Linkola on antanut Iltalehden toimittajalle (Maria Sjövik) haastattelun
Kuolema kissoille, joka on täysin Iltalehden tasoinenkin otsikointia myöten. Lieneekö siis Linkolasta tullut jo jonkin sortin romantikko ja hieman höperö, ja tuosta toimittajasta hysteerikko.
Brittitutkimukseen perustuvan arvion mukaan Linkola kertoo kissojen tappavan maailmassa vuosittain miljoona lintua, joista osaa uhkaa sen vuoksi sukupuuttoon kuoleminen. Siksi hänen logiikallaan kissat pitäisi tappaa sukupuuttoon:" Kissat ovat ikävä kyllä suloisia eläimiä, joita ei pitäisi olla olemassakaan."
Hän sanoo myös kuulleensa (hei, siis kuullensa) että kissan metsästys on huomattavan laaja-alaista ja lintujen lisäksi kissan hampaisiin päätyvät niin myyrät kuin hiiretkin, paljon, paljon oravia ja jopa jäniksiä. Kuitenkaan hänen mielestään "esimerkiksi seinien täytteissä elävien ja ruokakomeroon tunkeutuvien hiirten kimppuun kissa ei oikein edes pääse...", joten hyötyä kissoista ei näin ollen ole.
Linkolahan on ihmisten suhteen vähän samoilla linjoilla. Koska ihminen on pahis ja peto (ja niistäkin suurimmaksi osaksi vain nainen, joka pillua pihtaamalla ajaa miehet ahdinkoon, ja miehethän nyt tekevät puutteessa ihan mitä vain), on ihan hyvä että ne tappavat toinen toisiaan ja että niistä päästään mahdollisimman nopeasti eroon.
Nyt herää tällainen ihmeellinen ajatus, että onko Linkola vain yksinkertaisesti hurahtanut lintuihin ja pikkunisäkkäisiin. Ehkä hänelle on luettu pienenä liikaa herttaisia eläinsatuja ja hänen mielestään tämä Tellus on alunperinkin kuulunut vain lentäville ja jyrsijöille. Onneksi hän ei ollut täällä dinosaurusten aikaan... Vasta silloin maapallo ja Linkola saavuttavat rauhan ja tasapainon, kun nuoret kirskulinnut harjoittelevat lentämistä pilvettömällä taivaalla iloisesti kilvoitellen ja pienet hiirulaiset söpöissä koloissaan saavuttavat onnensa viikset vapautuneesti väpättäen. Päivät kuluvat pääksytysten tuossa vehreässä auvolassa. Lintuja ei enää koskaan uhkaa sukupuuttoon kuoleminen, vaan päinvastoin, taivas on mustanaan linnuista ja Linkola siellä järvellä onnellinen kalastaja. Lokit kirkuvat hänen päänsä yläpuolella laineiden hiljaa liplattaessa veneen laitoja vasten. Harakat nauravat, leivoset lurittavat peltojen yläpuolella, västäräkit tervehtivät kalastajan saapuessa kalasaaliinsa kanssa keikuttamalla pyrstöään pihakivellä. Harmi, ettei tuohon Linkolan idylliin mahdu muita kuin lintuja ja jyrsijöitä, Linkola ja terveyskeskuksessa vastaanottoaan pitävä huora.
Linkola ei ole tutkinut kissaa eikä omistanutkaan sellaista. Hän kyllä pysähtyy silittämään kissaa ja ottaisi sellaisen lemmikikseen, jos se eivät olisi "kauheimpia petoja", mutta varsinaista kokemusta hänellä ei niistä ole ja suurin osa hänen mielipiteistään tuntuu pohjautuvan kuulopuheisiin.
Minulla on ollut neljä kissaa. Lumpukka oli kuuro. Sen saalistukset nyt olivat melko vähäisiä. Lumpukka ei sietänyt lunta ja se pysyi vuosittain monta kuukautta sisällä. Lumpukka tosin eli kahdeksantoista vuotiaaksi, joten sillä varjolla jokunen myyrä heitti kesäisin henkensä. Sen perustella, että kotikissa kantaa yleensä saaliinsa ylpeänä nähtäville, niitä ei tainnut kovin montaa olla. Lintua en nähnyt sen saaneen koskaan.
Piu oli pieni reppana, joka katosi mystisellä tavalla. Jotkut epäilivät, että kärppä oli sen syönyt. Vai oliko se joku toinen petoeläin, jonka oli nähty majailevan niillä nurkilla Piun katoamisen aikoihin. Siihen teoriaan minä en tosin usko, mutta niitähän nämä petojutut ovat - uskon asioita näköjään.
Kassu oli pitkälle degeneroitunut löllykkä, joka ehti elinaikanaan olla ulkokissana vain muutaman vuoden ja silloinkin vain kesäisin. Taannoin Kassu ylpeänä kantoi hiirenpoikasia mökin nurkalla ja toi näytille jokaisen. Se oli löytänyt seinänraosta pesän ja veti tassullaan vikisevät poikaset ulos yhden kerrallaan ennen kuin ehdin hätiin. Ainuttakaan lintua se ei ikinä kiinni saanut. Ei, vaikka niitä lentää täällä ikkunoihin vähän väliä ja osa jää pökertyneenä hetkeksi pihaan makoilemaan. Kassu osasi kiivetä puuhun, mutta ei osannut tulla alas. Niinpä se kipusi korkeintaan metrin korkeudelle ja roikkui siinä kynistään korvat luimussa, kunnes minä menin ottamaan sen alas. Kerran sisälle eksyi hiiri, joka juoksi huoneen poikki vinhaa vauhtia. Kassu seurasi hiiren menoa tympääntyneenä, koska oletti sen kai leluksi. Esikoinen kun niitä autojaan päästeli siinä menemään samaan aikaan.
Sissi on saanut parikin lintua kiinni keväisin, kun poikaset ovat pudonneet puusta. Veikkaan, ettei viittä enempää kuitenkaan. Linnut ovat kissoille harvinaista herkkua. Sen sijaan myyriä ja rottia Sissi on kuskannut näytille ja päästäisiä ison kasan kesäisin, talvella Sissi ei astu tassuillaan ulos. Mutta kyllä, kissa on peto. Niin on ilveskin, susi, kettu, pöllö, haukka, kotka, karhu, ahma, kärppä, saukko... kissa vain ei kuulu Suomen luontoon, koska ei pärjää siellä talvella. Kissa on levinnyt kaikkialle, mutta pohjoismaissa se ei siis saa kylmyyden vuoksi tukevaa jalansijaa. Suomessa on tosin ollut kissoja jo noin vuodesta 100 lähtien, mutta joidenkin on yhä niitä vaikea hyväksyä.
Kesäkissan ottaminen on eläinrääkkäystä kaikin tavoin, myös Linkolan mielestä. Villiintynyt kissa syö monin verroin hiiriä normaaliin kotikissaan nähden, koska se syö nälkäänsä. Mutta koska se ei pärjää Suomen luonnossa hyljättynä, se lopulta kituu kuoliaaksi eikä ehdi lyhyen elämänsä aikana näin ollen maiskuttaa myyriä sukupuuttoon. Sen ymmärrän, että jos suomalaiset jättävät vuosittain tuhansia kissoja heitteille, ettei siihen pari hiirtä ihan riitä.
Mitä tästä pitäisi ajatella? Koska kissa ei kuulu Suomen luontoon siksi, ettei elä siellä talvisin, miten paljon se ehtii kesällä Linkolalle niin rakkaita lintuja syödä, kun nämä muutoinkin muuttavat syksyllä etelään. Koska kotikissa ei Linkolan mukaan saa seinänraoissa majailevia hiirulaisia kiinni, niitäkään ei siten sukupuutto ilmeisesti uhkaa, puhumattakaan nyt siitä, mitä sellainen kissa sitten edes saisi kiinni. Villiintynyt kissa toki voi hyvällä onnella oppia lentämään ja ahmia lintuja aivan helvetisti, mutta minä en ole koskaan nähnyt kissan syövän lintuja tuhottomasti. Ei Linkolakaan ole, mutta hän uskoo siihen. Minä en.
Vuonna 2004 Suomessa oli eniten löytökissoja Turussa. Mitä turkulaisista nyt sitten pitäisi ajatella? Kun löytökissoja muissa Suomen kaupungeissa oli noin 20-200, Turussa niitä oli 515. Ihme jengiä. Vai johtuuko se siitä, että Turun alueella on paljon kesämökkejä. Ehkä kuitenkin kannattaisi kertoa niille kavereille, ettei sitä kissaa saa ottaa vain kesäksi, vaikka muksut kuinka vinkuvat. Muutoin Linkolan utopia ei koskaan toteudu. Ja sehän meitä muitakin luonnon ystäviä surettaa.