maanantaina, toukokuuta 19, 2008

Halusimmeko todella tätä?

Jukka Kemppinen on julkaissut Jokelan nuorien koosteen toimittajien tekosista kriisin keskellä (via Kari Haakana). Samassa yhteydessä on muuten hienoa huomata, ettei yhdelläkään bloggaavalla toimittajalla näytä olleen mitään tekemistä sen median kanssa, joka Jokelassa oli paikalla. Blogi ilmeisesti pitää eettiset ohjeet paremmin mielessä.

Mutta mistä se shakaalilauma sitten tuli ja minne se hävisi?

Ihmetellä nyt vain sitten pitää, missä on se media, joka ei omien puheidensa mukaan sortunut ylilyönteihin, mutta joka sai toimittajan esiintymään pappina, tunkeutumaan juuri läheisensä menettäneiden ihmisten koteihin ja työntämään mikrofonia alaikäisten suuhun vanhempien tietämättä.

Näyttää siltä, että tuolla toimittajajoukkiolla olisi ainakin ollut pontimenaan bonuspalkkaus. Yhdestä kuolleen nimestä, läheisensä menettäneen haastattelusta, shokissa olleen kuvasta, alaikäisen nauhurille taltioidusta värisevästä äänestä on kai kaikesta luvattu ylimääräinen palkkio. Miten muuten voi selittää sen, että yhtäkkiä noista fiksuista ihmisistä ja valtakunnan vahtikoirista tuli kaikista verenhimoisia paparazzeja? Vai onkohan toimittajilla jo työpaikat niin höllässä, että ne tekevät tarpeen tullen mitä vain.

Kenen idea siis oli puristaa ihmisistä kaikki kyyneleet irti?

Jokelan tragediaa pyöriteltiin mediassa päiväkausia. Yhdeksälläkymmenellä prosentilla siitä verellä ja kyynelillä mälläämisestä ei ollut minkäänlaista informaatioarvoa. Se oli pelkkää hurmoksellista nostetta. Meidät kaikki kiedottiin Jokelan jatkokertomuksen suruvaippaan päätoimittajien hykerrellessä posket punaisina myyntitavoitteiden täyttymystä. Tässä tilanteessa on vaikea olla kuvittelematta solmiotaan löysäävää mediapäällikköä polvistumassa marmoripintaisen työpöytänsä ääreen, kiittäen huohottaen kaikkivaltiaita markkinavoimia tästä järkyttävästä tapauksesta.

Ovatko mediatalot konkurssin partaalla?

Olen aivan varma siitä, että olisimme jokainen pärjänneet aivan hyvin niilläkin tiedoilla, joita virkavallalla oli tarjottavanaan. En tiedä yhtäkään ihmistä, joka olisi ollut tämän median välittämän tiedon tarpeessa. Halusiko joku todella, että toimittajat tunkeutuvat ihmisten koteihin, ahdistelevat surevia ihmisiä vain pari tuntia tapahtumien jälkeen? Mitähän yleisö olisikaan sanonut ja tehnyt, jos olisi saanut valita? Onkin turha jeesustella sillä, että lehdet kävivät juuri silloin ennätysmäisen hyvin kaupaksi ja että vika on näin ollen lukijassa. Miten enää voi tietää, kuinka hyvin ne lehdet olisivat käyneet kaupaksi ilman toimittajien sikamaista käytöstäkin. Ja sitä paitsi tällainen idealistinen ajatuskin vielä tuli mieleen, että mitä sitten, jos kauppa ei olisi käynytkään. Oliko se myyntipiikki nyt niin tärkeä? Meidän mediamme taitaa olla kipeästi rahan tarpeessa.

12 kommenttia:

hirlii kirjoitti...

media ottaa draamasta pintakuohun, se tarvitsee sitä. tarvitseeko lukija? en oikein kovin pitkälle usko ja omat kokemukseni toisista kanssaeläjistä vahvistavat tätä.

onko siis lopultakan kiinnostavaa se, mitä media tekee vai se mitä ja miten yhteinen yhteisömme tekee/toimii? mikä on se maailma, jossa esimerkiksi nuoret elävät?

milloin media ryhtyy hyvällä journalistisella otteella pohtimaan yhteisömme tilaa ja olemusta...

Saara kirjoitti...

Niinpä, kumpi sitä draamaa todella tarvitsee? Minäkään en tunne ketään, joka ei voisi ilman sitä elää. Mutta media ei voi.

Parempaa journalistista otetta odotellessa on kai aloitettava pohtimalla sitä, mikä on todella huonoa. Siitä on sitten hyvä ponnistaa ylöspäin.

Vaiheinen kirjoitti...

Niinpä. Kun luin tuon Kemppisen julkistuksen tuoreeltaan, niin varsin hiljaiseksi veti. Tuntuu kuin osalla toimittajista ja lehtitaloista olisi näinä aikoina karannut mopo lapasesta. Journalistista laatutyötä tuosta on vaikea oikeasti hakea.

Ehkä kaikki journalistit eivät ole samassa sarjassa, mutta joku porukka repii viimeisenkin inhimillisyyden verhon säikeen kärsivien yksityisyyden edestä. Jokela oli yksi tapaus ja toinen sitten tuo Malagan turma. Siinäkin lehtitaloilla tuli ylilyöntejä.

Toimittaja ei voi käyttää tekosyynä sitäkään, että varmaankin tilanne on ollut myös heille järkyttävä. Sen pitäisi kaiketi toimia toisin päin. Mutta ei. Toimittaja on joskus ihmiselle susi, ei kolmas valtiomahti.

Saara kirjoitti...

"mutta joku porukka repii viimeisenkin inhimillisyyden verhon säikeen kärsivien yksityisyyden edestä".

No näin, Vaiheinen. Ihmetyttää kyllä tuo journalistien kahtiajakautuminen, kun kuitenkin ihan kaikista mediataloista on ollut paikalla tuota outoa porukkaa.

hirlii kirjoitti...

ihan kaikissa medioissa tätä ei ole revitty ihmisten sydänjuurista.

vain valtamedioiden.

Vaiheinen kirjoitti...

Totta. Kaikista medioista ei ole tullut yhtä raadollisia ja toimituksissa on erilaista porukkaa. On aika häkellyttävää, että nk. laatulehdistökin on omaksunut jornalismin ojan pohjan keinot. Nykyään kun esimerkiksi Hesarin uutisvirtaa päivän mittaan katsoo, niin ihan yhteä hyvin voisi luulla katselevansa jotain 7-päivää -lehden uutisvirtaa.

hirlii kirjoitti...

vaiheinen, niin tässä kuin muussakin uutisoinnissa: asioiden kertomisessa valtamedia on/luulee olevansa ainoa tiedon lähde.

sanomalehdistössäkin on monta muuta, hyvällä journalismilla tehtyä julkaisua kuin vain esim.HS - hyvänen aika sentään.

Saara kirjoitti...

Niin, siis kyllä varmasti Suomessa on toimittajia, jotka eivät kuuna päivänä tekisi mitään tuollaista. Mutta lähtökohtaisesti valtamedia luo sen tilan ja tunnelman, jota meidän kaikkien on hengitettävä, halusimme tai emme.

hirlii kirjoitti...

tuo on hirveän totta tuo, mitä saara kirjoitti, että joudumme hengittämään kyllä sitä tunnelmaa, minkä media/-t luovat.

jos on kiinnostunut maailmasta ja seuraa tapahtumia niin eihän siltä voi välttyä. muutoinkuin ehkä seuraamalla useista lähteistä ja olemalla kriittinen.

Saara kirjoitti...

Juu, Hirlii. Arki on läpensä median kyllästämää. Siihen riittää kun pelkästään kulkee ihmisten ilmoilla. Ainoastaan erakot pystyvät nykyisin välttymään median agendalta.

Etappisika kirjoitti...

Erakot. Ja Erkot.

Saara kirjoitti...

Heh. Niin kuin satukirjan eläinhahmo. Erkko Erakko.