perjantaina, toukokuuta 16, 2008

Poikani on patologinen valehtelija, joka elää kuin torakka

Olen pitänyt ylityövapaita eilen ja tänään. Tarkoitus oli tehdä rästiin jääneitä koulutehtäviä. Pitäisi kirjoittaa artikkeli, mikä tuntuu olevan aika hankalaa. Pitäisi tietää jostakin jotakin. Hankalaksi menee. Ehkä kirjoitan jotakin kirjoista ja niiden lukemisesta, vaikka aihe tuntuu kyllä melko puisevalta.

Eilen sitten näennäinen vapaapäivä menikin palkkojen laskemiseksi. Illalla en enää jaksanut kirjoittaa. Tänään huomasin, että kaikki astiat ovat mystisesti kadonneet. Uskaltauduin teinixin (16 v.) hämärään luolaan, vaikka minulla on sinne ehdoton porttikielto. Kun nostelin röykkiöittäin vaatteita, roskia sekä tyhjiä pepsipulloja ja sain lattian näkyviin, löysin tiskikoneellisen verran astioita. Ja siitä se sitten lähti. Yksi asia johti toiseen ja pian huomasin olevani imurin kanssa minulta tyystin kielletyllä alueella. En pystynyt lopettamaan, vaan pesin lattian ja pyyhin pöydät ja pölyt, viikkasin vaatteet kaappiin ja vaihdoin lakanat.

Tästä tulee huutoa. Kunhan se tulee koulusta, jossa oletettavasti on tämän päivän ollut, ja näkee tuon hävityksen minkä olen tehnyt, se saa puberteettiraivarin. Tiedän että saa. Se alkaa vänkättää siitä, ettei minulla ole sen huoneeseen mitään asiaa. Sitten se alkaa väittää, että olisi just siivonnut ihan itse. Niin se on väittänyt viimeiset pari vuotta.

No, siinä siivotessa sitten jouduin kokemaan myös henkistä pyöritystä. Löysin laatikosta puolikkaita ja täysiä tupakka-askeja, sängyn alta tyhjiä ja täysiä kaljapulloja sekä yhden käyttämättömän kondomin. Yhtäkkiä minusta oli tullut teinihirviön äiti. Kasvatuksessa epäonnistunut luuseri, se, joka ei välitä lapsistaan, eikä vietä aikaa heidän kanssaan. Siis teoriassa. Näinhän kaikki sanovat, että jos lapsesta tulee vaikea, se ei ole saanut tarpeeksi huomiota tai se on saanut sitä liikaa. Lisäksi lapselle ei ole opetettu rajoja. Siis teoriassa.

Mutta kun näin ei ole.

Olin itse nuorena samanlainen, tein mitä tykkäsin eikä minulle voinut puhua järkeä, mutta ei kukaan kai yrittänytkään. Tunnistan kyllä, mistä tässä on kyse. Niinpä näyttääkin siltä, että joillekin ihmistyypeille vain yksinkertaisesti on ihan sama, onko oltu läsnä, onko annettu rajoja ja rakkautta vai ei.

En aio saada mitään raivaria. Olen kysynyt kerran, polttaako se tupakkaa. Väitti ettei polta. Muutenkin näyttää siltä, että minulle on valehdeltu monessa asiassa silmät ja korvat täyteen. Kyllähän minun olisi se pitänyt tietää, kun olin itse ihan samanlainen. Siksi kai minä olen ollut se hyvä poliisi ja isäntä se paha. Minulle olisi voinut teoriassa kertoa totuuksia monessakin asiassa, mutta näin ei ole käynyt.

Kunhan se tulee koulusta, alan minäkin valehdella. Sanon ihan pokkana, etten minä ole mitään siivonnut, enkä ole ollut sen huoneessa päinkään.

39 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Tuo on pojalle vaikea paikka. Muistan miten itse jäin tupakanpoltosta kiinni. Isäni suhtautui asiaan ihan kohtuullisen asiallisesti, mutta trauma siitä jäi. Pelkästään sen kiinnijäämisen takia.

Elegia kirjoitti...

Heh, tuo on hyvä, ettet tunnusta siivonneesi. Saas nähdä meneekö läpi :D

Tuo on se ikä, kun tehdään mitä tehdään - ihan sama millaista on kotona. Itse elin kuin pellossa, mutta niin meillä elivät muutkin. Ja toisaalta tupakantupruttajia löytyi ihan "kunnon" kodeistakin, joissa oli oltu läsnä.

Ohari kirjoitti...

Tiedoksi vaan, että joko a) ne ovat jonkun muun – jonkun ihan oudon kaverin, josta kukaan ei tiedä ihan oikeesti OIKEESTI mitään – kaljat, tupakit ja kondomit tai b) hän ei TOUDELLAKAAN VITTU tiedä, mistä ne ovat tulleet. Minä tiedän, koska meillä on käynyt samanlaisia tapauksia. Ja minusta on väärin, että tuollaiset tavarat lakkaavat materialisoitumasta teinihiestä tai mistä lie yllättäen, kun ihminen täyttää noin 18 vuotta. Ottaisin mielelläni kyseisiä artikkeleita itselleni ilman kaupassakäynnin vaivaa.

Jos sinä pystyt olemaan huutamatta, nostan pipaa. Minusta vanhemmilla tulisi olla lain suoma turva uhkailla helvetillä ja ikuisella kadotuksella ja elämän pilaamisella ja syrjäytymisellä ja suoranaisella rappiolla ja... mutta ehei. Pitää vaan ymmärtää, että teinejähän ne ovat. Perkele.

Saara kirjoitti...

Kari, en muista että minulle olisi jäänyt traumoja mistään kiinnijäämisestä :)

Itse olen opettanut lapsilleni, että tupakoitsijat on luusereita (kuten äitinsä), jotka ovat riippuvaisia joistakin aineista, ja että mikä voi olla sen säälittävämpää.

No tähän vanhimpaan sekään ei näyttänyt tehoavan.

Elegia, joo, siis koska minuunkin on mennyt päivänselvät asiat valehtelemalla läpi, niin saa niellä kyllä ihan omaa lääkettään tässä. Että näinkö ne asiat sitten kusettamalla selvitetään.

Hahhaa, Ohari, joo, ne on varmasti jonkun muun röökejä ja kaljoja. Ja nimenomaan, ihan kuin olisin kuullut tuon ennen: ei VITTU mitään tietoa, miten ne ovat sinne ilmestyneet :)

Mulla on ihan todella jokin adrenaliinivaje ollut tässä varmaan vuoden päivät, joten huutamatta jää, ellen saa jostakin sitä piikin kautta.

SusuPetal kirjoitti...

Äh, sinun piti tehdä rästiin jääneitä koulutehtäviä eikä siivota.

Mitä jos joskus ajattelisit itseäsi, etkä korjaisi kersojen jälkiä.
Häh?

Kyllä ne viimeistään oppii siivoamaan, kun muuttavat pois kotoa, ja jos eivät, niin omatpahan ovat sotkunsa. Eikä ne ainakaan opi niin kauan kuin joku muu siivoaa puolesta.

Suihkaisu raidia ja ovi kiinni seuraavan kerran.

Saara kirjoitti...

Niin mutku ne astiat oli loppu!

Allyalias kirjoitti...

Tuntuupa hyvälle kuulla, että muidenkin nurkissa elelee kummia otuksia. On muuten NIIN tuttua!

hirlii kirjoitti...

vaikka tajuankin saaran sijaistoiminnon (siivoamisen) niin paras oppi, joka jokaisen tulisi osata sitten kun on aikuinen: jokainen siivoaa omat sotkunsa.

kun tuntuu ettei sitä välttämättä osaa edes kaikki kansanedustajatkaan, ministereistä nyt puhumattakaan. aina on jonkun toisen vika eikä koskaan myönnetä mitään. jospa poikasi aikoo poliittiselle uralle?

celia kirjoitti...

Hei se käyttämätön kortsu saattaa olla peräisin terveystiedon tunnilta. Oma lapsi oli poissa koulusta juuri sinä tuntina, kun niitä jaettiin koko luokalle. Kysyin häneltä, ostanko hänelle oman (että saa tutustua tarvekaluun ennen kuin oikeasti tarvitsee käyttää). Lapsi punasteli ja hyvä kun sai sanottua, että ei tarvitse. ;D ;D

Saara kirjoitti...

Ally, en tiedä onko tätä reilua sanoa, mutta onneksi tuo on tuttua muillekin :)

Hirlii, emmää oikein usko, että olisi tästä junnusta poliitikoksi. Mutta mene ja tiedä. Tyyli on tosin sama. Ensin kiistetään jyrkästi ja sen jälkeenkin vielä valehdellaan minkä ehditään. Lisäksi luvataan hoitaa pyydetyt asiat, mutta mitään ei koskaan tapahdu. Hmm.

Joo, Celia, kyllä mä sitä ajattelinkin noin ja sitä paitsi minusta on aina parempi että on niitä kortsuja kuin että ei ole :)


Mutta se juttu meni nyt näin:

- Ää-ääh. Sä oot siivonnu mun huoneen!
- Enhän ole.
(Hiljaisuus. Poika kääntyy ja lähtee)

(Poika tulee takaisin)
- Mä oon sanonu sulle, ettei sulla oo mitään asiaa mun huoneeseen.
- No emmä siellä ole ollut. Se oli tommonen jo kun mä heräsin.
(Poika kurtistaa otsaansa)
- Eiku ihan totta. Sä säädät mun johdot siellä sekaisin.
- Vittu mä ole sun huoneessas ollu.
(Poika kurtistaa otsaansa uudestaan)
- Siis mikä juttu tää ny on?
- Mikä juttu?
- No toi tommonen. Oothan sä siivonnu siellä.
- Hmph. No mää aattelin, ett hoidetaan nää hommat samalla tavalla valehtelemalla niinku säkin aina teet.
- MITÄ MÄ NYT MUKA OON VALEHDELLU?
- Sulla on laatikossa röökiä.
(Poika punastuu, huokaisee syvään ja lähtee pois).

Enempää asiasta ei ole vielä puhuttu. Odottelen vielä.

Sylvi kirjoitti...

Oikein hyvin ajateltu, Saara. Saa maistaa omaa lääkettään, ihan samat sanat tulivat mieleeni. Tässä ei minusta ole pääasia tupakka, vaan valehteleminen. Nyt sinulla on elämäsi tilaisuus sanoa kylmän rauhallisesti, että ennen pitkää siihen sikolätin herraan ei luota kukaan, kun se jatkaa valehtelun tiellään. Ja sitten käy elämä jopeloksi.

Sylvi kirjoitti...

Mietin tässä äsken, että mahtaako nuori mies tietää, että pohdimme hänen kasvatustaan täällä suurella joukolla. Ei ilahtuisi, luulen. Mutta niinhän se on, että lasten kasvattamiseen tarvitaan koko kylä, kuten rouva Clintonkin joskus puheessan totesi.

Saara kirjoitti...

Moi Sylvi, itse asiassa olen tuon jo sanonut, ettei siihen enää kukaan voi luottaa. Niin kuin ei voikaan.

Se teki vielä jotakin pahempaa tänään.

Siis Sylvi, tämähän on kuitenkin anonyymiblogi:). Sinusta ei ehkä tunnu siltä. Hih. No mutta tosiasiassa aniharva tietää kuka olen, joten ei haittaa jos ei poika ilahdu. Minulla alkaa adrenaliinit nimittäin nousta jonkin verran. Olin koirien kanssa lenkillä. Sillä aikaa jätkä otti ja lähti mopolla kotoa. Soitin perään, että mihinkä sitä mentiin. Kaverin luona sanoi olevansa. Lähdin siitä sitten kauppaan ja huomasin, että lompakostani oli kadonnut 20 euroa. Ollaan tässä nyt soiteltu ja viestitelty pitkin iltaa. Väsytystaktiikalla saan sen ehkä johonkin aikaan kotiin. Saa nähdä missä kunnossa sitä sieltä tullaan.

Sedis kirjoitti...

Täysiä olutpulloja? Askeja ja puolikkaita tupakkarasioita?

Poikasihan on pyhimys!

Sedis kirjoitti...

Kai sinä edes joit ne täydet olutpullot. Se tehoaa. Nimim. kokemusta on.

Minä tein sata vuotta sitten sen erehdyksen, että laitoin kaksi juomapulloa - kohtuullinen väkevyysaste - jääkaappiin, että ne olisivat viikonloppuretkelle lähtiessä sopivan viileitä.

Palailin sitten illansuussa. Isä istui keittiössä. Toinen pullo oli tyhjä, toinen vajaat puolet jäljellä. Sanoi, ettei hänellä ole hajuakaan siitä, kuka pullot oli laittanut jääkaappiin.

Opin sitten oman etuni vuoksi piilottamaan nämä kaappeihin talteen.

Anonyymi kirjoitti...

Hm jaa miten se Hagelstam eller vem va de sanoikaan: kiva postaus, I love these, and cheese too. Hik! And you!

Kai

Saara kirjoitti...

Vai pyhimys, Sedis!

No niin. Ja jatkoa seuraa.

Lopulta vaadin sitten saada tietää, missä se jätkä oli. Se antoi minulle tekstiviestillä nimen ja osoitteen. Käskin sen tulla yhdeltätoista kotiin. Kun sitä ei puoli kaksitoista alkanut kuulua, kysyin tekstiviestillä, onko tulossa. Kohta, se kirjoitti. Kello tulee kaksitoista, jolloin minä sitten laitan viestin, että lähden nyt tulemaan siihen osoitteeseen, missä se sanoi olevansa. Kiersin tuolla syrjäkylillä puolisen tuntia, enkä löytänyt sellaista osoitetta sieltä, missä oletin sen olevan. Poika lähetteli koko ajan viestejä, että älä tule, saan kyllä kyydin ja mene vaan nukkumaan. Vastasin että ei käy. Olen tulossa ja sillä hyvä.

Se vain jatkoi. Ei ollut kuulemma mitään hätää. Se tulisi sit aamulla kotiin. Minulta paloi käämit. Siinä kun sahaa pimeää hiekkatietä edestakaisin eikä missään lue tien nimeä eikä numeroa, joten pyysin ajo-ohjeita. En mä muista, se väitti. Käskin kysyä muilta paikallaolijoilta. Se sanoi ettei kukaan muista. No eipä tietenkään. Edes talon pikkuisäntä ei kuulemma muistanut missä asui. Huusin että nyt helvetti se osoite ja nimi tänne tai soitan poliisit. Senkus soitat, se sanoi ja alkoi oksentaa. Siinä puhelimessa. Muut bilettäjät alkoivat touhuta, että tossa on paperia, ota, äkkiä, ja mene vessaan ja niin edelleen.

Tuli niin epätoivoinen olo, etten ole vieläkään täysin toipunut. Meidän pojallahan on se diabetes.

Linja oli koko ajan auki. Anelin sitä kertomaan osoitteen, melkein nyyhkytin. Ei kuulemma muistunut vieläkään mieleen. Sitten älysin kysyä, että onko se paikka meren rannalla.
- Ei ku järven, se kai paljasti vahingossa.
Silloin tajusin missä se on ja ajoin suoraan pihaan, jossa oli mopoja ja talossa kaikki valot päällä.

Toiset pojat siellä siivoilivat iloisen näköisinä meidän pojan yrjöjä. Koko talo oli täynnä savua . Mietin hetken, missä helvetissä sen pojan vanhemmat oikein olivat ja keitä ne olivat. Sanoin talon pikkuisännälle, että voin pestä lattian ja maton. Se sanoi, että se on itse asiassa jo pesty, eikä tartte huolehtia siitä. Otin oman poikani kyytiin ja lähdin kotiin. Perillä olin kello kaksi. Laitoin sen vaatteet pesukoneeseen, mittasin verensokerin, juotin tuoremehua ja lähdin nukkumaan.

Näin sitä siis vietetään meillä nykyisin rentouttavia perjantai-iltoja. Itse asiassa jo viime perjantaina oli pieni episodi, kun sama tyyppi ajoi seisakkeen ohi, koska nukahti kaljapäissään junaan.

Niin että hik, vaan, Kai sullekin :)

Saara kirjoitti...

Niin ja siis Sedis, enhän mä voisi ryypätä sen kaljoja, kun pitää nykyään olla ajokunnossa koko ajan. Tuleepahan ite vähemmän otettua. Kai se on hyvä asia.

hirlii kirjoitti...

istuin erään kerran junassa väliä turku-helsinki. oli jo pirun myöhä, melkein puoli yö ja olin hirmu väsynyt. no, eiköhän siihen viereen istu neljä noin 16-vuotiasta hieman ylämyötäisessä ja alkaa kuulkaas vituttaa niiden meininki siinä.

mulkoilen siinä ja yksi tyttö sitten kysyy: - kai säkin oot joskus ollut nuori? - joo, mä sanon, mutta en juonu koskaan. - no, mitä sä sitten oikeen teit?, kysyy tyttö uhmakkaan ivallisesti.

- poltin pilvee.
- ai, sanoo tyttö ja muutkin vaikenevat.
- aika harva, niinku sun ikänen, kertoo ton ääneen.
- nii.

arvaatkaa loppuiko älytön kännipäinen meuhkaaminen siinä?

loppui kuulkaas. kuiskailivat vaan siinä toisilleen ja käyttäytyivät ihan normaalisti.

Saara kirjoitti...

Hirlii, tuosta opettavaisesta tarinasta tuli mieleen, etten ole koskaan polttanut pilvee enkä koskenut muihinkaan huumeisiin. Olen pienestä pitäen ollut sellainen, että asioiden eteen pitää nähdä kunnolla vaivaa eli känninkin eteen on aina pitänyt juoda maha täyteen. Että niinku oloja ei ole saanut helpolla ja krapulastakin on pitänyt hilpeän olotilan takia kärsiä.

Tietysti vanhemmiten on herännyt useammin kysymys siitä, että niinku miksi. Mutta joka tapauksessa olen ollut luonteeltani sellainen touhuaja, että ryypiskely on tuntunut tutummalta.

hirlii kirjoitti...

en usko, että omaa nuoruuttaan kannattaa kaunistella.

valehtelinhan minä, heille. oma pilvenpolttoni on olematon, mutta tuossa tilanteessa tämä lyhyt keskustelu tainnutti nuorten kanssamatkustajieni uhman.

Anonyymi kirjoitti...

Sympatiseeraan Saaraseni. Kauhean raskaalta kuullostaa. Kestämistä ja rutistus,
Kata(Pultti)

Saara kirjoitti...

Hirlii, ole käyttänyt kyllä teinxille omaa kamalaa nuoruuttani huonona esimerkkinä siitä, miten käy kun käy huonosti. Eli ei ole kaunisteltu. Nyt sitä käytetään usein aseena minua vastaan. Eli olithan säkin ja teithän säkin niin ja näin...


Kiitti Kata.

Sari kirjoitti...

Sympatiat ovat puolellasi, kohtalotoveri.
Meillä onneksi ei saa huutoja niskaan, jos yrittää joskus saada läävästä irti niitä kadonneita lautasia ja ikean mukeja.
Nyt just olen noin tunnin ajan jankuttanut siivoamisesta käyttäen nalkutusäänessä kaikkia korkeuksia ja voimakkuuksia, herzejä ja desibelejä säästämättä. Mutta aivan yhtä hyvin voisin käyttää nämä vaihtelevat äänenkorkeudet vaikka karaokelauluun tai hakata päätä seinään, taitaisi tehota ihan yhtä hyvin.

"Joo Joo". Jos saisin euron joka kerta kun tuon kuulen...

Saara kirjoitti...

Sari, ole myös miettinyt sitä, että jospa minulla ja pojalla on tyystin erilaiset käsitykset siitä, mikä on siistiä ja miksi siistiä ylipäätään pitää olla. Olisikin jotenkin mukava tietää, millä tavalla nuorelle on ollut hyötyä epäsiisteydestä esimerkiksi luola-asumuksissa. Johonkinhan tämän täytyy perustua. Voi tietty olla, että siivoaminen kerta kaikkiaan on niin vastenmielistä, mutta sekään ei selitä sitä, miksi sitten sotketaan niin jumalattomasti.

Sari kirjoitti...

Arvaa vaan kuinka monta kertaa olen yrittänyt udella nuorisolta miksi huone pitää saada sellaiseen kuntoon. Kysymys on otettu retorisena, koska mitään järjellistä selitystä maanjäristysuhrin elämän jäljittelylle ei löydy.
Juu, siisteyskäsitys on aika erilainen.

Nyt se tuolla huokailee ja rutistelee muovipulloja kierrätysastiaan. Tunnelma on kuin suolakaivosorjien hautajaisissa.

Sari kirjoitti...

Ja minä kokkaan, ja siksi voin istuskella koneen ääressä! :D
(Ruoka on uunissa)

Saara kirjoitti...

Heh, marttyyrimeinikiä. Kunpa saisikin sen tuohon orjatunnelmaan edes :).

Ehkä muuten kaaosteoriasta voisi löytyä jotakin apua. Ainakin bisnesstrategiasuunnittelussa kaaosta pidetään hyvänä asiana luovuuden kannalta, mihin ehkä voi perustua taiteilijoiden boheemi elämäntapa myös.

Anonyymi kirjoitti...

Saara,
ootko sä kertonut pojallesi MIKSI sä käyttäydyt niin kuin käyttäydyt? Sen mielestä sä varmaan vouhkaat turhaan, mutta jos sä saat sen tajuamaan, että sun käyttäyminen johtuu siitä, että sillä on sokeritauti.

Vai johtuuko se jostain muusta?

Se on nyt siinä iässä, että sen pitää jo saada pieniä vapauksia ja ottaa riskejä ja alkaa kokeilla itsenäistä elämää. Toisaalta sen aivot ei oo vielä likimainkaan niin kehittyneet kuin se kuvittelee.

On vaikeeta ylläpitää vapauden ja kontrollin tasapainoa.

Se ei varmaan tykännyt sun sanavalinnasta, kun sä sanoit, että se aina valehtelee. Koska eihän se aina valehtele. Joskus vaan.:) Mut kysymys kuuluukin, että miks se valehtelee?

Olen kyllä samaa mieltä siinä, että poika pitää löytää, jos hän soittelee jostain bileistä ja yrittää vängätä jatkoaikaa, puhumattakaan oksentelusta.

Mitä sun mies teki sillä välin, kun sä kiersit autolla pitkin kylää?-
ruu

Sylvi kirjoitti...

Minulle tuli vaikutelma, että poikaa ahdistaa diabeetikon elämä, kun hänestä on aina täytynyt pitää erityistä huolta.

Älä suutu, kun sanon, että lastesi kannattaisi muistaa pahempia esimerkkejä kuin kivan äidin hurja nuoruus. - Anja Snellman, jota en yleensä kelpuuta elämäni oppaaksi, kirjoitti jossain olevansa niuho nuorison viinankäytössä. Sanoi varoitelleensa lapsiaan, että heidän molemmat isoisänsä ovat kuolleet viinaan ja että tyttöjen on syytä olla tarkkoina.

Saara kirjoitti...

Joo, Ruu, kyl se tietää. Se vaan jotenkin nyt kuvittelee, että voi elää niin kuin muutkin. Vaikka ei voi.

Mun mielestä olen antanutkin vapauksia, siksi en ymmärräkään, mitä vastaan se kapinoi. Sitä diabetesta varmaan, mutta kun se ei katoa, jos sitä ei ajattele. Jos siltä lähtee taju, niin porukka vaan kuvittelee, että se on sammunut ja sitä rataa. Kunpa edes tuntisin niitä, joiden nimet se valehtelee :). Pitäisi vähän keskustella. Yleensä kaverit ovat hirveän fiksuja näissä asioissa.

Joo, isäntä oli vaihteeksi työasioissa muualla.

Sylvi, on meillä niitä lähipiirin esimerkkejä. Hautaan asti menneitä parikin lähisukulaista ihan viime vuosilta.

minh kirjoitti...

Synpatiaa ja enpatiaa, täällä yksi kohtalotoveri. Paitsi että viinaan ja tupakkaan tuo ei ole vielä koskenut, eikä ole kiinnostunut. Mutta luottamusasia on samassa jamassa. pitkään sitä syksyn jälkeen rakennettiin sitä lottamusta ja huhtikuussa taas lintsasi ja nyt en usko mitään, mitä se sanoo(kouluun liittyvästä). Meillä on kotiaresti päällä kesälomaan asti.
Huoneen siivous on aloitettu, mutta etenee tuskaisen hitaasti. Kun kävin patistelemassa, se halusikin tehdä jotain historian tehtävää koneella...huoh.

Jännää muuten, että sinulle tulee vain komppaavia kommentteja, mutta jos minä kirjoitan Lapsen kouluongelmista tai yhtään mitään valitusta Lapsesta, niin siellä on aina muutama jeesustelija kertomassa kuinka traumatisoitunut lapsi mulla on, koska olen siis narkkarihuora:)

En tiedä, lohduttiko minuakaan yhtään se, kun äitini sanoi, että minä olin hirvein teini, mitä maa on koskaan päällään kantanut ja että Laps on enkeli ja pyhimys äitiinsä verrattuna...
Jaksupaituli!
-minh-

Saara kirjoitti...

Voi Minh, itse asiassa se sun Laps on niin kultaisen oloinen.

Ja minusta kun tuntuu, että kaikki maailman lapset traumatisoituvat joka tapauksessa jostakin. Ei ole yhtään aikuista olemassa, joka ei olisi lapsena traumatisoitunut jostakin. Tai näinhän kaikki siis puhuvat. Jollakulla on ollut juopot vanhemmat, jollakulla liian vapaa kasvatus, jollakulla taas on ollut ahdistava pullantuoksuinen kotiäiti, jonka lapset ovat salaa toivoneet olevansa avainkaulalapsia ja lähettävänsä äitinsä jollekin kuun kiertoradalle. Se on ihan sama. Se on ihan helvetin sama mitä on, eronnut, karannut tai 50 vuotta iskän kanssa naimisissa, se on lapsille aina jonkin sortin trauma. Jos siitä ei saa revittyä traumaa, niin jossakin räjähtää ydinvoimalaitos tai jotakin muuta.

Ja siis tämä nyt pohjustuksena myös sille, että jonkin sortin trauma pitää ihmisellä olla, kun viittii tulla sun blogiisi nimittelemään tuntematonta ihmistä narkkarihuoraksi. Ei ole nimittäin terveen touhua se :)

Sylvi kirjoitti...

Saara, sitä minäkin olen monesti sanonut, että aina se kasvatus menee jotenkin pieleen ja traumoja tulee. Kun tarpeeksi aikaa kuluu, niille traumoille voi päästä jopa nauramaan.

Kovasti olette myötätuntoisissa ajatuksissani, sekä sinä että poika. Henkihän tässä on välillä vaarassa.

Minhin pojasta olen minäkin saanut viehättävän kuvan.

Saara kirjoitti...

Näin on, Sylvi. Kyllä nykyisin vähän jo naurattaa omatkin traumat.

Päivi kirjoitti...

Siis tää on ihan niinku meillä - paitsi, että meillä on tyttö. Ymmärrän Sinua täysin. Tämä on koko ajan kultaisella keskitiellä kävelemistä - jolta aina poikkeaa suuntaan tai toiseen. Eikä koskaan voi olla varma, oliko se suunta oikea. Vai olisiko se sittenkin pitänyt olla se toinen suunta.

Tsemppiä!

t. nimimerkki: ville ja liisa poltti siinä autossa, mutta en mä missään nimessä!

Saara kirjoitti...

Tsemppiä Sinullekin, Päivi! Just tänään tilanne näyttää tosi hyvältä. Ikään kuin olisin sanonut jotakin oikein. Mutta huomisesta kukaan ei taas tiedä :)

Anonyymi kirjoitti...

En nyt ole blogiasi lukenut sen enempää kuin tämän merkinnän, mutta väität poikasi olevan patologinen valehtelija tuon perusteella? Se on vähän enemmän. En ole mikään psykologi, mutta poikasi valheet ovat normaalia salaamista vanhemmilta. Jos patologisen valehtelijan oireet olisivat nuo, varmasti yli 50 prosenttia Suomen nuorisosta olisi p. valehtelijoita. Poikasi salailee asioita, ei sen kummempaa. Patologinen valehtelu on ennemminkin sairaus, joka on voinut aiheutua lapsuuden traumoista. Itse tiedän asiasta, sillä olen joutunut sellaisen ihmisen uhriksi. Uhri itse uskoi tarinoitaan, keksi ja feikkasi aivan uskomattomia asioita. Hän kertoi asioita, joita ei ollut edes olemassa. Vain saadakseen huomiota. Tämän tapahtuman jälkeen olen huomannut samanlaisia piirteitä muissakin ihmisissä ja olen tullut ajatelleeksi, että ihmiskunta on sairaampi kuin voi olettaa. Poikasi tapa valehdella on vain salailua salailun päälle. Hän ei vain tahdo jäädä kiinni teoistaan. - Dunama

Anonyymi kirjoitti...

Täällä kans yks satunnainen lukija, joka laittoi hakuun: patologinen valehtelu..

Aivan huippu tuo asenne, et ole ollut sielläpäinkään!!! Hoo-yy-vee-ää hyvä, hyvä, hyvä..

Oma entinen teinini on jo aikuinen ja omasta teiniajasta on niiiiiin pitkä aika että alkaa jo unohtua miten sitä halus just kaikkee minkä kyllä tiesi turmiolliseksi mutta..

Veljeni oli "patologinen valehtelija". Voi kun joku ois hälle osannut antaa samalla mitalla, sanoa etten ole ollut siellä päinkään.. Harmi ettei meillä ollut noin fiksua äitiä enkä ole kyllä itsekkään kyennyt moiseen.. Ihailen! :)