin koville. Ihan itkettää välillä. Kai se on tämä ikä ja alkava PMS, kun tuntuu siltä, että tarvitsen kriisiapua. Piti ihan soittaa veljelle ja käydä sen kanssa tämä onnettomuus läpi. Siellä se mummo nyt odottaa leikkausta, eikä ole syönytkään mitään koko päivänä. Paitsi kaksi suklaakonvehtia.