sunnuntaina, elokuuta 21, 2005

Warning! Sisältää typerää jankkaamista ja on ällöttävän henkilökohtaista paatosta

Olen nyt käynyt niin Katsauksessa, minhin haarakonttorilla kuin Karpalonkin Kulissien takana puolustelemassa laiskuuttani ja vähättelemässä syömistäni. Siltä se ainakin tuntuu. Näen vinoa hymyä ja hymistelyjä. Kelvoton läski tässä taas valittaa ettei millään laihdu. Ottaisi itseään niskasta kiinni, liikkuisi enemmän ja söisi vähemmän. Kaikille huolestuneille paljastan tässä kirjoituksessa kaiken.

Kesäloman jälkeen en ole syönyt edes grilliruokaa. Ruokavaliooni eivät kuulu juuri lainkaan hampurilaiset tai suklaapatukat, rasvaiset makkarat tai kioskipurtavat. Ne ovat täysin harvinaista herkkua meikäläiselle. Kuuluvat luokkaan kerran vuodessa. En sorru pitsaankaan kuin korkeintaan kerran parissa kolmessa kuukaudessa. Jäätelön syön suunnilleen pari kertaa viikossa, riippuen siitä onko hellettä. Jos ei ole, en syö sitäkään. Aamulla juon kahvin jos ehdin. Syön sen kanssa sämpylää tai ruisleipää. En napsi jogurtteja, en juo tuoremehuja, en limpsoja. Päivällä huitasen jonkin köyhän valmisaterian töissä. Jos joku tarjoaa kahvin kanssa viinerin, syön sen kyllä. Sitä tapahtuu kerran pari kuukaudessa. Yleensä syön ruisleipää, jos on nälkä. Sillä aikaa ei salaatin puputtamiseen ole siinä määrin, että se veisi nälän ja kirkastaisi mielen. Jos taas ei ole kovin kova nälkä, syön banaanin tai nektariinin. Kotona syön sitten oikean ruuan, pastaa, broileria, spaghettia, perunaa, kalaa, lihaa... En käytä suolaa juuri lainkaan. Sokeria en lisää edes kahviin. Illalla syön leivän ja salaattia. En syö edes juustoa, se maistuu suussani sukkahielle. Leivän päälle laitan kurkkua ja kevytleikkelettä. Sairaan kiinnostavaa, eikö vain. Väliajoilla jauhan sitä hemmetin nikotiinipurkkaa ja juon vettä. Minulla on juomapullo töissä kassapöydällä aina. Muut sanovat sitä tuttavallisesti Saaran tuttipulloksi. Siideriä tulee juotua viikonloppuna vähän. Eilen kaksi tölkkiä, mutta onhan siinäkin jo litra. Viikonloppuisin saatan tehdä marjapiirakan, johon en lisää sokeria, että kaikki perheenjäsenet voivat sitä syödä. Lisäksi juon rasvatonta maitoa, etten eläisi puutteessa, mutta töissä juon ruuan kanssa vettä.

Työvuorosta riippuen käyn koiran kanssa aamulla lenkillä ja lähden sitten töihin. Meillä ei voi töissä istua. Olen jaloillani sen kahdeksan tuntia päivässä. Jalkapohjat ovat joka päivä tulessa, vaikka vaihtelen kenkiä ja olen kokeillut vaikka minkälaisia terveyskenkiä. Edes viikonloppu ei riitä jalkapohjien palautumiseen kiputilasta pois. Usein maanantaiaamuna huomaan, että jalkapohjia aristaa vieläkin. Kantelen suunnilleen kymmenen kilon painoisia kuormia päivän aikana noin pari tuntia. Siis joka päivä. Tahti tulee tiivistymään joulua kohden. Näillä käsivarsilla pärjäisin todella hyvin kuulan työnnössä, jos oikea käsivarsi ei olisi niin kipeänä aina. Jatkuva kumartuminen ja hinnoitteluasento ottavat selän päälle. Kuormaa purkaessa tulee mentyä kyykkyyn ja ylös vähintään sen sata kertaa päivässä. Polvet ovat joskus pirun kipeät. Jalkaa ei meinaa ajoittain saada suoraksi. Askelmittarin olen ajatellut hommata, sillä käveltyä tulee tuodella paljon. Olisi kiva saada vähän tukea heppoisten sanojensa painoksi. Ihmisten on niin vaikea uskoa, että joku tekee oikeasti töitä ja liikkuu kaiken päivää.

Junassa saan sitten levätä kotiin tullessa sen puoli tuntia. Siellä tekisi mieli ottaa kengät pois ja nostaa jalat penkille, mutta on se vähän epäkohteliasta. Kun saisi pidettyä ne edes suorassa, etteivät polvet jäykistyisi matkan aikana, mutta sekään ei koskaan onnistu. Ennen kotiseisaketta pitää yrittää vaivihkaa oikoa jalkoja, että pitävät sitten kun nousee ylös. Nyt en ole käyttänyt vielä sukkia tänä syksynä, mutta kun se aika tulee, on nilkoissa sentin syvyiset painaumat. Joskus on niin puhki, että voisi rojahtaa suoraan naamalleen, kun pääsee kotiin, mutta useinmiten on otettava paistinpannua esiin ja alettava vääntää ruokaa perheelle. Syömisen jälkeen maailma mustenee hetkeksi. Yleensä pysyttelen hereillä, etteivät n. kuuden tunnin yöunet kärsisi. Iltasella siistin talon, lakaisen ja siivoan ja käyn vielä koiran kanssa lenkillä. Te tiedätte tasan tarkkaan ne hetket päivästä, jolloin minä istun perseelläni.

Että jos jollakulla vielä on mielihaluja tulla vihjailemaan siitä, miten liikunta auttaa karistamaan kilot ja että syy on siinä, etten saa syömistäni hallintaan enkä sen vuoksi laihdu, niin ehkä jonkinlaista realismia kannattaisi harkita. Liikkuminen on liikkumista, vaikka sitä tekisi työkseen. Nykyään tuntuu siltä, että vain jokin keinotekoinen liikunta on liikuntaa parhaimmasta päästä. Mutta kaikki eivät istu perseellään kaiken päivää ja homehdu toimiston nurkassa. Eivätkä kaikki kaupantäditkään liiku, vaan istuvat siinä kassapöytänsä takana silmissään kilo maskaraa. Meillä se valuu hien mukana poskille.

Ihmisen elimistö tottuu myös liikuntaan. Se vaatii koko ajan kovempia ponnisteluja, jotta merkittävä kehitystä tapahtuisi. Yhtäkkinen liikunnan lisäys auttaa takuulla toimistotyöntekijää laihtumaan, mutta kyllä ihmisen nivelet ja luut alkavat tässä iässä kulua, jos elämä ei ole mitään muuta kuin liikkumista.

Minulla on työkaveri, jonka siskolla on sellainen geeni, ettei hän tunne ikinä nälkää. Se pyörtyili pienenä jatkuvasti, koska unohti syödä, sillä mikään sisäinen kello ei koskaan kalkattanut eikä kertonut näläntunteesta. Jos sellainen geeni kerran on, niin sitten on olemassa myös päinvastainen geeni. Kamala ajatus, mutta ehkä nyt todella lihavia on helpompi ymmärtää. En tosi asiassa ole lihava, pyylevä kyllä. Tupakanpolton lopettamisen jälkeen olen lihonut kymmenen kiloa, ja minun on ollut vaikea ottaa ne kilot vastaan, koska en ole enää sama kuin ennen. Näiden kilojen lähteminen tuntuu olevan liian tiukassa, mutta koska inhoan vaateotoksilla olemista, minun on pakko yrittää laihtua. Haluaisin mahtua entisiin vaatteisiini.

En korvaa tupakkaa karkeilla, vaan nikotiinipurkalla. Karkkiahan se on toisaalta sekin. Saattaa olla, että sen vaikutus sokeritasapainoon on ollut liikaa. Eihän näitä kai ole tutkittu. Koska en yleensäkään syö karkkia kuin silloin tällöin, tupakan korvaaminen muulla mielihyvää tuottavalla on hieman vaikeaa. Myöskään liikkumaan on esimerkiksi töistä vaikea sen enempää lähteä, kun tupakantuska iskee. Ja sehän iskee aika usein - kotonakin. Kai tässä pitäisi olla 8 tuntia töissä, kahdeksan tuntia lenkillä ja kahdeksan tuntia unessa, että olisi vasta kelvollinen valittamaan laihtumisen vaikeudesta ja tupakantuskista. Elämä vaan ei ole kaikille samanlaista.

18 kommenttia:

Kaura kirjoitti...

Mä olisin tuolla tyylillä mitä muodikkain tikkuhyönteinen :-o Epistä on elämä, et ole ainoa plaatuasi, josta olen kuullut. Huipputehokas aineenvaihdunta nälänhätää ajatellen, mikä on laiha lohtu.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole, ei. Elämä samanlaista kaikille, nimittäin. Ystäväni, tikunlaiha 38-vuotias nainen elää roskaruualla, rasvalla ja sokerilla, kittaa kaljaa ja siideriä illat pitkät, eikä liiku ikinä mihinkään, ei liho, kuin ehkä kolme kiloa silloin, kun on vastarakastunut. Hän sanoo itseään "läpipaskojaksi" ja ettei siksi liho. Paskapuhetta. Se on laihuusgeeni.
Samalla tavoin, kun mummillani on lihavuusgeeni. Hän oli nuorena hoikka(erittäin) mutta muodokas ja kuuden lapsen jälkeen satakiloinen. Paino nousi sitten tasaisesti raskaasta ruumiillisesta työstä(siivooja) ja erittäin kevyestä laihdutusruokavaliosta riippumatta aivan järjettömiin lukemiin.
Kun viimeksi näin mummini, hän painoi jonkun verran alle 200kg, oli käynyt vatsalaukunpienennysleikkauksessa ja söi yhden kevyen keiton paljaan ruisleivän kanssa päivässä. Ei ollut aikuisiän diabetestä, ei ahmimista, ei mitään, mutta kroppa prakaili pahasti jo silloin.
Se oli hirveää.

Minä lihon ja laihdun yli 20kg mittarilla ihan mielivaltaisesti. Kilpirauhasen vajaatoiminta on kurissa ja sokeriarvot ovat joskus diabetes-rajoilla. Jos urheilen ja liikun paljon ja syön urheilijan ruokaa, olen todella iso! Mutta jos lipitän muutaman siiderin joka ilta, enkä tee mitään harjoituksia tms, saatan olla ihan stick-insect. Täysin hallitsematonta menoa.

En todellakaan usko, että olet laiska mässäilijä, Saara!
Geenit määräävät aivan liikaa sitä, kuinka paljon painamme, miten voimme syödä ja juoda ja "joudumme" liikkumaan.

Muista käyttää tukisukkia, Hirudoid Fortea, ottaa jalkakylpyjä ja pitää jalkoja ylhäällä iltaisin ja pyöritella nilkoja.
Vuosia seisomatyötä, raskaita taakoja kantaen, tehneenä, minulla suonikohjut paukkuisivat jo täysillä ilman niitä firman sponssaamia tukisukkahousuja.
-minh-

Saara kirjoitti...

Kiitti ihanaiset naiset. Kyllä haluaisin aineenvaihdunnan! Se ei muuten ilman nikotiinia toimisi vissiin laisinkaan... ne kromipilleritkin taitavat olla vain plasebopyörylöitä ja kun usko alkaa horjua, totuus paljastuu.

Voi minh, suonikohjutkin ovat perinnöllisiä. Sitä geeniäkään en kyllä haluaisi (jokin lohtu siis tässä). Mutta voi mummia! Voi sinua! Ja minua. Voi meitä. Mitä tästä vielä seuraa! Apua.

Anonyymi kirjoitti...

Minä en ole urheilun ystävä, kuten monesti olen blogissani kirjoittanut. Olen sen verran kuitenkin joskus liikkunut, että tiedän ettei se laihduta. Ainoa keino, jolla olen saanut kiloja kuriin on ruokavalio. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampi on senkin kanssa pudottaa painoaan. Äääh!

Minä lopetin tupakoinnin kolme vuotta sitten ja sain puolessa vuodessa 10 kg siitä korvaukseksi. Niiden kilojen pudottaminen on ollut yhtä helvettiä. Mutta toisaalta en kaipaa kyllä sitä tupakkaakaan, joten eipä minun kannata niistä kiloista paljon kiukkuilla.

Kokeilin atkinsia keväällä puolitoista kuukautta. Tulos +- 0. Tällä hetkellä yritän rajoittaa syömisen ja rasvan määrää. Saa nähdä miten käy.

Anonyymi kirjoitti...

Edellisen nimisähläyksen takana oli SiljaOrokki

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen tiputtanut Atkinsilla kahdessa viikossa 10kg, kuten myös Painonvartijoissa, paitsi että siinä meni kolme viikkoa.
Atkinsin jälkeen kiloja tuli takaisin 4-5, kuka sitä ilotonta lihansyöntiä loputtomiin jaksaa, kun ei saa viinaakaan juoda?! Paikkarit ihan ok(sisko -20kg, äiti-12kg), mutta kun on laiska eikä jaksa suunnitella ja laskea jotain feckin´pisteitä...plääh!

Tosiaan, äidille on tehty useita suonikohjuleikkauksia, minulle ei vielä yhtään, mutta pari sellaista on jo mukavasti aluillaan, joten varmaan leikkauskierre alkaa viiden vuoden sisällä.
Ai niin, tällä tikkunaisella, josta puhuin, on paljon suonikohjuja(pieniä), että ähäkutti! Olen ilkeä, mutta voi voivoi...;)
-minh-

Saara kirjoitti...

Si, Silja Orokki? Viimeksi se taisi olla mun puoleltani Silja Ovokki. Onpa kumma.

Joo, mutta vakavasti ottaen, onhan se tupakatta parempi, totta kai. Välillä vaan meinaa usko horjua, kun on sitä helvetin diabetesta suvussa ja ylipaino on yksi mikä sitä houkuttelee. Eli vähän niin kuin menisi ojasta allikkoon. Aina joku tauti kulman takana kyttäämässä, teki niin tai näin.

***

Minh, niitä pisteitä minä en ala yhtään. Helvetti kuka niitä ehtii laskea siinä rytäkässä. Äkkiä jotakin suuhun, joka rauhoittaa kurnivan vatsan.

Se lihadieetti tietty voisi ollakin ihan jees, kun minä syön nyt eniten leipää ja siinä on niin älyttömästi niitä hiilihydraaatteja, jotka turvottavat aivan kamalasti. Mutta nälkä lähtee. Hassuahan se olisi kahvin kanssa vetäistä yksi pihvi.

Kyllä pieniä ähäkutteja aina tarvitaan. Ei tätä muuten kestäisi ollenkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Stressihän se on mikä lihottaa ja se jos ei nuku tarpeeksi. Ja sitten jos vielä ruoskii itseään sen vuoksi että on muutama kilo tullut, niin se vielä pahentaa tilannetta. Mutta minähän en tietenkään voi tästä aiheesta puhua mitään koska olen paksu ollut koko ikäni, eikä ole muutosta luvassa.

Saara kirjoitti...

No et sinä kyllä nyt niin paksulta näytä.

Minä ruoskin, koska en mahdu vaatteisiini enää. Vituttaa kun farkut puristaa ja läskit tursuaa siihen päälle. Olen pitänyt töissä viime ajat mustia verkkareita. Onneksi niissä on sen verran sitä joustovaraa.

Anonyymi kirjoitti...

No ymmärtäähän sen että vituttaa. Minuakin vituttaa joka päivä aamusta iltaan sama asia. Mutta en tiedä onko tässä maailmassa koskaan saatu aikaan yhtään positiivista muutosta sen vuoksi että vituttaa. Armahtakaamme nyt itseämme herran tähden.

Anonyymi kirjoitti...

Täytyypä yrittää tuota stressittömyyttä ja pitkää yöunta, josko sillä vaikka paino putoaisi :)
Kuulostaa mukavalta kuurilta.

Pohdin tässä tänään, miksi oikeastaan naiset yrittävät päästä niihin lukemiin, joissa olivat parikymppisinä. Jospa paino nousee iän ja viisauden myötä. Miksi pitäisi käyttää niin hirveästi energiaa sen pudottamiseen? Ei kai paino ole meidän arvomme mitta?

Rakkaalla lapsella on muuten monta nimeä, niin miksei sitten minulla?

Saara kirjoitti...

Minäjään nyt tuota miettimään, että "onko tässä maailmassa koskaan saatu aikaan yhtään positiivista muutosta sen vuoksi että vituttaa." Veikkaan, että on, mutta tämä oli silkka arvaus.

Olisi se stressittömyys ja kunnon yöunet kyllä melko mukava ajatus. Mutta tuskin sitä pitkään kestäisi. Ainakaan niin pitkään, että laihtua ehtisi.

Silja Orvoki, päinvastoin, minähän nautin nyt paljon suurempaa auktoriteettia tämmöisenä mammana kuin hoikkana hupakkona. Mutta ei se sitä vaatekaappia yhtään lohduta. Eikä diabeteksenpelkoa poista.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, vaikuttaa kummalliselta. Saatkohan sä sitten paljon piilorasvoja. Leivän mussutus sinänsä ei kai lihota vaan se mitä siihen päälle laittaa. Yksi juttu on se, että niille pisteiden laskuille on löydyttävä aikaa ja halua, jos haluaa laihtua. Niin se vaan on. Kun aikansa laskee, niin sitten ei enää tarvitse laskea vaan tietää jo automaattisesti paljonko missäkin on pisteitä. Tarkistin juuri yhden pienen muffinssin. Siinä oli 3 pistettä ja jos laihtuakseni saan syödä 18, kun tässä painossa pysäkseni syön 20 pisteen edestä. Elikä 18-3 on 15, se ei paljon jätä ruoalle, sillä mukavan herkkulounaan saa jo viidellä pointsilla.

Mä olin jossain vaiheessa Painonvartijoissa, siis kauan, kauna sitten ja laihduin 8 kiloa elikä ihan sopivasti. Silloin opin niiden pisteidne kanss aihan automaattiseksi eikä niitä tarvinnut miettiä. Jos tiesin, että perjantaina juon viiniä ja syön juustoja, niin olin muffinssitta koko viikon. Tai että yksi pala suklaata vastaa yhtä banaania. Kumpi pitää nälän pidempään loitolla, kysyn vaan.

Mutta nyt on alkaneet pisteet taas unohtua ja siksi tarkistelen taas eri juttuja. Yksi hyvä on pitää ruokapäiväkirjaa. Jos siinä alkaa lukea, että 7 palaa leipää per päivä, niin ehkä on syytä vaihtaa pari palaa vaikka isoon tonnikalasalaattiin tai jotain. Hyvhän näitä neuvoja on antaa, ja annan niitä nyt myös itselleni, kun tätä kirjoitan.

Joillakin on laihuusgeeni, ok, mutta jos minulla ei ole, niin ei ole, ja pitää sitten vaan keksiä jotain muuta tilalle.

Mutta ihmettelen tosiaan Saaran energian saantia, jos noin paljon teet fyysistä duunia. Jos alat kirjata syömisiäsi ylös, niin kerro jossain vaiheessa huomioitasi. Ehkä sieltä paljastuu jotakin uutta... Mä aloitin eilen kirjaamaan taas ylös mitäs yön. Jo se että kirjaan kaiken rehellisesti, auttaa vähentämään välipalojen syöntiä. On ikävää, jos päivän päätteeksi listassa lukee että puolikas suklaalevy, kolme keksiä, viisi tikkaria, pieni pala kakkua ja hampurilainen:) No,toi on liioittelua tietysti. Vai onko sittenkään? :O ))

ruu morbidi

Saara kirjoitti...

Toisaalta voit olla onnellinen, jos välipalalistassasi on suklaata ja muita herkkuja, onpahan sitten jotakin mistä vähentää.

Anonyymi kirjoitti...

Pelottavalta vaikuttaa työmääräsi, Saara. Nyt on vielä vastuukin kasvanut. Kysyn samaa kuin kerran aiemmin muissa ympyröissä: oletko Sinä ainoa siivoustaitoinen Teidän asumuksessa?

Saara kirjoitti...

Kyllä näin voidaan sanoa, mutta pitkäjänteinen työ asioitten muuttamiseksi on ollut pidempään alullaan.

Anonyymi kirjoitti...

Oikein hyvä. Tiedän, ettei se työnjaon muuttaminen niin vain äkkiä onnistu. Ne ovat tottuneet hyvään palveluun menneinä vuosina. Eikä rähisevä marttyyri ainakaan herätä myötätuntoa. Myötätunnon pitäisi nyt kuitenkin herätä, että saavat pitää vaimonsa ja äitinsä kunnossa. Ovelan juonittelun ja perheneuvottelujen paikka?

Saara kirjoitti...

Säälittää vaan tuo tyttö, kun se on niin paljon kiltimpi kuin nuo pojat ja tuntee myötätuntoa jotenkin oma-aloitteisemmin. Vaan eiköhän siihenkin pian tule muutos. Sen verran jo finnejä on otsassa ja nenänpäässä.