tiistaina, syyskuuta 09, 2008

Kyllä tää tästä taas

Telkun kattelu sen kun jatkuu. Tallennan kaiken mitä en ehdi katsella ja katson ne sitten yöllä, kun en saa unta. En saa unta, koska nukahtelen päivällä, kun kattelen telkkua. Joku voisi väittää, että olen jonkinmoisessa kierteessä. Kaikkein pahinta tässä kierteessä on se, että telkkarissa syödään koko ajan. Ja kun siinä sohvalla makaa, tekee aivan älyttömästi mieli syödä. Silloin joskus nuorena tyttönä kun luin Asterixeja, minulle kävi samalla tavalla. Teki aina hirveästi mieli popsia kokonainen villisika, mutta kun sitä ei ollut saatavilla, pahimpaan himoon kelpasi broilerikin koipi kerrallaan käsin mutusteltuna.


Jeesus roikkuu ristillä korkealla Kallion kirkossa.















Telkkarikierre katkesi lauantaina muutamaksi tunniksi, kun kävin Kallion kirkossa häissä ja juhlahumussakin hetkisen eräässä helsinkiläisessä ravintolassa. Lähtiessä oli se klassinen ongelma, kun ei ollut mitään päälle pantavaa. Mutta nyt se oli vielä vakavampaa. Selän yhä hieman aristava ja punoittava leikkausarpi ei vielä oikein tykkää kiristävistä vaatteista, ja korkkaritkin ovat melkoinen riski vasta luudutusleikkauksen läpikäyneelle. Niinpä puin verkkarit ja lättäkengät jalkaan sekä kietaisin bleiserin päälle. Kukaan mitään huomannut. Tai ainakaan kukaan ei sanonut mitään. Ehkä ne olivat niin kännissä kaikki. Minä en ollut. Tultiin aikaisin kotiin ja nukahdin melkein niille sijoilleni. Seuraava osoite onkin sitten varmaan vanhainkoti.

Häiden jälkeen kävi siis niin, että sain törkeän viruksen ja nyt olen yksi sohvalla tuhiseva limakone. Pärskähtelen, palelen ja hikoilen vuoron perään. Pysynpähän paikoillani. Nuhassa en tosin oikein erota makuja, mutta tekee mieli maistaa kaikkea mikä ruokakomeroista ja jääkaapista irti lähtee. Ei seiniä eikä hyllyjä kuitenkaan - vielä. Mutta koko päivän on tehnyt hemmetisti mieli roskaruokaa sen jälkeen kun joku söi telkussa ranskalaisia ja joku toinen hodarin. Ah, kaikki mönjät pursuivat käärepaperin välistä ja minulla herahti heti vesi kielelle. Mitä järkeä, kun ei kerran maista mitään? En edes pidä makkarasta.

Toissa yönä kylän kissat pitivät bileitä meidän vintillä eikä tappelultakaan vältytty. Siinä kesken unien hirveisiin parkaisuihin herätessäni ja adrenaliinihöyryissäni lähdin sitten paukuttamaan seiniä ja huutamaan, että nyt helvettiin sieltä vintiltä. Jossain vaiheessa hurmoksellista seinän hakkaamistani tajusin, etten oikeastaan saisi tehdä tätä. Aamulla noustessani tiesin sitten miksi. No nyt se pahin tuska on ohi ja voin taas aivastella ilman kipukohtauksia.

9 kommenttia:

--KATA-- kirjoitti...

Voi mä tunnistan heti ton villisika olon. Mulle käy edelleenkin jatkuvasti noin.
Paranemisia nyt taas ja koitas olla riehumatta!

P.S. Kallion kirkko on ihana, tulikin just mieleen, että en ole ollut siellä aikoihin, pitääkin taas mennä kun pääsis ja siitä tulikin sitten mieleen ravintola juttutupa siinä lähellä ja heidän pitsat aurajuustolla. Eli nyt meen hankkiin jotain aurajuustonkorviketta. Ei ole helppoa.

Ensio E. ex officio kirjoitti...

Olet opetellut ainakin vähän laiskottelua? Hyvä. Se on kun rahaa laittaisi sijoitusrahastoon kun noin nuori nainen makaa sohvalla, syö ja katsoo televisiota. Ja seljälle hyväksi.

Ohari kirjoitti...

Oon ollut vähän tuolla, ja kävin nyt vasta lukemassa sairauskertomuksiasi. Voi katossa roikkuva ristus. Jalat meni ihan veteläksi.

Koita ny, hei, olla aloillasi ja noin. Paranemista!

Sylvi kirjoitti...

Varmaan tuntuu toimeliaasta rouvasta oudolta tämä sairasloman hiljaiseloa. Lepää ja parane oikein kunnolla. Mukava näitä on lukea.

Anna Amnell kirjoitti...

Kukkia toipilaalle!

Tämä on idea, joka on tarkoitettu lainattavaksi. Löysin sen kaukaa blogimaailman toiselta laidalta. Linkki sinne on blogissani.

Olet blogimentorini. Olen saanut Sinulta neuvoja bloggaamisessa.

Voit jatkaa ketjua eli antaa kiitoksen mennä niille, jotka ovat olleet blogimentoreitasi tai voit laittaa palkinnon kaappiisi ja ajatella vielä asiaa.

Tämän palkinnon voi antaa kuka hyvänsä mentoreilleen. Ei tarvitse odottaa, että saa sen ensin itse.

Blogisisko

Jotta linkki varmasti toimii, laitan sen myös tähän.

http://blogisisko.blogspot.com/2008/09/blogging-mentor-award-blogimentorini.html

Saara kirjoitti...

Hahhaa, ihana Kata! mun villisikasamikseni.

Olen opetellut, Tappinen. Olen itse asiassa aika hyväkin laiskottelussa, mikä Sylvillekin tiedoksi. Se menee niin, että kun vajoaa tylsyyteeen, niin ei meinaa saada tehtyä sitäkään vähää enää, minkä voisi ihan hyvin tehdä. Mulla on noita opiskelujuttujakin rästissä, eli ei oikeasti edes olisi tylsää. Kun vaan tää pää lakkaisi humisemasta tälleen.

Ohari, hei ei se niin kamalaa ollut. Tai sitten aika kultaa muistot :). En taida kuitenkaan itse lukea niitä muisteluita öbaut vuoteen.

Jaahas, Anna, joo, kiitos. Hieno ele ja hieno merkkikin. Kyllähän niitä kiitoksen ansainneita avunantajia tosiaan oli minullakin alkutaipaleella. Ja on ollut sen jälkeenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Tojen perrään, suosittelen kevyttä pörssipeliä suoraan osakkeilla tai warranteilla eikä mitään sijoitusrahastoja, otollista aikaa on nyt.

Kai

Elma kirjoitti...

Hei Saara,
pikaista ja vaivatonta (kirjaimellisesti) toipumista toivotan minäkin.

Tuota noin.. Minäkin olin Kallion kirkossa häissä lauantaina ja jatkoilla ravintolassa..

Ollaankohan me oltu samoissa häissä?! Häät joissa minä olin, alkoivat klo 16.

Saara kirjoitti...

Voi Elma! Eilen just luin sun blogistasi, jossa vihjailit olleesi häissä ja ajattelin, että noinkohan olisi. Mutta nyt se sitten paljastui, että ei. Ne häät joissa olin alkoivat jo kello 14.