tiistaina, syyskuuta 30, 2008

Ei koskaan sunnuntaisin?

Kauppojen sunnuntaiset aukiolot halutaan nyt lopultakin ympärivuotisiksi. Perusteluina hankkeelle on esitetty kilpailun lisäämistä ja hintojen nousujen hillintää. Lisäksi ABC-myymälöiden on katsottu syövän "pienyrittäjien" leipää ja suureen ääneen on huudeltu sitä, että muuallakin maailmassa kaupat saavat olla auki sunnuntaisin. No eivät saa. Ruotsi on Euroopan ainoa maa, jossa kaupoilla on vapaat aukiolot. Muissa maissa sunnuntain aukiolot on saatu vapaammiksi pelkillä poikkausluvilla. Suomessakin näitä lupia on myönnetty muun muassa Helsingin Asematunnelin myymälöille.

Lähikaupat ovat vähentyneet viime vuosina hurjaa tahtia ja suuria kauppakeskuksia syntyy kuin sieniä sateella. Alle 400 neliön myymälät ovat saaneet olla jo joitakin vuosia sunnuntaisin auki ympäri vuoden. Sunnuntaimyynnillä on näin saatu pienille lähikaupoille mahdollisuus pärjätä kilpailussa suurille marketeille. Kun ympärivuotinen sunnuntaiaukiolo sallitaan kaikille myymälöille, pienet lähikaupat tulevat kokemaan konkurssiaallon. Siitä pitäen matkaamme kauppoihimme autoilla, joihin aukiolojen vakiinnuttua aletaan rahdata tavaraa myös viikonloppuisin. Melko mellevästi vauhditetaan näin siis myös ilmastonmuutosta.

Sunnuntaiaukiolojen vapauttamista ovat etupäässä ajamassa kauppiaat itse. Olettaisin, että kyse on suurten monopolimarkettien kauppiasta, joiden sana taitaa painaa myös kauppiaitten omassa liitossa pienyrittäjiä enemmän. On vaikea uskoa, että kioskien ja lähikauppojen kauppiaat kiljuisivat riemusta suurmarkettien rynnistäessä massiivisin mainoskampanjoin sunnuntain myyntiapajille.

Kaupan alalla palvelee reilut 300 000 työntekijää. Näistä reilu kolmannes olisi valmis tekemään töitä sunnuntaisin kaksinkertaisella palkalla, mikä on ymmärrettävää, sillä myyjän palkka on naurettavan pieni. Mikä sekin on ärsyttävän ymmärrettävää, sillä kaikista myyjistä kaksi kolmasosaa on naisia. Se tekee noin 200 000 naista. Jos näistä naisista edes puolella on yksi lapsi, sunnuntaiaukiolot koskevat siis myös 100 000 alaikäistä. Loppupeleissä tässä onkin karkeasti kyse siitä, voiko sunnuntaimyynnistä tienatulla rahalla korvata lasten kanssa vietettyä aikaa. Kokoomuksen mielestä näin arvatenkin on.

Kaunopuheissa Katainen ja Sarkomaa ovat kyllä kovasti nyt viime aikoina olleet lasten puolella, mutta ovat silti ajamassa lisää vanhempia sunnuntaisin töihin. Viikonlopputöitä tekevien vanhempien ja heidän lastensa vapaa-ajat eivät nimittäin kohtaa. Lapset ovat viikolla koulussa ja sunnuntaisin kotona. Vapaa-ajan lisääntyminen keskellä viikkoa ei siis millään tavoin lisää sitä paljon toivottua perheiden yhteistä aikaa. Tämän lisäksi esimerkiksi yksinhuoltajille taakka on iso ja etenkin sairaanhoitajilla on ollut melkoisia ongelmia saada lapsilleen viikonloppuisin päivä-, ilta- tai yöhoitopaikkaa.

On myös melko höpöä tulla väittämään, että suurimman osan sunnuntain töistä tekisivät opiskelijat. Voin usean vuoden kokemuksella ympärivuotista sunnuntaikauppaa pyörittäneenä kyllä sanoa, että sairauspoissaolot lisääntyvät opiskelijoiden kohdalla viikonloppuisin käsittämättömän paljon. On perin omituista, että kauppiaat ehdoin tahdoin aikovat ottaa sairauspoissaolojen lisääntymisen ja maksamisen riskin tällä alalla, jossa extratyöntekijöiden työmoraali on laskenut pohjalukemiin samaa tahtia kuin myyjän työn arvostaminen yleensäkin. Muistuttaisin, että sunnuntain sairauspoissaolosta pitää myös maksaa kaksinkertainen palkka, sen lisäksi se pitää maksaa "sairastuneen" tuuraajalle. Mahtaa olla isot odotukset sunnuntaimyynnistä, jos tässä ei nähdä mitään ongelmaa.

Viime kädessä sunnuntaivuoro lankeaakin aina vakituisille työntekijöille, jos mielivät säilyttää työpaikallaan siedettävän ilmapiirin. Johtoporras suosii joustavaa työntekijää ja sunnuntaityöstä kieltäytymisen vapaus on pelkkää kaunopuhetta todellisuuden rinnalla. Helposti myös unohdetaan, että joustavan työntekijän jousto koskee perheellisellä muita kuin pelkästään myyjää itseään. Sunnuntain aukiolot heijastuvat koko perheeseen usein jopa isovanhempia myöten.

19 kommenttia:

Celia kirjoitti...

En ymmärrä, miksi meidän muka pitäisi päästä kauppoihin myös sunnuntaisin.

Perustelutkin sunnuntaiaukiolojen puolesta ovat aivan kummallisia. Muka hinnat laskisivat ja työllisyys lisääntyisi.

Mielestäni sinun perustelusi kuulostavat paljon todenmukaisemmilta ja vakuuttavammilta. Kirjoituksestasi näkyy vankka asiantuntemus. - Minkä teräväsanaisen politikon asuinkuntasi menettääkään sinussa!

Inkivääri kirjoitti...

Juuri niin ja aamen!

Sanoit kaiken niin perustellusti ja tyhjentävästi että mitään lisättävää ei ole. Ellei sitten se, että sunnuntaiaukiolo häiritsee vielä niiden loppujenkin lapsiperheiden viikonloppurauhaa, kun sitten kumminkin tulee lähdettyä kaupoille pyhäisinkin.

Saara kirjoitti...

En minäkään ymmärrä, Celia. Joskus joulun alla asia tuntuu paljon ymmärrettävämmältä, mutta lähikaupat ja kioskit kyllä ovat tähän asti riittäneet täyttämään meidänkin maitovajeen jääkaapissa.

(öh, kiitos)

Inkivääri, joo, kyllä siinä jäi paljonkin sanomatta, vaikkei ehkä pituuden puolesta uskoisi. Mutta toinen puoli tässä on just tuo, että mikä se visio tässä on: Ydinperhe käyttää yhteisen aikansa hyppäämällä farmarivolvoon ja menemällä hymyssä suin sunnuntaiostoksille. Laatuaikaa varmaankin tuo yletön kuluttaminen.

--KATA-- kirjoitti...

Siis en voi mitenkään ymmärtää miksi kauppojen pitäisi olla auki sunnuntaisin?
Mikä helvetti ihmisiä nykyään vaivaa kun pitää muutenkin tauotta ostaa jotakin? Sääliksi käy myös ihmisiä keidän harrastuksiin kuuluu ostoksilla käyminen.
Onhan se kauheaa jos sunnuntaina ei voi ostaa mitään. Siinähän pitää vaikka ihan ajatella/lukea kirjaa/tavata ihmisiä kauppojen ulkopuolella.
Tsiisus kun en vittu tajua!

Anonyymi kirjoitti...

Mä en kestä. Kyllähän toki meidän kaikkien pitää päästä ostoksille milloin vaan minne vaan, tai kärsii vapaus ja valinnanmahdollisuudet. Kaikki kuluttamaan ja itseään toteuttamaan!

Saara kirjoitti...

Niinpä niin, Kata ja Helen. Taitaa sentään vielä ollakin niin, että pieni enemmistö ihmisistä on samaa mieltä (52%-48%). Mutta lähes puolet kuitenkin haluaa välttämättä ostaa, ostaa, ostaa... joka helvetin päivä.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitat täyttä asiaa.

Anonyymi kirjoitti...

Saanen ihmetella naita ihmisia jotka kommentoivat sita etta sunnuntaiaukioloajat ovat ihmisille jotka haluavat koko ajan ostaa jotain...etteko te kay toissa arkipaivisin?

Voisi olla joskus kiva ostaa vaikka vaatteita yms. mutta viikolla ei ehdi, ja sitten jaa jaljelle, mita, lauantai-aamu? Niinpa se shoppailu toteutetaan linjalla "nyt ma oikeasti tarvitsen tuotteen X" ja sitten mennaan ensimmaiseen kauppaan ja ostetaan ensimmainen etaisesti oikean nakoinen ja kokoinen tuote jolla ei ole hirvea hinta...

Saara kirjoitti...

No jo on kiireinen ihminen. Minäkin perheellinen kolmen lapsen työssä käyvä äiti ehdin ostaa hyvinkin ja ihan liikaa tavaraa ilman sunnuntaitakin. Mutta niin, toisilla on varmaan kiireempi, joten varmaan nuo päreen perustelut tuntuvat tietenkin ihan joutavilta sen rinnalla :)

Anonyymi kirjoitti...

Minulla oli kerran niin kiire etten ehtinyt tehdä yhtään mitään. Sen kiireemmäksi ei enää mene.

Saara kirjoitti...

Niin no, Enska, tuokin on kyllä tuttua monelle.

Anonyymi kirjoitti...

Perusteluista osa on ihan osuvia, en sitä kiellä (siis ne pienempien kauppojen kilpailuasemista)...
Sen sijaan loppupuolta eli niistä tyontekijoistä ihmettelen. Mitenkäs ne pienempien kauppojen henkilokunta? Entäpä vaikkapa sunnuntaisin auki olevien ravintoloiden ja kahviloiden henkilokunta? Museot, leffateatterit, teatterit jne? Eiko nuo kaikki kannattaisi sulkea sunnuntaisin?

Omassa perheessä ja lähisuvussa se maanantaista-perjantaihin-yhdeksästä-viiteen-tyoaika oli aina sen verran poikkeustapaus etten minä kai sitten osaa sellaista edes kaivata (vaikka aika lähellä omat tyoajat ovatkin nyt).

Saara kirjoitti...

Mitenkäs ne pienempien kauppojen henkilokunta? Entäpä vaikkapa sunnuntaisin auki olevien ravintoloiden ja kahviloiden henkilokunta? Museot, leffateatterit, teatterit jne? Eiko nuo kaikki kannattaisi sulkea sunnuntaisin?

Niin ja ne vuoro- ja sunnuntaityön ongelmista jo kärsivät sairaanhoitajat. Siinäpä se pointti juuri olikin. Ongelmat lastenhoidossa ovat jo nyt suuret. Lisäkäämme sitä siis vielä sadalla tuhannella.

Pienempien kauppojen henkilökunta on nimenomaan jo nyt paineessa. Minä sen siis tiedän hyvin sitä touhua vuosikausia pyörittäneenä.

Anonyymi kirjoitti...

...eli siis kannatat nykyisten sunnuntai-aukiolojen kaventamista? Valttamattomyydet kuten sairaalat ja palokunta poislukien, kaikki kiinni?

Saara kirjoitti...

Nyt nyt nyt, en tiedä missä sulla viiraa, mutta mitään tuommoista en tarkoittanut. Tuossa päreessä puhuttiin sunnuntaiaukiolojen laajentamisesta ympärivuotiseksi. Sitä vastustin. Tämä nykyinen käytäntö riittää mielestäni hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

Olen utelias, ja kaikenlaista olet sanonut tuon asian ymparilta joten ihmettelen mikset ole vienyt asiaa loogiseen johtopaatokseen.

Eiko niilla pienten kauppojen, ravintoloiden, museoiden, teatterien yms. henkilokunnalla ja naiden perheilla ole valia kun naita saa sunnuntaina pitaa toissa?

Saara kirjoitti...

Otetaanpa alusta, hdcanis.

Päreeni alussa lukee näin:
Kauppojen sunnuntaiset aukiolot halutaan nyt lopultakin ympärivuotisiksi. Perusteluina hankkeelle on esitetty kilpailun lisäämistä ja hintojen nousujen hillintää

Lisäksi puhun siitä, miten pienet kaupat ja kioskit ovat nyt onnistuneet pärjäämään suurten markettien puristuksessa pitämällä oviaan sunnuntaisin auki.

Olen siis yrittänyt sanoa, että eikö tämä pienten kauppojen ympärivuotinen sunnuntaiaukiolo nyt riittäisi kuitenkin täyttämään niitä vajaita jääkaappeja.

Ja koska itse olen pyörittänyt ympärivuoden sunnuntaisin auki olevaa kauppaa, tiedän, minkälaisia lisääntyviä ongelmia siitä seuraisi monelle muulle myyjälle, niiden lapsille ja myös kauppiaille. Ravintoloiden, museoiden, teatterien yms. henkilokunnan perheillä on väliä, mutta töihin mennessään he ovat tienneet menevänsä sellaiseen työhön, johon sunnuntaityö kuuluu.

Nyt siis isolle osalle myyjistä työaikataulut muuttuvat olennaisesti siitä, mihin he ovat töihin mennessään varautuneet. Myyjät ovat jo lauantaisin töissä ja sunnuntai on tähän asti ollut ainoa varma vapaapäivä, jolloin perheen kanssa voi varmuudella viettää vapaa-aikaa yhdessä. Siis lapset ovat kotona sunnuntaisin.

Kyllähän esimerkiksi jotkin sairaalat järjestävät lastenhoitopaikan työntekijöidensä lapsille. Luuletko, että kauppiaat järjestäisivät hoitopaikkoja myyjiensä lapsille? Tuskin. Jos vielä olisi niin, että jokaisella myyjällä olisi aviopuoliso, joka sunnuntaisin ei sattuisi olemaan työssä, sehän olisi tietenkin huippuhienoa. Mutta näinhän ei käytännössä tosiaankaan ole.

Anonyymi kirjoitti...

Ydinperhe käyttää yhteisen aikansa hyppäämällä farmarivolvoon ja menemällä hymyssä suin sunnuntaiostoksille.

Tätähän sitä kaivataankin:
Ostoskärryt poikittain siinä käytävän kapeimmassa kohdassa, kolme lasta juoksee yksinään jossain lähistöllä, ja vanhemmat kumpikin huutavat heille samalla kun riitelevät siitä, mitä maanantaina kenties kiinnostaisi syödä, estäen samalla puolen kaupan asiakkaiden liikkumisen.
Kanssa-asioitsijat kiittävät.

Saara kirjoitti...

Niinpä tietenkin, lapsiperheet pois kaupoista. Joo.Ehkä niiden pitäisi vaan tilata ruokansa ja vaippansa netistä, jotteivät häiritsisi MUITA IHMISIÄ!